Supreme Court allows claim against credit card issuer for temporary telecom failure not constituting force majeure.

Luottokorttiyhteisö oli luottokorttiohjelmansa käyttöehdoissa sitoutunut toimimaan niin, että luottokorttia voitiin käyttää maksuvälineenä. Ehtojen mukaan yhteisö ei vastannut niin sanottujen force majeure-tekijöiden sen toiminnalle aiheuttamista häiriöistä.

Yhteisön jäsenyritys oli kieltäytynyt hyväksymästä asiakkaan luottokorttia maksuvälineenä, koska yritys tietoliikenteessä selvittämättömästä syystä sattuneen tilapäisen häiriön vuoksi ei ollut saanut tarkistetuksi kortinhaltijan luottorajan enimmäismäärää. Häiriötä ei pidetty ylivoimaisena esteenä. Luottokorttiyhteisö velvoitettiin korvaamaan kortinhaltijalle kortin käytön epäämisestä aiheutunut vahinko.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on Luottokunnalle 19.11.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kertonut, että hänellä oli ollut Luottokunnan hoitamaan maksukorttijärjestelmään kuuluva VISA-luottokortti, jonka luottoraja oli 10.000 markkaa. Korttia hankkiessaan hänelle oli sekä kirjallisesti että suullisesti vakuutettu kortin olevan käytettävissä milloin tahansa ilman erityisrajoituksia tai -varoituksia. Lähiomaisen äkillisen sairastumisen ja kuoleman vuoksi A oli 2.3.1985 illalla varsin myöhään tilannut perheelleen Finnair Oy:ltä lentoliput Muncheniin, joka oli todettu sopivimmaksi yhteydeksi matkan kohteen ollessa Etelä-Tirolissa sijaitseva Meranon kaupunki. A oli samalla tiedustellut mahdollisuutta käyttää VISA-korttia maksuvälineenä. Hänelle oli ilmoitettu, että kortti kävi maksuvälineenä, joskin luottoraja tarkistettaisiin puhelinsoitolla.

A:n lunastaessa lippuja sunnuntaina 3.3.1985 aamulla klo 6.00 Finnair Oy:n virkailija ei ollut hyväksynyt VISA-korttia maksuvälineeksi enemmälti kuin 2.500 markkaan saakka. A oli pyytänyt virkailijaa tarkistamaan kortin luottorajan. Otettuaan yhteyden Lontoossa olevaan VISA-keskukseen, virkailija oli kertonut sieltä vastatun, ettei luottorajaa juuri sillä hetkellä voitu tarkistaa. VISA-kortin epääminen maksuvälineenä oli pakottanut A:n perheen muuttamaan matkasuunnitelmia siten, että matka oli Munchenin sijasta tehty Zurichin kautta, sekä muutenkin ryhtymään erityisjärjestelyihin, joista oli aiheutunut A:lle huomattavia lisäkuluja sekä vaivannäköä ja harmia. Tämän vuoksi A on vaatinut Luottokunnan velvoittamista suorittamaan hänelle, paitsi muuta, mistä nyt ei ole kysymys, korvaukseksi matkasuunnitelmien muuttumisesta aiheutuneista lisäkustannuksista 4.191 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä ja korvausta oikeudenkäyntikuluista samoin 16 prosentin korkoineen.

Luottokunnan vastine

Luottokunta on kiistänyt kanteen esittäen muun muassa, ettei tietoliikenneyhteys Lontoon VISA-keskuksen ja Luottokunnan tietokoneen välillä ollut tuntemattomasta syystä toiminut aamulla 3.3.1985, mistä johtuen A:n VISAkortin luottorajaa ei ollut saatu tarkistetuksi eikä korttia siten turvallisuussyistä ollut hyväksytty maksuvälineeksi muutoin kuin 2.500 markan osalta. Saatujen tietojen mukaan voitiin päätellä, että kysymyksessä oli ollut lyhytaikainen, ohimenevä häiriö, joka Luottokunnan mielestä muodosti ylivoimaisen esteen ja josta Luottokunta luottokortin käyttöehtojen mukaan ei ollut vastuussa.

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 3.4.1986

Helsingin hovioikeuden tuomio 16.3.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Luottokunta oli valittamalla saattanut jutun, on katsonut, että Luottokunta ei ollut A:n ja Luottokunnan välillä solmitun VISA-luottokorttiohjelman käyttöehdot nimisen sopimuksen mukaan vastuussa jäsenyrityksensä menettelystä ja siinä esiintyvistä puutteista tai virheellisyyksistä. Hovioikeus on sen vuoksi kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen ja hylännyt kanteen sekä vapauttanut Luottokunnan raastuvanoikeuden päätöksessä määrätystä suoritusvelvollisuudesta. Koska Luottokunta oli hävittyään asian raastuvanoikeudessa voittanut sen hovioikeudessa, hovioikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla kuitannut Luottokunnan ja A:n oikeudenkäyntikulut.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 10.6.1988. Valituksessaan A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista sekä jutun jättämistä raastuvanoikeuden päätöksen varaan ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan myös hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta 16 prosentin korkoineen.

Luottokunta on antanut vaaditun vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.9.1989

Perustelut

Luottokunta on VISA-luottokorttiohjelman käyttöehdoissa sitoutunut toimimaan niin, että VISA-kortin haltija voi käyttää korttia maksuvälineenä Luottokunnan jäsenyritysten myyntipisteissä tavaroita ja palveluja ostaessaan. Ehtojen mukaan Luottokunta ei vastaa niin sanottujen force majeure-tekijöiden sen toiminnalle aiheuttamista häiriöistä. Tietoliikenteessä selvittämättömästä syystä sattunutta tilapäistä häiriötä, joka kanteessa mainituin tavoin estäessään A:n VISA-kortin enimmäisluottorajan tarkistamisen on johtanut siihen, että Luottokunnan jäsenyritys on kieltäytynyt hyväksymästä korttia maksuvälineenä, ei voida pitää ylivoimaisena esteenä. Luottokunta on siten velvollinen korvaamaan A:lle VISA-luottokortin käytön epäämisestä aiheutuneen vahingon. Luottokortilla maksettavaksi tarkoitetun lentoyhteyden menettämisestä aiheutuneesta matkan viivästymisestä A:lle syntyneet lisäkulut ovat Korkeimman oikeuden arvion mukaan olleet 3.000 markkaa.

Hovioikeuden ei olisi pitänyt lausumillaan perusteilla hylätä A:n kannetta. Tämän johdosta Luottokunnan on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin, sellaisena kuin se on 13.3.1964 annetussa laissa, ensimmäisen virkkeen mukaan korvattava A:lle alemmissa oikeuksissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Hävitessään nyt jutun Korkeimmassa oikeudessa Luottokunnan tulee korvata A:n oikeudenkäyntikulut myös täällä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja juttu jätetään pääasian osalta raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Luottokunta velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 7.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Mörä, Lehtonen, Rintala ja Huopaniemi

---

[SV]

Ett kreditkortssamfund hade i villkoren för sitt kreditkortsprogram förbundit sig att förfara så att kreditkortet kunde användas som betalningsmedel. Enligt villkoren ansvarade samfundet inte för störningar som orsakades dess verksamhet i s.k. force majeure -fall.

Ett företag som var medlem i samfundet hade vägrat att godkänna en kunds kreditkort som betalningsmedel på grund av att företaget till följd av en till orsaken outredd störning i datatrafiken inte hade kunnat få bekräftelse på kortinnehavarens maximikreditgräns. Störningen ansågs inte ha berott på ett oöverstigligt hinder. Samfundet ålades att ersätta kortinnehavaren den skada som hade orsakats av att kortet inte hade blivit godkänt såsom betalningsmedel.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret