Supreme Court allows claimant to recover unjust enrichment from buyer who paid joint debts via auction price reduction.

Vrt.

KKO:1944-II-152

,

KKO:1988:68

ja

KKO:1990:88

A:n ostettua pakkohuutokaupassa B:n omistaman puolikkaan heidän yhdessä omistamastaan tilasta osa kauppahinnasta oli käytetty koko tilaa rasittaneiden A:n ja B:n yhteisten kiinnitysvelkojen suorittamiseen. A velvoitettiin palauttamaan B:n konkurssipesälle se etu, jonka hän oli saanut, kun hänen velkojaan oli mainituin tavoin maksettu B:n omaisuudesta saaduilla varoilla.

Vrt.

KKO:1990:88

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Eurajoen kihlakunnanoikeudessa

Kihlakunnanoikeuden päätös 23.3.1988

Euran, oikeastaan Rauman piirin nimismies oli 3.12.1986 toimitetussa pakkohuutokaupassa myynyt B:n osuuden eli puolet Metsämäen tilasta A:lle. B ja A:lla oli ollut yhteisiä tilaan kiinnitettyjä velkoja ja yhdessä vastattavia korkoja kanteessa mainitut 180.706,30 markkaa. Kummankin puolison oli, muun selvityksen puuttuessa, katsottava olevan vastuussa niistä puoliksi. Näin ollen A:n oli katsottava kanteessa selostetulla velkojen järjestelyllä saaneen B:n kustannuksella kanteessa ilmoitetun 94.246,85 markan suuruisen perusteettoman edun. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan konkurssipesälle perusteettomana etuna saamansa 94.246,85 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.1.1987 lukien ja korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut 12.295,60 markalla 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöspäivästä lukien.

A on hakenut muutosta kihlakunnanoikeuden päätökseen.

Turun hovioikeuden tuomio 3.2.1989

Perustelut

A oli 3.12.1986 Rauman piirin nimismiehen toimittamassa pakkohuutokaupassa ostanut 187.500 markan kauppahinnasta B:n omistaman osuuden A ja B:n yhdessä omistamasta Metsämäen tilasta. A oli suorittanut 130.000 markkaa kauppahinnasta siten, että hän oli ottanut henkilökohtaisesti vastattavakseen tilaa rasittaneet kiinnitykset pääomaltaan yhteensä 130.000 markkaa. Kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 26 §:n mukaan kiinnityksen haltijalla oli valta jättää saamisensa pääoma, mikäli kauppahinta riitti sen suorittamiseen, maksamattomaksi kiinteistöön, jolloin kiinnitys pysyi voimassa ja entinen omistaja vapautui sitoumuksestaan. Ulosottolain 5 luvun 27 §:n mukaan ulosmitatun kiinteistön myymisessä oli sen velan pääoma, jonka kiinnitys oli voimassa paremmalla oikeudella kuin se määrä, jota uloshaettiin, siirtyvä kauppahinnan vähennyksenä ostajan vastattavaksi, ellei kiinnityksen haltija viimeistään huutokauppakeskustelussa vaatinut maksua.

A oli siten sopiessaan kiinnityksen haltijan eli Lapin Osuuspankin kanssa ottavansa henkilökohtaisesti vastattavakseen pääomaltaan 130.000 markan kiinnitetyistä veloista, jolloin hän oli vapautunut maksamasta vastaavaa osaa kauppahinnasta, menetellyt kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 26 §:n mukaisesti. Sama lopputulos olisi ollut ulosottolain 5 luvun 27 §:n nojalla seurausta jo siitäkin, ettei kiinnityksen haltija olisi vaatinut maksua viimeistään huutokauppakeskustelussa. Koska myytyä tilan osaa olivat jääneet rasittamaan kauppahinnan vapautusta vastaavat kiinnitykset, A ei ollut tällä menettelyllä saanut erityistä etua.

Kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 26 §:n 1 momentin nojalla B oli vapautunut sitoumuksistaan A:n otettua ne vastattavakseen. B voi tähän vapautumiseen vedota Lapin Osuuspankin vaatiessa häneltä niitä velkoja, joiden vakuutena myyty kiinteistön osa on. Mikäli A joutuisi maksamaan mainitulle pankille hänen ja B:n yhteisiä sanotunlaisia velkoja, hän ei mainitun säännöksen perusteella voisi vaatia B:ltä tämän osuutta siltä osin kuin velat olivat siirtyneet A:n vastattaviksi. A:n sitoumuksella ottaa velat henkilökohtaisesti vastattavakseen oli siten käytännön merkitystä.

B:n varoista ja veloista hänen konkurssinsa yhteydessä laaditun, 8.1.1987 päivätyn luettelon mukaan B ja A:n yhteiset velat Lapin Osuuspankille olivat olleet pääomaltaan 174.238 markkaa. Lisäksi pesäluetteloon oli merkitty Lapin Osuuspankin korkosaataviksi 6.468,30 markkaa.

Edellä mainitun Metsämäen tilan puoliosuuden pakkohuutokaupassa saadun kauppahinnan jaosta 14.1.1987 laaditun pöytäkirjan mukaan Lapin Osuuspankki oli saanut suorituksen kiinnitettyjen velkakirjojen viimeisten kolmen vuoden koroista. Lapin Osuuspankki ei ollut kuitenkaan valvonut B:n konkurssissa lainkaan pesäluettelossa mainittuja A ja B:n yhteisiä velkakirjavelkoja eikä myöskään korkosaataviaan 6.468,30 markkaa. Valvomatta jättämisen oli muun selvityksen puuttuessa katsottava johtuneen osittain saaduista maksuista ja osittain velkojen siirtymisestä A:n maksettaviksi. A ei ollut pakkohuutokaupassa saanut perusteetonta etua konkurssipesän kustannuksella.

Rauman piirin nimismiehen toimittamasta Metsämäen tilan puoliosuuden pakkohuutokaupasta ja kauppahinnan jaosta ei ollut valitettu.

A oli voittanut jutun hovioikeudessa hävittyään sen kihlakunnanoikeudessa.

Konkurssipesä oli hävinnyt jutun hovioikeudessa.

Tuomiolauselma

Kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Kanne hylätään ja A vapautetaan kaikesta maksuvelvollisuudesta jutussa.

A:n vaatimus saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hylätään.

Konkurssipesän vaatimus saada korvausta vastauskuluistaan hylätään.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:n konkurssipesälle on myönnetty valituslupa 1.9.1989.

Valituksessaan konkurssipesä on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan sekä A:n velvoittamista korvaamaan konkurssipesän muutoksenhakukulut asiassa.

A on vastannut valitukseen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä B:n velvoittamista korvaamaan hänelle vastauksen antamisesta Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet kulut.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.6.1990

Perustelut

A:n pakkohuutokaupassa B:n osuudesta Metsämäen tilaa RN:o 2:158 maksamasta kauppahinnasta 187.500 markasta on 184.600 markkaa käytetty tilaan kiinnitettyjen hänen ja B:n yhteisten velkojen maksuun. Tämä on tapahtunut siten, että A on vapautunut 130.000 markan osasta kauppahintaa ottamalla kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 26 §:n mukaisesti vastatakseen vastaavasta määrästä mainittuja yhteisiä velkoja, minkä lisäksi hänen käteisellä maksamastaan kauppahinnan osasta 54.600 markkaa on käytetty niiden maksuun.

Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että kauppahinnan lyhennykseksi luetuista veloista 9.12.1976 päivättyyn velkakirjaan perustuva 94.000 markan suuruinen velka, 2.12.1983 päivättyyn velkakirjaan perustuva 8.077,41 markan suuruinen velka, 20.5.1985 päivättyyn velkakirjaan perustuva 12.161,78 markan suuruinen velka sekä 14.5.1984 päivätystä 60.000 markan suuruisesta velkakirjasta muiden lainojen maksamiseen käytettyjä eriä 26.483,70, 3.004 ja 15.600 markkaa lukuunottamatta loput eli 12.613,60 markkaa ja siis kaikkiaan 126.852,79 markkaa ovat olleet B ja A:n yhteisiä velkoja. Tämän lisäksi A:n käteisellä maksamat 54.600 on käytetty puolisoiden yhteisten velkojen maksuun. Korkein oikeus katsoo, kun muuta ei ole näytetty, A:n olleen vastuussa puolesta edellä mainituista 181.452,79 markan määräisistä puolisoiden yhteisistä veloista eli 90.726,40 markasta.

Mainitun A:n osuuden yhteisistä veloista tultua siten maksetuksi B:n omaisuudesta saaduilla varoilla A on saanut B:n kustannuksella edun, jonka hän on velvollinen palauttamaan.

Koska kihlakunnanoikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet pääasiakysymystä, B:n konkurssipesä ei saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, mukaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kihlakunnanoikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan muulta paitsi oikeudenkäyntikuluja koskevalta osalta.

A velvoitetaan suorittamaan B:n konkurssipesälle 90.726 markkaa 40 penniä 16 prosentin korkoineen 14.1.1987 lukien.

Asian laadun vuoksi A:ta ei velvoiteta korvaamaan konkurssipesän kuluja Korkeimmassa oikeudessa.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Nikkarinen, Nbergh, Ketola ja Paasikoski

---

[SV]

Jfr KKO:1944-II-152,

KKO:1988:68

och

KKO:1990:88

Efter det att A vid en exekutiv auktion hade köpt sin make tillhöriga hälften av deras gemensamma fastighet hade en del av köpeskillingen använts för erläggande av A:s och B:s gemensamma skulder som genom inteckning graverade hela fastigheten. A ålades att till B:s konkursbo återbära den fördel som han hade fått då medel som erhållits ur B:s egendom på förenämnt sätt hade använts för att betala hans skulder.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret