Supreme Court dismisses claim for mining royalty compensation due to statute of limitations and lack of buyer knowledge.

A oli myydessään B:lle tilan, jolla oli tarkoitus ryhtyä harjoittamaan kaivostoimintaa, pidättänyt itselleen oikeuden kaivoslain 45 §:ssä tarkoitettuun louhimismaksuun. B oli samana päivänä myynyt tilan sittemmin kaivostoiminnan aloittaneelle C:lle pidättämättä A:lle sanottua oikeutta. A vaati vuotuisia louhimismaksuja vastaavaa korvausta ensisijaisesti C:ltä ja toissijaisesti B:ltä.

Asiassa ei ollut näytetty, että C ostaessaan tilan B:ltä olisi tiennyt tai että C olisi voinut ostosopimusta tehdessään päätellä, että louhimismaksuja koskeva oikeus oli pidätetty A:n ja B:n välisessä kaupassa A:lle. C ei siten ollut velvollinen suorittamaan louhimismaksua vastaavaa korvausta A:lle.

B:ltä oli suoritusta vaadittu sekä kauppahintasaatavana että sopimusrikkomukseen perustuvana vahingonkorvauksena. Saamisoikeutta pidettiin yleisen 10 vuoden vanhentumisajan kulumisen johdosta kummankin kanneperusteen osalta vanhentuneena.

KaivosL 45 §

VanhA 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kuopion kihlakunnanoikeudessa

E, F ja E ovat Siilinjärven kunnalle 26.5. ja 2.11.1988 sekä Kemira Oy:lle 12.10.1988 tiedoksi toimituttamiensa haasteiden nojalla kertoneet, että heidän vanhempansa A ja D olivat 6.6.1967 vahvistetulla kauppakirjalla myyneet Siilinjärven kunnan Kasurilan kylässä omistamansa Ensola nimisen tilan RN:o 16:29 kunnalle 170 000 markan kauppahinnasta sekä muun muassa ehdoin, että myyjät pidättivät "tilan alueella olevista kaivosalueista suoritettavan louhosmaksun", mikä oli määrä suorittaa A:lle ja hänen jälkeensä hänen lapsilleen. Kunta oli samana päivänä vahvistetulla kauppakirjalla myynyt Ensolan tilan yhdessä eräiden muiden tilojen kanssa Rikkihappo Oy:lle, nykyiselle Kemira Oy:lle. Tässä kauppakirjassa oli ostajalle ilmoitettu, mitä sitoumuksia kunta oli tehnyt omien saantomiestensä kanssa. Tällöin ei ollut mainittu mitään edellä kerrotusta louhimismaksun suuruisesta rasitteesta.

Siilinjärven kunta oli kauppakirjan ehdon nojalla sopimukseen perustuvassa vastuussa louhimismaksun suuruisen korvauksen suorittamisesta A:lle ja hänen jälkeensä hänen lapsilleen. Laiminlyömällä ilmoittaa Rikkihappo Oy:lle louhimismaksun pidättämisestä kunta oli aiheuttanut A:n 2.7.1985 kuoltua hänen lapsilleen E:lle, F:lle ja G:lle tuon maksun suuruisen vahingon ja oli sopimuksen rikkomisen perusteella heihin nähden vahingonkorvausvastuussa.

Ensolan tilasta, jonka pinta-ala oli 37,71 hehtaaria, oli kuulunut Särkijärven 333,25 hehtaarin suuruiseen kaivospiiriin 28,3 hehtaaria. Kaivospiiri oli määrätty 22.10.1982 lopetetussa kaivospiiritoimituksessa, joka oli saanut lainvoiman 13.9.1983. Kauppa- ja teollisuusministeriö ei ollut vahvistanut Särkijärven kaivospiiriä varten louhimismaksua, mutta kun tämän maksun määränä oli pidettävä 10 penniä kaivoskivennäisinä louhittua tonnia kohti, saatiin kaivospiiristä vuosina 1982-1987 louhittujen tonnimäärien mukaan laskien Ensolan tilan osuudeksi tuohon ajanjaksoon kohdistuvista laskennallisista louhimismaksuista yhteensä 278 218,18 markkaa.

Louhimismaksujen suorittamisesta E:lle ja hänen myötäpuolilleen oli ensisijaisesti vastuussa Kemira Oy, entinen Rikkihappo Oy, koska sen edustajat Ensolan tilan yhtiölle ostaessaan olivat olleet tietoisia A ja D:n pidättämästä oikeudesta louhimismaksun saamiseen. Toissijaisesti louhimismaksujen suorittamisesta vastasi Siilinjärven kunta edellä selostetuilla perusteilla. Sen vuoksi E, F ja G ovat vaatineet, että ensisijaisesti Kemira Oy ja toissijaisesti Siilinjärven kunta velvoitetaan suorittamaan heille mainittuja louhimismaksuja vastaavana korvauksena yhteensä 278 218,18 markkaa 16 prosentin korkoineen kutakin vuotta koskevan louhimismaksun osalta seuraavan vuoden ensimmäisestä päivästä lukien. Lisäksi E ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Kemira Oy:n ja Siilinjärven kunnan vastaus

Yhtiö ja kunta ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Yhtiö ei ollut ottanut vastatakseen A ja D:n pidättämän louhimismaksun suorittamisesta eikä yhtiö ollut ollut asiasta tietoinen tehdessään kaupan kunnan kanssa. Kuntaan kohdistettuna korvausvaatimus oli vanhentunut. E:n ja hänen myötäpuoltensa ilmoittamat louhittujen kaivoskivennäisten tonnimäärät on myönnetty oikeiksi, mutta kanteessa vaaditun suorituksen markkamäärä on kiistetty.

Kihlakunnanoikeuden päätös 18.5.1989

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että E:n, F:n ja G:n isä, 2.7.1985 kuollut A ja kantajien äiti D olivat 6.6.1967 vahvistetulla kauppakirjalla myyneet omistamansa 37,71 hehtaarin suuruisen Ensolan tilan Siilinjärven kunnalle 170 000 markan kauppahinnasta ja muun muassa ehdoin, että myyjät pidättivät kaupan yhteydessä "tilan alueella olevista kaivosalueista suoritettavan louhosmaksun, mikä suoritetaan A:lle ja hänen jälkeensä hänen lapsilleen".

Siilinjärven kunta oli samana päivänä vahvistetulla kauppakirjalla myynyt Ensolan tilan edelleen yhdessä useiden muiden tilojen kanssa silloiselle Rikkihappo Oy:lle, myöhemmälle Kemira Oy:lle. Tähän kauppakirjaan ei ollut sisällytetty mainintaa kerrotuin tavoin pidätetystä louhimismaksusta ja kauppakirjan ehtojen mukaan kunta vastasi siitä, että myytyjä alueita eivät jääneet rasittamaan minkäänlaiset kiinnitykset ja muut rasitukset paitsi ne, mitkä oli merkitty maarekisteriin. Ensolan tila oli sittemmin yhdistetty lukuisten muiden Kemira Oy:n omistamien tilojen kanssa ja tuosta tilasta kuului 333,25 hehtaarin suuruiseen Särkijärven kaivospiiriin, jonka haltijana oli Kemira Oy, 28,3 hehtaaria. Kaivospiiri oli määrätty 22.10.1982 ja kaivospiiritoimitus oli saanut lainvoiman 13.9.1983.

Kaivospiirin alueelta oli louhittu kaivoskivennäisiä vuonna 1982 2,877 miljoonaa tonnia, vuonna 1983 5,130 miljoonaa tonnia, vuonna 1984 5,890 miljoonaa tonnia, vuonna 1985 6,218 miljoonaa tonnia, vuonna 1986 6,134 miljoonaa tonnia ja vuonna 1987 6,513 miljoonaa tonnia.

Näyttämättä oli jäänyt, että aiempi Rikkihappo Oy, nykyinen Kemira Oy olisi ostaessaan Ensolan tilan Siilinjärven kunnalta ollut tietoinen mainitusta louhimismaksun pidättämisestä. Kemira Oy ei siten ollut E:lle ja hänen myötäpuolilleen vastuussa kanteessa vaadituista korvauksista.

Koska Siilinjärven kunta myydessään selostetuin tavoin Ensolan tilan silloiselle Rikkihappo Oy:lle oli laiminlyönyt pidättää A:lle ja tämän lapsille 6.6.1967 tehdyssä kaupassa pidätetyn louhimismaksun, kunta oli joutunut E:lle ja hänen myötäpuolilleen vastuuseen tuon oikeuden menettämisestä.

Asian laadun vuoksi Kemira Oy sai pitää sillä jutussa olleet kulut vahinkonaan.

Valtion varoista maksettiin maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen F:n oikeudenkäyntiavustajaksi määrätylle asianajaja X:lle korvaukseksi tarpeellisista kuluista ja palkkioksi yhteensä 9 055 markkaa, mikä määrä kunnan oli korvattava valtiolle.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 1.3.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi E, F ja G toiselta sekä Kemira Oy ja Siilinjärven kunta toiselta puolen olivat saattaneet jutun, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 10.9.1991.

E, F ja G ovat valituksessaan vaatineet, että ensisijaisesti Kemira Oy ja toissijaisesti Siilinjärven kunta velvoitetaan suorittamaan heille täysimääräisenä kanteessa mainittu louhimismaksuja vastaava korvaus 278 218,18 markkaa korkoineen. Lisäksi E ja G ovat vaatineet, että yhtiö ja kunta velvoitetaan korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa korkoineen.

Siilinjärven kunta on valituksessaan vaatinut kanteen hylkäämistä sekä E:n, F:n ja G:n velvoittamista korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut korkoineen kaikissa oikeusasteissa. Oikeus kanteessa tarkoitettuja louhimismaksuja vastaavaan korvaukseen oli vanhentunut eikä oikeutta louhimismaksuihin ollut syntynytkään, kun Ensolan tilan omistusoikeus oli vuonna 1967 siirtynyt Rikkihappo Oy:lle.

