Court dismisses ban on calling free Metro magazine a newspaper due to lack of journalistic independence.

Sanomalehtien Liitto ry vastaan Oy Modern Times 3 Ab.Vastaajan julkaisema, ilmaiseksi jaettava Metro-lehti sisälsi mainosten ja ilmoitusten lisäksi mm. uutisaineistoa, kolumneja, toimituksellisia kirjoituksia ja ei-kaupallisia tiedotuksia. Metro-lehti ilmestyi viisi kertaa viikossa. Metro-lehti muistutti ulkonaisesti ja sisällöltään pitkälti sanomalehteä, ja myös sen ilmestymistiheys vastasi useiden sanomalehtien ilmestymistiheyttä. Metro-lehden toimitukselliseen aineistoon ei kuitenkaan sisältynyt niin laajaa esim. yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää artikkeli- ja muuta kirjoitusaineistoa kuin perinteisiin maksullisiin sanomalehtiin. Metro-lehteen ei ilmaislehtenä liittynyt samanlaista toimituksellista riippumattomuutta kuvastavaa imagoa kuin perinteisiin sanomalehtiin.

Metro-lehdellä ei ollut tilaus- eikä irtonumerohintaa, vaan se jaettiin ilmaiseksi. Metro-lehden jakelu poikkesi perinteisten ilmaisjakelulehtien jakelutavasta siten, että sitä ei jaettu suoraan vastaanottajille, vaan Metro-lehteä oli tarjolla mm. joukkoliikennevälineissä tai sitä jakoi ohikulkijoille esim. kadulla toimiva lehdenjakaja. Kynnys Metro-lehden ottamiseen oli matala, koska lehdestä ei tarvinnut maksaa mitään. Metro-lehden ottaminen ei edellyttänyt ostopäätöstä eikä ostopäätökseen liittyvää harkintaa. Metro-lehti rinnastui myös ilmoitusten julkaisijana pitkälti perinteiseen sanomalehteen. Sen julkaiseminen ja jakelu ilmaislehtenä oli kuitenkin viime kädessä julkaisijan ja kustantajan määrättävissä, jonka vuoksi lehden asema ilmoitustilan myyjänä oli erilainen kuin perinteisten maksullisten sanomalehtien.

Vaikka Metro-lehti oli monessa suhteessa pitkälti rinnastettavissa perinteiseen sanomalehteen, se oli kuitenkin ilmaislehti, jonka julkaiseminen oli viime kädessä riippuvainen ilmoitustilan ostajista. Metro-lehti ei ollut siten lähtökohtaisesti samalla tavalla toimituksellisesti riippumaton kuin perinteiset sanomalehdet. Ilmaislehtenä Metro-lehdeltä puuttui sen vuoksi käsitteeseen sanomalehti yleisesti liitettävä yhteiskunnallinen merkitys ja sanomalehden journalistinen goodwill-arvo.

Vastaaja oli käyttämällä markkinoinnissaan ilmaiseksi jaettavasta Metro-nimisestä julkaisusta ilmaisua "sanomalehti" antanut sellaisen kuvan, että Metro-lehti olisi perinteisiin maksullisiin sanomalehtiin rinnastettava julkaisu. Vastaajan markkinointi oli ollut hakijan edustamien sanomalehtien kannalta sopimatonta.

SopMenL_1_§ ja 6_§

SANOMALEHTIEN LIITTO RY:N VAATIMUKSET

Sanomalehtien Liitto ry on vaatinut, että Oy Modern Times 3 Ab:tä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain (SopMenL) 1 ja 6 §:n nojalla sakon uhalla kielletään Metro-nimisen, ilmaiseksi jaettavan julkaisunsa markkinoinnissa käyttämästä ilmaisua "sanomalehti" siten, että Metro rinnastetaan sanomalehteen. Hakija on vaatinut, että kielto määrätään myös väliaikaisena siten, että kielto on voimassa kunnes asia on lopullisesti ratkaistu. Samoin hakija on vaatinut, että vastaaja velvoitetaan julkaisemaan markkinatuomioistuimen päätöksen perustelu- ja ratkaisuosan jossakin pian päätöksen antamisen jälkeen ilmestyvässä Metro-lehden numerossa. Lisäksi hakija on vaatinut, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan hakijan oikeudenkäyntikulut 76.499,20 markalla laillisine korkoineen. Hakija on paljoksunut vastaajan oikeudenkäyntikululaskua.

Sanomalehtien Liitto ry on markkinatuomioistuimesta annetun lain 6 a §:n 2 kohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittajien etujen valvomiseksi toimiva rekisteröity yhdistys.

Vastaaja julkaisee Metro-nimistä ilmaisjakelulehteä. Ainakin 25.10. ja 1.11.1999 ilmestyneissä Metro-lehden numeroissa on ollut Metro-lehden mainos, johon on sisältynyt teksti: "Uusi kaupunkilainen sanomalehti". Lisäksi vastaaja on käyttänyt ulkomainoksissa Metro-lehdestä nimitystä "sanomalehti". Sanomalehtialalla vakiintuneen käytännön mukaan käsitteeseen sanomalehti kuuluu julkaisun maksullisuus. Metro-lehdestä ei peritä maksua ja sen julkaiseminen perustuu lähes yksinomaan ilmoitustilan myyntiin. Metro-lehden ei voida katsoa täyttävän sanomalehden käsitteelle asetettavia vaatimuksia.

Markkinatuomioistuin on ratkaisussaan 1984:10 katsonut, että ilmaisjakelulehden rinnastaminen markkinoinnissa sanomalehteen on sopimatonta. Markkinatuomioistuin on kieltänyt ilmaisjakelulehteä käyttämästä ilmaisua sanomalehti siten, että ilmaisjakelulehti rinnastetaan sanomalehteen. Myös markkinatuomioistuimen ratkaisut 1995:24 ja 1997:21 osoittavat, että lehdistön piirissä vakiintuneita käsitteitä ei saa käyttää harhaanjohtavasti markkinoinnissa.

Viestintäalalla yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan sanomalehti on kaikkien saatavilla oleva, ajankohtaisia yleisiä asioita käsittelevä, maksullinen eli lukijan tilaama tai ostama sanomalehtityyppinen julkaisu, joka ilmestyy säännöllisesti 7-1 kertaa viikossa. Sanomalehdeltä edellytetään alalla yleisesti hyväksytty levikintarkastus, joka perustuu lehden maksullisiin tilauksiin ja irtonumeromyyntiin. Tämän vuoksi esim. ilmaisjakelulehdellä ei voi olla levikkiä ja sen vuoksi sitä ei pidetä sanomalehtenä.

Sanomalehden levikki on kiinteästi sidoksissa lehden maksullisuuteen. Lehden levikillä tarkoitetaan lehden tilauksista ja irtonumeroiden myynnistä eli maksullisista kappaleista ja määrätyistä lehden vapaakappaleista muodostuvaa lehden numeron kappalemäärää. Lehden levikki on jatkuvasti tarkastettavissa. Markkinatuomioistuin on kieltänyt ilmaisjakelulehteä käyttämästä julkaisun ilmaiseksi tapahtuvasta jakelusta tai julkaisun painosmäärästä ilmaisua "levikki" sekä vertailemasta ilmaisun "levikki" yhteydessä ilmaiseksi jaettavan julkaisunsa jakelu- tai painosmääriä maksullisen julkaisun levikkiin.

Levikintarkastus suoritetaan lehden omiin laskelmiin perustuen siten, että lähtökohtatietoina ovat lehden tilaajajärjestelmästä saadut raportit tilaajamääristä kuukausittain tai numeroittain. Tämä tieto tarkastetaan vertaamalla sitä lehden painosmäärätietoon sekä postin tai muun jakelijan laskutuksesta ilmeneviin tilaajille toimitettuihin kappaleiden määriin. Lisäksi kontrolloidaan vielä se, että kustantaja on tilaajalta laskuttanut ja saanut heidän tilauksiaan vastaavan tilaustuoton. Irtonumeromyynti tarkastetaan myyjien (esim. Rautakirja) tilitysten perusteella. Ilmaisjakelulehden jakelun tarkastusta ei voida koskaan kutsua levikintarkastukseksi. Kilpailuviranomaisetkin ovat Suomessa hyväksyneet markkinatuomioistuimen aiemmin vahvistaman kannan, jonka mukaan levikki-käsite on varattu maksullisille lehdille.

Kun lehden lukija maksaa lehdestä, syntyy lukijan ja lehden välille suhde, joka velvoittaa lehteä ottamaan toimitustyössä huomioon lukijan näkökulman. Lukijalla on oikeutettuja vaatimuksia lehden sisällön suhteen. Lehden tilaajan ja lehden välille syntyy velvoittava sopimussuhde. Käytännössä tilanne on sama myös irtonumeron ostajan ja lehden välillä. Sanomalehden lukijoilla on perusteltuja odotuksia sanomalehden sisällön suhteen, mikä puolestaan heijastuu sanomalehden arvostukseen. Ilmaislehden ja sen lukijan välille ei koskaan muodostu edellä kerrotun kaltaista velvoittavaa sopimussuhdetta.

Ilmaislehdistä mainittu hakijataho esitti: "Ilmaisjakelulehti, jolla ei ole levikkiä, vaan jonka julkaiseminen perustuu yksinomaan ilmoitustilan myyntiin, ei lähtökohtaisesti ole toimituksellisesti riippumaton ilmoitustilan ostajista, eikä siten tältäkään osin täytä sanomalehden määritelmää. Kysymys on sanoma- ja paikallislehtiin verrattuna täysin erilaisesta painotuotteesta. Käsitteiden sanomalehti ja ilmaisjakelulehti ero on tuttu asia ihmisille. Sanomalehteä tilataan tai ostetaan irtonumeroina, ilmaisjakelulehti tulee tilaamatta." Hakija katsoi, että vastaajana olevan ilmaislehden tarkoituksena oli ollut käyttää ilmaisjulkaisun markkinoinnissa hyväksi sanomalehtitunnuksen yhteiskunnallista merkitystä ja journalistista good-williä.

Markkinatuomioistuimen ratkaisuissa 1995:24, 1997:21, 1998:17 ja 1999:13 on vahvistettu viestintäalalla vakiintuneiden käsitteiden nauttivan SopMenL:n tarkoittamaa suojaa. Ratkaisut ovat esillä olevan asian kannalta oleellisia myös siinä suhteessa, että niissä on käyty rajanvetoa nimenomaan ilmaislehtiin. Oleellisena kriteerinä on kautta linjan sanomalehtien maksullisuus. Metro-lehden erolla markkinatuomioistuimen ratkaisemissa tapauksissa käsiteltyihin ilmaislehtiin verrattuna ei ole merkitystä. Jakelutavassa olevat erot eivät millään tavoin vaikuta maksullisuuskriteerin toteutumiseen. Metro-lehden ero kotiin jaettaviin ilmaisjakelulehtiin ei ole kovin suuri. Metro-lehteä jaetaan paitsi telineistä myös suoraan kuluttajien käteen. Toisaalta kynnys maksuttoman lehden ottamiseen jakelutelineestä on varsin matala eikä merkitse vielä juuri minkäänlaista sitoutumista lehteen tai lukijan "tahdonilmaisua". Lukijasuhde ei ole mitenkään verrattavissa maksullisen sanomalehden ja lukijan väliseen suhteeseen.

Hallituksen esityksessä SopMenL:ksi on lausuttu lain tarkoituksesta mm. seuraavaa: "Myös pyritään suojaamaan elinkeinonharjoittajaa toisen elinkeinonharjoittajan sopimattomin toimenpitein tapahtuvalta vaikuttamiselta ostopäätökseen. Tavoitteena on, ettei elinkeinonharjoittaja saa vaikuttaa toisen elinkeinonharjoittajan asemaan menettelytavoin, voita yhteiskunta ja erityisesti liike-elämä eivät pidä hyväksyttävinä." Metro-lehden tapauksessa kysymys on juuri sellaisesta tilanteesta, johon hallituksen esityksessä on viitattu. Metro-lehti käyttää kilpailukeinona sanomalehti-nimitystä pyrkien hyödyntämään siihen liittyvää positiivista arvovarausta.

Kilpailulainsäädännöllä ei esillä olevassa asiassa ole ratkaisevaa merkitystä. Mainitun lainsäädännön suojaintressi on toinen kuin SopMenL:n. Kilpailunrajoituksista annetun lain 1 §:n mukaan laissa säädetään terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaamisesta vahingollisilta kilpailun rajoituksilta. SopMenL puolestaan pyrkii turvaamaan sen, että kilpailussa käytettävät keinot ovat hyväksyttäviä. Vaikka molempien lakien tarkoituksena on sinänsä hyväksyttävän kilpailun aikaansaaminen ja ylläpitäminen, on näkökulma täysin erilainen. SopMenL suojaa yksittäistä elinkeinonharjoittajaa hyvän liiketavan vastaisilta markkinointitoimenpiteiltä. Lain tarkoituksena on siis turvata, että kilpailukeinot ovat tässä mielessä hyväksyttäviä. Sen sijaan ei voida sanoa, että "toimivan kilpailun turvaaminen" olisi yksi keskeisistä oikeusperiaatteista, joka tulee ottaa huomioon SopMenL:n soveltamistilanteissa ja esillä olevan asian ratkaisussa.

Kilpailuviranomaisissa on käsitelty ja ratkaistu asia, joka koski ilmaisen City-lehden pääsyä Kansalliseen Mediatutkimukseen. Suomen Mediatarkastus Oy:tä ei ole velvoitettu päästämään City-lehteä mukaan kansallisen mediatutkimuksen levikkiseurantaan, eikä kilpailuvirasto tällaista vaatinutkaan. Kilpailuneuvosto vahvisti, että Suomen Mediatarkastus Oy:n noudattama menettely, jossa se on asettanut tarkastetun levikin Kansalliseen Mediatutkimukseen pääsyn edellytykseksi, on kilpailunrajoituksista annetun lain 9 §:ssä tarkoitettu vahingollinen kilpailunrajoitus. Kilpailuneuvoston mielestä tarkastettu levikki tutkimuksen ennakkoehtona on korvattavissa City-lehden kustannuksellaan hankkimalla muulla selvityksellä, joka osoittaa lehden omaavan riittävän lukijamäärän tutkimuksen tarpeisiin. Korkein hallinto-oikeus vahvisti kilpailuneuvoston ratkaisun.

Viestintäalalla sanomalehti-käsitteeseen on vakiintuneesti kuulunut julkaisun maksullisuus. Markkinatuomioistuin on aikaisemmissa ratkaisuissaan katsonut, että viestintäalalla vakiintuneiden käsitteiden, esim. sanomalehti, harhaanjohtava käyttö on hyvän liiketavan vastaista. Olosuhteissa ei ole tapahtunut mitään sellaisia muutoksia, jotka antaisivat aiheen poiketa aiemmasta käytännöstä. Metro-lehdestä ei peritä maksua, sillä ei ole levikkiä eikä se näin ollen voi olla sanomalehti. Metro-lehden markkinoinnissa on kuitenkin rinnastettu Metro-lehti sanomalehteen. Vastaajan markkinointi on omiaan antamaan sellaisen kuvan, että Metro-lehti olisi sanomalehti. Metro-lehti pyrkii siten käyttämään sanomalehti-nimeä kilpailutarkoituksessa hyödyntäen nimitykseen liittyvää yhteiskunnallista ja journalistista good-williä. Menettelyä on pidettävä hyvän liiketavan vastaisena.

Harkittaessa markkinatuomioistuimen päätöksen julkaisemisen tarpeellisuutta on syytä ottaa huomioon, että vastaaja on toteuttanut puheena olevan markkinoinnin täysin tietoisena sen sopimattomuudesta. Hakija on kirjallisesti huomauttanut Metro-lehden ulkomainonnan sopimattomuudesta ja viitannut edellä mainittuihin markkinatuomioistuimen ratkaisuihin. Tästä huolimatta vastaaja on jatkanut sopimatonta markkinointia.

OY MODERN TIMES 3 AB:N VASTAUS

Vastaaja on kiistänyt menettelynsä olevan SopMenL:n vastaista ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä. Vastaaja on myös vaatinut, että hakija velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut 261.091,69 markalla laillisine korkoineen. Vastaaja on katsonut, että vastaajaa ei voida velvoittaa maksamaan hakijan oikeudenkäyntikululaskuun sisältyvää arvonlisäveroa.

Vastaajan käsityksen mukaan ilmaisujen "uusi kaupunkilainen sanomalehti" tai "sanomalehti" käyttäminen Metro-lehdestä ei ole sopimatonta. Vastaaja on tutkinut määritelmiä eri lehdistöalan komiteamietinnöissä, aikaisempaa markkinatuomioistuimen oikeuskäytäntöä, sanan "sanomalehti" merkitystä normaalikielenkäytössä ja kilpailuasetelmaa sanomalehtialalla. Vastaaja ei ole löytänyt tukea hakijan näkemyksille.

Lehdistön talouskomitean mietinnössä 1967:A7, Viestintäpoliittisen komitean I osamietinnössä 1973:91 ja Parlamentaarisen lehdistökomitean mietinnössä 1986:29 on esitetty mm. sanomalehtiä koskevia määritelmiä. Lehdistön talouskomitea asetettiin aikoinaan tutkimaan sanomalehdistön taloudellisia vaikeuksia ja toimintaedellytysten parantamismahdollisuuksia. Viestintäpoliittisen komitean toimeksianto oli valtiovallan aloitteellisuutta vaativien joukkotiedotustoimintaan liittyvien ongelmien kartoittaminen sekä suunnitelmien laatiminen niiden ratkaisemiseksi, ja tutkia viestintäpoliittisten kysymysten käsittelyn keskittämisen tarvetta valtion hallinnossa sekä tehdä ehdotus niistä toimenpiteistä, joihin asia antaa aihetta. Parlamentaarisen lehdistökomitean tehtävänä oli lähtökohtaisesti selvittää lehdistön rakenteessa, volyymissä ja taloudellisessa tilassa komiteamietinnön 1973:91 antamisen jälkeen tapahtuneet muutokset.

Komiteamietinnössä 1967:A7 todetaan, että sanomalehden määritelmä on laadittu lähinnä komitean työtä varten, joten sitä ei ole pidettävä yleispätevänä. Myös komiteanmietinnössä 1973:91 I todetaan, ettei tarkoituksena ole määritellä kaikkia esiin tulevia nimikkeitä ja termejä, vaan ainoastaan rajata keskeisimmät tutkimuskohteiden käsitteet. Komiteanmietinnössä 1986:29 on mainittu, että komitean kuulemat asiantuntijat ovat useissa tapauksissa käyttäneet eri nimikkeitä samasta asiasta. Yhtenäisen tulkinnan aikaansaamiseksi on mietinnössä määritelty eräitä komitean käyttämiä keskeisiä termejä. Useat komitean kuulemista asiantuntijoista olivat maksullisen sanomalehtialan edustajia, jotka ovat myötävaikuttaneet maksullisuuskriteerin ottamiseen sanomalehti-käsitteen piiriin, vaikkei se esiinny yleisessä kielenkäytössä. Komiteamietintöjen toimeksiantoon ei kuulunut määritellä markkinaoikeudellisia käsitteitä eikä tehdä rajauksia lehtien markkinoinnin suhteen.

Sanomalehti-käsite on määritelty useissa sanakirjoissa. Nykysuomen sanakirjan mukaan sanomalehti on "säännöllisin väliajoin (us. joka päivä) ilmestyvä, tav. painettu julkaisu joka sisältää mm. uutisia, päivän tapahtumia arvostelevia artikkeleita ja tav. myös ilmoituksia". Suomen kielen perussanakirjan sekä kielitoimiston ilmoituksen mukaan sanomalehti on "päivittäin t. monta kertaa viikossa ilmestyvä iso, tav. monisivuinen painate, joka välittää ajankohtaista uutistietoa ja sisältää tav. myös ilmoituksia, viihdettä, mainoksia yms.". Uusi tietosanakirja määrittelee ko. käsitteen seuraavasti: "Päivittäin tai useita kertoja viikossa ilmestyvä painettu ja jatkuva julkaisu, joka välittää laajalle lukijakunnalle uutisia päivän tapahtumista. Monipuolisten uutisten lisäksi sanomalehti julkaisee tav. myös päivän tapahtumia tulkitsevia tai sen oman mielipiteen ilmaisevia artikkeleja, usein myös kulttuuri-, ajanviete- yms. aineistoa."

Metro-lehden käyttämä ilmaisu "uusi kaupunkilainen sanomalehti" pyrkii viestittämään mainostajille ja lukijoille sitä, että julkaisu on luonteeltaan kaupunkilaisille suunnattu ja journalistisesti tasokas sanomalehti. Tämä tavoite on oikeutettu, ja tavoitteen saavuttaminen on toimivan kilpailun kannalta hyvä asia. Maksulliset sanomalehdet kohtaavat ilmoittelumarkkinoilla kilpailua mm. Metro-lehden taholta. Kilpailevien lehtien toimintamahdollisuuksia ei tulisi rajoittaa antamalla maksullisille sanomalehdille oikeussuojaa sanomalehti-sanan yksinomaiseen käyttöön. Tällaista oikeussuojaa maksulliset sanomalehdet (newspaper) eivät ole vastaajan tietojen mukaan saaneet muissakaan maissa.

Viime vuosien aikana nopeasti muuttuva mediaympäristö on muuttunut siten, että sanomalehtialalla sanomalehtityyppisten lehtien määritelmät "sanomalehti" ja "ilmais/kaupunkilehti" ovat vanhentuneita eikä niitä keinotekoisesti tule ylläpitää maksullisten sanomalehtien markkinointia suojaamaan. Metro-lehti on sanomalehtityyppinen julkaisu, josta on markkinoinnissa voitava käyttää myös ilmaisua "sanomalehti". Ilmaisulla "uusi kaupunkilainen sanomalehti" tai "sanomalehti" ei ole johdettu ketään harhaan, vaan on pyritty kuvailemaan sitä tuotetta, joka Metro-lehti tosiasiallisesti on. Vastaajan toiminta ei näin ollen ole ollut hyvän liiketavan vastaista eikä sopimatonta.

KULUTTAJA-ASIAMIEHEN (KA) KANNANOTTO

KA on ilmoittanut, että hän ei ryhdy toimenpiteisiin hakemuksen johdosta.

TODISTELU

Markkinatuomioistuimen istunnossa on kuultu vastaajan nimeämänä todistajana apulaisjohtaja Martti Tapani Virtasta, joka on kertonut mm. seuraavaa.

Todistaja on kauppatieteiden tohtori ja hän on kilpailuvirastossa kehitysryhmän päällikkönä. Todistaja on seurannut työnsä puolesta media-alaa ja sen osana myös sanomalehdistöä. Todistajan käsityksen mukaan kuluttaja kiinnittää markkinoilla huomiota erityisesti objektiivisiin hyödykeominaisuuksiin. Eri hyödykeryhmillä on yhteisiä ominaisuuksia, jotka erottavat ne muista hyödykkeistä. Kuluttajan sijoittaessa hyödykkeet ryhmiin objektiiviset ominaisuudet ovat ratkaisevia, ei hinta. Valinta tehdään objektiivisten ominaisuuksien perusteella. Sanomalehteä koskevat määrittelyt, jotka ovat tulleet esille erityistarkoituksiin liittyvissä virallisissa yhteyksissä, eivät kuvaa kovinkaan täsmällisesti sitä, miten kuluttajat markkinoilla määrittelisivät sanomalehden. Todistajan mielestä keskeistä sanomalehden määrittämisessä on informatiivisen sisällön mukainen määrittely.

VAATIMUS VÄLIAIKAISESTA KIELLOSTA

Käsitellessään asiaa istunnossaan 8.11.2000 markkinatuomioistuin on hylännyt hakijan väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Hakija, Sanomalehtien Liitto ry on sanomalehtiä julkaisevien elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä. Vastaaja, Oy Modern Times 3 Ab toimii mm. Metro-nimisen lehden julkaisijana.

Metro-lehden 25.10. ja 1.11.1999 ilmestyneissä numeroissa olleissa mainoksissa on käytetty Metro-lehdestä ilmaisua "Uusi kaupunkilainen sanomalehti." Hakijan ilmoituksen mukaan myös vastaajan ulkomainonnassa on käytetty Metro-lehdestä ilmaisua "sanomalehti".

Metro-lehti on alkanut ilmestyä Suomessa vuonna 1999. Metro-lehti ilmestyy viisi kertaa viikossa maanantaista perjantaihin. Metro-lehteä on Suomessa jaettu lähinnä pääkaupunkiseudulla jalankulkuliikenteen solmukohdissa sekä joukkoliikennevälineissä. Metro-lehti on jaettu ilmaiseksi, eikä sillä ole ollut esim. tilaus- tai irtonumerohintaa.

Markkinatuomioistuin toteaa, että sanomalehdillä on ollut perinteisesti yhteiskunnassa merkittävä asema sanan- ja ilmaisunvapauden toteuttajina. Suomessa painotuotteita, mm. sanomalehtiä, varten on ollut myös erityislainsäädäntöä. Kansalaisten perusoikeuksia koskevissa virallisissa selvityksissä on korostettu sanan- ja ilmaisunvapauden käytännön toteutumisen kannalta olevan tärkeää, että joukkoviestinnän avulla pystytään turvaamaan avoin keskustelu sekä monipuolinen ja moniarvoinen tiedonvälitys (esim. Perusoikeuskomitean mietintö 1992:3 s. 249-256).

Edellä mainitussa markkinatuomioistuimen ratkaisussa oli kysymys ilmaisun "sanomalehti" käyttämisestä perinteisestä ilmaisjakelulehdestä. Ilmaisjakelulehti jaetaan pääsääntöisesti kaikkiin asianomaisen alueen talouksiin. Sen jakaminen ei siten riipu vastaanottajan tahdonilmaisusta. Ilmaisjakelulehti jaetaan muun mainosaineiston mukana. Osa ilmaisjakelulehdistä on luonnehdittavissa lähinnä ilmoitus- tai mainosjulkaisuiksi. Jotkut ilmaiseksi jaettavat lehdet vastaavat kuitenkin mm. sisältönsä ja ilmestymistiheytensä puolesta pitkälti esim. paikallislehtiä (tähän seikkaan on viitattu esim. markkinatuomioistuimen ratkaisuissa 1995:24, 1998:17 ja 1999:13). Jakelutavaltaan nämäkin ilmaislehdet ovat kuitenkin ilmoitus- ja mainoslehtiin rinnastettavia.

Vastaajayhtiön julkaisema Metro-lehti sisältää mainosten ja ilmoitusten lisäksi myös uutisaineistoa. Siinä julkaistaan myös kolumneja, toimituksellisia kirjoituksia ja ei-kaupallisia tiedotuksia, mm. säätiedotuksia sekä radion ja television ohjelmatietoja. Metro-lehti ilmestyy viisi kertaa viikossa maanantaista perjantaihin. Metro-lehti muistuttaa ulkonaisesti ja sisällöltään pitkälti sanomalehteä. Myös sen ilmestymistiheys vastaa useiden sanomalehtien ilmestymistiheyttä.

Markkinatuomioistuin toteaa, että perinteinen sanomalehti on lukijalle maksullinen julkaisu. Sanomalehden ilmestyminen on riippuvainen paitsi lehden ilmoitustuloista myös erityisesti tilausten ja irtonumeroina ostettujen lehden kappaleiden määrästä. Sanomalehden luonnetta maksullisena julkaisuna ei muuta se, että sanomalehden numeroita jaetaan markkinointitarkoituksessa joskus myös ilmaiseksi. Suomessa sanomalehtien ostaminen tilaamalla on tavallista, mutta niitä ostetaan myös irtonumeroina. Tilaamalla sanomalehden ja ostamalla sen irtonumeron henkilö tekee tavanomaisen ostopäätöksen.

Sanomalehden ostajalle lehti on tärkeä tiedotusväline, mutta se on lukukokemuksen lähde myös laajemmin. Sanomalehdessä on artikkeleita, selostuksia, kolumneja, tiedotuksia ja muita kirjoituksia eri aloilta sekä yksi tai useampia pääkirjoituksia, joissa esitetään kannanottoja ajankohtaisiin asioihin. Sanomalehden välityksellä on mahdollista seurata yhteiskunnallista keskustelua. Sanomalehtiin liittyy lukijoiden keskuudessa yleisesti mielikuva toimituksellisesta riippumattomuudesta. Ilmaisuun sanomalehti sisältyy sen vuoksi erityistä journalistista goodwill-arvoa.

Painetut lehdet ovat myös merkittäviä kaupallisen viestinnän välineitä. Sanomalehden painosmäärä on riippuvainen paitsi ilmoitustuloista myös erityisesti lehden tilausten ja irtonumeroina myytyjen kappaleiden määrästä. Lehden tilaajan ja lehden välille syntyvästä velvoittavasta sopimussuhteesta johtuen sanomalehden ilmestyminen mielletään turvatuksi. Sanomalehden levinneisyys ei ole kustantajan vapaasti määrättävissä. Sanomalehti on siten säännöllisesti ilmestyvänä ja myös suhteellisen tarkkaan luettuna ilmoitustilan ostajan kannalta luotettava ilmoitusväline.

Metro-lehti on luettavissa suhteellisen nopeasti, koska siinä julkaistut uutiset ja muu vastaava aineisto on perinteisiin sanomalehtiin verrattuna usein suhteellisen lyhyessä muodossa. Metro-lehti on sisällöltään osittain pitkälti rinnastettavissa perinteiseen sanomalehteen. Metro-lehden toimitukselliseen aineistoon ei kuitenkaan sisälly niin laajaa esim. yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää artikkeli- ja muuta kirjoitusaineistoa kuin perinteisiin maksullisiin sanomalehtiin. Metro-lehteen ei ilmaislehtenä liity samanlaista toimituksellista riippumattomuutta kuvastavaa imagoa kuin perinteisiin sanomalehtiin.

Metro-lehdellä ei ole tilaus- eikä irtonumerohintaa, vaan se jaetaan ilmaiseksi. Metro-lehden jakelu poikkeaa perinteisten ilmaisjakelulehtien jakelutavasta siten, että sitä ei jaeta suoraan kotitalouksiin eikä muille vastaanottajille, vaan Metro-lehteä on tarjolla mm. joukkoliikennevälineissä tai sitä jakaa ohikulkijoille esim. kadulla toimiva lehdenjakaja. Tarjolla oleva Metro-lehden numero otetaan mukaan vain silloin, kun sitä halutaan lukea tai selata. Kynnys Metro-lehden ottamiseen on kuitenkin matala, koska lehdestä ei tarvitse maksaa mitään. Metro-lehden ottaminen ei edellytä ostopäätöstä eikä ostopäätökseen liittyvää harkintaa.

Ilmaislehdet kilpailevat varsinaisten sanomalehtien kanssa ilmoitustilan ostajista. Ilmoitusten julkaisijana Metro-lehti rinnastuu myös pitkälti perinteiseen sanomalehteen. Metro-lehti on ilmestynyt säännöllisesti lähes kaksi vuotta ja se on tässäkin suhteessa ilmoitusvälineenä rinnastettavissa perinteisiin sanomalehtiin. Metro-lehden ottavan henkilön ja Metro-lehden välille ei kuitenkaan synny mitään velvoittavaa sopimussuhdetta. Koska Metro-lehden julkaiseminen ja jakelu ilmaislehtenä on viime kädessä julkaisijan ja kustantajan määrättävissä, lehden asema ilmoitustilan myyjänä on erilainen kuin perinteisten maksullisten sanomalehtien.

Vaikka Metro-lehti on monessa suhteessa pitkälti rinnastettavissa perinteiseen sanomalehteen, se on kuitenkin ilmaislehti, jonka julkaiseminen on viime kädessä riippuvainen ilmoitustilan ostajista. Metro-lehti ei ole siten lähtökohtaisesti samalla tavalla toimituksellisesti riippumaton kuin perinteiset sanomalehdet. Ilmaislehtenä Metro-lehdeltä puuttuu sen vuoksi ilmaisuun sanomalehti yleisesti liitettävä yhteiskunnallinen merkitys ja sanomalehden journalistinen goodwill-arvo.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että vastaaja on käyttämällä markkinoinnissaan ilmaiseksi jaettavasta Metro-nimisestä julkaisusta ilmaisua "sanomalehti" antanut sellaisen kuvan, että Metro-lehti olisi perinteisiin maksullisiin sanomalehtiin rinnastettava julkaisu. Vastaajan markkinointi on ollut siten hakijan edustamien sanomalehtien kannalta sopimatonta.

Markkinatuomioistuin katsoo, että tätä päätöstä ei ole tarpeen määrätä hakijan vaatimalla tavalla vastaajan kustannuksella julkaistavaksi.

Vastaaja on katsonut, että vastaajaa ei voida velvoittaa maksamaan hakijan oikeudenkäyntikululaskuun sisällytettyä arvonlisäveroa. Markkinatuomioistuin toteaa tämän johdosta, että asiassa ei ole esitetty selvitystä hakijan arvonlisäverovelvollisuudesta eikä siitä, että hakija saisi laskuun sisältyvästä arvonlisäverosta veron osuutta vastaavan ylimääräisen hyödyn. Hakijan vaatimat oikeudenkäyntikulut määrätään näin ollen maksettavaksi kokonaisuudessaan.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin kieltää SopMenL:n 1 ja 6 §:n nojalla Oy Modern Times 3 Ab:tä kolmensadantuhannen (300.000) markan sakon uhalla käyttämästä markkinoinnissaan Metro-lehdestä ilmaisua "sanomalehti"siten, että Metro-lehti rinnastetaan sanomalehtiin.

Kieltoa on noudatettava heti.

Oy Modern Times 3 Ab velvoitetaan suorittamaan Sanomalehtien Liitto ry:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista seitsemänkymmentäkuusituhatta neljäsataayhdeksänkymmentäyhdeksän (76.499) markkaa 20 penniä. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut markkinatuomioistuimen ratkaisun antopäivästä. Vuotuisen viivästyskoron määrä on kulloinkin voimassa oleva Suomen Pankin vahvistama viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä.

Asiassa esitetyt vaatimukset hylätään enemmälti.

Asian ovat ratkaisseet: Meriluoto, Mäkinen, Häyhä, Henriksson, Kortekangas, Paloranta, Reinamo ja Sario