Legislator Case Law & Legislation
HD:1992:97 AI generated

Supreme Court allows workers' claim for separate weekly rest pay when regular hours were not reduced.

Case Number HD:1992:97
Court / Authority
Jurisdiction Finland (FI)
Decision Date
Outcome Allowed / Granted

Legislator summary

AI generated

The Supreme Court of Finland allowed the plaintiffs' claim for separate weekly rest pay against the defendant company. The workers had worked eight hours daily without a reduced regular schedule, leaving them without the statutory weekly rest period. The court ruled that under the Working Hours Act, employees are entitled to monetary compensation for missed weekly rest when the regular working hours are not shortened.

Legislator headnote

AI generated

Working Hours Act s. 15 s. 1; Working Hours Act s. 15 s. 5: When regular working hours are not reduced, employees who fail to receive the statutory weekly rest period are entitled to separate monetary compensation.

Keywords

AI generated
weekly rest period monetary compensation working hours act regular schedule reduction separate rest pay labor law violation statutory entitlement

Cited Legislation

AI generated
Working Hours Act s. 15 s. 1
Working Hours Act s. 15 s. 5

Cited Case Law

AI generated
KKO:1977-II-9
AI generated

Need to analyze how this precedent applies to your matter?

Cross-reference this judgment against statutes, commentaries, and subsequent citing case law inside Legislator AI.

Open in Legislator →

Full text

Vrt.

KKO:1977-II-9

Työntekijät olivat työskennelleet työtuntijärjestelmän mukaisesti viikon jokaisena päivänä kahdeksan tuntia ja olleet sen jälkeen työstä vapaat sunnuntaista kello 16 seuraavaan keskiviikkoon kello 7 saakka. Säännöllistä työaikaa ei ollut lyhennetty. Työaikalain 15 §:n 5 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti työntekijöillä oli oikeus saada saamatta jääneestä viikkolevosta erillinen rahakorvaus.

TyöaikaL 15 § 1 mom

TyöaikaL 15 § 5 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Jyväskylän raastuvanoikeudessa

A, B, C, D, E ja F ovat Vapo Oy:lle 28.12.1987 tiedoksi annetun haasteen nojalla kertoneet, että he työskentelivät työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa Piipsannevan turvetyömaalla Haapavedellä. Työaika oli säännöllinen työaikalain 5 §:n 1 momentin mukaisesti. Työnantaja oli jättänyt suorittamatta, paitsi eräitä ylityökorvauksia viikkoylityöstä, työaikalain mukaisen viikkolepokorvauksen niiltä sunnuntailta, jolloin työaikalain mukainen viikkolepo oli jäänyt antamatta.

A:lle oli näin ollen jäänyt korvaamatta vuonna 1986, jolloin hänen tuntipalkkansa oli ollut 24,94 markkaa, sunnuntailta 12.1. viikkolepokorvausta 8 tunnilta 199,52 markkaa, 26.1. 3 tunnilta 74,82 markkaa ja 9.2., 23.2., 9.3., 23.3. ja 6.4. kultakin 8 tunnilta 199,52 markkaa. Tuntipalkan noustua syyskuussa 26,18 markkaan A:lta oli jäänyt saamatta sunnuntailta 28.9. viikkolepokorvaus 8 tunnilta 209,44 markkaa samoin kuin 26.10. ja 9.11. Vuonna 1987 vastaavat korvaukset olivat olleet 1.3. 8 tunnilta 209,44 markkaa ja tuntipalkan noustua huhtikuun alusta 27,14 markkaan sunnuntailta 5.4. ja 10.5. kummaltakin 217,12 markkaa. A:n lainmukaisten viikkolepokorvausten yhteismäärä oli siten 2 543,94 markkaa.

D:n saamatta jääneet viikkolepokorvaukset vuonna 1986 olivat olleet 26,46 markan tuntipalkan mukaan sunnuntailta 2.2., 16.2., 2.3., 16.3. ja 30.3. kultakin 8 tunnista 211,68 markkaa sekä tuntipalkan noustua huhtikuun alusta 27,34 markkaan 21.12. vastaavasti 218,72 markkaa. Vuodelta 1987 D:ltä oli saamatta 9 tunnin korvaus 246,06 markkaa sunnuntailta 22.3. D:n viikkolepoa koskevien korvausten yhteismäärä oli 1 523,18 markkaa.

B:ltä, jonka tuntipalkka oli ollut 26,68 markkaa, oli jäänyt saamatta sunnuntailta 1.2. ja 15.3.1987 8 tuntia vastaavat 213,44 markkaa eli viikkolepokorvauksia yhteensä 426,88 markkaa.

E:n tuntipalkka oli ollut 21,93 markkaa ja häneltä oli jäänyt saamatta viikkolepokorvauksina vuonna 1987 8 tunnin korvaus 175,44 markkaa sunnuntailta 11.1., 11 tunnin korvaus 241,23 markkaa 22.2., 9,5 tunnin korvaus 217,45 markkaa 3.5. ja 5 tunnin korvaus 80,10 markkaa 17.5. eli kaikkiaan 714,22 markkaa.

C:ltä oli jäänyt saamatta 24,86 markan tuntipalkan mukaan samoja korvauksia 4.1. ja 15.2.1987 8 tunnin mukaan kummaltakin päivältä 198,88 markkaa ja 29.3. 10 tunnilta 248,60 markkaa. C:n viikkolepokorvaussaatavat olivat yhteensä 646,36 markkaa.

F:n tuntipalkka oli ollut 27,13 markkaa, ja häneltä oli jäänyt saamatta viikkolepokorvaus 25.1.1987 9 tunnilta 244,17 markkaa ja tuntipalkan noustua 27,63 markkaan 8.3. samoin 9 tunnilta 248,67 markkaa. Tuntipalkan noustua huhtikuun puolesta välistä 28,59 markkaan saamatta jäänyt korvaus 4 tunnista sunnuntailta 24.5. oli 114,36 markkaa. F:n viikkolepokorvaussaatavat olivat siten yhteismäärältään 607,20 markkaa.

Työaikalakiin viitaten A, D, B, E, C ja F ovat kukin kohdastaan vaatineet, paitsi alussa mainittuja ylityökorvauksia, yhtiön velvoittamista suorittamaan heille edellä todetut maksamatta olevat viikkolepokorvaussaatavat 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvausta yhteisistä oikeudenkäyntikuluistaan.

Raastuvanoikeuden päätös 24.5.1988

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A, B, C, D, E ja F olivat kukin olleet kanteessa mainittuina aikoina työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Vapo Oy:n palveluksessa turvetyöntekijöinä Piipsannevan turvetyömaalla Haapavedellä. He olivat suorittaneet tavanomaiseen turvetyöntekijän työhön kuuluvaa turpeen kuljetusta Haapaveden turvevoimalaan asianmukaisesti työntekijöiden tietoon etukäteen saatettujen työvuorolistojen mukaan siten, että kukin työntekijä oli joutunut joka neljäntenä tai kuudentena viikonloppuna vuorollaan hoitamaan sanottuja kuljetuksia. Nämä työntekijät olivat saaneet viikonloppulevon muuna aikana edellä mainittujen työvuorolistojen mukaisesti.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on katsonut, ettei työntekijöille ollut syntynyt oikeutta saada eri korvausta heidän viikonloppuna tekemästään työstä tai korvausta viikonloppulevosta. Sen johdosta raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n, B:, C:n, D:n, E:n ja F:n yhteisvastuullisesti suorittamaan Vapo Oy:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 6 128 markkaa.

Vaasan hovioikeuden tuomio 29.6.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja hänen myötäpuolensa olivat saattaneet jutun, on viikkolepoa koskevan korvausvaatimuksen osalta todennut, että työaikalain 15 §:n 1 momentin ja työehtosopimuksen 6 §:n 1 momentin mukaan yhdenjaksoinen ja vähintään 30 tuntia kestävä viikkolepo on annettava työntekijälle sunnuntain ajaksi, tai, jollei se ole mahdollista, muuna viikon aikana.

Kanteessa tarkoitettu työ oli ollut turpeen kuljetusta turvetyömaalta turvevoimalalle. Sitä oli sinänsä pidettävä turvetyöntekijälle kuuluvana tavanomaisena työnä. Sen tarkoituksena oli ollut turvata voimalan häiriötön ja jatkuva polttoaineen saanti kaikkina viikonpäivinä. Tähän nähden hovioikeus on katsonut, ettei yhtiön ollut ollut mahdollista järjestää kuljetusta siten, että kaikki työntekijät olisivat saaneet viikkolevon jokaisena viikkona kokonaan sunnuntain aikana. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen voimaan. A myötäpuolineen velvoitettiin korvaamaan yhtiön vastauskulut 900 markalla.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja hänen myötäpuolilleen on myönnetty valituslupa 5.10.1989. He ovat vaatineet hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että kanne viikkolepokorvausta koskevilta osin hyväksytään ja yhtiö velvoitetaan suorittamaan korvaus oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Yhtiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

VÄLITOIMI

Työneuvosto on antanut siltä pyydetyn lausunnon. Asianosaiset ovat antaneet lausunnon johdosta selityksensä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.7.1992

Perustelut

A ja hänen myötäpuolensa ovat niinä viikkoina, joilta he ovat vaatineet korvausta saamatta jääneestä viikkolevosta, työskennelleet työtuntijärjestelmän mukaisesti viikon jokaisena päivänä kahdeksan tuntia. Työn päätyttyä sunnuntaina kello 16 he ovat olleet vapaat seuraavaan keskiviikkoon kello 7 saakka, jolloin he ovat jälleen ryhtyneet työhön ja työskennelleet perjantaihin asti kunakin päivänä kahdeksan tuntia.

Työaikalain 15 §:n 1 momentin mukaan työntekijälle on viikon aikana annettava vähintään 30 tuntia kestävä yhdenjaksoinen viikkolepo. Niillä viikoilla, joilla työtä on teetetty viikon jokaisena päivänä, työntekijät eivät ole saaneet lain edellyttämää viikkolepoa. Viikkolepoa ei ole korvannut seuraavalla viikolla saatu työtuntijärjestelmään perustunut vapaa, koska säännöllistä työaikaa ei ollut samalla lyhennetty.

Työaikalain 15 §:n 5 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti työntekijän, joka ei ole saanut lainmukaista viikkolepoa, tulee saada siitä korvaus joko kaksinkertaisena palkkana tai lyhentämällä säännöllistä työaikaa. A:lla ja hänen myötäpuolillaan on näin ollen oikeus saada saamatta jääneistä viikkolevoista erilliset rahakorvaukset, joiden määrät on myönnetty.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ja raastuvanoikeuden päätöstä muutetaan siten, että kanne viikkolevon korvaamista koskevilta osin hyväksytään. Vapo Oy velvoitetaan suorittamaan viikkolevon korvauksena A:lle 2 543,94 markkaa, D:lle 1 523,18 markkaa, B:lle 426,88 markkaa, E:lle 714,22 markkaa, C:lle 646,36 markkaa ja F:lle 607,20 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 28.12.1987 lukien.

A ja hänen myötäpuolensa vapautetaan heille hovioikeudessa ja raastuvanoikeudessa tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän oikeusohjeen mukaan A:lle myötäpuolineen ei tule korvausta kuluistaan alemmissa oikeuksissa. Vapo Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle ja hänen myötäpuolilleen korvauksena heidän yhteisistä oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa 1 600 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden ratkaisun antopäivästä.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Ailio, Portin, Nybergh, Riihelä, Ketola, Roos, Tulenheimo-Takki, Taipale, Krook ja Wirilander

---

[SV]

Jfr KKO:1977-II-9

Arbetstagarna hade enligt arbetstidsschemat arbetat åtta timmar under veckans alla dagar och därefter varit lediga från söndag klockan 16 till följande onsdag klockan 7. Den ordinarie arbetstiden hade inte förkortats. Enligt den norm som framgår av 15 § 5 mom. arbetstidslagen hade arbetstagarna rätt till ersättning i pengar för den uteblivna veckovilan.

(Förstärkt avd.)

ArbetstidsL 15 § 1 mom

ArbetstidsL 15 § 5 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret