Supreme Court rules that a savings bank executive is not incompetent to testify unless they are a board member. Dismissed objection for the deputy director who was authorized. Allowed for the CEO who was not on the board.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court of Finland partially allowed objections regarding the competency of two savings bank executives to testify in a dispute over promissory notes. The lower court had ruled that the CEO and deputy director were not incompetent witnesses because they were not members of the bank's board of directors. However, the Supreme Court reversed the decision for the CEO, finding him incompetent to testify, while upholding the lower court's decision regarding the deputy director who held an authorization role.
Legislator headnote
AI generatedSäästöpankkilain 19 § 3 momentin; Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 § 1 momentin: A savings bank executive who is not a member of the board of directors is incompetent to testify in proceedings where the bank is a party, whereas an authorized deputy director is not incompetent.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Säästöpankin toimitusjohtaja, joka ei ollut pankin hallituksen jäsen, oli esteellinen todistamaan jutussa, jossa säästöpankki oli asianosainen.
Ään.
Säästöpankin apulaisjohtaja, joka samalla oli pankin valtuutettu, ei ollut esteellinen todistamaan jutussa.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanteet Porin raastuvanoikeudessa
Sen vuoksi ja koska A ja B eivät olleet pantanneet kysymyksessä olevia haltijavelkakirjoja säästöpankille minkään velan maksamisen vakuudeksi eikä heillä ollut myöskään tietoa siitä, miten puheena olevat haltijavelkakirjat olivat joutuneet säästöpankin haltuun, A ja B ovat vaatineet, että säästöpankin väittämä panttaus velkakirjojen osalta julistetaan mitättömäksi ja että säästöpankki velvoitetaan luovuttamaan nuo haltijavelkakirjat korvauksetta A:n ja B:n puolisoille sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.
Säästöpankki on A:lle 9.5.1983 ja B:lle 11.5.1983 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla puolestaan lausunut, ettei velkakirjojen luovuttamiseen ollut todettu liittyneen rikosta ja että ne olivat laillisesti säästöpankin hallussa. Sen vuoksi säästöpankki on vaatinut, että mainittuja haltijavelkakirjoja koskeva panttaus todettaisiin päteväksi ja että säästöpankilla siten velkakirjojen haltijana vahvistettaisiin olevan oikeus kerrottujen tilojen ulosmittaamiseen ja myymiseen pakkohuutokaupalla konkurssitilassa olevan Definn Oy:n velan suorittamiseksi säästöpankille. Lisäksi säästöpankki on vaatinut A:n ja B:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.
Jutun käsittelyn kestäessä säästöpankki on nimennyt todistamaan toimitusjohtajansa C:n ja apulaisjohtajansa D:n. B on väittänyt, että nämä olivat asemansa vuoksi esteellisiä todistamaan jutussa.
Raastuvanoikeuden väitepäätökset
Raastuvanoikeus on 22.8.1983 C:n ja 6.10.1983 D:n osalta julistamassaan väitepäätöksessä katsonut, koska todistajiksi nimetyt eivät kuuluneet säästöpankin hallitukseen, jolla säästöpankkilain mukaan on oikeus kantaa ja vastata pankkia koskevissa asioissa, ettei selostettu asema aiheuttanut estettä C:n ja D:n kuulemiseen todistajana, ja hylännyt väitteet.
Raastuvanoikeuden pääasiaa koskeva päätös 15.12.1983
Mitä tuli puheenaolevien velkakirjojen n:ot 1 ja 2 kulkuun ja niiden panttaukseen säästöpankille, raastuvanoikeus on katsonut B:n myöntämiselläkin tulleen selvitetyksi, että A:n ja B:n puolisot olivat vuoden 1977 lopulla luovuttaneet sanotut velkakirjat n:ot 1 ja 2 E:lle sekä tässä yhteydessä allekirjoittaneet yleispanttaussitoumuksen säästöpankille koskien velkakirjan n:o 1 panttausta, vaikkakaan panttaussitoumusta ei ollut tässä yhteydessä päivätty eikä A:n ja B:n puolisoiden nimikirjoituksia todistettu oikeiksi. Sanotun velkakirjan n:o 1 ja siihen liittyvän yleispanttaussitoumuksen E oli sitten vuoden 1977 lopulla luovuttanut säästöpankille. A:n ja B:n puolisoiden suostumuksella haltuunsa saamansa velkakirjan n:o 2 E oli sen sijaan ensin luovuttanut Rymättylän Osuuspankille ja, saatuaan sen uudelleen haltuunsa maaliskuussa 1978, säästöpankille käytettäväksi säästöpankin saatavien vakuutena samoin ehdoin kuin haltijavelkakirjan n:o 1.
Sen sijaan raastuvanoikeus, todeten A:n ja B:n luovuttaneen puheena olevat velkakirjat E:lle käytettäväksi niiden sitoumusten suorittamisen vakuudeksi, joista Definn Oy tai E yhdessä tai erikseen tulisivat vastaamaan, on katsonut luotettavaa selvitystä puuttuvan siitä, että sen paremmin A:n ja B:n puolisoiden allekirjoittamassa kirjallisessa yleispanttaussitoumuksessa koskien velkakirjaa n:o 1 kuin siinä panttauksessakaan, jolla E oli luovuttanut säästöpankille velkakirjan n:o 2, olisi sovittu panttauksen ajallisesta rajoittamisesta tai asetettu ehtoa panttauksen väliaikaisuudesta.
Tämän vuoksi raastuvanoikeus, katsoen säästöpankin edellä mainittujen panttausten yhteydessä toimineen vilpittömässä mielessä, on hylännyt A:n ja B:n kanteen sekä säästöpankin kanteesta vahvistanut, että sillä oli oikeus mainittujen haltijavelkakirjojen n:ot 1 ja 2 haltijana vaatia alussa mainittujen tilojen ulosmittaamista ja myymistä pakkohuutokaupalla konkurssitilassa olevalta Definn Oy:ltä olevien saataviensa suoritukseksi, sekä velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan säästöpankin oikeudenkäyntikulut asiassa 13.894 markalla 60 pennillä.
Turun hovioikeuden tuomio 24.5.1985
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden väitepäätöksiä eikä myöskään pääasiassa julistamaa päätöstä.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A ja B ovat pyytäneet valituslupaa ja toistaneet todistajien esteellisyyttä koskevat väitteet sekä vaatineet kanteensa hyväksymistä ja säästöpankin kanteen hylkäämistä. Valituslupa on myönnetty 31.10.1985. Säästöpankki on antanut siltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta täällä olleista kuluistaan.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Todistajien esteellisyys
Säästöpankin apulaisjohtajan asemaa ei ole laissa määritelty. Asiakirjoista ilmenee, että D on säästöpankkilaissa tarkoitettu valtuutettu ja että hänellä on toiminimenkirjoitusoikeus yhdessä toisen henkilön kanssa. Nämä seikat eivät tee häntä todistajana esteelliseksi jutussa.
Edellä lausutun mukaisesti Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden väitepäätöksiä koskevan ratkaisun C:n osalta ja jättää antamatta hänen jutussa antamilleen lausumille todistajankertomuksen arvoa näyttönä. D:n todistajana kuulemisen osalta hovioikeuden ratkaisua ei muuteta.
Pääasia
Hovioikeuden tuomiota ei pääasian osalta muuteta. A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan säästöpankin vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1.200 markalla.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Nuorempi oikeussihteeri Virmasuo-Nordström: Pääasian osalta esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen.
Todistajien esteellisyyden osalta mietintö kuului seuraavasti: Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan jutun asianosaista ei voida kuulustella todistajana. Luvun 64 §:n mukaan kielto koskee myös asianosaisen laillista edustajaa.
Säästöpankkilain 19 §:n 3 momentin mukaan säästöpankin hallitus kantaa ja vastaa pankin puolesta. Hallituksen jäsenet ovat siten pankin laillisia edustajia. Säästöpankin toimitusjohtajan ja hänen varamiehensä ja pankin valtuutetun oikeudesta edustaa pankkia ei laissa ole säädetty. Toimitusjohtajan ja hänen varamiehensä edustusoikeudesta on lain 6 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan määrättävä säästöpankin säännöissä. Säästöpankin toimitusjohtaja, toimitusjohtajan varamies ja säästöpankin valtuutettu, jotka eivät ole hallituksen jäseniä, eivät siis ole pankin laillisia edustajia.
Rymättylän-Merimaskun Säästöpankin toimitusjohtaja C sekä toimitusjohtajan varamies ja pankin valtuutettu D eivät ole pankin hallituksen jäseniä. Heitä on näin ollen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n säännösten estämättä voitu kuulla todistajina jutussa. Näillä perusteilla Korkein oikeus ei muuttane hovioikeuden väitepäätöksen lopputulosta.
Oikeusneuvos Roos: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Aro: Pääasian osalta sekä myös siltä osin kuin säästöpankin toimitusjohtaja C on katsottu esteelliseksi todistamaan jutussa olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla.
Säästöpankkilain 14 §:n 3 momentin mukaan toimitusjohtajan varamieheen on sovellettava, mitä laissa on säädetty toimitusjohtajasta. Jutussa esitetyn selvityksen perusteella katson, että säästöpankin apulaisjohtajaksi kutsuttu D on toimitusjohtajan varamies. Näin ollen D:kin on ollut esteellinen todistamaan jutussa. Sen vuoksi kumoan hovioikeuden väitepäätöksiä koskevan ratkaisun myös D:n osalta ja jätän antamatta D:n jutussa antamille lausumille todistajankertomuksen arvoa näyttönä.
Oikeusneuvos Salervo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Aro.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo (eri mieltä), Ailio, Portin, Aro (eri mieltä) ja Roos (eri mieltä)
---
[SV]
En sparbanks verkställande direktör, som inte hörde till bankens styrelse, var jävig att vittna i ett mål där sparbanken var part.
Omröstn.
Sparbankens biträdande direktör, som också var fullmäktig i banken, var inte jävig att vittna i målet.