Court dismissed hunting charges for killing a wounded deer but fined for failing to report the kill immediately.

Ään.

Hirvenmetsästysseurue haavoitti luvallisessa metsästyksessä hirveä kuolettavasti. Lopettaakseen eläimen tuskat seurue jäljitti ja seurasi hirveä metsästysalueen ulkopuolelle, jossa kuolinkamppailua käynyt eläin ammuttiin. Koska hirven hengissä pitäminen vallinneissa olosuhteissa olisi merkinnyt tarpeettoman kärsimyksen tuottamista riistalle metsästettäessä, syyte metsästysrikoksesta ja luvattomasta metsästyksestä hylättiin, vaikka seurue ei ollut hankkinut toimelleen etukäteen poliisipiirin päällikön lupaa. Metsästyksenjohtaja tuomittiin kuitenkin rangaistukseen siitä, ettei hän ollut viipymättä täyttänyt haavoittuneesta hirvestä hirvenmetsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 3 momentin mukaista ilmoitusvelvollisuutta.

EläinsuojeluL 5 § 2 mom

EläinsuojeluL 16 §

MetsästysL 36 §

A hirvieläinten metsästyksestä 13 § 3 mom

A hirvieläinten metsästyksestä 13 § 4 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syyte

Ilmoituksen poliisille luvattomalla alueella tapahtuneesta hirvenkaadosta oli tehnyt vasta seuraavana päivänä hirvenmetsästysseurueeseen kuulunut henkilö, joka ei kuitenkaan ollut osallistunut metsästykseen. Poliisin ohjeiden mukaisesti hirven ruho oli sitten toimitettu poliisiasemalle ja myyty huutokaupalla. Varoja oli kertynyt 5.020 markkaa.

Koska A, B ja C olivat menettelyllään tahallaan rikkoneet metsästysaluetta koskevia lupaehtoja, virallinen syyttäjä on vaatinut, että heidät tuomittaisiin rangaistukseen metsästysrikoksesta ja luvattomasta metsästyksestä. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että heidät tuomittaisiin metsästyskieltoon ja velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle luvattomasti kaadetun hirven saalisarvon 5.020 markan ja elävän riistan ostoarvon 7.500 markan erotuksena 2.480 markkaa sekä hirven kaatolupamaksuna 500 markkaa. Vielä syyttäjä on vaatinut, että B tuomittaisiin menettämään valtiolle hirven tappamiseen käyttämänsä takavarikkoon otettu metsästyskivääri nro 175481 ja että hirven huutokaupasta saadut varat 5.020 markkaa julistettaisiin valtiolle menetetyiksi.

Iin kihlakunnanoikeuden päätös 8.4.1987

A:n, B:n ja C:n kiistettyä heitä vastaan ajetut vaatimukset kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että syytteessä tarkoitetussa hirvenmetsästyksessä haavoittuneen hirven mentyä kerrotuin tavoin lupa-alueelta valtionmaalle siitä oli valunut niin runsaasti verta, että sen jäljittäminen verijälkien perusteella oli ollut sadesäästä huolimatta vaivatonta. B ja C olivat arvellen hirven olevan huonossa kunnossa seuranneet sitä A:n ohjeiden mukaisesti valtionmaalle. He olivat poistaneet panokset mukanaan olleista aseista ennen poistumistaan lupa-alueelta valtionmaalle.

B:n saadessa hirven valtionmaalla näköpiiriinsä se oli ollut köyryssä selkä luokille taipuneena, jalat harallaan ja pää etujalkojen välissä. Hirvi oli pysähtynyt lähelle kytevää nuotiota. Hirvikoirasta hirvi ei ollut näyttänyt välittävän mitään. Tämän havaintonsa mukaan, jota ei ollut pidettävä epäluotettavana, B oli päätellyt hirven olevan kuolemankielissä ja liikuntakyvytön. Tätä tuki myös se, ettei hirvi ollut reagoinut B:n lähestymiseen. B oli ladannut aseensa ja lopettanut hirven.

Metsästyksenjohtaja A oli myös tullut paikalle ja seurue oli ryhtynyt toimenpiteisiin hirven kuljettamiseksi pois metsästä. Tämä oli tapahtunut noin puolenyön aikaan. Seuraavana aamupäivänä metsästysseurueeseen kuulunut D oli ilmoittanut asiasta poliisille metsästyksenjohtajana toimineen A:n määräyksestä. Sen seikan, että D ei edellisenä päivänä ollut osallistunut metsästykseen, kihlakunnanoikeus on katsonut olevan vailla merkitystä.

Seurue oli toimittanut hirven poliisin ohjeiden mukaisesti nyljettynä ja kokonaisena poliisiasemalle.

B oli tosin hirvieläinten metsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 4 momentin vastaisesti tappanut haavoitetun, lupaalueelta pois menneen hirven ilman poliisipiirin päällikön määräystä. Ottaen kuitenkin huomioon hirven kunnon löytöpaikalla, mitä ilmi tulleiden seikkojen perusteella oli pidettävä hirvelle suurta tuskaa tuottaneena, ja lisäksi ottaen huomioon huonot sääolosuhteet, myöhäisen vuorokauden ajan ja hirven kaatopaikan syrjäisen sijainnin, kihlakunnanoikeus on pitänyt ilmeisenä, että hirven tappaminen heti oli ollut välttämätöntä. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on hylännyt syytteet ja niiden nojalla esitetyt vaatimukset. Samalla kihlakunnanoikeus on todennut, että edellä mainitun asetuksenkohdan mukaan hirven ruhon myynnistä kertyneet varat kuuluivat valtiolle. Takavarikkoon otetun kiväärin kihlakunnanoikeus on määrännyt palautettavaksi B:lle.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 16.2.1988

Nimismies Q:n haettua virallisena syyttäjänä muutosta kihlakunnanoikeuden päätökseen ja A:n, C:n ja B:n vastattua muutoksenhakemukseen hovioikeus on lausunut C:n ampuneen hirveä noin 80 metrin päästä lavalta ja kertoneen osuneensa niin hyvin, että hän oli arvellut hirven sen johdosta kaatuvan. Hirveä jäljitettäessä eläimen oli todettu vuotavan runsaasti verta ja sen kulku oli ollut hoipertelevaa. Kun hirvi oli ylittänyt lupa-alueen rajan, A oli määrännyt B:n ja C:n seuraamaan sitä. A ei ollut ilmoittanut haavoittuneesta hirvestä poliisille, koska seurueen radiopuhelimet eivät olleet toimineet riittävän hyvin ja koska ilmoittaminen muutoin olisi kestänyt monta tuntia. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi tuottamuksellisestikaan rikkonut hirvieläinten metsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 3 momentissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta. Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on pysyttänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 24.5.1988. A erikseen sekä B ja C yhdessä ovat vastanneet syyttäjän muutoksenhakemukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Eläinsuojelulain 5 §:n 2 momentissa säädetään, että avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Lain 16 §:n mukaan metsästyksessä noudatetaan lisäksi, mitä siitä on erikseen säädetty. Metsästyslain 36 §:ssä kielletään metsästyksen harjoittaminen niin, että siitä aiheutuu riistalle tarpeetonta kärsimystä. Säännöksestä johtuu muun muassa, että metsästäjä on velvollinen heti lopettamaan elinkelvottomaksi haavoittuneen eläimen.

Metsästysseurueella oli C:n hirveen osuneen laukauksen jälkeen osuma-alueen, verenvuodon ja hirven jättämien jälkien nojalla ollut perusteltua aihetta uskoa, että eläin oli haavoitettu elinkelvottomaksi. Jälkikäteen olikin todettu C:n ensimmäisen luodin repineen hirven oikean lavan ja aiheuttaneen voimakkaan verenvuodon. Vahingoittuneen lavan oli myös todettu kääntyneen epänormaaliin asentoon. Koska hirven hengissä pitäminen vallinneissa olosuhteissa olisi merkinnyt tarpeettoman kärsimyksen tuottamista riistalle A:lla, B:llä ja C:llä on ollut oikeus edellä selostettujen eläinsuojelu- ja metsästyslain säännösten nojalla ylittää lupa-alueen raja eläimen auttamistarkoituksessa. B:llä ja C:llä on ollut myös oikeus samassa tarkoituksessa ottaa aseet lataamattomina mukaansa ja lopettaa löytämänsä, kuolinkamppailua käyneen eläimen kärsimykset heti ampumalla hankkimatta siihen poliisipäällikön etukäteislupaa.

Metsästyslain nojalla annetun hirvieläinten metsästystä koskevan asetuksen 13 §:ssä on annettu määräykset menettelystä, kun haavoittunut hirvi menee lupa-alueen ulkopuolelle. Pykälän 3 momentin mukaan luvan saajan on tällaisessa tapauksessa viipymättä ilmoitettava asiasta muun muassa poliisipiirin päällikölle.

A:n syyksi jää, että hän on havaittuaan hirven ylittäneen lupa-alueen rajan ja päätettyään eläinsuojelunäkökohtien nojalla, että hirveä oli seurattava lupa-alueen ulkopuolelle, laiminlyönyt viipymättä ryhtyä sanotun asetuksen 13 §:n 3 momentin mukaisen ilmoitusvelvollisuuden edellyttämiin toimenpiteisiin. A:lla oli ollut mahdollisuus mukanaan olleella radiopuhelimella lähettää viesti aikaisemmin mainittuun tukiasemaan toimitettavaksi sieltä edelleen tai, ellei se olisi onnistunut, ryhtyä muuhun toimeen asian hoitamiseksi viivytyksettä. Todistajankuulustelu, josta on aiheutunut valtiolle 27 markan meno, ei ole ollut tarpeen edellä A:n syyksi luetun laiminlyönnin näyttämiseksi toteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että A tuomitaan hirvieläinten metsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 3 momentin ja metsästyslain 64 §:n 1 momentin 7 kohdan nojalla metsästysrikkomuksesta 10:een 111 markan määräiseen päiväsakkoon eli 1.110 markan sakkoon. Näin muutettuna hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Rintala: Hirvieläinten metsästystä koskevan asetuksen 13 §:n 3 momentissa viipymättä tehtäväksi säädetyllä ilmoitusvelvollisuudella pyritään estämään ylimääräisten hirvien kaataminen. Siinä tarkoituksessa poliisipäälliköllä on oikeus rajoittaa metsästystä luvan perusteella tai keskeyttää se, kunnes on riittävästi selvitetty haavoittuneen hirven tila. Poliisipiirin päällikkö voi myös määrätä saman pykälän 4 momentin mukaan haavoitetun tai muutoin vahingoittuneen taikka ilmeisesti sairaan hirven tapettavaksi. Kysymyksessä olevassa tapauksessa ei ole ollut tarjolla vaaraa liikakaadoista.

Jos A:n metsästysseurue olisi ryhtynyt tekemään ilmoitusta klo 17.00 tienoilla, jolloin etsintä siirtyi lupaalueelta valtionmaalle, ja odottamaan poliisipäällikön vastausta, elinkelvottomaksi vahingoitettu hirvi olisi, kun radiopuhelimien tukiasemalla ei ollut ollut jatkuvaa päivystystä, ilmeisesti jäänyt yöksi metsään ja menehtynyt ilman eläinsuojelulain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua apua. Näin eläimelle olisi aiheutettu myös metsästyslain 36 §:ssä tarkoitettua tarpeetonta kärsimystä. Tähän nähden ja ottaen huomioon kihlakunnanoikeuden toteamat olosuhteet katson, että A on tehnyt asiasta ilmoituksen asetuksen vaatimalla tavalla eli viivytyksettä, kun hän on heti ilmoittanut kaadosta radiopuhelimien tukiasemalle ja aamulla noin neljän tunnin kuluttua metsästyksen päättymisestä kehottanut D:tä soittamaan tapahtuneesta Iin poliisiasemalle ja toimittamaan ruhon sinne asianmukaisesti kuntoon saatettuna.

Näillä ja muutoin Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevin perustein pysytän alempien oikeuksien ratkaisujen syytteet kokonaisuudessaan hylkäävän lopputuloksen.

Oikeusneuvos Lindholm: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rintala.

Oikeusneuvos Nikkarinen: Katson selvitetyksi, että C on syytteessä kerrotussa laillisessa hirvenmetsästyksessä, jossa siihen myönnetyn luvan mukaan on ollut noudatettava mitä metsästyslaissa ja hirvieläinten metsästyksestä annetussa asetuksessa on säädetty, ampumalla haavoittanut uroshirveä. Haavoittunut hirvi on sen jälkeen mennyt pois lupa-alueelta Pudasjärven hoitoalueen valtionmaalle. Metsästyksen johtajana toimineen A:n ohjeiden mukaisesti B ja C ovat tekemättä viipymättä ilmoitusta asianomaisen poliisipiirin päällikölle ja sille valtion viranomaiselle, jonka hallinnassa Pudasjärven hoitoalue on, hirvikoiran kanssa seuranneet hirveä ampuma-aseet ja patruunat mukanaan. Tavoitettuaan hirven B on tappanut sen ampumalla ja pistämällä. A:nkin tultua tämän jälkeen paikalle he ovat kuljettaneet hirven metsästä. Puheena olevasta luvattomalla alueella tapahtuneesta hirvenkaadosta on ilmoitus poliisille tehty vasta seuranneena päivänä.

C:n haavoittaman hirven mentyä pois lupa-alueelta olisi jonkun hirviseurueesta, johon A:n, B:n ja C:n lisäksi oli kuulunut muitakin henkilöitä, ollut lähdettävä tekemään tästä lupaehtojen mukaista ilmoitusta asianomaisen poliisipiirin päällikölle ja sille valtion viranomaiselle, jonka hallinnassa Pudasjärven hoitoalue on. Ilmoitus olisi tullut tehdä lähimmästä mahdollisesta paikasta, ellei sitä olisi voitu tehdä hirviseurueen käytössä olleilla viestintävälineillä. Tähän toimeen olisi pitänyt ryhtyä viimeistään silloin, kun B ja C lupaehtojen vastaisesti lähtivät jäljittämään hirveä lupa-alueen ulkopuolelle. Kun näin ei ole tapahtunut eivätkä A, B ja C ole näyttäneet olosuhteiden olleen sellaiset, että eläinsuojelulliset näkökohdat olisivat välttämättä vaatineet haavoitetun hirven tappamisen ilmoituksen tekoon viipymättä ryhtymättä, katson heidän luvan nojalla tapahtuneessa hirvieläinten metsästyksessä tahallaan rikkoneen määräyksiä, jotka koskevat metsästysaluetta ja hirvenkaatoluvan muita ehtoja.

Tämän vuoksi harkitsen oikeaksi, kumoten hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätökset muulta kuin syytteen luvattomasta metsästyksestä hylkäämistä koskevalta osalta, hirvieläinten metsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 3 momentin ja 16 §:n 2 momentin sekä metsästyslain 64 a §:n 1 momentin, 64 b §:n 2 momentin ja 66 §:n nojalla tuomita A:n, B:n ja C:n kunkin metsästysrikoksesta, A:n 10:een sekä B:n ja C:n kummankin 5:een päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa, A:n 111 markan mukaan päiväsakolta 1.110 markkaa, B:n 38 markan mukaan päiväsakolta 190 markkaa ja C:n 20 markan mukaan päiväsakolta 100 markkaa.

B:n ja C:n metsästykseen käyttämät aseet, joista B:n metsästyskivääri nro 175481 on otettu takavarikkoon, tuomitsen valtiolle menetetyiksi.

Lisäksi tuomitsen A:n, B:n ja C:n metsästyskieltoon 1 vuodeksi tämän päätöksen antamisesta lukien.

A:n, B:n ja C:n velvoitan yhteisvastuullisesti suorittamaan valtiolle hirven kaatolupamaksuna 500 markkaa ja luvattomasti kaadetun hirven saalisarvon 5.020 markan ja elävän hirven ostoarvon 7.500 markan erotuksena 2.480 markkaa. Hirven lihojen huutokaupasta kertyneet varat jäävät valtiolle. A:n, B:n ja C:n velvoitan vielä yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle sen varoista suoritetun todistajanpalkkion 27 markkaa.

Presidentti Olsson: Olen muutoin samaa mieltä kuin oikeusneuvos Nikkarinen, paitsi että jätän C:n aseen tuomitsematta valtiolle menetetyksi.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson (eri mieltä), oikeus- neuvokset Nikkarinen (eri mieltä), Lindholm (eri mieltä), Rintala (eri mieltä) ja Paasikoski

---

[SV]

Omröstn.

Ett älgjaktsällskap hade vid tillåten jakt sårat en älg dödligt. För att göra slut på djurets plågor spårade sällskapet upp älgen och följde den till ett ställe utanför jaktområdet. Där sköt de älgen som låg i dödsryckningarna. Då älgens hållande vid liv under de rådande förhållandena hade inneburit tillskyndande av onödigt lidande för villebråd vid jakt, förkastades åtalet för jaktbrott och olovlig jakt, fastän sällskapet inte på förhand hade fått tillstånd till sin åtgärd av chefen för polisdistriktet. Jaktledaren dömdes dock till straff för att han inte ofördröjligen hade uppfyllt sin skyldighet enligt 13 § 3 mom. förordningen om jakt på hjortdjur att göra anmälan om den skadade älgen.

DjurskyddsL 5 § 2 mom

DjurskyddsL 16 §

JaktL 36 §

F om jakt på hjortdjur 13 § 3 mom

F om jakt på hjortdjur 13 § 4 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret