Market court partially allows appeal by adjusting financial assets and interest costs in network revenue calculation methods.

Dnro 128/08/E1

Antopäivä 31.12.2008

PÄÄTÖS, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Energiamarkkinavirasto (jäljempänä myös virasto tai EMV) on 13.12.2007 antamallaan päätöksellä vahvistanut verkonhaltijan noudatettavaksi päätöksen liitteessä 1 (myös markkinaoikeuden päätöksen liitteenä 1) ilmoitetut menetelmät verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi 1.1.2008 alkaneella ja 31.12.2011 päättyvällä valvontajaksolla.

Energiamarkkinavirasto on perustellut päätöstään seuraavasti.

Asianosainen harjoittaa sähkömarkkinalain mukaista luvanvaraista sähköverkkotoimintaa ja on siten sähkömarkkinalain 3 §:n 8 kohdassa määritelty verkonhaltija.

Sähkömarkkinalain 38 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Energiamarkkinaviraston tulee päätöksellään vahvistaa verkonhaltijan noudatettavaksi menetelmät verkonhaltijan verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi ennen menetelmien käyttöönottamista. Vahvistuspäätös on sähkömarkkinalain 38 a §:n 3 momentin mukaan voimassa neljän vuoden pituisen valvontajakson ajan.

Asianosaisen on otettava vahvistettavat menetelmät huomioon siirtopalvelusta perittävien maksujen suuruutta määrittäessään valvontajakson aikana. Vahvistettavat menetelmät kattavat verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman arvostusperiaatteet, verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittämistavan, verkkotoiminnan tuloksen määrittämistavan sekä sen edellyttämän tuloslaskelman ja taseen oikaisun. Osana menetelmiä Energiamarkkinavirasto vahvistaa verkkotoiminnan tehostamiseen kannustavan kustannus- ja toimitusvarmuuskannustimen ja niiden määrittämistavan sekä menetelmän, jolla niitä sovelletaan hinnoittelussa.

Sähkömarkkinalain 38 a §:n 2 momentin mukaan vahvistuspäätöksen on perustuttava sähkömarkkinalain 3, 4 ja 6 a luvussa sekä verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1228/2003 säädettyihin perusteisiin. Sähkön jakeluverkkotoiminnan hinnoittelussa noudatettavien menetelmien osalta sovelletaan sähkömarkkinalain 3 luvun 10 ja 14 §:ssä säädettyjä hinnoitteluperiaatteita.

Sähkömarkkinalain 10 §:n 1 momentin mukaan verkonhaltijan on kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkön siirtopalveluja niitä tarvitseville verkkonsa siirtokyvyn rajoissa (siirtovelvollisuus). Sähkömarkkinalain 14 §:n 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista.

Hallituksen esityksessä sähkömarkkinalaiksi (HE 138/1994) ja sen 14 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että monopoliasemassa olevalta verkkotoiminnalta tulee edellyttää hinnoittelun kohtuullisuutta. Perusperiaatteena on, että hinnoittelun tulisi vastata toiminnan kustannuksia. Toisaalta perusteluissa on todettu, että hinnoittelun tulisi turvata riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus. Tulot saisivat kattaa verkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sek antaa sitoutuneelle pääomalle kohtuulliseksi katsottavan tuoton.

Eduskunnan talousvaliokunta on sähkömarkkinalakiesitystä koskevassa mietinnössään (TaVM 56/1994) katsonut, että verkonhaltijoiden keräämien maksujen tulee vastata verkon ylläpidon kustannuksia. Tämän lisäksi verkonhaltijalla on oikeus odottaa, että tulonmuodostus on riittävä sähköverkon kehittämiseen. Pakollisten käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannusten kattamisen jälkeen tulonmuodostuksen tulee antaa verkonhaltijalle kohtuullinen tuotto sitoutuneelle pääomalle. Valiokunta on lähtenyt siitä, että tuoton kohtuullisuuden arvioinnissa otetaan huomioon sijoituksen vähäinen riskipitoisuus, alhaiset rahoituskulut ja laitteiston pitkä käyttöikä.

Energiamarkkinavirastolle on sähkömarkkinalaissa jätetty laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuutta koskevan arviointimenetelmän valinnassa. Vahvistettavat menetelmät perustuvat olennaisin osin 1.1.2005 alkaneelle ja 31.12.2007 päättyneelle valvontajaksolle vahvistettuihin lainvoimaisiin menetelmiin.

Päätöksessä vahvistettavien menetelmien perusteella Energiamarkkinavirasto laskee ja vahvistaa sähkömarkkinalain 38 c §:n nojalla annettavalla erillisellä valvontapäätöksellä valvontajakson päätyttyä verkonhaltijan verkkotoiminnan toteutuneen ja kohtuullisen tuoton valvontajakson ajalta. Energiamarkkinavirasto ottaa valvontapäätöstä koskevassa laskelmassa huomioon myös edelliseltä 1.1.2005 alkaneelta ja 31.12.2007 päättyneeltä valvontajaksolta asianosaiselle Energiamarkkinaviraston päätöksellä vahvistetun verkkotoiminnan tuoton yli- tai alijäämän.

Energiamarkkinavirasto on todennut päätöksessään voimassaolon osalta, että se soveltaa päätöksellä vahvistettuja menetelmiä 1.1.2008–31.12.2011 tapahtuvan hinnoittelun kohtuullisuuden valvontaan ja että se voi muuttaa päätöstä uudella päätöksellä joko verkonhaltijan hakemuksesta tai omasta aloitteestaan siten kuin sähkömarkkinalain 38 b §:ssä säädetään.

Päätöstä on ollut noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

VALITUS

Vaatimukset Fingrid Oyj on vaatinut ensisijaisesti, että markkinaoikeus muuttaa Energiamarkkinaviraston sen osalta tekemää päätöstä

1. tuottopohjan osalta

– ensisijaisesti niin, että tasetta oikaistaessa siitä eliminoidaan taseen vastaaviin kuuluvat laina- ja sijoitusluonteiset saamiset mutta ei myynti- ja siirtosaamisia, tai

– toissijaisesti niin, että lyhytaikaiset korottomat velat eliminoidaan taseen vastattavista, kuitenkin määrällisesti enintään ensisijaisessa vaatimuksessa tarkoitettuja saamisia vastaavilta osin,

2. tuottotason osalta niin, että yhtiön toiminnan erityispiirteet sekä yhtiön aseman ja yhtiötä koskevan kotimaisen ja EU-tasoisen sääntelyn aiheuttamat lisävelvoitteet ja -riskit otetaan huomioon lisäämällä oman pääoman kustannukseen erillinen 2,5 prosenttiyksikön suuruinen preemio,

3. verkkotoiminnan oikaistun toteutuneen tuloksen laskennan osalta niin, että rahoitusomaisuuden (rahoitusarvopaperit, rahat ja pankkisaamiset sekä näihin rinnastettavissa olevat erät, jäljempänä myös rahoitukselliset erät) kustannus otetaan huomioon vähennyksenä, jonka määrä saadaan kertomalla yhtiön taseen mukaiset rahoitukselliset erät WACC-mallissa (Weighted Average Cost of Capital) sovellettavan vieraan pääoman kustannuksen kertoimella (riskitön korkokanta + 0,6 %). Rahoitukselliset erät voidaan kuitenkin ottaa huomioon enintään siihen määrään saakka, jolla yhtiö saavuttaa Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmiusmääritelmän mukaan tyydyttävän maksuvalmiuden minimitason eli niin sanotun Current ratio -arvon yksi (1). Rahoitusomaisuuden kustannus on laskettava vain tässä tarkoitetuille rahoituksellisille erille eikä sitä vastoin esimerkiksi myynti- ja siirtosaamisille siinäkin tapauksessa, että valitusta ei hyväksyttäisi rahoituksellisten erien huomioon otettavaa enimmäismäärää koskevilta osin,

4. kustannustehokkuuskannustimen osalta niin, että sanotun kannustimen vertailutasolle asetetaan vaihteluväliksi (virhemarginaali) +/- 10 prosenttia, ja

5. toimitusvarmuuskannustimen osalta niin, että sanotun kannustimen vertailutasolle asetetaan vaihteluväli (virhemarginaali), joka on +/- 30 prosenttia, ja että kannustimen kannustinkertoimeksi asetetaan korkeintaan lukuarvo 0,5.

Sen varalta, että valitusta ei hyväksyttäisi vaatimuskohdan 1 osalta, Fingrid Oyj on vaatinut kohdan 3 osalta toissijaisesti, että vähennyksenä huomioon otettava kustannus lasketaan rahoitusomaisuudelle sellaisena, kuin Energiamarkkinavirasto on määritellyt sen valituksenalaisessa päätöksessään, määrältään kuitenkin 3 kohdassa vaadituin tavoin.

Fingrid Oyj on vaatinut kaikkien vaatimuskohtien osalta toissijaisesti, että markkinaoikeus kumoaa edellä mainitun päätöksen ja palauttaa asian Energiamarkkinavirastoon päätöksen muuttamiseksi ensisijaisesti vaadituin tavoin.

Fingrid Oyj on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Energiamarkkinaviraston korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa 52.985 eurolla korkoineen.

Perusteet Yleistä

Sähkömarkkinalain 38 a § on tuonut sähkömarkkinoiden sääntelyyn uudet valvontajaksolle etukäteen vahvistettavat menetelmät. Energiamarkkinavirasto on antanut 29.12.2004 ensimmäisen Fingridiä koskevan päätöksensä ja markkinaoikeus 21.12.2006 päätöksen yhtiön sen johdosta tekemästä valituksesta.

Monet seikat Fingridin toimintaympäristössä sekä yhtiötä ja sen toimintaa koskevassa sääntelyssä ovat ensimmäisen vahvistuspäätöksen jälkeen muuttuneet. Nämä seikat ovat lisänneet yhtiön toiminnan riskipitoisuutta ja samalla yhtiön omistajien sijoitukselleen asettamaa tuottovaatimusta. Valituksenalainen päätös sisältää uusia tekijöitä, joita ei ole kaikilta osin muotoiltu pääoman keskikustannusmallia (WACC) johdonmukaisesti soveltaen eikä Fingridin erityispiirteitä huomioon ottaen. Energiamarkkinavirasto on lisäksi muuttanut valvontamallia perusteluitta ja jokseenkin mielivaltaisesti siitä, jollaiseksi se markkinaoikeuden 21.12.2006 antaman päätöksen seurauksena muodostui.

Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset

Energiamarkkinavirasto on toista valvontajaksoa koskevien suuntaviivojen ja päätösluonnosten julkistamisen sekä asiakirjoihin liittyneiden muodollisten lausumismahdollisuuksien jälkeen päättänyt yhtäkkiä eliminoida tuottopohjasta lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset. Vahvistuspäätös on tehty tältä osin käytännössä ilman asiallisia perusteluja sekä ilmeisestikin miettimättä sen todellisia vaikutuksia tai heijastuksia WACC-mallin soveltamiseen muilta osin. Energiamarkkinavirasto on viitannut virheellisesti markkinaoikeuden 21.12.2006 antamaan päätökseen ja tehnyt puheena olevan muutoksen kenenkään osapuolen kantaa kuulematta. Viraston menettely on vastoin hallintolain 44 ja 45 §:ää sekä hyvää hallintotapaa. Päätöksen valmistelemiseen liittyvät puutteet eivät sinänsä kuitenkaan ole itsenäisiä perusteita päätöksen muuttamiselle vaan pikemminkin lisäperusteluja aineellisesti virheellistä ratkaisua koskevalle väitteelle.

Päätökselle ei ole esitetty muita perusteluja kuin viittaus kirjanpitolakiin. WACC-malli ei ole kuitenkaan sidoksissa kirjanpitosäännöksiin, eikä Energiamarkkinaviraston viittaama kirjanpitolain säännös ole muuttunut ensimmäisen valvontajakson aikana.

Saatavat kuten myynti- ja siirtosaamiset ovat vielä muuta rahoitusomaisuuttakin selvemmin olennainen osa Fingridin tavallista liiketoimintaa, ja niihin sitoutunut pääoma on liiketoimintaan sitoutunutta varallisuutta. Kyse on välittömästi kantaverkkotoimintaan liittyvistä eristä, joiden eliminointi tuottopohjasta on mielivaltaista ja joihin ei voi liittyä sitä rahoitusomaisuuden eliminoinnin perusteluna käytettyä uhkaa, että yhtiö paisuttelisi niitä ja ottaisi liiketoiminnan kannalta tarpeettomia riskejä.

Tuotannontekijöiden vastaanottamisista ja suoritteiden luovuttamisista aiheutuvat kassavirrat poikkeavat kirjanpidon suoriteperusteisista kirjaamisista, minkä vuoksi yrityksen taseeseen kertyy sekä korottomia velkoja että saamisia. Mainitut erät muodostavat kirjanpidollisesti ja rahoitusteoreettisesti yhdessä yrityksen korottoman käyttöpääoman, johon sitoutuu yrityksen omaa ja vierasta pääomaa. Jos Energiamarkkinaviraston päätös kaikkien lyhyt- ja pitkäaikaisten saamisten eliminoinnista tuottopohjasta hyväksytään, myös lyhytaikaiset korottomat velat on vastaavasti eliminoitava oikaistun taseen vastattavista. Tällöin korottomien velkojen eliminoinnista aiheutuva "tyhjiö" oikaistun taseen vastattavissa tulee "täytettäväksi" kasvattamalla omaan pääomaan kohdistettavaa oikaistun taseen tasauserää. Lyhytaikaisten korottomien velkojen eliminointia on kuitenkin jatkettava ainoastaan ensisijaisessa vaatimuksessa tarkoitettujen saamisten määrään saakka.

Erillinen riskilisä

Useimmat seuraavassa esitetyistä seikoista merkitsevät olosuhteiden muutosta ensimmäiseen valvontajaksoon 2005–2007 nähden. Joukossa on kuitenkin myös tekijöitä, joiden kohdalla tilanne ei ole muuttunut toiselle valvontajaksolle tultaessa.

Fingridin toiminta on tullut entistäkin enemmän riippuvaiseksi Suomen ympäristössä ja koko Euroopassa tapahtuvista sähkömarkkinoiden muutoksista. Rajajohtojen toteutukseen ja käyttöön liittyvät kaupalliset ja poliittiset epävarmuudet voivat johtaa ennalta arvaamattomiin kehityskulkuihin. Rajasiirtoyhteyksien luominen voi pakottaa kantaverkkoyhtiön erityisen merkittäviin investointeihin, jotka voivat sittemmin osoittautua kannattamattomiksi. Tällaisesta esimerkkinä on esillä ollut merikaapelihanke Venäjälle. Myös muut rajayhteydet kuten uusi Fenno-Skan-merikaapeli ovat merkittävän pääomaintensiivisiä, pitkäkestoisia ja tekniikaltaan haastavia.

Rajainvestointeihin liittyy niin sanottujen pullonkaulatulojen kertymistä ja käyttöä koskeva kysymys. Pullonkaulatulot ovat seurausta siirtokapasiteetin niukkuuden synnyttämistä eriytyneistä hinta-alueista sähkömarkkinoilla, ja ne on käytettävä lähinnä investointeihin kantaverkkojen yhteenliittämiskapasiteetin ylläpitämiseksi ja pullonkaulojen poistamiseksi. Nämä tulot ovat olleet ensimmäisellä valvontajaksolla Fingridin kohdalla noin 16 miljoonaa euroa vuodessa, mutta ne ovat tulon jakamisesta usean osapuolen välillä tehdyn sopimuksen perusteella asteittain vähenemässä ja loppumassa Fingridin kohdalla nyt alkaneen valvontajakson aikana lähes kokonaan.

Valituksen perusteena on EU-sääntelynkin osalta ensimmäiseen valvontajaksoon nähden tapahtunut muutos. Euroopan yhteisöjen energianeuvosto on määritellyt kesäkuussa 2008 suuntaviivat, jotka ovat nyt Euroopan parlamentin käsiteltävinä. Kysymys ei ole enää vain komission ehdotuksesta, koska jäsenvaltiot ovat energianeuvostossa sitoutuneet viemään asiaa eteenpäin. Se, että sääntelyn seurauksena osa Fingridin omistajista joutuisi luopumaan omistuksestaan, olisi merkittävä muutos. Asian yhteydessä on spekuloitu esimerkiksi sillä, että Suomen valtio ostaisi Fortum-konsernin omistusosuuden usealla sadalla miljoonalla eurolla tai että Fingridistä tulisi käytännössä valtionyhtiö. Vaikka muutos ei ole varma, sen todennäköisyys on lisääntynyt ensimmäisen valvontajakson ajalta.

Suomalainen yhteiskunta ja sen toiminnot edellyttävät jatkuvaa ja yhä varmempaa sähköntoimitusta. Intensiivisyys kiihtyy muun ohella ydinvoimamyönteisyyden kasvaessa. Järjestelmään liitetään enenevässä määrin suuria tuotantoyksiköitä, joiden myötä siirtokapasiteetin ylläpitäminen sekä suunniteltujen keskeytysten järjestäminen ja liityntöjen toteuttaminen vaikeutuvat. Olkiluodon kolmas ydinvoimala esimerkiksi kuuluu maailman suurimpiin tuotantoyksiköihin. Järjestelmän käyttötapa joudutaan miettimään uudella tavalla. Reservien tarve kasvaa samalla, kun kantaverkon ikääntyminen lisää investointitarvetta.

Entistä laajemman yhtenäisen markkina-alueen kehittyminen luo tarpeita vahvistaa siirtoyhteyksiä Pohjoismaissa ja niiden lähialueilla. Fingrid rakentaa seuraavien neljän vuoden kuluessa 1.000 kilometriä johtoa, tai tällaista johtomäärää koskevat hankkeet tulevat mainitussa ajassa ainakin vireille. Verkon rakentamisen yleiset ja kustannustehokkaat edellytykset heikkenevät avo- eli ilmajohtojen vastustuksen kasvaessa ja johtoreittien saatavuuden vaikeutuessa erityisesti jo rakennetussa ympäristössä. Verkkotoiminnan toimintaympäristö kiristyy jo tämän valvontajakson aikana, eikä johtojen perinteistä rakennustekniikkaa voida enää pitää itsestään selvyytenä. Kysymys on tältäkin osin yhtäältä investoinneista sekä hankkeiden ja maahan kaivamisen riskeistä ja toisaalta asiakkaiden maksuhalusta ja -kyvystä.

Viranomaisvalvonta ja -prosessit monimutkaistuvat ympäristö- ja turvallisuusasioissa sekä verkkoliityntöjä koskevissa asioissa, ja ennakoitavuus samalla vähenee. Tällaisen regulaation kehittyminen ei ole ennakoitavissa, mutta regulaatio tuskin ainakaan vähenee. Investoinnit sähköverkkoihin toisaalta kasvavat kaikkialla, mikä asettaa sekä yhtiön omat että käytettävissä olevien toimittajien resurssit lujille. Infrastruktuuriin sijoittaminen on energia-alalla aktiivista talouden taantumasta huolimatta. Fingrid itse on suunnitellut investoivansa yli 100 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2012 saakka, mitä on perusteltua verrata esimerkiksi yhtiön vuotuisen liikevaihdon 350–400 miljoonaa euroa määrään. Kysymys on siitä, löytääkö yhtiö riittävästi toimittajia tähän suunnitelmaansa nähden.

Vapaaehtoinen kehitys sähkömarkkinoilla Euroopassa, Venäjällä ja Pohjoismaissa voi divergoitua, ja sääntelyn kautta voidaan joutua toteuttamaan ennakoimattomia investointeja ja muita toimenpiteitä. Jos Pohjoismaiden integroituminen etelän suuntaan Baltiaan lakkaa etenemästä, kehityksen pysähtyminen voi koitua kantaverkkoyhtiöiden vahingoksi esimerkiksi tilanteessa, jossa Baltiaan toteutetut investoinnit jäisivät tarpeettomiksi. Myös markkinoiden toimintaan kohdistuvat epäilyt sekä erilaiset markkinoita vääristävät tukitariffit tuovat kantaverkkotoimintaan ennakoimattoman tekijän. Nekin voivat johtaa tehtyjen rajajohto- ja muiden verkon kehitysinvestointien menetyksiin. Esimerkkeinä ovat viimeaikaiset turpeensyöttötariffeja ja tuulivoimapuistoja koskevat suunnitelmat eli hankkeet, joilla pidettäisiin yllä tai luotaisiin uusia yhteyksiä edellyttäviä tuotantopaikkoja.

Euroopan uusi ilmastostrategia on muuttamassa kokonaan voimajärjestelmien suunnitteluperusteita, ja käyttövarmuuden hallinta vaikeutuu merkittävästi. Tuulivoiman huomattava lisääminen samalla, kun joustavaa lauhdesäätövoimaa (hiilivoimaa) ajetaan alas, johtaa ja on muun muassa Saksassa jo johtanut suuriin vaikeuksiin, kun säiden mukaan ailahtelevaa tuotantoa yritetään sovittaa kantaverkkoon ja kulutukseen. Kysymys on varavoimajärjestelmien ja reservien sovittamisesta ja omavaraisuudesta, kun tuotanto vaihtelee sään mukaan ja kun kantaverkolla on vastuu verkon tasapainosta.

Toimitusvarmuuskannustimen mittaaman toimitusvarmuuden parantaminen olisi puolestaan investoinneilla tai muilla omilla toimenpiteillä suhteettoman kallista saavutettavissa olevaan hyötyyn nähden. Toimitusvarmuuden arviointiperusteena oleva keskeytykset ja niiden aiheuttamat haitat ovat pitkälti Fingridistä riippumattomia ja sen kontrollin ulottumattomissa. Yksittäisen tapahtumat aiheuttamat haitat voivat olla kantaverkkotoiminnan luonteen vuoksi suuria.

Epävarmuustekijät ja erityisriskit voidaan WACC-mallissa ottaa huomioon eri tavoin. Selkeintä on käsitellä ne oman pääoman lisääntyneenä kustannuksena tämän kustannuksen kuvatessa sijoituskohteen tuoton odotusarvoa. Fingridin vaatimus 2,5 prosentin preemiosta on kaikkien edellä mainittujen seikkojen perusteella hyvin kohtuullinen. Vaatimuksen hyväksyminen merkitsisi Fingridin pääoman keskikustannuksen kohoamista yhdellä prosenttiyksiköllä.

Rahoitusomaisuuden kustannus

Markkinaoikeus on 21.12.2006 antamassaan päätöksessä todennut, että päätöksessä vahvistettu malli oli rahoitusomaisuuden huomioon ottamista koskevilta osin esitelty vasta markkinaoikeuden suullisessa käsittelyssä, minkä vuoksi sitä ei ollut voitu valmistella kovinkaan perusteellisesti. Markkinaoikeus on katsonut tarkempaa selvitystä saattavan edellyttää muun muassa se, mikä osa verkonhaltijan rahoitusomaisuudesta on otettava huomioon oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa ja miten kustannus muodostuu. Energiamarkkinavirasto ei ole kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi tehdä tällaista selvitystä ennen uutta valvontajaksoa. Se ei siten ole selvittänyt Fingridin toiminnassaan tarvitseman rahoitusomaisuuden määrää eikä tämän määrän huomioon ottamista kohtuullisen tuoton arvioinnissa.

WACC-mallin soveltaminen edellyttää liiketoimintaan sitoutuneen pääoman määrittämistä, ja operatiivinen liiketoiminta edellyttää aina käyttöpääomaa kuten myös rahoitusvaroja. Tämä korostuu erityisesti kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta rahoituksensa hankkivan yhtiön kohdalla. Pääomamarkkinoilla toimivat sijoittajat edellyttävät velkainstrumentin liikkeellelaskijalta kohtuullista likviditeettiä. Rahoituksen saatavuus ja hinta riippuvat luottoluokituksesta, ja luokituslaitokset asettavat maksuvalmiuden hyvän luottoluokituksen edellytykseksi.

Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n suositus maksuvalmiuden tunnusluvusta kuvaa rahoitusomaisuuden asianmukaista mitoitusta olennaisesti paremmin kuin liikevaihtoon sidottu prosenttiluku. Se kuvaa maksuvalmiutta samaan tapaan kuin esimerkiksi oman pääoman tai sijoitetun pääoman tuottoprosentti kannattavuutta. Current ratio -tunnusluvussa verrataan rahoitusomaisuuden ja vaihto-omaisuuden yhteenlaskettua määrää lyhytaikaisen vieraan pääoman määrään. Vieras pääoma voi tällöin olla joko korotonta tai korollista. Lyhytaikaiseen vieraaseen pääomaan eivät sen sijaan kuulu liittymismaksut eivätkä muutkaan mahdolliset korottomat pitkäaikaiset vieraat pääomat. Menetelmä on yleisesti käytetty yritysten tilinpäätösanalyyseissä ja muissa arvioissa. Varsinkin Fingridin kaltaisessa pääomavaltaisessa yrityksessä Current ratio -luku kuvaa todellisia tarpeita selvästi paremmin kuin liikevaihdosta otettu prosenttiluku.

Fingridin vaatimusta on pidettävä määrältään maltillisena. Yhtiön kassa on noin 200 miljoonan euron suuruinen, eikä yhtiön tilintarkastajilla ole ollut sen osalta huomautettavaa. Fingridin liikevaihdon kahdeskymmenesosa merkitsee puolestaan vain noin 20 miljoonan euron suuruista rahoitusomaisuutta.

Kustannustehokkuuskannustin

Energiamarkkinavirasto käyttää kustannustehokkuuskannustimeen liittyvän kustannusten vertailutason määrityksessä lähtö- tai pohjatietoina Fingridin ilmoittamaa kontrolloitavissa olevien operatiivisten kustannusten budjettia sekä edellisten tilikausien toteutumatietoja. Vertailutason määrittämiseen liittyvää epävarmuutta vähennetään asettamalla vertailutasoon +/- 5 prosentin suuruinen vaihteluväli (virhemarginaali). Sen lisäksi, että vahvistuspäätöksen perusteella jää avoimeksi, kuinka vertailutaso käytännössä määritetään mainittujen tietojen perusteella, tällainen vaihteluväli ei ole riittävä vähentämään vertailutason määrittämiseen kaikissa tapauksissa jäävää epävarmuutta. Ensimmäisessä toista valvontajaksoa koskevassa neuvottelussa vertailutaso on sinänsä määritelty Fingridin ehdottamalla tavalla vuodelle 2008 budjetoitujen kustannusten perusteella, mutta tästä sellaisenaan ei vielä voida tehdä johtopäätöksiä tai ennusteita tulevien vuosien viranomaisratkaisujen sisällöstä.

Fingrid on ollut kansainvälisissä vertailuissa monta kertaa tehokkaimpien kantaverkkoyhtiöiden joukossa. Puheena olevalla kannustimella ei Fingridin toimintaan voida eikä ylipäänsä ole tarpeen vaikuttaa, koska yhtiö kehittää toimintaansa kaiken aikaa oma-aloitteisestikin eikä tehostamisvaraa juurikaan ole. Nyt vahvistetussa mallissa Fingridin kontrolloitavissa oleviin kustannuksiin luetaan muun muassa verkon yllättävistä vikakorjauksista aiheutuvat kustannukset eli sellaisiakin kustannuksia, joihin yhtiöllä on vain rajalliset vaikutusmahdollisuudet ja joiden ennustaminen on mahdotonta.

Vaihteluväli on näistä syistä muutettava kaksinkertaiseksi eli +/- 10 prosentin suuruiseksi.

Toimitusvarmuuskannustin

Vaihteluväli

Toimitusvarmuuskannustimen rakenne vastaa muutoin pääpiirteittäin kustannustehokkuuskannustimen rakennetta, mutta toimitusvarmuuskannustimeen ei vahvistuspäätöksen mukaan sisällytetä keskeytyskustannusten vertailutason vaihteluväliä. Virhemarginaalin poisjättämistä ei ole päätöksessä perusteltu millään tavalla.

Fingrid on laskenut verkkonsa liityntäpisteissä tapahtuneista keskeytyksistä aiheutuneen välittömän ja välillisen haitan arvoksi vuosina 2000–2006 keskimäärin 1,6 miljoonaa euroa vuodessa, mikä jo sellaisenaan kuvaa Fingridin erinomaista toimitusvarmuustasoa. Kantaverkon käytettävyys on ollut erittäin korkea, sillä keskeytysaika on ollut asiakkaan liittymää kohti laskettuna keskimäärin vain kaksi minuuttia vuodessa. Keskeytyshaitan arvon pienentäminen vielä tästä vaatisi joko verkkoinvestoinnein tai kunnonhallinnan vuosikustannuksin nykyistä huomattavasti suurempaa ja haitan arvoon nähden suhteetonta panostusta, joka ei olisi minkään osapuolen kannalta taloudellisesti perusteltua.

Vuosittaisiin häiriökeskeytyksiin ja niiden kustannuksiin liittyy lisäksi voimakasta esimerkiksi poikkeuksellisista sääolosuhteista johtuvaa vaihtelua verkonhaltijan toimenpiteistä riippumatta. Kustannuksiin ja toimitusvarmuutta koskevaan tunnuslukuun vaikuttavat useat tekijät, joihin Fingridillä on vain rajallinen ellei olematon vaikutusmahdollisuus. Tällaisia ovat ainakin ilmastolliset tekijät kuten ukkonen, lumi- ja jääkuormat, myrskyt ja tulvat merkittävimpinä sekä rakenneviat (esim. verkkokomponenttien valmistusvika), henkilöhäiriöt eli niin sanotut inhimilliset tekijät ja ulkopuoliset häiriöt kuten puunkaatajat ja työkoneet. Nämä kaikki seikat tekevät toimitusvarmuuden tavoitetason määrittämisen vaikeaksi ja merkitsevät käytännössä kannustimen toimimista ainoastaan sanktiona. Lisäksi toimintaympäristössä nähtävissä olevat muutokset kuten lisääntyvä kunnossapito sekä verkon rakentaminen ja ikääntyminen lisäävät häiriökeskeytyksistä syntyvän haitan riskiä tulevaisuudessa.

Yksittäiset kantaverkossa tapahtuvat häiriöt saattavat olla hyvinkin laajoja. Kantaverkon yksittäiset häiriöt aiheuttavat, paitsi suurempia kustannuksia, myös suurempia vaikutuksia kuin yksittäiset häiriöt esimerkiksi jakeluverkossa. Tämän vuoksi yksittäinenkin häiriö saattaa muuttaa vuosittain tarkasteltavaa toimitusvarmuustunnuslukua merkittävästi osoittamatta silti varsinaista muutosta toimitusvarmuustasossa tai toimitusvarmuuden kehityssuunnassa. Tehokkuustarkastelussa käytettävän toimitusvarmuustunnusluvun vertailutaso ei voi näin ollen perustua absoluuttiseen lukuun, vaan vertailutaso on määritettävä siten, että siihen sisältyy liikkumavaraa, joka mahdollistaisi tunnusluvulle luonteenomaisen ja hyväksyttävän vaihtelun.

Vertailutasojen määrittelyssä tulisi lisäksi ottaa tulevista toimintaympäristön muutoksista johtuen vuosittain huomioon yhtiön näkemys toiminnan tulevasta kehityssuunnasta ja vallitsevista riskeistä. Tulevaisuuden kytkentöjä ei kuitenkaan pystytä ennustamaan pitkälle aikavälille, eikä tulevaisuuteen ulottuvia laskelmia verkossa tehtävien kytkentöjen vaikutuksesta keskeytyshaittoihin siksi ole olemassa. Fingrid ei ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin ollut tilanteessa, jossa sen vuotuiset investoinnit asiakkailleen ja muille sähkömarkkinatoimijoille kasvavat yli 100 miljoonan euron vuositasolle.

Vaihteluvälin eli marginaalin avulla voitaisiin osaltaan vähentää vertailutason ja tunnusluvun määrittämiseen muutoinkin liittyvää epävarmuutta. Vaihteluväliksi on määritettävä +/- 30 prosenttia, mikä on sekä suhteellisesti että rahamääräisesti melko pieni.

Keskeytysten aiheuttamaa haittaa kuvaavat niin sanotut KAH-arvot lasketaan Energiamarkkinavirastossa noudattaen Fingridin käyttämää menetelmää, jossa historialliset KAH-arvot korjataan vastaamaan tarkasteluvuoden rahanarvoa. Toimitusvarmuuskannustimen vertailutaso esimerkiksi vuodelle 2008 saadaan siten korjaamalla vuosien 2003–2006 KAH-arvot vuoden 2007 rahanarvoon ja laskemalla arvoista keskiarvo. Vertailutasoksi on näin menetellen määräytynyt noin 1,8 miljoonaa euroa. Haitalle laskettu arvo suhteessa tähän tasoon on vuosina 2003 ja 2005 ylittänyt kannustimelle valituksessa vaaditun 30 prosentin suuruisen vaihteluvälin.

Kannustinkerroin

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista harkittaessa on otettava erityisesti huomioon se, että Energiamarkkinavirasto on tehnyt päätökseensä erilaisten lausuntojen ja suuntaviivojen jälkeen yllättäen erittäin merkittäviä asiamuutoksia ja aiheuttanut siten muutoksenhaun osittain tarpeettomasti.

LAUSUNTO

Vaatimukset Energiamarkkinavirasto on vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana ja että Fingrid Oyj velvoitetaan korvaamaan sille asian suullisesta käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 2.421,54 eurolla korkoineen.

Perusteet Yleistä

Energiamarkkinavirasto on tehnyt vahvistuspäätöksensä energiamarkkinavirastosta annetusta laista ja sähkömarkkinalaista ilmenevän toimivaltansa puitteissa. Se on noudattanut päätöstä tehdessään sähkömarkkinalain säännöksiä sekä ottanut huomioon myös säännöksiä koskevista lainvalmisteluasiakirjoista ilmenevät perustelut, säännösten taustalla olevan Euroopan yhteisöjen sähkön sisämarkkinadirektiivin 2003/54/EY säännökset ja tavoitteet sekä kohtuullisen tuoton valvontaa koskevan oikeuskäytännön. Virasto on niin ikään noudattanut hallintolakia ja suhteuttanut harkintavallan käyttönsä yleisiin hallinto-oikeudellisiin periaatteisiin. Päätös ei siten ole perustunut virheelliseen lain soveltamiseen.

Päätöksessä vahvistettu laskentamalli on pääosin samanlainen kuin ensimmäisen valvontajakson 2005–2007 laskentamalli. Poikkeuksina ovat lähinnä kustannustehokkuuskannustin ja toimitusvarmuuskannustin arviointimenetelmien osina sekä rahoitusomaisuuden määritelmän täsmentäminen vastaamaan kirjanpitolain määritelmää.

Energiamarkkinaviraston tähänastiset laskelmat ensimmäiseltä valvontajaksolta osoittavat, että verkonhaltijat eivät ole sillä jaksolla perineet niille sallittua tuottoa täysimääräisesti. Tämä viittaa siihen, että valvontamallin sallima tuotto on ollut verkonhaltijoiden kannalta riittävä.

Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset

Energiamarkkinavirasto perustaa taloudellisen valvontansa mahdollisimman pitkälti kirjanpitolain mukaiseen tilinpäätösaineistoon. Sähköverkkotoiminnan eriytetty tuloslaskelma ja tase ovat tilintarkastajien hyväksymiä kirjanpitolain mukaisia asiakirjoja. Rahoitusomaisuudenkin osalta on siten perusteltua käyttää kirjanpitolain mukaista määritelmää.

Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset luetaan kirjanpitolain 4 luvun 4 §:n mukaan kokonaisuudessaan rahoitusomaisuuteen. Kyseinen kirjanpitolain kohta on yksiselitteinen ja osoittaa saamisten merkityksen kirjanpidossa ja yritysten tilinpäätösanalyyseissä. Se, että tuloslaskelmaan ja taseeseen tehdään valvonnan kannalta merkittäviä oikaisuja kuten verkko-omaisuuden oikaiseminen nykykäyttöarvoonsa, ei tarkoita sitä, että tarkoituksena olisi poiketa kirjanpitolain mukaisista tilinpäätöserien märittelyistä.

Energiamarkkinavirasto on soveltanut ensimmäisellä valvontajaksolla markkinaoikeuden päätöksissä esitettyä määritelmää ja rinnastanut rahoitusomaisuuteen lyhytaikaisten saamisten osalta sijoitus- ja lainasaamiset sekä konsernin sisäiset saamiset kuten emoyhtiön taseessa olevan verkonhaltijan kassan. Ensimmäisellä valvontajaksolla sovellettu rahoitusomaisuuden määritelmä ei ole vastannut kirjanpitolain määritelmää, mutta virasto ei ole voinut enää sen jakson osalta korjata virheellistä määritelmää oma-aloitteisesti. Hyöty siitä, että osa rahoitusomaisuudesta on ensimmäisellä valvontajaksolla luettu verkkotoimintaan sitoutuneeseen pääomaan ja että sille on voitu laskea WACC-mallin mukaista kohtuullista tuottoa, on jäänyt Fingridille. Fingridiä on pyydetty selvittämään lisätietoina sijoitus- ja lainasaamisensa ilmoittaessaan virastolle vuosien 2005 ja 2006 verkkotoiminnan tilinpäätöstietoja. Esillä oleva kysymys ei ole siten voinut tulla Fingridille täytenä yllätyksenä.

Nyt kysymyksessä olevia saamisia eli lähinnä myynti- ja siirtosaamisia ei toisellakaan valvontajaksolla eliminoida kohtuullisen tuoton laskentamallista kokonaan, vaan niille sallitaan muun rahoitusomaisuuden osana määrätty kustannus markkinaoikeuden päätösten 21.12.2006 ja nyt annettujen vahvistuspäätösten mukaisesti.

Fingridin valitus on perusteluiltaan myös ristiriitainen. Yhtiö on vaatinut yhtäältä saamisten lukemista mukaan verkkotoimintaan sitoutuneeseen pääomaan. Se on toisaalta rahoitusomaisuuden kustannuksen yhteydessä vedonnut Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n määrittämään Current ratio -tunnuslukuun, vaikka Yritystutkimusneuvottelukunta ry on määritellyt saamiset Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi -teoksessaan Fingridin nyt vetoamasta poiketen. Neuvottelukunta on nähnyt pitkäaikaiset saamiset sijoituksiin rinnastettavina erinä ja lyhytaikaiset saamiset rahoitusomaisuutena edellyttäen kuitenkin jälkimmäisiltä likvidiyttä. Energiamarkkinaviraston soveltamassa mallissa sijoitukset eliminoidaan kokonaisuudessaan oikaistusta taseesta, koska myös rahoitustuotot eliminoidaan oikaistusta tuloslaskelmasta. Virasto ei sen sijaan eliminoi pitkäaikaisia saamisia kokonaan vaan määrittelee ne osaksi rahoitusomaisuutta.

Yritystutkimusneuvottelukunta ry laskee lyhytaikaiset saamiset osaksi rahoitusomaisuutta määrittäessään nettokäyttöpääomaa ja maksuvalmiutta. Rahoitusomaisuus sisältää neuvottelukunnan mukaan lyhytaikaiset saamiset ja rahat sekä rahoitusarvopaperit. Vastaavaan määritelmään on päätynyt myös professori Jarmo Leppiniemi. Lyhytaikaisten saamisten kuulumisesta rahoitusomaisuuteen ei ole siten mitään epäselvyyttä, vaan sanottu määrittely on yleinen käytäntö arvioitaessa yrityksen maksuvalmiutta.

Energiamarkkinaviraston soveltama rahoitusomaisuuden määrittely on edellä olevan perusteella niin kirjanpitolain kuin tilinpäätösanalysoinnin mukainen.

Fingridin vaihtoehtoinen vaatimus lyhytaikaisten korottomien velkojenkin eliminoimisesta on kyseenalainen, koska kyseessä on nimenomaan rahoitusomaisuuden määrittely ja rahoitusomaisuudelle sallittava tuotto. Lyhyt- ja pitkäaikaisten saamisten sekä lyhytaikaisten korottomien velkojen eliminointi oikaistusta taseesta merkitsisi käytännössä sitä, että eliminoitavalle korottomien velkojen erälle sallittaisiin pääoman painotettu keskikustannus (WACC-tuotto), koska oikaistun taseen tasauserä kasvaisi eliminoitavan korottomien velkojen erän verran. Toissijainen vaatimus onkin nähtävä kiertotienä tavoiteltuun lopputulokseen pääsemiseksi siltä osin, kuin oikaistun taseen molemmilta puolilta eliminoitavat erät olisivat määriltään yhtä suuret.

Erillinen riskilisä

Valvonnassa käytettävässä WACC-mallissa riskit on arvioitu malliin kuuluvien talousteoreettisten parametrien avulla. Merkittävät verkkotoiminnan riskit on jo otettu huomioon laskettaessa WACC-kaavan osana olevia CAP-mallin riskiparametreja, jotka perustuvat kansainväliseen vertailuaineistoon. Jos suomalaiseen kantaverkkoyhtiöön kohdistuu jokin todellinen riski, vastaava riski on jollakin todennäköisyydellä mahdollinen kaikille kantaverkonhaltijoille niiden sijainnista riippumatta, jolloin sen vaikutuksen tulisi näin ollen näkyä CAP-mallin markkinariskipreemiossa ja beeta-kertoimessa myös kansainvälisessä vertailussa. Erillistä lisäriskipreemiota on ylipäänsä käytetty vain, jos sijoituskohteeseen sisältyvää riskiä ei ole voitu ottaa huomioon CAP-mallin muissa muuttujissa.

Uuden vahvistuspäätöksen osalta vedotuilta osin on ensinnäkin huomattava, että Fingridille ei ole käytännössä asetettu tehostamisvaatimuksia niin kuin muille verkonhaltijoille vaan että yhtiötä kannustetaan kannustimien avulla ylläpitämään ja parantamaan kustannustehokkuuttaan ja toimitusvarmuuttaan samalla, kun virasto vastaavasti ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että yhtiö ei kehitä toimintaansa. Fingridin tavoite perustuu tehokkuusmalliin, jossa yhtiölle asetetaan erikseen kustannustehokkuus- ja toimitusvarmuuskannustimet. Mallissa on asetettu tavoitteeksi, että Fingrid pystyy toimimaan nykyisellä tehokkuustasollaan toisin kuin jakelu- ja alueverkonhaltijat, joiden on kontrolloitavissa olevien operatiivisten kustannusten osalta parannettava nykyistä tasoaan vähintään yleisen tehostamistavoitteen verran.

Lisäriskipreemiota koskeva vaatimus johtaisi menestyessään siihen, että kannustinmenetelmät eivät enää olisi tasapuolisia Fingridin ja sen asiakkaiden välillä, kun automaattinen riskilisä kasvattaisi omistajien tuottoa ja vähentäisi asiakkaiden mahdollisuutta saada hyvitystä tehottomasta ja huonolaatuisesta toiminnasta. Oikeudenmukaisena ei toisin sanoen voida pitää sitä, että sanktioiden mahdollisuutta kompensoitaisiin ja aikaisempaa tuottotasoa siten taattaisiin nyt vaaditulla lisäpreemiolla, jolloin Fingrid voisi käytännössä aina tavoitella vähintään aikaisemman kaltaista sallittua tuottotasoa. Korkeampi sallittu tuotto ei välttämättä johda parempaan toimintavarmuuteen esimerkiksi lisääntyneiden investointien seurauksena, sillä korkeampaa tuottoa voidaan käyttää myös omistajille tuloutettavien voittojen lisäämiseen.

Kustannustehokkuuskannustimeen sisältyy lisäksi kiinteästi määrätty +/- 5 prosentin suuruinen vertailutason vaihteluväli, jonka sisällä kannustin ei vaikuta Fingridin oikaistuun tulokseen. Muista verkonhaltijoista poiketen Fingridiä koskee myös ennen vuosittain vahvistettavia vertailutasoja niin sanottu neuvottelumenettely, jossa yhtiölle annetaan mahdollisuus esittää selvitystä merkittävistä kantaverkkotoimintaan liittyvistä, sekä kustannustehokkuus- että toimitusvarmuuskannustimen vertailutasoon vaikuttavista tekijöistä. Jo nämä seikat pienentävät kannustimiin liittyvää epävarmuutta ja osoittavat, ettei lisäriskipreemion määräämiselle ole valvontamallin eikä Fingridille asetettujen kannustimien perusteella aihetta. Myös hallintolain 6 §:n edellyttämä tasapuolinen kohtelu on toteutunut vahvistuspäätöksissä tietyt Fingridiin liittyvät eroavuudet huomioon ottaen.

Juuri mainittuun neuvottelumenettelyyn ja sen yhteydessä tehtäviin ratkaisuihin liittyy sinänsä määrättyä harkintavallan käyttöä. Kysymys on kuitenkin Energiamarkkinaviraston hallintoviranomaisena tekemistä päätöksistä, jossa viraston on otettava huomioon kaikki asiassa esitetyt seikat ja joihin Fingrid voi hakea muutosta samassa yhteydessä kuin valvontajakson jälkeen tehtäviin päätöksiin.

Fingridin verkkoliiketoiminnan riskit eivät ole tosiasiassa muuttuneet ensimmäisen ja toisen valvontajakson välillä. Fingrid ei ole esittänyt vaatimuksensa tueksi konkreettisia seikkoja vaan ainoastaan tulevaisuuteen kohdistuvia oletuksia ja spekulaatioita. Fingridin vetoamat seikat ovat epävarmoja sekä sellaisinaan että vaikutuksiltaan. Vaikutukset kohdistuvat joka tapauksessa vasta kolmanteen valvontajaksoon, minkä lisäksi Energiamarkkinavirastolla on mahdollisuus muuttaa aikaisempaa päätöstään sähkömarkkinalain 38 b §:n nojalla annettavalla uudella päätöksellä. Fingrid on viitannut muun ohella keskeneräisiin EU-tason säädösvalmisteluihin, joiden toteutumisesta ei ole minkäänlaista varmuutta. Fingrid ei ole myöskään kyennyt perustelemaan, millä tavoin mahdollisista lisävelvoitteista aiheutuisi kantaverkkotoiminnalle sellaisia lisäkustannuksia, joita yhtiö ei voisi siirtää asiakkaidensa maksettavaksi.

Fingridin toimintaan järjestelmävastuullisena kantaverkonhaltijana liittyy sinänsä riidattomasti velvoitteita, joiden perusteella yhtiö eroaa toimintansa tietyiltä osin sähkön jakeluverkkotoimintaa harjoittavista yhtiöistä. Nämä erityispiirteet vaikuttavat kuitenkin ennemmin toiminnan laajuuteen kuin lisäävät liiketoiminnan riskejä. Energiamarkkinavirasto on ottanut Fingridin erityispiirteet huomioon arvioidessaan CAP-mallin parametreja asiantuntijalausuntojen perusteella.

Fingrid ei ole yksilöinyt vetoamiaan muutoksia Suomen ympäristössä ja koko Euroopassa ensimmäisen ja toisen valvontajakson välillä. Sähkömarkkinoilla ei olekaan tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat lisänneet Fingridin liiketoimintariskiä. Yhtiön tuotot koostuvat suomalaisilta sähkön tuottajilta ja käyttäjiltä perittävistä maksuista. Sallitun tuoton asettamissa rajoissa yhtiö voi päättää tariffirakenteestaan kattaakseen tehokkaan toiminnan kustannukset mukaan lukien investoinnit. Fingridin liiketoimintariski riippuu näistä suomalaisista toimijoista, joiden kohdalla ei ole tapahtunut muutoksia toiselle valvontajaksolle siirryttäessä.

Fingridin on kantaverkonhaltijana ylläpidettävä ja kehitettävä verkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin siten, että edellytykset tehokkaasti toimiville sähkömarkkinoille voidaan turvata. Rajajohdot vaativat aina työ- ja elinkeinoministeriön hyväksynnän, jolloin myös uudesta rajajohdosta aiheutuvat kustannukset arvioidaan lupapäätöstä tehtäessä. Verkkoon tehtävistä investoinneista päättävät yhtiön omistajat ja johto. Nämä investointikustannukset Fingrid on voinut ja voi edelleen periä asiakkailtaan täysimääräisesti, eikä yhtiön liiketoimintariski ole siltäkään osin muuttunut. Toisin kuin eräissä Euroopan maissa, Energiamarkkinavirasto ei Suomessa arvioi kohtuullista tuottoa valvoessaan, ovatko tehdyt investoinnit olleet liiketaloudellisesti järkeviä, vaan kaikki verkkoon tehdyt investoinnit sisällytetään tuottopohjana olevaan pääomaan. Fingridillä on toisaalta mahdollisuus periä kohtuulliset liitynnästä aiheutuvat kustannukset liittyjältä.

Euroopan yhteisöjen komission 19.9.2007 julkaiseman ehdotuksen (ns. kolmas paketti) käsittelyä ja lopputulosta on vaikea ennustaa, sillä ehdotuksessa on useita kiistanalaisia kohtia kuten suurimpana juuri sähkön tuotannon ja siirron omistuksellista eriyttämistä koskeva kysymys. Euroopan parlamentti on tehnyt ehdotuksesta niin sanotun ensimmäisen lukemisen ja esittänyt siitä yli tuhat huomautusta. Ehdotuksen jatkokäsittelyn aikataulu on avoinna. Komissio, neuvosto ja parlamentti joutuvat jatkamaan keskustelua yksimielisyydestä, mutta tällä vaiheella olisi jo kiire ottaen huomioon vuonna 2009 käytävät parlamenttivaalit. Asiakokonaisuuteen liittyy niin yhteisöjen kuin jäsenvaltioidenkin tasolla vielä toistaiseksi tuntemattomia siirtymäsäännöksiä, joiden sisällöstä päättäminen on myös vaikeaa. EU-sääntelyä koskeva tilanne on näistä syistä yhtä epäselvä kuin aikaisemminkin.

Ehdotuksen mahdolliset vaikutukset näkyvät joka tapauksessa säädösten toimeenpanoaikataulun vuoksi aikaisintaan toisen valvontajakson lopussa. Kun Fingrid lisäksi on laiminlyönyt perustella puheena olevaa riskiä määrällisesti, lisäriskipreemion vaatiminen EU-regulaation perusteella on tässä vaiheessa spekulatiivista ja perusteetonta. Energiamarkkinavirasto voi muuttaa vahvistuspäätöstä uudella päätöksellään muun muassa lainsäädännön muuttuessa ja Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen täytäntöön panemiseksi. Fingridin vetoama seikka voidaan siten ottaa huomioon aikanaan, mikäli siihen ilmenee todellista tarvetta.

Suuria tuotantoyksiköitä on Suomessa ollut aikaisemminkin. Kysymys on tavanomaisesta kantaverkkotoiminnasta eli mukautumisesta erilaisiin toimintaympäristöihin. Suurista yksiköistä ja Fingridin vetoamasta intensiivisyydestä ei aiheudu sellaisia kustannuseriä, joita valvontamallissa ei otettaisi huomioon, sillä Fingrid saa viedä investoinneista ja liittymisistä aiheutuvat kustannukset edellä todetuin tavoin siirtotariffeihinsa ja liittymismaksuihinsa. Tässä kohdin vedotut seikat eivät siten merkitse väitettyä lisäriskiä. Fingridin yleisesti viittaama asiakaskadon vaarakin kasvattaa Fingridin riskiä periaatteessa vain siinä teoreettisessa tilanteessa, että sen viimeinen asiakas ei suostuisi vastaamaan siirtomaksuillaan kaikista yhtiön kustannuksista.

Valvontamallin puolesta Fingrid saa sijoittaa uudet johtonsa myös maan alle ja periä kustannukset asiakkailta täysimääräisesti. Fingrid ei ole toisaalta esittänyt yksityiskohtaisia kaapelointiin liittyviä investointisuunnitelmia.

Investointisuunnitelman ja vedotun toimittajapulankin osalta kysymys on jälleen siitä, miten kalliiksi rakentaminen tulee ja kenen kaikkien maksettavaksi Fingrid voi siirtää kustannuksensa. Sähkömarkkinalain tarkoittamaan regulaatioon ei ole tullut muutoksia, eikä Energiamarkkinavirasto ole ottanut kantaa regulaatioon muiden viranomaisten toimesta.

EU-tasoinen sääntely on tarpeen tilanteessa, jossa haluttuun lopputulokseen ei päästä vapaaehtoisin toimenpitein. Vapaaehtoisen kehityksen osalta on myös huomattava, että Fingridin omistajat ovat yhtiön hallituksen kautta tai kanssa olleet päättämässä Fingridin tässä yhteydessä tarkoittamista investoinneista. Tähän nähden on nurinkurista vaatia lisätuottoa investointeihin liittyvien riskien perusteella. Muutoin näihin tilanteisiin soveltuu edellä siirtomaksuista ja liittymismaksuista lausuttu.

Kantaverkon käytön osalta toisella valvontajaksolla ei ole tapahtumassa mitään ilmastostrategiaan perustuvia muutoksia. Suunnitteluperusteet on muutoinkin aina mukautettava vallitseviin oloihin. Avoinna ovat kysymykset siitä, sitoutuuko Suomi uusiutuvia energianlähteitä koskeviin eurooppalaisiin tavoitteisiin ja toteutetaanko tavoitteet tuulivoimalla. Vasta näiden kysymysten ratkettua on tarpeen puhua varavoimajärjestelmistä, jotka sitä paitsi jakeluverkonhaltijoista poiketen otetaan Fingridin kohdalla huomioon valvontamallissa. Varavoimajärjestelmään liittyvän laitteiston saa kantaverkon valvontamallissa lukea mukaan tuottopohjaan.

Fingridin erikseen vetoamat seikat palautuvat yleisesti ottaen mahdollisuuteen periä kustannukset asiakkailta (niin sanottu "kuka sammuttaa valot" -tilanne). Toisin kuin Suomessa, monessa muussa maassa asiakaskohtaisille maksuille on säädetty yläraja. Fingrid on toisaalta aikaisemmin korostanut sitä, kuinka sen asiakkaat merkitsevät sen tärkeintä regulaattoria. Kun näitä asiakkaita on yhtiön omistajina mukana päättämässä investoinneista omiin tarpeisiinsa, on ristiriitaista esittää, että omistajat eivät haluaisi sijoittaa lisäpääomia alhaisen tuottotason vuoksi. Fingrid on vedonnut suuressa määrin jo seuraavien valvontajaksojen mahdollisiin riskeihin.

Vaadittu preemio on mielivaltainen senkin vuoksi, että Fingrid on tyytynyt luettelemaan mahdollisia riskejä esittämättä määrällisiä arvioita ja laskelmia niiden suuruuksista.

Rahoitusomaisuuden kustannus

Markkinaoikeuden 21.12.2006 antamien päätösten mukainen malli on perustunut toistaiseksi laajimpaan selvitykseen tästä kysymyksestä, minkä vuoksi mallia on pidettävä parhaana sähköverkkotoiminnan maksuvalmiuden turvaamiseksi. Malli on vaikuttanut vielä sitä sittemmin analysoitaessa ja valituksenalaisia päätöksiä valmisteltaessa kokonaisuuden kannalta riittävän toimivalta. Mitään laajempaa selvitystä mallin osatekijöistä ei Energiamarkkinavirasto sinänsä kuitenkaan ole ehtinyt tehdä.

Rahoitusomaisuuden määrän vertaaminen verkonhaltijan tilinpäätöksen mukaiseen lyhytaikaiseen vieraaseen pääomaan ei ole vahvistuspäätösten mukaista menetelmää perustellumpi tapa arvioida verkkotoiminnan harjoittamiseen tarvittavan rahoitusomaisuuden määrää.

Energiamarkkinavirasto on selvittänyt kaikkien sähköverkkotoiminnan harjoittajien tilinpäätöksistä ja vuosikertomuksista, kuinka yleisesti Current ratio -tunnuslukua tosiasiassa käytetään. Selvitys osoittaa, että yksikään sähköverkonhaltija ei ole raportoinut sanottua tunnuslukua vuosilta 2005 ja 2006 laadituissa tilinpäätöksissä ja että vain kymmenen yhtiötä tai konsernia 103 läpikäydystä on maininnut tunnusluvun näitä tilinpäätöksiä koskevissa raporteissaan. Fingrid ei ole koskaan raportoinut kyseistä tunnuslukua tilinpäätösasiakirjoissaan. Tunnuslukua ei näin ollen käytetä yleisesti toimialalla, eikä se sovellu kuvaamaan verkonhaltijoiden tarvitseman rahoitusomaisuuden määrää. Toisaalta, jos verkonhaltijat ovat katsoneet, ettei tunnuslukua ole tarpeen raportoida omistajille, valvontamalli on ilmeisesti sallinut verkonhaltijoille riittävän rahoitusomaisuuden eikä verkonhaltijoilla ole ollut maksuvalmiuteen liittyviä huolia.

Verkonhaltijoilla ei ole juurikaan tunnusluvun kaavaan sisältyvää vaihto-omaisuutta johtuen tuotteen varastoinnin mahdottomuudesta, mikä sekin osoittaa tunnusluvun sopimattomuutta rahoitusomaisuuden määrän mittariksi. Näin siitäkin huolimatta, että vaihto-omaisuuden puuttuminen poistaa samalla tähän osatekijään liittyvän tulkintavaikeuden ja epävarmuuden. Yli puolella verkonhaltijoista ei ole taseessaan lainkaan vaihto-omaisuutta. Fingridin vaihto-omaisuus on ollut oikaistun taseen loppusummasta noin 0,15 prosenttia vuonna 2005 ja noin 0,1 prosenttia vuonna 2006, joten sen merkitys on ollut vähäinen.

Yli puolella verkonhaltijoista ei ole myöskään korollista lyhytaikaista velkaa kun taas Fingrid on velkaisimpia yhtiöitä toimialalla, mikä sekin merkitsee suurta vaihtelua Current ratio -tunnusluvun laskentaan vaikuttavissa tekijöissä. Tarpeellisen rahoitusomaisuuden mittaaminen tunnusluvun perusteella asettaisi näistä syistä verkonhaltijat eriarvoiseen asemaan. Tätäkin olennaisempaa on kuitenkin se, että verkonhaltijoiden taseista luettavat erät ovat alttiimpia vaihteluille ja verkonhaltijoiden itsensä vaikutukselle kuin liikevaihto, joka on luettavissa suoraan verkonhaltijoiden tuloslaskelmista.

Asiaa ratkaistaessa on vielä huomattava, kuinka rahoitusomaisuudesta verkonhaltijoille aiheutuvaa kustannusta kaventavat joka tapauksessa vahvistuspäätöksissä kohtuullisuusvalvonnan ulkopuolelle jätetyt rahoitustuotot. Energiamarkkinavirasto sallii toisaalta verkonhaltijoiden vähentää oikaistua toteutunutta tuottoa laskettaessa markkinaehtoisten lainojensa niin sanotut nettosuojauskulut tavalla, jota virasto on selvittänyt tarkemmin 10.10.2008 päivätyssä kirjelmässään. Tämä koskee eritoten Fingridiä, joka on vähentänyt tällaisia suojauskuluja ensimmäisellä valvontajaksolla miljoonia euroa vuodessa. Mainittuun kokonaisuuteen nähden olisi kohtuutonta, jos verkonhaltijat saisivat lisäksi vieraan pääoman kustannusta vastaavan hyvityksen käytännössä kaikelle rahoitusomaisuudelleen.

Kustannustehokkuuskannustin

Vaihteluvälin kasvattaminen on perusteetonta, koska Fingridille ei ole asetettu tehostamistavoitetta vaan tehostamiskannustin, joka sisältää varovaisuusperiaatteen mukaisesti kolme merkittävää Fingridin erityispiirteet huomioon ottavaa ja riskiä alentavaa elementtiä. Kannustin ensinnäkin laukeaa vasta, kun toteutuneet kontrolloitavissa olevat operatiiviset kustannukset ylittävät tai alittavat +/- 5 prosentin vaihteluvälillä varmistetun lähtötason. Kannustinkerroin on toisekseen asetettu tasolle 0,5, mikä puolittaa kannustimen vaikutuksen oikaistua tulosta laskettaessa. Kannustin on lisäksi rajattu rahamääräisesti niin, että se voi olla enintään kolme prosenttia kyseisen vuoden verojen jälkeisestä sallitusta kohtuullisesta tuotosta. Kaikki nämä seikat kuten myös edellä erillisen riskilisän yhteydessä jo selostettu neuvottelumenettely kannustimien vertailutasoja asetettaessa merkitsevät poikkeusta muiden verkonhaltijoiden tehostamistavoitemallista.

Fingridin toteutuneet kontrolloitavissa olevat operatiiviset kustannukset ovat sinänsä vaihdelleet jonkin verran vuosina 2003–2007. Vaihtelu on kuitenkin ollut vuotta 2005 lukuun ottamatta suhteellisen pientä. Jos vaihteluväli olisi nyt vahvistettua suurempi, kustannuskannustimen vaikutus joka tapauksessa eliminoituisi kokonaan, mikä ei ole teoreettisestikaan kannustimen tarkoitus.

Kontrolloitavissa olevat operatiiviset kustannukset merkitsevät Fingridin kohdalla vain noin 25 prosenttia yhtiön kaikista operatiivisista kustannuksista, mikä on selvästi vähemmän kuin muiden verkonhaltijoiden kohdalla. Esimerkkinä mainitut yllättävät vikakorjaukset ovat muillekin verkonhaltijoille haastavia, mutta silti ne on verkkotoiminnan olennaisena ja tavanomaisena osana hyväksytty kontrolloitavissa oleviin kustannuksiin.

On vielä huomattava, että Energiamarkkinavirasto vahvistaa kunakin valvontajakson vuonna käytettävän kustannustehokkuuskannustimen kustannusten vertailutason erikseen ja ainakin osittain Fingridin esittämän budjetin perusteella. Ennen vertailutason vahvistamista virasto varaa Fingridille mahdollisuuden esittää näkemyksensä vahvistettavista vertailutasoista edellä jo mainitussa neuvottelumenettelyssä. Tältäkin osin Fingrid on erityisasemassa muihin verkonhaltijoihin nähden, koska muiden osalta tehostamistavoitteiden lähtötasot on asetettu jo vahvistuspäätöksissä etukäteen. Poikkeuksellinen neuvottelumenettely on otettu käyttöön nimenomaan Fingridin aloitteesta, ja ensimmäisessä neuvottelussa 2008 Energiamarkkinavirasto on hyväksynyt yhtiön esityksen vertailutason määräytymisestä.

Fingridille asetettu kustannustehokkuuskannustin on mainituista syistä vähintäänkin kohtuullinen varsinkin, jos sitä verrataan muiden verkonhaltijoiden tehostamistavoitteisiin.

Toimitusvarmuuskannustin

Vaihteluväli

Toimitusvarmuuskannustin toimii vahvistuspäätöksen mukaan kannustavana elementtinä heti, kun toteutunut keskeytystaso poikkeaa vertailutasosta. Kannustimen on nimenomaisesti tarkoitus toimia näin. Fingridin vaatima vaihteluväli merkitsisi todennäköisesti sitä, että kannustimella ei vaikutettaisi yhtiön verkkotoiminnan tuottoon juuri lainkaan. Vaatimuksen hyväksyminen pienentäisi yhtiön toimintaa ohjaavaa vaikutusta ja vesittäisi sen lähes kokonaan.

Fingrid on toimittanut 24.9.2008 järjestetyssä suullisessa käsittelyssä korjatun kuvan koskien vuosina 2003–2006 toteutuneiden keskeytysten perusteella laskettuja haitta-arvoja vuoden 2007 rahanarvoon korjattuina, näiden arvojen keskiarvoa sekä arvojen vuosittaisia poikkeamia sanotusta keskiarvosta. Energiamarkkinavirastolla ei ole ollut tältä osin huomauttamista. Sanotun selvityksenkin perusteella on joka tapauksessa perusteetonta väittää, että toimitusvarmuuskannustin voisi toimia ilman vaadittua vaihteluväliä yksinomaan sanktiona.

Häiriökeskeytykset voivat sinänsä vaihdella vuosittain voimakkaasti. Tämän vuoksi häiriöitä voi kuitenkin olla joinakin vuosina myös poikkeuksellisen vähän. Kun vertailutaso asetetaan neljän vuoden kustannusten keskiarvon suuruiseksi, on selvää, että joinakin vuosina toteutunut taso ylittää vertailutason ja toisina puolestaan alittaa sen. Vuosittainen kannustinvaikutus on siis Fingridin kannalta positiivinen tai negatiivinen. Myös kannustimen määrälle asetettuja ylä- ja alarajoja sovelletaan vuosittain erikseen, ja yhtenä vuonna toteutuneiden keskeytysten vaikutus nelivuotisen valvontajakson kokonaisuuteen on joka tapauksessa rajallinen.

Kannustinkerroin

Vahvistuspäätöksen mukainen kannustinkerroin 1,0 on tehokkuusmallia kehittämään valitun Gaia Consulting Oy:n suosittelema ratkaisu. Fingridin toimitusvarmuus on jo niin korkealla tasolla, että yhtiölle kuuluu perustellusti koko kannustimen mahdollistama bonus, mikäli yhtiö saavuttaa vielä paremman tason. Mikäli yhtiön toimitusvarmuus toisaalta laskee, asiakkaiden on saatava korvaus laadun heikkenemisestä aiheutuvasta haitasta täysimääräisenä.

Toimitusvarmuusvarmuuskannustimelle on lisäksi asetettu ylä- ja alarajat siten, että kannustimen vaikutus on enintään kaksi prosenttia kyseisen vuoden sallitun kohtuullisen tuoton määrästä verojen jälkeen.

Fingridin aseman vertaaminen jakeluverkkotoimintaan on tältä osin perusteetonta, koska jakeluverkonhaltijoille on asetettu erikseen tehostamistavoite, minkä lisäksi niitä kannustetaan vielä erikseen toimitusvarmuuden parantamiseen. Fingridin kohdalla keskeytyskustannuksia lasketaan vain häiriökeskeytysten osalta, kun taas jakeluverkonhaltijoiden kohdalla kustannuksia kertyy poikkeuksetta kaikista kuten myös suunnitelluista keskeytyksistä. Toimitusvarmuuskannustimen ylä- ja alarajat ovat jakeluverkonhaltijoiden kohdalla suuremmat kuin Fingridillä eli kymmenen prosenttia vuotuisen kohtuullisen tuoton määrästä. Fingridillä on lisäksi kustannustehokkuuskannustimessa kannustinkertoimena 0,5, vaikka jakeluverkonhaltijoiden vastaava kerroin tehostamistavoitteessa on 1,0.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Valittajalla ei ole hallintolainkäyttölain mukaan ehdotonta oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan siinäkään tapauksessa, että se voittaisi valituksensa. Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut miltään osin Energiamarkkinaviraston virheestä. Korvausvelvollisuuteen kuten myös mahdollisen korvauksen määrään vaikuttavat lisäksi muun ohella asian riitaisuus ja tulkinnanvaraisuus. Fingridin oikeudenkäyntikulujen jäämistä Fingridin vahingoksi on tässä tapauksessa pidettävä asian lopputuloksesta riippumatta kohtuullisena.

Korvausvaatimus perustuu osittain tarpeettomiin toimenpiteisiin, minkä lisäksi se on joka tapauksessa kokonaismäärältään kohtuuton.

VASTASELITYS Fingrid Oyj on lausunut vastaselityksenään muun ohella seuraavaa.

Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset

Energiamarkkinavirasto on lausunnossaan sivuuttanut WACC-mallin teoreettiset lähtökohdat sekä sekoittanut mallin soveltamisen kirjanpitolain ja yritystutkimuksen käsitteistöön asiaan kuulumattomalla tavalla. Verkkotoimintaan sitoutuneiden liiketoiminnallisten erien määrittämistä ja määrältään riittävänä pidettävän rahoitusomaisuuden määrittämistä koskevia kysymyksiä ei tule sekoittaa keskenään.

Markkinaoikeuden suulliseen käsittelyyn saakka ainoaksi perusteeksi saamisten kaikkinaiselle eliminoimiselle toimintaan sitoutuneesta pääomasta on esitetty viittaus kirjanpitolakiin. Tase-erien mukaan lukemisen tai poisjättämisen on kuitenkin oltava rahoitusteorian kannalta johdonmukaista.

Markkinaoikeuden suullisessa käsittelyssä saamisten riskittömyydestä esitetyt väitteet ovat nekin perusteettomia. Mahdollisuus vaatia vakuutta ei osoita saamisten riskittömyyttä vaan juuri päinvastoin riskipitoisuutta. Vakuuskaan ei poista puheena olevaa riskiä kokonaan, ja eri kysymys on joka tapauksessa vielä se, mitä asiakkaan kanssa saadaan ylipäänsä vakuuden osalta sovittua. Yleisten sopimusehtojen mukaan vakuutta on mahdollista vaatia vasta, kun riski on jo realisoitunut. Energiamarkkinaviraston esittämillä sopimusehdoilla, joista toinen on sitä paitsi vain julkilausuma Fingridin soveltamasta käytännöstä, ei ole siten asiassa merkitystä, vaikka toinen ehtokokoelma onkin sinänsä riidattomasti Energiamarkkinaviraston sähkömarkkinalain 38 a §:n nojalla vahvistama ja Fingridin sopimussuhteidensa osana käyttämä.

Sillä, mitä Energiamarkkinavirasto on todennut eräitä muita saamisia koskeneista tietopyynnöistään, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaista päätöstä Fingrid on saattanut päätösluonnosten ja suuntaviivojen jälkeen odottaa myynti- ja siirtosaamisten osalta, saati sen kanssa, mikä on tältä osin valvontamallin kannalta perustelua ja loogista. Fingridin kuulemisella ei ole ollut nyt kysymyksessä olevilta osin merkitystä, kun kannanmuutos Energiamarkkinavirastossa on tapahtunut vasta viimeisen lausumismahdollisuuden jälkeen.

Kaikkien saamisten eliminointia ei voida pitää vain rahoitusomaisuuden määritelmän "täsmentämisenä". Toimenpide on ristiriidassa markkinaoikeuden aikaisemman päätöksen kanssa ja vaikutukseltaan merkittävä, sillä Fingrid menettää sen vuoksi mahdollisuuden lähes kolmen miljoonan euron vuotuiseen tuottoon.

Erillinen riskilisä

Energiamarkkinavirasto on yliarvioinut ja liioitellut sähkön tuottajilta ja käyttäjiltä perittävien maksujen merkitystä, koska kantaverkkosiirroista saatavat tuotot ovat vain noin 60 prosenttia yhtiön kaikista tuotoista.

Sillä itsestäänselvyydellä, että Energiamarkkinavirastolla ei ole toimivaltaa hyväksyä eikä estää investointeja, ei ole mitään tekemistä investoinneista aiheutuvien hinnoitteluvaikutusten ja riskien kanssa. Esimerkiksi rajainvestointien tekeminen riippuu asiakkaiden ja sähkömarkkinoiden kehittämisen tarpeista. Rajayhteyksissä korostuu riski siitä, saadaanko kantaverkkoon liittymisistä aiheutuvat kustannukset perittyä. Tariffiin sidottuna suuri investointi tulee katetuksi, jos rajayhteyttä käytetään riittävän pitkän ajan. Tänä aikana puolestaan sekä luottoriski että kaupallinen ja poliittinen riski voivat realisoitua.

Rajasiirtoyhteyksien ja muiden investointien kustannuksia ei tulevaisuudessa välttämättä voida vyöryttää yhtiön asiakkaiden kannettaviksi, sillä markkinoihin kohdistuvat erilaisia ympäristö- ja turvallisuuspaineita ja koska asiakkaiden kantokyky voi energian hinnan muutenkin noustessa tulla vastaan. Energiaintensiivisillä aloilla hintojen noususta voi seurata asiakkaiden siirtyminen Suomesta muualle, jolloin hintojen korotuspaineet vain lisääntyvät kustannusrasitteen jäädessä yhä harvempien tahojen kannettavaksi.

Pullonkaulatulojen osalta Fingrid saa vuonna 2011 enää omalla rajallaan syntyviä tuloja, suurusluokalta muutamia satoja tuhansia euroja vuodessa. Saamatta jäävät sen sijaan tulot muiden sopijamaiden rajoilta. Ristiriita asiassa piilee siinä, että investoinnit pullonkaulojen poistamiseksi Suomen ja Ruotsin rajoilta johtavat väistämättä yhtiön tulojen vähenemiseen. Tilanne on sinänsä vielä avoin vuoden 2011 jälkeisen ajan pullonkaulatulojen jakamisen osalta, mutta paluuta tulojen entisenlaiseen jakamiseen on pidettävä epätodennäköisenä. Pullonkaulatuloja ovat energialaskunsa osana maksaneet Pohjoismaiden tasolla osittain muut tahot kuin Fingridin sähkönsiirtoasiakkaat. Vähenevien pullonkaulatulojen korvaaminen siirtomaksuilla Energiamarkkinaviraston viittaamin tavoin on sinänsä mahdollista, mutta tähän liittyy edellä esitetty kysymys siitä, miten korkeita siirtohintoja yhtiön asiakkailla on lopulta halua ja kykyä maksaa.

Euroopan komission ehdotus niin sanotusta kolmannesta paketista on jo nyt saanut aikaan liikehdintää verkkoyhtiöiden omistuksessa. Toteutusvaiheessa jo olevat järjestelyt Saksassa ovat osittain seurausta ehdotukseen sisältyvästä sähkön tuotannon ja siirron eriyttämisvaatimuksesta. On selvää, että myös Fingridin omistaja Suomessa on kokenut riskinsä ja sen johdosta tuottovaatimuksensa kasvaneen.

Riskitekijöiden erillis- ja yhteisvaikutusta tuottovaatimukseen ei ole tosiasiassa mahdollista määrittää pelkistetyn matemaattisen kaavan avulla. Tätä osoittaa myös Energiamarkkinaviraston maakaasusiirtoverkon kohdalla omaksuma erillinen kolmen prosenttiyksikön suuruinen riskilisä.

Rahoitusomaisuuden kustannus

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, mikä määrä rahoituksellisista eristä otetaan huomioon tällaisen rahoitusomaisuuden kustannusta laskettaessa.

Viraston esittämillä laskelmilla verkonhaltijoiden tilinpäätösraportoinnista ei ole merkitystä arvioitaessa Current ratio -tunnusluvun sopivuutta. Yritystutkimusneuvottelukunta ry pitää tunnuslukua vakiintuneesti hyvänä rahoituksen riittävyyden mittarina. Tunnusluku on rahoituslaitosten ja analyytikkojen yhtiöiden arvioinnissa yleisesti käyttämä.

Fingridin kohdalla vailla merkitystä ovat myös sellaiset Current ratio - tunnusluvun käyttöön yleisesti ottaen liittyvät epävarmuustekijät kuin vaihto-omaisuuden vaikea arvostaminen ja rahoitusomaisuuteen sisältyvät arvottomat erät kuten luottotappiot. Vaihto-omaisuuden määrä on pieni ja vailla erityisiä arvostusongelmia. Myyntisaamisista puolestaan ei käytännössä kerry luottotappioita ottaen huomioon Fingridin liiketoiminnan ja asiakaskunnan. On huomattava, että Yritystutkimusneuvottelukunta ry suosittelee tunnuslukua joka tapauksessa maksuvalmiuden mittariksi sen käyttöä heikentävistä elementeistä huolimatta.

Siltä osin, kuin Energiamarkkinavirasto on kiinnittänyt huomiota Fingridin velkaisuuteen, on huomattava, että Current ratio -tunnusluvun osoittama maksuvalmius on pysynyt Fingridin kohdalla hyvin vakaana arvon kuitenkin kohotessa jonkin verran kasvavien investointien ja rahamarkkinoiden epävakauteen varautumisen vuoksi. Kassa on pyritty minimoimaan yhtiön toiminnan vaatiman likviditeetin asettamissa rajoissa. Toteutuneet luvut osoittavat Fingridin vaatimuksen hyvin maltilliseksi. Juuri velkaisuuden vuoksi yhtiöllä on oltava riittävä maksuvalmius, eikä Fingridin vaatimus kuitenkaan ole korkeampi kuin muillakaan verkonhaltijoilla.

Siltä osin, kuin Energiamarkkinavirasto on vedonnut rahoitusomaisuuden osalta viimeiseksi markkinaehtoisten lainojen nettomääräisiin suojauskustannuksiin, viraston esitys vaikuttaa perustuneen tilinpäätösteknisiin väärinkäsityksiin Fingridin 24.11.2008 päiväämästä lausumasta ilmenevin tavoin. Väitteet ovat joka tapauksessa ainakin osittain perusteettomia, sillä suojauskulut liittyvät kunkin tilikauden aikana erääntyneisiin lainaeriin, kun taas rahoitusomaisuuden kustannus lasketaan vuoden viimeisen päivän taseessa edelleen oleville erille.

Kustannustehokkuuskannustin

Fingridinkin kohdalla kysymys on tehostamis- tai tehokkuusvaatimuksesta eikä pelkästä kannustimesta, koska päätöksenkin mukaan keskeisin tavoite on luoda kannustin kustannusten alentamiseen ja koska yhtiöltä edellytetään joka tapauksessa nykyisen tason säilyttämistä jollei parantamista.

Suurimmat sellaisista kustannuksista, joihin Fingridillä on vain rajalliset vaikutusmahdollisuudet, ovat kustannukset suurista ja vaikeasti ennakoitavista kunnossapitohankkeista, lisäkustannukset korkeasta toiminnan ulkoistamisen asteesta ja toimittajakentässä tapahtuvista muutoksista, yllättävät kulut yhtiön kasvavaan investointihankemäärään liittyen sekä ympäristökustannukset. Vaadittu vaihteluväli on tarpeen, jotta yhtiö pystyisi myös jatkossa toimimaan kokonaistehokkaalla tavalla.

Kantaverkon yllättävä vikakorjaus tarkoittaa suurta ja erillistä hanketta, jossa olemassa oleva kantaverkon osa korjataan välittömästi käyttökuntoon. Tyypillisimpiä tällaisia kohteita ovat merikaapelit, voimajohdot, muuntajat ja reaktorit. Kantaverkon komponentit ovat kalliimpia kuin jakeluverkon komponentit, ja tietyn komponentin vaihtaminen edellyttää usein myös muiden siihen liittyvien komponenttien vaihtamista. Näin ollen yksittäisen komponentin kunnossapidon merkitys on kantaverkkotoiminnan kokonaistehokkuutta maksimoitaessa suuri. Kaikkia ikääntyvän kantaverkon ja kaasuturpiinivoimalaitosten kunnossapitotarpeita ei kyetä suunnittelemaan yli vuotta aikaisemmin eikä siksi budjetoimaan vuotuiseen talousarvioon. Kantaverkon yllättävät vikakorjaukset ovat olleet vuosina 2003–2007 noin 0,4–3,7 miljoonaa euroa vuodessa.

Järjestelmävastuussa olevana kantaverkonhaltijana Fingridillä on erityinen sähköverkon ja laitteistojen kehittämisvelvollisuus. Fingridin tehtäviin kuuluu muun ohella rajaliityntöjen ylläpito ja kehittäminen. Näistä aiheutuvat investointihankkeiden vuosikulut, jotka ovat vuosina 2003–2007 olleet noin 2,3–3,5 miljoonaa euroa vuodessa, luetaan myös Fingridin kontrolloitavissa oleviksi. Tällaiset vuosikulut koostuvat muun muassa verkko- ja kaasuturpiini-investointien esisuunnittelusta, tarjouskyselyiden toteuttamisista, hankintaneuvotteluista sekä projektien johtamisen ja valvonnan kustannuksista. Kustannuksiin kuuluvat myös asiakasliityntöjen esisuunnittelu- ja kommentointikustannukset. Yhtiön suoritettavaksi osoitetaan myös yllättäviä selvittelytehtäviä.

Toimitusvarmuuskannustin

Vaihteluväli

Fingridin nykyinen toimitusvarmuustaso on koettu riittäväksi niin asiakkaiden kuin yhtiön itsensä taholta. Korkea taso on saavutettu tehokkaan kantaverkon kehittämisen ansiosta, ja tason kohottaminen entisestään vaatisi suuria investointeja, jotka rahoitettaisiin kantaverkkotariffilla. Korkean käyttövarmuuden taustalla on myös niin sanottu n-1-mitoitusperiaate, jossa yhtiö on kaiken aikaa varautunut minkä tahansa yksittäisen verkkokomponentin vikaantumiseen.

Energiamarkkinavirasto on esittämillään perusteilla osoittanut haluavansa liittää kannustimeen rangaistusvaikutuksen. Kannustimella on näin ollen vääränlaista ohjausvaikutusta, sillä häiriöriskiä kasvattavat verkkoinvestoinnit tehdään nimenomaan sähkömarkkinoiden toiminnan kehittämiseksi. Asiakkaiden tarpeisiin perustuvien investointien väistämättömänä seurauksena ei saisi olla yhtiön rankaiseminen toimitusvarmuuskannustimen kautta.

Toimitusvarmuuskannustimen vertailutason määrittäminen historiallisten KAH-arvojen perusteella ei kuvaa realistista tavoitetasoa. Tätä osoittaa muun ohella se, mitä Fingridin suuromistajia asiantuntijoina edustavat hallituksen jäsenet ovat muuttuvaan toimintaympäristöön nähden hyväksyneet yhtiön keskeytyshaittojen tasoksi ja tason sallituksi vaihteluväliksi. Nyt vaadittu 30 prosentin suuruinen vaihteluväli on hyväksytty yhtiön tavoitteeksi johtamisjärjestelmän osana. Toimitusvarmuuskannustimenkin vertailutaso kuuluu sinänsä Energiamarkkinaviraston ja Fingridin kesken vuosittain käytävän neuvottelumenettelyn aiheisiin, mutta kun keskeytyshaitan taso on ollut edellisvuosina hyvin alhaalla, kannustin tarjoaa yhtiölle käytännössä vain sanktion mahdollisuuden.

Kannustinkerroin

Nykyisen korkean käyttövarmuustason ylläpitäminen on tulevaisuudessa hyvin haasteellista kasvavien investointien ja sähkömarkkinoiden kehittymisen vuoksi. Sähköverkko on rakennusvaiheessa altis häiriöille, ja nykyistä laajempaan sähköjärjestelmään kohdistuu luonnollisesti entistä enemmän häiriöitä aiheuttavia tekijöitä. Nykyistä tasoa on siten pidettävä tavoitteena eikä rankaisemisen perusteena.

Energiamarkkinavirasto ei ole ottanut huomioon Fingridin asiakkaiden sähköjärjestelmän laajentumisesta saamaa hyötyä eikä Fingridin asemaa markkinapaikan ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Vaadittu kannustinkerroin on hyväksyttävä, jotta järkevät edellytykset sähkömarkkinoiden kehittämiselle ja tehokkaan toiminnan jatkamiselle voidaan varmistaa.

VÄLITOIMET

Suullinen käsittely

Markkinaoikeus on toimittanut asian selvittämiseksi 19.8.2008 ja 20.8.2008 suullisen käsittelyn, joka on rajoitettu koskemaan asianosaisten käsitysten selvittämistä sekä asian ratkaisemiseen vaikuttavien kirjallisten selvitysten ja suullisen todistelun kartoittamista.

Markkinaoikeus on toimittanut Fingrid Oyj:n vaatimuksesta henkilötodistelun vastaanottamista varten 24.9.2008, 8.10.2008, 9.10.2008 ja 10.10.2008 suullisen käsittelyn, jota on jatkettu vielä 24.11.2008 loppulausuntojen esittämistä varten.

Asiaa on suullisissa käsittelyissä käsitelty yhdessä asianumeroilla 38–121/08/E1 käsiteltävien jakeluverkonhaltijoiden valitusten ja asianumeroilla 122–127/08/E1 käsiteltävien alueverkonhaltijoiden valitusten kanssa.

Suullisessa käsittelyssä 24.9.–10.10.2008 on kuultu todistajina Oulun yliopiston professoria JPK, Svenska Handelshögskolanin professoria EL, Work/Life Balance Consulting Oy:n pääanalyytikkoa AR, Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaa TP, työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevaa virkamiestä X, Fingrid Oyj:n varatoimitusjohtajaa JK, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen salkunhoitajaa JT sekä Fingrid Oyj:n johtajaa JJ.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sähköverkkopalvelujen hinnoittelun ja verkkotoiminnan tuoton kohtuullisuutta koskevassa valvonnassa on Suomessa siirrytty sähkömarkkinalakiin 21.12.2004 tehdyillä muutoksilla (1172/2004) tapauskohtaisesta, jälkikäteisestä valvonnasta kattavaan, kaikkiin verkonhaltijoihin yhtenäisesti kohdistuvaan ja suuressa määrin etukäteisenä pidettävään valvontaan. Uusi sääntely on tullut voimaan 27.12.2004, jolloin Energiamarkkinavirasto on antanut kullekin sähköverkonhaltijalle ensimmäistä valvontajaksoa 1.1.2005–31.12.2007 koskevan vahvistuspäätöksensä.

Markkinaoikeus on puolestaan antanut 21.12.2006 päätöksensä (nrot 268–344/2006) valituksista, joita Fingrid Oyj, Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy ja 74 jakeluverkonhaltijaa olivat tehneet Energiamarkkinaviraston edellä mainituista ensimmäisistä vahvistuspäätöksistä. Markkinaoikeus on mainituissa päätöksissään esitellyt laajalti kohtuullisuusvalvonnan tarkoitusta osoittavia lainvalmisteluasiakirjoja sekä muita asiaan sovellettavia oikeuslähteitä, joista sähkömarkkinalain 14 § sisältää yhtenä keskeisimmistä verkkopalvelujen myyntiehtoja ja hinnoittelua koskevat yleiset säännökset. Sen 1 momentin mukaan verkkopalvelun myyntihintojen ja -ehtojen sekä niiden määräytymisperusteiden on oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille, ja verkkopalvelujen hinnoittelun on säännöksen 2 momentin mukaan oltava kohtuullista.

Energiamarkkinaviraston tulee sähkömarkkinalain 38 a §:n 1 momentin mukaan päätöksellään vahvistaa verkonhaltijan ja järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan noudatettavaksi erilaisia palvelujen ehtoja ja palvelujen hinnoittelua koskevia menetelmiä ennen niiden käyttöönottamista. Sen on säännöksen 1 kohdan mukaan vahvistettava menetelmät verkonhaltijoiden verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista perittävien maksujen määrittämiseksi valvontajakson aikana.

Hinnoittelussa noudatettavien menetelmien vahvistamista koskevassa päätöksessä voidaan sähkömarkkinalain 38 a §:n 2 momentin mukaan määrätä

1) verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman arvostusperiaatteista

2) verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittämistavasta

3) verkkotoiminnan tuloksen määrittämistavasta sekä sen edellyttämästä tuloslaskelman ja taseen oikaisusta

4) verkkotoiminnan tehostamiseen kannustavasta tavoitteesta ja sen määrittämistavasta sekä menetelmästä, jolla tehostamistavoitetta sovelletaan hinnoittelussa

5) hinnoittelurakenteen määrittämistavasta, jos määrittämistapa on tarpeen verkkoon pääsyn toteuttamiseksi tai Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen täytäntöön panemiseksi taikka jos määrittämistapa liittyy järjestelmävastuun piiriin kuuluvien palvelujen hinnoitteluun.

Sähkön siirtohinnoittelun kohtuullisuusvalvonta perustuu paitsi edellä mainittuihin ennen valvontajaksoa tehtäviin vahvistuspäätöksiin, myös Energiamarkkinaviraston valvontajakson päätyttyä tekemiin päätöksiin. Viraston tulee sähkömarkkinalain 38 c §:n mukaan valvontajakson päätyttyä antamallaan päätöksellä velvoittaa verkonhaltija alentamaan 38 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen menetelmien perusteella määritettyjä siirtopalvelumaksujaan kuluvan valvontajakson aikana sillä määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa ylittänyt kohtuullisen tuoton määrän, taikka oikeuttaa verkonhaltija korottamaan siirtopalvelumaksujaan kuluvan valvontajakson aikana sillä määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa alittanut kohtuullisen tuoton määrän. Energiamarkkinavirasto on loppuvuonna 2008 antanut kullekin sähköverkonhaltijalle ensimmäisen valvontajakson 2005–2007 osalta sähkömarkkinalain 38 c §:ssä tarkoitetun päätöksen.

Asiassa on nyt kysymys niistä menetelmistä ja laskentamalleista, jotka Energiamarkkinavirasto on vahvistanut sähköverkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista perittävien maksujen määrittämiseksi järjestyksessään toiselle sähkömarkkinalain muutosta seuranneelle valvontajaksolle 1.1.2008–31.12.2011.

Verkkoliiketoiminnalle sallittava kohtuullinen tuotto määritetään Fingridin osalta annetun päätöksen mukaan asiaa yksinkertaistaen ilmaistuna oikaisemalla kantaverkkotoimintaan sitoutunutta pääomaa ensin nykykäyttöarvoonsa ja kertomalla näin saadun pääoman määrä liiketoiminnan arvioitua riskiä vastaavalla tuottovaatimuksella. Tällä tavoin laskettua tuottoa verrataan valvontajakson jälkeen verkkotoiminnan määrätyin, muun ohella kustannustehokkuus- ja toimitusvarmuuskannustimia soveltavin menetelmin oikaistuun toteutuneeseen tuottoon. Sallitun ja oikaistun toteutuneen tuoton erotus osoittaa joko valvontajakson ylijäämää, joka Fingridin on palautettava sähkön käyttäjille seuraavalla valvontajaksolla siirtopalvelumaksujaan alentamalla, tai alijäämää, joka oikeuttaa Fingridin seuraavalla valvontajaksolla maksujensa korotuksiin.

Vaikka valvontamalli on olennaisilta osin samanlainen kuin ensimmäiselle valvontajaksolle 2005–2007 vahvistettu malli, Energiamarkkinavirasto on kuitenkin tehnyt siihen eräitä merkittäviä muutoksia kuten kontrolloitaviin operatiivisiin kustannuksiin ja toimitusvarmuuteen kohdistuvien tehokkuuskannustimien sisällyttämisen oikaistun toteutuneen tuloksen laskentaan. Fingridin valitus kohdistuukin rahoitusomaisuuden valvontamallissa huomioon otettavan kustannuksen määrittämistä lukuun ottamatta mallin sellaisiin osiin tai kohtiin, jotka ovat merkinneet ainakin jollakin tavoin uudistusta tai muutosta ensimmäisellä valvontajaksolla sovellettuun malliin nähden.

Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset

Asiassa on tältä osin kysymys verkonhaltijoiden taseista ilmenevien lyhyt- ja pitkäaikaisten saamisten käsittelystä kohtuullisen tuoton valvontamallissa. Energiamarkkinavirasto on toisen valvontajakson osalta päättänyt eliminoida sanotut saamiset verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman piiristä eli siitä verkonhaltijan varallisuudesta, jolle verkonhaltija on oikeutettu laskemaan ja perimään asiakkailtaan liiketoiminnan riskiä vastaavan kohtuullisen tuoton, ja käsitellä saamisia sen sijaan rahoitusomaisuuden osana verkkotoiminnan tulosta valvontamallin mukaan oikaistaessa. Fingrid on pitänyt ratkaisua rahoitusteoreettisesti kestämättömänä.

Energiamarkkinaviraston on katsottava perustelleen mainittua ratkaisua valituksenalaisissa päätöksissään kirjanpitolain säännöksellä.

Rahoitusomaisuutta ovat sinänsä kirjanpitolain 4 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan rahat, saamiset sekä tilapäisesti muussa muodossa olevat rahoitusvarat. Tälle kirjanpidolliselle oikeusohjeelle ei voida kuitenkaan antaa ratkaisevaa painoarvoa esillä olevaa kysymystä ratkaistaessa, sillä valvontamallissa tai ainakin pääoman painotetun keskikustannuksen (WACC) laskentamallissa sen osana on keskeisesti käsillä kassavirtaperusteinen rahoitusteoreettinen näkökulma. Jo yksin verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman – merkittävimpänä eränä sähköverkon – oikaiseminen nykykäyttöarvoonsa merkitsee olennaista irtautumista omaisuuden ja sille laskettavan tuoton kirjanpidollisesta tarkastelusta suoriteperusteisessa laskentatoimessa.

Asiassa kuulluista todistajista EL on katsonut, että myynti- ja siirtosaamiset ovat selvästikin verkkoliiketoimintaan liittyviä ja siihen sitoutuneita eriä, jotka siten kuuluvat valvontamallissa perustellusti tuottopohjaan. EL ei ole lähtökohtaisesti pitänyt erityistä saamisia koskevaa riskianalyysiä tarpeellisena.

Myös AR ja TP ovat luonnehtineet lyhytaikaisia korottomia saamisia ja lyhytaikaisia korottomia velkoja kuten ostovelkoja niin sanotun nettokäyttöpääoman eriksi ja toistensa vastinpariksi sekä katsoneet puheena olevien myynti- ja siirtosaamisten kuuluvan perustellusti verkonhaltijoiden tuottopohjaan.

JPK on näin ollen katsonut keskeiseksi kysyä, missä kohdassa verkkotoimintaa liiketoiminnan riski päättyy ja varallisuuden kustannus vaihtuu pelkäksi vieraan pääoman kustannukseksi. Harkinnassa on arvioitava sitä, liittyykö saamisiin luottotappioriskiä, sekä sitä, voidaanko saamisia suojata esimerkiksi vakuuksien avulla. Myyntisaamisia on JPK:n mukaan käsitelty yleisesti ottaen miltei pääsääntöisesti liiketoimintariskiä sisältävinä. JPK on toisaalta katsonut vaikeaksi nähdä, ett kirjanpidolliseen jaksotukseen perustuviin siirtosaamisiin ainakaan sisältyisi tällaista riskiä. Se, kuinka paljon luottotappioita myyntisaamisten riskittöminä pitäminen rajakohtaa kulloinkin lähestyttäessä vielä sallii, vaihtelee JPK:n mukaan toimialoittain ja yleisen taloudellisen tilanteen mukaan. Kysymys on kuitenkin lähtökohtaisesti vain joistakin prosenteista.

EL ja AR ovat arvioineet, ettei pitkäaikaisten hyödykkeiden myyntiin perustuvia saamisia voida edes käsitteellisesti pitää riskittöminä. Myyntisaamisiin liittyvät luottotappiot vaihtelevat sinänsä toimialakohtaisesti, mutta myyntisaamisten riskipitoisuuden voidaan yleisesti arvioida ilmenevän jo muutaman prosentin suuruisina toteutuvissa luottotappioissa. Jakelu- ja alueverkonhaltijoiden luottotappioistaan esittämät tiedot osoittavat riskin jo realisoituneen, minkä lisäksi tuottovaatimukseen heijastuva potentiaalinen riski voi olla EL:n mukaan vielä suurempi ottaen huomioon muun ohella talouden suhdannevaihtelut. Myyntisaamiset ovat usein niitä eriä, joita yrityksiltä jää asiakkaiden maksuvaikeuksien vuoksi ensimmäiseksi saamatta. Mahdollisuus vaatia vakuutta ei EL:n ja AR:n mukaan poista tätä riskiä, sillä jäljelle jää joka tapauksessa kysymyksiä vakuuteen liittyvistä riskeistä sekä todellisesta vakuusarvosta ja turvaavuudesta.

AR on pitänyt myyntisaamisiin liittyviä luottotappiokirjauksia Fortum Oyj:n kohdalla havaitsemansa esimerkinkin perusteella mahdollisina myös sähköyhtiöiden kohdalla. Myös tilinpäätöshetkeen liittyviin ja suoriteperusteisen kirjanpidon jaksotuksiin perustuviin siirtosaamisiin voi kohdistua määrättyjä menettämisen riskejä ottaen huomioon, että kysymys on muun ohella ennakkoon maksetuista vuokrista ja vakuutusmaksuista sekä muista liiketoiminnan eristä, vaikka esimerkiksi ennakkoverojen jaksotuksiin ei sinänsä katsottaisikaan liittyvän riskiä.

TP on kertonut Fingrid Oyj:n kirjanneen kertaalleen luottotappioiksi eräältä yhtiöltä olleita myyntisaamisia, vaikkei yhtiöllä olekaan ollut kymmeneen vuoteen toistuvia luottotappio- tai maksuhäiriöongelmia. Jos vakuutta joudutaan pyytämään, se jo sellaisenaan osoittaa riskin olemassaoloa, ja vakuus merkitsee enimmillään riskin osittamista tai alentamista siirtämällä riskiä jonkun muun kannettavaksi. Vastapuoleen liittyvä riski on aina olemassa myös vuokraennakoissa ja muissa siirtosaamisissa, joihin niihinkin sitoutuu liiketoiminnan pääomaa, lukuun ottamatta enintään matalan riskin verosaamisia valtiolta.

Markkinaoikeus katsoo edellä selostettuja näkökohtia harkittuaan, että valituksessa esille nostettuja saamisia on pidettävä rahoitusteoreettisista näkökohdista sekä saamisiin lähtökohtaisesti liittyvien luottotappioriskien vuoksi sähköverkkoliiketoimintaan liittyvinä erinä, jotka on vastoin Energiamarkkinaviraston päätöstä perusteltua pysyttää verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman piirissä eli verkkotoiminnan kohtuullisen tuoton laskentaperusteena olevassa tuottopohjassa. Asiassa ei ole myöskään tullut esille seikkaa, jonka vuoksi puheena olevia myynti- ja siirtosaamisia olisi perusteltua käsitellä valvontamallissa toisistaan poikkeavasti.

Energiamarkkinaviraston vetoamat kantaverkkotoiminnan liitynnän hinnoitteluperiaatteet ja kantaverkkopalvelusopimuksen ehdot eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Kantaverkkoon liittymisestä ei peritä liitynnän toteuttamiskustannusten lisäksi erillistä liittymismaksua, eikä liitynnän toteuttamisesta aiheutuneita kustannuksia palauteta liitynnän tarpeen päättyessä ja kantaverkkopalvelusopimuksen päättyessä. Ajalle 1.1.2008–31.12.2011 vahvistettu kantaverkkopalvelusopimus ei myöskän sisällä ehtoa, joka takaisi Fingridille oikeuden vaatia asiakkaaltaan jo sopimussuhteen alkaessa vakuutta tai ennakkomaksua sopimukseen perustuvien saatavien maksamisesta. Mikäli asiakas on jo laiminlyönyt kirjallisista huomautuksista huolimatta olennaisesti maksuvelvollisuutensa tai on asetettu konkurssiin tai selvitystilaan taikka todettu maksukyvyttömäksi, Fingridillä on oikeus keskeyttää sopimuksen mukainen kantaverkkopalvelu, ellei asiakas anna sille riittävää vakuutta.

Fingridin valitus on edellä lausutuilla perusteilla tältä osin hyväksyttävä, ja valituksenalaista päätöstä on muutettava ensisijaisesti vaadituin tavoin.

Erillinen riskilisä

Fingrid on vaatinut valituksensa tässä kohdassa valvontamalliin sisältyvään oman pääoman kustannuksen laskentakaavaan erillistä 2,5 prosenttiyksikön suuruista riskipreemiota, joka kiinteän pääomarakenteen eli oman ja korollisen vieraan pääoman suhteen (40/60) huomioon ottaen korottaisi yhtiön pääoman painotettua keskikustannusta yhdellä prosenttiyksiköllä.

Fingrid on perustellut vaatimustaan ensinnäkin toiminnassaan ja toimintaympäristössään tapahtuneilla tai tapahtuvilla muutoksilla ja kuullut näistä seikoista kuten esimerkiksi yhtiön tulevien vuosien laajasta, satojen miljoonien eurojen mittaisesta investointiohjelmasta markkinaoikeuden suullisessa käsittelyssä TP:tä, JK:ta, JT:tä ja JJ:tä. Kertomukset yhtiön toiminnasta ja sen näkymistä ovat olleet sinänsä seikkaperäisiä. Näkökulmana on tuotu esille muun ohella se, että yhtiö ei voi järjestelmävastuussa olevana kantaverkonhaltijana tosiasiassa päättää kaikista investoinneistaan vapaasti ja markkinaehtoisesti.

Asiassa ei ole kuitenkaan tullut esille seikkaa, joka estäisi Fingridiä siirtämästä kantaverkkotoimintansa investointikustannuksia asiakkaidensa maksamiin siirtohintoihin. Siltäkin osin, kuin Fingrid on viitannut asiakkaidensa "kantokyvyn" täyttymiseen, siihen perustuvaan tosiasialliseen esteeseen korottaa tariffejaan ja tulevina vuosina negatiivisena toteutuvaan kassavirtaansa, avoimeksi kysymykseksi on periaatteessa jäänyt se, kuinka yhtiö on kuvaamissaan oloissa arvioinut maksattavansa asiakkaillaan nyt vaatimansa ylimääräisen riskipreemion, jos niiltä ei olisi mahdollista periä siirtohinnoissa edes liiketoiminnan välttämättömiä kustannuksia. Asiassa kuullut henkilöt eivät ole liioin osanneet nimetä Fingridille sellaista näköpiirissä olevaa uutta tehtävää, jonka osalta asiaa olisi arvioitava juuri lausutusta poikkeavasti.

Markkinaoikeus katsoo näin ollen, etteivät Fingridin yksityiskohtaisesti esille tuomat olosuhdetekijät merkitse riittävää perustetta vaaditulle riskilisälle. Myöskään valvontamalliin toisen valvontajakson osalta tehtyjä uudistuksia ei voida Energiamarkkinaviraston esille tuomista syistä pitää tällaisen riskipreemion perusteena. Siltä osin, kuin Fingrid on perustellut preemiota vielä Euroopan yhteisöissä vireillä olevilla, muun ohella omistuksen eriyttämiseen liittyvillä pyrkimyksillä, markkinaoikeus toteaa seuraavan.

Euroopan yhteisöissä vireillä oleva sääntelyehdotus ei X:n kertomuksen perusteella saata tosiasiassa vaikuttaa Fingridin omistajien asemaan ainakaan vielä kuluvalla valvontajaksolla 2008–2011. Kun huomioon otetaan vielä toisen sähköntuottajaomistajan suhtautuminen vapaaehtoisiin järjestelyihin, kysymys näyttää ylipäänsä kohdistuvan vain toiseen Fingridin sähköntuottajaomistajista. Näistä syistä viitattu sääntelyehdotuskaan ei ainakaan vielä tässä vaiheessa merkitse perustetta asiassa kaikkien omistajien hyväksi vaaditulle riskipreemiolle.

Huomioon on vielä otettava Energiamarkkinaviraston mahdollisuus muuttaa vahvistuspäätöstä sähkömarkkinalain 38 b §:n 2, 3 ja 4 kohtien nojalla, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen, jos muutokseen on painava syy päätöksen antamisen jälkeen tapahtuneen olosuhteiden olennaisen muutoksen johdosta ja jos muutos on tarpeen Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen täytäntöön panemiseksi. Näistä mainituista syistä markkinaoikeus katsoo, että Fingridin tässä kohdassa esittämät perustelut eivät kohtuuden mukaan ja valvontamallia kokonaisuutena arvioiden anna aihetta valituksenalaisen päätöksen muuttamiseen vaadituin tavoin. Valitus on näin ollen tältä osin hylättävä.

Rahoitusomaisuuden kustannus

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, millä menetelmällä valvontamallissa on perusteltua arvioida verkonhaltijan välttämättömän rahoitusomaisuuden määrää, ja tarvittaessa eli valitusten menestyessä tältä osin myös sitä, mihin Current ratio -tunnusluvun arvoon saakka verkonhaltijoiden rahoitusomaisuus on kohtuuden mukaan otettava huomioon, kun sen ylläpidosta aiheutuva kustannus otetaan huomioon vähennyksenä verkkotoiminnan oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa.

Energiamarkkinaviraston päätös perustuu rahoitusomaisuuden käsittelyn ja kohtuuden mukaan riittävänä pidettävän määrän osalta markkinaoikeuden 21.12.2006 antamien päätösten lopputulokseen, jonka mukaan verkkotoiminnan oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa vähennyksenä on otettava huomioon rahoitusomaisuuden ylläpidosta aiheutuva kustannus, jota laskettaessa rahoitusomaisuudesta otetaan huomioon enintään määrä, joka vastaa kahdeskymmenesosaa (5 prosenttia) verkonhaltijan liikevaihdosta. Kaikki asiassa esillä olevat valittajat ovat Fingridin tavoin nyt pitäneet näin määrättyä menetelmää huonona ainakin sähköverkkotoiminnan valvonnassa.

Kysymyksenasettelun taustan osalta on huomattava ensinnäkin, että markkinaoikeuden joulukuussa 2006 vahvistama malli eli verkonhaltijan rahoitusomaisuuden vertaaminen määrätyllä tavalla verkkotoiminnan liikevaihtoon on ollut nimenomaan Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:n ja 73 ensimmäisen valvontajakson vahvistuspäätöksistä valituksen tehneen jakeluverkonhaltijan vaatima malli. Fingrid on sinänsä vaatinut jo tuolloin rahoitusomaisuuden huomioon ottamista valituksessa vaaditulla tavalla siihen määrään saakka, jolla yhtiö saavuttaa Current ratio -arvon yksi, mutta markkinaoikeus on ratkaissut asian myös Fingridin osalta vastaavasti kuin kaikkien muiden rahoitusomaisuuden käsittelystä valituksen tehneiden verkonhaltijoiden osalta.

Toisaalta taustaksi voidaan kiinnittää huomiota siihen, että Energiamarkkinavirasto ei ole ilmoituksensa mukaan tehnyt joulukuun 2006 jälkeen mitään tuolloin määrätyn mallin kehittämiseksi taikka sen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Näin siitäkin huolimatta, että markkinaoikeus on päätöstensä perusteluissa todennut, ettei mallin käyttöönottoa ollut voitu valmistella käsillä olleissa olosuhteissa kovinkaan perusteellisesti, sekä pohtinut mahdollista tarvetta selvittää jatkossa muun ohella sitä, mikä osa verkonhaltijoiden rahoitusomaisuudesta on otettava huomioon oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa.

Asiassa nyt esitetystä selvityksestä ilmenee muun ohella seuraava.

EL on kertonut Current ratio -tunnusluvun olevan ainakin periaatteensa osalta jo 100 vuotta yleismaailmallisesti käytetty mittari, joka osoittaa keskeisesti lyhytaikaista maksukykyä ja kykyä välttää likviditeettikonkurssia. Kysymys on rahan muodossa olevien tai helposti rahaksi muutettavien varallisuuserien vertaamisesta lyhytaikaisen vieraan pääoman määrään ja yhdestä merkittävimmistä tunnusluvuista, jota käyttävät varsinkin rahoittajat arvioidessaan, uskaltaako yritykselle antaa lisää lainaa. Tunnusluvun tyypillisiä soveltajia ovat siten luotto- ja rahoituslaitokset mutta myös periaatteessa yritykset harkitessaan maksuajan antamista kauppakumppaneilleen.

AR on pitänyt Current ratio -tunnuslukua yrityksen likviditeetin ja maksuvalmiuden mittarina maksuvalmiuden merkitessä yhtä tilinpäätösanalyysien kolmesta pääkohteesta. Tunnusluku näyttää hänen mielestään voimansa eritoten "konkurssikypsien" yritysten tunnistamisessa, mutta lukua ei kuitenkaan käytetä yksinomaan likviditeettiongelmien ja konkurssiuhkien havaitsemiseksi.

Myös JPK on pitänyt Current ratio -tunnuslukua "klassisena" mallina, joka osoittaa nopeakiertoisen omaisuuden suhdetta lyhyeeseen vieraaseen pääomaan. Tunnuslukua käytetään hänen mielestään tyypillisimmin erilaisissa selvittely- ja konkurssitilanteissa sekä luottoluokituksissa, harvemmin sen sijaan jatkuvan maksuvalmiuden seurannassa.

JPK on pitänyt myös rahoitusomaisuuden suhdetta liikevaihtoon yhtenä mahdollisena näkökulmana asiaan. Eräät yhtiöt esimerkiksi vähittäis- ja tukkukaupan alalla, jossa myynnin volyymi on keskeistä, ovat hänen tietojensa mukaan käyttäneet tällaista tunnuslukua kokemusperäisesti. Sopivaa suhdelukua eli prosenttiosuutta ei tosin ole helppoa määritellä objektiivisesti, mutta tämäkään seikka ei tee tunnusluvusta muita huonompaa. Liikevaihtoon – toisin kuin tase-eriin – ei ole juurikaan mahdollista vaikuttaa tilinpäätösjärjestelyillä.

Myös EL on pitänyt rahoitusomaisuuden määrän vertaamista verkonhaltijan liikevaihtoon sinänsä mahdollisena mutta katsonut, ettei liikevaihtoa voida tässä suhteessa pitää läpivirtauslukuna yhtä järkevänä mittarina kuin taseesta ilmeneviä eriä, jotka osoittavat, mitä yritykselle on jäänyt toiminnastaan pääomaksi. Yhtä yleispätevää prosenttiosuutta liikevaihdosta on joka tapauksessa mahdotonta valita, koska liikevaihdon rakenne ja marginaalit vaihtelevat suuresti toimialoittain. EL on pohtinut, tulisiko prosenttiosuutta liikevaihdosta pitää edes kaikkien sähköverkonhaltijoiden osalta samana.

AR on katsonut, että riittävän rahoitusomaisuuden määrän mittaaminen liikevaihdon perusteella ei ole toimiva ratkaisu kaikilla aloilla, koska saamisiin sitoutuu eri toimialoilla eri tavoin pääomaa. Sanottu malli voi lisäksi kohdella eri tavoin velallisia ja velattomia yhtiöitä.

TP on katsonut, ettei rahoitusomaisuuden määrän vertaaminen liikevaihtoon ole sovelias malli ainakaan sellaisella pääomavaltaisella alalla kuin sähköverkkotoiminta.

Markkinaoikeuden 21.12.2006 antamissaan päätöksissä vahvistamaa ja Energiamarkkinaviraston valituksenalaisissa päätöksissä sellaisenaan soveltamaa menetelmää rahoitusomaisuuden kohtuullisen huomioon otettavan kustannuksen määrittämiseksi ei voida nyt esitetyn selvityksen perusteella pitää millään tavoin mahdottomana. Kysymyksen taustasta edellä lausuttuun nähden asiassa ei toisaalta voida katsoa, että menetelmävalinnan perusteet olisivat tulleet esitetyksi tyhjentävästi jo ensimmäisen valvontajakson vahvistuspäätöksistä valitettaessa.

Markkinaoikeus katsoo asiassa nyt esitetyn selvityksen perusteella, että Current ratio -tunnusluvun soveltamiseen perustuvaa mallia on pidettävä sopivampana, tasapuolisempana ja perustellumpana kuin valituksenalaisessa päätöksessä vahvistettua mallia. Valitus on näin ollen hyväksyttävä menetelmän valintaa koskevin osin.

Asiassa kuullut rahoitusteorian asiantuntijat ovat yhtenevästi talous- ja rahoitusjohtaja TP:n kanssa katsoneet, että yritys itse tai sen talousjohtajat tietävät lähtökohtaisesti parhaiten, kuinka suurta rahoitusomaisuutta yritys kulloinkin tarvitsee.

TP on kertonut Fingridin korottaneen rahoitusomaisuutensa määrää kerryttämällä sitä järjestelmällisesti vuosittaisilla voittovaroilla. Tavoitteena on ollut Current ratio -arvo yksi, mitä ei voida hänen mukaansa pitää missään tapauksessa liian suurena. Finanssikriisin uhatessa arvon pitäisi tosiasiassa olla huomattavasti suurempi. Current ratio -arvoa seurataan Fingridissä jatkuvasti ja raportoidaan yhtiön hallitukselle neljästi vuodessa.

Asiakirjoista ilmenee, että Current ratio -tunnusluvun arvo on Fingridin kohdalla vaihdellut vuosina 2004–2007 lukujen 0,6 ja 1,1 välillä. Arvo on kasvanut vuosien 2004 ja 2005 likimääräisestä keskiarvosta 0,7 vuosien 2006 ja 2007 likimääräiseen keskiarvoon 1,0. Asiassa ei ole tullut esille, etteikö Fingrid olisi selviytynyt ja menestynyt kantaverkkotoiminnassaan myös vuosina 2004–2005 käytössään olleella vaihto- ja rahoitusomaisuudella myynti- ja siirtosaamiset mukaan lukien.

Rahoitusomaisuuden kohtuullista määrää arvioitaessa huomioon on osaltaan otettava se, mitä Energiamarkkinavirasto on lausunnossaan esittänyt niin sanottujen nettosuojauskulujen lukemisesta erikseen Fingridin hyväksi oikaistua tulosta laskettaessa. Se, mitä virasto on lausunut verkonhaltijoiden mahdollisuuksista hankkia rahoitusomaisuudelleen kohtuullisuusvalvonnan ulkopuolelle jääviä rahoitustuottoja, koskee lisäksi yhtä lailla kaikkia verkonhaltijoita. Näin ollen ja, kun verkonhaltijoiden valituksia käsiteltäessä ei ole Fingridiä lukuun ottamatta esitetty konkreettista selvitystä yhdenkään verkonhaltijan taloudellisesta tilanteesta ja välttämättömästä rahoitusomaisuudesta siihen suhteutettuna, markkinaoikeus harkitsee oikeaksi määrätä kaikkien verkonhaltijoiden kohtuullista rahoitusomaisuutta otettavan valvontamallissa huomioon siihen saakka, kunnes verkonhaltija saavuttaa Current ratio -arvon 0,7.

Valituksenalaista päätöstä on edellä olevan perusteella muutettava päätöslauselmasta ilmenevin tavoin.

Markkinaoikeus toteaa selvyyden vuoksi, että markkinaoikeuden päätöstä tältä osin täytäntöön pantaessa on otettava huomioon se, mitä Fingrid on muiden valittajien tavoin tuonut vastaselityksessään esiin tarkoittamiensa rahoituksellisten erien sekä valituksen 1 kohdassa tarkoitettujen saamisten ja mahdollisen vaihto-omaisuuden suhteesta. Vieraan pääoman kustannus on oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa toisin sanoen laskettava vähennykseksi vain sille osalle rahoituksellisia eriä, jotka ovat Current ratio -tunnusluvun kaavassa tarkoitetun vaihto-omaisuuden sekä valituksen 1 kohdassa tarkoitettujen myynti- ja siirtosaamisten lisäksi tarpeen Current ratio -arvon 0,7 saavuttamiseksi.

Kustannustehokkuuskannustin

Energiamarkkinavirasto on asettanut Fingridin kohdalla käytettävän kustannustehokkuuskannustimen kustannusten vertailutasolle viiden prosenttiyksikön suuruisen vaihteluvälin (virhemarginaalin), joka lasketaan viraston vuosittain vahvistamasta mainitun kannustimen kustannusten vertailutasosta. Fingridin kustannustehokkuuskannustimeen vaikuttaa siten osaltaan se määrä, jolla sen kontrolloitavissa olevat operatiiviset kustannukset kunakin tarkasteluvuonna ylittävät tai alittavat viiden prosentin vaihteluvälillä lisätyn tai vähennetyn kustannusten vertailutason. Energiamarkkinavirasto on katsonut päätöksessään vaihteluvälin avulla vähennettävän vertailutason määrittämiseen liittyvää epävarmuutta.

Fingrid on valituksensa tässä kohdassa vaatinut, että sen hyväksi määrätty vaihteluväli kaksinkertaistetaan kymmenen prosenttiyksikön suuruiseksi.

Arvioitaessa Energiamarkkinaviraston tältä osin tekemän ratkaisun ja toisaalta Fingridin vaatimuksen kohtuullisuutta on otettava huomioon, että edellä kerrotuin tavoin määrätty vaihteluväli merkitsee jo sellaisenaan Fingridin erilaista kohtelua suhteessa esimerkiksi jakeluverkonhaltijoihin, joiden eduksi niitä koskevassa valvontamallissa käytettävään tehostamistavoitteeseen ei vastaavaa vaihteluväliä ole määrätty.

Siinä, missä valvontamalliin ei jakeluverkonhaltijoiden tehostamistavoitteen kohdalla sisälly oikaistussa tuloksessa huomioon otettavien kontrolloitavissa olevien operatiivisten kustannusten osalta erikseen asetettua ylärajaa, Energiamarkkinavirasto on toisaalta Fingridin kohdalla katsonut kantaverkonhaltijan toimintaan voivan osaltaan vaikuttaa myös siitä riippumattomat tekijät, minkä vuoksi virasto on päättänyt käyttää toisella valvontajaksolla kustannustehokkuuskannustimen kohdalla ylärajaa eli niin sanottua lattia- ja kattotasoa. Kustannustehokkuuskannustin voi siten vastata rahamäärältään enintään kolmea prosenttia kyseisenä vuonna verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle verojen jälkeen lasketusta kohtuullisesta tuotosta.

Kun huomioon otetaan edellä mainittujen seikkojen ohella vielä se, mitä Energiamarkkinavirasto on markkinaoikeudessa lausunut Fingridin kohdalla kannustimiin liittyviä vertailutasoja asetettaessa noudatettavasta neuvottelumenettelystä, sekä se, että vaihteluvälin suurentaminen on omiaan vähentämään kannustimen vaikutusta ylipäänsä, markkinaoikeus katsoo, ettei valituksenalaisen päätöksen muuttaminen ole kohtuuden mukaan perusteltua. Valitus on näin ollen tältä osin hylättävä.

Toimitusvarmuuskannustin

Vaihteluväli

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, tulisiko Fingridin kohdalla sovellettavaan toimitusvarmuuskannustimeen liittyvien keskeytyskustannusten vertailutasoon asettaa vaihteluväli vastaavasti, kuin mitä edellä on todettu kustannustehokkuuskannustimen yhteydessä sovellettavasta vertailutason vaihteluvälistä. Fingrid on vaatinut tällaisen vaihteluvälin suuruudeksi toimitusvarmuuskannustimen kohdalla +/- 30 prosenttia.

Valitus on mainituilla perusteilla tältäkin osin hylättävä.

Kannustinkerroin

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, millä tavoin toimitusvarmuuskannustimen soveltamiseen liittyvä riski on kohtuuden mukaan jaettava Fingridin ja sen asiakkaiden kesken. Mitä enemmän keskeytyskustannusten vertailutason ylittyminen tai alittuminen vaikuttaa Fingridin oikaistun toteutuneen tuloksen laskentaan sellaisenaan, sitä suuremman osan kannustimen soveltamisen taloudellisista vaikutuksista Fingrid kantaa yksin. Päinvastaisessa tapauksessa osa näistä vaikutuksista kohdistuu Fingridin asiakkaisiin, joko heidän hyväkseen tai haitakseen. Fingrid on vaatinut kannustimen soveltamiseen liittyvän riskin jakamista sen ja asiakkaidensa kesken määrittämällä toimitusvarmuuskannustimeen liittyväksi kannustinkertoimeksi lukuarvon 1,0 sijaan lukuarvo 0,5.

Fingridin kohdalla Energiamarkkinavirasto on sitä vastoin todennut, että toimitusvarmuuskannustimessa sovellettavat keskeytyskustannukset sisältävät valmiiksi keskeytyksistä asiakkaille aiheutuneiden haittojen arvottamisen rahallisessa arvossaan ja että toimitusvarmuuskannustimen kannustinkertoimena virasto käyttää toisella valvontajaksolla arvoa 1,0, jotta kannustinvaikutus on selkeä ja vastaa asiakkaiden kokemaa haittaa tai heidän saamaa hyötyä.

Energiamarkkinavirasto on siten arvioinut laatu- ja toimitusvarmuuskannustimien kertoimia jakeluverkonhaltijoiden ja Fingridin kohdalla eri tavoin, mikä sinänsä verkonhaltijoiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta puoltaisi Fingridin vaatimuksen hyväksymistä.

Huomioon on edellä lausutun lisäksi otettava, että Energiamarkkinavirasto on päättänyt soveltaa Fingridin kustannustehokkuuskannustimen kohdalla kannustinkerrointa 0,5 eikä kerrointa 1,0, niin kuin jakeluverkonhaltijoiden kontrolloitavia operatiivisia kustannuksia koskevan tehostamistavoitteen kohdalla.

Edellä mainituista syistä ja ottaen huomioon Energiamarkkinaviraston päätöksessä vahvistetun valvontamallin kokonaisuudessaan markkinaoikeus katsoo, ettei valituksenalaisen päätöksen muuttamiselle nyt puheena olevalta osalta ole esitetty riittäviä perusteita. Valitus on näin ollen tältä osin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Asianosainen on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asianosaisesta säädettyä sovelletaan säännöksen mukaan myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on mainitun säännöksen 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Yksityistä asianosaista ei puolestaan saa säännöksen 3 momentin mukaan velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Hallintolainkäyttölain esitöissä (HE 217/1995) on todettu, että lain 74 §:n 1 momenttia sovellettaessa huomioon voitaisiin ratkaisun lopputuloksen lisäksi ottaa myös muita seikkoja, joita voisivat olla muun muassa asian riitaisuus ja merkittävyys asianosaiselle. Korvausvelvollisuutta määrättäessä ei siten tarvitsisi eikä tulisikaan kaavamaisesti seurata sitä, miten asianosaiset voittavat tai häviävät asian. Yleisenä perusteena olisi sen arviointi, olisiko kohtuutonta, että vastapuoli joutuu kantamaan oikeudenkäyntikulunsa, ja kysymys olisi siten asian lopputuloksen ja eräiden muiden seikkojen pohjalta tehtävästä arviosta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus muuttaa Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 asiassa Dnro 515/424/2007 antamaa päätöstä seuraavasti:

– Tasetta oikaistaessa siitä eliminoidaan taseen vastaaviin kuuluvat laina- ja sijoitusluonteiset saamiset mutta ei myynti- eikä siirtosaamisia.

– Tämän päätöksen perusteluista ilmenevien, rahoitusomaisuuteen kuuluvien rahoituksellisten erien eli rahoitusarvopapereiden, rahojen ja pankkisaamisten sekä näihin rinnastettavissa olevien erien kustannus otetaan verkkotoiminnan oikaistun toteutuneen tuloksen laskennassa huomioon vähennyksenä, jonka määrä saadaan kertomalla mainitut, Fingrid Oyj:n taseen mukaiset rahoitukselliset erät WACC-mallissa (Weighted Average Cost of Capital) sovellettavan vieraan pääoman kustannuksen kertoimella (riskitön korkokanta + 0,6 %). Rahoitukselliset erät voidaan kuitenkin ottaa tällä tavoin huomioon enintään siihen määrään saakka, jolla Fingrid Oyj mahdollisen vaihto-omaisuuden sekä myynti- ja siirtosaamiset ensin mukaan lukien saavuttaa Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmius-määritelmän mukaisen Current ratio -arvon 0,7.

Muilta osin valitus ja oikeudenkäyntikuluja koskevat korvausvaatimukset hylätään.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kimmo Mikkola, Tommi Vuorialho ja Ilkka Lahtinen sekä asiantuntijajäsen Erkki Lakervi.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 31.12.2010 taltionumero 4000.