Market Court bans unfair contract terms excluding indirect damages in consumer warranty agreements under Finnish Consumer Protection Act.

Kuluttaja-asiamies (KA) vastaan Nokia Oyj (yhtiö). Vastaajayhtiö oli antanut matkapuhelimien kaupassa takuun siitä, ettei Nokia-matkapuhelimessa ole sitä ensi kertaa lopulliselle ostajalle myytäessä materiaali- tai rakennevikoja eikä työn laadusta johtuvia puutteita. Sopimusehtojen mukaan takuuaika oli 12 kuukautta ostopäivästä. Yhtiö oli sopimusehdoissaan rajoittanut antamastaan takuusta johtuvaa vastuutaan ilmoittamalla mm., että yhtiö ei missään tapauksessa vastaa välillisistä vahingoista tai kustannuksista.

Takuuta koskevat säännökset ovat osa kuluttajakaupan virhesääntelyä. Myyjän virhevastuuta koskevat säännökset sisältyvät kuluttajansuojalain (KSL) 5 lukuun. KSL:n 5 luvun 15 §:n mukaan myyjä vastaa tavarassa vaaranvastuun siirtymisajankohtana olevasta virheestä, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin. Sanottuun säännökseen on vuonna 2001 lisätty ns. virheolettamasäännös, jonka mukaan tavarassa olevan virheen oletetaan olleen olemassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalle, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa vaaranvastuun siirtymisestä, ellei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen.

KSL:n 5 luvun virhevastuusäännösten ja takuuta koskevien säännösten sisältö huomioon ottaen yhtiön antaman takuun ei ensimmäisten kuuden kuukauden aikana kaupasta voitu katsoa tuovan kuluttajalle mitään lisäetua siihen nähden, mihin hän olisi oikeutettu jo suoraan lain nojalla. Vaikka yhtiö oli antamansa takuun perusteella myös kuuden kuukauden jälkeen vastuussa tuotteen virheistä paitsi takuun myös KSL:n 5 luvun virhevastuusääntöjen perusteella, yhtiön antaman takuun oli katsottava olevan kuluttajille lisäetu 6-12 kuukauden aikana kaupanteosta käännetyn todistustaakan perusteella. KA:n vaatimus takuu-sanan käytön kieltämisestä markkinoinnissa perustui vaatimuksen sanamuodon mukaan kuitenkin vain takuuajan lyhyyteen. Yhtiön ei pelkästään tällä perusteella voitu katsoa menetelleen kuluttajien kannalta sopimattomasti kutsuessaan takuuksi edellä mainittua sitoumusta.

KSL:n 5 luvun 20 §:n mukaan myyjä vastaa myös tavaran virheestä aiheutuneesta välillisestä vahingosta, jos virhe tai vahinko johtuu hänen huolimattomuudestaan. Säännös on pakottava, eikä siitä voi kuluttajan vahingoksi poiketa. Yhtiö ei voinut sopimusehdoissaan rajoittaa tähän perustuvaa vastuutaan kuluttajan vahingoksi.

Yhtiön takuuehdoissa kuvattu takuu oli luonteeltaan yhdistetty laatutakuu ja toimivuustakuu. Antamalla takuun siitä, ettei puhelimessa ole materiaali- tai rakennevikoja eikä työn laadusta johtuvia puutteita yhtiö oli antanut erityisen sitoumuksen myymänsä tavaran ominaisuuksista. Yhtiö oli siten myös antamansa takuusitoumuksen perusteella velvollinen korvaamaan kuluttajille aiheutuneita välillisiä kustannuksia.

Yhtiön takuusitoumuksessa oleva sopimusehto, jonka perusteella yhtiö ei korvaa kuluttajille matkapuhelimien takuukorjausten yhteydessä syntyneitä välillisiä kustannuksia silloin, kun kustannukset ovat aiheutuneet yhtiön huolimattomuudesta, tai silloin kun välilliset kustannukset johtuvat siitä, että matkapuhelin ei vastaa sitä, mitä yhtiö antamalla edellä mainitun kaltaisen takuun on erityisesti luvannut, oli ollut kuluttajien kannalta kohtuuton.

KSL 2 luku 1 § ja 7 § sekä 3 luku 1 § ja 2 §

KULUTTAJA-ASIAMIEHEN VAATIMUKSET

KA on vaatinut, että Nokia Oyj:tä kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun 1, 2 ja 7 §:n sekä 3 luvun 1 §:n nojalla sakon uhalla kielletään

1) kutsumasta takuuksi sitoumusta, jonka perusteella kuluttaja ei saa lakimääräistä parempaa todellista lisäetua lyhyen takuuajan takia sekä

2) käyttämästä matkapuhelinten takuusitoumuksessaan ehtoa, jonka perusteella yhtiö ei korvaa kuluttajille matkapuhelimien takuukorjausten yhteydessä syntyneitä välillisiä kustannuksia.

KA on seurannut vuoden 2002 alusta voimaan tulleiden KSL:n uudistettujen virhevastuusäännösten vaikutusta eri alojen yritysten käyttämiin takuuehtoihin ja tarvittaessa kehottanut yrityksiä muuttamaan ehtojaan uusia lain säännöksiä vastaaviksi. Tämän työn yhteydessä otettiin yhteyttä myös Nokia Oyj:een ja keskusteltiin Nokian matkapuhelimien huollosta, virhevastuusta ja takuusta. Yhtiölle esitettiin KA:n kanta takuuehtojen muutostarpeesta. Yhtiö ilmoitti muuttavansa ehtojaan tietyiltä osin, mutta ei suostunut muuttamaan niitä takuuaikaa eikä vahingonkorvausvelvollisuutta koskevilta osin.

Yhtiön takuuehdoissaan antama 12 kuukauden takuu ei ole sellainen lisäetu matkapuhelimen kaupassa, että sitä voisi pitää KSL:ssa tarkoitettuna todellisena lisäetuna. Tällaisen sitoumuksen kutsuminen takuuksi on KSL:n 2 luvun 1 §:n perusteella sopimatonta. Takuu on lisäksi sellainen KSL:n 5 luvun 20 §:ssä tarkoitettu erityinen sitoumus, joka johtaa virhetilanteessa myös välillisten vahinkojen korvaamiseen. Ehtoa, jolla tämä kuluttajan oikeus evätään, voi tämän takia pitää kohtuuttomana ja siten KSL:n 3 luvun 1 §:n vastaisena.

Takuuehtojensa johdannossa ("Rajoitettu valmistajan takuu") yhtiö antaa takuun siitä, ettei tuotteessa ole sitä ensi kertaa lopulliselle ostajalle myytäessä materiaali- tai rakennevikoja eikä työn laadusta johtuvia puutteita ehdoissa tarkemmin määrätyin edellytyksin. Kulutustavaroille annettavat määräaikaiset takuut ovat toimivuustakuita. Takuunantaja vastaa tavarassa takuuaikana ilmenevistä vioista ja muista takuussa määritellyistä asioista. Takuun antamalla elinkeinonharjoittaja sitoutuu vastaamaan tavaran toimintakunnosta takuuajan.

Kun elinkeinonharjoittaja myöntää tuotteelleen takuun, on hän siinä määrin vakuuttunut siitä, että hänen valmistamansa tai myymänsä tuote on niin laadukas, että hän voi sitoutua vastaamaan sen toimivuudesta kuluttajalle myös lakimääräistä vastuutaan paremmin ehdoin. Takuu onkin vapaaehtoinen sitoumus, jolla elinkeinonharjoittaja voi luoda kuluttajiin nähden käsitystä erityisen laadukkaasta ja kestävästä tuotteesta. Jos kuluttaja haluaa vedota takuuseen tavaran rikkoutuessa, on hänen tullut käyttää tavaraa annettujen ohjeiden mukaisesti ja sen normaalikäytössä tavanomaisen huolellisella tavalla. Mikäli kuluttaja on toiminut vastoin näitä ohjeita tai ollut muuten huolimaton tavaran käsittelyssä, ja tämä on aiheuttanut rikkoutumisen, ei hän voi vedota takuuseen ja sen tuomiin etuihin.

Myöntämällä takuun elinkeinonharjoittaja sitoutuu näyttötaakkaa silmällä pitäen siihen, että hänen on takuuaikana saatettava todennäköiseksi kuluttajan toimiminen väärin tavaran käsittelyssä, jos hän haluaa vetäytyä takuuvastuustaan. Hänellä on siten näyttötaakka kuluttajan vastuupiirissä tapahtuneesta virheestä. Kuten edellä on mainittu, voi vastaava näyttötaakka olla hänellä lakimääräisen virhevastuunkin perusteella. Kun kyse on kestokulutustavarasta, jolla on pitkä odotettavissa oleva elinkaari, tämä lakimääräiseen vastuuseen perustuva näyttövelvollisuus johtaa myös siihen, että tällaisille tuotteille annetut lyhyet takuuajat eivät tuo kuluttajalle lisäetua, koska kuluttaja on tosiasiallisesti samassa tai paremmassa asemassa suoraan lakimääräisen vastuun perusteella. Tällöin sellaisista sitoumuksista ei voi käyttää takuu-nimitystä.

KSL:n 5 luvun 12 §:n mukaan tavaran tulee mm. kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa. Vuonna 2002 voimaan tulleessa KSL:n uudistuksessa lain 5 luvun 15 §:ään lisättiin ns. kuuden kuukauden virheolettamasäännös. Pykälän 2 momentin mukaan virheen oletetaan olleen olemassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalle, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa tästä ajankohdasta, jollei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen. Todistustaakka tavaran virheettömyydestä on siis tuona aikana lähtökohtaisesti myyjällä. Verrattaessa tätä kuuden kuukauden sääntöä vapaaehtoiseen takuuseen, voidaan todistustaakan osalta todeta sen olevan takuuta edullisempi kuluttajalle. Lakisääteisen kuuden kuukauden virhevastuun aikana myyjän tulee osoittaa, ettei ole kyseisestä virheestä vastuussa, kun vapaaehtoisessa takuussa (5 luvun 15 a §) siihen riittää sen todennäköiseksi saattaminen.

Markkinatuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan takuun pitää olla ostajalle lisäetu eli sen on annettava hänelle lain säännöksiin nähden paremmat oikeudet. Takuuehdoilla ei myöskään voi rajoittaa kuluttajan lakimääräisiä oikeuksia. Useissa markkinatuomioistuimen ratkaisuissa sanotaan, että markkinoinnissa ei saa käyttää ilmaisua "takuu", jos luvattu takuu ei merkitse kuluttajille mitään sellaista etua, jota he eivät saisi jo suoraan lain perusteella (esim. ratkaisut 1999:17, 1997:8, 1995:14 ja 1989:10). Kiellettyä on siten markkinoida kuluttajille takuuna sitoumusta, jonka perusteella he eivät ole oikeutettuja laissa määrättyä parempaan asemaan. Tällainen markkinointi on KSL:n 2 luvun 1 §:n vastaista.

Takuuajan pituus vaikuttaa siihen, antaako takuu ostajalle lisäetua lakiin verrattuna. Takuuajan pitäisikin olla niin pitkä, että se yhdessä takuunantajalla olevan näyttövelvollisuuden kanssa antaa ostajalle todellista lisäetua. Takuuajan pituus on myös kuluttajien kannalta ensisijainen ja usein ainoa takuuta koskeva ehto, jota he pitävät merkittävänä tavaran hankintaa harkitessaan. Matkapuhelimien odotettavissa olevaa käyttöikää on varsin vaikea määritellä. Teknisen kehityksen takia joillekin kuluttajille jo vuoden vanha matkapuhelin on vanhentunut, kun toiset kuluttajat tulevat toimeen useamman vuoden vanhalla puhelimella. Toimivuustakuussa on kuitenkin kyse tavaran käyttökestävyydestä. Tässä suhteessa on merkittävää, kuinka kauan kuluttaja voi odottaa puhelimensa toimivan niillä ominaisuuksilla, jotka siinä oli puhelinta ostettaessa. Esimerkiksi uusien palveluiden ja käyttömahdollisuuksien tuottaminen uusiin puhelinmalleihin ei lyhennä aiemmin ostetun puhelimen teknistä käyttöikää.

Matkapuhelinta käytetään erilaisissa olosuhteissa ja toimintaympäristössä kuin muuta kodinelektroniikkaa, esimerkiksi televisiota. Tästä huolimatta kuluttajalla on kuitenkin oikeus odottaa, että puhelin kestää sille ominaista ja sitä käyttöä, johon laite on tarkoitettu virhevastuuajanjakson verran. Matkapuhelinta on voitava käyttää vaihtelevissa olosuhteissa, sekä sisällä että ulkona ja sen on siedettävä myös jonkinasteista ilmankosteutta. Nämä edellytykset voivat olla hienomekaniikkaa sisältäville laitteille vaativia, mutta ne ovat juuri niitä olosuhteita, missä matkapuhelimet on tarkoitettu käytettäviksi. Kuluttajavalituslautakunta on käsitellyt kysymystä matkapuhelimen käyttöiästä ratkaisusuosituksessaan 01/32/2044. Lautakunta totesi, että matkapuhelimen tulee rikkoutumatta kestää huomattavasti pitempään kuin hieman yli vuoden ajan.

Takuun voi antaa kulutushyödykkeen myyjän lisäksi jokin kolmas osapuoli, valmistaja, maahantuoja tai muu vastaava taho. Tässä Nokia Oyj on valmistajan ominaisuudessaan myöntänyt takuun tuotteen lopulliselle ostajalle eli kuluttajalle, joten yhtiö vastaa kuluttajalle takuuehdoissaan määrätyllä tavalla tuotteen toimivuudesta. Yhtiön myöntämän 12 kuukauden takuuajan kuluessa puhelimessa oleva virhe korjataan takuuehdoissa tarkemmin määritellyillä perusteilla. Kuluttajalla on oikeus odottaa, että puhelin kestää odotettavissa olevan käyttöiän, ellei ole osoitettu, että vika on aiheutunut kuluttajan omasta toiminnasta tai muusta erityisestä syystä. Kuluttaja olisi vastaavassa asemassa suoraan KSL:n virhevastuusääntöjen perusteella kuin mitä hän on ko. 12 kuukauden takuun perusteella. Siksi tätä sitoumusta ei voi pitää KSL:ssa tarkoitettuna takuuna eikä mainittua nimitystä voi siitä käyttää.

Kun matkapuhelimelta voidaan sen tavanomaisen huolellisessa käytössä ja säilytyksessä perustellusti odottaa selvästi takuuaikaa pitempää kestoikää, yhtiön myöntämän lisäedun ei voi katsoa tuovan kuluttajalle edellä mainittua todellista lisäetua. Sanan "takuu" kuluttajiin luomat erityiset odotukset tavaran laadusta tai oikeussuojasta eivät tässä tilanteessa täyty. Tämän takia mainittua 12 kuukauden takuuaikaa ei voi pitää riittävänä, jotta "takuu" -sanan käytölle asetetut erityiset edellytykset täyttyisivät. Koska nämä edellytykset eivät täyty, on tällaisen lyhyen takuuajan sisältävän sitoumuksen kutsumista takuuksi pidettävä KSL:n 2 luvun 1 §:n perusteella sopimattomana.

Takuuehtojensa kohdassa 8 yhtiö toteaa, että yhtiö ei missään tapauksessa vastaa ennalta arvaamattomista, välillisistä tai epäsuorista vahingoista tai kustannuksista.

KSL:n 5 luvun 20 §:ssä säädetään tavaran virheen vuoksi kuluttajalle syntyneen vahingon korvaamisesta. Välillisen vahingon myyjä on lainkohdan mukaan velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan taikka jos tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut. Kuluttajalla on oikeus halutessaan kohdistaa virhevastuuseen perustuva vahingonkorvausvaatimuksensa myyjän sijasta myös tuotteen valmistajaan tai maahantuojaan. Koska kyse on pakottavasta lainsäädännöstä, ei elinkeinonharjoittaja voi kuluttajaa sitovasti vetäytyä sopimusehdolla korvausvastuustaan välillisten vahinkojen osalta. Jos elinkeinonharjoittaja on toiminut huolimattomasti, on hän vastuussa kuluttajalle aiheutuneista välillisistä vahingoista riippumatta sopimus- tai takuuehdoissa mainitusta rajoituksesta.

Takuusitoumusta on myös pidettävä lainkohdassa tarkoitettuna erityisenä sitoumuksena, joka perustaa vahingonkorvausvastuun myös välillisistä vahingoista. Takuuseen erityisenä sitoumuksena viittaa KSL:n 5 luvun 15 a §, jossa säädetään "Jos myyjä on sitoutunut vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyn ajan (takuu), tavarassa katsotaan olevan virhe, jos tavara tänä aikana huonontuu takuussa tarkoitetulla tavalla." Takuu on tämän lainkohdan perusteella siis käsitettävä erityiseksi sitoutumiseksi.

Myös vakioehtomuotoinen sitoutuminen voi olla lainkohdassa tarkoitettu erityinen sitoutuminen. Tämän ei siis tarvitse olla yksilöllinen erityissopimus, vaan laajemmankin sopimusvastapuolijoukon kanssa käytettävä ehto täyttää tämän erityisen sitoutumisen edellytykset. Kun myyjä antaa myymälleen tavaralle takuun, on se katsottava KSL:n 5 luvun 20 §:ssä tarkoitetuksi erityiseksi sitoutumiseksi. Nokian käyttämä takuuehtojen lauseke, jolla se kieltäytyy korvaamasta kuluttajille virhetilanteissa syntyviä välillisiä vahinkoja, on katsottava kohtuuttomaksi ja KSL:n 3 luvun 1 §:n vastaiseksi.

NOKIA OYJ:N VASTAUS

Nokia Oyj on kiistänyt markkinointinsa olevan kuluttajien kannalta sopimatonta ja takuuehtonsa olevan kohtuuttomia ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

Määräaikainen takuu vaikuttaa sen seikan arviointiin, milloin tavarassa on virhe. KSL:n 5 luvun 15 a §:n mukaan takuun merkitys virhevastuuseen on siinä, että takuunantaja vastaa takuuaikana ilmenneistä virheistä ilman, että ostaja on velvollinen näyttämään toteen virheen syntyajankohtaa. Myyjä voi vapautua takuuperusteisesta virhevastuusta saattamalla todennäköiseksi, että tavaran huonontuminen johtuu tapaturmasta, tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta. Myyjän ja valmistajan antamilla takuilla on pääsääntöisesti samat oikeusvaikutukset.

Yhtiö myöntää kommunikaatiovälineilleen ns. rajoitetun valmistajan takuun, joka on voimassa 12 kuukautta tuotteen ostopäivästä. Yhtiön myöntämä takuu on KSL:n 5 luvun 15 a §:n mukainen toimivuustakuu, jonka perusteella yhtiö vastaa takuuaikana tuotteessa ilmenevistä vioista riippumatta siitä, onko vian alkusyy ollut olemassa jo vaaranvastuun siirtymisajankohtana vai ei. Yhtiön takuu antaa kuluttajalle takuuaikana käännettyä todistustaakkaa koskevan lisäedun. Takuun antaminen kääntää todistustaakan virheen syntyajankohdasta takuuaikana. Jos virhe ilmenee takuuaikana, kuluttajan ei tarvitse näyttää toteen sen syntyajankohtaa, vaan tämä voi suoraan vedota takuuseen. Vaikka myös lakisääteisen kuuden kuukauden olettamasäännöksen perusteella näyttövelvollisuus virheen syntyajankohdasta on myyjällä (ja Suomessa valmistajalla), on kuluttajalla tästä huolimatta käytettävissään käännetyn todistustaakan etu takuuajan toiset puoli vuotta.

KSL:n mukaan tavaran kestävyydelle asetettu edellytys määrittelee, mikä seikka katsotaan tavaran virheeksi. Virheellisyyden määräävää ajankohtaa koskevan KSL:n 5 luvun 15 §:n ja takuun merkitystä koskevan 15 a §:n perusteella määritellään, milloin tavarassa katsotaan olevan virhe. Viimeksi mainitut säännökset koskevat nimenomaisesti todistustaakkaa virheen syntyajankohdasta. Tavaran kestävyyttä koskeva virhesäännös määrittelee ainoastaan yhden niistä tavaran ominaisuuksista, joiden perusteella tavarassa voidaan katsoa olevan virhe. Kun kestävyysedellytys on lisätty lakiin, perusteluissa ei ole millään tavoin todettu, että säännös kääntäisi todistustaakkaa kuluttajalle edullisemmaksi tai että sillä olisi vaikutusta vapaaehtoiseen takuuseen tai erityisesti takuuajan pituuteen. Myöskään oikeuskäytännöstä tai oikeuskirjallisuudesta ei löydy tukea KA:n ja kuluttajavalituslautakunnan omaksumalle kannalle siitä, että kestävyyssäännöksen perusteella voitaisiin tehdä johtopäätöksiä takuun lisäetuluonteesta.

Yhtiön takuu antaa kuluttajille lisäetuja lainmukaiseen virhevastuuseen verrattuna käännetyn todistustaakan perusteella. Lisäksi lisäedun muodostavat kattava takuualue sekä laaja huoltopalveluverkosto. Siten on selvää, että takuu on laissa tarkoitettu lisäetu. Myös takuuajan pituus on asianmukainen. Takuu-ilmaisun käyttäminen yhtiön antamasta valmistajatakuusta ei voida katsoa olevan KSL:n 2 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla sopimatonta tai saman luvun 2 §:n perusteella harhaanjohtavaa.

KA ei ole myöskään esittänyt näyttöä siitä, että yhtiö käyttäisi takuu-ilmaisua markkinointikeinona tai markkinoinnissa ylipäätään. Markkinatuomioistuimen käytännössä, johon KA viittaa, takuu-ilmaisun käytön kieltäminen on poikkeuksetta liittynyt tilanteisiin, joissa ilmaisua on käytetty nimenomaisesti mainonnassa tai muussa markkinoinnissa. Markkinatuomioistuimen takuun käyttöä koskeva oikeuskäytäntö ei ole verrattavissa vastaajayhtiön antamaan valmistajatakuuseen, koska tapauksissa on ollut kysymys perusteettomista edullisemmuusväittämistä, maksullisista korjauspalveluista, lainmukaisesta postimyynnin peruutusoikeudesta tai tuotteen palautusoikeudesta silloin, kun tuotteella ei ole luvattuja vaikutuksia. Takuu-sanaa ei ole käytetty sopimattomalla tavalla vastaajayhtiön omassa tai sen lukuun suoritettavassa kuluttajamarkkinoinnissa. Yhtiön valmistajatakuuta koskevia ehtoja ei käytetä kulutushyödykettä tarjottaessa, vaan ne ilmenevät kuluttajalle vasta ostotilanteen jälkeen.

Vastaajayhtiön takuuehtojen kohdassa 8 todetaan vastaajayhtiön vahingonkorvausvelvollisuudesta seuraavaa: "Tämä rajoitettu takuu korvaa kaikki muut suulliset, kirjalliset (muuhun kuin pakottavaan lainsäädäntöön perustuvat) lakisääteiset, sopimusperusteiset tai muut takuut ja vastuut. Nokia ei missään tapauksessa vastaa ennalta arvaamattomista, välillisistä tai epäsuorista vahingoista tai kustannuksista." Ostajalla on KSL:n 5 luvun 20 §:n pakottavan säännöksen perusteella oikeus korvaukseen tavaran virheen johdosta kärsimästään vahingosta, mutta välillisten vahinkojen korvaamiseen myyjä on säännöksen mukaan velvollinen ainoastaan silloin, jos virhe johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan tai "jos tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut".

Takuuehdoissa tehty välillisten vahinkojen korvaamisvelvollisuutta koskeva rajoitus ei ole KSL:ssa tarkoitettu kohtuuton ehto. Takuuehdoissa rajataan vastuu vain siltä osin kuin se on pakottavan lainsäädännön mukaan mahdollista. Siten yhtiö vastaa pakottavan lainsäädännön ja takuuehtojen mukaisesti yhtiön huolimattomuuden johdosta kuluttajalle virheen perusteella aiheutuneista välillisistä vahingoista. Yhtiö katsoo, ettei sen antamaa takuuta voida pitää KSL:n 5 luvun 20 §:ssä viitattuna erityisenä sitoumuksena, kuten KA on virheellisesti esittänyt. Tällä perusteella yhtiö on oikeutettu rajoittamaan välillisten vahinkojen korvausvelvollisuutta sillä tavoin kuin takuuehdoissa on tehty.

Välillisten vahinkojen korvaamisvelvollisuutta perustelevassa hallituksen esityksessä (HE 360/1992) todetaan erityistä sitoumusta koskevasta säännöksestä seuraavaa: "Säännös voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi, jos myyjä onnimenomaisesti antanut takuun siitä, että tavaralla on tietty ominaisuus tai muuten markkinoinnissa erityisesti korostanut määrättyä tavaran ominaisuutta, mutta osoittautuu, ettei tavara vastaa sitä, mitä tällä tavoin on luvattu." Takuun antamisella ei tässä yhteydessä tarkoiteta yleisluonteisen toimivuustakuun antamista, jonka perusteella sitoudutaan takuuaikana veloituksetta huolehtimaan tavarassa takuuaikana ilmenevistä virheistä tai vioista takuun osoittamalla tavalla. Erityinen sitoumus edellyttää myyjän tai valmistajan antamaa lupausta siitä, että tavaralla on tietty, erityinen ominaisuus, joka poikkeaa niistä ominaisuuksista, mitä kyseisentyyppisiltä tavaroilta voidaan yleisesti ottaen edellyttää.

Takuun merkitystä käsittelevässä KSL:n perustelutekstin kohdassa, jossa viitataan nimenomaisesti KSL:n tarkoittamaan toimivuustakuuseen, todetaan virheen seuraamuksista seuraavaa: "Virheen seuraamukset määräytyvät määräaikaisesta takuusta huolimatta lain säännösten mukaisesti, jollei takuuehtoihin sisälly erityisiä ostajan kannalta edullisempia määräyksiä." Esityksessä ei missään kohdin ilmaista, että toimivuustakuu voisi olla vahingonkorvaussäännöksessä tarkoitettu erityinen sitoumus. Myöskään kauppalain erityistä sitoumusta perustelevassa hallituksen esityksessä ei missään kohdin viitata siihen, että toimivuustakuu voisi olla kauppalain 40 §:n 3 momentissa tarkoitettu erityinen sitoumus. On selvää, että erityiseen sitoumukseen perustuva välillisten vahinkojen korvaamisvelvollisuus virheen seuraamuksena edellyttää pidemmälle menevää sitoumusta tavaran ominaisuuksista kuin mitä toimivuustakuu voi missään muodossa käsittää.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että erityistä sitoumusta koskeva säännös edellyttää, että tehdään ero toisaalta sellaisten ominaisuuksien välillä, joita tavaralla yleensä on oltava ja toisaalta niiden ominaisuuksien, jotka ovat niin tärkeitä ostajalle, että ne on varmistettava täydellä vahingonkorvausvastuulla. Näiden perusteiden nojalla on ilmeistä, ettei vastaajayhtiön antama yleinen toimivuustakuu voi olla sellainen erityinen sitoumus, jonka perusteella yhtiö olisi KSL:n 5 luvun 20 §:n nojalla velvollinen korvaamaan kuluttajalle aiheutuneet välilliset vahingot. Yhtiön takuuehtojen mukainen vahingonkorvausvelvollisuuden rajoittaminen vain välittömien vahinkojen korvaamiseen silloin, kun kyseessä ei ole tuottamus, ei ole kohtuuton ehto KSL:n 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

TODISTELU

Asiassa on kuultu Nokia Oyj:n nimeäminä todistajina johtaja A:ta, dipl.ins. B:tä, takuupalvelun esimiestä C:tä ja dipl.ins. D:tä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Nokia Oyj harjoittaa tietoliikenne- ja muuta elektroniikkateollisuutta, mm. matkapuhelinten valmistusta ja markkinointia.

Vastaajayhtiö on antanut matkapuhelimien kaupassa "rajoitetun valmistajan takuun", jonka sisältönä on, että yhtiö antaa takuun siitä, ettei Nokia-matkapuhelimessa ole sitä ensi kertaa lopulliselle ostajalle myytäessä materiaali- tai rakennevikoja eikä työn laadusta johtuvia puutteita. Sopimusehdoissa on mainittu, että sanottu takuu ei sulje pois eikä rajoita pakottavaan lainsäädäntöön perustuvia asiakkaan oikeuksia. Sopimusehtojen mukaan takuuaika on 12 kuukautta ostopäivästä.

Yhtiön antaman takuun perusteella yhtiö tai sen valtuuttama huoltoliike korjaa viallisen tuotteen tai korvaa sen toisella tuotteella yhtiön harkinnan mukaan. Takuu on ehtojen mukaan voimassa lähes kaikissa Euroopan maissa.

Kuluttajansuojalain (KSL) 5 luvun 15a §:n ensimmäisessä momentissa on säädetty takuun merkityksestä seuraavaa: "Jos myyjä on sitoutunut vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyn ajan (takuu), tavarassa katsotaan olevan virhe, jos tavara tänä aikana huonontuu takuussa tarkoitetulla tavalla. Virhevastuuta ei kuitenkaan synny, jos myyjä saattaa todennäköiseksi, että huonontuminen johtuu tapaturmasta, tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta." Säännöksen toisessa momentissa säädetään aikaisemman myyntiportaan, esim. valmistajan antamasta takuusta.

KSL:n 5 luvun virhesäännökset ovat pakottavia siten, että niistä ei voida kuluttajan vahingoksi poiketa. Edellä selostettu virheolettamasäännös merkitsee, että kuluttajan vedotessa virhesäännökseen kuuden kuukauden kuluessa kaupasta hänen ei tarvitse esittää näyttöä siitä, että virhe on ollut olemassa jo kaupantekohetkellä, vaan myyjän on, vapautuakseen virhevastuustaan, näytettävä, että virhe on johtunut kuluttajan puolella olevasta seikasta. Myyjällä on tämän jälkeenkin virhevastuu myymästään tavarasta, mutta mainitun ajanjakson jälkeen virhettä koskeva todistustaakka siirtyy lähtökohtaisesti kuluttajalle. Mainittuun direktiiviin sisältyvää virhevastuun kahden vuoden vanhentumisaikaa koskevaa säännöstä ei sisällytetty KSL:n 5 luvun virhevastuusäännöksiin.

Kuluttajakaupassa myyjän virhevastuu määräytyy KSL:n virhevastuusäännösten mukaan. KSL:n 5 luvun 12 §:n yleisen virhesäännöksen mukaan tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Mainitun säännöksen mukaan tavaran tulee, jollei muuta voida katsoa sovitun, mm. soveltua tarkoitukseen, johon sellaisia tavaroita yleensä käytetään, olla myyjän siitä antaman kuvauksen mukainen ja kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa. Vastaavanlaiset säännökset sisältyvät myös edellä mainitun direktiivin 2 artiklaan. Mikäli tavara ei ole mainittujen säännösten mukainen, siinä on virhe ja kuluttaja on oikeutettu vetoamaan virheeseen virhevastuusäännösten perusteella saadakseen esim. virheen korjattua myyjän kustannuksella.

Laillisen virhevastuun lisäksi myyjä voi olla kuluttajalle vastuussa tavarasta antamansa takuun perusteella. Jos myyjä taikka valmistaja tai muu aikaisemmassa myyntiportaassa toimiva elinkeinonharjoittaja on antanut myymäänsä tavaraa koskevan takuun, kuluttaja voi vedota tavaran virheeseen takuuaikana ilman, että hänen on esitettävä näyttöä virheen syntymisajankohdasta. Takuun antamisella ei voida syrjäyttää kuluttajan lainmukaisia oikeuksia. Takuuajan päättymisen jälkeen myyjän virhevastuu määräytyy KSL:n 5 luvun virhevastuusäännösten mukaan.

Kulutustavaran kauppaa koskevien KSL:n 5 luvun säännösten lähtökohtana on perustelujen mukaan ollut, että takuu-nimitystä voidaan käyttää vain sellaisista sopimusehdoista, jotka asettavat kuluttajan parempaan asemaan kuin lain säännökset. Myös useista markkinatuomioistuimen ratkaisuista käy ilmi, että takuun on oltava kuluttajalle lisäetu lain säännöksistä johtuviin oikeuksiin verrattuna. Markkinatuomioistuimen ratkaisuissa on kielletty käyttämästä markkinoinnissa ilmaisua "takuu", jos luvattu takuu ei merkitse kuluttajille mitään sellaista etua, jota he eivät saisi jo suoraan lain perusteella (esim. ratkaisut 1999:17, 1997:8, 1995:14,1993:1 ja 1989:10).

Yhtiö on kiistänyt, että se olisi markkinoinnissaan käyttänyt mainitusta sitoumuksestaan ilmaisua takuu. Markkinaoikeus toteaa tältä osin, että koska yhtiön takuuehdot ovat tulleet voimaan kaupantekohetkellä, niiden on oletettava olevan kaupantekohetkellä myös kuluttajan saatavissa. Myyjän kaupantekohetkellä kuluttajalle esimerkiksi suullisesti antamia tietoja on vakiintuneesti pidetty KSL:ssa tarkoitettuna markkinointina. Yhtiön takuuehdot ovat myös esiintyneet ainakin eräiden jälleenmyyjien markkinointiaineistossa. Yhtiön takuuehtoja on katsottava käytetyn markkinoinnissa myös vastaajayhtiön lukuun.

Käännetty todistustaakka virheen suhteen on mainitun kuuden kuukauden jälkeen kuluttajalle lisäetu lain säännöksiin verrattuna. Sanottu lisäetu alkaa kuitenkin vasta kuuden kuukauden kuluttua kaupanteosta ja kestää sen jälkeen kuusi kuukautta. Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana yhtiön antaman takuun ei voida katsoa olevan sellainen lisäetu kuluttajalle, jota takuuta koskevissa lainsäännöksissä ja aikaisemmassa oikeuskäytännössä on tarkoitettu. Vaikka yhtiö on antamansa takuun perusteella myös kuuden kuukauden jälkeen vastuussa tuotteen virheistä paitsi takuun myös KSL:n 5 luvun virhesääntöjen perusteella, yhtiön antaman takuun on katsottava olevan kuluttajille lisäetu 6-12 kuukauden aikana kaupanteosta käännetyn todistustaakan perusteella.

KA on vaatinut kutsumasta takuuksi sitoumusta, jonka perusteella kuluttaja ei saa lakimääräistä parempaa todellista lisäetua lyhyen takuuajan takia. Sanottu vaatimus takuu-sanan käytön kieltämisestä markkinoinnissa perustuu vaatimuksen sanamuodon mukaan takuuajan lyhyyteen. Markkinaoikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että yhtiö ei ole pelkästään tällä perusteella menetellyt kuluttajien kannalta sopimattomasti kutsuessaan takuuksi edellä selostettua sitoumusta.

Yhtiö on sopimusehdoissaan rajoittanut antamastaan takuusta johtuvaa vastuutaan ilmoittamalla mm., että yhtiö "ei missään tapauksessa vastaa --- välillisistä --- vahingoista --- tai kustannuksista".

KSL:n 5 luvun 20 §:n mukaan kuluttajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi. Välillisen vahingon myyjä on kuitenkin velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan tai jos tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut. Välillisistä vahingoista, jotka myyjä on velvollinen korvaamaan, on säännös saman luvun 10 §:ssä. Säännöksen mukaan välillisenä vahinkona pidetään tulon menetystä, joka kuluttajalle aiheutuu sopimusrikkomuksen tai siitä johtuvien toimenpiteiden vuoksi, vahinkoa, joka johtuu muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta ja tavaran käyttöhyödyn olennaista menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa, sekä muuta siihen rinnastettavaa haittaa, joka on olennainen.

Edellä mainitun säännöksen mukaan myyjä vastaa myös virheestä aiheutuneesta välillisestä vahingosta, jos virhe tai vahinko johtuu hänen huolimattomuudestaan. Sanottu säännös on pakottava, eikä siitä voi kuluttajan vahingoksi poiketa. Elinkeinonharjoittaja ei voi sopimusehdoissaan rajoittaa tähän perustuvaa vastuutaan kuluttajan vahingoksi.

Elinkeinonharjoittaja vastaa ko. säännöksen mukaan kuluttajalle aiheutuneista välillisistä vahingoista myös siinä tapauksessa, että tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin hän on erityisesti sitoutunut. Tällainen erityinen sitoumus voi olla esim. takuu. Lain esitöiden mukaan säännös voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi, jos myyjä on nimenomaisesti antanut takuun siitä, että tavaralla on tietty ominaisuus, tai muuten markkinoinnissaan erityisesti korostanut määrättyä tavaran ominaisuutta, mutta osoittautuu, ettei tavara vastaa sitä mitä tällä tavoin on luvattu.

Takuu on vapaaehtoinen sitoumus. Virhevastuuta koskevien KSL:n 5 luvun säännösten perustelujen mukaan pääsääntö on, että elinkeinonharjoittaja vastaa antamansa takuun perusteella kaikenlaisista vahingoista, joita tavara on kuluttajalle aiheuttanut. Elinkeinonharjoittajan vastuu takuussa antamistaan lupauksista perustuu vain siihen, että hän on antamalla takuun nimenomaan sitoutunut kyseisistä seikoista vastaamaan. Muutoin kuluttajan oikeudet elinkeinonharjoittajaa kohtaan määräytyvät lain säännösten perusteella.

Yhtiön takuuehdoissa kuvattu takuu on luonteeltaan yhdistetty laatutakuu ja toimivuustakuu. Antamalla takuun siitä, ettei puhelimessa ole materiaali- tai rakennevikoja eikä työn laadusta johtuvia puutteita yhtiö on antanut erityisen sitoumuksen myymänsä tavaran ominaisuuksista. Yhtiö on siten myös antamansa takuusitoumuksen perusteella velvollinen korvaamaan kuluttajille aiheutuneita välillisiä kustannuksia.

Yhtiön sopimusehto, jossa on rajattu kaikki kuluttajalle syntyvät välilliset vahingot yhtiön korvausvastuun ulkopuolelle, on KSL:n 5 luvun 20 §:n pakottavan säännöksen vastainen. Sopimusehto on ristiriidassa sanotun säännöksen kanssa myös siltä osin kuin siinä on rajattu välilliset vahingot yhtiön korvausvastuun ulkopuolelle silloin, kun tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin yhtiö on antamansa takuun perusteella erityisesti sitoutunut.

Kuluttajien ei voida yleisesti edellyttää olevan selvillä KSL:n 5 luvun pakottavien virhevastuusäännösten sisällöstä. Kuluttajien ei voida edellyttää tietävän, että yhtiön takuuehdot ovat mainittujen säännösten vastaisia. Se, että yhtiö on takuuehtojensa yhteydessä ilmoittanut, että takuuehdot eivät rajoita kuluttajan lainmukaisia oikeuksia, ei poista niiden kohtuuttomuutta edellä mainituilta osin.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että vastaajayhtiön matkapuhelinten takuusitoumuksessa oleva sopimusehto, jonka perusteella yhtiö ei korvaa kuluttajille matkapuhelimien takuukorjausten yhteydessä syntyneitä välillisiä kustannuksia silloin, kun kustannukset ovat aiheutuneet yhtiön huolimattomuudesta, tai silloin kun välilliset kustannukset johtuvat siitä, että matkapuhelin ei vastaa sitä, mitä yhtiö antamalla edellä mainitun kaltaisen takuun on erityisesti luvannut, on ollut kuluttajien kannalta kohtuuton.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus kieltää Nokia Oyj:tä KSL:n 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla 100.000 euron sakon uhalla käyttämästä matkapuhelinten takuusitoumuksessaan ehtoa, jonka perusteella yhtiö ei korvaa kuluttajille matkapuhelimien takuukorjausten yhteydessä syntyneitä välillisiä kustannuksia silloin, kun kustannukset aiheutuvat yhtiön huolimattomuudesta tai siitä, että tuote ei kaupantekohetkellä vastaa sitä, mihin yhtiö on antamansa takuun perustella erityisesti sitoutunut.

Kieltoa on noudatettava heti.

Vaatimukset kiellon ulottamisesta laajemmalti hylätään.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kaisa Meriluoto, Olli Mäkinen ja Irma Telivuo sekä asiantuntijajäsenet Johan Bärlund, Paula Paloranta ja Klaus Viitanen.

LAINVOIMAISUUS

Korkeimman oikeuden ratkaisu 13.12.2004 KKO:2004:123