Supreme Court allows employee's claim for wrongful dismissal despite missing procedural instructions, citing the 25-day limitation period instead of 16 days.
Finland (FI)
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court of Finland allowed the employee's claim for wrongful dismissal, overturning the lower court's dismissal based on a procedural error. Although the employer failed to provide required instructions under Section 7 of the Termination Procedure Act, the employee validly challenged the dismissal under Section 10. The Court ruled that the limitation period for filing the claim was governed by Section 25 rather than Section 16, rendering the claim timely filed. Consequently, the case was remanded to the district court for a new trial.
Legislator headnote
AI generatedSections 7, 10, 16(2) and 25 of the Act on the Procedure in Termination of Employment Agreements; if an employer fails to provide instructions under Section 7, the employee's right to challenge the termination is not time-barred by the Section 16 period but by the Section 25 period.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Työnantaja ei ollut antanut irtisanomalleen työntekijälle työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 7 §:n mukaisia menettelytapaohjeita. Työntekijä oli tästä huolimatta tehnyt työnantajalle lain 10 §:n mukaisen riitauttamisilmoituksen. Työntekijän kanneoikeus ei vanhentunut lain 16 §:n 2 momentin vaan 25 §:n mukaisessa määräajassa.
L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 7 §
L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 10 §
L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 16 § 2 mom
L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 25 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa
A on Oy Fineka Ab:lle 29.8.1986 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että hän oli 18.2.1975 alkaen työskennellyt yhtiön palveluksessa puhelinvaihteen hoitajana. Työnantaja oli 6.11.1985 irtisanonut hänen työsopimuksensa. Työnteko oli sovittu päättyväksi samana päivänä. Hänen palkkansa oli viimeksi ollut 4.050 markkaa kuukaudessa.
Työnantaja oli irtisanomisperusteena väittänyt, ettei A ollut hoitanut työtehtäviään asianmukaisesti, mistä häntä työnantajan mukaan oli myös varoitettu.
A on kuitenkin katsonut, että työnantaja oli päättänyt hänen työsuhteensa ilman lainmukaista irtisanomisperustetta ja vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi työsuhteen lainvastaisesta irtisanomisesta kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 24.000 markkaa sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, molemmat viivästyskorkoineen.
Kihlakunnanoikeuden päätös 16.10.1986
Kihlakunnanoikeus, jossa yhtiö oli vaatinut kanteen jättämistä myöhään vireille pantuna tutkimatta, on lausunut, että kanteen mukaan yhtiö oli irtisanonut A:n työsopimuksen 6.11.1985.
Työnantaja ei ollut työsopimuksen irtisanomisen yhteydessä antanut työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain (jäljempänä irtisanomismenettelylaki) 7 §:n tarkoittamia ohjeita irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä. A oli kuitenkin 15.11.1985 irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisesti ilmoittanut työnantajalle työsopimuksen irtisanomisen riitauttamisesta. Kun A oli siten ohjeiden puuttumisesta huolimatta riitauttanut irtisanomisen laissa edellytetyllä tavalla, ohjeiden antamatta jättämisellä ei ollut ollut merkitystä A:n oikeuksien säilyttämisen kannalta.
Irtisanomismenettelylain 16 §:n mukaan kanne oli tällaisessa tapauksessa nostettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun työnantaja oli saanut lain 10 §:n mukaisen riitauttamisilmoituksen tai neuvottelumenettelyn piiriin kuuluttaessa viiden kuukauden kuluessa järjestöjen välisille neuvotteluille säädetyn määräajan päättymisestä. Haaste oli tässä tapauksessa annettu yhtiölle tiedoksi vasta 29.8.1986 ja siten laissa säädettyjen määräaikojen jälkeen.
Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on jättänyt A:n kanteen tutkimatta ja velvoittanut hänet korvaamaan yhtiön kohtuulliset oikeudenkäyntikulut 1.000 markalla.
Helsingin hovioikeuden päätös 15.4.1987
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun vaatien kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja asian palauttamista kihlakunnanoikeuteen A:n ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi, on todennut, että yhtiö oli irtisanonut A:n työsopimuksen 6.11.1985. A oli 15.11.1985 ilmoittanut yhtiölle pitävänsä irtisanomista lain vastaisena. A:n kanne asiassa oli tullut vireille 29.8.1986.
Asiassa sovellettavan irtisanomismenettelylain 7 §:n mukaan, jos työnantaja irtisanoo työsopimuksen, hänen on ilmoitettava työntekijälle, miten työntekijän on meneteltävä ja minkä ajan kuluessa ryhdyttävä toimenpiteisiin, jos työntekijä katsoo irtisanomisen lain vastaiseksi. Saatuaan sanotun ilmoituksen työntekijän on irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaan, mikäli katsoo irtisanomisen tapahtuneen lain vastaisesti, kahden viikon kuluessa ilmoitettava tästä työnantajalle. Kanne työsopimuksen irtisanomista koskevassa riidassa on sanotun lain 16 §:n 2 momentin mukaan pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun työnantaja on saanut työntekijän 10 §:n mukaisen ilmoituksen, taikka, jos riidan osapuolet kuuluvat lain 12 §:ssä tarkoitetun yhdistysten neuvottelumenettelyn piiriin, viiden kuukauden kuluessa järjestöjen välisille neuvotteluille säädetyn määräajan päättymisestä.
Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja palauttanut asian kihlakunnanoikeuteen ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi.
Kun kihlakunnanoikeuden päätös on kumottu, hovioikeus on hylännyt yhtiön vaatimuksen sillä hovioikeudessa olleiden vastauskulujen korvaamisesta.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Yhtiö on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista ja A:n kanteen jättämistä myöhään vireille pantuna tutkimatta sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut jutussa. Valituslupa on myönnetty 9.7.1987. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Pääasia
Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen perusteluineen siltä osin kuin asia on palautettu kihlakunnanoikeuteen.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten mukaan tuomioistuimen tulee antaa asianosaisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta lausunto ratkaistessaan jutun tuomiolla tai päätöksellä. Näin ollen hovioikeuden ei olisi tullut puheena olevan, jutun kestäessä tehdyn ratkaisun yhteydessä antaa lausuntoa yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta.
Hovioikeuden päätöksessä yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta annettu lausuma poistetaan. Jutun palauttamista koskeva ratkaisu koskee näin ollen myös yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimusta.
Kihlakunnanoikeuden tulee siis ilmoituksesta ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Mörä, Hiltunen, af Hällström ja Tulenheimo-Takki
---
[SV]
En arbetsgivare som hade sagt upp en arbetstagare hade inte gett denne de i 7 § lagen om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal avsedda anvisningarna. Arbetstagaren hade trots detta i enlighet med lagens 10 § meddelat arbetsgivaren att uppsägningen var lagstridig. Arbetstagarens talerätt preskriberades inte enligt den i lagens 16 § 2 mom. stadgade tiden utan enligt den i 25 § stadgade tiden.
L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 7 §
L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 10 §
L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 16 § 2 mom
L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 25 §
Hela rättsfallet är i FKKO-registret