Supreme Court orders employer to pay damages for failing to offer re-employment under Labor Code 42a.

Osuuskunta A oli irtisanonut palveluksessaan myyjänä toimineen B:n työsopimuksen muusta kuin B:stä johtuvista syistä. B:n työsuhteen päätyttyä 31.12.1985 A:n palveluksessa oli työskennellyt määräaikaisin työsopimuksin uusina työntekijöinä eräässä liikkeessä huhti-toukokuussa 1986 myyjäharjoittelija ja toisessa liikkeessä toukoelokuussa 1986 yksi kassaharjoittelija ja yksi myyjäharjoittelija. Nämä työntekijät olivat olleet vastaavissa tehtävissä kuin B oli ollut työsuhteensa aikana sekä työskennelleet useita pitkiä työpäiviä kerrallaan. A oli näin ollen tarvinnut työvoimaa kuuden kuukauden kuluessa B:n työsuhteen päättymisestä samoihin tai samanlaisiin tehtäviin kuin B:n työtehtävät. A:n olisi tullut menetellä työsopimuslain 42 a §:ssä säädetyllä tavalla. Kun osuuskunta oli tämän laiminlyönyt, se velvoitettiin suorittamaan B:lle vahingonkorvausta.

TSL 42 a § (L 16.6.1978/476)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Tampereen raastuvanoikeudessa

B on Pirkanmaan Osuuskaupalle 9.9.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut osuuskunnan palveluksessa myyjänä Valkeakoskella eri myymälöissä 30.6.1984 alkaen 31.12.1985 saakka. B:n työsopimus oli irtisanottu sen vuoksi, että myymälä, jossa hän oli viimeksi työskennellyt, oli lopetettu. B:n palkka oli ollut työsuhteen päättyessä 3.878 markkaa kuukaudessa.

B oli ollut työsuhteen päättymisen jälkeen työttömänä 15.5.1986 saakka ja sen jälkeen 31.12.1986 saakka työllistämistyössä 84 tuntia kuukaudessa tuntipalkan ollessa 21,51 markkaa. B oli 1.3.1987 saanut uuden vakinaisen työpaikan.

B:n työsopimuksen irtisanomisen jälkeen osuuskunnan palvelukseen Valkeakoskelle ja sen lähikuntiin kuten Pälkäneelle oli 1.1.-30.6.1986 otettu useita uusia työntekijöitä samanlaisiin tehtäviin, joissa B oli työskennellyt. Työsopimuslain 42 a §:n mukaan osuuskunnan olisi pitänyt tarjota B:lle mainittua työtä, koska B tällöin oli ollut paikallisessa työvoimatoimistossa työttömänä työnhakijana. Koska osuuskunta oli tämän takaisinottovelvollisuutensa laiminlyönyt, B:lle oli syntynyt oikeus korvaukseen näin aiheutetusta vahingosta.

Osuuskunnan vastaus

Osuuskunta on kiistänyt kanteen ja lausunut muun muassa, että 7.3.1986 käydyssä neuvottelussa oli neuvottelumuistion mukaan todettu, ettei B:llä ollut ylitöistä tällöin päätetyn palkanmaksun lisäksi muita työsuhteestaan johtuvia vaatimuksia osuuskuntaa kohtaan. Näin ollen B:llä ei ollut enää perusteita esittää uusia vaatimuksia. Osuuskunnalla ei myöskään ollut ollut sellaista työtä, mitä sen olisi pitänyt tarjota vanhempana myyjänä toimineelle B:lle. Osuuskunta oli B:n ilmoittamana aikana palkannut tarvittaessa eri liikkeisiin määräajaksi työntekijöitä tilapäisluonteisesti harjoittelijoiksi. Yksi uusista työntekijöistä oli työskennellyt esimiesharjoittelijana. Osuuskunta on siinä tapauksessa, että B:llä katsotaan olevan oikeus saada vahingonkorvausta, myöntänyt oikeaksi B:n ilmoittaman kuukausipalkan 3.878 markkaa ja vaatimuksen lomakorvauksen korvaamisesta, mutta kiistänyt vaatimuksen lomaltapaluurahan korvaamisesta perusteettomana.

Raastuvanoikeuden päätös 15.3.1989

Raastuvanoikeus on lausunut, että irtisanotun työntekijän takaisinottamista koskevassa työsopimuslain 42 a §:ssä säädettiin, että milloin työnantaja on irtisanonut työsopimuksen muista kuin työntekijästä johtuvista syistä ja työnantaja kuuden kuukauden kuluessa tarvitsee työvoimaa samoihin tai samanlaisiin tehtäviin, tulee työnantajan tiedustella paikallisilta työvoimaviranomaisilta, onko entisiä työntekijöitä etsimässä tämän viranomaisen välityksellä työtä, ja myönteisessä tapauksessa tarjota työtä ensisijassa näille työnhakijoille.

B:n työsuhde osuuskunnan palveluksessa oli päättynyt 31.12.1985 sen johdosta, että myymälä, jossa hän oli työskennellyt, oli lakkautettu. B ei ollut luopunut mainittuun lainkohtaan perustuvasta vaatimuksestaan. Esitetyn selvityksen mukaan B oli ollut työnhakijana Valkeakosken ja Kangasalan työvoimatoimistoissa muun muassa 2.1.-31.12.1986. B:n työsuhteen päätyttyä osuuskunta ei ollut tehnyt tuossa lainkohdassa edellytettyä tiedustelua työvoimatoimistoon.

Osuuskunnan S-Marketeihin Pälkäneellä ja Valkeakoskella oli 1.1.-30.6.1986 otettu lyhyiksi ajanjaksoiksi harjoittelijoita ja yksi miespuolinen esimiesharjoittelija. Sellaiseen työtehtävään, joka olisi ollut verrattavissa B:n myyjän työhön ja jota tehtävää olisi tullut tarjota B:lle, ei ollut näytetty mainittuna ajanjaksona otetun uutta työntekijää. B:n oikeus vahingonkorvaukseen oli siten jäänyt näyttämättä. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 19.1.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 26.4.1990. B on toistanut raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset. Lisäksi B on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 13.022,30 markalla 16 prosentin korkoineen.

Osuuskunta on antanut siltä pyydetyn vastauksen, jossa se on vaatinut muutoksenhakemuksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.11.1990

Perustelut

Osuuskunta on irtisanonut palveluksessaan myyjänä toimineen B:n työsopimuksen muusta kuin B:stä johtuvista syistä. B:n työsuhde on päättynyt 31.12.1985. Pälkäneellä asunut B on ollut 1.1.-30.6.1986 työttömänä työnhakijana Kangasalan ja Valkeakosken työvoimatoimistoissa.

Neuvottelussa 7.3.1986, jossa B:tä on edustanut pääluottamusmies, on neuvottelumuistion mukaan käsitelty B:n ylitöihin perustuvia vaatimuksia. Muistiossa on myös seuraavansisältöinen maininta: "Lisäksi todettiin ettei B:llä ole muita työsuhteestaan johtuvia vaatimuksia." Jutussa kuultujen todistajien kertomukset osoittavat, ettei neuvottelussa ole käsitelty B:n oikeutta saada korvausta työsopimuslain 42 a §:n nojalla. Neuvottelumuistion sanamuodonkaan mukaan B ei ole luopunut sanotusta oikeudestaan.

Esitetyn selvityksen mukaan osuuskunta on palkannut 1.3.26.5.1986 uusia työntekijöitä Pälkäneellä ja Valkeakoskella sijaitseviin liikkeisiinsä. Pälkäneen S-Market -myymälässä on työskennellyt myyjäharjoittelijana henkilö 1.4.24.5.1986. Valkeakosken S-Market -myymälässä on toukokuussa 1986 työskennellyt henkilö myyjäharjoittelijana 12 työpäivänä yhteensä 49 tuntia ja 26.5.1986 alkaen henkilö määräaikaisena kassaharjoittelijana viitenä työpäivänä 22 tuntia, kesäkuussa 1986 edellinen 20 työpäivänä yhteensä 87 tuntia ja jälkimmäinen 19 työpäivänä yhteensä 118,5 tuntia, heinäkuussa 1986 edellinen 17 työpäivänä yhteensä 76 tuntia ja jälkimmäinen 21 työpäivänä yhteensä 128 tuntia sekä elokuussa 1986 jälkimmäinen 23 työpäivänä yhteensä 126 tuntia.

Mainitut työntekijät ovat työskennelleet liikkeissä myynti- ja kassatehtävissä eli vastaavissa tehtävissä, joita B:kin oli työsuhteensa aikana tehnyt. Nämä työntekijät ovat myös työskennelleet huhti-elokuun 1986 aikana useita pitkiä työpäiviä kerrallaan. Osuuskunta on näin ollen tarvinnut tuona aikana työvoimaa samoihin tai samanlaisiin tehtäviin kuin B:n työtehtävät. Osuuskunnan velvollisuutena on ollut siitä huolimatta, että mainitut kassaharjoittelija ja kaksi myyjäharjoittelijaa on otettu sen palvelukseen määräaikaisin työsopimuksin, tiedustella paikalliselta työvoimaviranomaiselta, oliko entisiä työntekijöitä etsimässä tämän viranomaisen välityksellä työtä, ja tarjota työtä ensisijassa B:lle.

Osuuskunnan palveluksessa on myös ollut uusina työntekijöinä 1.3.-30.4.1986 henkilöitä myyjäharjoittelijoina ja remonttitöissä eri liikkeissä Pälkäneellä ja Valkeakoskella. Nämä työntekijät ovat olleet työssä satunnaisesti vain muutaman päivän kuukaudessa lyhyen työajan kerrallaan. Lisäksi osuuskunnan palveluksessa on sen Valkeakoskella olevassa tavaratalossa ollut 3.3.-24.5.1986 koululainen, joka on tehnyt hinnoittelu-, järjestely- ja siivoustyötä iltaisin muutaman tunnin kerrallaan. Vielä osuuskunnan palvelukseen Pälkäneelle on otettu henkilö esimiesharjoittelijaksi. Hänen työtehtävänsä on ollut vaativampi kuin B:n myyjän tehtävä. Mainittuja työtehtäviä ei voida pitää samoina tai samanlaisina kuin mitä B oli myyjänä tehnyt.

B ei ole siten näyttänyt, että osuuskunnan palvelukseen olisi 1.1.-30.6.1986 otettu edellä mainittujen huhti-elokuussa 1986 työskennelleiden kassaharjoittelijan ja kahden myyjäharjoittelijan lisäksi muita uusia työntekijöitä siinä määrin samoihin tai samanlaisiin tehtäviin, että osuuskunnalla heidän osaltaan olisi ollut velvollisuus tarjota työtä B:lle.

Osuuskunta ei ole tiedustellut työvoimaviranomaiselta, onko B ollut etsimässä tämän viranomaisen välityksellä työtä.

Tämän vuoksi osuuskunta on työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan laiminlyönnistään B:lle aiheutuneen vahingon. Korvausmäärän perusteena on B:n huhti-elokuulta 1986 saamatta jäänyt palkka, josta on vähennettävä hänen työllisyystyöstä saamansa palkan määrä. Koska täyttä selvitystä ei ole siitä, mikä B:n työaika sanottuna aikana olisi ollut, Korkein oikeus arvioi saamatta jääneen palkan määräksi 7.500 markkaa. Tämän lisäksi osuuskunnan on suoritettava B:lle saamatta jääneenä lomakorvauksena tuolle määrälle 675 markkaa. Sitä vastoin B ei ole näyttänyt perustetta vaatimukselleen saada korvausta saamatta jääneestä lomaltapaluurahasta.

Osuuskunta on korkolain 7 ja 9 §:n nojalla velvollinen maksamaan viivästyskorkoa mainitulle korvausvelalle 16 prosenttia haasteen tiedoksiannosta 9.9.1988 lukien.

B on voittanut jutun, joten osuuskunta on velvollinen korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikissa oikeusasteissa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. Työsopimuslain 42 a §:n (L 16.6.1978/476) ja 51 §:n 1 momentin nojalla Pirkanmaan Osuuskauppa velvoitetaan suorittamaan B:lle vahingonkorvaukseksi, vaatimukset enemmälti hyläten, 8.175 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.9.1988 lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 13.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Mörä, Nybergh, Ketola ja Taipale

---

[SV]

Andelslaget A hade sagt upp arbetsavtalet med försäljaren B av andra skäl än sådana som berodde av B. B:s arbetsförhållande hade upphört 31.12.1985. Härefter hade i A:s tjänst med stöd av arbetsavtal på viss tid såsom nya arbetstagare arbetat en försäljarpraktikant i en affär från april till maj 1986 samt en kassörspraktikant och en försäljarpraktikant i en annan affär från maj till augusti 1986. Dessa arbetstagare hade haft uppgifter, motsvarande dem som B hade haft under sitt arbetsförhållande och de hade arbetat flera långa arbetsdagar åt gången. A hade sålunda behövt arbetskraft under sex månader efter det att B:s arbetsförhållande hade uppphört för samma eller liknande uppgifter som de B hade haft. A hade bort förfara på det sätt som stadgas i 42 a § lagen om arbetsavtal. Då andelslaget hade underlåtit detta, ålades det att betala skadestånd åt B.

L om arbetsavtal 42 a § (L 16.6.1978/476)

Hela rättsfallet är i FKKO-registret