Supreme Court allows guarantor's claim against co-guarantor who did not consent to debt extension.

Ään.

Ks.

KKO:1982-II-143

Vrt.

KKO:1993:159

Takaajat olivat antaneet omavelkaisen takaussitoumuksen määräpäivänä maksettavasta velasta. Velan eräännyttyä maksettavaksi päävelallinen ja velkoja olivat sopimuksin myöhentäneet velan eräpäivää. Eräpäivän siirtäminen ei ilman takaajan suostumusta vaikuttanut takauksen jo alkaneeseen vanhentumisaikaan. Yksi takaajista oli maksanut velan vasta sen jälkeen, kun yli vuosi oli kulunut alkuperäisestä eräpäivästä. Hänellä ei ollut takautumisoikeutta sellaista kanssatakaajaa kohtaan, joka ei ollut suostunut eräpäivän siirtämiseen.

TakausA 4 §

KK 10 luku 11 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Porin raastuvanoikeuden päätös 17.2.1992

Raastuvanoikeus lausui A:n kanteesta selvitetyksi, että Asuntopori Oy oli 29.7.1988 allekirjoittanut velkakirjan, jonka nojalla se oli saanut KansallisOsake-Pankilta lainaksi 100 000 markkaa (lainan n:o 126920-49312) velkakirjasta tarkemmin ilmenevine ehtoineen ja siten, että velka oli maksettava pankille tai sen määräämälle erillisen lyhennyssitoumuksen mukaisesti, ellei velallinen tai pankki irtisanonut velkaa aikaisemmin maksettavaksi. Velkakirjan olivat Asuntopori Oy:n puolesta allekirjoittaneet A, C ja B. Samana päivänä he olivat Asuntopori Oy:n puolesta allekirjoittaneet myös erillisen velkakirjaan liitetyn velan lyhennyssitoumuksen, jonka mukaan velan takaisinmaksuaika oli yksi vuosi ja koko pääoma oli maksettava 29.7.1989.

Samana päivänä 29.7.1988 A, C ja B olivat menneet omavelkaiseen ja yhteisvastuulliseen takaukseen kaikista niistä sitoumuksista, joista Asuntopori Oy tuolloin oli tai vast'edes tuli olemaan vastuussa Kansallis-Osake-Pankille, olivatpa ne minkälaatuisia tahansa. Takaussitoumuksen mukaan takaus käsitti myös sitoumuksiin liittyvät korot, lisäkorot, mahdolliset indeksikorotukset tai indeksilisät sekä perimis- ynnä muut kulut.

B oli Asuntopori Oy:n hallituksen kokouksessa 30.12.1989 tehdyn päätöksen mukaisesti jäänyt pois Asuntopori Oy:n hallituksesta ja yhtiön palveluksesta. Sen jälkeen oli alkuperäiseen takaussitoumukseen 8.1.1990 tehty lisäys, jonka mukaan B:n takausvastuu rajoittui 30.12.1989 voimassa olleiden Asuntopori Oy:n sitoumusten eli 100 000 markan määräisen lainan n:o 126920-49312 sekä 25 200 markan määräisen pankkitakauksen n:o 126925-8816212 yhteismäärään 125 200 markkaan. Rajoituslausekkeen olivat allekirjoittaneet Kansallis-Osake-Pankki ja B, ja se oli 23.1.1990 annettu tiedoksi A:lle ja C:lle.

23.3.1990 allekirjoitetulla uudella lyhennyssitoumuksella oli mainitun 100 000 markan määräisen velan (lainan n:o 126920-49312) voimassaoloaikaa jatkettu siten, että velka oli kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi 30.1.1991. Tämän velkakirjaan liitetyn lyhennyssitoumuksen olivat velallisen Asuntopori Oy:n puolesta allekirjoittaneet A ja C.

A oli takaajana 24.7.1991 maksanut Kansallis-Osake-Pankille lainan n:o 126920-49312 pääoman 100 000 markkaa, korkoja 14 681,50 markkaa, viivästyskorkoa 2 340 markkaa sekä kuluja 180 markkaa eli yhteensä 117 201,50 markkaa. Samana päivänä Kansallis-Osake-Pankki oli siirtänyt velkakirjan A:lle.

A:n, C:n ja B:n 29.7.1988 antama omavelkainen ja yhteisvastuullinen takaussitoumus oli ollut luonteeltaan Asuntopori Oy:n velkojen vakuudeksi annettu yleistakaus. Tämän yleistakauksen antamisen jälkeen 8.1.1990 B:n osalta tehty vastuunrajoituslauseke oli rajannut B:n vastuun Asuntopori Oy:n takaajana määrällisesti enintään 125 200 markkaan ja ajallisesti 30.12.1989 mennessä syntyneisiin Asuntopori Oy:n vastuisiin. Koska rajoituslausekkeessa oli nimenomaan mainittu laina n:o 126920-49312, merkitsi tämä kyseessä olevan velan olemassaolon myöntämistä ja sen myöntämistä, että B oli tästä lainasta takaajana vastuussa. Yleistakaus oli muilta osin jäänyt edelleen voimaan.

Todistajankertomuksella oli selvitetty, että 23.3.1990 allekirjoitettu lyhennyssitoumus oli merkinnyt vanhan, 29.7.1988 allekirjoitettuun velkakirjaan perustuvan lainan maksuajan pidentämistä vanhoin vakuuksin ja takaajin eikä kyseessä ollut ollut uuden velan ottaminen. Uusi lyhennyssitoumus oli tehty B:n takaajanvastuun ollessa alkuperäisen lyhennyssitoumuksenkin mukaan voimassa, joten 23.3.1990 tehty uusi lyhennyssitoumus sitoi myös B:tä.

Koska A oli säädetyssä määräajassa esittänyt vaatimuksensa takauskumppaniaan kohtaan, raastuvanoikeus velvoitti B:n heti eri kuittia vastaan suorittamaan A:lle tämän B:n kanssatakaajana Kansallis-Osake-Pankille 24.7.1991 suorittamasta 117 201,50 markasta 1/3 eli yhteensä 39 067,15 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 19.9.1991 lukien.

Turun hovioikeuden tuomio 19.4.1993

B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että B oli 29.7.1988 mennyt omavelkaiseen takaukseen Asuntopori Oy:n Kansallis-Osake-Pankilta saamasta lainasta. Alkuperäisen velan lyhennyssitoumuksen mukaan velka oli 29.7.1989 erääntynyt maksettavaksi. B:n jäätyä pois Asuntopori Oy:n hallituksesta olivat Kansallis-Osake-Pankki ja B 8.1.1990 tehdyssä asiakirjassa todenneet B:n vastuun rajoittuvan kyseiseen 29.7.1988 myönnetyn 100 000 markan määräisen lainan ja erään pankkitakauksen yhteismäärään. Tällä toteamuksella ei ollut muutettu B:n alunperin antamaa takaussitoumusta. Asuntopori Oy oli 23.3.1990 tehnyt uuden lyhennyssitoumuksen, johon ei ollut hankittu B:n takausta. Kansallis-Osake-Pankki oli luopunut oikeudestaan velan maksuun alunperin sovittuna erääntymispäivänä 29.7.1989. Koska velkaa ei ollut haettu B:ltä vuoden kuluessa velan erääntymispäivän 29.7.1989 jälkeen, B oli tästä takauksesta vapaa.

Tämän vuoksi hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen, hylkäsi A:n kanteen ja vapautti B:n maksuvelvollisuudesta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

B vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 7.6.1994

Perustelut

B on yhdessä muun muassa A:n kanssa 29.7.1988 sitoutunut omavelkaiseen ja yhteisvastuulliseen takaukseen Kansallis-Osake-Pankille kaikista niistä sitoumuksista, joista Asuntopori Oy tuolloin oli tai vastedes tuli olemaan vastuussa pankille. Samana päivänä pankki oli myöntänyt yhtiölle 100 000 markan suuruisen luoton, joka alkuperäisen lyhennyssitoumuksen mukaan on 29.7.1989 erääntynyt kokonaan maksettavaksi. B:n jäätyä pois Asuntopori Oy:n hallituksesta Kansallis-Osake-Pankki ja B ovat 8.1.1990 päivätyssä asiakirjassa todenneet B:n vastuun rajoittuvan kyseiseen 29.7.1988 myönnetyn 100 000 markan määräisen lainan ja erään pankkitakauksen yhteismäärään.

Kansallis-Osake-Pankki ja Asuntopori Oy ovat 23.3.1990 allekirjoittaneet uuden lyhennyssitoumuksen, jolla velan voimassaoloaikaa on jatkettu siten, että velka on 30.1.1991 erääntynyt kokonaisuudessaan maksettavaksi. Mainitusta Kansallis-Osake-Pankin ja B:n allekirjoittamasta 8.1.1990 päivätystä asiakirjasta tai muustakaan asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene, että B olisi suostunut kyseisen velan eräpäivän myöhentämiseen.

Kun takauksen erityinen vanhentumisaika on 29.7.1989 alkanut kulua, se ei ole keskeytynyt sillä, että Kansallis-Osake-Pankki ja Asuntopori Oy ovat sopimuksin myöhentäneet velan eräpäivää. Koska A on maksanut velan vasta sen jälkeen, kun yli vuosi oli kulunut velan alkuperäisestä eräpäivästä, hänellä ei ole takautumisoikeutta B:tä kohtaan. Tämän vuoksi B ei ole velvollinen maksamaan A:lle osaakaan A:n Kansallis-Osake-Pankille maksamasta velasta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Kansallis-Osake-Pankin ja B:n 8.1.1990 allekirjoittamalla asiakirjalla B:n yleistakaukseen perustuva vastuu pankille on rajoitettu asiakirjassa yksilöityihin Asuntopori Oy:n sitoumuksiin. Nimenomaisesti asiakirjassa on todettu B:n takaajana vastaavan nyt kysymyksessä olevasta velasta n:o 126920-49312. Velka oli lyhennyssitoumuksen mukaan erääntynyt 29.7.1989 ja se oli siis pankin ja B:n sopiessa kerrotuin tavoin takausvastuun uudelleen järjestämisestä ollut jo useita kuukausia maksamatta. B:n on tulkittava tällöin yhtiöstä erotessaan hyväksyneen takausvastuun velasta joko sellaisena kuin se 8.1.1990 oli, taikka sitten sellaisena, miksi se sovittujen ehtojen mukaan voi myöhemmin muodostua. Takaajan ei voi olettaa puheena olevassa tapauksessa sitoutuneen maksamaan velkaa jonain määrättynä päivänä (Rekola, Saamisen vanhentuminen I s. 170).

Mainitulla perusteella ja kun näyttämättä on jäänyt, että velan voimassaolon jatkaminen 23.3.1990 olisi lisännyt B:n riskiä takaajana, kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Impivaara, Aarola ja Suvanto. Esittelijä Sinikka Linnavuori.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Haarmann, Raulos, Tulokas (eri mieltä) ja Hidén. Esittelijä Lea Turtiainen.

---

[SV]

Borgesmännen hade tecknat en proprieborgensförbindelse för en gäld som skulle betalas på viss dag. Då gälden hade förfallit till betalning hade huvudgäldenären och borgenären avtalat om framskjutning av förfallodagen. Framskjutandet av förfallodagen inverkade inte utan samtycke av en borgesman på preskriptionstiden för borgen som redan börjat löpa. En borgesman hade betalat gälden efter det att ett år hade förflutit från den ursprungliga förfallodagen. Han hade inte regressrätt mot en sådan medborgesman som inte hade samtyckt till framskjutandet av förfallodagen.

Se KKO:1982-

Omröstn.

Jfr

KKO:1993:159

II-143

BorgesF 4 §

HB 10 kap 11 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.