KKO:1990:27 · Korkein oikeus

Aliupseeri oli vammautunut käteen, kun yksi harjoituspaikalle asetetuista vetosytyttimistä, joka oli irronnut ja pudonnut paikaltaan, oli taisteluharjoituksen päätyttyä räjähtänyt. Syyte ja vahingonkorvausvaatimus harjoitusvaiheen johtajana toiminutta upseeria vastaan hylättiin, kun määräyksiä varotoimista ei ollut annettu ja kun upseerin toimet räjähtämättömien sytyttimien keräämiseksi talteen harjoituksen jälkeen olivat olleet riittävät ottaen huomioon sytyttimien vähäinen räjähdysvoima ja vahingossa tapahtuvan räjähtämisen epätodennäköisyys sekä yksityiskohtaisesta jälkitarkastuksesta aiheutuva ajanhukka.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asianomistajan vaatimukset Euran kihlakunnanoikeudessa

A oli määrätty palvelukseen seuraamaan kyseistä harjoitusta ja sen päätyttyä hän oli mennyt asuinpaikkaansa kasarmilla. Sieltä tullessaan hän oli joutunut kulkemaan harjoitusalueen kautta. Kukaan ei ollut kieltänyt menemästä alueelle eikä mistään ollut ilmennyt, että sinne ei olisi saanut mennä. Päästäkseen kulkemaan portaissa hän oli tarttunut erääseen piikkilankaesteeseen siirtääkseen sen pois tieltään. Tällöin esteeseen sidottu, täysin näkymättömissä ollut vetosytytin VS-70 oli räjähtänyt ja hänen kätensä oli loukkaantunut. Sairaalassa hänen pikkusormensa oli amputoitu ja kättä muutenkin leikattu hoidon ollessa vielä kesken. Varmaa oli, että käteen tuli jäämään pysyvä vamma, joka tuli haittaamaan hänen vastaista työhönsijoittumistaan.

A, joka oli koulutukseltaan ylioppilas, oli ennen varusmiespalvelustaan ollut työssä rakennuksilla ansaiten siellä 23 markkaa tunnilta. Hänen tarkoituksenaan oli ollut pyrkiä poliisi- tai taidekouluun, joihin kumpaankaan hän ei todennäköisesti vammansa vuoksi tulisi pääsemään. Hän oli oikeakätinen ja vamma oli oikeassa kädessä. Valtion tapaturmavirasto oli suorittanut eräitä vähäisiä korvauksia, mutta kipua ja särkyä ei ollut korvattu lainkaan ja maksetut työkyvyttömyyspäivärahat olivat olleet riittämättömiä eivätkä olleet vastanneet aiheutuneita ansion menetyksiä. Pysyvän haitan johdosta maksettavista korvauksista ei ollut vielä tehty lopullista päätöstä.

B oli laiminlyönyt varmistua siitä, että kaikki porraskäytävään taisteluharjoituksen yhteydessä asetetut räjähdyspanokset oli kerätty pois ennen taisteluesteiden raivaamista ja ihmisten päästämistä kulkemaan vapaasti porraskäytävään. Hänellä oli ollut erityinen syy varmistua tästä, koska taisteluharjoituksen yhteydessä kukaan ei ollut pystynyt toteamaan räjähtivätkö kaikki asennetut panokset. B:n menettely oli ollut annettujen määräysten vastaista ja hänen laiminlyönnistään A:lle oli aiheutunut ruumiinvamma, joka ei ollut vähäinen. B oli näin ollen syyllistynyt rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaiseen ruumiinvamman tuottamukseen ja rikoslain 45 luvun 15 §:n mukaiseen palvelusrikokseen. Suomen valtio B:n työnantajana oli vastuussa hänen menettelystään aiheutuneista vahingoista.

Näillä perusteilla A on vaatinut, että B tuomittaisiin rikoslain 21 luvun 10 §:n ja 45 luvun 15 §:n nojalla rangaistukseen ruumiinvamman tuottamuksesta sekä että B ja valtio B:n työnantajana velvoitettaisiin suorittamaan hänelle kyseisen ruumiinvamman johdosta vahingonkorvauksena ansion menetyksestä ajalta 2.1.-17.08.1986 yhteensä 36.550 markkaa vähennettynä tapaturmaviraston maksamalla 11.440 markalla eli korvauksena tältä osin 25.210 markkaa, pysyvästä viasta ja haitasta 120.000 markkaa tai vastaava summa elinkorkona sekä kivusta ja särystä 12.000 markkaa, kaikki mainitut määrät 16 prosentin korkoineen tapahtumapäivästä 7.11.1985 lukien. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Edellä mainituista korvausvaatimuksista ansionmenetyksestä vaadittu korvaus perustui A:lla ennen varusmiespalvelusta olleeseen palkkatasoon 23 markkaan tunnilta, mitä tuntipalkkaa oli rahanarvon alenemisen johdosta korotettava 10 prosentilla eli 25 markkaan tunnilta. Kun A oli 17.8.1986 päässyt opiskelemaan erääseen oppilaitokseen, oli korvauksena suoritettava 8,5 kuukaudelta yhteensä mainitut 36.550 markkaa. Pysyvän vian ja haitan osalta oli otettava huomioon vammasta aiheutuva haitta vastaiselle työhön sijoittumiselle, sen koulutusmahdollisuuksia rajoittava vaikutus, siitä aiheutuva kosmeettinen haitta sekä se, että vamma esti A:ta harjoittamasta aiemmin harrastamiaan kitaran ja urkujen soittoa sekä melomista.

Kihlakunnanoikeuden päätös 29.2.1988

Helsingin hovioikeuden päätös 14.2.1989

A on valittamalla saattanut jutun hovioikeuden tutkittavaksi ja kihlakunnanoikeudessa esittämänsä perusteella vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä palvelusrikoksesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta sekä toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä korvausvaatimukset ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen myös hovioikeuden osalta.

Hovioikeus on päätöksessään lausunut selvitetyksi, että A oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä tarkoitetussa harjoituksessa toiminut apukouluttajana. Hän oli saanut koulutuksen vetosytyttimien asentamiseen ja purkamiseen sekä joutunut harjoituksissa käsittelemään sytyttimiä. A oli ennen harjoitusta vastaanottanut hyökkäysosastoa johtaneelta B:ltä vetosytyttimiä, joilla oli harjoituksen elävöittämiseksi kuvattu kranaattien räjähdyksiä. A oli antanut oppilaille kolme sytytintä sijoitettaviksi majoitusrakennuksen kolmannen kerroksen tiloihin sekä muuttanut toisen kerroksen porraskäytävässä yhden sytyttimen laukaisulangan paikkaa ja kiristänyt yhden sytyttimen kiinnitystä. Luovutettuaan jäljelle jääneet sytyttimet B:lle A oli seurannut hyökkäyksen kulkua.

Hyökkäyksen päätyttyä B oli antanut osastolle ohjeet harjoitusmateriaalin purkamiseksi ja tarkastanut toisen kerroksen porraskäytävään sijoitettujen vetosytyttimien paikat. Hän oli todennut, että kaksi sytytintä oli räjähtänyt, ja kun kolmas kaiteen pystytolppaan kiinnitetty sytytin, jonka kiinnitystä A oli kiristänyt, oli hävinnyt paikaltaan, B oli olettanut myös sen räjähtäneen. Samassa vaiheessa A oli saapunut B:n luo ja antanut tälle vielä yhden sytyttimen. A:n ilmoitettua ettei sytytin ollut räjähtänyt, B oli tehnyt sen johtopäätöksen, että A oli tarkastanut kolmannen kerroksen sytyttimet.

Mainittu pystytolppaan kiinnitetty vetosytytin ei ollut räjähtänyt. Kun hyökkäyksessä oli alhaaltapäin kepillä kiristetty vetosokasta vaakasuoraan lähtenyttä laukaisulankaa, sokka ei ollut irronnut kokonaan eikä sytytin niin ollen virittynyt. Se oli pudonnut ja jäänyt räjähdysherkkänä riippumaan piikkilankaesteestä.

A on kertonut, että hän oli valvoessaan purkamistoimenpiteitä kävellyt porraskäytävässä ja tuolloin tarttunut piikkilankaesteeseen siirtääkseen sitä syrjään. Pudonnut vetosytytin oli samassa räjähtänyt ja silponut hänen oikeaa kättään niin, että hän oli menettänyt 4. ja 5. sormesta kärkinivelet.

Suoritetussa tutkimuksessa pystytolpasta ei ollut löydetty vetosytyttimen räjähdysjälkiä. Sen sijaan niissä paikoissa, joissa sytyttimien oli todettu räjähtäneen, räjähdyksen jättämät jäljet olivat olleet selvästi nähtävissä. Prikaatin asemestarin tekemässä kokeessa sytytin oli räjähtäessään jättänyt selvän jäljen.

Hovioikeus on todennut, että mikäli B olisi riittävällä huolella tarkastanut pystytolppaa, johon vetosytytin oli kiinnitetty, hän olisi ilmeisesti havainnut, ettei siinä ollut räjähdysjälkeä, ja voinut sitten ryhtyä toimenpiteisiin sytyttimen löytämiseksi. Toisaalta voitiin, huomioon ottaen A:n saamien vammojen laatu, pitää todennäköisenä, että A nähdessään pudonneen sytyttimen, jossa oli ollut vetosokka paikallaan, oli ottanut sytyttimen käteensä palauttaakseen myös sen B:lle.

Kysymyksessä olevien vetosytyttimien käytön suhteen ei ollut annettu erityisiä varomääräyksiä. Hovioikeus on katsonut, että B:n velvollisuus harjoitusmateriaalia purettaessa oli ollut tarkistaa olivatko kaikki sytyttimet räjähtäneet ja ryhtyä toimenpiteisiin räjähtämättömän sytyttimen löytämiseksi. B ei ollut näin tehnyt. Hän ei kuitenkaan vallinneissa olosuhteissa ilmeisesti ollut voinut ottaa huomioon räjähtämisen mahdollisuutta, eikä siten ollut tuottamuksesta aiheuttanut A:lle sanottuja vammoja.

Sen vuoksi hovioikeus on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A, jolle on 5.5.1989 myönnetty valituslupa, on muutoksenhakemuksessaan toistanut aikaisemmin esittämänsä ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. B ja valtio ovat antaneet pyydetyt vastaukset.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.2.1990

Perustelut

Porin prikaatin aliupseerikoulussa Säkylässä 7.11.1985 järjestetyn asutuskeskustaisteluharjoituksen yhteydessä on harjoituksen elävöittämiseksi käytetty paukkuilmaisimella varustettuja vetosytyttimiä (VS-70), joista eräs on harjoituksen kestäessä irronnut kiinnityksestään ja pudonnut ilmeisesti kiinnityspaikkansa alapuolella olleeseen piikkilankaan. Harjoitusmateriaalin purkuvaiheen aikana kyseinen sytytin on hovioikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin räjähtänyt ja aiheuttanut A:lle hovioikeuden päätöksestä ilmenevät vammat. Harjoituksessa on hyökkäysosaston johtajana toiminut B, joka on myös vastannut harjoituksen purkutoimista.

Harjoituksen hyökkäysvaiheen jälkeen B on kertonut tarkastaneensa toisen kerroksen porraskäytävään asennettujen sytyttimien paikat ja tuolloin todenneensa porraskaiteen pystytolppaan asennetun sytyttimen hävinneen kiinnityspaikastaan, mistä syystä hän oli olettanut sen räjähtäneen. C on kertomansa mukaan todennut harjoitusmiinoihin kiinnitettyjen sytyttimien räjähtäneen. A on tuonut B:lle yhden räjähtämättä jääneen sytyttimen, mistä B on tehnyt sen johtopäätöksen, että A oli tarkastanut yläkertaan asennetut sytyttimet.

B:n edellä mainituin tavoin asennettavaksi luovuttama ja toisen kerroksen porraskaiteen pystytolppaan asennettu sytytin, jonka kiinnitystä A oli ennen hyökkäysvaihetta kiristänyt, ei ollut hyökkäyksen aikana räjähtänyt vaan jostain syystä irronnut kiinnityksestään siten, että sen sokka ei ollut kokonaan irronnut vaan sytytin oli räjähdysherkäksi jääneenä pudotessaan takertunut ilmeisesti alapuolella olleeseen piikkilankaan. Harjoituksen purkuvaiheen aikana se oli edellä mainituin tavoin ja seurauksin räjähtänyt.

Onnettomuuden jälkeen suoritettujen tutkimusten yhteydessä ei mainitun sytyttimen kiinnityspaikkana olleessa pystytolpassa ollut havaittu räjähdysjälkeä. Niihin paikkoihin taas, joissa sytyttimen oli todettu varmuudella räjähtäneen, oli sen sijaan jäänyt selvästi havaittava räjähdysjälki. Prikaatin asemestarin jälkeenpäin järjestämässä kokeessa oli todettu, että sytyttimen räjähtämisestä jäi selvästi havaittava räjähdysjälki. Jäljen puuttumisesta olisi ollut pääteltävissä se, ettei sytytin ollut ainakaan kiinnityspaikassaan räjähtänyt.

Nimenomaisesti kyseisenlaisia sytyttimiä koskevista varotoimista ei ole annettu määräyksiä eikä esitetyn selvityksen mukaan myöskään kyseistä harjoitusta varten ollut annettu niitä koskevia erityisiä ohjeita. B on tehnyt johtopäätöksen sytyttimen räjähtämisestä siitä, että se oli hävinnyt kiinnityspaikastaan. Edellä esitetyn mukaisesti olisi räjähdysjäljen puuttumisesta kuitenkin ollut pääteltävissä, ettei sytytin ollut ainakaan kiinnityspaikassaan räjähtänyt. Lounais-Suomen sotilasläänin esikunnan tapahtuman johdosta antamassa lausunnossa katsotaan, että räjähdysjäljen tarkastaminen kyseisessä tilanteessa, jossa poissaolleen vetosytyttimen räjähtäminen oli looginen päättelytulos, olisi olosuhteet huomioon ottaen ollut liian ankara tarkastusvaatimus silmälläpitäen vahingon syntymismahdollisuutta sekä tarkastuksesta aiheutuvaa ajanhukkaa.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B ole laiminlyönyt noudattaa palvelusvelvollisuutensa edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vahingon välttämiseksi eikä siten myöskään tuottamuksesta aiheuttanut A:lle tämän saamia ruumiinvammoja.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala ja Portin, kenraaliluutnantit Pajula ja Savolainen, oikeusneuvokset Roos, Taipale ja Krook

---

[SV]

En underofficer hade skadats i handen när en av de tändsatser som hade anbragts på övningsområdet samt lossnat och fallit från sin plats hade exploderat efter stridsövningen. Åtalet och skadeståndsyrkandena mot den officer som hade lett stridsövningen förkastades då det inte hade meddelats säkerhetsföreskrifter och då åtgärderna efter övningen i syfte att insamla de tändsatser som inte hade exploderat hade varit tillräckliga med hänsyn till tändsatsernas ringa sprängverkan och osannolikheten av en explosion samt den tidsutdräkt en noggrann eftergranskning hade krävt.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret