Supreme Court dismisses appeal; employer validly terminated contract due to employee's undisclosed continued absence from work injury.

Työntekijä, jonka jalka oli vapaa-aikana murtunut, oli toimittanut työnantajalle lääkärintodistuksen sairaudestaan. Työnantajan edustaja oli samalla havainnut, että työntekijän jalka oli ollut kipsattuna. Lääkärintodistukseen merkityn työkyvyttömyysajan päätyttyä 31.1.1988 työntekijä oli ollut edelleen samasta syystä poissa työstä yli viikon ilmoittamatta syytä poissaoloonsa.

Kun työnantajalla oli ollut tiedossaan sairausloman syy ja työkyvyttömyyden aiheuttaneen vamman vakavuus sekä se mahdollisuus, että jalka tulisi olemaan kipsattuna jo määrätyn sairausloman päätyttyäkin, työnantaja oli voinut päätellä, että työntekijän poissaolo edelleen johtui jalan loukkaantumisesta aiheutuneesta työkyvyttömyydestä ja siten pätevästä esteestä. Työnantajalla ei ollut ollut oikeutta jo 12.2.1988 käsitellä työsopimusta purkautuneena.

TSL 44 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Piikkiön kihlakunnanoikeuden päätös 21.2.1989

Kihlakunnanoikeus on A:n Rakennevainio Ky:tä vastaan ajamasta kanteesta lausunut selvitetyksi, että A oli 29.9.1987 alkaen toiminut yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Yhtiö oli mainitun lain 44 §:n nojalla 12.2.1988 purkanut työsuhteen, koska A oli 1.2.1988 syytä ilmoittamatta jäänyt pois työstä.

A oli työsuhteensa kestäessä vapaa-aikanaan loukannut jalkansa ja toimittanut saamastaan sairauslomasta yhtiölle todistuksen. A oli yhtiön edustajalle selvittänyt, että hänen jalkansa oli murtunut ja että vamma ei parantuisi vielä tuolloin ajalle 3.-31.1.1988 myönnetyn sairausloman aikana. Purkaessaan työsuhteen yhtiö oli ollut tietoinen siitä, että A:n poissaolo oli johtunut jalan murtumisesta. A oli saman sairauden vuoksi ollut sairauslomalla ainakin 3.1.-29.2. ja 3.-20.3.1988.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että työsuhteen purkaminen olisi tapahtunut laillisesta syystä, ja velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen laittomasta purkamisesta kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 24.396 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.2.1988 lukien. Valtion varoista on maksettu maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen A:n avustajalle asianajaja X:lle korvaukseksi 3.510,80 markkaa, mikä määrä yhtiö on velvoitettu korvaamaan valtiolle.

Turun hovioikeuden tuomio 21.7.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun, on lausunut todistajana kuullun A:n pojan kertoneen, että A oli toimittanut tammikuun alkupuolella 1988 yhtiön edustajalle lääkärintodistuksen kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitusta sairauslomasta ajalta 3.-31.1.1988. Tuossa yhteydessä A oli ilmoittanut jalkansa olevan kipsissä kuusi viikkoa.

Yhtiö oli kiistänyt, että A olisi ilmoittanut sairauslomansa jatkumisesta yli lääkärintodistuksessa mainitun ajan. Yhtiö oli vedonnut todistajana kuullun työnjohtajansa kertomukseen, jonka mukaan A ei lääkärintodistuksen toimittaessaan ilmoittanut muuta kuin mitä siitä ilmeni.

Yhtiö oli kuitenkin tiennyt, mistä syystä A oli jäänyt sairauslomalle. Sairauden laatuun nähden yhtiöllä oli purkaessaan työsuhteen ollut pätevä syy epäillä, että A:n poissaolo johtui sairaudesta. A:lle oli kirjoitettu sairauslomaa 29.2.1988 saakka sekä 3. ja 20.3.1988 väliseksi ajaksi. Yhtiöllä oli siten ollut purkaessaan 11.2.1988 A:n työsuhteen tiedossaan pätevä syy A:n työstä poissaololle.

Työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 20 §:n mukaan tuomittavan korvauksen suuruutta määrättäessä oli otettava huomioon muun muassa työsuhteen kestoaika. A oli ollut yhtiön palveluksessa 28.9.-25.10.1987 ja uudelleen 21.12.1987 lukien. Työsuhteen lyhyyden huomioon ottaen A:lle ei ollut tuomittava korvausta enempää kuin kolmen kuukauden palkkaa vastaava määrä.

A oli ilmoittanut tuntipalkakseen 31 markkaa, mitä määrää yhtiö ei ollut kiistänyt. Sen mukaisesti laskettuna korvaus kolmelta kuukaudelta oli 16.368 markkaa.

Sanotuilla ja kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi työsuhteen laittomasta purkamisesta kihlakunnanoikeuden siitä tuomitseman määrän asemesta A:n kolmen kuukauden palkkaa vastaavat 16.368 markkaa kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainittuine korkoineen.

Jutun näin päättyessä on hylätty yhtiön vaatimus saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 31.10.1989.

Yhtiö on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja yhtiö vapautetaan velvollisuudesta maksaa A:lle työsuhteen purkamisesta tuomittua korvausta 16.368 markkaa sekä valtiolle A:n avustajalle maksettua korvausta. Lisäksi yhtiö on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista kaikissa oikeusasteissa korkoineen.

A on antanut häneltä vaaditun vastauksen, jossa hän on vaatinut valituksen hylkäämistä.

Yhtiö on vielä 5.1.1990 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen vastineen A:n vastaukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.10.1990

Käsittelyratkaisu

Yhtiön 5.1.1990 tänne saapunut kirjoitus jätetään huomiotta, koska sitä ei ole yhtiöltä pyydetty eikä sen huomioon ottamiseen ole erityisiä syitä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Esitetyn selvityksen mukaan A on tammikuun ensimmäisellä viikolla 1988 toimittanut yhtiölle 3.1.1988 annetun lääkärintodistuksen, jonka mukaan hän oli jalan luunmurtuman takia työkyvytön 3.-31.1.1988. Yhtiön edustaja on samalla havainnut, että A:n jalka on ollut kipsattuna. Samassa tilaisuudessa käydyssä keskustelussa A on ennakoinut, että jalka tulisi olemaan kipsissä kuusi viikkoa. Yhtiön edustaja ja A ovat sopineet, että A sairausloman päätyttyä toimittaisi uuden lääkärintodistuksen. Kihlakunnanoikeudessa esitetyn lääkärintodistuksen mukaan A:n työkyvyttömyys on 31.1.1988 jälkeenkin jatkunut samasta syystä.

Yhtiöllä on ollut tiedossaan A:n 3.1.1988 alkaneen sairausloman syy ja työkyvyttömyyden aiheuttaneen vamman vakavuus sekä se mahdollisuus, että loukkaantunut jalka tulisi olemaan kipsattuna jo määrätyn sairausloman 31.1.1988 päätyttyäkin. Vaikka A on ollut 1.2.1988 alkaen edelleen poissa työstä ilmoittamatta tuolloin yhtiölle poissaolonsa jatkumisen syytä, yhtiö on tietäessään edellä todetut seikat voinut päätellä, että A:n poissaolo edelleen johtui jalan loukkaantumisesta aiheutuneesta työkyvyttömyydestä ja siten pätevästä esteestä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei yhtiöllä ole jo 12.2.1988 ollut työsopimuslain 44 §:n 2 momentin nojalla oikeutta käsitellä A:n työsopimusta purkautuneena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista X:lle palkkioksi A:n avustamisesta täällä 600 markkaa, mikä määrä Rakennevainio Ky velvoitetaan korvaamaan valtiolle.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Takala, Mörä, Nybergh ja Suhonen

---

[SV]

En arbetstagare som hade brutit benet under sin fritid hade tillställt arbetsgivaren ett läkarintyg över sjukdomen. En representant för arbetsgivaren hade samtidigt observerat att arbetstagarens ben var gipsat. Sedan den i läkarintyget angivna tiden för arbetsoförmögenheten gått ut 31.1.1988, hade arbetstagaren fortfarande av samma orsak varit frånvarande från arbetet över en vecka utan att meddela orsaken.

Arbetsgivaren hade varit medveten om orsaken till sjukledigheten och svårhetsgraden av den skada som hade förorsakat arbetsoförmögenheten samt om möjligheten att benet skulle vara gipsat ännu efter det att den redan beviljade sjukledigheten hade upphört. Arbetsgivaren hade därför kunnat dra den slutsatsen att arbetstagarens fortsatta frånvaro berodde på arbetsoförmåga till följd av skadan och att det alltså förelåg ett giltigt förhinder. Arbetsgivaren hade inte haft rätt att anse arbetsavtalet hävt 12.2.1988.

L om arbetsavtal 44 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret