Supreme Court allows widow to keep former marital home despite probate officer's denial due to size and standard differences.

Pesänjakaja oli lesken ja kuolleen puolison kuolinpesän osakkaiden pyynnöstä antamallaan erillisellä päätöksellä katsonut, ettei leskellä ollut oikeutta pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa. Leski saattoi perinnönjaon moitekanteen määräajasta riippumatta vaatia tuomioistuinta vahvistamaan, että hänellä oli sanottu oikeus.

Ään.

Kun lesken varallisuuteen sisältynyt asunto oli pintaalaltaan olennaisesti pienempi kuin puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto, jota se ei tiloiltaan ja varustetasoltaankaan vastannut, sen ei katsottu olleen lesken kodiksi sopiva. Leski sai pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon.

PK 3 luku 1 a § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 12.10.1990

A on 10.3.1986 kuolleen miehensä E:n kuolinpesän osakkaille B:lle 2.4.1990, C:lle 3.4.1990 ja D:lle 12.4.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että raastuvanoikeus oli määrännyt pesänjakajan toimittamaan omaisuuden erottelun ja perinnönjaon E:n jälkeen. Pesänjakaja oli A:n ja kuolinpesän osakkaiden pyynnöstä 30.10.1989 kesken jaon antamallaan erillisellä päätöksellä katsonut, ettei A:lla ollut perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin nojalla oikeutta pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden, joilla ei ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, yhteisenä kotina käytettyä asuntoa, koska A:n varallisuuteen kuului kodiksi sopiva asunto.

Sen vuoksi A on kanteessaan vaatinut vahvistettavaksi, että hän sai pitää hallinnassaan jakamattomana puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon, joka sijaitsi Helsingissä osoitteessa Koivikkotie 28 D.

Raastuvanoikeus, jossa B ja C ovat vastustaneet kannetta, on lausunut, että A:lla oli pesänjakajan jaon aikana tekemän ratkaisun johdosta oikeudellinen tarve vahvistuskanteen ajamiseen.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että 60-vuotias A oli asunut Koivikkotiellä sijaitsevassa asunnossa yli 22 vuotta eli siitä lähtien, kun hänet oli 5.6.1968 vihitty avioliittoon E:n kanssa. Huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet oli omistanut E. Yhtiöjärjestyksen mukaan kolme huonetta ja keittiön käsittävän huoneiston pinta-ala oli 90 neliömetriä, mutta lisäksi sen alakerrassa oli takkahuoneen, asuinhuoneen, saunan, pesuhuoneen ja lämpimän varaston käsittävä noin 85 neliömetrin tila, jossa huonekorkeus oli 220 senttimetriä. Asunto oli puiston reunassa Maunulan kaupunginosassa sijaitseva rivitalohuoneisto, jonka varustetaso oli suhteellisen täydellinen.

A itse omisti osakkeet, jotka oikeuttivat hallitsemaan Kalevankadulla Kampin kaupunginosassa kerrostalon toisessa kerroksessa sijaitsevaa kaksi huonetta, keittokomeron ja kylpyhuoneen käsittävää huoneistoa. Asunnon yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala oli 50,5 neliömetriä. Sen varustetaso ei ollut niin täydellinen kuin Koivikkotien asunnon.

A oli koko avioliittonsa ajan ollut kotiäitinä. A ja E:n yhteinen lapsi D asui edelleen perheen Koivikkotien asunnossa yhdessä A:n kanssa.

Kuolinpesän osakkaista D ja C olivat pesänjaon kuluessa katsoneet, että Koivikkotien asunto tuli jättää A:n hallintaan jakamattomana. Sen sijaan B oli vastustanut A:n vaatimusta saada edelleen pitää kotinaan Koivikkotien asunto, koska tällä oli asunto Kalevankadulla.

Raastuvanoikeus on lausunut, ettei jutussa ollut selvitetty kannetta vastustaneiden B:n ja C:n asuinoloja ja taloudellista asemaa eikä sitä, minkälainen merkitys A:n mahdollisella Koivikkotien asunnon hallintaoikeudella oli ja tuli olemaan heidän oloihinsa.

Raastuvanoikeus on katsonut, että muuttaminen Kalevankadun asuntoon olisi merkinnyt A:n asuinolojen merkittävää huononemista eikä sanottua asuntoa näin ollen voinut vallitsevissa olosuhteissa pitää perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentissa tarkoitettuna sopivana asuntona A:lle.

Tämän vuoksi sekä kun B ja C eivät olleet osoittaneet, että A:n vaatimusten hyväksyminen johtaisi heidän kannaltaan katsoen ja jaon kokonaisuutta silmällä pitäen epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen, raastuvanoikeus on vahvistanut, että A:lla oli perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentissa tarkoitettu oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan hänen ja E:n yhteisenä kotina käytetty asunto osoitteessa Koivikkotie 28 D Helsingissä.

Raastuvanoikeus on velvoittanut B:n yhdessä C:n kanssa yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 18.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.10.1990 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.4.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B ja C olivat saattaneet asian, on lausunut, että raastuvanoikeuden määräämä pesänjakaja oli 30.10.1989 osittaiseen perinnönjakoon rinnastettavalla päätöksellään ratkaissut asian. Pesänjakaja oli ilmoittamillaan perusteilla katsonut, ettei A:lla ollut oikeutta pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa. Tästä syystä A:lla oli ollut oikeudellinen tarve saada asia tuomioistuimen ratkaistavaksi.

A:n varallisuuteen ei kuulunut sellaista asuntoa, johon hänen kohtuudella voitiin katsoa olevan velvollinen muuttamaan. Tällä perusteella hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Hovioikeus on velvoittanut B:n yhdessä C:n kanssa yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauskuluista 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 14.8.1991.

B on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja A:n vaatimusten hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan jutussa korkoineen.

A on vastannut valitukseen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.6.1992

Perustelut

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin tavoitteena on hallituksen esityksen (1982 vp. nro 225) mukaan turvata leskelle saavutetun asumistason säilyminen puolison kuoleman jälkeen. Esityksen mukaan tavoite saavutetaan yksinkertaisimmin sallimalla lesken jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Toisaalta arvioitaessa millainen muu asunto sopisi lesken kodiksi on pidettävä lähtökohtana, että asunnossa tulisi olla yhtä monta huonetta kuin yhteisessä kodissa oli, jollei eloon jääneen puolison voida olettaa tulevan hyvin toimeen pienemmässäkin asunnossa. Asunnon sopivuutta arvioitaessa olisi myös kiinnitettävä huomiota siihen, että asunto mukavuustasoltaan vastaa yhteistä kotia.

Raastuvanoikeuden määräämä pesänjakaja on A:n ja E:n kuolinpesän osakkaiden yhteisestä pyynnöstä antanut 30.10.1989 erillisen päätöksen, jossa hän on katsonut, ettei A:lla ollut oikeutta pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa. Lisäksi pesänjakaja on ilmoittanut, että muutosta päätökseen voitiin hakea vasta lopullisen omaisuuden erottelun ja perinnönjaon tapahduttua.

Mainittu päätös ei käsitä asiasisällöltään pesänjakajan toimitettavaa jakoa, minkä moittimiseksi perintökaaren 23 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan olisi nostettava kanne määräajassa jaon toimittamisesta. Näin ollen leski voi määräajasta riippumatta vahvistuskanteella vaatia tuomioistuinta toteamaan, ettei hänen varallisuuteensa kuuluva asunto ole hänen kodikseen sopiva ja että hänellä on oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto. Tämän vuoksi lesken tässä asiassa ajama vahvistuskanne on tutkittava.

A:n varallisuuteen kuuluu raastuvanoikeuden päätöksessä kerrottu kerrostaloasunto. Se on kuitenkin pinta-alaltaan olennaisesti pienempi kuin puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto eikä se myöskään tiloiltaan ja varustetasoltaan vastaa tuota rivitalohuoneistoa. Huomioon ottaen puolisoiden asumistason E:n eläessä A:n omistama asunto ei ole hänen kodikseen sopiva. Näin ollen A:n tulee saada pitää jakamattomana hallinnassaan Koivikkotien varrella sijaitseva puolisoiden yhteisenä kotinaan käyttämä asunto.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei muuteta. B velvoitetaan korvaamaan A:lle vastauksen antamisesta täällä olleista kuluista 1.200 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Takala, Roos, Suhonen ja Raulos (eri mieltä)

---

[SV]

En skiftesman hade på begäran av den efterlevande maken och den avlidna makens arvingar gett ett särskilt beslut i vilket han ansett att den efterlevande maken inte hade rätt att hålla den bostad som använts som makarnas gemensamma hem oskiftad i sin besittning. Den efterlevande maken kunde vid domstol yrka på fastställande av att hon hade denna rätt oberoende av den frist som gällde för klander av arvskifte.

Omröstn.

Den bostad som ingick i den efterlevande makens förmögenhet ansågs inte lämplig som hennes hem eftersom den till ytan var betydligt mindre än makarnas gemensamma hem och inte heller i fråga om utrymmen och utrustningsstandard motsvarade det gemensamma hemmet.

ÄB 3 kap 1 a § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret