Supreme Court allows late inheritance claim for gift treated as testamentary despite prior dismissal.

Ään.

A oli määräalan luovuttajan ainoana rintaperillisenä vaatinut raastuvanoikeudessa haasteen nojalla maksamatonta kauppahintaa ja, saatuaan oikeudenkäynnin kestäessä 15.9.1980 tietää, ettei kauppakirjaan merkittyä kauppahintaa ollut tarkoitettu maksettavaksi, ilman haastetta vaatinut lakiosan täydennystä. Raastuvanoikeus oli 10.11.1980 tuominnut A:lle maksettavaksi lakiosan täydennystä ja hovioikeus oli pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. Korkein oikeus oli kuitenkin 29.4.1983 jättänyt lakiosan täydennysvaatimuksen tutkimatta kiellettynä kanteenmuutoksena (KKO 1983 II 55). A:n tämän jälkeen 17.4.1984 ja siis 10 vuoden kuluessa perittävän kuolemasta ja vuoden kuluessa Korkeimman oikeuden mainitusta ratkaisusta vireillepanema lakiosan täydennyskanne katsottiin ajoissa vireille pannuksi.

PK 7 luku 10 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Porin raastuvanoikeudessa

Koska D oli luovuttanut ainakin 80.000 markan arvoisen määräalan sillä olevine rakennuksineen vastikkeetta ja tietoisena syöpäsairaudestaan sekä lisäksi pidättänyt itselleen asumisoikeuden kiinteistöllä olevaan asuinrakennukseen ja kun lahja oli tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin ja tarkoitus oli ollut loukata A:n lakiosaa, jota hän ei voinut D:n pesästä täytenä saada, A on vaatinut, että B ja C kumpikin erikseen velvoitettaisiin suorittamaan hänelle lakiosan täydennyksenä 19.222,75 markkaa korkoineen.

Vastaus

B ja C ovat lausuneet, että A oli saanut tietää lakiosansa loukkauksesta kiinteistön kauppahinnan velkomista koskevaa juttua Porin raastuvanoikeudessa käsiteltäessä vuoden 1980 aikana. Hänen olisi tällöin tullut ottaa lisähaaste, jossa hän olisi vaatinut lakiosan täydennystä. Koska A oli tämän laiminlyönyt, hän oli menettänyt kanneoikeutensa. Tämän vuoksi B ja C ovat vaatineet, että kanne hylätään vanhentuneena.

Raastuvanoikeuden päätös 21.6.1984

Raastuvanoikeus, jossa asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, on lausunut, että A, jonka ainoa lakimääräinen perillinen oli hänen pojantyttärensä A, oli 22.9.1978 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt omistamansa sittemmin Pappalan tilaksi muodostetun määräalan B:lle ja C:lle 60.000 markan kauppahinnasta, joka oli kuitattu maksetuksi kauppakirjan allekirjoituksin. Kauppahintaa ei ollut kauppakirjan kuittausmerkinnästä huolimatta maksettu A:lle ja hänen oli tällä ja sen perusteella, mitä asiassa muutoin oli käynyt ilmi, katsottava lahjoittaneen määräalan B:lle ja C:lle sellaisissa olosuhteissa ja sellaisin ehdoin, että lahjoitus oli tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Lahjan arvo oli ollut niin suuri, ettei A:lla ollut mahdollisuutta saada hänelle lain mukaan kuuluvaa lakiosaa A:n jäämistön muista varoista.

Koska kuitenkin A oli saanut tiedon kerrotusta D:n lahjoituksesta ja sen ehdoista, jotka vaikuttivat lakiosakysymyksen ratkaisuun, viimeistään kanteessa tarkoitetun velkomusta koskeneen oikeudenkäynnin yhteydessä 15.9.1980 tapahtuneessa todistajankuulustelussa, kannetta ei ollut pantu vireille perintökaaren 7 luvun 10 §:ssä säädetyssä vuoden määräajassa. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen myöhään nostettuna ja velvoittanut A:n suorittamaan B:lle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 2.505 markkaa.

Turun hovioikeuden tuomio 4.10.1985

Hovioikeus, jossa A on hakenut muutosta, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. A on velvoitettu suorittamaan B:lle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi heillä jutun vuoksi hovioikeudessa olleista kuluista 850 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A on vaatinut kanteensa hyväksymistä sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Valituslupa on myönnetty 4.2.1986. B ja C ovat yhteisesti antaneet heiltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaan lakiosan täydennystä on vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. A oli Korkeimman oikeuden 29.4.1983 antamalla tuomiolla ratkaistussa jutussa vaatinut lakiosan täydennystä perintökaaren 7 luvun 10 §:ssä säädetyssä ajassa, mutta hän ei ollut esittänyt vaatimustaan kanteella, vaan oli oikeudenkäynnin aikana hänen tietoonsa tullen seikan perusteella muuttanut kauppahinnanvelkomista koskeneen kanteensa koskemaan lakiosan täydentämistä. Kysymys siitä, oliko viimeksi mainitun vaatimuksen esittäminen ilman haastetta oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 3 momentin mukaan sallittu vai kielletty, on ollut tulkinnanvarainen, kuten eri oikeusasteiden ratkaisut osoittavat.

Nyt käsiteltävänä olevan kanteensa A on pannut vireille vuoden kuluessa Korkeimman oikeuden 29.4.1983 antamasta tuomiosta ja kanteen vireillepano on tapahtunut kymmenen vuoden kuluessa D:n kuolemasta. Ratkaisevana syynä siihen, että A ei ole pannut lakiosan täydentämistä koskevaa vaatimustaan vireille 15.9.1980 alkaneessa yhden vuoden määräajassa nostetulla kanteella, on ollut se, että kun raastuvanoikeus oli ennen sanotun määräajan päättymistä tutkinut ja hyväksynyt A:n sanotun vaatimuksen, hänellä ei tuolloin ollut aihetta eikä edellytyksiäkään panna kannetta vireille ja että Korkein oikeus on vasta sanotun määräajan kuluttua umpeen oikeudenkäyntimenettelyn osalta päätynyt toiseen lopputulokseen kuin aiemmat oikeudet.

Korkein oikeus katsoo, että julkista valtaa, myös tuomiovaltaa, käytettäessä on pyrittävä siihen, että viranomaisen menettely, jonka ylempi viranomainen katsoo virheelliseksi ja kumoaa, ei koidu asianosaisen vahingoksi. Tämä soveltuu myös esillä olevaan tilanteeseen, jossa raastuvanoikeuden ratkaisu, johon A on menettelyssään nojautunut, on Korkeimmassa oikeudessa katsottu virheelliseksi. Painavat kohtuussyyt puhuvat sen puolesta, että A on säilyttänyt puhevaltansa.

A on kanteessaan vaatinut lakiosan täydennyksenä samat määrät, mitkä hovioikeus oli 12.3.1982 antamassaan tuomiossa velvoittanut B:n ja C:n hänelle suorittamaan. Tämän vuoksi ja kun otetaan vielä huomioon asianosaisten lausumat alemmissa oikeuksissa, on ilmeistä, ettei ratkaisuun vaikuttava oikeudenkäyntiaineisto muuttuisi, jos juttu palautettaisiin raastuvanoikeuteen. Korkein oikeus ottaa siten viivytyksen välttämiseksi asian välittömästi tutkittavakseen.

B:lle ja C:lle lahjana luovutetun määräalan arvoksi sitä vastaanotettaessa katsotaan 80.000 markkaa. A on määräalan luovuttaessaan antanut B:lle ja C:lle sanotun määräisen lahjan sellaisissa olosuhteissa, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Lahja on perintökaaren 7 luvun 3 §:n mukaan otettava huomioon A:n lakiosaa määrättäessä siten, että lahjan arvo lisätään A:n pesän säästöön. Tämän vuoksi B ja C ovat velvollisia suorittamaan A:lle lakiosan täydennykseksi kumpikin kanteessa vaaditut 19.222,75 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan ja A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa B:lle ja C:lle alempien oikeuksien hänen maksettavakseen tuomitsemia oikeudenkäyntikulujen korvauksia. B ja C velvoitetaan suorittamaan kumpikin erikseen A:lle lakiosan täydennykseksi 19.222 markkaa 75 penniä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta 17.4.1984 lukien. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan A ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi hänen on pidettävä Korkeimmassa oikeudessa olleet kulunsa vahinkonaan.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Kilpeläinen: Perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaan lakiosan täydennystä on vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan. A on, kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, 15.9.1980 saanut tiedon niistä hänen kanteensa perusteena olevista seikoista, joiden hän on katsonut osoittavan, että D:n 22.9.1978 kaupan muodossa tekemä kiinteistön luovutus on sellaisissa olosuhteissa ja sellaisin ehdoin annettu lahja, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Kanteensa A on pannut vireille vasta 17.4.1984 ja siis myöhään. Tämän vuoksi jätän asian hovioikeuden tuomion lopputuloksen varaan ja velvoitan A:n suorittamaan B:lle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista 1.200 markkaa.

Oikeusneuvos Heinonen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kilpeläinen.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Heinonen (eri mieltä), Lindholm, Ketola ja Kilpeläinen (eri mieltä)

---

[SV]

Omröstn.

A var den enda bröstarvingen till en person, som hade överlåtit ett outbrutet område. A hade efter stämning i rådstuvurätten yrkat utfående av obetald köpeskilling och sedan han under rättegången 15.9.1980 fått veta, att den i köpebrevet upptagna köpeskillingen inte var avsedd att betalas, hade han utan stämning yrkat på utfyllnad av laglott. Rådstuvurätten hade 10.11.1980 tilldömt A utfyllnad av laglott och hovrätten hade fastställt rådstuvurättens utslag. Högsta domstolen hade dock 29.4.1983 avvisat yrkandet på utfyllnad av laglott såsom en förbjuden ändring av talan (HD 1983 II 55). A väckte härefter 17.4.1984 talan om utfyllnad av laglott. A:s talan som alltså väckts inom 10 år från arvlåtarens död och inom ett år efter nämnda avgörande av Högsta domstolen ansågs ha väckts i tid.

ÄB 7 kap 10 §