Supreme Court allows art society to reclaim donated works from city museum after 30 years due to changed circumstances.

Yhdistys oli kaupungin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella sijoittanut omistamansa taideteokset kaupungin taidemuseoon siellä "säilytettäviksi ja näytteillä pidettäviksi". Sopimuksen tarkoituksena oli ollut palvella kummankin sopimusosapuolen etua. Sen voimassaoloajasta ja siitä, oliko ja millä ehdoilla yhdistyksellä oikeus vaatia kaupunkia luopumaan taideteoksista, ei ollut sovittu.

Ään.

Yhdistyksen vaadittua noin 30 vuoden kuluttua kaupungin velvoittamista luovuttamaan osan kokoelmaan kuuluvista teoksista takaisin katsottiin, ettei kaupungilla vallitsevissa olosuhteissa enää ollut oikeutta pitää hallussaan kanteessa tarkoitettuja teoksia. Kaupunki velvoitettiin luovuttamaan ne yhdistykselle.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Viipurin Taiteenystävät r.y:n kanne Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa

On katsottu, että Hämeenlinnan taidemuseon toiminta saatiin käynnistetyksi Viipurin Taiteenystävät r.y:n museokokoelmien luomalla perustalla. Museo oli sittemmin kehittynyt merkittäväksi taidelaitokseksi kartutettuaan kokoelmiaan sekä ostoilla että suurten lahjoitusten avulla. Samalla yhdistyksen teosten merkitys museon kokonaisuudelle oli vuosien myötä vähentynyt, eikä osaa teoksista ollut edes pidetty pysyvästi esillä.

Yhdistys oli tehnyt 31.10.1983 päätöksen teosten siirtämisestä Lappeenrantaan. Kun Hämeenlinnan kaupunki oli kieltäytynyt luovuttamasta teoksia, yhdistys on vaatinut kaupungin velvoittamista luovuttamaan sille sen omistamista kaupungin haltuun luovutetuista teoksista seuraavat 24 taulua, piirrosta ja teosta:

1. Albert Edelfelt: Pariisitar 2. Viktor Westerholm: Kymijoki 3. Pekka Halonen: Aihe Laatokan rannalta 4. Eero Järnefelt: Rantamaisema 5. Arvid Liljelund: Tuvan sisäkuva 6. Kalle Kuutola: Pojan pää 7. Väinö Hämäläinen: Tyttö veneessä 8. Hjalmar Munsterhjelm: Aikainen aamu Saimaan rannalla 9. Tyko Sallinen: St. Male 10. Vilho Sjöström: Maisema Seinen rannoilta 11. ja 12. Hugo Simberg: 2 kpl piirroksia 13. Axel Gallen-Kallela: Talvimaisema 14. Axel Gallen-Kallela: Kullervon kirous 15. Pekka Halonen: Koski 16. Hjalmar Ruokokoski: Oma kuva 17. Oskari Paatela: Talvimaisema 18. Hugo Simberg: Aihe Porvoosta 19. Werner Åström: Jokimaisema 20. Väinö Blomstedt: Purjeita kuivataan 21. Torsten Wasastjerna: Kuutamo 22. Torsten Wasastjerna: Metsämaisema Kangasalta 23. Ellen Thesleff: Aihe Taorminasta 24. Pronssireliefi Set Sohlbergista.

Lisäksi yhdistys on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Hämeenlinnan kaupungin vastaus

Kaupunki on vastustanut kannetta katsoen, että teokset oli luovutettu lopullisesti ja pysyvästi sen hallintaan. Asianosaisilla oli ollut asiassa sopimusvapaus. Yhdistys oli halunnut pitää Viipurin Taidemuseon kokoelmat yhtenä kokonaisuutena ja hakenut museolle jatkajaa. Yhdistyksen oma tahto ja pyrkimys oli ollut, että kokoelma jäi Hämeenlinnaan pysyvästi.

Kaupunki on korostanut, että taidemuseon perustamista varten tapahtunut maanvaihto valtion kanssa ja entisen viljamakasiinin kunnostaminen taidemuseoksi olivat tulleet kaupungille poikkeuksellisen kalliiksi. Hankkeeseen ei olisi ryhdytty, ellei kokoelmien saaminen pysyvästi Hämeenlinnaan olisi ollut selviö. Kaupunki ei olisi suostunut sopimuksen edellyttämiin huomattaviin investointeihin, jos sopimus olisi tehty takaisinottoehdoin. Tämä yhdistyksen oli tullut käsittää.

Osapuolten ratkaisut olivat riippuneet toinen toisestaan ja olleet toinen toisensa edellytys. Kysymyksessä ei ollut talletus eikä muukaan erityinen sopimustyyppi. Tulkinnassa oli lähdettävä siitä, mitä asianosaiset olivat tarkoittaneet tai mitä he eivät olleet voineet tarkoittaa. Omistajan hallintaoikeuden käytössä voi ilmetä erilaisia välimuotoja. Yhdistykselle oli jäänyt valta valvoa taulujen säilyttämistä, valta antaa lupa niiden mahdollisesta näytteilläpitämisestä muualla sekä oikeus saada taulut takaisin, jos Viipuri saadaan takaisin. Osapuolten keskinäisissä suhteissa ei ollut tapahtunut olennaista muutosta. Museaalisten periaatteiden mukaisesti Hämeenlinnan taidemuseoon luovutettuja teoksia ei tarvinnut luovuttaa takaisin, koskei tällaisesta ollut mitään sovittu.

Raastuvanoikeuden päätös 29.1.1988

Raastuvanoikeus on todennut kanteessa selostetut Viipurin Taiteenystävät r.y:n 29.3.1950 pidetyn vuosikokouksen päätöksen ja Hämeenlinnan kaupungin 16.1.1951 lähetetyn kirjeen sisällöt. Lisäksi raastuvanoikeus on todennut, että Hämeenlinnan kaupunginhallitus oli 16.1.1951 sen johdosta, että Viipurin kaupungista Hämeenlinnan taidemuseoon tulevat taideteokset nyt voitiin lopullisesti luovuttaa Hämeenlinnan kaupungille, valtuuttanut kaupunginjohtajat vastaanottamaan nämä taidekokoelmat.

Raastuvanoikeuden perustelut

Koska raastuvanoikeudelle ei ollut esitetty taideteosten luovutusta koskevaa osapuolten yhdessä laatimaa ja allekirjoittamaa sopimusasiakirjaa, oli käytettävissä olevan aineiston perusteella tulkittava, mitä asianosaiset olivat tarkoittaneet ja sopineet.

Siltä osin, mitä yhdistys oli tarkoittanut, raastuvanoikeus on lausunut, että yhdistys oli 1940-luvun loppupuolella etsinyt omistamilleen Viipurin Taidemuseossa aikaisemmin säilytetyille taideteoksille sijoituspaikkaa. Tällöin oli harkittu Hämeenlinnan ohella myös muita kaupunkeja taideteosten sijoituspaikaksi.

Hämeenlinnan kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtaja X:lle oli vuonna 1946 yhdistyksen taholta johtokunnan jäsenen Y:n toimesta lähetetty aloite, jossa oli esitetty taideteosten sijoittamista Hämeenlinnaan, mikäli kaupunki järjestäisi niille sopivan ja riittävän arvokkaan sijoituspaikan. Tämän jälkeen kaupungin ja yhdistyksen edustajat olivat käyneet asiaa koskevia keskusteluja ja neuvotteluja, joiden aikana Hämeenlinnan kaupunginhallitus oli 28.5.1947 pitämässään kokouksessa yhdistyksen tiedustelun johdosta ilmoittanut suostuvansa vastaanottamaan taidekokoelmat, mikäli valtio kohtuullisilla ehdoilla luovutti tai vuokrasi kaupungille neuvottelujen kohteena olleen P:n suunnitteleman, aikaisemmin viljamakasiinina käytetyn rakennuksen.

2.12.1947 päivätyssä ja yhdistyksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin allekirjoittamassa kirjeessä yhdistys oli ilmoittanut kaupunginhallitukselle sijoittavansa taidekokoelmat Hämeenlinnaan, mikäli koko viljamakasiinirakennus saatiin taidemuseoksi.

6.1.1948 joukko taiteen asiantuntijahenkilöitä oli antanut yhdistykselle taideteosten lopullisesta sijoittamisesta lausunnon ja asettunut Hämeenlinnan kannalle.

Koska kaupungilla oli ollut esitettävänä taideteosten sijoituspaikaksi sanottu P:n suunnittelema rakennus, yhdistys oli päätynyt sijoittamaan taulut Hämeenlinnaan. Yhdistyksen tehtyä 20.2.1948 pidetyn hallituksen kokouksen jälkeen kaupungille ilmoituksen, jonka mukaan taidekokoelmien sijoittamisesta Hämeenlinnaan oli tehty lopullinen päätös, kaupunginhallitus oli 9.3.1948 päättänyt ryhtyä valtion kanssa neuvottelemaan viljamakasiinirakennuksen saamisesta kaupungille.

25.2.1948 yhdistys oli varapuheenjohtajansa Z:n ja sihteerinsä Q:n allekirjoittamalla kirjeellä ilmoittanut Viipurin kaupungin hoitokunnalle, että yhdistys oli tehnyt lopullisen ratkaisun Hämeenlinnan ja Lahden välillä, ja esittänyt, että myös hoitokunta sijoittaisi taideteoksensa Hämeenlinnaan, jolloin niille saataisiin erittäin sopiva lopullinen sijoituspaikka.

29.3.1950 pidetyssä yhdistyksen vuosikokouksessa, jossa taulukokoelmien sijoittamispäätös Hämeenlinnaan oli tehty, oli samalla hyväksytty yhdistyksen toimintakertomus vuosilta 1939-1949, jossa oli todettu yhdistyksen hallituksen perusteellisesti harkinneen kokoelmien lopullista sijoituspaikkaa.

Edellä olevista asiakirjoista ja muusta oikeudelle esitetystä aineistosta ilmeni, että yhdistys oli etsinyt taideteoksille pysyvää ja lopullista sijoituspaikkaa.

Mitä tuli kaupungin tarkoitukseen, kaupunki oli asiakirjojen mukaan ryhtynyt perustamaan taidemuseota edellä kuvatuin tavoin yhdistyksen aloitteesta ja saatuaan ilmoituksen, että yhdistys oli hyväksynyt kaupungin esittämän rakennuksen taidekokoelmien sijoituspaikaksi. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan kaupunki oli tarkoittanut vastaanottaa taidekokoelmat pysyvästi, eikä se olisi ryhtynyt kalliiseen museohankkeeseen, ellei yhdistys olisi hyväksynyt mainittua rakennusta taidekokoelmien pysyväksi sijoituspaikaksi. Kaupunginhallitus oli edellä kerrotussa 16.1.1951 pitämässään kokouksessa valtuuttanut kaupunginjohtajat vastaanottamaan Hämeenlinnan taidemuseoon tulevat kaupungille lopullisesti luovutettavat taideteokset. Näin ollen kaupunki oli tarkoittanut vastaanottaa ja sijoittaa taideteokset pysyvästi.

Johtopäätökset

Asiakirjoista ei ilmennyt, että taideteosten luovutuksen yhteydessä olisi sovittu määräajasta tai että niiden sijoitus olisi tehty toistaiseksi. Yhdistys ei ollut edes väittänyt, että kaupunki olisi menetellyt vastoin sopimuksen ehtoja.

Edellä olevan perusteella raastuvanoikeus on katsonut yhdistyksen ja kaupungin sopineen, että kanteessa tarkoitetut taideteokset sijoitettiin pysyvästi Hämeenlinnan taidemuseoon, vaikka yhdistys oli säilyttänyt itsellään taideteosten omistusoikeuden. Pelkästään omistusoikeuteensa vedoten yhdistys ei ollut oikeutettu ilman kaupungin suostumusta siirtämään kanteessa tarkoitettuja teoksia Etelä-Karjalan taidemuseoon.

Tuomiolauselma

Kanne on hylätty kokonaisuudessaan.

Turun hovioikeuden tuomio 29.9.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Viipurin Taiteenystävät r.y. oli saattanut jutun, on raastuvanoikeuden tavoin katsonut Hämeenlinnan kaupungin suostuessaan vastaanottamaan kysymyksessä olevan yhdistyksen omistaman taidekokoelman tarkoittaneen, että yhdistys sijoittaa sen pysyvästi Hämeenlinnaan. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella hovioikeus on katsonut yhdistyksen harkitessaan taideteosten sijoituspaikkakuntaa tarkoittaneen antaa ne pysyvästi säilytettäviksi Hämeenlinnan taidemuseossa.

Jutussa oli riidatonta, että teosten omistusoikeus kuului yhdistykselle. Yhdistys oli kanteensa tueksi vedonnut myös siihen, ettei esineen omistaja voisi lain mukaan jutussa tehdyin tavoin luopua esineen hallintaoikeudesta. Suomen voimassa olevassa oikeudessa noudatetaan sopijapuolten välisessä oikeussuhteessa lähtökohtaisesti sopimusvapauden periaatetta. Sopimuskumppanit saivat järjestää välisensä oikeussuhteen tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla, mikäli laissa ei ollut järjestelyä nimenomaan kielletty. Voimassa olevaan oikeuteen ei sisältynyt oikeussäännöstä, mikä estäisi esineen omistajaa luopumasta pysyvästi sen hallintaoikeudesta. Yhdistyksellä ei siten ollut pelkästään omistusoikeutensa nojalla ilman kaupungin suostumusta oikeutta siirtää teoksia pysyvästi pois Hämeenlinnan taidemuseosta.

Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Yhdistys on velvoitettu suorittamaan kaupungille korvaukseksi vastauskuluista 3.000 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viipurin Taiteenystävät r.y:lle on myönnetty valituslupa 15.1.1990. Valituksessaan yhdistys on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä.

Hämeenlinnan kaupunki on vastannut valitukseen vaatien sen hylkäämistä ja yhdistyksen velvoittamista korvaamaan kaupungille vastauksen antamisesta aiheutuneet kulut.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 5.10.1990

Perustelut

Asianosaiset eivät ole yhdistyksen päättäessä "kokoelmien sijoittamisesta" Hämeenlinnan taidemuseoon omistusoikeuden pysyessä edelleen yhdistyksellä ja kaupungin tunnustaessa vastaanottaneensa taideteokset "säilytettäviksi ja näytteillä pidettäviksi" lähemmin sopineet, kuinka pitkäksi ajaksi sijoittaminen tapahtuu ja onko ja millä ehdoilla yhdistyksellä oikeus vaatia kaupunkia luopumaan niistä. On kuitenkin pääteltävissä tarkoituksena olleen, että "jos Viipuri saadaan takaisin", teokset kuuluvat sinne.

Sopimuksen tarkoituksena on ollut palvella kummankin sopimusosapuolen etua. Yhdistys sai, teosten oltua jo vuoden 1939 lopusta tilapäisesti varastoituina muualla, tarvitsemansa asianmukaiset tilat niiden sijoittamiseksi. Kaupunki puolestaan tuli saamaan etua siten, että sopimus kaupungin saadessa haltuunsa edustavia teoksia olennaisesti vaikutti taidemuseohankkeen toteutumiseen. Tästä ja niistä velvoitteista, jotka sopimuksesta tulivat aiheutumaan kaupungille, on pääteltävissä puolin ja toisin tarkoitetun, ettei kaupunki ole ollut milloin tahansa pelkästään yhdistyksen omistusoikeuden perusteella velvollinen luopumaan teoksista. Toisaalta sopimuksen sisällön ja asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ei voida myöskään päätellä tarkoitetun, että sopimussuhteen olisi pysyttävä muuttumattomana mistä tahansa olosuhteissa tapahtuneista muutoksista riippumatta.

Kaupungin saatua sopimuksen perusteella pitää kanteessa tarkoitettuja teoksia hallussaan useita kymmeniä vuosia se on saanut niiden näytteillä pitämisestä koituneen hyödyn, eikä teoksilla ole kaupungin taidemuseon olemassaololle ja toiminnalle enää niin suurta merkitystä kuin kaupungin sitoutuessa sopimuksesta aiheutuneisiin velvoitteisiinsa. Toisaalta yhdistys on vaatinut teoksia haltuunsa sijoittaakseen ne sopimuksen tekemisen jälkeen perustettuun Etelä-Karjalan taidemuseoon, jonka toimintaa yhdistys on halunnut alkuperäiseen kotipaikkaansa liittyvän maakunnallisen yhteyden takia tukea. Yhdistyksen vaatimuksella on siten sen toiminta-ajatuksesta johtuva perusteltu syy.

Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa kaupungilla ei enää ole sopimuksen perusteella oikeutta pitää hallussaan yhdistyksen omistamia kanteessa tarkoitettuja teoksia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja yhdistys vapautetaan velvollisuudesta korvata kaupungin oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa.

Hämeenlinnan kaupunki velvoitetaan luovuttamaan Viipurin Taiteenystävät r.y:lle Hämeenlinnan taidemuseoon sijoitetusta yhdistyksen omistamasta kokoelmasta seuraavat taideteokset:

1. Albert Edelfelt: Pariisitar 2. Viktor Westerholm: Kymijoki 3. Pekka Halonen: Aihe Laatokan rannalta 4. Eero Järnefelt: Rantamaisema 5. Arvid Liljelund: Tuvan sisäkuva 6. Kalle Kuutola: Pojan pää 7. Väinö Hämäläinen: Tyttö veneessä 8. Hjalmar Munsterhjelm: Aikainen aamu Saimaan rannalla 9. Tyko Sallinen: St. Male 10. Vilho Sjöström: Maisema Seinen rannoilta 11. ja 12. Hugo Simberg: 2 kpl piirroksia 13. Axel Gallen-Kallela: Talvimaisema 14. Axel Gallen-Kallela: Kullervon kirous 15. Pekka Halonen: Koski 16. Hjalmar Ruokokoski: Oma kuva 17. Oskari Paatela: Talvimaisema 18. Hugo Simberg: Aihe Porvoosta 19. Werner Åström: Jokimaisema 20. Väinö Blomstedt: Purjeita kuivataan 21. Torsten Wasastjerna: Kuutamo 22. Torsten Wasastjerna: Metsämaisema Kangasalta 23. Ellen Thesleff: Aihe Taorminasta 24. Pronssireliefi Set Sohlbergista.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, ilmenevän periaatteen mukaan Viipurin Taiteenystävät r.y. ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi yhdistyksen on pidettävä vahinkonaan myös kulunsa Korkeimmassa oikeudessa.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Näillä perusteilla jätän asian hovioikeuden tuomion lopputuloksen varaan. Velvoitan Viipurin Taiteenystävät r.y:n korvaamaan Hämeenlinnan kaupungille vastauksen antamisesta Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet kulut 2.100 markalla.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala (eri mieltä), Mörä, Ketola (eri mieltä), Huopaniemi ja Suhonen

---

[SV]

En förening hade i enlighet med ett avtal med en stad deponerat sina konstverk i stadens konstmuseum för att där "förvaras och ställas ut". Syftet med avtalet hade varit att främja båda avtalsparternas intresse. Om avtalets giltighetstid och om föreningen hade rätt att kräva att staden avstod från konstverken och i så fall på vilka villkor hade parterna inte avtalat.

Omröstn.

Då föreningen efter cirka 30 år hade yrkat att staden skulle åläggas att återbörda en del av de konstverk som ingick i samlingen ansågs det, att staden under rådande förhållanden inte längre hade rätt att hålla de i käromålet avsedda konstverken i sin besittning. Staden ålades att överlåta dem till föreningen.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret