Supreme Court allows claim for full ownership rights in mutual will despite ambiguous wording, overturning lower court dismissal.

Ään.

Testamentin tekijät olivat laatineet ja 1.2.1970 allekirjoittaneet keskinäisen testamentin käyttäen apunaan vuonna 1937 painettua asiakirjakaavakokoelmaa. Testamentin sanamuodon mukaan eloonjäänyt sisar sai hallita kaikkea pesän omaisuutta jakamattomana kuolemaansa saakka. Testamentin tekijöiden tarkoituksesta esitetyn selvityksen perusteella heidän katsottiin tarkoittaneen omistusoikeustestamenttia.

PK 11 luku 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Porvoon raastuvanoikeudessa

A on vaatinut raastuvanoikeutta vahvistamaan, että hänen ja hänen edesmenneen sisarensa I:n välillä 1.2.1970 laaditun keskinäisen testamentin sisällöllä on tarkoitettu antaa eloonjääneelle sisarelle täysi omistusoikeus kaikkeen ensiksi kuolleen sisaren jäämistöön ja että tämä on ollut I:n viimeinen tahto ja testamentti.

A ja I olivat laatineet kyseessä olevan testamentin 1.2.1970 täysissä ruumiin ja sielun voimissa tarkoituksenaan testamentata viimeksi eloon jäävälle sisarelle vainajan koko jäämistö täysin omistusoikeuksin ilman mitään ehtoja tai rajoituksia. Maallikkoina he olivat testamentin muotoa hakiessaan turvautuneet asiakirjakaavakokoelmaan ymmärtämättä tarkoin kaavakokoelmasta löytämänsä ja sopivaksi katsomansa testamenttikaavan juridista sisältöä ja merkitystä. Sisarusten tarkoitus oli ollut kahtena yksinäisenä ihmisenä tukea ja auttaa toisiaan eläessään ja turvata toinen toisensa vanhuutta testamentilla.

A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 12.900 markkaa.

Vastaukset

B, C ja D yhteisesti sekä E, F, G ja H niin ikään yhteisesti ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

B myötäpuolineen on lausunut muun muassa, että kyseessä oleva testamentti oli sanamuotonsa ja sisältönsä puolesta selkeä ja yksiselitteinen hallintaoikeustestamentti. I oli koulun rehtorina ja suomenkielen, historian sekä kansantalouden opettajana tarkoin tiennyt omistusoikeuden ja hallintaoikeuden välisen eron.

Raastuvanoikeuden päätös 26.4.1988

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi seuraavaa:

A oli kertonut sisarusten tarkoittaneen, että jäljellejäävä sisar saisi omistusoikeuden ensin kuolleen omaisuuteen.

Todistajana kuultu X oli kertonut, että sisarukset olivat halunneet testamentata toinen toisilleen kaiken omaisuutensa sen takia, että he siten huolehtisivat toinen toisistaan. Kun I oli sairastellut, hän oli sanonut, että "A saa palkkansa sitten". Todistajan käsityksen mukaan heidän tarkoituksenaan oli ilman muuta laatia omistusoikeustestamentti.

I ja A olivat testamenttia tehdessään A:n ja todistajana kuullun Y:n mukaan käyttäneet Hakkilan vuonna 1937 painetusta Asiakirjakaavoja-nimisestä teoksesta löytyvää kaavaa.

Raastuvanoikeus on todennut, että mainitussa teoksessa ei ollut selvitetty omistusoikeustestamentin ja hallintaoikeustestamentin eroa, vaan selostuksessa sivulla 187 oli esimerkiksi kirjoitettu keskinäisestä testamentista, että jälkeenjäävä saa "nauttia omistusoikeudellisia etuja". Kyseinen kaavakokoelma oli julkaistu vuonna 1937, jonka jälkeen testamenttioikeutta koskevaa lainsäädäntöä oli muutettu, ja 1.1.1966 oli tullut voimaan uusi perintökaari. Testamentintekijät eivät olleet valinneet kaavoja nrot 203 ja 204, vaikka heidän näin olisi pitänyt menetellä, mikäli heidän tarkoituksenaan vastaajien väittämällä tavalla ainoastaan olisi ollut antaa oikeus hallita kyseistä omaisuutta. Käyttämästään kaavasta nro 205 testamentintekijät olivat jättäneet pois kohdan 3, minkä kohdan mukaanottaminen olisi tukenut testamentin tulkintaa hallintaoikeustestamentiksi.

Sanonta "hallita omaisuutta" on juridinen termi, joka korkean sivitystason omaavallekin maallikolle on tuntematon, joten raastuvanoikeus on pitänyt uskottavana, että I ei ollut ymmärtänyt kyseisen sanan tulkintamahdollisuuksia. Testamentin tekijät olivat testamenttia tehdessään maallikkoina myös käyttäneet vuodelta 1937 olevaa kaavakokoelmaa, vaikka laki oli tällä välin muuttunut.

Jutussa oli käynyt ilmi, että sisarusten tarkoituksena oli ollut huolehtia toisistaan vanhuudenpäivinä. Koska suurin osa I:n jälkeenjääneestä omaisuudesta perunkirjoituksen mukaan oli ollut rahaa, ei I:n tarkoituksena ollut voinut olla, että A saisi ainoastaan hallita rahoja saamatta käyttää niitä. Jutussa esitetyn selvityksen perusteella oli pääteltävissä, että testamentin tekoaikanakin omaisuus oli suurelta osin muodostunut rahavaroista.

Raastuvanoikeus ei ole antanut merkitystä todistaja Z:n kertomukselle ottaen huomioon hänen aviooikeuden kautta toteutuva etunsa jutussa.

Raastuvanoikeus on katsonut näin ollen selvitetyksi, että I:n tarkoituksena oli ollut antaa A:lle täysi omistusoikeus kaikkeen hänen jäämistöönsä. Sen vuoksi raastuvanoikeus on vahvistanut A:n ja edesmenneen I:n välillä 1.2.1970 laaditun keskinäisen testamentin sisällöllä tarkoitetun antaa eloonjääneelle sisarelle täysi omistusoikeus kaikkeen ensiksi kuolleen sisaren jäämistöön ja että edellä mainittu oli siten ollut myös I:n viimeinen tahto ja testamentti.

B, C, D, E, F, G ja H on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12.900 markalla.

Vaatimukset hovioikeudessa

B, C ja D yhteisesti sekä E, F, G ja H yhteisesti ovat vaatineet kanteen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

A on vastannut valituksiin ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan. Lisäksi A on toimittanut hovioikeuteen pyydetyn selityksen liitteineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.2.1990

Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen, hylännyt kanteen ja vapauttanut B:n ja C:n sekä D:n, E:n, F:n, G:n ja H:n tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin (1964/133) ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan A ei ole joutunut korvaamaan vastapuoltensa oikeudenkäyntikuluja asiassa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 29.5.1990. A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

B, C ja D yhteisesti sekä E, F, G ja H yhteisesti ovat antaneet pyydetyt vastaukset sekä vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, E myötäpuolineen korkoineen.

VÄLITOIMI

J:lle, K:lle, L:lle, M:lle ja N:lle on valituksen johdosta varattu tilaisuus vastauksen antamiseen. Vastauksia ei ole annettu.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 17.2.1992

Perustelut

A ja I ovat käyttämättä testamentin tekemisessä apunaan lakimiestä itse laatineet vuonna 1937 painetun asiakirjakaavakokoelman avulla 1.2.1970 allekirjoittamansa keskinäisen testamentin. Testamentin sanamuodon mukaan eloonjäänyt sisar sai hallita kaikkea pesän omaisuutta jakamattomana kuolemaansa saakka. Testamentin laatimisesta ja allekirjoittamisesta esitetyistä todistajankertomuksista sekä sisarusten välisestä läheisestä ja toisistaan huolehtivasta suhteesta esitetyn näytön perusteella on pääteltävissä, että testamentin tekijät, joilla ei ole ollut rintaperillisiä, ovat testamentin sanamuodosta huolimatta tarkoittaneet, että eloonjäävä sisar saa täyden omistusoikeuden ensin kuolleen omaisuuteen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Koska raastuvanoikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet pääasiakysymystä, A ei saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, mukaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan raastuvanoikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään oikeudenkäyntikulujen korvausta lukuunottamatta raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Asian näin päättyessä ei B:lle myötäpuolineen eikä E:lle myötäpuolineen ole tuleva korvausta täällä olleista vastauskuluista.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Takala (eri mieltä), Ketola ja Wirilander sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen

---

[SV]

Omröstn.

Testatorerna hade uppgjort och 1.2.1970 undertecknat ett inbördes testamente och därvid använt sig av en år 1937 tryckt formulärbok. Enligt testamentets ordalydelse skulle den efterlevande systern få nyttja all boets egendom oskiftad till sin död. På grundval av den utredning som företetts om testatorernas avsikt ansågs de ha avsett ett äganderättstestamente.

ÄB 11 kap 1 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret