Supreme Court dismisses claim against state for slip on icy road edge without sanding duty. State not liable under road maintenance law. Claimant injured on icy road edge without sanding duty. State not liable under road maintenance law. Court affirms lower court ruling dismissing claim. State not liable under road maintenance law.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court of Finland dismissed the claimant's appeal against the High Court's decision to reject his compensation suit against the state. The claimant fell and was injured while walking on an icy and slippery road edge lacking a sidewalk, arguing the state failed to sand the area as required. The court held that under the relevant road maintenance law, the state had no obligation to sand pedestrian areas, thereby absolving it of liability for the injury.
Legislator headnote
AI generatedL om allmänna vägar 11 §; L om allmänna vägar 12 §: The state is not liable for damages caused to pedestrians slipping on icy road edges where the law does not impose a duty to sand such areas.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedCited Case Law
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Ään.
Jalankulkija oli liukastunut kävellessään taajaman keskustassa jalkakäytäviä vailla olevan yleisen tien lumista ja jäistä reunaa pitkin ja kaatuessaan loukkaantunut. Huomioon ottaen yleisistä teistä annetun lain 11 ja 12 §:n säännökset valtio tienpitäjänä ei ollut velvollinen hiekoittamaan jalankulkijoiden käyttämiä tien reunoja. Valtio ei siten ollut vastuussa jalankulkijalle aiheutuneista vahingoista.
Vrt.
KKO:1996:71
L yleisistä teistä 11 §
L yleisistä teistä 12 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Rantasalmen kihlakunnanoikeudessa
A on Suomen valtiolle 3.8.1989 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että hän oli 24.10.1988 kävellessään Rantasalmen kirkonkylässä Kylätien oikeaa reunaa linja-autoaseman suuntaan kaatunut Rantasalmen Osuuspankin kohdalla ja satuttanut oikean jalkansa. Oikea polvi oli loukkaantunut siten, että siitä oli jouduttu punktoimaan verta ja laittamaan siihen kipsihylsy kahdeksi viikoksi. Lääkärintodistuksen mukaan kaatumisesta oli jäänyt invaliditeettiä oikeaan polveen. Vahingon tapahtuessa tie oli ollut luminen ja jäinen eikä sitä ollut hiekoitettu. Tiellä ei ollut erillisiä jalkakäytäviä, vaan jalankulkijat joutuivat käyttämään ajoratamaalauksella ajoradasta erotettua päällystettyä piennarta. Koska Kylätietä ei ollut pidetty sellaisessa kunnossa, ettei siihen olisi päässyt muodostumaan vaarallisen liukasta jäätä, tai jään muodostuttua poistettu lunta ja hiekoitettu tietä, A on katsonut kaatumisen johtuneen tien kunnossapidon laiminlyönnistä.
Sen vuoksi A on vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi sairauskuluista 537,35 markkaa, kotipalvelukuluista 326,40 markkaa, poliisitutkintapöytäkirjojen hankkimisesta aiheutuneista kuluista 48,10 markkaa, työansion menetyksestä 2.000 markkaa, kivusta ja särystä 2.000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 17.000 markkaa eli yhteensä 21.911,85 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.10.1988 lukien. Lisäksi A, jolle on myönnetty juttua varten maksuton oikeudenkäynti, on vaatinut, että hänelle valtion varoista maksetaan poliisitutkintapöytäkirjojen hankkimisesta aiheutuneista kuluista 48,10 markkaa ja että valtio velvoitetaan korvaamaan Savonlinnan kaupungille A:ta kihlakunnanoikeudessa avustaneen yleisen oikeusavustajan arvioituna palkkiona 3.428,40 markkaa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.
Valtion vastaus
Näillä perusteilla valtio on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvaukseksi oikeudenkäyntikuluistaan 3.000 markkaa.
Kihlakunnanoikeuden päätös 12.12.1989
Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli 24.10.1988 kävellessään Rantasalmen kirkonkylässä valtion ylläpitämän Kylätien oikeaa reunaa linja-autoaseman suuntaan liukastunut Rantasalmen Osuuspankin kohdalla ja kaatuessaan loukannut oikean polvensa. Polvinivelestä oli jouduttu punktoimaan verta ja siihen oli laitettu kipsihylsy. Kaatumisesta oli A:lle jäänyt röntgenkuvauksella varmistettu invaliditeetti oikeaan polveen.
A:n kaatuminen ja vahingoittuminen oli johtunut siitä, että tie oli ollut luminen, jäinen ja hiekoittamaton.
Valtio oli tienpitäjänä vastuussa siitä, että tie oli liikennettä varten tyydyttävässä kunnossa. Liukastuminen oli sattunut taajamassa kirkonkylän keskeisimmällä paikalla, missä kaikki kevyt liikenne tapahtui. Paikan sijainnin perusteella valtio oli velvollinen huolehtimaan siitä, että tämä jalankulkuun yleisesti tarkoitettu keskeinen alue oli riittävällä tavalla suojattu liukkaudelta.
Valtio ei voinut vapautua vastuusta sillä, ettei Kylätiellä, jolla ei ollut kevyen liikenteen väyliä, ollut levitetyn pientareen tilalla varsinaista jalkakäytävää.
Todistajana kuultu Raija Sirpa Anneli Tanninen oli kertonut, että hän samalla paikalla heti A:n kaatumisen jälkeen kävellessään oli ollut vähällä kaatua.
Kihlakunnanoikeus on velvoittanut valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi sairauskuluista 537,35 markkaa, kotipalvelukuluista 326,40 markkaa, poliisitutkintapöytäkirjojen hankkimisesta 48,10 markkaa, työansion menetyksestä 2.000 markkaa, kivusta ja särystä 800 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 5.000 markkaa eli yhteensä 8.711,85 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1989 lukien.
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 16 §:n 2 momentin nojalla on valtion varoista maksettu A:lle 48,10 markkaa, mikä on jäänyt valtion vahingoksi.
Valtio on velvoitettu suorittamaan Savonlinnan kaupungille A:ta avustaneen yleisen oikeusavustajan arvioituna palkkiona 3.428,40 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.12.1989 lukien.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 16.7.1991
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi valtio oli saattanut jutun, on lausunut perusteluinaan, että tie- ja vesirakennuslaitoksella oli yleisistä teistä annetun lain 11 ja 12 §:n nojalla ollut velvollisuus pitää Kylätie liikennettä tyydyttävässä kunnossa ja moottoriajoneuvoliikenteen tarvetta vastaavasti vapaana lumi- ja jääesteistä. Tieja vesirakennuslaitoksella ei kuitenkaan ollut ollut velvollisuutta liukkauden torjumiseksi hiekoittaa jalankulkijoiden käyttämiä tien reunoja. Valtio ei näin ollen ollut vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta.
Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hylännyt kanteen sekä vapauttanut valtion kaikesta kihlakunnanoikeuden määräämästä korvausvelvollisuudesta A:lle ja Savonlinnan kaupungille.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle on myönnetty valituslupa 19.11.1991. Valituksessaan A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja jutun jättämistä kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa korkoineen.
Valtio on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvaukseksi oikeudenkäyntikuluistaan kihlakunnanoikeuden osalta 3.000 markkaa sekä hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta riittävää määrää, viimeksi mainittu 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.6.1992
Käsittelyratkaisu
Valtion vaatimus sille kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta jätetään vastauksen yhteydessä tehtynä tutkimatta.
Pääasiaratkaisu
Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.
Asian laadun vuoksi valtion on pidettävä kulunsa Korkeimmassa oikeudessa vahinkonaan.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Virkaa toimittava nuorempi oikeussihteeri Iivonen: Korkein oikeus antanee asiassa seuraavan tuomion.
Käsittelyratkaisu
Valtion vaatimus sille kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta jätetään vastauksen yhteydessä tehtynä tutkimatta.
Pääasiaratkaisun perustelut
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään pääasian osalta kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan muutoin paitsi valtion A:lle poliisitutkintapöytäkirjojen hankkimisesta maksettavaksi määrätyn korvauksen osalta. Valtion on siten suoritettava A:lle yhteensä 8.663,75 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1989 lukien.
Valtio velvoitetaan suorittamaan Savonlinnan kaupungille A:ta avustaneen yleisen oikeusavustajan arvioituna palkkiona asiassa yhteensä 5.400 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.
Oikeusneuvos Riihelä: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Nybergh: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Riihelä.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Nybergh (eri mieltä), Riihelä (eri mieltä), Tulenheimo-Takki ja Raulos
---
[SV]
Omröstn.
En fotgängare hade i centrum av en tätort gått längs den snöiga och isiga kanten på en allmän väg, som saknade trottoarer, och därvid halkat och i fallet skadat sig. Med beaktande av stadgandena i 11 och 12 § lagen om allmänna vägar var staten såsom väghållare inte skyldig att sanda vägkanterna där fotgängare brukade gå. Staten svarade således inte för den skada som fotgängaren ådragit sig.
L om allmänna vägar 11 §
L om allmänna vägar 12 §
Hela rättsfallet är i FKKO-registret