Kunta on määräajan jälkeen 3.5.1991 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen lisäkirjoituksen liitteineen.

Yhtiö ja kunta ovat antaneet pyydetyn vastauksen ja vaatineet korvausta vastauskuluistaan korkoineen. E, F ja G ovat samoin antaneet pyydetyn vastauksen sekä heistä E ja G vaatineet vastauskulujensa korvaamista korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.10.1992

Käsittelyratkaisu

Kunnan lisäkirjoitus liitteineen jätetään huomiotta, koska sen huomioon ottamiseen ei ole erityisiä syitä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kaivoslain 45 §:n mukaan on kaivosoikeuden haltijan, jollei muusta ole sovittu, kultakin kalenterivuodelta suoritettava maanomistajalle kohtuullinen louhimismaksu korvauksena kaivospiirin alueelta louhituista ja maanpinnalle nostetuista kaivoskivennäisistä. Myydessään toiselle alueen, jolle kaivospiiri ulottuu tai tulee ulottumaan, maanomistaja voi pidättää itselleen tai määräämälleen henkilölle oikeuden lain mukaan suoritettaviin louhimismaksuihin. Velkakirjalain 29 §:stä ilmenevän periaatteen mukaan tällainen sopimus sitoo kaivosoikeuden haltijaa, jos tämä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää louhimismaksua koskevan oikeuden pidättämisestä muulle kuin maaalueen omistajalle.

Siilinjärven kunnalta E ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet louhimismaksuja vastaavaa korvausta ensisijaisesti kauppahintasaatavana. Tällainen saatava vanhentuu määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annetun asetuksen 1 §:n mukaisessa yleisessä 10 vuoden vanhentumisajassa ja luetaan saatavan vanhentuminen velvoitteen syntymisestä. Kauppahintasaatava on syntynyt 6.6.1967, jolloin A ja D myivät Ensolan tilan Siilinjärven kunnalle. Tätä saatavaa koskeva vaatimus on esitetty kunnalle 2.11.1988 tiedoksi toimitetulla haasteella. Kauppahintasaatavana E:n ja hänen myötäpuoltensa oikeus korvaukseen on vanhentunut.

Toissijaisesti E ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet saatavaansa kunnalta vahingonkorvauksena sopimusrikkomuksen perusteella. Sopimusrikkomus on tapahtunut 6.6.1967 kunnan myydessä A ja D:ltä samana päivänä ostamansa Ensolan tilan Rikkihappo Oy:lle. Sopimusrikkomukseen perustuvan vahingonkorvaussaatavan osalta alkaa 10 vuoden vanhentumisaika kulua sopimuksen tekemisestä eli tässä tapauksessa kunnan ja Rikkihappo Oy:n välisestä kaupasta. Kun vahingonkorvausta on vaadittu kunnalle 26.5. ja 2.11.1988 tiedoksi toimitetuilla haasteilla, E:n ja hänen myötäpuoltensa saatava on myös vahingonkorvauksena vanhentunut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan niiltä osilta kuin ne koskevat Siilinjärven kunnalle määrättyä korvausvelvollisuutta. Terttu Kaarina E:n ja hänen myötäpuoltensa kanne hylätään sekä Kemira Oy:tä että Siilinjärven kuntaa vastaan ajettuna. Kunta vapautetaan velvollisuudesta suorittaa E:lle ja hänen myötäpuolilleen louhimismaksuja vastaavia rahamääriä ja kihlakunnanoikeuden määräämää oikeudenkäyntikulujen korvausta samoin kuin velvollisuudesta korvata valtiolle ne kulut ja palkkio, jotka on maksettu maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen F:n avustajalle.

Asian laadun vuoksi Siilinjärven kunta saa pitää vahinkonaan sille asiasta aiheutuneet kulut. Samoin on Kemira Oy:n asian laadun vuoksi vastattava kuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja X:lle F:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa, ottaen huomioon, että myös E ja G ovat X:n päämiehiä, 600 markkaa.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Nybergh, Riihelä ja Wirilander sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen

---

[SV]

A hade förbehållit sig rätten till den i 45 § gruvlagen avsedda brytningsavgiften då han åt B hade sålt sin fastighet på vilken man hade för avsikt att inleda gruvdrift. B hade samma dag sålt lägenheten vidare åt C, som sedermera hade inlett gruvdriften, utan att förbehålla sagda rätt åt A. A yrkade på en ersättning, som motsvarade de årliga brytningsavgifterna, i första hand av C och i andra hand av B.

Det hade inte visats att C då han köpte lägenheten av B hade känt till förbehållet i köpebrevet mellan A och B, och inte heller att C hade kunnat sluta sig till detta. C var därför inte skyldig att åt A betala en ersättning som motsvarade brytningsavgifterna.

Av B hade yrkats ersättning dels som betalning av köpeskillingen, dels som skadestånd på grund av avtalsbrott. Fordringsrätten ansågs preskriberad enligt den allmänna 10 års preskriptionstiden i bägge fallen.

GruvL 45 §

PreskriptionsF 1 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret