Supreme Court quashes conviction for aggravated assault due to lack of specific indictment details violating fair trial rights.

Raastuvanoikeus ei ollut kiinnittänyt pahoinpitelystä syytetyn huomiota siihen mahdollisuuteen, että syytteessä kuvattu teko luettaisiin hänen syykseen törkeänä pahoinpitelynä, eikä tiedustellut hänen käsitystään teon törkeysarvioinnista. Syytettyä ei voitu tuomita rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä, kun hänellä ei ollut syytteeseen vastatessaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa tarkoitettua yksityiskohtaista tietoa häneen kohdistetun syytteen sisällöstä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Porvoon raastuvanoikeudessa

Virallinen syyttäjä on kertonut, että A oli 24.3.1990 Kouvolassa yleisellä paikalla tahallaan viiltänyt B:n poskeen poskipäästä korvalehteen ulottuneen verta vuotavan haavan. Sen vuoksi syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen rikoslain 21 luvun 5 §:n nojalla pahoinpitelystä.

Raastuvanoikeuden päätös 28.6.1990

Helsingin hovioikeuden päätös 18.10.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on todettuaan A:n käyttäneen puukkoa B:hen kohdistuneen pahoinpitelyrikoksen tekemiseen jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle on 6.2.1991 myönnetty valituslupa tuomiolauselman 7 kohdassa hänen syykseen luetun törkeän pahoinpitelyn osalta. Muilta osilta kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Virallinen syyttäjä on antanut pyydetyn vastauksen. B ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

A on valituksessaan vaatinut tuomiolauselman 7 kohdan osalta pahoinpitelysyytteen ja siihen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä näyttämättöminä tai että hänet ainakin tuomitaan törkeän pahoinpitelyn asemesta pahoinpitelystä alempien oikeuksien tuomitsemaa rangaistusta lievempään rangaistukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.6.1992

Päätös valituslupahakemukseen

Muulta kuin jo myönnetyltä osalta valituslupaa ei myönnetä.

Pääasiaratkaisu

Perustelut

Virallinen syyttäjä on rikoslain 21 luvun 5 §:n nojalla vaatinut A:lle rangaistusta B:hen kohdistuneesta pahoinpitelystä. Asiaa raastuvanoikeudessa käsiteltäessä oikeus ei ole kiinnittänyt A:n huomiota siihen mahdollisuuteen, että teko luettaisiin hänen syykseen törkeänä pahoinpitelynä, eikä tiedustellut hänen käsitystään syytteessä kuvatun menettelyn törkeysarvioinnista. Alempien oikeuksien katsottua päätöksistään ilmenevillä perusteilla rikoksen olleen törkeä A on tuomittu tuon syytteen johdosta rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä. Tällaista menettelyä on pidetty Suomen oikeusjärjestyksen sallimana, kun syytteeseen on sisältynyt kuvaus sen perusteena olevasta teosta eikä tuomioistuin ole sidottu syyttäjän esittämään rikosnimikkeeseen.

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Artiklan 3 kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista sekä oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudenkäynnin on oltava rehellinen ja 3 kohdan mukaan rikoksesta syytetyllä on oikeus saada yksityiskohdittain tieto syytteen luonteesta ja syistä sekä oikeus saada riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia valmistella puolustustaan.

Tämän vuoksi rikoksesta syytetyn on saatava tietää syytteen perusteena olevan teon tapahtumakulun kuvauksen lisäksi myös oikeudellinen arviointi siitä. Ellei kysymykseen tuleva arviointi ilmene syytteestä, tuomioistuimen on oikeudenkäynnin kestäessä saatettava syytetyn tietoon, miten syytteessä kuvattu teko saattaa tulla syyttäjän esittämästä rikosnimikkeestä poiketen arvioitavaksi, ja tiedusteltava hänen käsitystään tästä arvioinnista. Tämä on tarpeen, jotta syytetty voi syytteeseen vastatessaan saattaa tuomioistuimen tietoon oman käsityksensä syytteessä kuvatun tapahtumienkulun oikeudellisesta arvioinnista.

Pahoinpitelysyytteestä raastuvanoikeudessa kuultuna A ei ole saanut tietoa siitä, mistä syytteessä esitettyä rikosnimikettä törkeämmästä rikoksesta hänet oikeuden käsityksen mukaan voitaisiin syytteeseen sisältyvän teonkuvauksen perusteella tuomita rangaistukseen, eikä ole siten saanut yksityiskohtaista tietoa syytteen sisällöstä eikä riittäviä edellytyksiä valmistella puolustustaan. Sen vuoksi A:ta ei ole tuomittava rangaistukseen muusta kuin syytteessä mainitusta rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetusta pahoinpitelystä, johon hänen on B:n kertomuksen perusteella näytetty syyllistyneen.

Lainkohdat

Rikoslaki 21 luku 5 § 1 mom. Oikeudenkäymiskaari 14 luku 3 § 1 mom. Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 6 artikla 1 ja 3 kohta Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 14 artikla 1 ja 3 kohta

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan.

A tuomitaan alempien oikeuksien tuomiolauselman 7 kohdassa hänen syykseen lukeman törkeän pahoinpitelyn ja siitä määräämän rangaistuksen asemesta 24.3.1990 tehdystä pahoinpitelystä 5 kuukaudeksi vankeuteen. Tämä rangaistus sekä A:lle tuomiolauselman 8 kohdassa törkeästä ryöstöstä tuomitut 2 vuotta 6 kuukautta vankeutta, tuomiolauselman 9 kohdassa törkeästä pahoinpitelystä tuomittu 1 vuosi vankeutta ja tuomiolauselman 12 kohdassa laittomasta uhkauksesta tuomitut 2 kuukautta vankeutta yhdistetään 3 vuodeksi 10 päiväksi vankeutta, josta on vähennettävä rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 28.3. - 27.5.1990 vastaavat 2 kuukautta ja mitä yhdistetystä rangaistuksesta on jo pantu täytäntöön. Muilta osin Turun hovioikeuden kirjeellään 16.11.1990 suorittama yhdistäminen jää voimaan.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Lindholm, Roos, Huopaniemi ja Suhonen

---

[SV]

Rådstuvurätten hade inte gjort en för misshandel åtalad person uppmärksam på att den i åtalet beskrivna handlingen kunde tillräknas honom som grov misshandel och inte frågat hur handlingens grovhetsgrad enligt hans uppfattning borde bedömas. Den åtalade kunde inte dömas till straff för grov misshandel då han inte i detalj blivit underrättad om innebörden av åtalet mot honom, vilket förutsätts i konventionen om skydd för de mänskliga rättigheterna och de grundläggande friheterna och internationella konventionen om medborgerliga och politiska rättigheter.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret