Supreme Court rules that limitation period for challenging a title starts when the new title is granted, not the original one. The court also orders the parties to jointly reimburse the plaintiff's legal costs.

A:lle oli osituksen perusteella myönnetty lainhuuto erääseen tilaan vuonna 1974. Vuonna 1982 A myi tilasta määräalan B:lle, joka sai lainhuudon määräalasta muodostettuun tilaan vuonna 1984. Sittemmin vahvistettiin, ettei määräala ollut kuulunut ositettavaan omaisuuteen vaan että määräala oli kuulunut C:lle.

Kun A:lla ei ollut saantoa määräalaan, ei aikaa, jonka kuluessa C:n tuli lainhuudatuksesta ja kiinteistönsaannon moittimisajasta annetun lain 21 §:n 1 momentin nojalla moittia B:n saantoa, ollut luettava A:n lainhuudosta emätilaan vaan moiteaika alkoi vasta siitä, kun B oli saantonsa perusteella saanut lainhuudon määräalasta muodostettuun tilaan.

LL 21 § 1 mom.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanteet Kemin kihlakunnanoikeudessa

C on A:lle 3.5.1984 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että hän oli 23.8.1967 allekirjoittanut sittemmin kuolleen veljensä, maanviljelijä X:n kanssa sopimuskirjan, jolla he olivat jakaneet Tervolan kunnan Lapinniemen kylässä yhdessä omistamansa Kalevala nimisen tilan RN:o 15:65 ja Kalevala II nimisen tilan RN:o 15:17 siten, että C sai Kalevalan tilan kokonaisuudessaan ja X puolestaan Kalevala II:n tilan kokonaisuudessaan. He molemmat olivat tuolloin käsittäneet, että valtion metsämaasta saatu 105,48 hehtaarin suuruinen Purnulehdon vastikealue kuului Kalevalan tilaan, vaikka se maarekisterin mukaan oli manttaalin korotusta vastaan liitetty Kalevala II:n tilaan. C oli sopimuskirjan allekirjoittamisen jälkeen hallinnut Purnulehdon metsäpalstaa omistajana vuoteen 1980 saakka muun muassa siten, että hän oli suorittanut palstalla metsänhoidollisia toimenpiteitä ja maksanut siitä verot.

A oli miehensä X:n 31.7.1973 tapahtuneen kuoleman jälkeen saanut Kalevala II:n tilan avio-oikeuden nojalla 11.9.1973 toimitetussa osituksessa ja perinnönjaossa. Lainhuudon sanottuun tilaan hän oli saanut 3.5.1974. Koska C ja X olivat jakaessaan omistamansa tilat tarkoittaneet, että Purnulehdon metsäpalsta tuli C:n omistukseen, vaikka sopimuskirjaan oli erehdyksessä tullut virheellinen sanamuoto, C on vaatinut vahvistettavaksi, että hän omisti Kalevala II:n tilaan kuuluneesta Purnulehdon metsäpalstasta muodostetun Metsäkaleva nimisen tilan RN:o 15:77.

Lisäkanteessaan A:ta vastaan C on 31.8.1984 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että A oli myydessään 16.12.1982 Purnulehdon metsäpalstan käsittäneen määräalan 100.000 markan kauppahinnasta osakeyhtiö B:lle tiennyt, että määräalan omisti C. Tämän vuoksi C on sen varalta, että A:n ja osakeyhtiö B:n välistä kauppaa ei julistettaisi mitättömäksi, vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi tuon kaupan aiheuttamasta vahingosta 130.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.8.1984 lukien.

Edelleen C on osakeyhtiö B:lle 23.8.1984 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että A oli 16.12.1982 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt Kalevala II:n tilasta Purnulehdon metsäpalstan käsittäneen määräalan osakeyhtiö B:lle, joka oli saanut siitä muodostettuun Metsäkalevan tilaan RN:o 15:77 lainhuudon 4.4.1984. Koska A ei todellisuudessa ollut ollut kyseessä olevan määräalan omistaja ja kun C oli hallinnut tuota määräalaa omistajana vuoteen 1980 saakka suorittaen sillä metsänhoidollisia toimenpiteitä ja maksaen siitä verot, C on vaatinut, että A:n ja osakeyhtiö B:n välinen määräalaa koskenut kiinteistönkauppa ja osakeyhtiö B:lle kaupan perusteella myönnetty lainhuuto julistetaan mitättömiksi.

Vastaukset

A on kiistänyt häntä vastaan ajetut kanteet kokonaisuudessaan ja vaatinut niiden hylkäämistä.

Osakeyhtiö B on A:lle 3.5.1974 myönnettyyn lainhuutoon ja vilpittömään mieleensä vedoten kiistänyt yhtiötä vastaan ajetun kanteen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 15.8.1985

C:n ja X:n oli edellä lausutun perusteella katsottava jakaessaan Kalevalan ja Kalevala II:n tilat 23.8.1967 tehdyllä sopimuskirjalla tarkoittaneen, että Purnulehdon metsäpalsta tuli C:lle, joka oli X:n kuoltua tapahtuneen, edellä mainitun yhtymän purkamisen jälkeen hallinnut tuota palstaa omistajana. Sanottua tarkoitusta tuki myös se C:n ja X:n kesken 28.8.1964 tehty sopimuskirja, joka oli koskenut samojen tilojen jakamista. A ei ollut saadessaan X:n jälkeen toimitetun osituksen perusteella Kalevala II:n tilan saanut omistusoikeutta tuohon tilaan kuuluneeseen Purnulehdon palstaan. Tämän vuoksi C oli ollut Purnulehdon palstan omistaja A:n myydessä sen osakeyhtiö B:lle.

A oli 3.5.1974 lähtien, jolloin hän oli saanut lainhuudon Kalevala II:n tilaan, hallinnut tuota tilaa ja siitä myymäänsä Purnulehdon metsäpalstan määräalaa ostajaan osakeyhtiö B:hen nähden omistajana. Kanne osakeyhtiö B:tä vastaan oli tullut vireille vasta 23.8.1984 eli lainhuudatuksesta ja kiinteistönsaannon moittimisajasta annetun lain 21 §:n 1 momentissa säädetyn 10 vuoden määräajan kuluttua umpeen. Osakeyhtiö B oli ollut vilpittömässä mielessä. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut C:n menettäneen kanneoikeutensa osakeyhtiö B:tä vastaan.

Hyläten jutussa esitetyt vaatimukset enemmälti kihlakunnanoikeus on velvoittanut A:n, jonka se on katsonut edellä kerrotulla menettelyllään tuottaneen vahingon, suorittamaan C:lle vahingonkorvausta vaaditut ja kohtuulliseksi harkitut 130.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.8.1984 lukien. Tämän lisäksi A:n oli korvattava C:n oikeudenkäyntikulut 24.812,05 markalla. C:n puolestaan oli korvattava osakeyhtiö B:n oikeudenkäyntikulut 10.000 markalla.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 8.10.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C ja A olivat saattaneet jutun, on lausunut, että C ja X olivat jakaessaan 23.8.1967 allekirjoitetulla sopimuskirjalla yhdessä omistamansa Kalevalan tilan ja Kalevala II:n tilan kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla tarkoittaneet, että Kalevala II:n tilaan manttaalia korottamalla liitetty Purnulehdon metsäpalsta tuli C:n omistukseen Kalevalan tilan lisäksi. Sopimuskirjaan oli erehdyksessä jäänyt tekemättä merkintä Purnulehdon metsäpalstasta, minkä vuoksi sopimuskirja oli saanut heidän tarkoitustaan vastaamattoman sisällön. Sen vuoksi ja kun C oli yhdessä X:n kanssa hallinnut jaettuja tiloja X:n kuolemaan saakka ja senkin jälkeen hallinnut Purnulehdon metsäpalstaa omistajana vuoteen 1980 asti, hovioikeus on katsonut, että C oli sanotun sopimuskirjan nojalla omistanut Purnulehdon metsäpalstan.

A oli X:n jälkeen toimitetussa osituksessa ja perinnönjaossa avio-oikeuden nojalla saanut omistukseensa Kalevala II:n kantatilan ja lainhuudon tilaan 3.5.1974. A oli 16.12.1982 myynyt Purnulehdon metsäpalstan käsittäneen määräalan osakeyhtiö B:lle, joka oli 4.4.1984 saanut lainhuudon määräalasta muodostettuun Metsäkalevan tilaan.

Koska C ei ollut näyttänyt, että A olisi saadessaan avio-oikeuden nojalla omistukseensa Kalevala II:n tilan ollut tietoinen siitä, että C sopimuskirjan nojalla omisti Purnulehdon metsäpalstan tai että A olisi myöhemmin tullut tietoiseksi mainitusta seikasta ja siitä, että C hallitsi tuota palstaa, sekä että A siten olisi hyväksynyt C:lle kuuluneen Purnulehdon määräalan erottamisoikeuden, hovioikeus on katsonut, että Purnulehdon määräalan erottamisoikeus ei ollut sitonut A:ta. A oli näin ollen ollut oikeutettu myymään Purnulehdon käsittäneen määräalan osakeyhtiö B:lle.

Näyttämättä oli edelleen jäänyt, että A, jonka ei ollut näytetty olleen vilpillisessä mielessä, olisi tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttanut C:lle vahinkoa myydessään Purnulehdon metsäpalstan käsittäneen määräalan osakeyhtiö B:lle.

Edellä mainituilla ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen, hylännyt C:n A:ta ja osakeyhtiö B:tä vastaan ajamat kanteet sekä vapauttanut A:n suorittamasta C:lle maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta 130.000 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluja 24.812,05 markkaa.

C on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta hovioikeudessa aiheutuneista kuluista 800 markkaa sekä osakeyhtiö B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista kihlakunnanoikeudessa 10.000 markkaa ja hovioikeudessa 600 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

C:lle on myönnetty valituslupa 3.2.1987. A ja osakeyhtiö B ovat antaneet pyydetyt vastaukset.

C on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä kokonaisuudessaan. Lisäksi hän on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Alempien oikeuksien mainitsemin perustein Korkein oikeus katsoo, että Kalevala II:n tilaan kuulunut Purnulehdon metsäpalsta on C:n ja X:n kesken 23.8.1967 tehdyllä jakosopimuksella tarkoitettu antaa C:lle. Tuo palsta ei siten ole kuulunut X:n kuolinpesään eikä A ole voinut saada sitä X:n jälkeen 11.9.1973 toimitetussa osituksessa ja perinnönjaossa.

Ottaen huomioon Kalevala II:n tilalle mainitussa osituksessa ja perinnönjaossa annetun arvon 3.645 markkaa Korkein oikeus katsoo, ettei Purnulehdon metsäpalstaa ole tuolloinkaan tarkoitettu sisällyttää Kalevala II:n tilan tiluksiin ja ettei palstaa siis ole pidetty X:n kuolinpesään kuuluvana. Kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetun, omakotilainan hakemista asuntohallitukselta koskevan asian yhteydessä A on itse ilmoittanut, että hänen osituksessa saamaansa Kalevala II:n tilaan kuuluu tiluksia ainoastaan 32,18 hehtaaria.

A:lla ei siis ole ollut saantoa Purnulehdon metsäpalstan käsittäneeseen määräalaan, jonka hän on 16.12.1982 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt osakeyhtiö B:lle. Näin ollen lainhuudatuksesta ja kiinteistönsaannon moittimisajasta annetun lain 21 §:n 1 momentissa säädetty aika, jonka kuluessa C:n tulee panna vireille kanne Purnulehdon palstan takaisin vaatimiseksi, ei ole alkanut A:lle palstaa koskevan saannon puuttumisesta riippumatta 3.5.1974 myönnetystä lainhuudosta Kalevala II:n tilaan, vaan se on alkanut vasta osakeyhtiö B:lle yhtiön saannon perusteella 4.4.1984 myönnetystä lainhuudosta palstasta muodostettuun Metsäkalevan tilaan. C:n yhtiön saantoon kohdistama moitekanne on näin ollen pantu vireille säädetyssä 10 vuoden ajassa ja sen perusteella voidaan yhtiön saanto julistaa mitättömäksi vaikka yhtiö saannon tapahtuessa on ollut vilpittömässä mielessä.

Koska kihlakunnanoikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet C:n A:han kohdistamia vaatimuksia, C ei saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan A:lta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Kun C on osakeyhtiö B:n osalta hävinnyt juttunsa sekä kihlakunnanoikeudessa että hovioikeudessa, hän ei oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan saa myöskään osakeyhtiö B:ltä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. A ja osakeyhtiö B häviävät jutun Korkeimmassa oikeudessa ja joutuvat sen vuoksi yhteisvastuullisesti korvaamaan C:n kulut täällä.

Lainkohta

Laki lainhuudatuksesta ja kiinteistönsaannon moittimisajasta 21 § 1 momentti.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan.

Omistusoikeuden Purnulehdon metsäpalstasta muodostettuun Metsäkalevan tilaan RN:o 15:77 vahvistetaan kuuluvan C:lle. Purnulehdon metsäpalstan C on saanut siten, että hänen ja X:n ostettua yhdessä 17.8.1958 180.000 vanhan markan kauppahinnasta, 10.4.1959 180.000 vanhan markan kauppahinnasta ja 31.12.1963 36.900 markan kauppahinnasta lainhuutorekisterikortin mukaan H:lta, I:ltä, J:ltä, K:lta, L:ltä, M:ltä, N:ltä sekä Q:lta emätilan Kalevala II RN:o 15:17, ovat C ja X 23.8.1967 sopineet muun muassa Kalevala II:n tilan jakamisesta niin, että C on saanut tilaan kuuluneen Purnulehdon palstan.

A:n ja osakeyhtiö B:n välinen 16.12.1982 vahvistettu kauppakirja, jolla A on myynyt Purnulehdon metsäpalstan yhtiölle, ja osakeyhtiö B:lle Metsäkalevan tilaan 4.4.1984 myönnetty lainhuuto julistetaan mitättömiksi.

C vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa sekä osakeyhtiö B:n oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. A ja osakeyhtiö B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markkaa.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Nybergh, Riihelä, Haarmann ja Roos

---

[SV]

A hade på grund av avvittring år 1974 fått lagfart på en lägenhet. År 1982 sålde A ett outbrutet område av lägenheten åt B, som 1984 fick lagfart på den lägenhet som hade bildats av området. Senare blev det fastställt att området inte hade hört till den egendom som hade varit föremål för avvittringen, utan att det hade tillhört C.

Eftersom A inte hade något fång beträffande området började den tid inom vilken C enligt 21 § 1 mom. lagen om lagfart och tiden för klander av fastighetsfång skulle klandra B:s fång inte från det att A hade beviljats lagfart på stamlägenheten, utan först från den tidpunkt då B på grund av sitt fång hade beviljats lagfart på den lägenhet som hade bildats av området.

LagfartsL 21 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret