Supreme Court dismisses claim for guarantee breach where demand was an abuse of right due to state dependency.

Niin sanottuun on first demand -takuusitoumukseen ei sovellettu takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen säännöksiä.

Takuusitoumukseen perustuva maksuvaatimus hylättiin sillä perusteella, että sen esittäminen oli asiassa saadun selvityksen mukaan oikeuden väärinkäyttämistä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Banque Etebarate Iran ja Mercantile Bank of Iran and Holland oli kansallistettu Iranissa 8.6.1979 annetulla lailla pankkien kansallistamisesta ja myöhemmin yhdistetty eräiden muiden pankkien kanssa Bank Tejarat nimiseksi pankiksi. Yhdistyminen oli rekisteröity laissa edellytetyllä tavalla 19.7.1980. Pankkien kansallistamisesta annettuun lakiin liittyvän täytäntöönpanomääräyksen 20 artiklan mukaan yhtyneiden pankkien varat ja vastuut olivat siirtyneet Tejaratille, joka myös oli oikeutettu edustamaan yhdistettyjä pankkeja kolmatta vastaan.

Takausten sanamuodon mukaan takaaja oli sitoutunut suorittamaan takauksen määrän edunsaajalle välittömästi tämän esitettyä vaatimuksensa takauksen määrän maksamiseksi. Takaajalla ei ollut oikeutta vaatia edunsaajalta perusteluja vaatimukselle. Alkuperäisten takaussitoumusten mukaan vastatakauksiin perustuvat vaatimukset tuli esittää KOP:lle 5.4.1980 mennessä. Osapuolten välisellä sopimuksella vaatimusten esittämisaikaa oli jatkettu 7.10.1980 saakka. Tejarat oli 4. ja 5.8.1980 lähettämissään telexsanomissa ilmoittanut, että asuntoministeriö oli esittänyt Tejaratille vaatimuksen takauksien määrien maksamisesta ministeriölle, ja esittänyt KOP:lle vaatimuksen takausten määrien maksamisesta sen antamien vastatakausten perusteella. KOP:llä ei ollut ollut oikeutta kieltäytyä takauksiin perustuvista suorituksistaan.

KOP:n vastaus

KOP on kiistänyt kanteen perusteettomana ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Iranin vallankumouksen yhteydessä oli Iranin valtio tullut sekä velkojan että takausvelallisen asemaan. Asuntoministeriölle annettuihin takauksiin perustuva rahansiirto Iranissa oli tapahtunut suljetulle tilille, josta asuntoministeriö väliaikaisena velkojana ei ollut oikeutettu vapaasti määräämään. Varat olivat edelleen Tejaratin tilillä, joten lopullista ja sitovaa suoritusta ei ollut tapahtunut.

Tejaratin vaatimukset olivat vanhentuneet. Asuntoministeriö oli 22.8.1981 ottanut haltuunsa FICG:n rakentamat keskeneräiset rakennukset. Asuntoministeriön velvollisuutena olisi ollut ryhtyä heti taloudelliseen selvittelyyn, mutta haaste oli annettu KOP:lle tiedoksi vasta 8.12.1983. Kannetta ei ollut myöskään pantu vireille vuoden kuluessa siitä, kun KOP:n määräajaksi annettujen takaussitoumusten voimassaoloaika oli 7.10.1981 päättynyt.

Vielä KOP on katsonut, ettei 1.1.1983 voimaan tulleen korkolain säännöksiä voitu asiassa soveltaa.

Tejaratin lausumat väitteiden johdosta

Sivuväliintulo

FICG:n osakasyhtiöt ovat sivuväliintulijoina tukeneet KOP:tä.

Raastuvanoikeuden päätös 13.3.1989

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että KOP:n antamien vastatakausten voimassaoloa oli pidennetty 7.10.1980 saakka ja että KOP:lle oli esitetty vaatimuksia kunkin vastatakauksen osalta 1.3.1980, takausten nrot 59002/6 ja 59003/4 osalta 4.8.1980 sekä takauksen 68874/7 osalta 6.9.1980 ja sen jälkeen edelleen useita kertoja vuosien 1980 ja 1981 aikana. Takausten nrot 19068, 19069 ja 127745 määrät, yhteensä 2 133 355 400 rialia oli 16.5.1984 päivätyn selvityksen mukaan talletettu asuntoministeriön tilille Tejaratiin.

KOP oli antamissaan suoritustakauksen vastatakauksessa ja kahdessa ennakontakauksen vastatakauksessa taannut suorittavansa asuntoministeriön tilille tai mille tahansa muulle tilille, jonka asuntoministeriö osoitti, takaussumman "välittömästi saatuaan ensimmäisen kirjallisen pyynnön" (59002/6), "heti saatuaan ensimmäisen kirjallisen ilmoituksen" (59003/4) ja "välittömästi vastaanotettuaan kirjallisen maksuvaatimuksen" (68874/7). Sitoumuksissa oli hieman eri sanamuodoin sitouduttu maksamaan "vaatimatta näyttöä sopimuksen täyttämättä jättämisestä", "vaatimatta perusteluja tai todisteluja sopimuksen täyttämättä jättämisestä" ja "ilman, että minkäänlainen kirjallinen selvitys tai mikään täytäntöönpano- ja oikeusviranomaisten tai minkään muun valtion viraston toimenpide taikka minkäänlainen maininta perusteluista on tarpeen".

KOP:n antamat vastatakaukset olivat olleet voimassa 7.10.1980 saakka. Asiaan ei soveltunut takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen (jäljempänä takausasetuksen) 4 §:n mukainen erityinen vanhentumisaika määrättynä eräpäivänä tai tietyn irtisanomisajan jälkeen maksettavista veloista. Tejarat oli näyttänyt velkoneensa saatavia vastuuajan kuluessa, joten sen vaatimukset eivät olleet vanhentuneet.

Urakkasopimuksen tilaajana oli ollut Iranin valtion asuntoministeriö ja rakennuskohteena shaahin henkivartiokaartin käyttöön tarkoitettu asuntoalue. Asiassa oli näytetty FICG:n ryhtyneen asianmukaisesti täyttämään velvoitteitaan ja pyrkineen huolellisesti noudattamaan sopimusta. Urakkasopimuksen täyttämisen esteiden oli näytetty aiheutuneen siitä riippumattomista syistä. Vielä työn oltua kuukausia keskeytyneenä FICG oli pyrkinyt neuvotteluteitse pääsemään asuntoministeriön kanssa sopimukseen. Tässä tarkoituksessa oli yhteydenottoa yritetty Suomen valtion ulkoasiainministeriön ja valtioneuvoston jäsenten välityksellä.

Rakennusurakan täytäntöönpaneminen oli estynyt Iranin valtiollisten olojen vuoksi siitä syystä, että Iranin valtio ei ollut voinut taata turvallisia työolosuhteita eikä tarvittavaa työvoimaa, rakennusaineita eikä energiaa. Lisäksi Iranin valtion edustajat olivat todistajankertomusten mukaan suhtautuneet torjuvasti kaikkiin neuvotteluyrityksiin.

Asuntoministeriö oli vaatinut valtiollistetulta pankilta Tejaratilta suoritusta takausten perusteella ja varat oli esitetyn selvityksen mukaan siirretty Tejaratissa olevalle tilille.

Vastatakausasiakirjoissa oli viitattu FICG:n ja asuntoministeriön väliseen urakkasopimukseen. Takauksia ja vastatakauksia ei voitu pitää sanamuodostaan ja abstraktisuudestaan huolimatta urakkasuhteesta irrallisina asiakirjoina, joihin vedoten sopimuskumppani voisi käyttää sitoumusta sille vieraaseen tarkoitukseen.

Asiassa oli selvitetty, että FICG oli kärsinyt urakkasopimuksen osalta vahinkoa ja ettei rakennusurakan toteuttamiseen käytettyjen ennakkomaksujen osalta ollut palautettavaa ja että urakkasopimuksen suorittamatta jääminen oli aiheutunut vastapuolen aiheuttamasta esteestä.

Näin ollen raastuvanoikeus on, ottaen huomioon Iranin valtion ja valtiollistetun pankin välisen yhteyden sekä kaiken asiassa esitetyn, varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n säännösten nojalla katsonut, että vastatakausasiakirjojen ehdon soveltaminen maksun suorittamisvaatimukseen ilman mitään perusteluja ja asiakirjojen sanamuodon nojalla, ottaen huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet seikat sekä sen, mitä asiassa oli selvitetty, johtaisi kohtuuttomuuteen.

Tällä perusteella raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut Bank Tejaratin korvaamaan Kansallis-OsakePankin oikeudenkäyntikulut 930 000 markalla.

Muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa

Tejarat on toistanut kanteensa ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Hovioikeuden tuomio 12.6.1991

Vastatakausten voimassaolo

KOP ja FICG olivat esittäneet, että alkuperäiset päätakaajat eli Banque Etebarate Iran ja Mercantile Bank of Iran and Holland olivat vallankumouksen yhteydessä tapahtuneen pankkien kansallistamisen johdosta yhtyneet alkuperäiseen velkojaan asuntoministeriöön eli Iranin valtioon sekä että päätakaukset olivat tämän vuoksi rauenneet ja tästä johtuen myös vastatakaukset olivat rauenneet. Takaukset antaneiden iranilaisten pankkien varat ja velat oli siirretty kansallistamisen jälkeen perustetulle Iranin valtion määräysvallassa olevalle Tejaratille. Asiassa ei ollut kuitenkaan selvitetty, että mainitulla seikalla olisi vaikutusta vastatakausten voimassaoloon.

KOP ja FICG olivat edelleen esittäneet, että vastatakaukset olivat takausasetuksen 4 §:n mukaisen erityisen vanhentumisajan perusteella vanhentuneet. Asiassa ei ollut näytetty, että rakennusurakkasopimuksen mukaista päävelkaa olisi pidettävä sanotussa lainkohdassa tarkoitettuna määrättynä eräpäivänä tai määrätyn ajan kuluttua maksettavana velkana. Vastatakauksiin ei siten ollut sovellettava mainitussa säännöksessä tarkoitettua erityistä vuoden vanhentumisaikaa.

KOP ja FICG olivat myös väittäneet, että Tejarat ei ollut esittänyt takaajalle maksuvaatimustaan panemalla vireille kanteen tai muulla vastaavalla tavalla vastatakausten 7.10.1980 päättyneen voimassaoloajan kuluessa. Määräaikaisten takausten kysymyksessä ollessa takaajaan oli kohdistettava vaatimukset kanteella tuomioistuimessa tai muulla vastaavalla tavalla takauksen voimassaoloaikana, jolleivät osapuolet olleet toisin sopineet. Puheena olevissa päätakauksissa, joiden sanamuoto oli määritelty urakkasopimuksessa ja jotka iranilaiset pankit olivat antaneet KOP:n toimeksiannosta, oli sovittu maksun tapahtuvan kirjallisen maksuvaatimuksen perusteella. KOP:n vastatakauksissa ei tältä osalta ollut toisenlaista ehtoa. KOP:iin vastatakausten voimassaoloaikana kohdistetut kirjalliset maksuvaatimukset olivat siten olleet riittäviä eivätkä vastatakaukset olleet väitetyllä perusteella lakanneet.

Päävelkasuhteen merkitys

Asuntoministeriön ja FICG:n välillä solmitussa urakkasopimuksessa edellytettiin, että urakkahinnan ennakkomaksuille annettava takaus tuli antaa ehdoin, että pankki takasi maksavansa asuntoministeriön ensimmäisestä vaatimuksesta ilman, että ministeriön tarvitsi esittää selvitystä. Suoritustakaukset urakkasopimuksessa edellytettiin annettavaksi ehdoin, että pankki takasi FICG:n sopimusvelvoitteiden täyttämisen kaikissa niissä tapauksissa, joissa ministeriö katsoi sen jättäneen suorittamatta sopimuksenmukaisia tehtäviään niin, että pankin tuli maksaa ministeriön tarvitsematta esittää selvitystä tai todisteita FICG:n taholta tapahtuneesta laiminlyönnistä tai sopimuksen rikkomisesta.

Iranilaisten pankkien asuntoministeriölle antamat takaussitoumukset olivat urakkasopimuksessa edellytetyn sisältöisiä. KOP:n iranilaisille pankeille antamat vastatakaukset oli katsottava annetuksi samoilla ehdoilla, vaikka niissä ei ollut tästä nimenomaista mainintaa.

FICG ja asuntoministeriö olivat maaliskuussa 1986 sopineet niistä menettelytavoista, joiden perusteella osapuolten välinen, rakennusurakkaan liittyvä tilisuhde oli selvitettävä. Osapuolet olivat tämän jälkeen neuvotelleet, mutta lopullista yhteisymmärrystä ei ollut saavutettu ja neuvottelut olivat katkenneet. FICG oli esittänyt näyttöä siitä, että sillä ei ollut edellä mainitun tilisuhteiden selvitysjärjestelyn periaatteiden mukaisesti urakkasopimuksen perusteella suoritettavaa asuntoministeriölle. Asiassa oli selvitetty, että FICG oli urakkasopimuksen mukaisesti rakentanut siihen saakka, kunnes Iranin valtiollisten olosuhteiden muuttuminen oli raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla estänyt töiden jatkamisen.

FICG oli ryhtynyt asianmukaisesti täyttämään urakkasopimukseen perustuvia rakennusvelvoitteitaan ja käyttänyt siihen enemmän kuin mitä asuntoministeriö oli urakkahinnasta maksanut ennakkona. Urakkasopimuksen täyttämisen keskeyttäminen oli johtunut ylivoimaisesta esteestä. KOP:n ja FICG:n esittämä näyttö, johon Tejarat ei ollut pyrkinytkään esittämään vastanäyttöä lausuen ainoastaan, että päävelkasuhteen selvittely ei kuulunut tässä oikeudenkäynnissä käsiteltäviin asioihin, osoitti, ettei asuntoministeriöllä ollut FICG:ltä urakkasopimukseen perustuvaa saatavaa.

Näissä oloissa ministeriön menettely vedota takaussitoumuksien ehtoon, että takaajat olivat maksuvelvollisia kehotuksen siihen saatuaan ja niin, että takaajilla ei ollut oikeutta vaatia selvitystä perusvelkasuhteesta, ja vaatia suoritusta Tejaratilta oli oikeudeton ja johtaisi takaussitoumusten käyttämiseen niille vieraaseen tarkoitukseen.

Ennen omaa suoritustaan ministeriölle Tejarat oli vaatinut KOP:ltä suoritusta sen antamien vastatakausten perusteella, minkä vaatimuksen KOP oli välittömästi torjunut viitaten urakkasopimuksen täyttämistä kohdanneeseen esteeseen. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen, että Tejarat, asuntoministeriölle takaussitoumukset antaneiden iranilaisten pankkien tultua kansallistetuiksi ja Iranin valtion siirrettyä niiden varat ja vastuut Tejaratille, oli riippuvuussuhteessa Iranin valtioon, KOP oli maksuvelvollisuutensa ehdottomuutta koskevien lausekkeiden estämättä oikeutettu Tejaratiin nähden vetoamaan siihen, että asuntoministeriöllä ei ollut saatavaa FICG:ltä.

Tejaratin kanne, joka oli perustunut KOP:n antamien vastatakausten itsenäiseen ja pääsitoumuksena olevasta rakennusurakkasopimuksesta riippumattomaan luonteeseen, oli siten perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeus on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen.

Bank Tejarat on velvoitettu suorittamaan Kansallis-OsakePankille korvaukseksi vastauskuluista 2 500 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 12.12.1991.

Tejarat on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja KOP velvoitetaan suorittamaan sille kanteessa vaaditut määrät korkoineen. Lisäksi Tejarat on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista kaikissa oikeusasteissa korkoineen.

KOP on antanut siltä pyydetyn vastauksen, jossa se on vaatinut valituksen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Myös FICG on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

Tejarat on muutoksenhakemiselle säädetyn määräajan jälkeen 9.1.1992 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen kirjoituksen ja lisäselvitystä. KOP on 2.3.1992 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen vastaukseksi Tejaratin lisäselvitykseen tarkoitetun kirjoituksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.10.1992

Käsittelyratkaisu

Tejaratin 9.1.1992 Korkeimpaan oikeuteen toimittamassa lisäselvityksessä on muutoksenhakemuksen tueksi esitetty selvitystä ulkomaalaisesta oikeuskäytännöstä. Korkein oikeus on lisäselvityksen laatuun nähden oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 18 §:n nojalla ottanut huomioon Tejaratin kirjoituksen lisäselvityksineen samoin kuin KOP:n sen johdosta 2.3.1992 toimittaman vastauskirjoituksen. Kirjallisten selitysten pyytäminen enemmälti on katsottu ilmeisen tarpeettomaksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

KOP on pyytänyt iranilaisia pankkeja antamaan takuusitoumuksensa KOP:n vastuulla ja samoissa telex-sanomissa ilmoittanut vastatakauksensa iranilaisille pankeille olevan voimassa 15 päivää sen jälkeen, kun näiden takaukset olivat lakanneet. Kun otetaan huomioon KOP:n takauspyyntöjen mukaisten takuusitoumusten sisältö ja sekin, että KOP on vaatinut vastatakaussitoumukset FICG:n muodostaneilta yhtiöiltä samojen takuusitoumusasiakirjojen perusteella, on KOP:n takuusitoumuksia tulkittava niin, että se on sitoutunut vastuuseen iranilaisia pankkeja kohtaan samoilla ehdoilla, joilla nämä ovat KOP:n pyynnön mukaisesti omasta puolestaan sitoutuneet asuntoministeriötä kohtaan.

Saatuaan Banque Etebarate Iranin ja Mercantile Bank of Iran and Hollandin asuntoministeriölle antamien takuusitoumusten mukaisesti asuntoministeriöltä maksuvaatimuksen Tejarat on siirtänyt maksuksi tarkoitetut varat asuntoministeriön tilille.

KOP:n iranilaisille pankeille antamat takuusitoumukset ovat olleet määräaikaisia. Takuusitoumusten mukaan riittävä toimenpide maksuvaatimuksen esittämiseen on ollut kirjallinen vaatimus. KOP:ltä on takuusitoumusten määräajan kuluessa kirjallisesti vaadittu niihin perustuvaa maksua. KOP on myös myöntänyt, että sille oli ajoissa esitetty maksuvaatimus.

Takausasetuksen säännökset koskevat takaussitoumusta, jolle on ominaista, että sen kohteena on toisen henkilön velka ja että päävelallisen puolesta suorituksen tehnyt takaaja saa vaatia tältä korvausta takautumisoikeutensa perusteella. Takausasetuksen mukainen takaus on siten päävelkaan nähden liitännäinen ja takausvastuun syntyminen edellyttää päävelan olemassaoloa.

KOP on kerrotulla tavalla sitoutunut suorituksiin iranilaisille pankeille välittömästi saatuaan maksua koskevan vaatimuksen pankkien tarvitsematta esittää maksuvaatimukselleen selitystä tai syytä. KOP:n takuusitoumusten mukainen suoritusvelvollisuus on siten riippuvainen pelkästään iranilaisten pankkien maksuvaatimuksesta ja takuusitoumuksissa on pyritty sulkemaan pois sidonnaisuus toisaalta iranilaisten pankkien ja asuntoministeriön sekä toisaalta FICG:n ja asuntoministeriön välisiin sopimuksiin. Tällä perusteella KOP:n antamiin sitoumuksiin ei ole sovellettava takausasetuksen säännöksiä eikä näin ollen myöskään omavelkaisen takauksen vanhentumista koskevaa 4 §:n säännöstä.

KOP:n antamissa takuusitoumuksissa on kysymys sitoumuksista, jotka kansainvälisesti tunnetaan niin sanottuina on first demand -ehtoisina takuusitoumuksina. Tällainen takuu on tunnustettu sitovaksi eri maiden, myös Suomen oikeudessa, mistä on ilmauksena esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisu 1991:148. Esitetty selvitys eri maiden oikeuskäytännöstä osoittaa kuitenkin yleisesti hyväksytyksi periaatteeksi, että takuunantaja voi sanotunlaisen takuusitoumuksen ehdottomuudesta huolimatta vedota takuunsaajan maksuvaatimusta vastaan siihen, että maksuvaatimus perustuu takuusitoumuksen tuottaman oikeuden väärinkäyttöön. Tämä oikeusperiaate on myös Suomen yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden mukainen.

Kansallistamistoimin syntynyt Tejarat on ollut maksuvaatimuksen KOP:lle esittäessään siinä määrin riippuvuussuhteessa Iranin valtioon, että KOP:llä on ollut oikeus esittää Tejaratin maksuvaatimusta vastaan samat kieltäytymisperusteet kuin mitä olisi voitu esittää asuntoministeriötä vastaan sen vaatiessa maksua sille annettujen takuusitoumusten perusteella. Näin ollen KOP:n antamien ehdottomien takuusitoumusten nojalla esitetty maksuvaatimus on niihin perustuvan oikeuden väärinkäyttöä.

Näillä perusteilla Tejaratin kanne on perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos, jossa Bank Tejaratin kanne on hylätty, jää pysyväksi. Bank Tejaratin on korvattava Kansallis-Osake-Pankin vastauskulut 5 000 markalla.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ketola, Krook, Wirilander ja Möller

---

[SV]

På en s.k. on first demand garantiförbindelse tillämpades inte stadgandena i förordningen angående närmare bestämmande af löftesmans ansvarsskyldighet.

Ett betalningsyrkande som grundats på garantiförbindelsen förkastades då framställandet av detta yrkande enligt i målet erhållen utredning innebar chikan.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret