Market Court dismisses claim for competitor costs, ruling the Competition Authority lacks power to award them.

ASIAN KÄSITTELY KILPAILUVIRASTOSSA

Toimenpidepyynnöt

X, Y ja Z ovat 12.9.2002, 28.10.2002 ja 22.11.2002 Kilpailuvirastolle

tekemillään tutkintapyynnöillä pyytäneet Kilpailuvirastoa selvittämään,

onko Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n (jäljempänä myös

Teosto) majoitusyrittäjiä koskeva tariffi kilpailunrajoituksista annetun

lain (kilpailunrajoituslaki) 7 §:n (480/1992) vastainen.

Tutkintapyynnöissä Kilpailuvirastoa on pyydetty selvittämään, onko

Teosto käyttänyt määräävää markkina-asemaansa väärin

hinnoittelemalla majoitusyrittäjiä koskevan tariffinsa syrjivästi ja

kohtuuttomasti tariffiluokissa 1–30 huonetta/lomamökkiä.

Tutkintapyynnöissä on lisäksi katsottu kilpailunrajoituslain 6 §:n

(480/1992) vastaiseksi se, että Teosto on kieltänyt oikeuksien luovutta-

misen kolmannelle. Tutkintapyyntöjen mukaan kyseisen sopimusehdon

tarkoitus on estää tukkukaupan syntyminen.

Kilpailuviraston valituksenalainen ratkaisu

Ratkaisu

Kilpailuvirasto on katsonut, ettei Teoston majoitusyrittäjiä koskeva ta-

riffi anna aihetta enempiin toimenpiteisiin, ja siten poistanut asian käsit-

telystä.

Perustelut

Kilpailuviraston mukaan useissa aikaisemmissa Teoston toimintaa käsi-

telleissä tapauksissa on todettu, että Teostolla on tosiasiallinen monopo-

li säveltaiteen tekijänoikeuksien kollektiivisessa hallinnoinnissa Suo-

messa. Teosto ei ole asian käsittelyn yhteydessä kiistänyt määräävää

markkina-asemaansa. Kilpailuvirasto on katsonut, että Teoston toimin-

taa on perusteltua tarkastella määräävän markkina-aseman väärinkäyttö-

kiellon näkökulmasta kilpailunrajoituslain 7 §:n (480/1992) perusteella.

Kilpailuvirasto on katsonut, ettei sen asiana ole määrätä Teoston käytet-

täväksi tietynsisältöistä hinnoittelujärjestelmää. Kilpailuviraston tehtä-

viin ei kuulu tietyn hinnoittelujärjestelmän salliminen tai vahvistaminen

yrityksen noudatettavaksi. Kilpailuviraston toimivalta rajoittuu niihin

tapauksiin, joissa määräävässä asemassa oleva elinkeinonharjoittaja

syyllistyy hinnoittelussaan kilpailunrajoituslain 7 §:ssä (480/1992) kiel-

lettyyn väärinkäyttöön.

Kilpailuvirasto on todennut, että aikaisemman oikeuskäytännön mukaan

tekijänoikeuden hyödyntämisestä maksettavia korvauksia ei voida tar-

kastella pelkistetyn kustannuslaskennan perusteella. Kilpailuviraston

mukaan immateriaalioikeuksille on luonteenomaista, ettei käyttökor-

vaus määräydy hyödykkeen (immateriaalioikeuden) tuottamiskustan-

nusten tai sen luovuttamisesta eri käyttäjille tai käyttäjäryhmille synty-

vien kustannusten perusteella. Oikeudenhaltijalle tuleva korvaus mää-

räytyy yleensä joko oikeuden hyödyntämisen laajuuden (käyttöperiaate)

tai siitä saatavien tulojen (rojaltiperiaate) perusteella.

Kilpailuviraston mukaan immateriaalioikeuksien osalta kustannusvas-

taavuuden periaatteen ei ole katsottu olevan riittävä tai edes oikea mitta-

puu kilpailunrajoituslain 7 §:ssä (480/1992) tarkoitettujen kilpailunra-

joitustapausten arvioinnille. Kilpailuvirasto onkin katsonut, että tekijän-

oikeuden osalta kilpailuoikeudellisen tarkastelun lähtökohdaksi on otet-

tava oikeuden hyödyntämisen laajuus tai taloudellinen hyöty markki-

noilla sekä muut relevantit olosuhteet.

Kilpailuvirasto on todennut, että Teoston majoitusyrittäjiä koskeva ta-

riffi rakentuu majoitustilojen ja käyttökuukausien määrälle, joten tarif-

fin mukaisen korvauksen määrään vaikuttavat toiminnan laajuus sekä

musiikin käyttämisen määrä. Majoitustilojen ja käyttökuukausien mää-

rän kasvaessa oikeuden hyödyntämisen laajuus kasvaa. Toisaalta samal-

la musiikkimäärällä ja pienemmällä majoitustilojen ja käyttökuukausien

määrällä tekijänoikeuden hyödyntämisen laajuus vähenee. Sanotun pe-

rusteella Kilpailuvirasto on katsonut majoitustilojen ja käyttökuukausi-

en määrän kuvaavan kilpailuoikeudellisen arvioinnin kannalta riittävällä

tarkkuudella majoitusyrittäjän tekijänoikeuden hyödyntämisen laajuut-

ta.

Kilpailuviraston mukaan Teoston majoitusyrittäjiä koskeva tariffi on te-

kijänoikeuskorvauksille tyypillinen oikeuden hyödyntämisen laajuuteen

perustuva käyttöoikeusperusteinen tariffi, jossa erilaiset asiakkaat on oi-

keuden käytön laajuuden perusteella porrastettu 14 luokkaan huonei-

den/lomamökkien lukumäärän mukaan ja jossa kussakin luokassa on

kiinteä euromääräinen korvaus. Samaan maksuluokkaan kuuluvilta

asiakkailta peritään samansuuruinen euromääräinen korvaus. Kilpailu-

virasto on siten katsonut, että Teosto kohtelee samanlaisia musiikin

käyttäjiä samalla tavalla.

Kilpailuvirasto on todennut, ettei sen tehtävänä ole määrätä elinkeinon-

harjoittajan markkinoilla hyödykkeestä perimää "oikeaa" hintaa tai

ylintä sallittavaa hintaa. Kilpailunrajoituslaissa tarkoitetun kohtuutto-

man korkean hinnoittelun tunnusmerkistöön kuuluu se, että elinkeinon-

harjoittajan soveltamat hinnat selkeästi ylittävät hyväksyttävänä pidettä-

vän rajan

Kilpailuvirasto on katsonut, etteivät tutkintapyyntöjen tekijöiden esi-

merkit Teoston majoitusyrittäjiä koskevan tariffin vaikutuksista ole pe-

rustuneet heihin itseensä kohdistuviin todellisiin kustannusvaikutuksiin.

Tutkintapyyntöjen tekijöiden esimerkkien perusteella ei ole todettavis-

sa, miten tariffi todellisuudessa vaikuttaa haitallisesti heidän elinkeino-

toimintansa harjoittamiseen. Kilpailuvirasto on katsonut, ettei tutkinta-

pyyntöjen tekijöiden selvitysten perusteella ole todettavissa, että tariffin

porrastus olisi kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdan (480/1992) mukai-

sesti ilmeisen kohtuuton.

Oikeuksien siirtokiellon osalta Kilpailuvirasto on kilpailuneuvoston Te-

ostoa koskevaan poikkeuslupapäätökseen 5.10.1995 (dno 5/359/95) vii-

taten todennut, että Teosto on itsenäinen elinkeinonharjoittaja, joka itse

määrittelee perimiensä korvausten tason ja muut sopimusehdot. Teki-

jänoikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin perusrakennetta ei näin ollen

tule pitää kilpailunrajoituslain 6 §:n (480/1992) mukaisena elinkeinon-

harjoittajien yhteistoimintana. Oikeuksien siirtokiellon arviointi tulee

siten suoritettavaksi käsillä olevassa tapauksessa kilpailunrajoituslain 7

§:n (480/1992) perusteella.

Kilpailuvirasto on todennut, että Teoston on toiminnassaan otettava

huomioon sopimussuhteensa oikeudenhaltijoihin. Oikeudenhaltijat eivät

asiakassopimuksissaan ole oikeuttaneet Teostoa luovuttamaan hallin-

noimiaan tekijänoikeuksia kolmansille. Tekijänoikeuslain 28 §:n mu-

kaan Teoston ei ole mahdollista luovuttaa hallinnoimiaan tekijänoike-

uksia kolmansille ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teosto on kuitenkin

ilmoittanut olevansa valmis neuvottelemaan tarvittaessa muuntyyppisis-

tä "tukkuporrasjärjestelyistä". Kilpailuvirasto on katsonut, ettei esitetty

selvitys ole tältäkään osin viitannut määräävän markkina-aseman vää-

rinkäyttöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Y, X ja Z ovat yhteisesti vaatineet, että markkinaoikeus kumoaa

Kilpailuviraston päätöksen 12.12.2003 (Dnro 790/61/02) sekä määrää

Teoston lopettamaan majoitusyrittäjiä koskevan tariffin soveltamisen

tariffiluokissa 1–30 huonetta/lomamökkiä ja velvoittaa Teoston

muuttamaan hinnoitteluaan siten, että musiikin käytöstä maksettava

korvaus/huone on kaikille elinkeinonharjoittajille sama. Toissijaisesti

valittajat ovat vaatineet, että asia palautetaan uudelleen Kilpailuviraston

käsiteltäväksi. Lisäksi Y, X ja Z ovat vaatineet, että Kilpailuvirasto

velvoitetaan korvaamaan heidän arvonlisäverottomat

oikeudenkäyntikulunsa 2.095 eurolla korkoineen.

Valittajat ovat esittäneet perusteluinaan muun ohella seuraavaa.

Teosto kohtelee majoitusyrittäjiä koskevan tariffin tariffiluokkiin 1–30

huonetta/mökkiä kuuluvia asiakkaitaan, kuten valittajia, eri tavalla kuin

kyseisen tariffin soveltamisen piiriin kuuluvia suurempia asiakkaita.

Teoston hinnoittelu ei ole kaikille asiakkaille sama, vaan tariffin sovel-

tamisen piiriin kuuluvat suuremmat asiakkaat maksavat suhteellisesti

huomattavasti pienemmän Teosto-korvauksen kuin pienemmät asiak-

kaat, kuten valittajat.

Teosto ei ole edes väittänyt, että Teosto-korvauksen kerääminen valitta-

jilta aiheuttaisi enemmän kustannuksia kuin sanotun korvauksen kerää-

minen muilta majoitusyrittäjiltä. Teosto ei ole esittänyt muutakaan kil-

pailuoikeudellisesti hyväksyttävää syytä kohdella valittajia eri tavalla

kuin muita kyseisen tariffin mukaan Teostolle korvauksia maksavia

asiakkaita.

Kilpailuvirasto on perustellut päätöstään toteamalla, että majoitustilojen

ja käyttökuukausien määrä kuvaa riittävällä tavalla majoitusyrittäjän te-

kijänoikeuden hyödyntämisen laajuutta. Huone- tai mökkiluku ei kui-

tenkaan kerro musiikin käytön laajuudesta mitään. Huoneluvulla ja mu-

siikin käytön määrällä ei ole todistettavissa olevaa välitöntä yhteyttä.

Vaikka sellainen olisikin, Teosto-korvauksen tulisi tällöin olla saman-

suuruinen kaikissa huoneissa.

Myöskään käyttökuukausien määrä ei kerro riittävällä tarkkuudella mu-

siikin käytön määrästä. Määrittelemällä korvaus musiikin käytöstä käyt-

töpäiväkohtaiseksi päästäisiin jo selvästi lähemmäksi todellista musii-

kin käytön määrää.

Valittajilla on velvollisuus maksaa Teostolle korvausta musiikin käytön

perusteella. Musiikkia käyttävät valittajina olevien yrittäjien asiakkaat.

Asiakkaat maksavat majoittumisestaan, joten tunnuslukunakin liike-

vaihto kertoo asiakkaiden määrästä ja siten musiikin käytöstä selvästi

suuremmalla tarkkuudella kuin pelkkä huoneiden/mökkien määrä ilman

niiden sitomista todelliseen käyttöön.

Maatila- ja mökkimajoitusta tarjoavat yritykset kilpailevat suurempien

majoitusyritysten kanssa samoilla markkinoilla. Suhteellisesti selvästi

suuremmat Teostolle maksettavat korvaukset vaikuttavat haitallisesti

maatila- ja mökkimajoitusta tarjoavien yritysten elinkeinotoiminnan

harjoittamiseen.

Maatilamatkailu- ja mökkimajoitustoiminta aloitetaan tyypillisesti sivu-

toimisesti tarjoamalla yhtä huonetta/mökkiä matkailijoille. Tuolloin toi-

minnan liikevaihto on luonnollisesti hyvin vähäinen ja Teostolle suori-

tettava korvaus suhteellisesti hyvin suuri. Tämä luonnollisesti vaikeut-

taa markkinoille pääsyä. Sillä, että musiikinesittämislaitteet eivät ole

majoitustoiminnan välttämätön edellytys, ei ole merkitystä. Jättämällä

musiikinesittämislaitteet pois varustelusta markkinoille pyrkivä yrittäjä

joutuu eriarvoiseen kilpailuasemaan markkinoilla jo toimivien yrittäjien

kanssa.

Mikäli katsotaan, että Teoston tariffin osalta kysymys ei ole kilpailunra-

joituslain 7 §:n (480/1992) mukaan kielletystä kilpailunrajoituksesta, ta-

riffia on joka tapauksessa pidettävä lain 9 §:ssä (303/1998) tarkoitettuna

vahingollisena kilpailunrajoituksena.

Vaatimalla esitysoikeuksien siirron kieltävän sopimusehdon kieltämistä

valittajat eivät ole edes vaatineet Teostoa luovuttamaan hallinnoimiaan

tekijänoikeuksia kokonaisuudessaan kolmannelle ilman oikeudenhalti-

jan lupaa. Tekijänoikeus ja musiikinesittämisoikeus sekä siitä maksetta-

vat korvaukset eivät ole sama asia.

Kilpailuviraston lausunto

Kilpailuvirasto on vaatinut, että valitus hylätään.

Kilpailuvirasto on esittänyt perusteluinaan muun ohella seuraavaa.

Tekijänoikeuden hyödyntämisestä maksettavia korvauksia ei voida tar-

kastella pelkistetyn kustannuslaskennan perusteella. Immateriaalioike-

uksille on luonteenomaista, ettei käyttökorvaus määräydy hyödykkeen

(immateriaalioikeuden) tuottamiskustannusten tai sen luovuttamisesta

eri käyttäjille tai käyttäjäryhmille syntyvien kustannusten perusteella.

Oikeudenhaltijalle tuleva korvaus määräytyy yleensä joko oikeuden

hyödyntämisen laajuuden (käyttöperiaate) tai siitä saatavien tulojen (ro-

jaltiperiaate) perusteella. Tekijänoikeuden osalta kilpailuoikeudellisen

tarkastelun lähtökohdaksi on siten otettava oikeuden hyödyntämisen

laajuus tai muu taloudellinen hyöty sekä muut relevantit olosuhteet.

Teoston majoitusyrittäjiä koskeva tariffi on tekijänoikeuskorvauksille

tyypillinen oikeuden hyödyntämisen laajuudelle perustuva käyttöoi-

keusperusteinen tariffi, jossa erilaiset asiakkaat on porrastettu 14 luok-

kaan huoneiden/lomamökkien lukumäärän mukaan ja jossa kussakin

luokassa on kiinteä euromääräinen korvaus. Samaan maksuluokkaan oi-

keuden käytön perusteella kuuluvilta asiakkailta peritään samansuurui-

nen euromääräinen korvaus. Teosto kohtelee siten samanlaisia musii-

kinkäyttäjiä samalla tavalla.

Valittajat ovat pyrkineet perustelemaan väittämäänsä tariffin syrjivyyttä

ja kohtuuttomuutta laskelmilla, jotka eivät kuitenkaan ole perustuneet

tariffin todellisiin vaikutuksiin. Valittajien esimerkkien perusteella ei

ole todettavissa, miten tariffi todellisuudessa vaikuttaa haitallisesti hei-

dän elinkeinotoimintansa harjoittamiseen. Valittajien selvitysten perus-

teella ei ole todettavissa, että tariffin porrastus olisi kilpailunrajoituslain

7 §:n 4 kohdan (480/1992) vastaisella tavalla ilmeisen kohtuuton.

Valittajien mukaan asiakkaan liikevaihtoon perustuva musiikin esittä-

miskorvaus kuvastaisi paremmin todellista käyttöä kuin Teoston käyttä-

mä tariffi. Kilpailunrajoituslain syrjimättömyyden ja kohtuuden vaati-

mukset täyttävä hinnoittelu voisi sinänsä perustua myös esimerkiksi lii-

kevaihdolle. Tarkoituksenmukaisimman tai oikeudenmukaisimman ta-

riffirakenteen määrittely ei kuitenkaan kuulu kilpailuviranomaisen toi-

mivaltaan. Puuttua voidaan ainoastaan kiellettyyn tai vahingolliseen kil-

pailun rajoittamiseen.

Teoston on toiminnassaan otettava huomioon sopimussuhteensa oikeu-

denhaltijoihin. Oikeudenhaltijat eivät asiakassopimuksissaan ole oikeut-

taneet Teostoa luovuttamaan tämän hallinnoimia tekijänoikeuksia kol-

mansille. Tekijänoikeuslain 28 §:n mukaan Teosto ei saa luovuttaa hal-

linnoimiaan tekijänoikeuksia kolmansille ilman oikeudenhaltijoiden lu-

paa.

Asiassa ei ole esitetty perustetta, minkä vuoksi Teoston majoitusyrittä-

jiä koskevaa tariffia olisi pidettävä kilpailunrajoituslain 7 §:n

(480/1992) vastaisena. Myöskään esitysoikeuden siirtokiellosta esitetty

selvitys ei viittaa määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön.

Teoston lausunto

Teosto on vaatinut, että valitus hylätään.

Teosto on esittänyt perusteluinaan muun ohella seuraavaa.

Tariffin muuttaminen käyttöpäiväkohtaiseksi olisi sekä mittausteknises-

ti vaivalloista että kustannustehokkuuden kannalta kestämätöntä. Yksik-

kökohtaisesti tarkasteltuna musiikin käyttö lomamökeissä on pienimuo-

toista ja hajoaa pieniin käyttötapahtumiin. Kyseinen ongelma on rat-

kaistavissa kohtuullisella hinnoittelulla ja mahdollisimman kevyellä lu-

pahallinnolla, kuten Teosto on menetellytkin. Tariffin muuttaminen

käyttöpäiväkohtaiseksi johtaisi varmuudella siihen, että lupahallinnon

kustannukset kohoaisivat ja toiminta muuttuisi kaikilta osin nykyistä

raskaammaksi.

Käytännössä satunnaiset lomamajoituksen vuokraajat eivät edes kuulu

Teoston majoitusyrittäjiä koskevan tariffin piiriin, sillä niiltä puuttuu

liiketoiminnallinen luonne ja tarkoitus. Teoston musiikinesityslupien

markkinoinnin ja tekijänoikeuksien valvonnan kohderyhmät majoitus-

toiminnan markkinoilla ovat aivan toisaalla.

Vastaselitys

Valittajat ovat esittäneet yhteisessä vastaselityksessään muun ohella

seuraavaa.

Määräävässä markkina-asemassa olevaa elinkeinonharjoittajaa koskevat

kilpailuoikeudelliset vaatimukset edellyttävät hinnoittelun samankaltai-

suutta kaikille asiakasryhmille, ellei ole olemassa erityistä perustetta

käyttää eri hintoja eri asiakasryhmille.

Koska Teosto on määräävässä markkina-asemassa olevana elinkeinon-

harjoittajana hinnoitellut musiikin käytöstä maksettavan korvauksen si-

tä korkeammaksi, mitä pienemmästä yrityksestä on kyse, Kilpailuviras-

ton olisi tullut vaatia Teostolta selvitystä siitä, onko musiikin käyttö

näissä pienissä yrityksissä suhteellisesti laajempaa kuin samoilla mark-

kinoilla toimivissa suuremmissa yrityksissä.

Teosto on velvoitettava muuttamaan hinnoitteluaan siten, että musiikin

käytöstä maksettava korvaus/huone on kaikille elinkeinonharjoittajille

sama. Kyseisestä yhdenmukaisesta hinnoittelusta voitaisiin poiketa ai-

noastaan, mikäli musiikin esittämisoikeuden luovuttamiskustannukset

olisivat valittajien kohdalla suuremmat kuin muilla asiakasryhmillä.

Musiikin käytöstä suoritettavan korvauksen määrittäminen käyttöpäivä-

kohtaiseksi (euroa/majoitusvuorokausi) ei aiheuttaisi nykyiseen järjes-

telmään verrattuna mitään lisäkustannuksia Teostolle tai Teoston asiak-

kaina oleville yritykselle.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Pääasia

Teoston määräävä markkina-asema

Kilpailunrajoituslain (480/1992) 3 §:n 2 momentin mukaan määräävä

markkina-asema katsotaan olevan elinkeinonharjoittajalla tai elinkei-

nonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella

on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödyke-

markkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toi-

mitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuh-

teisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla.

Kilpailuneuvosto on 27.2.2002 antamassaan päätöksessä dnro

96/690/2000, jonka korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 19.5.2003

taltionumero 1198 pysyttänyt, kahteen aikaisempaan kilpailuneuvoston

päätökseen (päätökset 5.10.1995 dnro 5/359/95 ja 1.6.1998 dnro

22/359/96) viitaten, katsonut, että Teostolla on tosiasiallinen monopoli

hallinnoimiensa säveltaiteen tekijänoikeuksien osalta Suomessa. Asias-

sa ei ole tullut esille mitään sellaista, minkä perusteella Teoston asemaa

olisi käsillä olevassa tapauksessa aihetta tarkastella toisin.

Markkinaoikeus katsoo siten, että Teostolla on määräävä markkina-ase-

ma säveltaiteen tekijänoikeuksien kollektiivisessa hallinnoinnissa Suo-

messa.

Teoston majoitusyrittäjiä koskeva tariffi

Valittajien tutkintapyynnöt ovat koskeneet Teoston ajalla 1.1.–

31.12.2002 voimassa ollutta majoitusyrittäjiä koskevaa tariffia, joka on

oheistettu tämän päätöksen liitteeksi. Tariffissa majoitusyrittäjät on por-

rastettu 14 luokkaan huoneiden/lomamökkien lukumäärän perusteella

siten, että samaan maksuluokkaan kuuluvilta yrittäjiltä on peritty aina

samansuuruinen euromääräinen korvaus/neljännesvuosi. Tariffin mu-

kaan korvausten laskutuksessa on kuitenkin voitu käyttää tarvittaessa

kuukausikorvausperustetta.

Teoston epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Majoitusyrittäjiä koskeva tariffi

Koska Teostolla on edellä esitetyn perusteella kilpailunrajoituslain 3 §:n

2 momentissa (480/1992) tarkoitettu määräävä markkina-asema, sen

menettelyä on arvioitava kilpailunrajoituslain 7 §:n (480/1992) perus-

teella.

Kilpailunrajoituslain 7 §:n (480/1992) mukaan elinkeinonharjoittajan

tai näiden yhteenliittymän määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on

kielletty. Väärinkäyttönä pidetään muun ohella mainitun säännöksen 4

kohdan (480/1992) mukaan kohtuuttoman tai kilpailun rajoittamista il-

meisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamista. Lainkohdan

perusteella määräävässä markkina-asemassa olevan elinkeinonharjoitta-

jan tulee noudattaa hinnoittelussaan kohtuullisuutta ja yleistä tasapuoli-

suutta.

Määräävässä markkina-asemassa olevalla elinkeinonharjoittajalla on

erityinen velvollisuus pidättäytyä toimenpiteistä, jotka syrjivät asiakas-

yrityksiä tai sellaisiksi haluavia. Tasapuolisuusvaatimus edellyttää sitä,

että samanlaisia asiakkaita kohdellaan samalla tavoin. Tämä vaatimus ei

edellytä sitä, että erilaisia asiakasryhmiä kohdellaan samalla tavoin, jos

hintaerot perustuvat kustannusperusteisiin tai muihin kilpailuoikeudelli-

sesti hyväksyttäviin syihin.

Määräävässä markkina-asemassa olevan elinkeinonharjoittajan hinnoit-

telua tarkastellaan kilpailuoikeudessa yleensä kyseessä olevan tavaran

tai palvelun tuotantokustannusten perusteella, vertaamalla kyseisiä kus-

tannuksia elinkeinonharjoittajan hinnoitteluun eri asiakkaille.

Immateriaalioikeuksien osalta on, edellä esitetystä poiketen, lähdetty

kuitenkin siitä, ettei immateriaalioikeuksien hyödyntämisestä maksetta-

via korvauksia voida tarkastella pelkistetyn kustannuslaskennan perus-

teella. Immateriaalioikeuksille on luonteenomaista, ettei käyttökorvaus

määräydy immateriaalioikeuden tuottamiskustannusten tai sen luovutta-

misesta eri käyttäjille tai käyttäjäryhmille syntyvien kustannusten pe-

rusteella. Oikeudenhaltijalle tuleva korvaus määräytyy yleensä joko oi-

keuden hyödyntämisen laajuuden (käyttöperiaate) tai siitä saatavien tu-

lojen (rojaltiperiaate) perusteella.

Immateriaalioikeuksien osalta onkin katsottu, että kilpailuoikeudellisen

tarkastelun lähtökohdaksi on otettava oikeuden hyödyntämisen laajuus

tai taloudellinen hyöty markkinoilla sekä muut relevantit olosuhteet.

Teoston majoitusyrittäjiä koskeva tariffi on rakentunut majoitustilojen

ja käyttökuukausien määrälle. Tariffin mukaisen korvauksen määrään

ovat näin vaikuttaneet toiminnan laajuus sekä musiikin käyttämisen

määrä. Majoitustilojen ja käyttökuukausien määrän kasvaessa oikeuden

hyödyntämisen laajuus kasvaa. Toisaalta samalla musiikkimäärällä sekä

pienemmällä majoitustilojen ja käyttökuukausien määrällä tekijänoikeu-

den hyödyntämisen laajuus vähenee.

Teoston majoitusyrittäjiä koskevassa tariffissa on siten lähdetty korva-

uksen määräytymisestä oikeuden hyödyntämisen laajuuden perusteella.

Huomioon ottaen, että tariffi on koskenut tekijänoikeuden haltijoille

maksettavaa korvausta musiikin esittämisestä, markkinaoikeus katsoo,

että kyseinen lähtökohta on ollut kilpailuoikeudellisesti tarkasteltuna

perusteltu. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, etteikö majoitustilojen ja

käyttökuukausien määrän olisi katsottava kuvaavan kilpailuoikeudelli-

sen arvioinnin kannalta riittävällä tarkkuudella oikeuden hyödyntämisen

laajuutta. Kilpailuoikeudellisesti tarkasteltuna Teosto on näin ollen si-

nänsä voinut rakentaa majoitusyrittäjiä koskevan tariffinsa majoitustilo-

jen ja käyttökuukausien määrään.

Kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdan (480/1992) mukaan määräävän

markkina-aseman väärinkäyttönä pidetään kohtuuttoman tai kilpailun

rajoittamista ilmeisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamista.

Teoston majoitusyrittäjiä koskevan tariffin mukaan samaan tariffiluok-

kaan oikeuden käytön laajuuden perusteella kuuluvilta asiakkailta on

peritty samansuuruinen euromääräinen korvaus. Teoston tariffin voi-

daan näin ollen katsoa kohdelleen samanlaisia musiikin käyttäjiä samal-

la tavalla. Teoston tariffi ei siten ole ollut sanotussa suhteessa valittajia

syrjivä.

Kilpailuvirasto on todennut, etteivät valittajien esimerkit Teoston ma-

joitusyrittäjiä koskevan tariffin vaikutuksista ole perustuneet valittajiin

itseensä kohdistuviin todellisiin kustannusvaikutuksiin. Valittajien esi-

merkkien perusteella ei Kilpailuviraston mukaan ole ollut todettavissa,

miten tariffi todellisuudessa on vaikuttanut haitallisesti heidän elinkei-

notoimintansa harjoittamiseen. Tämän vuoksi Kilpailuvirasto on katso-

nut, ettei valittajien selvitysten perusteella ole ollut todettavissa, että ta-

riffin porrastus olisi ollut kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdan

(480/1992) mukaisesti ilmeisen kohtuuton.

Kuten edellä on todettu, kysymyksessä olevassa Teoston majoitusyrittä-

jiä koskevassa tariffissa majoitusyrittäjät on porrastettu 14 luokkaan

huoneiden/lomamökkien lukumäärän perusteella. Tariffi on porrastettu

siten, että Teosto-korvaus on pienimmillään 45 euroa neljännesvuodes-

sa, majoitusyrittäjän huoneiden/lomamökkien lukumäärän ollessa 1–5,

ja suurimmillaan 605 euroa neljännesvuodessa, majoitusyrittäjän huo-

neiden/lomamökkien lukumäärän ylittäessä 500. Näin ollen huonetta

kohden laskettava Teosto-korvaus on sitä pienempi, mitä suuremmasta

majoitusyrittäjästä on kysymys.

Kilpailunrajoituslain 12 §:n 1 momentin mukaan Kilpailuviraston tulee

selvittää kilpailunrajoituksia ja niiden vaikutuksia. Sen arvioinnissa,

onko Teoston majoitusyrittäjiä koskeva tariffi merkinnyt kilpailunrajoi-

tuslain 7 §:n 4 kohdan (480/1992) tarkoittamalla tavalla kohtuuttoman

hinnoittelukäytännön soveltamista, Kilpailuvirasto ei ole tarkastellut

Teoston tariffiluokissa 1–30 huonetta/lomamökkiä perimiä korvauksia,

mihin valittajat ovat nimenomaisesti kohdistaneet toimenpidepyyntön-

sä, verrattuna Teoston muissa tariffiluokissa perimiin korvauksiin. Kil-

pailuvirasto ei näin ollen ole selvittänyt, onko Teoston hinnoittelun (ta-

riffin porrastus) katsottava merkinneen sanotussa suhteessa kohtuutto-

man hinnoittelukäytännön soveltamista, ottaen huomioon kaikki hin-

noitteluun (tariffin porrastukseen) vaikuttaneet kilpailuoikeudellisesti

relevantit seikat.

Edellä mainitun perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei Kilpailuvirasto

ole riittävällä tarkkuudella selvittänyt, onko Teoston majoitusyrittäjiä

koskeva tariffi merkinnyt kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdan

(480/1992) tarkoittamalla tavalla kohtuuttoman hinnoittelukäytännön

soveltamista. Asia on palautettava Kilpailuvirastoon sanotulta osin uu-

delleen käsiteltäväksi.

Koska asia palautetaan kilpailunrajoituslain 7 §:n (480/1992) soveltami-

sen osalta Kilpailuvirastoon, asiassa ole tarpeen lausua valituksessa esi-

tetystä kilpailunrajoituslain 9 §:ään (303/1998) liittyvästä vaatimukses-

ta.

Oikeuksien siirtokielto

Oikeuksien siirtokiellon markkinaoikeus katsoo, ettei asiaa ole syytä ar-

vioida toisin kuin Kilpailuvirasto on päätöksessään tehnyt.

Oikeudenkäyntikulut

Kilpailunrajoituslain mukaisissa asioissa oikeudenkäyntikulujen korva-

usvelvollisuuteen markkinaoikeudessa sovelletaan kilpailunrajoituslain

15 a §:n 2 momentin perusteella hallintolainkäyttölain säännöksiä.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on vel-

vollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan

tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on

kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahin-

konaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on py-

kälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeu-

denkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Hallintolainkäyttölain 75 §:n mukaan puolestaan asianosaisen erityises-

tä korvausvelvollisuudesta on voimassa soveltuvin osin, mitä oikeuden-

käymiskaaren 21 luvun 5 §:ssä säädetään, ja asianosaisen edustajan,

asiamiehen sekä avustajan korvausvelvollisuudesta, mitä saman luvun 6

§:ssä säädetään. Oikeudenkäyntikuluista on muuten soveltuvin osin voi-

massa, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7–16 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan, jos alem-

man tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata

oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen

mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko

asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Pykälän 2 momen-

tin mukaan, jos asia palautetaan, kysymys kuluista ylemmässä tuomio-

istuimessa on tutkittava alemmassa oikeudessa palautetun asian yhtey-

dessä.

Kilpailunrajoituslaissa ei ole säännöstä siitä, että Kilpailuvirasto voisi

kilpailunrajoituksia ja niiden vaikutuksia selvittäessään ratkaista oikeu-

denkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevia kysymyksiä. Huomi-

oon ottaen korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2000:19, mark-

kinaoikeus katsoo, että Kilpailuvirasto ei voi antaa lausuntoa oikeuden-

käyntikuluista myöskään sille palautetun asian yhteydessä. Tämän

vuoksi oikeudenkäyntikulukysymyksen ratkaisuun palautettaessa asia

markkinaoikeudesta Kilpailuvirastoon ei voida soveltaa oikeudenkäy-

miskaaren 21 luvun 16 §:n 2 momenttia, vaan markkinaoikeuden tulee

itse lausua oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Asia palautetaan Kilpailuvirastoon uudelleen käsiteltäväksi. Markkina-

oikeus ei siten ensimmäisenä oikeusasteena ole vielä ratkaissut pää-

asiaa. Asiassa ei näin ollen ole annettu vielä sellaista ratkaisua, jonka

perusteella Kilpailuvirastoa voitaisiin ainakaan tässä vaiheessa velvoit-

taa korvaamaan Y:n, X:n ja Z:n yhteisiä oikeudenkäyntikuluja

markkinaoikeudessa. Mikäli asia myöhemmin tulee markkinaoikeuden

käsiteltäväksi, markkinaoikeus voi harkitessaan oikeudenkäyntikulujen

korvausvelvollisuutta ottaa huomioon myös nyt kysymyksessä olevat

kulut.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus kumoaa Kilpailuviraston päätöksen 12.12.2003 (Dnro

790/61/2002) ja palauttaa asian Kilpailuvirastoon uudelleen käsiteltä-

väksi.

Y:n, X:n ja Z:n Kilpailuvirastoon kohdistama vaatimus heidän yhteisten

oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta markkinaoikeudessa hylätään

ennenaikaisena.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallin-

to-oikeuteen. Kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n 2 momentin no-

jalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatetta-

va, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Olli Mä-

kinen, Pertti Virtanen ja Jussi Karttunen sekä asiantuntijajäsenet Ville

Aalto-Setälä ja Antti Aine.

HUOM.

Markkinaoikeuden päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Katso korkeimman hallinto-oikeuden päätös 21.3.2007 taltionumero 685.