Supreme Court allows copyright claim against video rental firm for renting films without permission.

Yrityksillä, jotka ammattimaisesti harjoittivat videokasettien vuokraamista, oli kantajan puhevalta tekijänoikeuden loukkaamista koskevassa jutussa, vaikka selvitys jutussa kysymyksessä olleiden 93 elokuvan levitysoikeuksien luovutussarjoista oli esitetty vain esimerkein.

Ään.

Vastaaja, joka oli ostanut ulkomailta videokasetteja ja myynyt niitä Suomessa, tuomittiin suorittamaan hyvitystä. Tekijänoikeuslain 23 §:n levitysoikeuden niin sanottua konsumoitumista eli raukeamista tarkoittava säännös ei koskenut elokuvateosta.

TekijänoikeusL 23 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y.:n kanne

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y. on Valintatalo Oy:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla kanteenaan ja sitä kehitellessään kertonut seuraavaa:

Valintatalo Oy oli ilman edellä mainittujen yksinoikeuksien haltijoiden lupaa 1.8.1982 alkaen talossa numero 2 Mikonkadun varrella Helsingin kaupungissa sijaitsevassa myymälässään saattanut yleisön saataviin edellä luetellut elokuvateokset tarjoamalla 1-91 sekä 93-97 kohdassa tarkoitettujen 96 eri elokuvateoksen videotallenteet vuokrattaviksi sekä pitämällä 92 ja 98-100 kohdassa mainittujen neljän eri elokuvateoksen videotallenteita kaupan, 1-12 sekä 14-34 kohdassa lueteltujen 33 elokuvateoksen osalta 113 viikon ajan, 13 ja 35 kohdassa mainittujen kahden elokuvateoksen osalta 35 viikon ajan, 36, 38-45, 47-61, 63-79, 88-95 ja 97 kohdassa tarkoitettujen 50 elokuvateoksen osalta kahden vuoden kolmen kuukauden ajan, 37, 46, 62, 80, 96 sekä 98-100 kohdassa lueteltujen kahdeksan elokuvateoksen osalta kahdeksan kuukauden ajan sekä 81-87 kohdassa mainittujen seitsemän elokuvateoksen osalta 26 kuukauden ajan.

Lisäksi Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y. on vaatinut, että Valintatalo Oy:n hallussa olevat edellä 1-100 kohdassa lueteltujen elokuvateosten videotallenteet tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain 58 §:n 1 momentin nojalla määrättäisiin hävitettäviksi sekä että Valintatalo Oy velvoitettaisiin korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 35.000 markalla.

Valintatalo Oy:n oikeudenkäyntiväite

Valintatalo on vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta, koska kantajayhdistyksellä ei ole puhevaltaa.

Helsingin raastuvanoikeuden väitepäätös 15.6.1983

Koska kantaja on esittänyt asiakirjan, jolla eräs tallennetuottaja on ennen tämän oikeudenkäynnin alkua siirtänyt kantajalle oikeuden omissa nimissään käydä oikeutta puheena olevista sinänsä luovutettavissa olevista tekijänoikeuteen perustuvista korvauksista, ja saattanut todennäköiseksi, että sillä on tuollainen oikeus muidenkin kysymyksessä olevien tallennetuottajien osalta, raastuvanoikeus on hylännyt väitteen.

Valintatalo Oy:n vastine pääasiassa

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 29.4.1985

Lisäksi Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y. on oikeutettu tekijänoikeuslain 58 §:n 1 momentin nojalla asianomaisen viranomaisen välityksellä Valintatalo Oy:n hallusta takavarikoimaan edellä 1-12, 14-34, 36, 38-45, 47-61, 63-79, 81-95 ja 97-100 kohdassa mainittuja elokuvateoksia koskevat yleisön saataviin saatetut videotallenteet, jotka takavarikkoon ottamisen jälkeen oli hävitettävä. Valintatalo Oy on velvoitettu suorittamaan Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y.:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 35.000 markkaa.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.9.1987

Valintatalo Oy on saattanut jutun hovioikeuden tutkittavaksi uudistaen aikaisemmin esittämänsä vaatimukset ja katsoen, ettei Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y.:llä ollut kanneoikeutta, koska se ei ollut esittänyt asianmukaisesti tekijänoikeuden siirtoketjua. Siksi se oli vaatinut, että mikäli kanne tutkittaisiin, se hylättäisiin ja että yhdistys velvoitettaisiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa. Hovioikeus, jossa yhdistys on vastannut muutoksenhakemukseen, on todennut oikaisuna raastuvanoikeuden päätökseen, että sen sivulla 8 luetelluilla yhtiöillä eli Rautakirja Oy:llä ynnä muilla oli ollut siinä mainittujen 93 eri elokuvateoksen videotallenteiden osalta yksinomainen oikeus Suomessa niiden levittämiseen eikä esittämiseen, kuten raastuvanoikeuden päätöksessä oli erheellisesti kerrottu.

Näin oikaistuna hovioikeus on hyväksynyt raastuvanoikeuden päätöksen perusteluineen.

Valintatalo Oy on velvoitettu korvaamaan Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y:n vastauskulut 1.800 markalla.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valintatalo Oy:lle on myönnetty valituslupa 20.1.1988. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y. on vastannut muutoksenhakemukseen ja samalla vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.8.1989

Ratkaisu oikeudenkäyntiväitteen johdosta

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y. on esittänyt erilaista asiakirjaselvitystä edustamiensa yhtiöiden eli Rautakirja Oy:n, Esselte Oy:n, Oy Musiikki Fazer Ab:n, Oy Europa Vision Ab:n, Barium Oy:n ja Oy Arbitrage Ab:n eri ulkomaisilta yhtiöiltä saamasta yksinoikeudesta levittää kanteessa tarkoitettuja elokuvia Suomessa videokasetteina kotikatseluun. Osin tämä selvitys käsittää tekijänoikeuden rekisteröintitodistuksista alkavan ja erilaisten todistusten ja sopimusten osoittamalla tavalla edustettuina oleviin yhtiöihin saakka ulottuvan oikeuksien siirtoketjun. Tällainen selvitys on kuitenkin vain esimerkinomaista eli se on esitetty vain muutamien elokuvien osalta. Useimpien elokuvien osalta siirtoketjua ei ole selvitetty kokonaan, vaan siitä on esitetty sopimuksia joko ketjun alusta, keskivaiheilta tai lopusta.

Aukottoman selvityksen esittäminen kaikkien kysymyksessä olevien elokuvien osalta olisi ollut erittäin vaikeaa paitsi elokuvien suuren määrän vuoksi myös siitä syystä, että niiden levittämisoikeuksia on siirretty monessa maassa ja monessa vaiheessa yritykseltä toiselle yritysten organisaatiomuotojenkin välillä muuttuessa. Kiistäessään kantajan puhevallan jutussa Valintatalo Oy ei ole väittänyt, että näiden elokuvien videotallenteiden levitysoikeudet kotikatseluun Suomessa olisivat jollakin muulla kuin kantajan ilmoittamilla yhtiöillä. Jutussa esitetyn kirjeenvaihdon perusteella on pääteltävissä, että puheena olevat suomalaisyhtiöt toimivat asiassa normaalin kaupallisen sopimusketjun osina johtaen oikeutensa elokuvien alkuperäistuottajilta.

Videotallenteiden varustaminen suomenkielisillä teksteillä ei vaikuta niiden levitysoikeuksiin.

Jutussa ei ole kysymys siitä, kuka on näiden elokuvien tekijänoikeuksien alkuperäinen haltija. Sen vuoksi kantajan puhevallasta esitetty selvitys on riittävä asiakirjaselvityksen osittaisesta aukollisuudesta ja esimerkinomaisuudesta huolimatta. Näin ollen oikeudenkäyntiväitteestä annettua ratkaisua ei muuteta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksessä oleville videokaseteille on tallennettu elokuvateoksia. Elokuvateoksen tekijänoikeuden haltijan yksinoikeuteen kuuluu tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan muun muassa oikeus levittää teoksen kappaleita yleisön keskuuteen. Tekijän yksinoikeutta määrätä teoksestaan on rajoitettu tekijänoikeuslain 2 luvun säännöksin. Rajoitukset kohdistuvat eri tavoin eri teostyyppeihin. Levitysoikeuden rajoittamista tarkoittavat 23 ja 25 §:n säännökset. Edellinen koskee kirjallisia teoksia ja sävellysteoksia, jälkimmäinen taideteoksia. Tekijänoikeuden haltijan yksinomaisen levitysoikeuden rajoituksia ei siten ole säädetty elokuvateoksia koskeviksi. Sen vuoksi elokuvateoksen kappaleita, joita kysymyksessä olevat videokasetit ovat, ei saa levittää ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.

Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaan on tekijänoikeuden haltijalle suoritettava kohtuullinen hyvitys lainvastaisesta teoksen käyttämisestä. Tämän hyvityksen on velvollinen suorittamaan myös se, joka ei ole syyllistynyt tuottamukseen. Hyvitykseen ei siten sisälly vahingonkorvauksellista ainesta vaan hyvitys määräytyy normaalien käyttökorvausten eli lisenssimaksujen mukaisesti. Hyvityksen määrääminen lisenssimaksujen mukaisena ei ole myöskään tekijänoikeudenhaltijaa kohtaan kohtuutonta, koska hän voi lain 57 §:n 2 momentin mukaan tahallisuuden tai tuottamuksen ollessa kysymyksessä saada korvauksen kaikesta kärsimästään vahingosta.

Kantaja ei ole jutussa lainkaan vaatinut vahingonkorvausta vaan ainoastaan hyvitystä luvattomasta käyttämisestä. Hyvityksenä se on vaatinut Korkeimman oikeuden kantaan vedoten kaksinkertaista lisenssimaksua. Korkein oikeus ei kuitenkaan ole antanut sellaista tuomiota, jossa ennakkopäätöksellä olisi vahvistettu tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun hyvityksen arviointi- tai laskemistapa (kts. KKO 1968 II 81).

Korkein oikeus päätyy esittämillään perusteilla siihen, että vastaajan on suoritettava kantajalle tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettuna hyvityksenä jutussa selvitettyjen lisenssimaksujen määrät alempien oikeuksien mainitsemin vähennyksin.

Tuomiolauselma

Muilta osin Korkein oikeus jättää asian hovioikeuden tuomion lopputuloksen varaan. Valintatalo Oy velvoitetaan suorittamaan Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y.:lle korvaukseksi sille jutusta täällä olleista kuluista 2.500 markkaa.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lindholm: Perustetta sille, että kysymys kantajan puhevallasta olisi tämänlaatuisessa jutussa ratkaistava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä poikkeavalla tavalla ei ole. Sen vuoksi ja viitaten Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista ilmeneviin seikkoihin jätän Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y.:n kanteen tutkimatta puhevallan puuttumisen takia. Äänestyksen tuloksen vuoksi velvollisena lausumaan pääasiasta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Hiltunen, Lind- holm (eri mieltä), Haarmann ja Rintala

---

[SV]

Företag, som yrkesmässigt hyrde ut videokasetter, hade talerätt som kärande i ett mål om kränkning av upphovsrätt, fastän utredning om överlåtelserna av rätten att sprida de ifrågavarande 93 filmerna hade företetts endast med exempel.

Omröstn.

Svaranden, som hade köpt videokasetter från utlandet och sålt dem i Finland, dömdes att erlägga vederlag. Stadgandet i 23 § upphovsrättslagen om så kallad konsumtion av rätten att sprida ett verk gällde inte filmverk.

UpphovsrättsL 23 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret