Supreme Court dismisses claim that estate manager caused damage to estate, allowing personal claim only.

Ään.

Kuolinpesän osakas A oli hoitanut pesää. Osakas B katsoi, että A oli tässä tehtävässään aiheuttanut pesälle vahinkoa. B:llä oli perintökaaren 18 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla oikeus ajaa pesän hyväksi korvauskannetta A:ta vastaan.

PK 18 luku 2 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Piikkiön kihlakunnanoikeudessa

B on A:lle 6.2.1984 toimitetun haasteen nojalla lausunut, että B:n 21.1.1971 kuolleen isän, Piikkiöstä olleen kartanonomistajan C:n kuolinpesän osakkaita olivat olleet leski D sekä C:n ensimmäisestä avioliitosta syntyneet lapset E, A, F ja B. C:n jälkeen 29.6.1971 toimitetussa lainvoimaisessa osittaisessa osituksessa ja perinnönjaossa oli yhteisesti D:lle ja A:lle jaettu noin 23 hehtaarin suuruinen määräala Piikkiön kunnan Raadelmaan yksinäistaloa olevasta Raadelmaan tilasta RN:o 1:166. Lohkomisessa oli mainitusta määräalasta muodostettu Raadelmaa III niminen tila RN:o 1:177 ja kantatilasta Raadelmaa niminen tila RN:o 1:178. Viimeksi mainitun tilan omistajiksi olivat jääneet yhteisesti E, A ja F sekä B, joskin sittemmin kuolleen D:n lapset G ja H olivat C:n testamentin perusteella saaneet 12.8.1982 loppuunsaatetussa perinnönjaossa eräät murto-osat tuosta tilasta samoin kuin Piikkiön kunnan Räfnäsin kylässä olevasta Raadelma II nimisestä tilasta RN:o 1:2.

A oli C:n kuoleman jälkeen ryhtynyt kuolinpesän osakkaana hoitamaan kuolinpesän käytännöllisiä asioita. Hänen lisäkseen ei näitä asioita ollut hoitanut kukaan muu, joten kuolinpesän kaikkien yhteisten asioiden hoitaminen oli ollut yksinomaan hänen hallussaan. A oli muun muassa

- huolehtinut vuokran perimisestä Lounais-Suomen Keinosiemennysyhdistys r.y:ltä, joka oli 19.8.1969 päivätyllä vuokrasopimuksella vuokrannut mainitusta Raadelmaan tilasta noin 27 hehtaarin suuruiset viljelysmaat vuoden ajaksi 1.4.1969 lukien sellaisin ehdoin, että vuokra-aika jatkui vuoden kerrallaan, ellei sopimusta irtisanottu vähintään 8 kuukautta ennen vuokrakauden loppua, ja 8.100 markan määräisestä vuosivuokrasta, ja sittemmin Jalostuspalvelu r.y:ltä, joksi yhdistyksen nimi oli muutettu,

- korottanut aikanaan eräiltä vuokravuosilta mainittua vuokraa,

- vuokrannut 17.5.1979 päivätyllä vuokrasopimuksella kuolinpesän puolesta tyhjänä ja käyttämättömänä olleen tiilisen varastorakennuksen eräälle yhtiölle ja

- laatinut kultakin kalenterivuodelta Raadelmaa III:n tilasta RN:o 1:177 ja Raadelmaan tilasta RN:o 1:178 veroilmoitukset.

C:n jälkeen 12.8.1982 loppuunsaatetussa lainvoimaisessa perinnönjaossa oli mainittujen Raadelmaan ja Raadelma II:n tilan omistajille katsottu kuuluvan 75 prosenttia kerrotun maanvuokrasopimuksen perusteella kultakin vuokravuodelta perityistä vuokramaksuista. Tämän vuokrasopimuksen nojalla perityt vuosivuokrat ja niiden korotukset ilmenivät seuraavasta taulukosta:

Vuokravuosi alka-

Kokonais-

Vuokra/

Kuolinpesään

nut kulloinkin 1.4.

vuokra

ha

kuuluvien tilojen

mk

mk

osuudet, mk

Yhteensä mk 67.433

Vuokran korotukset eivät siis olleet koskeneet jokaista vuokravuotta, vaan korotus oli tapahtunut ensimmäisen kerran vasta vuonna 1977 alkaneelta vuokrakaudelta, vaikka toisaalta rahan arvon alentuminen ja toisaalta esimerkiksi viljan hinnan nousu ja maanvuokrien tason yleinen nousu olisivat edellyttäneet vuokran korottamista jokaiselta peräkkäiseltä vuokravuodelta. Samat seikat olisivat vaatineet myös vuokran korottamista suuremmilla määrillä kuin mitä eri vuosilta oli tapahtunut.

A:n olisi tullut vuosittain kulloinkin ennen elokuun 1 päivää sopia vuokralaisen kanssa vuokran korottamisesta seuraavan vuoden huhtikuun 1 päivänä alkavalta vuokravuodelta siten, että korotettu vuokra olisi tullut vastaamaan sen kalenterivuoden, jona vuokravuosi alkoi, elinkustannusindeksin nousua verrattuna edelliseen vuoteen. Ellei vuokralainen olisi suostunut näin korotetun vuokran maksamiseen, vuokrasopimus olisi pitänyt irtisanoa päättymään seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivänä, minkä jälkeen A:n olisi pitänyt tehdä vuokrasopimus toisen vuokralaisen kanssa korotetusta vuokrasta. Paikkakunnalla olisi ollut halukkaita viljelysmaan vuokraajia.

Mikäli A olisi menetellyt mainituin tavoin ja ensimmäisen kerrankin vasta ennen 1.8.1972, vuosivuokrat olisivat olleet siihen nähden, että vuonna 1969 vuokra oli ollut 300 markkaa hehtaarilta vuodessa ja elinkustannusindeksin pisteluku 217, seuraavan taulukon mukaiset:

Vuokrakau-

Elinkustan-

Vuokra/

Kokonais-

Kuolinpesään

si alkanut

nusindeksi

ha

vuokra

kuuluvien ti-

1.4.

1951: 10=100

mk

mk

lojen osuudet mk

Yhteensä mk 139.544

A ei ollut hoitaessaan C:n kuolinpesän osakkaana pesän asioita suorittanut tätä tehtäväänsä riittävällä huolella eikä sillä asiantuntemuksella, jota hänen koulutuksensa ja taitonsa agronomina olivat edellyttäneet, vaan hän oli huolimattomuudellaan, jota ei ollut pidettävä lievänä, aiheuttanut kuolinpesän osakkaille 72.111 markan määräisen vahingon. Sen vuoksi B on vaatinut, että A velvoitettaisiin suorittamaan C:n kuolinpesälle sille jo toimitetun perinnönjaon jälkeen ilmaantuvana lisävarallisuutena 72.111 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä.

Vastaus ja muiden kuolinpesän osakkaiden kuuleminen

A on vastustanut kannetta. Jutussa on kuultu E:tä, F:ää, G:tä ja H:ta, jotka eivät ole yhtyneet siihen, mitä B on lausunut ja vaatinut.

Kihlakunnanoikeuden päätös 4.6.1984

Kihlakunnanoikeus, jossa B ja A ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, on katsonut jääneen näyttämättä, että A hoitaessaan ilman pesän osakkaiden nimenomaisesti tekemää sopimusta tai heidän antamiaan yksityiskohtaisia ohjeita isänsä C:n kuoleman jälkeen tämän kuolinpesään kuuluvia tiluksia olisi isänsä tekemää maanvuokrasopimusta jatkaessaan menetellyt siten, että hän olisi aiheuttanut pesälle olosuhteet kokonaisuudessaan arvioiden korvattavaa vahinkoa. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 6.774 markkaa.

Turun hovioikeuden tuomio 4.10.1985

Hovioikeus, jossa B on hakenut muutosta, on lausunut tosiseikastona, että 21.1.1971 kuollut C oli 19.8.1968 vuokrannut Lounais-Suomen Keinosiemennysyhdistys r.y:ksi, eräästä Piikkiön kunnassa omistamastaan tilasta noin 27 hehtaaria viljelysmaita vuokramaksun ollessa 8.100 markkaa vuodessa. Vuokra-aika oli yksi vuosi 1.4.1969 lukien ja jatkui sen jälkeen vuoden kerrallaan, ellei vuokrasopimusta vähintään 8 kuukautta ennen vuokrakauden loppua irtisanottu.

A oli kanteessa tarkoitettuna aikana ilman C:n pesän osakkeiden nimenomaisesti tekemää sopimusta tai muiden osakkeiden antamia yksityiskohtaisia ohjeita hoitanut muun muassa mainittua omaisuutta, josta 29.6.1971 toimitettujen osittaisten osituksen ja perinnönjaon jälkeen C:n kuolinpesään oli jäänyt jakamattomana suurin osa, ja tällöin jatkanut selostettua maanvuokrasopimusta. Vuokran määrän kehitys oli ollut sellainen kuin kanteessa oli ilmoitettu.

B oli esittänyt selvitystä elinkustannusindeksin ja viljan hinnan kehityksestä sekä paikkakunnan yleisestä maanvuokratasosta siltä ajanjaksolta, jona A oli hoitanut kyseisiä kuolinpesään kuuluneita tiluksia.

Verratessaan yleistä maanvuokratasoa A:n ja Jalostuspalvelu r.y:n maanvuokrasopimuksen vuokran tasoon hovioikeus on havainnut, että kyseisen maanvuokrasopimuksen vuokran määrä oli ollut enimmän osan kanteessa mainitusta ajasta selvästi alhaisempi kuin yleinen maanvuokrataso. Vuokra-ajan lyhyys ja maan kuuluminen perikunnan omistukseen eivät ainakaan yksinään ole olleet aiheena niin suureen vuokratason eroon yleisestä tasosta kuin ero on ollut. A olisi näin ollen voinut saada maasta enemmän vuokraa kuin Jalostuspalvelu r.y. oli maksanut ja näin ollen hän on hoitanut omaisuutta huolimattomasti. C:n perikunnalle on alhaisesta vuokrasta aiheutunut vahinkoa. Vahingon tarkasta määrästä on vain vaikeuksin esitettävissä selvitystä.

Oikeudellisena arviointinaan hovioikeus on lausunut, että perintökaaren 18 luvun 7 §:n mukaan kuolinpesän osakkaan on korvattava vahinko, minkä hän pesää hoitaessaan tai hallitessaan on tahallansa tai huolimattomuudesta aiheuttanut jollekin, jonka oikeus on pesänselvityksestä riippuvainen. Jos huolimattomuus on lievä, voidaan korvausta alentaa tai hänet kokonaan vapauttaa korvausvelvollisuudesta, milloin se vahingon suuruuteen ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n mukaan oikeudella on valta arvioida vahingon määrä kohtuuden mukaan, mikäli vahingon määrästä on vain vaikeuksin esitettävissä selvitystä.

Hovioikeus on katsonut, että A on kysymyksessä olevia tiluksia hoitaessaan menettelemällä huolimattomasti aiheuttanut kuolinpesälle vahinkoa. Vahingon määräksi hovioikeus on arvioinut 25.000 markkaa. Tällä perusteella hovioikeus on, kumoten kihlakunnanoikeuden päätöksen, velvoittanut A:n suorittamaan C:n kuolinpesälle korvaukseksi 25.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.2.1984 lukien. Hovioikeus on vapauttanut B:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Jutun tosiasiallisen epäselvyyden vuoksi A ja B saivat pitää kulunsa vahinkonaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 28.2.1986. B on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

B on vastauksessaan vaatinut, ettei hovioikeuden tuomiota muuteta ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. B on lausunut muun muassa, että kuolinpesän omaisuuden jakaminen ei lakkauttanut kuolinpesää. Näin ollen kuolinpesän osakas voi ajaa edelleen kannetta pesän hyväksi. Hovioikeuden tuomio voitaisiin panna täytäntöön siten, että kuolinpesään määrättäisiin pesänselvittäjä ja -jakaja, jolloin pesänselvittäjä voisi huolehtia tuomion täytäntöönpanon hakemisesta ja pesänjakaja jakaa kertyneet varat. Korvauksen tuomitseminen kuolinpesälle ei myöskään ollut perintökaaren 18 luvun 7 §:n säännöksen vastaista. A ei ollut voinut näyttää, etteikö hän huolimattomuudellaan ollut aiheuttanut kuolinpesälle huomattavaa vahinkoa.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Perinnönjaon toimittaminen ei poista kuolinpesän osakkaan perintökaaren 18 luvun 2 §:n 2 momentin mukaista oikeutta ajaa kannetta pesän hyväksi saatavasta, jota koskevaa vaatimusta ei ole joko saatettu ratkaistavaksi tai voitu ratkaista jaon yhteydessä. Jutussa esitetystä selvityksestä ei ilmene eikä ole myöskään väitetty, että perinnönjaon yhteydessä olisi pesänjakajan ratkaistavaksi saatettu kysymys A:n velvollisuudesta suorittaa kanteessa tarkoitettua vahingonkorvausta C:n kuolinpesälle. Väitetty saaminen, jos sellaista todetaan olevan, kuuluu, kun sitä ei ole kuolinpesän osakkaiden kesken jaettu, kuolinpesälle. Näillä perusteilla B:llä on ollut oikeus ajaa jutussa esittämäänsä kannetta, joten A:n vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä hylätään.

Pääasiaratkaisun perustelut

C:n kuolinpesän jakamaton omaisuus on ollut pesän osakkaiden yhteisessä hallinnassa. Osakkaat eivät ole sopineet, että pesä jätettäisiin jakamatta toistaiseksi tai määräajaksi. Heidän ei ole näytetty myöskään sopineen suoritettavista toimenpiteistä tai menettelystä muutenkaan yhteishallinnan aikana. Tämän vuoksi on pääteltävissä, että yhteishallinnan tarkoituksena on varsinaisesti ollut pesän omaisuuden säilyttäminen siksi kunnes toimitetaan perinnönjako. Tässä tilanteessa A on hoitanut pesän juoksevia asioita ja mainitussa tarkoituksessa muun muassa vuosittain jatkanut C:n tekemää maanvuokrasopimusta. Vuokratusta alueesta tosin olisi yhteishallinta-aikana ollut mahdollista saada korkeampaakin vuokraa kuin A on siitä perinyt. Ottaen kuitenkin huomioon yhteishallinnan tarkoitus ja se, etteivät toisetkaan kuolinpesän osakkaat ole sen kestäessä puuttuneet perittävän vuokran määrään, ei A ole menetellyt siten, että hän olisi velvollinen suorittamaan kuolinpesälle kanteessa vaadittua korvausta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja B:n kanne hylätään.

Koska A on voitettuaan jutun kihlakunnanoikeudessa hävinnyt sen hovioikeudessa, hänelle ei ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuleva korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Sanotun luvun 3 §:n 1 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti velvoitetaan B korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2.000 markalla.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Vanhempi oikeussihteeri Kitunen: Korkein oikeus lausunee käsittelyratkaisuna: Kuolinpesän osakas voi pesää hoitaessaan aiheuttaa vahinkoa koko pesälle tai myös yksityiselle pesän osakkaalle. Koska kysymys on tällöin pesän osakkaiden keskinäisestä suhteesta, perintökaaren 18 luvun 7 §:n säännöstä on tulkittava niin, että kullakin kuolinpesän osakkaalla perinnönjaosta riippumatta on ainoastaan henkilökohtainen oikeus korvausvaateen esittämiseen pesää hoitanutta osakasta kohtaan. Myös säännöksen sanamuoto perustelee tällaista tulkintaa. Näin ollen alempien oikeuksien ei olisi pitänyt tutkia B:n kannetta siltä osin kuin hän on vaatinut korvausta kuolinpesän hyväksi. Sen vuoksi poistetaan kanteesta annettu lausunto näiltä osin. Koska B on ajanut kannetta kuolinpesän osakkaana, sisältää kanne samalla hänen henkilökohtaisen korvausvaatimuksensa ja kanne tutkitaan siltä osin kuin siinä on kysymys B:n pesän osakkuuteen perustuvasta omasta vaateesta A:ta vastaan.

Korkein oikeus lausunee pääasiaratkaisun perusteluina: C:n kuolinpesän jakamaton omaisuus on ollut pesän osakkaiden yhteisessä hallinnassa. Osakkaat eivät ole sopineet, että pesä jätettäisiin jakamatta toistaiseksi tai määräajaksi. Heidän ei ole näytetty myöskään sopineen suoritettavista toimenpiteistä tai menettelystä muutenkaan yhteishallinnan aikana. Tämän vuoksi on pääteltävissä, että yhteishallinnan tarkoituksena on varsinaisesti ollut pesän omaisuuden säilyttäminen siksi kunnes toimitetaan perinnönjako. Tässä tilanteessa A on hoitanut pesän juoksevia asioita ja mainitussa tarkoituksessa muun muassa vuosittain jatkanut C:n tekemää maanvuokrasopimusta. Vuokratusta alueesta tosin olisi yhteishallinta-aikana ollut mahdollista saada korkeampaakin vuokraa kuin A on siitä perinyt. Ottaen kuitenkin huomioon yhteishallinnan tarkoitus ja se, etteivät toisetkaan kuolinpesän osakkaat ole sen kestäessä puuttuneet perittävän vuokran määrään, ei A ole velvollinen suorittamaan B:lle vahingonkorvausta.

Korkein oikeus lausunee tuomiolauselmana: Hovioikeuden tuomio kumotaan ja B:n kanne hylätään.

Koska A on voitettuaan jutun kihlakunnanoikeudessa hävinnyt sen hovioikeudessa, hänelle ei ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuleva korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Sanotun luvun 3 §:n 1 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti velvoitetaan B korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2.000 markalla.

Oikeusneuvos Ketola: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Jalanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ketola.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko (eri mieltä), Takala, Riihelä, Lindholm ja Ketola (eri mieltä)

---

[SV]

Omröstn.

Dödsbodelägaren A hade handhaft boets vård. Delägaren B ansåg att A härvid hade tillskyndat boet skada. B var enligt 18 kap. 2 § 2 mom. ärvdabalken berättigad att för boet föra ersättningstalan mot A.

ÄB 18 kap 2 § 2 mom