Market Court dismisses competition authority's fine request but orders mandatory training cessation with penalty threat.

KILPAILUVIRASTON ESITYS

Kilpailuviraston vaatimukset

Kilpailuvirasto on 29.3.2001 kilpailuneuvostolle saapuneessa esityksessä vaatinut, että kilpailuneuvosto

1. toteaisi Imatran ajoharjoittelusäätiön (Säätiö) ja Lappeenranta–Imatran autokouluyhdistys r.y:n (Autokouluyhdistys) muodostavan elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän, jolla on kilpailunrajoituksista annetun lain 3 §:n 2 momentin tarkoittama määräävä markkina-asema liukkaan kelin ajoharjoittelupalvelujen tuottamisessa Imatra – Lappeenranta –seudulla;

2. toteaisi, että Säätiön ja Autokouluyhdistyksen muodostama yhteenliittymä on käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa kilpailunrajoituksista annetun lain 7 §:n 1, 2 ja 4 kohdissa kielletyllä tavalla soveltamalla sitovaa liikesuhteen ehtoa, josta kieltäytyminen johtaa pidättäytymiseen liikesuhteesta ilman asiallista syytä ja opetuslupalaisten syrjintään;

3. määräisi kilpailunrajoituksista annetun lain 16 §:n nojalla Säätiön ja Autokouluyhdistyksen muodostaman yhteenliittymän lopettamaan opetusluvalla opettavilta opettajilta vaaditun pakollisen perehdyttämiskoulutuksen vaatimisen sekä asettaisi kiellon noudattamisen tehosteeksi kilpailunrajoituslain 17 §:n mukaisen uhkasakon;

4. määräisi kilpailunrajoituslain 8 §:n perusteella Säätiölle 10.000 markan ja Autokouluyhdistykselle 30.000 markan suuruisen seuraamusmaksun;

5. Mikäli todettaisiin, ettei yhteenliittymällä ole määräävää markkina-asemaa relevanteilla markkinoilla, kilpailuvirasto on katsonut, että Säätiön ja Autokouluyhdistyksen menettely on ollut kilpailunrajoituslain 9 §:n vastaista. Kilpailuvirasto on esittänyt, että tässä tapauksessa kilpailuneuvosto kieltäisi kilpailunrajoituslain 16 §:n perusteella Säätiötä ja Autokouluyhdistystä vaatimasta ajo-opetuslupaopettajilta pakollista perehdyttämiskoulutusta harjoitteluradalla toimimiseen ja perimästä tästä pakollisesta koulutuksesta erillisiä maksuja.

Säätiölle ehdotettu seuraamusmaksu on noin 2 % Säätiön liikevaihdosta. Autokouluyhdistykselle ehdotettu seuraamusmaksu on noin 4 % liikevaihdosta ja noin 40 % vuotuisesta perehdyttämiskoulutuksesta saadusta maksutulosta. Ehdotuksessa on otettu huomioon, että varsinainen rahallinen hyöty kilpailunrajoituksesta koituu Autokouluyhdistykselle, mutta kilpailunrajoituksen perusteena on kuitenkin Säätiön päätös.

Kilpailuviraston vaatimusten perustelut

Yritykset ja niiden välinen sopimus

Imatran ajoharjoitteluratasäätiön tarkoituksena on edistää liikenneturvallisuutta ylläpitämällä ympärivuotista liukkaan kelin ajoharjoittelurataa ja tähän liittyvää muuta ajoharjoittelukoulutustilaa. Ajoharjoitteluradan taloudessa on pyrittävä itsekannattavuuteen voittoa tuottamatta. Säätiö on vuokrannut ajoharjoitteluradan Autokouluyhdistykselle. Säätiön vuoden 1998 tuloslaskelman mukaan Säätiön tuotot olivat 445.336 markkaa, josta ratamaksuja eli Autokouluyhdistykseltä saatuja vuokria oli noin 432.000 markkaa.

Lappeenranta–Imatran autokouluyhdistys r.y. on Lappeenranta – Imatran talousalueella toimivien autokoulujen muodostama yhdistys, joka valvoo autokoulun harjoittamiseen liittyviä etuja tavoittelematta kuitenkaan osallisilleen välitöntä taloudellista ansiota. Jäseneksi voi liittyä jokainen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka harjoittaa autokoulutoimintaa yhdistyksen toimialueella.

Säätiö ja Autokouluyhdistys ovat tehneet 2.1.1994 Säätiön omistaman ajoharjoitteluradan käyttöä koskevan sopimuksen. Sopimuksen mukaan käyttöoikeus koskee ajoharjoittelurataa rakennuksineen. Käyttöaika on alkanut 1.1.1994 ja jatkuu toistaiseksi ollen irtisanottavissa kolme kuukautta ennen vuoden loppua. Käyttöoikeuden saajan tulee noudattaa Säätiön hallinnon päättämiä ratamaksuja.

Relevantit markkinat

Ajokorttiluokissa B ja C kuljettajaopetus koostuu kahdesta päävaiheesta ja itsenäisen harjoittelun välivaiheesta. Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu teoriaopetusta, itseopiskelua, auton käyttöopetusta sekä opetusta autossa liikenteessä ja harjoitteluradalla. Ajo-opetusta liikenteessä on annettava vähintään 30 ajokertaa, joista ajoharjoittelua liukkaalla ajoradalla on kaksi ajokertaa oppilasta kohden sekä lisäksi ajo-opetusta pimeällä kaksi ajokertaa. Pimeän ajon opetus voi vaihtoehtoisesti tapahtua myös välivaiheessa tai toisessa vaiheessa.

Kuljettajaopetusta voi autokoulujen lisäksi antaa poliisin myöntämällä opetusluvalla. Tämän opetuksen ensimmäiseen vaiheeseen sisältyvän ajoharjoitteluradalla tapahtuvan liukkaan kelin ajo-opetuksen antaa opetusluvalla opettava. Toisen vaiheen opetus tapahtuu käytännössä kaikkien opetettavien osalta autokoulussa.

Liikenneministeriön ajoharjoitteluratatyöryhmä (Ajoharjoitteluratatyöryhmä II:n mietintö, LM 30.4.1986) on ehdottanut 28 ajoharjoitteluradan perustamista. Työryhmä on pitänyt noin 80 kilometrin etäisyyttä radalle enimmäismatkana koulutukseen tuleville. Ratojen sijoittamisessa pyrittiin ottamaan huomioon, että ratojen kapasiteetillä olisi riittävä kysyntä ja etteivät radat kilpailisi keskenään ja muodostuisi kannattamattomiksi. Tavoitteena on toisin sanoen ollut rataverkosto, jossa jokaisella radalla olisi alueellinen monopoli.

Kilpailuvirasto on katsonut, että asian kannalta merkitykselliset hyödykemarkkinat ovat ajokortin saamisessa tarvittavaan liukkaan kelin ajoharjoitteluun tarkoitettujen ajoharjoitteluratojen tarjoamat radankäyttöpalvelut.

Maantieteelliset markkinat on arvioitava tapauskohtaisesti, sillä vaikuttavina tekijöinä on otettava huomioon radan etäisyys suhteessa muihin ratoihin radan käyttäjien kannalta katsottuna samoin kuin ratamaksujen hintaerot.

Lappeenrannan katsastusaseman 11.11.1996 päivätyssä ohjeessa opetusluvalla opettaville on muun ohessa todettu, että ”liukkaalla ajamisen käytännön opetus tapahtuu Imatran ajoharjoitteluradalla”.

Vaikka opetuslupa on voimassa kaikkialla Suomessa, maantieteellisesti merkitykselliset markkinat muodostuvat tässä tapauksessa Säätiön omistaman harjoitteluradan vaikutusalueesta Imatra – Lappeenranta –seudulla.

Määräävä markkina-asema

Kilpailunrajoituslain 3 §:n mukaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka ammattimaisesti pitää kaupan, ostaa, myy tai muutoin vastiketta vastaan hankkii tai luovuttaa tavaroita tai palveluksia.

Säätiö omistaa Imatralla sijaitsevan liukkaan kelin ajoharjoitteluradan, jonka maapohjan omistaa Imatran kaupunki. Säätiö on tehnyt radan käytöstä sopimuksen Autokouluyhdistyksen kanssa. Autokouluyhdistyksen tulee kuitenkin noudattaa Säätiön päättämiä maksuja. Autokouluyhdistys maksaa käyttöoikeudesta kuukausittaisen korvauksen Säätiölle ja perii radan käyttäjiltä käyttömaksut. Säätiötä ja Autokouluyhdistystä voidaan siten pitää kilpailunrajoituslain 3 §:ssä tarkoitettuina elinkeinonharjoittajina.

Kilpailunrajoituslain 3 §:n 2 momentin mukaan määräävä markkina-asema katsotaan olevan elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavasti muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla. Hallituksen esityksessä (HE 148/87) laiksi kilpailunrajoituksista on todettu, että elinkeinonharjoittajien yhteenliittymänä voidaan pitää myös vakiintunutta yhteistä toimintalinjaa noudattavaa elinkeinonharjoittajien ryhmää, jos niiden voidaan osoittaa toimivan yhteisessä tarkoituksessa ja yhdessä vahvistetuin menettelymuodoin. Perustelujen mukaan ratkaisevaa ei ole järjestelyn oikeudellinen muoto, vaan sen taloudellinen sisältö.

Autokouluyhdistyksellä on yksi jäsen Säätiön edustajistossa. Säätiön hallituksen puheenjohtajan nimeää Imatran kaupunki ja varapuheenjohtajan edustajisto. Muita hallituksen jäseniä on kolme, joista yhden nimeävät autokoulujärjestöt. Perehdyttämismaksusta on päättänyt Säätiön edustajisto, jossa Autokouluyhdistyksellä on edustaja.

Imatralla sijaitseva liukkaan kelin ajoharjoittelurata on muiden vastaavien ratojen sijainti huomioon ottaen ainoa, joka tarjoaa liukkaan kelin ajoharjoittelumahdollisuuden ajokorttia hankkiville Imatra – Lappeenranta –seudulla. Ottaen huomioon Säätiön ja Autokouluyhdistyksen omistukselliset ja hallinnolliset suhteet sekä sen, että Autokouluyhdistyksellä ei ole sen ja Säätiön välisen sopimuksen vuoksi ollut itsenäistä hinnoitteluoikeutta asiakkailtaan perittävissä maksuissa, vaan Säätiö ja Autokouluyhdistys ovat keskinäisellä radankäyttösopimuksellaan nimenomaisesti vahvistaneet tältä osin yhteiset menettelytavat, Säätiön ja Autokouluyhdistyksen on katsottava muodostavan kilpailunrajoituslain 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän, jolla on alueellinen määräävä markkina-asema liukkaan kelin ajoharjoitteluratapalveluiden tuottamisessa Imatra-Lappeenranta –seudulla.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Kilpailunrajoituslain 7 §:n mukaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kielletty. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä pidetään muun ohella 1) liikesuhteesta pidättymistä ilman asiallista syytä; 2) hyvään kauppatapaan perustamattomien asiakkaan toimintavapautta rajoittavien liikesuhteen ehtojen käyttämistä ja 4) kohtuuttoman tai kilpailun rajoittamista ilmeisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamista.

Kilpailunrajoituslain 7 §:n 1 kohdan perusteella on arvioitava, onko perehdyttämiskoulutuksen vaatiminen tässä lainkohdassa mainitulla tavalla asiallista vai perusteetonta. Perehdyttämiskoulutukseen osallistuminenhan on edellytyksenä sille, että opetusluvalla opettava pääsee antamaan oppilailleen ajoharjoitusta radalla.

Kohdassa 2 tarkoitettuna määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä pidetään muun muassa sitomista. Tässä tapauksessa määräävässä markkina-asemassa tuotettuun hyödykkeeseen (radankäyttöpalvelut) sidotaan toinen hyödyke (perehdyttämiskoulutus). Koska liukkaan kelin ajoharjoittelu on ajokortin hankinnassa pakollista, perehdyttämiskoulutuskin on pakko hankkia.

Jos sitomista pidetään määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä, siitä seuraa, että myös edellä mainitun 1) kohdan tarkoittama liikesuhteesta pidättäytyminen ilman asiallista syytä toteutuu. Tällöin sitomista on pidettävä paljaana kilpailunrajoituksena, jonka tarkoituksena on sulkea pois kilpaileva opetusmuoto tai ainakin vaikeuttaa sen toimintaa lisäämällä sen kustannuksia. Säätiön ja Autokouluyhdistyksen käyttäytymistä voidaan arvioida myös kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdan perusteella, sillä menettely syrjii opetuslupalaisia sälyttämällä heidän maksettavakseen autokoulujen oppilaisiin verrattuna korkeamman ja perusteettoman lisämaksun.

Vahingollisuusarviointi 7 §:n mukaan

Säätiön edustajiston hyväksymän ajoharjoitteluradan järjestyssäännön mukaan ajoharjoittelurataa käyttävän opettajan tulee perehtyä radan teknisiin laitteisiin ja ajoharjoittelun tulee tapahtua aina ohjattuna. Järjestyssäännöt eivät edellytä opetuslupaopettajalta ratakohtaista koulutusta. Suomen Autokoululiiton kirjasessa ”Ohjeet rataopetukseen” on kylläkin todettu opettajille asetettavista vaatimuksista, että kuljettajaopetuksen ensimmäisen vaiheen opetuksessa opettajalta edellytetään ratakohtaista koulutusta ja ratakorttia. Kuitenkaan lainsäädännössä tai viranomaismääräyksissä ei opetusluvalla opettaville ole asetettu mitään erillisvaatimuksia liukkaan kelin ajorataharjoittelun osalta.

VTT:n tutkimuksen mukaan radoilla tapahtuneet onnettomuudet ovat olleet harvahkoja. Vuosina 1995 – 1999 on kaikilla 28 radalla tapahtunut vain viisi liikenneonnettomuutta ja kolme työtapaturmaa. Tavanomaisessa liikenneonnettomuudessa opettaja on jäänyt oppilaan auton alle. Työtapaturmat olivat liukastumisia radan liukasalueella. Autokouluyhdistykseltä saadun tiedon mukaan Imatran radalla ei ole tapahtunut onnettomuuksia. Perusteena koulutuksen aloittamiselle ei siten ole voitu käyttää turvallisuusnäkökohtia, koska radan aikaisempina käyttövuosinakaan ei tällaista koulutusta ole ollut ja maksun perintää ei siten ollut pidetty turvallisuuden perusteella tarpeellisena. Jos turvallisuustekijä olisi ollut ensisijainen perehdyttämiskoulutukselle, olisi tämä seikka oletettavasti tullut päätöstilanteessa esille.

Autokouluopetus ja opetusluvalla tapahtuva opetus kilpailevat keskenään. Etelä-Saimaa –nimisessä lehdessä on julkaistu artikkeli, jossa Autokouluyhdistykseen kuuluvan Mäkisen Autokoulu Oy:n johtaja on todennut muun muassa, että

– perheenjäsenopetuksen suosio on ollut varsin suuri

– esimerkiksi Lappeenrannan seudulla opetusluvin annettavan opetuksen markkinaosuus on ollut noin 30 % ja että

– ”siinä se alueen suurin autokoulu nykyään on”.

Nämä toteamukset osoittavat, että alueen autokoulut ovat huolissaan opetusluvalla tapahtuvan opetuksen saamasta suosioista alueella. Tämä huomioon ottaen näyttääkin epätodennäköiseltä, että Säätiö/Autokouluyhdistys pyrkisi aidosti lisäämään kilpailijoidensa menestymistekijöitä siitäkin huolimatta, että perehdyttämiskoulutuksen perusteluihin on Säätiön selvityksessä liitetty liikenneturvallisuuden parantaminen opetuksen tehostumisen kautta.

Perehdyttämiskoulutuksen pakollisuutta ei siten voida pitää hyväksyttävänä, vaan kysymyksessä on kilpailunrajoituslain 7 §:ssä tarkoitettu määräävässä markkina-asemassa toteutettu sitominen. Koulutuksesta kieltäytyminen johtaa liikesuhteesta pidättäytymiseen ilman asiallista syytä ja tätä kautta kilpailevan opetusmuodon poissuljentaan tai ainakin sen toimintaedellytyksien heikkenemiseen.

Autokouluissa ajo-opetusta antavien liikenneopettajien peruskoulutukseen sekä ”työpaikkakoulutukseen” sisältyy perehtyminen liukkaan kelin ajoradalla annettavaan opetukseen ja radalla toimimiseen. Autokoulut ja opetusluvalla opettavat eivät tältä osin ole samanlaisia asiakkaita ajoharjoitteluradan pitäjälle. Kyseinen ero ei kuitenkaan ole hyväksyttävä peruste sille, että Säätiö/Autokouluyhdistys sitovalla menettelyllään vaikeuttaa opetusluvalla tapahtuvan ajokortin hankintaa. Toimivan kilpailun edellytysten kannalta periaatteellisesti merkittäväksi pakollisen perehdyttämiskoulutuksen ja maksun perimisen tekee se, että opetusluvalla tapahtuva ajokortin suorittaminen kilpailee tavanomaisen autokouluopetuksen kanssa, sekä se, että perehdyttämismaksun perii Autokouluyhdistys, joka on seudun autokoulujen muodostama yhteisö. Autokouluyhdistys toimii Säätiön kanssa solmimansa sopimuksen kautta osaltaan määräävässä markkina-asemassa olevana ”portinvartijana” radalle pääsyssä.

Perehdyttämiskoulutuksesta päätettäessä on samalla päätetty, että Autokouluyhdistys perii tästä koulutuksesta 550 markan suuruisen korvauksen, joka sisältää radan käytöstä oppilaan opetukseen perittävän ratamaksun, arvonlisäveron, teoriaopetuksen ja ajonäytöt. Koulutus on Säätiön ilmoituksen mukaan hinnoiteltu koulutuksesta keskimäärin aiheutuvien kustannusten mukaisesti. Kun ratamaksu on 244 markkaa, perehdyttämismaksuksi jää 306 markkaa. Perehdyttämismaksun käyttöön ottamiseen ei ole liittynyt varsinaisen ratamaksun alentamista, joka on ollut ainakin vuodesta 1995 lukien 244 markkaa. Sen sijaan käytöstä on poistunut opetuslupalaisilta peritty niin sanottu ovien avausmaksu, joka oli arvonlisäverollisena ollut 61 markkaa (veroton 50 markkaa). Yhdessä avausmaksun kanssa opetuslupalaisilta on siten peritty ennen perehdyttämiskoulutuksen aloittamista 305 markkaa.

Perehdyttämismaksun suuruuden osalta Etelä-Suomen lääninhallitus on todennut tekemänsä tarkastuskäynnin perusteella, ettei opetuslupalaisten perehdyttämiskoulutuksen kustannuksissa voida sanoa olevan ristiriitaisuuksia verrattaessa Autokouluyhdistyksen kirjanpitoa ja Säätiön ilmoittamia kustannuksia. Perehdyttämismaksun kohtuullisuutta ei siten ole ollut tarpeen selvittää enemmälti.

Perehdyttämismaksu ei sinällään ole suuruudeltaan sellainen, että sitä olisi pidettävä ratkaisevana tekijänä suoritettaessa kustannusvertailua ajokortin hankkimistapojen (autokoulu vai opetuslupa) välillä, sillä autokoulun kautta suoritettuna ajokortin hinta on kuitenkin noin kaksin – kolminkertainen opetusluvalla hankittuun verrattuna. Opetuslupalaisten vuosittaisista määristä ei myöskään voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että perehdyttämiskoulutuksella olisi ollut vähentävä vaikutus opetuslupien määrään. Vahingolliset vaikutukset ovat siten ilmeisesti verraten vähäiset sekä alueellisesti rajoittuneet. Kyse onkin periaatteellisesti hylättävästä menettelystä, jonka hyväksyminen voisi johtaa menettelyn laajenemiseen kaikille radoille, jolloin vahingolliset vaikutukset myös moninkertaistuisivat.

Vahingollisuusarviointi 9 §:n mukaan

Säätiön ja Autokouluyhdistyksen toimintaa voidaan arvioida kilpailunrajoituslain 9 §:n perusteella, jos todetaan, ettei yhteenliittymällä ole määräävää markkina-asemaa relevanteilla markkinoilla.

Perehdyttämiskoulutus ja siitä perittävä korvaus ja radankäyttömaksu eivät ainakaan nykytasolla ilmeisesti ole ratkaisevassa asemassa päätettäessä ajokortin hankinnasta ja hankintatavasta. Näiltä osin palvelujen kysyntä tuskin lisääntyisi, vaikka sopimus ja perehdyttämismaksu poistettaisiin. Ajoharjoitteluratoja käytetään kuitenkin myös vapaaehtoiseen ajotaidon kehittämiseen ja kysyntä saattaisi reagoida hinnanmuutoksiin ja tehokkuus voisi kasvaa lisääntyneen kysynnän myötä. Kysyntä saattaisi kasvaa myös kummankin ajokorttivaiheen pakolliset harjoittelukerrat ylittävältä osin. Esimerkiksi perehdyttämismaksua vastaavalla summalla saataisiin opetuslupaoppilaille kaksi ajokertaa lisää. Arvioinnin tekeminen tästä on kuitenkin siinä määrin epävarmaa, ettei mahdollisia tehokkuusvaikutuksia voida määrittää.

Opetuslupaopettajaa ei voida pitää kilpailunrajoituslaissa tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana eikä kysymyksessä siten varsinaisesti ole toisen elinkeinonharjoittamisen vaikeuttaminen. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että opetusluvalla opettaminen on autokoulutoiminnan kanssa kilpailevaa toimintaa ja perustuu erityislainsäädännössä annettuun oikeuteen, voidaan perustellusti katsoa, että vahingolliset vaikutukset kohdistuvat opetusluvalla opettamiseen samalla tavoin kuin, jos pakollisen perehdyttämiskoulutuksen kohteena olisi elinkeinonharjoittaja.

Pakollinen perehdyttämiskoulutus lisää kiistatta opetusluvalla tapahtuvan ajokortin hankkimiskustannuksia ja Autokouluyhdistyksen tuloja. Peritty maksu on osaltaan mahdollistanut Autokouluyhdistyksen jäsenilleen antaman koulutustuen, jolloin autokoulujen ei ainakaan tältä osin ole tarvinnut korottaa perimiään autokoulumaksuja. Autokoulujen kilpailukykyä on siten parannettu kilpailevan opetusmuodon kustannuksia lisäämällä. Kysymys on toimivan kilpailun kannalta periaatteellisesti epäterveestä menettelytavasta.

Kilpailuviraston johtopäätökset

Kilpailuvirasto on katsonut, että Säätiön ja Autokouluyhdistyksen menettelyä on sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen pidettävä selvänä ja kiistattomana määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä, josta tulee määrätä kilpailunrikkomusmaksu. Kilpailunrikkomusmaksun määräämisellä on myös ennalta ehkäisevä vaikutus vastaavien maksujen käyttöön otolle muilla harjoitteluradoilla. Seuraamusmaksua määrättäessä on otettava huomioon, että kyse on ollut alueellisesti rajoittuneesta toiminnasta ja että taloudellinen hyöty kilpailunrajoituksesta on koitunut Autokouluyhdistykselle, vaikka päätöksen rajoituksen asettamisesta on tehnyt Säätiö.

Perehdyttämiskoulutusta koskevalla päätöksellä ja Säätiön ja Autokouluyhdistyksen välisellä sopimuksella on kilpailunrajoituslain 9 §:ssa tarkoitettuja vahingollisia vaikutuksia, koska menettely haittaa autokoulutoiminnan kanssa kilpailevaa ajo-opetusluvalla tapahtuvaa opetustoimintaa. Tästä syystä perehdyttämiskoulutuksen pakollisuus olisi poistettava 9 §:n vastaisena, vaikka katsottaisiin, ettei Säätiöllä ja Autokouluyhdistyksellä olisi määräävää markkina-asemaa.

VASTINE

Imatran Ajoharjoittelusäätiö ja Lappeenranta–Imatran autokouluyhdistys r.y. ovat vaatineet, että kilpailuviraston esitys hylätään.

Kilpailunrajoituslain soveltaminen

Kilpailunrajoituslakia sovelletaan elinkeinonharjoittajien välisiin suhteisiin. Opetusluvalla ajo-opetusta antavan ns. opetuslupaopettajan opetus ei ole ammattimaista, se ei tähtää liiketoiminnalliseen taloudelliseen tulokseen, eikä siihen myöskään liity yrittäjäriskiä. Opetuslupaopettaja ei myöskään myy palveluksiaan vastiketta vastaan. Opetuslupaopettajaa ei siten voida luokitella elinkeinonharjoittajaksi kilpailunrajoituslaissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen kilpailunrajoituslaki ei sovellu käsillä olevaan tapaukseen.

Opetusluvalla opettaminen perustuu erityislainsäädännössä annettuun oikeuteen. Toiminnan vaikutukset kohdistuvat opetusluvalla opettamiseen samalla tavoin kuin, jos perehdyttämiskoulutuksen kohteena olisi elinkeinonharjoittaja. Kilpailunrajoituslain soveltamiselle on kuitenkin laissa määrätyt erityiset kriteerit eikä pelkästään edellä mainituilla perusteilla asiaan voida soveltaa kilpailunrajoituslakia. Käsiteltävä tapaus kuuluu pikemminkin kuluttajansuojalain soveltamisalaan, koska tämä laki koskee kulutushyödykkeiden kauppaa elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kun opetuslupaopettaja ei harjoita elinkeinotoimintaa, hänet on katsottava kuluttajansuojalaissa tarkoitetuksi kuluttajaksi, joka hankkii ajoharjoitteluratapalveluja vastiketta vastaan ajoharjoittelurataa pitävältä elinkeinonharjoittajalta.

Määräävä markkina-asema

Säätiö ja Autokouluyhdistys ovat vastineessaan uudistaneet kilpailuvirastolle antamassaan vastineessa esittämänsä kannanotot. Tuossa vastineessaan Säätiö ja Autokouluyhdistys ovat määräävästä markkina-asemasta lausuneet muun ohella seuraavaa.

Ratamaksujen osalta päätösvaltaa on käyttänyt yksinomaan Säätiö, eikä Autokouluyhdistys ole tämän asian vastaaja.

Relevantit markkinat eivät ole olleet ajoharjoitteluratojen tarjoamat radankäyttöpalvelut, vaan palveluiden asiakaskohderyhmänä ovat olleet ajokorttikoulutettavat. Relevantti hyödyke on siten ollut ajokorttikoulutus kokonaisuutena.

Maantieteellisesti relevantit markkinat on määritelty liian ahtaasti. Esimerkiksi Juvan ja Anjalankosken radoilla on voitu antaa vastaavaa ajoharjoittelua. Siirtymäkustannus ei ole ollut relevantti este, koska siirtymämatka on ollut hyödynnettävissä maantieharjoitteluna.

Määräävän aseman väärinkäyttö

Opetuksen antaminen ajoharjoitteluradalla edellyttää etukäteistietämystä radan toiminnasta ja rakenteesta sekä harjoitteluun liittyvien vaaratilanteiden ennalta ehkäisemisestä.

Turvakoulutus on myös ollut yleinen käytäntö eri ajoharjoitteluradoilla. Ainoastaan Lahden ajoharjoitteluradalla on voitu antaa liukasalueopetusta ilman etukäteistä turvakoulutusta.

Perustelu, että radalla ei ole sattunut onnettomuuksia, on keveä. Kysymys ei ole faktisista vahingoista, vaan potentiaalisista riskeistä. Radan haltijalla on oikeus ja velvollisuus säädellä radan käyttöä potentiaalisten riskien varalta riippumatta siitä, onko onnettomuuksia sattunut vai ei. Samat turvallisuusvaatimukset ovat koskeneet kaikkia ja alan vakiintuneena käytäntönä on (myös Imatran ajoharjoitteluradalla), että myös autokoulujen liikenneopettajat ovat perehtyneet asianmukaisen koulutuksen kautta rataolosuhteisiin. Jos satunnaiskäyttäjiltä ei vaadittaisi turvallisuuskoulutusta ja tätä vaadittaisiin ammattimaisilta autokouluopettajilta, merkitsisi tämä tarpeetonta rasitetta ammattimaisille toimijoille ja siten diskriminointia.

Kuten VTT:n tutkimuksesta on ilmennyt, loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut radoilla. Ajoharjoitteluradoilla annettava opetus on vaarallista toimintaa ja radat ovat onnettomuuksien vähentämiseksi panostaneet muun muassa ohjeisiin koulutustilanteessa. Esimerkiksi Ruotsissa on ajo-opettajalle, joka antaa opetusta ajoharjoitteluradalla, asetettu tiukat vaatimukset. Ajoharjoitteluradalla tapahtuva opetustoiminta on havaittu niin vaativaksi, että tällaiset vaatimukset ovat olleet välttämättömiä.

Vireillä olevan asian ratkaisu riippuu yksinomaan siitä, onko harjoitus- ja ratakohtainen turvallisuuskoulutus, opastus ja valvonta ollut yleisesti ottaen tarpeellista vai tarpeetonta. Mikäli se on ollut tarpeetonta, sitä ei voida vaatia sen enempää autokouluilta kuin opetuslupaopettajiltakaan. Jos se on ollut tarpeen, sitä ei voida vaatia autokouluilta.

Poliisien koulutuksen ajoharjoittelun yleisohjeet ovat lähteneet siitä, että jokaisessa harjoituksessa tulee olla ”johtaja, joka vastaa harjoittelun suunnittelusta, turvallisuudesta ja valvonnasta.” Kun poliisikokelaiden, joilla tulee muun muassa olla voimassa oleva ajokortti jo harjoitteluvaiheessa, harjoituksissa on edellytetty turvallisuudesta ja yksilöllisistä varonormeista vastaavaa johtajaa, ei voida ajatella, että Imatran radalle olisi päästetty opetuslupaopettajien maallikkoryhmää ilman vastaavia valmiuksia. Imatran radan järjestyssääntö on myös sisältänyt samankaltaisia määräyksiä kuin poliisikoulutuksessa on edellytetty. Kohdassa 7 on muun ohessa edellytetty, että harjoitusta, testausta ja koulutusta valvoo säätiön valtuuttama henkilö, jolta edellytetään perehtyneisyyttä radan laitteisiin. Radan valvoja on vastannut ryhmän toiminnasta tai useampien ryhmien yhteistoiminnasta.

Ajoharjoittelun on aina tapahduttava ohjattuna. Ratamestari on ajoluparyhmän apuna käyttänyt radan laitteita tai opastanut niiden käyttöön, asentanut ajokeilat jne. Käyttökertakohtaisesti on jouduttu tarkastamaan ajoneuvojen kunto ja varusteet: esimerkiksi epäkuntoiset ajoneuvot tulee poistaa radalta ja renkaiden kunto voi vaikuttaa yksilöllisiin varomääräyksiin. Samoin kattotelineet, suksitelineet yms. laitteet tulee poistaa. Nämä kaikki tekijät ovat edellyttäneet ajolupaopettajien ryhmän käyttökertaista valvontaa.

Vastoin kilpailuviraston esitystä AKE on pyytänyt kuljettajantutkinnon vastaanottajilta tietoja ratamaksuista, erityisesti mikäli radan käyttömaksut ovat olleet eri käyttäjäryhmille eri suuruiset. Mikäli AKE ei millään tavalla valvoisi radoilla perittäviä maksuja, ei AKE:lla myöskään olisi ollut erityistä syytä pyytää tällaisia tietoja. Näin ollen AKE on toiminut tässä suhteessa alan erityisenä valvontaviranomaisena. AKE ei ole puuttunut Imatran radalla perittäviin maksuihin.

VASTASELITYS JA LAUSUNTO

Kilpailuvirasto on katsonut, että asiaan voidaan soveltaa kilpailunrajoituslakia jo sen perusteella, että Säätiö ja Autokouluyhdistys ovat selkeästi olleet elinkeinonharjoittajia. Toissijaisesti asiaa on esityksessä esitetyin perustein voitu arvioida myös kilpailunrajoituslain 9 §:n perusteella, vaikka opetuslupaopettaja ja –oppilas eivät olekaan olleet elinkeinonharjoittajia, sillä heitä syrjivä menettely on aiheuttanut vahingollisia vaikutuksia taloudelliseen kilpailuun suosimalla perusteettomasti autokouluopetusta.

Turvakoulutusta ei ole AKE:n selvityksen mukaan ollut kaikilla radoilla. Kilpailuvirasto on tarkistanut asian puhelimitse ja tämä tiedustelu on osoittanut, että jokseenkin toiminnan alusta alkaen on opetuslupalaisille ollut jonkinlaista turvakoulutusta, johon osallistuminen on ollut joko vapaaehtoista tai pakollista. Muutama harjoittelurata on todennut, että he joutuvat tiukan paikan tullen päästämään opetuslupalaisen radalle ilman turvakoulutusta. Päijät-Hämeen Ajoharjoittelurata Oy on todennut, että opetuslupalaisille on annettu ohjeet, miten radalla toimitaan, jonka jälkeen he ovat harjoitelleet itsenäisesti. Perehdyttämiskoulutuksen tarpeettomuutta perusteltiin tämän radan taholta sillä, että opetuslupaopettajat päästetään oppilaidensa kanssa normaalin liikenteen joukkoon, joten ei ole syytä olla päästämättä heitä suljetulle harjoitteluradalle.

Hinnastoissa opetuslupalaisilta perittyyn muita korkeampaan maksuun on sisältynyt korvaus perehdyttämiskoulutuksesta. Turvakoulutusta ei ole kuitenkaan yleisesti erikseen hinnoiteltu. Useissa hinnastoissa on opetuslupalaisille merkitty korkeampi ratamaksu kuin muille. Hinnoittelu on tältä osin ollut läpinäkymätöntä, mistä on ilmeisesti johtunut, ettei AKE:kaan ole ollut asiasta tietoinen.

Kilpailuvirasto on todennut, että AKE ei oman lausumansa mukaan ole toiminut ”erityishintaviranomaisena”

Toimenpidepyynnön tekijä Kyösti Tiittanen on antanut lausunnon.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Asian käsittely on siirtynyt 1.3.2002 voimaan tulleen markkinaoikeuslain nojalla markkinaoikeudelle.

Asian tutkimisen laajuus

Kilpailuviraston esitys koskee perehdyttämiskoulutusta, johon osallistumista on vaadittu opetusluvalla opettavilta opettajilta ennen kuin heidän oppilaansa ovat saaneet suorittaa kuljettajaopetuksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvan ajoharjoitteluradalla tapahtuvan koulutuksen. Perehdyttämiskoulutuksen ovat antaneet Lappeenranta-Imatran Autokouluyhdistys r.y:hyn kuuluvat autokoulunopettajat Imatran ajoharjoitteluradalla.

Säätiön ja Autokouluyhdistyksen välisellä ajoharjoitteluradan käyttöä koskevalla sopimuksella Säätiö on antanut yhdistykselle oikeuden käyttää Imatran ajoharjoittelurataa. Tämän sopimuksen mukaan käyttöoikeuden saajan tulee noudattaa Säätiön hallinnon päättämiä ratamaksuja. Käyttöoikeuden saaja suorittaa käyttöajalta kuukausittaisen korvauksen.

Säätiön edustajiston ylimääräisessä kokouksessa 8.1.1997 on päätetty parantaa opetusluvalla ajokortin hankkivien liukkaan kelin rataharjoittelua järjestämällä heidän opettajilleen koulutus- ja perehdyttämistilaisuus ennen rataharjoittelua. Koulutuksesta on päätetty periä 550 markan korvaus, joka on sisältänyt ratamaksun, arvonlisäveron, teoriaopetuksen ja ajonäytöt.

Säätiön sääntöjen 5 §:n mukaan Säätiön hallintoeliminä ovat edustajisto ja hallitus. Sääntöjen 6 §:n mukaan edustajia on yhteensä 15, joista Lappeenranta–Imatran Autokouluyhdistys r.y. on nimennyt yhden. Tämän lisäksi Suomen Autokoululiitto ry:n hallitus on voinut nimetä yhden jäsenen. Hallitukseen on sääntöjen 11 §:n mukaan kuulunut Imatran kaupungin nimeämä puheenjohtaja, edustajiston nimeämä varapuheenjohtaja sekä kolme jäsentä, joista yksi on ollut autokoulujärjestöjen nimeämä.

Autokouluyhdistys on edustajiensa kautta voinut vaikuttaa Säätiön toimintaan. Sillä ei kuitenkaan ole enemmistöä edustajistossa tai hallituksessa. Säätiön ja Autokouluyhdistyksen välisen sopimuksen mukaan Säätiö on päättänyt ratamaksuista. Myös perehdyttämiskoulutuksesta perittävä maksu on päätetty Säätiön edustajistossa.

Määräävä markkina-asema voi olla kilpailunrajoituslain 3 §:n 2 momentin mukaan myös elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä. Säätiö on määrännyt radan käytöstä vaadittavasta opetuksesta ja opastuksesta sekä näistä perittävistä hinnoista. Kun asiassa ei ole käynyt ilmi, että Autokouluyhdistys olisi vaikuttanut näihin päätöksiin, markkinaoikeus katsoo, että asiassa on tutkittava vain se, onko Säätiö menettelyllään rikkonut kilpailunrajoituslakia.

Kilpailunrajoituslain soveltaminen

Kilpailunrajoituslain 1 §:n 1 momentin mukaan terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaamiseksi vahingollisilta kilpailunrajoituksilta on voimassa, mitä tässä laissa säädetään. Lain 3 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan tässä laissa luonnollista henkilöä tai yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka ammattimaisesti pitää kaupan, ostaa, myy tai muutoin vastiketta vastaan hankkii tai luovuttaa tavaroita tai palveluksia.

Ajoratapalveluja on myyty ammattimaisesti palvelujen käyttäjille. Kilpailunrajoituslain soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, ovatko ostajat yksittäisiä kuluttajia vai toisia elinkeinonharjoittajia. Markkinaoikeus katsoo, että Säätiötä on pidettävä kilpailunrajoituslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana.

Määräävä markkina-asema

Relevantit markkinat

Kilpailunrajoituslain 3 §:n 2 momentin mukaan määräävä markkina-asema katsotaan olevan elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla.

Määräävän markkina-aseman aineellisten edellytysten soveltaminen on hallituksen esityksen (HE 148/1987, johon HE:ssä 162/1991 viitataan) perustelujen mukaan taloudelliseen tietoon perustuva tosiasiakysymys, jonka selvittäminen edellyttää asianomaisten markkinoiden rakenteen ja toiminnan analysointia. Arviointiin vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa markkinoille pääsyn esteet, erityisesti yksinoikeudet, kilpailijoiden lukumäärä ja markkinaosuudet, kysynnän rakenne sekä hyödykkeen erityisominaisuudet.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan olennaisin määräävän markkina-aseman toteamiseen liittyvä kysymys koskee hyödykemarkkinaa, jonka suhteen määräävä markkina-asema on olemassa. Taloudellinen kilpailu ilmenee hyödykemarkkinoilla, jotka kilpailuprosessien kehittyessä eriytyvät tai yhdentyvät alueellisesti ja asiallisesti. Tämän vuoksi myös määräävä markkina-asema on olemassa taloudellisena ilmiönä nimenomaan tietyillä alueellisilla ja asiallisilla hyödykemarkkinoilla.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tietyn hyödykemarkkinan määrittely on taloudellinen tosiasiakysymys, joka on selvitettävä markkina- tai vastaavalla tutkimuksella ja jonka selvittäminen on markkinaosuuksien määrittelyn edellytys. Alueelliset ja asialliset hyödykemarkkinat eriytyvät taloudellisten kilpailusuhteiden perusteella. Olennainen kriteeri on asiakkaiden näkökulma. Hyödykemarkkinan asiallisessa määrittelyssä on selvitettävä, mitkä tavarat tai palvelukset ovat asiakkaiden näkökulmasta ominaisuuksiensa osalta siinä määrin samanarvoisia, että niitä voidaan pitää toisiaan korvaavina hyödykkeinä. Pääsäännön mukaan voidaan lähinnä nojautua samanlaiseen käyttötarkoitukseen ja vertailukelpoiseen laatutasoon.

Kysymyksessä olevia radankäyttöpalveluja tarvitsevat sekä autokoulussa että opetuslupaoppilaina ajokorttia suorittavat. Autokouluissa ajorataharjoittelun kustannukset saattavat sisältyä koulutuksen hintaan. Opetuslupaoppilaiden kannalta kyse on ajokortin hankkimiseen liittyvästä suorasta kustannuksesta. Markkinaoikeus katsoo, että asiassa on ratkaisevaa, mihin hyödykkeeseen kysyntä tosiasiassa kohdistuu. Riippumatta siitä, mitä kautta kustannukset tulevat maksettavaksi, kysyntä kohdistuu kuitenkin ajoratapalveluihin osana kuljettajatutkinnon edellytyksenä olevaa opetusta. Ajoratapalveluja on siten pidettävä merkityksellisinä hyödykemarkkinoina.

Edellä mainitun hallituksen esityksen perustelujen mukaan määräävä markkina-asema voi kattaa koko valtakunnan tai jonkin alueen. Myös markkinoiden alueellisen eriytymisen suhteen muodostavat todelliset taloudelliset kilpailusuhteet ratkaisevan kriteerin. Alueellisten osamarkkinoiden rajat on yksittäistapauksissa selvitettävä tutkimalla kysynnän ja tarjonnan tosiasiallista suuntautumista. Jos kysyntä on jakautunut hyvinkin selväpiirteisiin ja eriytyneisiin alueisiin, alueellinen määräävä markkina-asema tulee kyseeseen.

Kilpailuvirasto on esityksessään katsonut relevanteiksi alueellisiksi markkinoiksi Säätiön omistaman ajoharjoitteluradan vaikutusalueen Imatra–Lappeenranta –seudulla. Vastaajat ovat katsoneet, että markkinat on määriteltävä laajemmiksi, koska maantieajo ja ajorataharjoittelu voidaan kytkeä yhteen. Vastaavan ajoharjoittelun on voinut suorittaa esimerkiksi Juvan ja Anjalankosken radoilla.

Ajoetäisyydet Lappeenrannasta ja Imatralta lähimmille muille ajoharjoitteluradoille ovat enemmän kuin 100 kilometriä. Ottaen huomioon edellä mainitut etäisyydet ja sen, että ajoharjoittelurataverkon perustamisella on liikenneministeriön työryhmän mietinnön mukaan pyritty varmistamaan ratakohtainen käyttöaste eikä luomaan kilpailua eri ratojen välillä, markkinaoikeus katsoo, että kysyntä on tosiasiallisesti kohdistunut Imatran–Lappeenrannan –seudulla Imatran ajoharjoittelurataan. Merkittävinä alueellisina markkinoina on siten pidettävä harjoitteluradan vaikutusaluetta Imatra–Lappeenranta –seudulla.

Säätiön määräävä markkina-asema

Kuten relevantteja markkinoita koskevassa tarkastelussa on edellä todettu, merkitykselliset markkinat on rajattava ajoharjoitteluratapalvelujen tarjontaan Imatran–Lappeenrannan harjoitteluradan vaikutusalueella. Tällä alueella radan tarjoamiin palveluihin ei kohdistu kilpailua senkään takia, että lähimmillä radoilla on opetuslupaoppilailta peritty vastaavia hintoja kuin Imatran radalla. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että Säätiöllä on määräävä markkina-asema edellä mainittujen palvelujen tarjoajana.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Kilpailunrajoituslain 7 §:n mukaan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kielletty. Väärinkäyttönä pidetään muun ohella 7 §:n 1 kohdan mukaan liikesuhteista pidättäytymistä ilman asiallista syytä, 2 kohdan mukaan hyvään kauppatapaan perustumattomien asiakkaan toimintavapautta rajoittavien liikesuhteiden ehtojen käyttämistä ja 4 kohdan mukaan kohtuuttoman tai kilpailun rajoittamista ilmeisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamista.

Kilpailuvirasto on katsonut, että opetuslupaopettajilta vaadittava perehdyttämiskoulutus on ollut määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, koska ilman tätä koulutusta ei radalle ole päässyt. Kyse on siten ollut liikesuhteesta pidättäytymisestä ilman asiallista perustetta. Pakollisella perehdyttämiskoulutuksella on myös voinut olla siitä perittävän korvauksen vuoksi kilpailua poissulkeva vaikutus. Opetuslupaopettajien kouluttaminen tai heidän tietojensa tai taitojensa kontrollointi ei myöskään ole kuulunut ajoharjoitteluradan ylläpitäjän tai siellä toimijan tehtäviin ja oikeuksiin. Menettely on ollut kilpailunrajoituslain 7 §:n 1, 2 ja 4 kohtien vastaista.

Kilpailuvirasto on katsonut, etteivät autokoulut ja opetusluvalla opettavat ole ajoharjoittelurataan perehtymisen osalta samanlaisia asiakkaita ajoharjoitteluradan pitäjälle. Virasto on kuitenkin katsonut, ettei tämä ole hyväksyttävä peruste Säätiön menettelylle, joka vaikeuttaa opetusluvalla tapahtuvan ajokortin hankintaa.

Markkinaoikeus katsoo, että autokoulunopettajien ja opetuslupaopettajien erilaiset tiedot ja taidot ajo-opetuksesta huomioon ottaen nämä ryhmät muodostavat kaksi eri asiakasryhmää radan käyttäjinä. Määräävässä markkina-asemassa olevaa elinkeinonharjoittajaa koskeva tasapuolisuusvaatimus ei edellytä sitä, että erilaisia asiakasryhmiä kohdellaan samalla tavoin. Kun vielä tässä tapauksessa ei ole esitetty, että tuotteesta peritty hinta olisi ollut kohtuuton, markkinaoikeudessa käsiteltävänä on ainoastaan kysymys siitä, onko Säätiö edellyttämällä perehdyttämiskoulutusta käyttänyt määräävää markkina-asemaansa väärin kilpailunrajoituslain 7 §:n 1 ja 2 kohtien mukaan kielletyllä tavalla pidättäytymällä liikesuhteesta ilman asiallista syytä tai käyttämällä hyvään kauppatapaan perustumattomia asiakkaan toimintavapautta rajoittavia ehtoja.

Säätiö on katsonut, että perehdyttämiskoulutus on välttämätöntä radan turvalliselle käytölle. Säätiö on myös viitannut siihen, että vastaavaa koulutusta annetaan muillakin radoilla. Lisäksi esimerkiksi poliisien koulutuksessa on ajorataharjoittelussa harjoituksen johtaja, joka vastaa harjoittelun suunnittelusta, turvallisuudesta ja valvonnasta. Ajoharjoitteluradan ohjeet ovat vastanneet poliisien harjoittelussa käytettyjä. Ajorataharjoittelun on aina tapahduttava ohjattuna ja ratamestari myös käyttää radan laitteita tai opastaa niiden käyttöön sekä muun ohella tarkistaa ajoneuvojen kunnon.

Kilpailuvirasto on korostanut sitä, ettei lainsäädännössä tai viranomaismääräyksissä ole opetusluvalla opettaville asetettu mitään erillisvaatimuksia liukkaan kelin ajoharjoittelun osalta. Ajoharjoitteluradoilla on vuosina 1995 – 1999 sattunut yhteensä vain viisi liikenneonnettomuutta ja kolme tapaturmaa eikä Imatran radalla ole sattunut yhtään. Koulutuksen aloittamisesta päätettäessä ei perusteluna siten ole voitu pitää turvallisuusnäkökohtia. Pöytäkirjamerkintöjen perusteella turvallisuustekijä ei myöskään ole ollut esillä päätöstä tehtäessä. Alueen autokoulut ovat olleet huolissaan opetusluvalla tapahtuvan opetuksen saavuttamasta suosiosta, joten ei ole todennäköistä, että Säätiö pyrkisi aidosti lisäämään autokoulujen kilpailijoiden menestystekijöitä.

AKE on lääninhallitukselle antamassaan lausunnossa todennut, että opetusluvalla ajoharjoitteluradalla annettavasta opetuksesta on voimassa, mitä ajokorttiasetuksessa ja sen nojalla annetussa liikenneministeriön päätöksessä on säädetty. AKE voi ajoharjoitteluradan hyväksyessään antaa siihen liittyviä määräyksiä esimerkiksi radan käytöstä. Muita vaatimuksia ei opetusluvan haltijalle voida radan ylläpitäjän toimesta asettaa. Hyväksyttävänä ei edellä mainittujen syiden vuoksi voida pitää sitä, että viranomaisten hyväksymille ajoharjoitteluradoille pääsyyn asetetaan kilpaileviin koulutuskanaviin kohdistuvia rajoituksia, esimerkiksi velvollisuus osallistua ylimääräiseen koulutukseen tai vaatimus saada kontrolloida opetuslupaoppilaalle annettavaa opetusta.

Markkinaoikeus katsoo, ettei siitä, että alan erityislainsäädännössä ei ole vaadittu kysymyksessä olevan kaltaisen perehdyttämiskoulutuksen järjestämistä, suoraan seuraa, että perehdyttämiskoulutuksen vaatiminen olisi kilpailunrajoituslain vastaista. Tässä asiassa ratkaisevaa on, onko koulutuksen vaatimista pidettävä kilpailunrajoituslain kannalta perusteltuna.

Säätiön mukaan perehdyttämiskoulutusta vaaditaan ajoharjoittelun turvallisuuden ja opetuksen tehokkuuden varmistamiseksi. Säätiön esittämistä esimerkeistä ilmenee, että myös muut tahot ovat kiinnittäneet huomiota vastaavanlaisen ajoharjoittelun turvallisuuteen.

AKE:n antamasta lausunnosta ilmenee, että AKE ei ole pitänyt kysymyksessä olevan kaltaisen perehdyttämiskoulutuksen vaatimista välttämättömänä ajoharjoittelun turvallisuuden kannalta.

Kun alan erityisviranomaisen kannan mukaan kysymyksessä olevan kaltainen perehdyttämiskoulutus ei ole ajoharjoittelun turvallisuuden kannalta välttämätöntä, markkinaoikeus katsoo, että ajoharjoittelun turvallisuusnäkökohtia ei voida pitää hyväksyttävänä syynä kilpailunrajoituslain 7 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuille liikesuhteesta pidättäytymiselle ja hyödykkeiden sitomiselle. Säätiö on näin ollen käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa.

Kilpailuvirasto on vaatinut, että pakollisen perehdyttämiskoulutuksen vaatiminen on kiellettävä. Saadun selvityksen mukaan kyseistä koulutusta on edelleen vaadittu edellytyksenä ajoharjoitteluradalle pääsyyn. Näin ollen menettely on määrättävä lopetettavaksi kilpailunrajoituslain 16 §:n perusteella määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä.

Seuraamusmaksu

Kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo lain 4-7 §:n säännöksiä, määrätään seuraamusmaksu, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kannalta muutoin pidetä perusteettomana.

Lain esitöiden mukaan (HE 162/1991 s. 12) vähäisenä voitaisiin pitää esimerkiksi alueellisesti tai ajallisesti rajoittunutta toimintaa tai toimintaa, jonka taloudelliset vaikutukset ovat vähäisiä. Ensimmäisellä kerralla kiellon rikkomisesta voitaisiin määrätä alhaisempi maksu ja korottaa maksua seuraavalla kerralla, mikäli yritys edelleen jatkaa kiellon rikkomista.

Maksua määrättäessä on kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin mukaan otettava huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus sekä sen kestoaika. Maksun suuruus on viidestä tuhannesta markasta (840,94 euroa) neljään miljoonaan markkaan (672.751,70 euroa). Jos kilpailunrajoitus ja olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua, mainittu määrä saadaan ylittää. Maksu saa kuitenkin olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.

Säätiön menettely on edellä mainituin perustein kilpailunrajoituslain 7 §:n vastaista. Säätiölle on näin ollen määrättävä kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentin nojalla seuraamusmaksu, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun kannalta muutoin ole pidettävä perusteettomana.

Markkinaoikeus katsoo, että harkittaessa, onko seuraamusmaksu jätettävä tässä tapauksessa määräämättä kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentin nojalla, on otettava huomioon, että alan erityisviranomainen ei ole puuttunut kysymyksessä olevaan alalla tavanomaiseen menettelyyn. Säätiö on tällä perusteella saattanut olettaa, että perehdyttämiskoulutuksen vaatimista pidettäisiin hyväksyttävänä. Lisäksi on otettava huomioon, että koulutuksesta vaadittu maksu on kilpailuviraston selvityksen mukaan perustunut koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Säätiö ei ole vaatinut perehdyttämiskoulutusta ainakaan hyötyäkseen taloudellisesti.

Kun lisäksi otetaan huomioon koulutuksen hinta verrattuna kuljettajakoulutuksesta ja ajokortin hankkimisesta muutoin aiheutuviin kustannuksiin, markkinaoikeus katsoo, että Säätiön menettelyä on pidettävä kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vähäisenä ja että seuraamusmaksun määräämistä on pidettävä kilpailun turvaamisen kannalta muutoinkin perusteettomana. Seuraamusmaksua ei näin ollen ole määrättävä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus hylkää kilpailuviraston esityksen siltä osin, kuin esitys koskee Lappeenranta-Imatran autokouluyhdistys r.y:tä.

Markkinaoikeus määrää Imatran ajoharjoittelusäätiön lopettamaan tässä tapauksessa kysymyksessä olevan pakollisen perehdyttämiskoulutuksen vaatimisen opetuslupaopettajilta nyt asetettavan 10.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus hylkää kilpailuviraston vaatimuksen seuraamusmaksun määräämisestä.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n 2 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kaisa Meriluoto, Irma Telivuo ja Pertti Virtanen sekä asiantuntijajäsenet Ville Aalto-Setälä ja Eero Lehto.