Supreme Court dismisses state compensation claim where plaintiff failed to timely appeal a later-annulled court decision.

Alioikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen siitä, että hän oli pitänyt yrityksensä tiloissa ilman lääninhallituksen lupaa myrkkyasetuksessa tarkoitettuja toisen luokan myrkkyjä. Alioikeuden päätös sai lainvoiman. Korkein oikeus oli myöhemmin purkanut alioikeuden päätöksen, koska myrkkylain mukaan myrkyn käsittelyyn ja käyttöön teollisessa valmistuksessa ei tarvittu lupaa. A haki valtiolta korvausta alioikeuden virheellisen päätöksen aiheuttamasta vahingosta.

Korkein oikeus katsoi, että A, jolla ei ollut ollut syytä epäillä alioikeuden päätöstä virheelliseksi ja joka oli kohtuullisessa ajassa päätöksen julistamisen jälkeen hakenut lääninhallitukselta lupaa toisen luokan myrkkyjen käsittelemiseen ja siten ryhtynyt toimenpiteisiin enemmän vahingon välttämiseksi, ei ollut pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta alioikeuden päätökseen.

VahL 3 luku 4 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Lahden raastuvanoikeudessa

A on Suomen valtiolle 5.11.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kanteessaan kertonut, että hän oli ensin yksityisellä toiminimellä ja sitten X Ky -nimisen kommandiittiyhtiön henkilökohtaisesti vastuunalaisena yhtiömiehenä ja toimitusjohtajana noin vuodesta 1969 lähtien harjoittanut Lahdessa liiketoimintaa valmistaen erilaisia pesuaineita. Marraskuussa 1974 tapahtuneen ilmiannon ja sitä seuranneen poliisitutkinnan jälkeen Lahden raastuvanoikeus oli 5.11.1975 julistamallaan päätöksellä tuominnut hänet jatketusta yksin teoin tehdyistä myrkkylain sekä palavista nesteistä annetun asetuksen säännösten rikkomisesta 15 päiväsakkoon.

Kun sittemmin oli selvinnyt, että edellä mainittujen pesuaineiden valmistus ei edellyttänyt myrkkylainsäädännössä tarkoitettua lupaa, Korkein oikeus oli 4.6.1980 antamallaan päätöksellä purkanut ja poistanut Lahden raastuvanoikeuden edellä mainitun päätöksen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen perustuvana siltä osin kuin A oli tuomittu rangaistukseen myrkkylain säännösten rikkomisesta ja tuominnut A:n jatketusta palavista nesteistä annetun asetuksen säännösten rikkomisesta 10 päiväsakkoon.

Suoritettu esitutkinta ja Lahden raastuvanoikeuden virheellinen päätös olivat kuitenkin aiheuttaneet sen, että kommandiittiyhtiön tuotekehittely, joka oli aikaavievää ja erilainen eri tuotteiden kohdalla, sekä pesuaineiden teollinen valmistaminen ja markkinointi olivat vähitellen loppuneet kokonaan. Hämeen lääninverovirasto oli vuonna 1980 hakenut yhtiön ja A:n sen vastuunalaisena yhtiömiehenä konkurssiin.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että valtio velvoitettaisiin suorittamaan korvaukseksi tuomitsemismenettelyn konkursseineen vuosina 1975-1980 A:lle aiheuttamista menetyksistä ja vahingoista 2.000.000 markkaa sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen tuomion julistamisesta lukien.

Valtion vastaus

Valtio on kiistänyt A:n kanteen perusteeltaan katsoen, etteivät suoritettu esitutkinta ja Lahden raastuvanoikeuden mainittu päätös, jonka Korkein oikeus oli myöhemmin purkanut, olleet aiheuttaneet A:lle hänen väittämäänsä vahinkoa. A oli myös jättänyt pätevättä syyttä hakematta muutosta raastuvanoikeuden päätökseen. A:lle oli palautettu hänen liikaa suorittamansa sakot korkoineen. Valtio on vaatinut kanteen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Raastuvanoikeuden päätös 26.5.1986

Perustelut

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että Lahden raastuvanoikeus oli 5.11.1975 tuominnut A:n jatketusta yksin teoin tehdyistä myrkkylain ja palavista nesteistä annetun asetuksen säännösten rikkomisesta viiteentoista 20 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 300 markkaa. Syyttäjä tai A eivät olleet ilmoittaneet päätökseen tyytymättömyyttä ja se oli tullut lainvoimaiseksi.

Korkein oikeus oli 4.6.1980 A:n hakemuksesta purkanut ja poistanut mainitun raastuvanoikeuden päätöksen rangaistusta koskevalta osin ja tuominnut A:n jatketusta palavista nesteistä annetun asetuksen säännösten rikkomisesta kymmentä päiväsakkoa vastaavaan 200 markan sakkoon.

Hämeen lääninhallitus oli 24.7.1980 maksanut A:lle takaisin raastuvanoikeuden päätöksen perusteella maksetusta sakosta 100 markkaa ja sille korkoa 24,10 markkaa.

A ja X Ky oli Hämeen lääninveroviraston hakemuksesta vuonna 1980 asetettu konkurssiin. Konkurssi oli rauennut varojen puutteessa.

Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että raastuvanoikeuden 5.11.1975 julistama päätös olisi aiheuttanut yhtiön konkurssin tai että A:lle olisi mainitusta päätöksestä tai poliisiviranomaisten suorittamista tarkastuksista tai esitutkinnasta tai viranomaisten muusta toiminnasta aiheutunut vahinkoa, jota hänelle ei olisi jo korvattu palauttamalla osa tuomitusta sakosta korkoineen. A ei ollut näyttänyt muutakaan perustetta, jolla hän olisi oikeutettu saamaan valtiolta kanteessa tarkoitettua vahingonkorvausta.

Raastuvanoikeuden tuomiolauselma

Kanne on hylätty ja A velvoitettu korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut 5.000 markalla.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 21.9.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A valittamalla oli saattanut jutun, on lausunut seuraavaa:

Perustelut

A oli raastuvanoikeuden 5.11.1975 julistamalla, lainvoiman saaneella päätöksellä tuomittu rangaistukseen muun muassa myrkkylain säännösten rikkomisesta. Kommandiittiyhtiö X:n pyydettyä 25.2.1976 Hämeen lääninhallitukselle saapuneessa hakemuksessaan lupaa käsitellä toisen luokan myrkkyjä pesuaineiden ja lattianhoitoaineiden valmistuksessa lääninhallitus oli 25.3.1977 antamallaan päätöksellä hylännyt pyynnön. Kommandiittiyhtiön haettua muutosta lääninhallituksen päätökseen lääkintöhallitus oli 11.1.1978 antamallaan päätöksellä poistanut lääninhallituksen päätöksen ottaen huomioon, että myrkkylain mukaan myrkyn käsittelyyn ja käyttöön teollisessa valmistuksessa ei tarvittu lupaa. Korkein oikeus oli raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin purkanut ja poistanut edellä mainitun raastuvanoikeuden 5.11.1975 julistaman päätöksen.

Hovioikeus on katsonut, että valtio oli vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan vastuussa vahingosta, koska raastuvanoikeuden jäsenten voitiin katsoa jättäneen noudattamatta tuomitsemistehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia.

Hovioikeus on niin ikään katsonut, että edellä mainittu virheellinen raastuvanoikeuden päätös ja sitä edeltänyt poliisitutkinta olivat merkinneet kommandiittiyhtiölle kieltoa käyttää toisen luokan myrkkyjä pesuaineiden ynnä muiden tuotteiden valmistuksessa. Jutussa esitettyjen asiantuntijalausuntojen nojalla oli näytetty, että mainittu kielto oli tehnyt teollisuuskemikaalien ja pesuaineiden kehittämistyön ja valmistuksen mahdottomaksi ja yhtiön toiminnan kannattavan jatkamisen vaikeaksi.

A oli kannetta raastuvanoikeudessa kehitellessään arvioinut hänelle aiheutuneen vahinkoa

a) kaupallisiin tarkoituksiin kehitettyjen ja kehiteltävinä olleiden pesu- ynnä muiden puhdistusaineiden tuotekehittelyn keskeytymisen sekä myynnin vähentymisen ja tyrehtymisen vuoksi liiketoiminnan kautta tulematta jääneinä tuottoina sekä saamatta jääneinä liiketuottoina ja -voittoina 1.500.000 markkaa ja

b) menettelystä aiheutuneen kommandiittiyhtiön ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen henkilökohtaisen konkurssin tuottamana haittana, kuluina ja muina menetyksinä 500.000 markkaa eli yhteensä 2.000.000 markkaa.

Hovioikeuden tuomiolauselma

Raastuvanoikeuden päätös on pääasian osalta kumottu. Valtio on velvoitettu suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 50.000 markkaa sekä korvauksena oikeudenkäyntikuluista jutussa 15.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja Suomen valtiolle on myönnetty valituslupa 12.1.1989. A on uudistanut jutussa valtioon kohdistamansa vaatimukset sekä vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Valtio on vaatinut kanteen hylkäämistä sekä valtion oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

A on antanut valtion valituksen johdosta pyydetyn vastauksen vaatien siinä valtion valituksen hylkäämistä ja korvausta vastauskuluistaan. Valtio ei ole vastannut A:n valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.11.1990

Perustelut

A on tyydyttyään Lahden raastuvanoikeuden 5.11.1975 julistamaan päätökseen hakenut 25.2.1976 Hämeen lääninhallitukselta lupaa toisen luokan myrkkyjen käsittelemiseen pesuaineiden ja lattianhoitoaineiden valmistuksessa. Kun A:lla ei ole ollut syytä epäillä raastuvanoikeuden päätöstä virheelliseksi ja hän on kohtuullisessa ajassa päätöksen julistamisen jälkeen kerrotuin tavoin ryhtynyt toimenpiteisiin päätöksessä tarkoitetun luvan saamiseksi ja enemmän vahingon välttämiseksi, hänellä ei ole ollut aihetta hakea muutosta raastuvanoikeuden päätökseen. A:n ei siten ole hovioikeuden tuomiossa lausutuin tavoin katsottava pätevättä syyttä jättäneen hakematta muutosta raastuvanoikeuden päätökseen.

Korkein oikeus katsoo kuten hovioikeus, että virheellinen raastuvanoikeuden päätös ja sitä edeltänyt esitutkinta ovat merkinneet kommandiittiyhtiölle kieltoa käyttää toisen luokan myrkkyjä pesuaineiden ynnä muiden tuotteiden valmistuksessa. Mainittu kielto on tehnyt teollisuuskemikaalien ja pesuaineiden kehittämis- ja valmistustyön mahdottomaksi ja siten heikentänyt kommandiittiyhtiön toimintamahdollisuuksia 11.1.1978 saakka, jolloin lääkintöhallitus kerrotulla päätöksellään on todennut, että lupaa ei tarvittu. Jutussa ei ole esitetty selvitystä siitä, miten kehitteillä olleet tuotteet olisivat menestyneet markkinoilla, jos tuotekehittely olisi voinut keskeytyksettä jatkua, eikä myöskään selvitystä mainitusta kiellosta muutoin aiheutuneen vahingon määrästä. Vahingon määrä on sen vuoksi arvioitava. Korkein oikeus arvioi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla A:lle liiketulojen vähentymisestä aiheutuneen vahingon 50.000 markaksi.

Muilta osin Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion perustelut.

Jutun näin päättyessä A:lla ja Suomen valtiolla ei ole oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A:n ja valtion vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta täällä hylätään.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nikkarinen, Lehtonen, Ketola ja Haarmann

---

[SV]

En underrätt hade dömt A till straff för att han utan länsstyrelsens tillstånd i sitt företags utrymmen hade förvarat i förordningen om gifter avsedda gifter av andra klass. Underrättens utslag vann laga kraft. Högsta domstolen hade senare återbrutit underrättens utslag, eftersom det inte enligt lagen om gifter erfordrades tillstånd att hantera och använda giftet i industriell tillverkning. A yrkade ersättning av staten för den skada som underrättens felaktiga avgörande hade förorsakat.

Högsta domstolen ansåg att A, som inte hade skäl att anta att underrättens utslag var felaktigt och som inom en skälig tid efter utslagets avkunnande hade anhållit om länsstyrelsens tillstånd att hantera gifter av andra klass och således vidtagit åtgärder för att undvika ytterligare skador, inte utan giltig anledning hade underlåtit att söka ändring i underrättens utslag.

SkadeståndsL 3 kap 4 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret