Supreme Court allows additional compensation for wrongful detention where state previously denied damages for suffering.

Syyttömästi vangitun valtiota vastaan ajamassa korvausjutussa valtiokonttorin asianomaiselle samasta syystä myöntämä korvaus ei voinut olla riidan kohteena. Mikäli jutussa oli kysymys kärsimyksen korvaamisesta siltä osalta kuin valtiokonttori ei ollut myöntänyt korvausta valtio voi vastustaessaan sanottua lisäkorvausvaatimusta vedota siihen, ettei lisäkorvaukseen ollut syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta annetun lain 4 §:n 1 momentissa (422/1974) tarkoitettuja erityisiä syitä tai ettei korvauksen maksaminen ollut saman lain 2 §:n mukaisesti asianhaarat huomioon ottaen kohtuullista.

Syyte rikoksesta, josta epäiltynä A oli ollut pidätettynä ja vangittuna, oli hylätty, mutta vapaudenmenetysaika oli vähennetty A:lle toisesta rikoksesta tuomitusta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Kun tuo toinen rikos ei ollut ollut tutkinnan kohteena A:n ollessa vapautensa menettäneenä ja ehdollinen rangaistus oli rauennut, ei sanottua vähennystä otettu huomioon korvausta määrättäessä.

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 2_§

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 4_§_1_mom

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Valtiokonttorin päätös 29.1.1988

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 14.2.1989

Raastuvanoikeus, jossa A on valtiokonttorin antaman osoituksen mukaisesti ajanut valtiota vastaan kannetta korvauksen saamisesta, on muun ohella lausunut, että A oli ollut pidätettynä 15.11.-7.12.1982 eli yli 22 vuorokautta. Helsingin hovioikeus oli 25.2.1986 antamallaan päätöksellä tuominnut A:n ehdolliseen vapausrangaistukseen vuonna 1983 tapahtuneesta teosta. Rangaistusta teosta määrättäessä oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla otettu vähennyksenä huomioon myös vapaudenmenetysaika 15.11.-6.12.1982. Ehdollisen rangaistuksen koetusaika, joka oli alkanut 18.12.1984, oli päättynyt 31.5.1986. Muulta osalta syytteet oli hylätty näyttämättöminä lukuunottamatta raastuvanoikeuden 18.12.1984 julistamassa päätöksessä tarkoitettua jatkettua lahjoman ottamista virkamiehenä lieventävien asianhaarain vallitessa, jonka osalta syyte oli hylätty vanhentuneena.

Raastuvanoikeus on edelleen lausunut, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain mukaan syyttömästi vangitulle voitiin maksaa hyvitystä myös kärsimyksestä, jos siihen oli erityistä syytä. Lain esitöissä (HE nro 187/1973 vp. s. 32) oli tämä rajoitus katsottu tarpeelliseksi sen vuoksi, että vapaudenmenetys saatettiin kokea olosuhteista ja henkilöstä riippuen eri tavoin. Lain 6 b §:n mukaan valtiokonttorin oli myöntäessään korvausta maksettava hakijalle kohtuullinen korvaus tälle korvauksen hakemisesta aiheutuneista kuluista. A ei ollut valtiokonttorille osoittamassaan hakemuksessa vaatinut korvausta kuluistaan.

A oli mainitun lain 1 §:n nojalla oikeutettu saamaan valtiolta korvausta lain säännösten mukaisesti. Valtiokonttori oli katsonut 10.000 markan korvauksen selväksi. Kohtuullisena korvauksena vapaudenmenetyksestä, huomioon ottaen valtiokonttorin päätöksessä esitetyt perusteet ja A:n asema virkamiehenä, oli pidettävä 110.000 markkaa.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi kärsimyksestä 110.000 markkaa 16 prosentin korkoineen vaatimuksen esittämispäivästä 28.10.1986 lukien, mistä määrästä oli vähennettävä jo maksettavaksi määrätyt 10.000 markkaa, ja korvaukseksi A:lle valtiokonttorille osoitetusta hakemuksesta aiheutuneista kohtuullisista kuluista 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.2.1989 lukien. Lisäksi valtio on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 10.000 markalla 16 prosentin korkoineen 14.2.1989 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 13.2.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja valtio olivat valittamalla puolin ja toisin saattaneet jutun, on lausunut, että A:lla oli sovelletun lain perusteella oikeus saada valtiolta korvaus ainoastaan aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä, mutta ei sen jälkeisestä asian oikeuskäsittelystä aiheutuneesta kärsimyksestä. Korvauksen määrää ei alentanut se, että vapaudenmenetysaika oli vähennetty A:lle tuomitusta ehdollisesta rangaistuksesta, koska A oli kysymyksessä olevan rikoksen johdosta ollut erikseen vapautensa menettäneenä ja koska A ei ollut ehdollisen rangaistuksen rauettua saanut vähennyksestä mitään todellista etua.

Hovioikeus on mainituilla ja muutoin raastuvanoikeuden lausumilla perusteilla jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 8.8.1991.

Valtio on muutoksenhakemuksessaan vaatinut, että A:n kanne hylätään, valtio vapautetaan korvaamasta hänen oikeudenkäyntikulujaan raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa ja A velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut kaikissa oikeusasteissa. Mikäli katsotaan, että A on oikeutettu korvaukseen, valtio on toissijaisesti vaatinut korvauksen alentamista sillä perusteella, että vapaudenmenetysaika oli jo vähennetty A:lle tuomitusta rangaistuksesta, että osa syytteistä oli hylätty vanhentuneina ja osasta oli luovuttu niiden vanhentumisen vuoksi ja että A oli itse osaltaan vaikuttanut asian saamaan julkisuuteen muun muassa osallistumalla lausuntoja antamalla lehdistössä käytyyn keskusteluun.

A on antanut vastauksen, jossa hän on vaatinut valituksen hylkäämistä ja vastauksen antamisesta aiheutuneiden kulujensa korvaamista korkoineen. A on uudistanut alemmissa oikeuksissa esittämänsä väitteen, että kysymys kärsimyksestä vaaditun korvauksen perusteesta oli valtiokonttorin päätöksellä valtiota sitovasti ratkaistu. Korvauksen peruste ei siten voinut enää olla oikeudenkäynnin kohteena.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.6.1992

Perustelut

Kun valtiokonttori on syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 6 §:n (L 28.12.1984/984) nojalla myöntänyt korvausta, ei tämä korvaus voi olla riidan kohteena korvausta hakeneen valtiota vastaan lain 6 a §:n (L 28.12.1984/984) nojalla ajamassa jutussa. Puheena olevassa jutussa on kuitenkin kysymys kärsimyksen korvaamisesta siltä osalta kuin A:lle ei ole valtiokonttorin päätöksessä myönnetty korvausta. Valtiokonttorin päätöksestä huolimatta valtio voi vastustaessaan A:n kärsimyksestä esittämää lisäkorvausvaatimusta vedota siihen, ettei lisäkorvaukseen ole lain 4 §:n 1 momentista, sellaisena kuin lainkohta oli 31.5.1974 annetussa laissa, tarkoitettuja erityisiä syitä tai ettei lisäkorvauksen maksaminen ole lain 2 §:n mukaisesti asianhaarat huomioon ottaen kohtuullista, sekä esittää näitä väitteitä tukevia seikkoja.

A on ollut pidättämisen ja vangitsemisen vuoksi vapautensa menettäneenä raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun ajan eli yli 22 vuorokautta.

Vangitsemisilmoituksen mukaan vangitsemisen perusteena on ollut epäily A:n syyllistymisestä jatkettuun lahjoman vastaanottamiseen virkamiehenä vuosina 1974-1982. A:n vanginneen komisarion todistajankertomuksen mukaan epäily lahjomien vastaanottamisesta useissa tapauksissa oli ollut perusteena myös hänen pidättämiselleen. Syytteet lahjoman ottamisesta virkamiehenä niistä väitetyistä teoista, joiden johdosta hän on ollut pidätettynä ja vangittuna, on hylätty näyttämättöminä.

A on ollut pidätettynä ja vangittuna epäiltynä rikoksista, jotka ovat antaneet aiheen myös epäilylle hänen sopivuudelleen hoitaa virkatehtäväänsä. Pidätystä ja vangitsemista on huomiota herättävällä tavalla käsitelty tiedotusvälineissä. A on siten ollessaan pidätettynä ja vangittuna sekä sen jälkeenkin joutunut kantamaan huolta pidätyksen ja vangitsemisen vaikutuksista virassa pysymiseensä ja virassa etenemisen mahdollisuuksiinsa sekä myös hänen läheisiinsä. Muun muassa mainitut seikat vapaudenmenetysajan pituuden lisäksi on otettava huomioon arvioitaessa kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrää. Alempien oikeuksien kärsimyksestä tuomitsemaa korvausta ei ole aihetta alentaa.

Korkein oikeus on näillä ja valtiokonttorille tehdystä korvaushakemuksesta tuomittujen kulujen osalta alempien oikeuksien mainitsemalla perusteella ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Lainkohdat

Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1 §, 2 § ja 4 § 1 momentti (L 31.5.1974/422) sekä 6 b § (L 28.12.1984/984).

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Hovioikeuden tuomiota oikaistaan kuitenkin siten, että valtion on suoritettava A:lle valtiokonttorin maksettavaksi määräämän korvauksen lisäksi 100.000 markkaa raastuvanoikeuden määräämine korkoineen. Valtio velvoitetaan korvaamaan A:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 3.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nybergh, Riihlä, Ketola ja Wirilander

---

[SV]

I ett skadeståndsmål där en oskyldigt häktad framställde yrkanden mot staten kunde inte den ersättning som statskontoret av samma orsak hade beviljat vederbörande göras tvistig. Till den del som det i målet var fråga om ersättning för lidande, vilken statskontoret inte hade beviljat, kunde staten då den motsatte sig detta yrkande på tilläggsersättning åberopa att det inte förelåg i 4 § 1 mom (422/74) lagen om ersättning åt oskyldigt häktad eller dömd avsedda särskilda skäl eller att det inte enligt 2 § samma lag med beaktande av omständigheterna var skäligt att betala ersättningen.

Åtalet för det brott för vilket A som misstänkt hade varit anhållen och häktad hade förkastats och tiden för frihetsberövandet hade avdragits från ett villkorligt fängelsestraff som A dömts till för ett annat brott. Då detta andra brott inte varit föremål för undersökning då A hade varit berövad sin frihet och då det villkorliga fängelsestraffet hade förfallit beaktades inte sagda avdrag då ersättningen fastställdes.

L om ersättning av statens medel som till följd av frihetsberövande skall betalas till oskyldigt häktad eller dömd 2_§

L om ersättning av statens medel som till följd av frihetsberövande skall betalas till oskyldigt häktad eller dömd 4_§_1_mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret