Supreme Court allows contract extension of CMR limitation period for road transport claims.

Tiekuljetussopimuslain 41 §:n 1 momentissa mainittua määräaikaa kanteen nostamiselle voitiin sopimuksella pidentää.

Vrt.

KKO:1989:60

ja

KKO:1989:61

Rahdinkuljettaja A:n ja sen vastuuvakuutusyhtiö B:n toimenpiteiden ja vakuutusehtojen perusteella oli syntynyt tilanne, jossa vahingonkorvausta A:lta vaatineella C:llä oli ollut oikeus luottaa siihen, että B:llä oli valtuudet A:n puolesta sopia C:n kanssa kanteen nostamiselle säädetyn määräajan pidentämisestä.

TiekuljetussopimusL 41 § 1 mom

TiekuljetussopimusL 41 § 2 mom

ALEMPIEN OIKEUKSIEN RATKAISUT

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 11.5.1987

Raastuvanoikeus on todennut jutussa esitetyn seuraavaa:

Kantajayhtiö oli esittänyt haastehakemuksessa mainitun kansainvälisen rahtikirjan, jonka mukaan kuljetuksessa noudatettiin kansainvälistä maantiekuljetusten rahtisopimusta (CMR) ottamatta huomioon mitään muita säännöksiä. Rahtikirjalle tehdyn merkinnän mukaan tavara oli vastaanotettu vahingoittuneena.

Vastaajayhtiö oli ennen vastaamistaan pääasiaan huomauttanut, että kantajayhtiön kanne oli vanhentunut. Tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan kanne olisi tullut panna vireille vuoden kuluessa tavaran luovutuspäivästä 10.10.1983 lukien. Näin ollen kantajayhtiö oli menettänyt kanneoikeutensa.

Raastuvanoikeus on ottanut jutun tutkittavakseen ja katsonut näytetyksi, että vastaajayhtiö oli 30.9.1983 ottanut kuorma-autolla kuljetettavakseen esivalmistetuista laivahyteistä koostuvan tavaralähetyksen Turusta Glasgowiin. Tavaraerän lähettäjä oli ollut Oy Wärtsilä Ab, jolle vastaajayhtiö oli antanut kansainvälisen rahtikirjan. Turussa tavarat oli lastattu m.v. Bore Sun nimiseen alukseen, josta ne kummankin osapuolen mukaan oli 4.10.1983 purettu Harwichin satamassa vahingoittumattomina. Vastaanottaja oli merkinnyt tavaran saapuneen vahingoittuneena määräpaikkaan. Kantajayhtiö oli 12.6.1984 maksanut Oy Wärtsilä Ab:lle vakuutuksen perusteella korvausta kaikkiaan 108.928,75 markkaa, jonka johdosta Oy Wärtsilä Ab oli luovuttanut kantajayhtiölle oikeutensa vahingonkorvaukseen vahingoittuneesta tavarasta mahdolliselta kolmannelta henkilöltä.

Vastaajayhtiö oli 21.6.1984 päivätyllä kuljetusvahinkoilmoituksella ilmoittanut kuljetettavanaan olleen tavaran vahingoittumisesta vakuutusyhtiölleen Yrittäjäin-Fennialle ja pyytänyt, että vakuutusyhtiö suorittaisi kantajayhtiölle vastaajayhtiön CMR-vastuuvakuutuksen perusteella täysimääräisen korvauksen eli 28.666,75 markkaa. Vastaajayhtiö oli myös ilmoittanut kantajayhtiölle 5.11.1984 päivätyllä lähetteellä, että vakuutusyhtiö tuli maksamaan korvauksen. Vakuutusyhtiö oli sittemmin 5.12.1984 päivätyllä kirjeellä lausunut käsityksenään, ettei vastaajayhtiö ollut vastuussa vahingosta ja ilmoittanut sekä kantajayhtiölle että vastaajayhtiölle, ettei vakuutusyhtiö tullut maksamaan korvausta. Kantajayhtiö oli tämän jälkeen YrittäjäinFennialle lähettämällään kirjeellä viitaten vastaajayhtiön kuljetusvahinkoon pyytänyt regressioikeudelleen ajanpidennystä. Yrittäjäin-Fennia oli kirjallisesti 21.3.1985 vahvistanut ajanpidennyksen 24.6.1985 saakka.

Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että vastaajayhtiö olisi antanut käyttämälleen vakuutusyhtiölle nimenomaisen valtuutuksen toimia vastaajayhtiön nimissä asiassa. Myöskään ei ollut näytetty, että kantajayhtiö ja vastaajayhtiö olisivat muutoinkaan sopineet tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaisesta vanhentumiskysymyksestä, mistä niillä oli ollut oikeus sopia ainakin vahinkotapahtuman jälkeen.

Vastaajayhtiö oli väittänyt, että kuljetuksenantaja ei olisi antanut tarpeellisia ohjeita rahdinkuljettajalle ja että muutoinkin kuljetettavan tavaran vauriot olisivat johtuneet kuljetuksenantajan menettelystä. Vastaajayhtiö ei ollut kuitenkaan näyttänyt toteen perusteita, joiden nojalla se olisi rahdinkuljettajana ollut vastuusta vapaa. Erityisesti siihen nähden, että tavaran oli ilmoitettu saapuneen vahingoittumattomana Harwichin satamaan, ei voitu pitää edes todennäköisenä, että tavaran vahingoittuminen olisi voinut johtua kuljetuksenantajan menettelystä.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti, velvoittanut Oy O. Nyström & Co Ab:n heti kuitin saadessaan maksamaan korvauksena Suomen Merivakuutus Osakeyhtiölle 28.666,75 markkaa ja sille korkoa 5 prosenttia vaatimuksen esittämispäivästä 19.6.1984 lukien.

Oy O. Nyström & Co Ab on velvoitettu korvaamaan Suomen Merivakuutus Osakeyhtiön oikeudenkäyntikulut 91.350,30 markkaa ja sille korkoa 16 prosenttia 11.5.1987 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 18.1.1989

Oy O. Nyström & Co Ab oli valittanut raastuvanoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.

Perustelut Ilmoittaessaan 18.6.1984 päivätyllä Oy O. Nyström & Co Ab:lle osoitetulla kirjeellä korvausvaatimuksensa Suomen Merivakuutus Osakeyhtiö ei ollut samalla ilmoittanut korvauksen maksun laiminlyöntiin liittyvästä koronmaksuvelvollisuudesta. Oy O. Nyström & Co Ab oli sen vuoksi, huomioon ottaen korkolain 6 ja 9 §:n säännökset, velvollinen suorittamaan sen maksettavaksi tuomitulle määrälle korkoa vasta haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Tuomiolauselma Oy O. Nyström & Co Ab:n Suomen Merivakuutus Osakeyhtiölle maksettavaksi tuomitulle korvaukselle oli suoritettava raastuvanoikeuden maksettavaksi määräämä korko haasteen tiedoksiantopäivästä 24.6.1985 lukien.

Muilta osin raastuvanoikeuden päätöstä ei muutettu.

Oy O. Nyström & Co Ab velvoitettiin korvaamaan Suomen Merivakuutus Osakeyhtiön vastauskulut 1.500 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Oy O. Nyström & Co Ab:lle on myönnetty valituslupa 17.4.1989. Valituksessaan yhtiö on uudistanut aikaisemmin tekemänsä vaatimukset ja vaatinut sille jutusta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Suomen Merivakuutus Osakeyhtiö on vastannut valitukseen ja vaatinut korvausta vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista laillisine korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.1.1990

Perustelut

Oy O. Nyström & Co Ab on katsonut, että Yrittäjäin-Fennialla oli ollut oikeus Oy O. Nyström & Co Ab:n puolesta torjua Suomen Merivakuutus Osakeyhtiön korvausvaatimus. Sen sijaan Oy O. Nyström & Co Ab on katsonut, ettei Yrittäjäin-Fennialla ollut ollut oikeutta myöntää Suomen Merivakuutus Osakeyhtiölle pidennystä kanteen nostamiselle säädettyyn määräaikaan ja ettei kyseistä määräaikaa ylipäänsäkään voitu sopimuksin pidentää.

Rahtikirjan mukaan kuljetuksessa noudatetaan ainoastaan tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta Genévessä 19.5.1956 tehtyä yleissopimusta (CMR), joka on saatettu Suomessa voimaan lailla 1.6.1973/667. Juttuun sovelletaan lisäksi CMR:n kanssa sopusoinnussa olevaa tiekuljetussopimuslakia (23.3.1979/345) ottaen huomioon lain 5 §:n 1 momentin säännös.

Suomen Merivakuutus Osakeyhtiön esitettyä Oy O. Nyström & Co Ab:lle korvausvaatimuksen on Oy O. Nyström & Co Ab 5.11.1984 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut Suomen Merivakuutus Osakeyhtiölle, että korvauksen suorittaa Yrittäjäin-Fennia ja lähettänyt samalla Suomen Merivakuutus Osakeyhtiölle tiedoksi Yrittäjäin-Fennialle tekemänsä kuljetusvahinkoilmoituksen. Oy O. Nyström & Co Ab:n menettelyä ei voida tulkita korvausvastuun myöntämiseksi, vaan ainoastaan ilmoitukseksi mahdollisuudesta esittää vaatimukset suoraan vastuuvakuutuksen tehneelle vakuutusyhtiölle.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Suomen Merivakuutusosakeyhtiölle myönnetty määräajan pidennys kanteen nostamiselle on ollut pätevä. Kun kanne on nostettu sovitun määräajan kuluessa, Korkein oikeus on tutkinut kanteen.

Korvausvaatimuksen osalta Korkein oikeus katsoo, ettei Oy O. Nyström & Co Ab ole näyttänyt, että kuljetettavien tavaroiden vahingoittuminen olisi johtunut lähettäjän vastuulla olevista seikoista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Oy O. Nyström & Co Ab velvoitetaan korvaamaan Suomen Merivakuutus Osakeyhtiön oikeudenkäyntikulut 1.300 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antamisesta lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Nikkarinen, Nbergh, Ketola ja Paasikoski

---

[SV]

Tiden för väckande av talan enligt 41 § 1 mom. lagen om vägbefordringsavtal kunde förlängas genom avtal.

Jfr

KKO:1989:60

och

KKO:1989:61

C hade yrkat skadestånd av fraktföraren A. På grund av åtgärder av A och dess ansvarsförsäkringsbolag B och på grund av försäkringsvillkoren hade C rätt att lita på att B var befullmäktigad att på A:s vägnar avtala om förlängning av tiden för väckande av talan.

L om vägbefordringsavtal 41 § 1 mom

L om vägbefordringsavtal 41 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret