Supreme Court allows severance pay for prior wrongful dismissal despite later legal termination due to bankruptcy.

Ään.

Työnantaja oli ensin perusteettomasti ja kaksi kuukautta myöhemmin konkurssin johdosta työsopimuslain 41 §:n perusteella lakkauttanut työsopimuksen. Myöhemmin irtisanomisaikana ilmenneestä irtisanomisperusteesta huolimatta työntekijällä oli oikeus työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 §:ssä säädettyyn korvaukseen aikaisemmasta lainvastaisesta irtisanomisesta. Konkurssi voitiin ottaa huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä.

TSL 41 §

L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 19 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Tyrvään kihlakunnanoikeudessa

Vastine

Aarnikaluste Oy:n konkurssipesä on kanteen johdosta lausunut, että A oli Aarnikaluste Oy:n tultua asetetuksi konkurssiin 18.11.1987 irtisanottu työnantajan konkurssin johdosta 19.11.1987. Täten toimitetun laillisen irtisanomisen perusteella A:lla ei ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen. A:lle oli 23.9.1987 maksettu neljän kuukauden palkkana 21.299 markkaa 20 penniä, mikä määrä oli isompi kuin A:n sinällään oikeat lomakorvaus- ja odotusajan palkkaa koskevat vaatimukset, minkä vuoksi konkurssipesä on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 5.5.1988

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli ollut yhtiön palveluksessa työntekijänä 1.1.1974 alkaen. A oli 18.9.1987 irtisanottu työstään työtehtävien jatkuvien laiminlyöntien, esimiehen käskyn täyttämättä jättämisen, yhtiön hallituksen jäsenenä toimimisesta syntyneiden riita-asioiden ja yhtiön kassassa olleen vajauksen johdosta. A oli riitauttanut irtisanomisen.

Yhtiö oli 18.11.1987 asetettu konkurssiin. Samana päivänä oli kaikki yhtiön työntekijät A mukaanluettuna irtisanottu työsopimuslain 41 §:n nojalla.

A ei ollut ollut enää 18.9.1987 annetun irtisanomisen jälkeen yhtiössä tosiasiallisesti työssä, vaikka hänelle oli 23.9.1987 maksettu irtisanomisajan palkkaa neljältä kuukaudelta eli tammikuun 1988 loppuun asti.

A:n riitautettua irtisanomisensa perusteen hän oli vaatinut laittoman irtisanomisen perusteella muun ohessa vahingonkorvausta. Konkurssipesän velvollisuutena oli tällöin näyttää, että irtisanomisen perusteet olivat olemassa. Tässä jutussa konkurssipesä ei ollut kyennyt näyttämään, että A:lle häntä irtisanottaessa esitetyt perusteet olisivat olleet paikkansapitäviä. Konkurssipesä ei ollut näyttänyt A:n laiminlyöneen työtehtäviään tai esimiehensä käskyjä, aiheuttaneen riitaa yhtiön hallinnossa tai että kassavajaus olisi syntynyt A:n toimesta. Tämän vuoksi A:n 18.9.1987 tapahtuneelle irtisanomiselle ei ollut ollut lainmukaisia perusteita. Sen sijaan 18.11.1987 tapahtunut irtisanominen oli ollut laillinen sen perustuessa työsopimuslain 41 §:ään yhtiön jouduttua konkurssiin.

Syyskuussa tapahtuneen irtisanomisen jälkeen A:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa neljältä kuukaudelta. Tästä ja työsopimuslain 38 §:n 3 momentin säännöksestä oli pääteltävissä, että A:n irtisanomisaika oli ollut lainmukaiset neljä kuukautta, kun muutakaan ei ollut näytetty sovitun. Sanotun lainkohdan nojalla työnantajalla oli täten syyskuussa tapahtuneen irtisanomisen yhteydessä ollut velvollisuus maksaa irtisanomisajan palkkana juuri neljän kuukauden palkka. Tämän vuoksi tuohon suoritukseen ei sisältynyt suorituksia muista A:n saatavista. Siten A:lle ei ollut syyskuussa vielä maksettu lomakorvausta, joka edelleenkin oli maksamatta.

Kun A:n työsuhde joka tapauksessa oli päättynyt ainakin konkurssipesän toimittaman irtisanomisen perusteella 14 vuorokauden kuluttua 18.11.1987 tapahtuneesta irtisanomisesta ja kun hänelle ei ollut tuonkaan jälkeen maksettu lomakorvausta, työsuhteesta johtuvan saatavan suorittaminen oli viivästynyt sillä tavoin, että konkurssipesä oli velvollinen suorittamaan A:lle myös odotusajan palkkaa.

Näillä perusteilla konkurssipesä on ollut velvollinen suorittamaan A:lle vaaditut lomakorvaukset ja odotusajan palkan, joiden määrää se ei ollut kiistänyt.

Syyskuussa tapahtuneen irtisanomisen perusteella oli irtisanomisaika ollut kulumassa vielä yhtiön konkurssiin joutumisen ja uuden irtisanomisen tapahtuessa. Tällöin A:lle ei ollut vielä syntynyt vahinkoa laittoman irtisanomisen perusteella, kun hän edelleen oli saanut irtisanomisajan palkkaa yli senkin ajan, jolloin konkurssipesän toimittaman irtisanomisen irtisanomisaika oli päättynyt. Laittoman irtisanomisen perusteella syntyi vahinkoa vasta irtisanomisajan päätyttyä, kun työntekijä ei enää saanut palkkaa. Kun A:n työsuhde joka tapauksessa olisi loppunut konkurssipesän irtisanomisen perusteella, ei hän voinut saavuttaa itselleen parempaa asemaa sen johdosta, että hänet olikin laittomasti irtisanottu aikaisemmin. Tämän vuoksi A:lla ei ollut enää konkurssipesän toimittaman irtisanomisen jälkeen oikeutta saada vahingonkorvausta konkurssipesältä aikaisemman irtisanomisen perusteella.

Asia oli ollut epätietoinen ja sekava ja oikeudenkäyntiin oli ollut perusteltua aihetta. Kumpikaan osapuoli ei ollut voittanut juttua sillä tavoin, että olisi ollut velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut konkurssipesän suorittamaan A:lle konkurssipesän varoista lomakorvauksena 5.359,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.9.1987 lukien ja odotusajan palkkana 1.531,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.11.1987 lukien, enintään kuitenkin se määrä, joka A:lle tuomittiin maksettavaksi mahdollisen valvontansa perusteella Aarnikaluste Oy:n konkurssituomiossa. Muut vaatimukset on hylätty. Asianosaiset ovat saaneet pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Turun hovioikeuden tuomio 27.1.1989

Muilta osin hovioikeus on hyväksynyt kihlakunnanoikeuden perustelut.

Sen vuoksi hovioikeus on muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että konkurssipesä on velvoitettu suorittamaan A:lle konkurssipesän varoista kihlakunnanoikeuden tuomitseman 5.359,20 markan ja 1.531,20 markan lisäksi 19.140 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.11.1987 lukien, enintään kuitenkin määrä, joka A:lle mahdollisen valvontansa perusteella tuomittiin maksettavaksi Aarnikaluste Oy:n konkurssituomiossa.

Konkurssipesä on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi tämän oikeudenkäyntikuluista kihlakunnanoikeuden osalta 6.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.5.1988 lukien sekä hovioikeuden osalta 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Koska kihlakunnanoikeuden päätöstä oli muutettu, konkurssipesän vaatimus saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa on hylätty.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A ja konkurssipesä ovat pyytäneet valituslupaa.

A on vaatinut työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta tuomitun korvauksen korottamista 95.700 markaksi korkoineen ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.

Konkurssipesä on vaatinut kanteen hylkäämistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan jutussa.

A ja konkurssipesä ovat vastanneet toistensa hakemuksiin ja vaatineet korvausta vastauskuluistaan.

Valitusluvan myöntäminen

Konkurssipesälle on myönnetty valituslupa 27.4.1989. Kysymys valitusluvan myöntämisestä A:lle on jätetty ratkaistavaksi konkurssipesän valituksen käsittelyn yhteydessä.

Tutkiessaan A:n valituslupahakemuksen konkurssipesän valituksen käsittelyn yhteydessä Korkein oikeus myöntää valitusluvan A:lle.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU VALITUKSIIN 20.2.1990

Perustelut

Aarnikaluste Oy on 18.9.1987 työsopimuslaissa säädettyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut A:n. Irtisanomisen johdosta työsuhde on päättynyt heti. Yhtiön konkurssipesä on varmuuden vuoksi vielä 19.11.1987 työsopimuslain 41 §:n nojalla irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 3.12.1987.

Myöhemmin ilmennyt lainmukainen peruste työsopimuksen lakkauttamiseen ei ole poistanut A:n oikeutta saada 18.9.1987 jo tapahtuneesta lainvastaisesta lakkauttamisesta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 §:ssä lainvastaisen irtisanomisen seuraamukseksi ja siitä aiheutuneen vahingon hyvitykseksi säädettyä korvausta.

Se, että työsopimus myös ilman sen lainvastaista lakkauttamista olisi sittemmin tapahtuneen konkurssin johdosta päättynyt jo 3.12.1987 voidaan sitä vastoin ottaa huomioon korvauksen suuruutta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 20 §:n nojalla määrättäessä. Koska hovioikeus kuitenkin on jo korvausta määrätessään ottanut huomioon, että A:n työsopimus olisi osakekaupan ehdon perusteella todennäköisesti päättynyt 13.2.1988, konkurssi ei aiheuta muutosta hovioikeuden määräämän korvauksen suuruuteen.

Konkurssipesä on myöntänyt lomakorvauksena ja odotusajan palkkana vaaditut määrät oikeiksi ja kiistänyt kanteen tältä osin vain sillä perusteella, että se sai käyttää lomakorvauksen kuittaamiseen liikaa maksamaansa irtisanomisajan palkkaa. Yhtiö on kuitenkin vapaaehtoisesti maksanut A:lle palkkaa sen kuukauden loppuun, jolloin työsopimussuhde yhtiön toimittaman irtisanomisen johdosta aikaisintaan olisi päättynyt. Näin palkkana maksettua määrää yhtiö ei olisi saanut takaisin A:lta eikä konkurssipesä saa käyttää sitä muiden maksuvelvoitteidensa kuittaamiseen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Jutun näin päättyessä asianosaiset saavat pitää täällä olleet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Taipale: Aarnikaluste Oy on 18.9.1987 irtisanonut A:n. Hänen irtisanomisaikansa on työsopimuslain 38 §:n 3 momentin 3 kohdan (6.6.1986/423) nojalla ollut neljä kuukautta. Yhtiö on 23.9.1987 maksanut A:lle palkkaa loka-, marras- ja joulukuulta 1987 sekä tammikuulta 1988. Irtisanomisaika on siis päättynyt 31.1.1988. Irtisanomiseen ei ole ollut lainmukaisia perusteita. Irtisanomisaikana yhtiön jouduttua konkurssitilaan konkurssihallinto on työsopimuslain 41 §:n 1 momentin nojalla 19.11.1987 irtisanonut A:n työsuhteen päättymään 3.12.1987. Tämän irtisanomisaikana suoritetun laillisen irtisanomisen johdosta aikaisempi irtisanominen on menettänyt merkityksensä. Näin ollen A:lla ei ole oikeutta korvaukseen perusteettomasta irtisanomisesta.

Konkurssipesä on myöntänyt lomakorvauksena ja odotusajan palkkana vaaditut määrät oikeiksi ja kiistänyt kanteen tältä osin vain sillä perusteella, että se saisi käyttää lomakorvauksen kuittaamiseen liikaa maksamaansa irtisanomisajan palkkaa. Tältä osin totean, että yhtiö on vapaaehtoisesti maksanut A:lle palkkaa sen kuukauden loppuun, jolloin irtisanomisaika aikaisintaan olisi päättynyt. Tuota palkkaa yhtiö ei olisi voinut vaatia takaisin eikä konkurssipesä saa käyttää sitä muiden maksuvelvoitteiden kuittaamiseen. Lomakorvauksen suorittamisen viivästyttyä A:lla on ollut oikeus myös odotuspäivien palkkaan kuudelta päivältä.

Näillä perusteilla kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän jutun kihlakunnanoikeuden ratkaisun lopputuloksen varaan. Asian laadun vuoksi A:n ja konkurssipesän on pidettävä vahinkonaan Korkeimmassa oikeudessa olleet kulunsa.

Oikeusneuvos Portin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Taipale.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Portin (eri mieltä), Mörä, Roos ja Taipale (eri mieltä)

---

[SV]

Omröstn.

Arbetsgivaren hade först utan skäl och sedan två månader senare på grund av konkurs med stöd av 41 § 1 mom. lagen om arbetsavtal sagt upp ett arbetsavtal. Oberoende av den senare under uppsägningstiden uppkomna uppsägningsgrunden hade arbetstagaren rätt till i 19 § lagen om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal stadgad ersättning för den tidigare lagstridiga uppsägningen. Vid fastställandet av ersättningens storlek togs konkursen i betraktande.

L om arbetsavtal 41 § 1 mom

L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 19 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret