Lawyer liable for pure economic loss when selling estate assets without verifying invalid will's validity.

Asianajajan katsottiin tuottamuksellaan aiheuttaneen perilliselle vahinkoa, kun hän oli sittemmin pätemättömäksi julistetun testamentin perusteella sen lainvoimaisuutta selvittämättä avustanut pesään kuuluneen omaisuuden myynnissä.

Ään.

Kysymys myös n.s. puhtaan varallisuusvahingon korvattavuudesta.

VahL 5 luku 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A:n kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on asianajaja B:lle 22.12.1987 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään kertonut, että jyrsijä C oli 29.9.1980 valvonut Helsingin raastuvanoikeudessa suullisen testamentin 2.7.1980 kuolleen D:n jälkeen B:n toimiessa hänen asiamiehenään.

B oli sittemmin 2.10.1980 toiminut C:n pyynnöstä uskottuna miehenä D:n jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa. Perunkirjoituksesta ei ollut annettu tietoa D:n perilliselle A:lle, joka oli hänen äitinsä. D oli otettu ottolapseksi 4.4.1950 eikä häneltä ollut jäänyt ottovanhempia eikä näiltä puolestaan rintaperillisiä. Näin ollen ei ollut voitu soveltaa perintökaaren kumottuja 4 luvun 2 ja 3 §:n säännöksiä, vaan sen 2 luvun 2 §:n 1 momenttia, jonka mukaan A perinnönjättäjän äitinä oli ainoa perillinen.

B oli C:n pyynnöstä myös laatinut D:n jälkeen perinnönjakokirjan ja toiminut perinnönjaossa uskottuna miehenä. Perinnönjako oli toimitettu 10.7.1981. Perinnönjakokirjan mukaan kaikki D:n omaisuus oli mennyt C:lle. Kuolinpesään oli kuulunut muun ohella 5.819 Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osaketta, jotka B oli 14.7.1981 C:n puolesta myynyt 128.018 markan kauppahinnasta.

Testamentti oli annettu tiedoksi A:lle vasta 24.8.1981 hänen vaatimuksestaan. Saatuaan tiedon testamentista A oli moittinut sitä. Helsingin raastuvanoikeus oli 14.6.1982 julistanut testamentin pätemättömäksi. Helsingin hovioikeus oli 16.1.1985 ja Korkein oikeus 16.1.1986 pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. Asianajaja X oli raastuvanoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä 19.2.1986 luovuttanut kuolinpesän omaisuuden kokonaisuudessaan perintönä A:lle.

C oli 6.10.1982 kirjallisesti sitoutunut suorittamaan osakkeista saamansa kauppahinnan kolmen kuukauden kuluessa testamentin moitteesta annettavan päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Vaatimuksesta huolimatta C ei ollut tätä sitoumustaan täyttänyt.

C oli kerrotulla tavalla lainopillista asiantuntemusta edustaneen asianajaja B:n avustamana myynyt kuolinpesän omaisuutta ilman, että siihen olisi ollut laillista oikeutta. Omaisuuden myyntiin ei olisi muutoinkaan ollut tarvetta, koska kuolinpesässä olleilla rahavaroilla olisi pystytty kattamaan kuolinpesän kaikki tarpeelliset menot. B oli siten tuottamuksesta osaltaan aiheuttanut A:lle osakkeiden kauppahinnan suuruisen vahingon.

Tämän vuoksi A, joka oli vaatinut C:n velvoittamista sitoumuksensa mukaisesti suorittamaan hänelle 128.018 markkaa korkoineen, on vaatinut, että B velvoitetaan yhteisvastuullisesti C:n kanssa suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena sama määrä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, kuitenkin vähennettynä sillä määrällä, mikä C:ltä edellä mainitun sitoumuksen perusteella saatiin. Lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Vastine

B on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja määrältään ja vaatinut sen hylkäämistä. A:n perillisasema oli ollut tulkinnanvarainen eikä B ollut menetellyt tuottamuksellisesti, kun hän oli pitänyt D:n testamenttia lainvoimaisena, vaikka sitä ei ollut annettu tiedoksi A:lle. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädettyjä erittäin painavia syitä A:n taloudellisen vahingon korvaamiseen ei myöskään ollut.

Raastuvanoikeuden päätös 17.3.1989

Selvitetty tosiseikasto

D, joka oli syntynyt 15.2.1950, oli kuollut rintaperillisittä 2.7.1980. Hänet olivat 4.4.1950 ottaneet ottolapsekseen F, joka oli kuollut 22.11.1969, ja G, joka oli kuollut 22.1.1955, kumpikin vailla omia rintaperillisiä. D:n äiti oli jutun kantaja, A, entinen A. Tämä seikka oli käynyt ilmi D:n perunkirjoituksen perusteena olevista asiakirjoista.

Johtopäätökset

Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että B olisi menettelyllään aiheuttanut A:lle kanteessa kerrotun vahingon.

Tuomiolauselma

Samalla kun C on velvoitettu sitoumuksensa perusteella suorittamaan A:lle 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1986 lukien, kanne on B:n osalta hylätty.

Helsingin hovioikeuden tuomio 13.2.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa A: oli valittamalla saattanut jutun vaatien myös hovioikeuden osalta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. Asian näin päättyessä A:lle ei tullut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 30.7.1991. Muutoksenhakemuksessaan A on vaatinut B:hen kohdistetun kanteen hyväksymistä ja B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikissa oikeusasteissa. B on antanut häneltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.3.1992

Perustelut

D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa.

Perunkirjoitustiedoista on ilmennyt, että D oli 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Perunkirjoituksen uskottuna miehenä, perinnönjakokirjan ja testamenttisaannon vastaanottokirjan laatijana sekä C:n asiamiehenä osakkeita myytäessä B:lla on siten asianajajana ollut erityinen aihe selvittää D:n mahdollisten sukulaisten perintöoikeus. Ilman tätä selvitystä B ei ole voinut todeta, oliko testamentti lainvoimainen ja C:lla sen perusteella oikeus myydä osakkeet. B on kuitenkin selvittämättä noudatettavan ottolapsilainsäädännön perusteella asianmukaisesti testamentin lainvoimaisuutta avustanut C:tä laatimalla myyntiä varten C:n saannon osoittamiseksi testamenttisaannon vastaanottokirjan ja myymällä sen nojalla C:n asiamiehenä A:lle kuuluneet Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeet. Näin menetellessään B on tuottamuksesta aiheuttanut A:lle hänelle perintönä kuuluneiden osakkeiden menettämisestä johtuneen vahingon.

Tuomiolauselma

B velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 22.12.1987 lukien. Korvausvastuu on yhteisvastuullinen C:n suoritusvelvollisuuden kanssa.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 20.000 markkaa.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Suhonen: D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa.

B on perunkirjoituksen uskottuna miehenä, perinnönjakokirjan ja testamenttisaannon vastaanottokirjan laatijana sekä C:n asiamiehenä osakkeita myytäessä toiminut asianajajana.

Perunkirjoitustiedoista on ilmennyt, että D oli 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Tämän johdosta B:n olisi menetellessään asianajajalta vaadittavalla tunnollisuudella tullut selvittää D:n mahdollisten sukulaisten perintöoikeus. Ilman tätä selvitystä B ei ole voinut todeta, oliko testamentti lainvoimainen ja C:llä sen perusteella oikeus myydä osakkeet.

B:n on toimeksiannon perusteella ollut valvottava päämiehensä C:n etua. C:n oikeutettu etu ei kuitenkaan ole ollut ristiriidassa D:n mahdollisten sukulaisten lakiin perustuvan perintöoikeuden kanssa. Huomioon ottaen asianajajalta vaadittavan tasapuolisuuden ja luotettavuuden B:n olisi tämän vuoksi tullut kiinnittää huomiota myös mahdollisten sukulaisten oikeuteen ja etuun, jota nämä eivät ole voineet itse valvoa. B on kuitenkin selvittämättä noudatettavan ottolapsilainsäädännön perusteella asianmukaisesti testamentin lainvoimaisuutta avustanut C:tä laatimalla myyntiä varten C:n saannon osoittamiseksi testamenttisaannon vastaanottokirjan ja myymällä sen nojalla C:n asiamiehenä A:lle kuuluneet Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeet. Näin menetellessään B on aiheuttanut A:lle tälle perintönä kuuluneiden osakkeiden menettämisestä johtuneen vahingon, jonka hän on velvollinen korvaamaan.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Oikeusneuvos Takala: D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa.

C on D:n hänen hyväkseen tekemän suullisen yleistestamentin saajan ominaisuudessa kuolinpesän osakkaana antanut B:lle toimeksi hoitaa pesää koskevia asioita, joihin ovat muun muassa kuuluneet testamentin valvonta, perunkirjoituksen toimittaminen, testamentin tiedoksiantaminen, "Perinnönjakokirja ja testamenttisaannon vastaanottokirja" -otsikoidun asiakirjan laatiminen sekä kuolinpesään kuuluneiden 5.819 Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeen myyminen ja niistä saadun 128.018 markan kauppahinnan tilittäminen C:lle.

Perunkirjoitusta toimitettaessa on ollut käsillä perunkirjoitusta varten hankittu 24.9.1980 päivätty sukuselvitys, johon D:n äidiksi oli merkitty A, nykyiseltä sukunimeltään A, niminen henkilö. Tämän johdosta B:n olisi tullut ennen perunkirjoituksen toimittamista hankkia tarkempaa selvitystä D:n sukulaisista ja vasta sen jälkeen toimittaa perunkirjoitus ilmoitettuaan siitä lain mukaisesti pesän osakkaille. Hankkimansa selvitys olisi osoittanut, että D:n äiti A oli D:n ainoa perillinen ja ettei muita perintöön oikeutettuja sukulaisia ollut elossa.

Hankkimatta mainittua selvitystä B on toimittanut 2.10.1980 perunkirjoituksen kutsumatta A:ta siihen ja antamatta hänelle tietoa D:n testamentista. Siitä huolimatta B on C:n puolesta 10.7.1981 laatinut lainvoimaa vailla olleen testamentin nojalla perinnönjakokirjan, jossa on todettu C:n omistavan kaiken D:n jäämistöön kuuluvan omaisuuden. Sen jälkeen B on C:n toimeksiannosta 14.7.1981 myynyt kuolinpesään kuuluneet edellä mainitut sähköyhtiön osakkeet 128.018 markan hinnasta tilittäen myynnissä tulleet varat C:lle. Kuolinpesän varojen määrä on täten vähentynyt kauppahintaa vastaavalla määrällä.

Jutun asiakirjoista ilmenee, että C:n valvoma testamentti on A:n kanteesta sittemmin lainvoimaisesti julistettu pätemättömäksi. Sen jälkeen A on vaatinut C:tä palauttamaan saamansa osakkeiden kauppahinnan A:lle. Kun C ei kuitenkaan ollut tekemästään kirjallisesta sitoumuksesta huolimatta suorittanut kauppahintaa A:lle, hovioikeus on 13.2.1991 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla A:n kanteesta velvoittanut C:n suorittamaan A:lle 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1986 lukien.

Hoitaessaan C:n toimeksiantoja kerrotuin tavoin B on menetellyt huolimattomasti ja varomattomuudellaan myötävaikuttanut A:lle osakkeiden kauppahintaa vastaavan suuruisen vahingon syntymiseen, mistä hän on korvausvelvollinen. Näillä perusteilla olen Korkeimman oikeuden tuomiolauselman mukaisella kannalla.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Takala (eri mieltä), Roos, Suhonen (eri mieltä) ja Raulos

---

[SV]

En advokat ansågs av vållande ha förorsakat en arvinge skada då han på grund av ett testamente, som senare förklarades ogiltigt, hade biträtt vid försäljningen av egendom som hörde till boet utan att ta reda på om testamentet hade vunnit laga kraft.

Omröstn.

Fråga också om en s.k. ren förmögenhetsskada var ersättningsgill.

SkadeståndsL 5 kap 1 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret