Market Court bans insurance companies from using vague unilateral change clauses in consumer insurance contracts.

KA vastaan Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia. Vakuutusyhtiön kuluttajien kanssa tekemiin vapaaehtoisiin jatkuviin vakuutuksiin sisältyi ehto, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä oli oikeus muuttaa vakuutusehtoja tai -maksuperusteita vakuutuskauden aikana, jolloin muutoksia oli noudatettava seuraavan vakuutuskauden alusta lukien. Vakuutusyhtiön käyttämä vakuutus ehtojen tai maksuperusteiden muuttamista koskeva sopimusehto merkitsi, että vakuutuksenantajalla oli rajoittamaton oikeus yksipuolisesti muuttaa mitä tahansa jatkuvan kuluttajavakuutuksen ehtoa millä tavalla tahansa. Ehto suosi yksipuolisesti vakuutusyhtiötä ja oli kuluttajien kannalta kohtuuton.

KSL_3_luku_1_§ ja 2_§

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS

KA on vaatinut, että Keskinäinen yhtiö YrittäjäinvakuutusFenniaa kuluttajansuojalain (KSL) 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla sakon uhalla kielletään soveltamasta jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoa, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa vakuutusehtoja vakuutusaikana siten, että ehtomuutokset tulevat voimaan vakuutuskauden vaihtuessa, jollei kuluttaja ole ehtomuutoksista tiedon saatuaan irtisanonut vakuutusta.

KA on pyytänyt, että Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolle varataan tilaisuus tulla kuulluksi asiassa.

Vakuutusyhtiöt liittävät vahinkovakuutussopimuksiinsa normaalisti ehdon, joka kuuluu seuraavasti: "Vakuutuskauden aikana muutettuja vakuutusehtoja tai perusteita noudatetaan seuraavan vakuutuskauden alusta lukien. Jos vakuutuksenottaja ei hyväksy vakuutusehtojen muutosta tai muusta kuin indeksisidonnaisuudesta johtuvaa maksun korotusta, hän voi kirjallisesti irtisanoa vakuutuksen lakkaamaan edellä mainitun vakuutuskauden alusta lukien. Vakuutuksenottajan on suoritettava irtisanominen 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai muutoksesta tiedon."

KA on vuoden 1988 aikana neuvotellut Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton kanssa vakuutusehtojen muuttamisesta. Neuvotteluissa käsiteltiin myös sellaisia tapauksia, joissa supistetaan vakuutuksen antamaa turvaa. KA esitti, että vakuutusehtojen rajoittamaton muutosoikeus on kuluttajan kannalta kohtuuton. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ei hyväksynyt KA:n esitystä.

Neuvottelujen tuloksena saatiin aikaan ehtojen muutoksia ja niiden tiedottamista koskeva ohjeisto. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto on suositellut jäsenistölleen ohjeiston soveltamista. Suositus ei kuitenkaan sisällä KA:n näkemyksen mukaista menettelytapaohjetta vakuutusehtojen muutostilanteita silmällä pitäen.

Vastaajana oleva vakuutusyhtiö käyttää vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoja siten, että muutokset tulevat voimaan vakuutuskauden vaihtuessa. Kuluttajalla on puolestaan mahdollisuus irtisanoa vakuutuksensa 30 päivän kuluessa muutoksista tiedon saatuaan.

Vakuutussopimuslain (132/33) 12a §:n mukaan vakuutusmaksu sellaisesta vakuutuksesta, jossa vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä, vaikka vakuutusmaksua ei olisikaan määräaikana suoritettu, saadaan enintään 12 prosentin vuotuisine viivästyskorkoineen tai enintään 10 prosentin suuruisine kertakaikkisine viivästyskorotuksineen periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen, mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty, edellyttäen, että vakuutusyhtiö on tehnyt tästä merkinnän maksulippuun. Vakuutusyhtiöt ovat liittäneet ehtoihinsa säännöksen sisällön mukaisen lausekkeen.

Sen sijaan vakuutusehtoihin ei yleensä sisälly vakuutussopimuslain 13 §:n mukaista irtisanomisoikeutta; vakuutussopimuslain 13 §:n mukaan yhtiöllä olisi oikeus irtisanoa sopimus lakkaavaksi kolmen päivän kuluttua, jollei vakuutusmaksua määräaikana suoriteta.

Vakuutussopimuslain 12 a §:ää sovelletaan myös jatkuvien vakuutusten ehtoja muutettaessa; kuluttaja pysyy vakuutussopimukseen sidottuna, vaikka jättäisi vakuutusmaksun suorittamatta. Häneltä ei edellytetä nimenomaisesti ehtomuutosten hyväksymistä.

KSL:n 1 luvun 1 §:n mukaan lakia sovelletaan kulutushyödykkeiden tarjontaan, myyntiin ja muuhun markkinointiin elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Saman säännöksen toisessa momentissa suljetaan soveltamisalan ulkopuolelle lakisääteiset vakuutukset sekä työntekijän ryhmähenkivakuutukset. Säännöksen sanamuodosta voidaan tehdä se johtopäätös, että lakia sovelletaan vapaaehtoisiin vakuutuksiin. KSL:n esitöissä todetaankin, että sopimusehtojen sääntelyn tulee ulottua kaikkiin kulutustavaroihin ja -palveluihin. Vaikka vakuutusehtoja säännellään myös vakuutussopimuslaissa, ei pelkästään tämän lain voimassaolo estä KSL:n 3 luvun soveltamista. Sen sijaan sopimuksen kokonaisarvioinnin yhteydessä edellytetään myös asianomaisen alan erityispiirteiden huomioon ottamista. Tämä kanta on tullut näkyviin myös korkeimman oikeuden (KKO) tekemässä ratkaisussa, joka koski markkinatuomioistuimen toimivaltaa pankkien ottolainausehtojen osalta (KKO 1986:II 135).

Sopimusehtoa voidaan pitää KSL:n 3 luvun 1 §:n nojalla kohtuuttomana, jos se on luonteeltaan, tyypiltään omiaan suosimaan elinkeinonharjoittajaa siinä määrin, että sopimusosapuolten välillä ei voida enää katsoa vallitsevan kohtuullista tasapainoa. Hallituksen esityksessä sekä ehdotuksessa kuluttajansuojalainsäädännöksi mainitaan eräänä esimerkkinä kohtuuttomasta ehdosta lauseke, jolla elinkeinonharjoittajalle varataan yksipuolisesti oikeus muuttaa sopimuksen sisältöä. Taustalla on sopimusoikeuden perusoppeihin kuuluva ajatus "pacta sunt servanda". Jos sopimus on syntynyt oikeustoimilain mukaisesti, velvoittaa syntynyt sopimus kumpaakin osapuolta. Jos sopimukseen sittemmin halutaan muutoksia, tarvitaan siihen kummankin osapuolen myötävaikutus. Sitovaa sopimusta ei normaalisti voida katsoa syntyvän pelkästään siten, että toinen osapuoli pysyy toimettomana.

Vakuutussopimuslain säännökset ovat pääosin tahdonvaltaisia. Lakiin ei sisälly säännöstä vakuutusehtojen muuttamisesta. Vahinkovakuutuksissa on muotoutunut käytäntö, jonka mukaan vakuutuskauden pituus on vuosi ja jonka mukaan vakuutus jatkuu automaattisesti vuoden kerrallaan, jollei jompikumpi sopijapuoli sitä irtisano. Näin ollen nämä vakuutukset ovat käytännössä voimassa toistaiseksi. On toki olemassa myös määräaikaisia vahinkovakuutuksia, jotka lakkaavat ilman irtisanomista vakuutuskauden päättyessä.

Kuluttajan kannalta vakuutuksen automaattinen jatkuminen on sikäli hyvä, että järjestely estää kuluttajan jäämisen ilman vakuutusturvaa, mikäli kuluttaja ei muistaisi huolehtia vakuutuksen voimassa pitämisestä tai uuden sopimuksen tekemisestä. Toisaalta kuluttaja voi vuosittain harkita sopimuksesta irrottautumista, mikäli vakuutusturvaa ei enää tarvita taikka kuluttaja haluaa tehdä sopimuksen jonkun toisen vakuutusyhtiön kanssa.

Automaattiseen jatkuvuuteen liittyy vakuutussopimuslain 12 a §:n mukaan se, että vakuutusyhtiö voi periä ulosottoteitse erääntyneen vakuutusmaksun. Tällöin yhtiön ei tarvitse heti maksuviivästyksen huomattuaan irtisanoa vakuutusta (vakuutussopimuslain 13 §) vaan yhtiö saa kuluttajalta koko vakuutuskauden maksut.

Jatkuvat vakuutukset ovat sikäli poikkeuksellinen sopimusmuoto, että kuluttaja on sitoutunut pysymään sopimussuhteessa toistaiseksi, vaikka vakuutuskausi on vain vuoden mittainen. Ainoastaan irtisanominen keskeyttää sopimussuhteen vakuutuskauden vaihtuessa. Vaikka kuluttaja ei olisi millään tavalla aktiivinen ja jättäisi vakuutusmaksunsa suorittamatta, vakuutus jatkuu kuitenkin vuodesta toiseen, mikäli yhtiö saa vakuutusmaksunsa ulosottoteitse kokonaan perityksi ennen vakuutuskauden vaihtumista.

Koska edellä kuvattu rakennelma on vakuutussopimuslain mahdollistama, sitä ei sinänsä voida pitää sopimattomana. Järjestelmän soveltaminen edellyttää kuitenkin aina, että sopimusehdoissa tasapainotetaan vahvan sopimussidonnaisuuden vakuutusyhtiölle tuomaa etua. Tasapainottaminen on tärkeätä luonnollisesti sen vuoksi, että järjestelmä poikkeaa tavanomaisesta sopimuksen voimassaoloa koskevasta normistosta.

Yleisesti on tunnustettu, että pitkäaikaisissa sopimuksissa saattaa syntyä tarvetta tarkistaa sopimuksen ehtoja. Olosuhteet saattavat muuttua ratkaisevasti sopimuksen tekemisen ajankohdan jälkeen. Jotta muuttuneissa olosuhteissa voitaisiin tehdä muutoksia voimassa oleviin sopimuksiin, edellytetään pääsääntöisesti, että muutokset johtuvat ulkopuolisista yllättävistä tapahtumista, jotka voidaan objektiivisesti todeta. Oikeutta yksipuoliseen muutokseen ei yleensä hyväksytä eikä yleensä ole myöskään katsottu riittäväksi, että sopimusta yksipuolisesti muutettaessa toiselle sopijapuolelle varataan vain irrottautumismahdollisuus. Kuluttajan taipumusta passiivisuuteen ei saa käyttää hyväksi sillä tavalla, että sopimussuhteen sisältöä muutetaan olennaisilta osiltaan yksipuolisesti elinkeinonharjoittajan tarpeiden mukaan.

Vakuutussopimus on erityinen sopimuslaji sen vuoksi, että sopimuksen kohteena oleva tuote itse asiassa määrittyy sopimusehdoissa. Vakuutusta ei ole olemassa ilman vakuutusehtoja. Kun jatkuva vakuutus yhdistetään ehtoihin, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus harkintansa mukaan muuttaa mitä tahansa vakuutusehtoa kuluttajien kuitenkin pysyessä sopimukseen sidottuina, ei lopputulosta voida enää pitää kuluttajan kannalta kohtuullisena.

Tämä rakennelma voi ääritapauksessa johtaa siihen, että vakuutuksenottaja, joka pysyy passiivisena, huomaa vakuutustapahtuman sattuessa olevansa aivan erisisältöisen sopimuksen osapuolena kuin mitä hän alkujaan oli neuvotellut ja sopinut. Siinäkin tapauksessa, että vakuutusyhtiö olisi muuttanut sopimuksen keskeisiä osia, kuluttaja on sidottu sopimukseen ja häneen voidaan kohdistaa ulosottotoimia. Näin on asianlaita, vaikka sopimuksenteko sinänsä on täysin vapaaehtoista. Kärjistäen voidaan sanoa, että vakuutussopimus nykymuodossaan on sopimus, jossa aluksi luetellaan pitkä liuta sopimusehtoja ja lopuksia todetaan "aprillia, aprillia, ei sovittukaan".

Vakuutukset kuuluvat nykyään myös kilpailulainsäädännön piiriin, joten eri yhtiöiden vakuutustuotteet eivät ainakaan kaikilta osin ole keskenään samanlaisia. Yhtiöt voivat ja myös väittävät kilpailevansa paitsi maksuilla myös vakuutusturvan ulottuvuuden, korvauskäytännön ja palvelun paremmuudella. Kilpailulainsäädännön nimenomaisena tavoitteena on myös kuluttajien edun turvaaminen. Myös kilpailun edistämisen kannalta tuntuu arveluttavalta, että vakuutusyhtiö voi esim. supistaa kuluttajan tekemän vakuutussopimuksen antamaa turvaa ja silti olla varma siitä, että maksutulo pysyy samana.

Ehtojen muutosoikeus yhdistettynä jatkuvaan voimassaoloon on johtanut mm. siihen, että kuluttajien saamat tiedotteet vakuutusehtojen muuttamisesta ovat olleet puutteellisia ja epäselviä. Pelkkä tiedottaminen ei kuitenkaan ole riittävää silloin, kun kyse on vakuutusturvan keskeisistä ja olennaisista muutoksista.

Itse asiassa ehtoja muutettaessa ei voida edes puhua alkuperäisen sopimuksen jatkumisesta. Päinvastoin kyse on alkuperäisen sopimuksen lakkaamisesta ja uuden tarjoamisesta. Tällöin on vastoin kaikkia sopimusoikeuden periaatteita, että kuluttaja passiivisuudellaan sitoutuu useiksi vuosiksi muutettuun sopimukseen. Yhtiöhän ei irtisano vakuutusta vaan se luottaa siihen, että kuluttaja pysyy toimettomana; viime kädessä yhtiö voi turvautua vakuutusmaksujen ulosottoon.

Vakuutusyhtiön tekemää ehtomuutosta ei voi verrata tavanomaisiin vakuutuksenottajan irtisanoutumistilanteisiin. Jos kuluttajan vakuutustarve muuttuu tai kuluttaja havaitsee jonkun muun yhtiön palvelevan häntä paremmin, kuluttaja ehtii ennen vakuutuskauden vaihtumista rauhassa arvioida ja vertailla vaihtoehtoja. Ehtomuutostilanteessa kuluttajalle ei jää kuin kuukausi aikaa selvittää, mitä - joskus puutteellisestikin tiedotetut - muutokset merkitsevät hänelle ja mikä on muiden markkinoilla olevien vaihtoehtojen sisältö. Vakuutusyhtiöiden ehtomuutosoikeuden kohtuuttomuus korostuu tilanteessa, jossa kuluttajalla ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia ehtomuutoksista tiedon saatuaan ryhtyä mihinkään toimenpiteeseen.

Vakuutusyhtiöt pystyvät käyttämään laajaa ehtomuutosoikeutta jopa markkinointikeinona siten, että tehdään houkutteleva tarjous laajan mainoskampanjan tukemana ja muutaman vakuutuskauden kuluttua tarjouksen keskeisiä osia muutetaan. Kuluttajan on vaikea mieltää, että hän passiivisenakin pysyttelemällä joutuu tavalla tai toisella maksamaan vakuutusmaksun myös muuttuneesta tuotteesta, joka ei välttämättä lainkaan vastaa hänelle aikanaan markkinoitua tuotetta. Keskeisiä ehtoja uusittaessa tapahtuu sopimussuhteen perusteissa oleellinen muutos eikä edellytyksiä sopimussuhteen jatkumiselle muuttuneessa tilanteessa ole. Kuluttajan kannalta tasapainottavana tekijänä ei voida pitää sitä, että vakuutus tosin pysyy voimassa mutta vakuutusturva on muuttunut sellaiseksi, mikä ei välttämättä enää vastaa hänen alkuperäistä tarkoitustaan.

On kohtuutonta, että kuluttaja tekee sopimuksen tietystä vakuutuksesta, jonka sisältöä vakuutusyhtiö voi kuitenkin yksipuolisesti muuttaa vuosittain. Kuluttaja ujutetaan sopimussuhteeseen, jossa vahvempi osapuoli voi vapaasti muuttaa sopimuksen sisältöä ja jossa kuluttaja poikkeuksellisesti tulee sidotuksi passiivisuudella. Suora ulosottomahdollisuus korostaa sopimusehdon kohtuuttomuutta: mikäli vakuutusyhtiöt irtisanoisivat lyhyen ajan kuluessa ne vakuutukset, joiden vakuutusmaksua ei suoriteta, kuluttajan oikeusasema ei muodostuisi yhtä ongelmalliseksi kuin nykyään. Merkillepantavaa on, että vakuutusyhtiöt eivät edes sisällytä sopimusehtoihinsa maksulaiminlyöntiin pohjautuvaa irtisanomisoikeutta. Sen sijaan yhtiöt sitoutuvat pitämään vakuutuksen voimassa maksulaiminlyönnistä huolimatta tietoisina siitä, että maksut saadaan perityiksi ulosottoteitse. Sopimusehto näyttää pikemminkin olevan rahastuskeino kuin huolenpitoa kuluttajan vakuutusturvan jatkumisesta.

Kieltovaatimuksen kohteena oleva ehto on kohtuuton ja KSL:n 3 luvun 1 §:n vastainen, koska se asettaa kuluttajaosapuolen olennaisesti heikompaan asemaan elinkeinonharjoittajaan verrattuna. Vakuutusyhtiö neuvottelee kuluttajan kanssa sopimuksesta ja täsmentää sopimuksen sisällön tarjoamalla vaihtoehtoisia vakioehtoja tai vakuutusmääriä. Vakuutusta koskeviin yleisiin sopimusehtoihin, joiden sisältöön kuluttaja ei voi millään vaikuttaa, on kuitenkin sisällytetty oikeus muuttaa kuluttajan kanssa neuvoteltua sopimusta yksipuolisesti.

KA on valmis hyväksymään, mikäli kielto määrätään, että kiellon voimaantulolle asetetaan ylimenoaika, jolloin vakuutusyhtiöllä on mahdollisuus neuvotella KA:n kanssa siitä, millainen sopimusehto kielletyn ehdon tilalle voidaan ottaa.

KESKINÄINEN YHTIÖ YRITTÄJÄINVAKUUTUS-FENNIAN VASTINE

Vakuutusyhtiö on kiistänyt sopimusehtonsa olevan kohtuuton ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

Vakuutusyhtiö on esittänyt, että sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolle varataan tilaisuus tulla kuulluksi asiassa.

Vakuutuslaitosten toiminta on lailla säänneltyä elinkeinotoimintaa. Vakavaraisuuden valvomisesta ja asiakkaiden etujen turvaamisesta huolehtii sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosasto. Vakuutusyhtiöiden valvontaa kuluttajavakuutussopimussuhteissa sääntelee toisaalta vakuutusyhtiölaki ja toisaalta kuluttajansuojalainsäädäntö.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja kuluttajansuojaviranomaisten valvonnan kohde vakuutusyhtiöiden käyttämien sopimusehtojen osalta on sama. Myös hyvän vakuutustavan, sopimattomuuden ja kohtuuttomuuden mittapuut lienevät samat. Sen vuoksi asian käsittelyssä on erityisesti otettava huomioon, että vakuutussopimuslaissa hyvän vakuutustavan valvonta on uskottu sosiaali- ja terveysministeriölle, ja myös kyseisen asiantuntijainstanssin suhtautumiselle esillä olevaan asiaan on merkitystä. Sen vuoksi asiassa olisi syytä hankkia sosiaali- ja terveysministeriön kannanotto KA:n vaatimukseen.

KA:n ja Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton käymissä neuvotteluissa on käsitelty myös esillä olevaa asiaa. Neuvottelut ovat jääneet kesken. Keskusliitosta on tuotu esille, että ainakin yksi jäsenyhtiö on ottanut kuluttajavakuutusehdoissaan käyttöön kohdan, jonka mukaan vakuutuksenottaja voi milloin tahansa vakuutuskauden aikana irtisanoa vakuutuksen päättyväksi 14 vuorokauden kuluttua. Eräällä toisella jäsenyhtiöllä on autovakuutusehdoissaan vastaava määräys, jossa irtisanomisaika on 30 vuorokautta. Keskusliiton taholta kerrottiin myös, että tällaisten irtisanomisklausuulien yleistymistä vahinkovakuutusyhtiöiden kuluttajavakuutusten ehdoissa voidaan pitää todennäköisenä ja pyydettiin KA:n kannanottoa siihen, täyttääkö mainittu irtisanomisoikeus hänen vaatimuksensa neuvottelujen kohteena olleessa asiassa. Alan hämmästykseksi KA:n kannanotto tuli markkinatuomioistuimelle tehdyn hakemuksen muodossa.

Koska sopimuksia vakioehdoin solmittaessa sopimusehdoista ei pääsääntöisesti neuvotella, vakuutuksenottajan näkökohdat on pyrittävä ottamaan huomioon toisella tavoin. Esim. ryhmävakuutuksissa, jotka ottaa vakuutuksenottajaa edustava järjestö, ehtojen sisällöstä neuvotellaan erikseen vakuutusyhtiön ja ko. järjestön välillä, jolloin toisaalta järjestön jäsenten etuja valvotaan ja vakuutusmaksut saadaan myös pysymään edullisina.

Vakuutuslaitos myy vakuutuksenottajille vakuutusturvaa tulevaisuudessa mahdollisesti sattuvan vakuutustapahtuman varalta. Korvauskulut eivät ole etukäteen täsmällisesti laskettavissa, koska vahinkojen lukumäärässä ja suuruudessa esiintyy huomattavia sattumanvaraisia vaihteluja. Vakuutuslaitoksen on kuitenkin aina pystyttävä selviytymään korvauksista, myös silloin, kun korvauskulut ovat poikkeuksellisen suuret. Vakuutusmatematiikkaa ja tilastoaineistoa apuna käyttäen vakuutusehdot on laadittava ja vakuutusmaksut sekä vakuutuslaitosten pääomavaatimukset mitoitettava niin, että korvauksista pystytään selviytymään myös niissä tapauksissa.

Vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa käytetään yleisesti vakioehtoja. Yhtiöt vahvistavat yleiset vakuutusehdot ja vakuutusten tariffit. Koko vakuutustoiminta perustuu juuri sopimusten kokonaismäärälle, ei yksittäisille sopimuksille. Perusajatus on riskien tasaaminen, ja se tarvitsee pohjakseen riittävän suuren joukon vakuutuksenottajia. Vakuutustoiminnan tarkoituksena on tasata tietyn, tarpeiltaan yhtenäisen ryhmän riskit koko ryhmän kesken. Erilaiset ryhmät eivät saisi subventoida toisiaan. Se puolestaan edellyttää sopimusten solmimista yhtenäisin ehdoin.

Vakuutusalalla näyttää kehitys olevan menossa siihen suuntaan, että kuluttajavakuutuksissa vakuutus koottaisiin tietyistä vakiosisältöisistä osista, joista asiakas voisi valita haluamansa. Silloin vakuutuksenottaja myös maksaisi vain siitä, mitä hän tarvitsee. Mikään ei kuitenkaan nykyäänkään estä sitä, etteikö asiakas halutessaan voisi neuvotella sisällöltään yksilöllisestä vakuutuksesta vakuutuslaitosten kanssa, jos hänellä on sellaiseen tarvetta.

Jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa, ja vakuutussopimuksissa yleensäkin, on lähtökohtana, että sopimusehtoja täytyy pystyä muuttamaan tarpeen vaatiessa. Koko vakuutuksen voimassaoloajan saman sisältöisenä voimassa oleville vakuutuksille ei ole tarvetta, vaan ehtomuutoksia on pystyttävä tekemään joustavasti vuosittain, jos siihen on syytä.

Vahinkovakuutussopimuksiin sisältyy normaalisti KA:n hakemuksessa mainittu vakuutusehtojen tai -maksuperusteiden muuttumista koskeva ehto. Ehtojen muutosoikeus sinänsä on täysin lakiin perustuva. Sosiaali- ja terveysministeriö vakuutusyhtiöiden toimintaa valvovana viranomaisena saattaa jopa velvoittaa vakuutusyhtiöt muuttamaan vakuutusehtojaan ja -maksuperusteitaan.

KA lähtee hakemuksessaan siitä, että kaikkia vakuutusehtojen muutoksia kohdeltaisiin samalla tavalla ja että oikeus ehtojen yksipuoliseen muuttamiseen on aina kohtuuton. KA ei ole lainkaan kiinnittänyt huomiota ehtojen muuttamisen perusteisiin ja syihin tai ehtomuutosten sisältöön.

Vakuutusehtojen muuttaminen saattaa kuitenkin johtua monestakin eri syystä. Muuttuva lainsäädäntö asettaa omat vaatimuksensa myös vakuutusehdoille. Ehtoja joudutaan muuttamaan tai täsmentämään myös muunlaisten olosuhteiden muutosten vuoksi. Joissakin tapauksissa ehtojen muuttaminen on ollut tarpeen siksi, että vakuutussopimuksen ehto ei ole ollut käytännössä vakuutuksenottajan kannalta riittävän selvä. Ehtomuutokset pitävät usein sisällään vakuutuksen sisällön tai korvauspiirin laajentamisen. Huomattavasti harvemmin on kyse vakuutuksen sisällön tai korvauspiirin rajoittamisesta.

Esimerkkeinä vakuutusehtojen laajentavasta muuttamisesta voidaan mainita seuraavat tapaukset: - Autovakuutuksissa autopalveluvakuutus on laajennettu olemaan voimassa kaikkialla Euroopassa, kun se oli aikaisemmin voimassa vain Pohjoismaissa. - Kaikkiin kotivakuutustyyppisiin vakuutuksiin on niihin sisältyvän oikeusturvavakuutuksen vakuutetuiksi hyväksytty vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuva henkilö. Aikaisemmin vakuutettujen piiri oli huomattavasti suppeampi. - Autovakuutusehtoihin suunnitellaan parhaillaan omavastuun poistamista varkaus- ja ilkivaltavakuutuksissa, jos ajoneuvossa on ollut käyttöön kytketty varkaushälytin.

Esim. mainittu oikeusturvavakuutuksen vakuutettujen piirin laajentaminen on johtunut lähinnä yhteiskunnan muutoksista. Laajennus on ollut vakuutuksenottajien kannalta merkittävä. Lainsäädännön vuoksi vakuutusehtoihin joudutaan usein tekemään myös ns. teknisiä uudistuksia. Esim. korkolain mukanaan tuoma viivästyskoron muuttuminen ja rikoslakiin aikanaan lisätyt rattijuopumussäännösten promillemäärät aiheuttivat vakuutusehtojen muutostarpeen.

Vakuutusehdon epäselvän sisällön aiheuttamasta muutostarpeesta voidaan mainita esimerkkinä oikeusturvavakuutuksen rajoitusmääräys siitä, että vakuutus ei ole voimassa, jos joku on antanut takauksen toisen elinkeinotoimintaa varten. Jatkuvien epäselvyyksien poistamiseksi ehto olisi tarkoituksenmukaista kirjoittaa siten, ettei tulkinnallisia rajanvetoja aina syntyisi.

KA:n hakemuksessaan esittämän vaatimuksen toteuttaminen merkitsisi käytännössä sitä, että kaikkien edellä kuvattujen kaltaisten muutosten tekeminen olisi mahdotonta vakuutuksenottajan vakuutusturvaa katkaisematta. Sanotun kaltaisia ja esitettyihin syihin perustuvia muutoksia ei kuitenkaan voida pitää vakuutuksenottajan kannalta kohtuuttomina.

Oikeusministeriössä laaditussa ehdotuksessa hallituksen esitykseksi vakuutussopimuslaiksi on säännös, joka koskee jatkuvien vakuutusten irtisanomista silloin, kun vakuutusehdot muuttuvat olennaisesti. Huomiota on kiinnitettävä siihen, että KA:n hakemus ei koske ainoastaan olennaisia ehtomuutoksia vaan kaikkia ehtomuutoksia.

KA on viitannut vakuutussopimuslain 12 a §:n säännökseen, jonka mukaan vakuutuksenantaja saa tietyin edellytyksin periä vakuutusmaksun ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä. Ulosottokelpoisuus on ollut voimassa 1950-luvun alkupuolelta saakka. Säännös oli vuoden 1952 vakuutusyhtiölain 87 §:ssä, josta se vuonna 1979 siirrettiin vakuutussopimuslain 12 a §:ään. Vakuutusyhtiöiden vakiintunut käytäntö periä vakuutusmaksuja ulosottoteitse perustuu siten pitkään voimassa olleeseen nimenomaiseen lain säännökseen.

Vakuutussopimuslain 12 a §:n mukaan vakuutusmaksu sellaisesta vakuutuksesta, jossa vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä, vaikka vakuutusmaksu ei olisikaan määräaikana suoritettu, saadaan enintään 12 prosentin suuruisine viivästyskorkoineen tai enintään 10 prosentin suuruisine kertakaikkisine viivästyskorotuksineen periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen, mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty, edellyttäen että vakuutusyhtiö on tehnyt tästä merkinnän maksukuittiin. Saman lain 13 §:n mukaan, jollei vakuutusmaksua määräaikana suoriteta, on vakuutuksenantajalla oikeus irtisanoa sopimus lakkaavaksi kolmen päivän kuluttua. Vakuutuksenantaja ei voi vedota välipuheeseen, jonka mukaan irtisanomisaika olisi lyhyempi.

Kuluttajavakuutuksissa käytetään yleisesti vakuutusehtoa, jonka mukaan, vaikka vakuutusmaksua ei olisi suoritettukaan määräaikana, vakuutussopimus on voimassa vakuutuskauden loppuun. Samassa ehtokohdassa on todettu myös, että vakuutusmaksu siltä vakuutuskaudelta on ulosottokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä.

KA on hakemuksessaan moittinut vakuutusyhtiöitä siitä, ettei vakuutussopimuslain 13 §:ssä säädettyä irtisanomisoikeutta koskevaa vakuutusehtoa sisällytetä vakioehtoihin.

Vakuutussopimuslain 12 a ja 13 §:n keskinäinen suhde on kuitenkin ongelmallinen. Lain 13 § on ollut vakuutussopimuslaissa sen säätämisestä eli vuodesta 1933 lähtien. Vakuutussopimuslain 12 a §:ään vuonna 1979 lisätty vakuutusmaksujen ulosottokelpoisuutta koskeva säännös on sen sijaan alun perin lähtöisin vuoden 1952 vakuutusyhtiölaista. Sen mukainen vakuutusmaksujen ulosottokelpoisuus ilman tuomiota tai päätöstä edellyttää, että vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä. Vakuutussopimuksiin onkin säännönmukaisesti sisällytetty vakuutuksenantajan sitoumus, jonka mukaan vakuutusyhtiö pitää vakuutuksen voimassa vakuutuskauden loppuun saakka, vaikka vakuutusmaksujen suorittaminen olisikin laiminlyöty.

Vakuutussopimuslain 13 §:n soveltaminen silloin, kun vakuutusehdoissa on nimenomaisesti sitouduttu pitämään vakuutus voimassa kauden loppuun maksujen laiminlyönnistä huolimatta, on vähintäänkin kyseenalaista. Irtisanoessaan sopimuksen sellaisissa tapauksissa 13 §:n nojalla vakuutusyhtiö menettelisi vakuutuksenottajan kannalta kohtuuttomasti. Sellaisessa tapauksessa vakuutuksenottajan voitaisiin katsoa joutuvan vakuutussuojan yllättävän menetyksen kohteeksi ja menettelyä voidaan pitää jopa hyvän vakuutustavan vastaisena. Tilanne olisi yhtä ongelmallinen silloinkin, jos 13 §:n mukainen irtisanomisoikeus olisi nimenomaisesti sisällytetty vakuutusehtoihin. Vakuutussopimuslain 12 a ja 13 § ovat sisällöltään siten ristiriidassa, ettei 13 §:n mukaisen irtisanomisoikeuden käyttämistä voitane siinäkään tapauksessa pitää mahdollisena.

Vakuutusmaksujen periminen ulosottoteitse on laissa vakuutusyhtiöille annettu oikeus, eikä sitä sinänsä voitane pitää vakuutuksenottajan kannalta sopimattoman menettelynä. Sisällyttämällä vakuutusehtoihin vain 12 a §:n mukaisen menettelyn ja jättämällä pois viittauksen lain 13 §:ään vakuutusyhtiö on sitoutunut kuluttajan etujen vuoksi pitämään vakuutuksen voimassa siinäkin tapauksessa, että vakuutuksenottaja olisi unohtanut maksaa vakuutusmaksunsa. Lain 13 § on pakottavaa oikeutta, josta voidaan poiketa vain vakuutuksenottajan eduksi, mistä tässäkin tapauksessa voidaan katsoa olevan kysymys. Vakuutuksenottajan ei tarvitse pelätä vakuutusturvansa katkeavan maksun unohtumisen vuoksi. Toisaalta yhtiö saa vakuutusmaksun perityksi ilman tuomiota tai päätöstä ja välttää siten tarpeettomia kustannuksia, mikä puolestaan heijastuu vakuutusmaksuihin.

Kieltohakemuksensa perusteluissa KA on katsonut, että vakuutusmaksujen suora ulosottomahdollisuus korostaa sopimusehtojen muuttamista koskevan vakuutussopimusten ehdon kohtuuttomuutta. Hänen mukaansa, mikäli vakuutusyhtiöt irtisanoisivat lyhyen ajan kuluessa ne vakuutukset, joiden vakuutusmaksua ei ole suoritettu, kuluttajan oikeusasema olisi parempi kuin nykyisen käytännön vallitessa.

Vahinkovakuutusten käytännön korvaustoiminnassa tulee kuitenkin jatkuvasti esiin huomattavan paljon sellaisia tapauksia, joissa vahinkotapahtuma on sattunut eikä kyseisen vakuutuskauden maksua ollut vahinkohetkeen mennessä suoritettu. Vakuutusmaksu voi vakuutuksenottajan tahtomatta jäädä maksamatta, paitsi ulkomaanmatkan vuoksi, myös poikkeuksellisten työpaineiden, lähiomaisen kuoleman, avioliitto-ongelmien tai muiden perheongelmien vuoksi. Kuka tahansa voi joutua sellaisen yllättävän tilanteen eteen, että tavanomaiset asiat jäävät vähäksi aikaa hoitamatta. Pakkoperintäjärjestelmän ansiosta on päästy monien vakuutuksen voimassaoloon liittyvien epäselvyyksien selvittämisestä.

Jos KA:n esittämää vakuutussopimuslain 13 §:n antamaa mahdollisuutta sovellettaisiin käytännössä ja yhtiöt ryhtyisivät irtisanomaan vakuutuksia, jos vakuutusmaksua ei ole määräaikaan mennessä maksettu, se johtaisi varmuudella kuluttajien kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ja vakuutusturvan yllättäviin katkeamisiin sellaisissakin tapauksissa, joissa se kuluttajansuojan kannalta ei ole toivottavaa.

Vakuutuksenottajalla on siis vakuutussopimuksissa yleisen ehdon mukaan 30 päivää aikaa reagoida vakuutuksen ehtojen muuttumiseen. Aktiivinen vakuutuksenottaja, joka katsoo, ettei vakuutus enää ehtomuutoksen jälkeen vastaa hänen tarpeitaan, irtisanoo vakuutuksensa 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai muutoksesta tiedon. Ehtojen muuttamisesta vakuutuksenottajille lähetettävissä tiedotteissa on aina myös maininta irtisanomisoikeudesta. Jos vakuutuksenottaja ei toimi hänelle asetetun määräajan kuluessa, hän on sidottu vakuutukseen seuraavan vakuutuskauden ajaksi, ei sitä pidemmäksi aikaa. Vapaaehtoisissa jatkuvissa kuluttajavakuutuksissa vakuutuskausi on yleensä vuoden mittainen, eikä vuotta voida pitää kohtuuttoman pitkänä aikana, jos irtisanominen unohtuu.

Toisaalta, jos vakuutuksenantaja aina ehtojen muuttamisen yhteydessä irtisanoisi vakuutukset, passiiviset vakuutuksenottajat kärsisivät aina, koska heidän vakuutusturvansa katkeaisi vakuutuskauden päättyessä. Uuden vakuutuksen hankkiminen edellyttäisi aina myös vakuutuksenottajalta uusia toimenpiteitä ja aktiivisuutta.

KA on väittänyt, että vakuutusyhtiö ei ole nuorisoturvavakuutuksensa ehtomuutoksista tiedottaessaan maininnut mitään vakuutuksenottajan irtisanomisoikeudesta. Kun yhtiö muutti nuorisoturvavakuutuksensa ehtoja alkaen 1.10.1988, sen vakuutuksenottajille lähetettiin tiedote, jossa kerrottiin maksujen ja ehtojen muutoksista sekä irtisanomismahdollisuudesta. Vakuutusyhtiö on noudattanut Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton kuluttajavakuutusten ehtojen uudistamista ja ehto- ja maksumuutoksista tiedottamista koskevassa yleiskirjeessä suositeltua menettelytapaa ehtomuutoksista tiedottaessaan.

KA on hakemuksessaan esittänyt eräitä huomautuksia vakuutussopimusten nykymuodosta sekä vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden turvaamisesta. Vakuutusyhtiöiden maksukykyisyyden säilyttäminen on kuitenkin koko vakuutustoiminnan ehdoton edellytys. Yhteiskunnan on huolehdittava vakuutuksenantajien taloudellisesta tasapainosta ja siksi vakavaraisuus on myös tärkeä valvonnan kohde. Vakuutusyhtiöiden maksukyvyttömyystapauksia ei ole ilmennyt Suomessa, mikä on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että vakuutusalan kuluttajansuojasta keskusteltaessa vakuutuksenantajan maksukykyisyys usein sivuutetaan itsestäänselvyytenä.

Kuluttajien kannalta vakuutuksen hinta on hyvin keskeinen asia. Toimenpiteitä, jotka merkitsevät vakuutusten kallistumista, ei voida pitää kuluttajien kannalta suotavina. Solmittavien vakuutussopimusten määrä on niin suuri, ettei jokaisen sopimuksen tekeminen räätälintyönä ole mahdollista. Lisäksi kunkin sopimuksen sisällön neuvotteleminen erikseen vaikuttaisi myös olennaisesti vakuutusten hintaan. Vakuutusyhtiön toiminta edellyttää, että vakuutuskannassa olevat vakuutukset ovat kutakuinkin saman sisältöisiä. Tuhansien ehdoiltaan erilaisten vakuutussopimusten ja niiden perusteella maksettavien korvausten käsitteleminen on käytännössä mahdotonta ja se olisi joka tapauksessa erittäin kallista, mikä näkyisi välittömästi vakuutusten hinnoittelussa.

Myöskään kuluttajien taholta ei liene esiintynyt erityistä tarvetta käytännön muuttamiseen KA:n vaatimalta osin. Sosiaali- ja terveysministeriö ei myöskään vakuutusyhtiöiden toimintaa ja vakuutusehtoja valvovana viranomaisena ole kiinnittänyt vakuutusyhtiöiden tai Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton huomiota sanottuihin seikkoihin.

Tietyn vakuutussopimuksen ehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota sopimuksen kokonaisvaikutukseen ja vakuutusalan erityispiirteisiin. KA:n vaatiman kiellon määräämiselle ei ole KSL:ssa säädettyjä edellytyksiä. Vakuutusyhtiön oikeutta soveltaa jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoa, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa vakuutusehtoja vakuutusaikana siten, että ehtomuutokset tulevat voimaan vakuutuskauden vaihtuessa, jollei kuluttaja ole ehtomuutoksista tiedon saatuaan irtisanonut vakuutusta, ei ole pidettävä KSL:n 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla kuluttajan kannalta kohtuuttomana sopimusehtona.

KSL:n 3 luvun 2 §:ssä edellytetään, että kiellon antaminen on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista. KA:n vaatimaan muutokseen ei ole ollut kuluttajien taholta mitään erityistä painetta. Kun vahinkovakuutuksia koskevan lainsäädännön uudistamistyö on jo hyvin pitkällä, ei kiellon antamista voida pitää kuluttajansuojan kannalta tarpeellisena.

LAUSUNNOT

Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ja sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosasto ovat antaneet asiassa kirjalliset lausunnot.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia tarjoaa kuluttajille erilaisia vapaaehtoisia vakuutuksia. Tehtyihin vakuutussopimuksiin sovelletaan yleensä yhtiön laatimia "yleisiä vakuutusehtoja". Kuluttajien kanssa tehdyt vakuutussopimukset ovat säännöllisesti samanlaisilla ehdoilla tehtyjä ns. vakiosopimuksia.

Vakuutusyhtiön kuluttajien kanssa tekemiin vapaaehtoisiin jatkuviin vakuutuksiin sisältyy seuraava ehto:

"Vakuutusehtojen tai maksuperusteiden muuttaminen

Jos vakuutusehtoja tai -maksuperusteita muutetaan vakuutuskauden aikana, noudatetaan muutoksia seuraavan vakuutuskauden alusta lukien.

Jos vakuutuksenottaja ei hyväksy vakuutusehtojen muutosta tai muusta kuin indeksisidonnaisuudesta johtuvaa maksun korotusta, hän voi kirjallisesti irtisanoa vakuutuksen lakkaavaksi edellä mainitun vakuutuskauden alusta lukien.

Vakuutuksenottajan on irtisanottava vakuutussopimus 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai muutoksesta tiedon."

(Esim. "Kodin Ykkösvakuutus"; voimassa 1.4.1989 alkaen).

Jatkuva vakuutus on tarkoitettu olemaan voimassa toistaiseksi. Tämä on määritelty e.m. vakuutuksen ehdoissa seuraavasti:

"Vakuutussopimuksen voimassaolo

---Jatkuva vakuutussopimus on voimassa ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä vuoden kerrallaan, jollei sopimusta ole kirjallisesti irtisanottu viimeistään 30 päivää ennen vakuutuskauden päättymistä."

Vakuutusyhtiön tarjoamia po. vakuutussopimuksia säännellään vakuutussopimuslaissa (132/33). Lain säännökset ovat pääosin tahdonvaltaisia. Lakiin ei sisälly säännöstä jatkuvan vakuutuksen ehtojen muuttamisesta.

Vakuutusmaksun suorittamisesta on e.m. vakuutuksen ehdoissa seuraava lauseke:

"Vakuutusmaksun suorittaminen

--

Vaikka vakuutusmaksua ei olisi suoritettukaan määräaikana, vakuutussopimus on voimassa vakuutuskauden loppuun. Vakuutusmaksu tältä vakuutuskaudelta on ulosottokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä (ks. VakSL 12a §).

Vakuutussopimus lakkaa, vaikka sitä ei ole irtisanottu, sen vakuutuskauden lopussa, jonka vakuutusmaksua ei ole siihen mennessä kokonaisuudessaan maksettu."

Ehto perustuu vakuutussopimuslain 12 a §:ään, jonka mukaan vakuutusmaksu sellaisesta vakuutuksesta, jossa vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä, vaikka vakuutusmaksua ei olisikaan määräaikana suoritettu, saadaan viivästyskorkoineen tai -korotuksineen periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty.

Sopimusehtoa voidaan pitää KSL:n 3 luvun 1 §:n nojalla kohtuuttomana, jos se suosii elinkeinonharjoittajaa siinä määrin, että sopimusosapuolten välillä ei voida enää katsoa vallitsevan kohtuullista tasapainoa. Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi on eräänä esimerkkinä kohtuuttomasta ehdosta mainittu lauseke, jolla elinkeinonharjoittajalle varataan yksipuolisesti oikeus muuttaa sopimuksen sisältöä (HE 8/1977 s. 36).

Sopimusoikeuden perusperiaatteisiin kuuluu, että tehdyissä sopimuksissa on pysyttävä, ja että pätevällä tavalla syntynyt sopimus velvoittaa kumpaakin sopimuksen osapuolta. Sopimuksen luonteeseen ei kuulu, että sopimus muuttuu toisen sopijapuolen pysyessä passiivisena. Pitkäaikaisissa sopimuksissa saattaa esim. olosuhteiden muutosten vuoksi syntyä tarve tarkistaa sopimuksen ehtoja. Sopimusoikeudellinen sääntö tällöinkin on, että muutosten tekemiseen tarvitaan kummankin sopijapuolen myötävaikutus.

Eräillä aloilla elinkeinonharjoittajat tekevät kuluttajien kanssa sopimuksia, joissa jo käytännön syistä käytetään elinkeinonharjoittajan itsensä laatimia samanlaisia vakiosopimusehtoja. Kuluttajan kannalta oikeutettuna lähtökohtana voidaan pitää, että pitkäaikaisten vakiosopimusten ehdot pysyvät sopimuskauden jatkuessa pääpiirteittäin samanlaisina.

Euroopan Neuvoston kohtuuttomia sopimusehtoja koskevassa suosituksessa 47 vuodelta 1976 (Resolution 47 on unfair terms in consumer contracts and an appropriate method of control 16.11.1976) on kohtuuttomana mainittu sopimusehto, jonka mukaan elinkeinonharjoittaja pidättää itsellään oikeuden yksipuolisesti muuttaa tai lopettaa sopimus muilla kuin sopimuksessa nimenomaisesti ilmoitetuilla perusteilla.

Kuluttajavakuutusten lukumäärä on huomattavan suuri. Vakuutussopimukset on voitava tehdä vakiosopimuksina. Sopimusehdoista ei voida mainittavassa laajuudessa neuvotella yksittäisten kuluttajien kanssa erikseen.

Vakuutus on hyödyke, jonka sisältö määritellään vakuutussopimuksessa. Ostaessaan vakuutuksen kuluttaja ostaa vakuutusturvaa eli vakuutussopimuksessa määritettyä taloudellista suojaa tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvan vahingon tai muun tilanteen varalle.

Vakuutukset ovat kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tärkeitä. Kuluttajalla tulee olla selkeä tieto vakuutusturvastaan. Olisi tähdellistä, että kuluttajan vakuutussuoja ei muutu eikä pääty erehdyksessä tai kuluttajan tietämättä.

Vapaaehtoisen vakuutuksen ottaessaan kuluttaja yleensä selvittää sen antaman vakuutusturvan. Vakuutusehtoja on tavallisesti paljon ja ne muodostavat usein vaikeasisältöisen kokonaisuuden. Kuluttajan vakuutussuojan tarve on yksilöllinen. Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, kuluttajalta saattaa jäädä huomaamatta, minkälainen vaikutus ehtojen muutoksella on juuri hänen vakuutusturvaansa.

Arvioitaessa vakuutussopimusten ehtojen yksipuolista muuttamista on keskeistä, millä edellytyksillä ehtoja muutetaan. Edelleen on tärkeää, millaisia muutokset ovat ja mikä vaikutus niillä on vakuutussopimuksen sisältöön. Merkitystä on myös sillä, miten muutoksista tiedotetaan ja mitä myötävaikuttavia toimenpiteitä vakuutuksenottajalta edellytetään.

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian käyttämissä vakioehdoissa ei ole määritetty niitä edellytyksiä, joiden vallitessa vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa jatkuvan vakuutussopimuksen ehtoja. Vakuutuksenantajan kannalta voi sopimussuhteen aikana ilmetä sellaisia syitä tai tapahtumia, jotka aiheuttavat perusteen joiltain osin muuttaa vakuutussopimusehtoja. Tällaisia syitä voivat olla esim. lainsäädännön muutokset ja viranomaisten päätökset. Luonnontapahtumista tai kansainvälisistä kriiseistä voi syntyä tarve muuttaa vakuutussopimuksen maantieteellistä voimassaoloaluetta. Tällaiset sopijapuolten määräysvallasta ja vaikutusmahdollisuuksista riippumattomat seikat ovat objektiivisesti todettavissa. Tällaisille seikoille on tunnusomaista, että niitä on vaikea tai mahdoton ennakoida eikä ole perusteita varautua niihin etukäteen.

Sitä vastoin ei ole selvää, missä määrin vakuutusyhtiön omien vaikutusmahdollisuuksien piirissä tapahtuvia olosuhteiden muutoksia voidaan pitää hyväksyttävänä syynä muuttaa sovittuja ehtoja. Tältä osin on mahdollista periaatteessa erottaa toisaalta vakuutustoiminnasta ja alan markkinoista johtuvat yleiset syyt sekä toisaalta asianomaisen vakuutusyrityksen omasta liiketoiminnasta johtuvat tekijät.

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian käyttämissä vakuutusehdoissa ei ole määritetty, miten vakuutussopimusehtoja sisällöllisesti voidaan muuttaa. Jos ehtojen muutos on kuluttajien kannalta olennainen, kysymys ei ole jo tehtyjen sopimusten jatkamisesta, vaan lähinnä vakuutuksenantajan tarjoamasta uudesta hyödykkeestä. Sopimusoikeudellisesti ei ole riittävää, että kuluttajille tällaisessa tapauksessa varataan ainoastaan mahdollisuus irtisanoa aiempi sopimus. Tarjoukseen uuden sopimuksen tekemisestä tulee saada nimenomainen hyväksyvä vastaus.

Markkinatuomioistuin katsoo, että sopimusehtojen muutoksen olennaisuutta on arvioitava kuluttajien kannalta. Keskeistä on, mikä merkitys muutoksella on itse tarjottuun hyödykkeeseen eli vakuutusturvaan.

Sopimusehtoihin on yleensä hyväksyttävää tehdä sellaisia muutoksia ja tarkistuksia, joilla ei vähennetä vakuutusturvaa. Vakuutusturva vähenee esim. sellaisilla ehtomuutoksilla, joilla supistetaan korvattavia vakuutustapahtumia tai laajennetaan vakuutustapahtumaa koskevia vakuutusyhtiön vastuun rajoituksia. Vakuutuskorvausten määrän alenemiseen johtavat ehtomuutokset voivat olla kuluttajan kannalta hyväksyttäviä ainoastaan, jos ne johtavat esim. omavastuun korotuksen johdosta kuluttajan kannalta pienehköön markkamääräiseen tai suhteelliseen taloudelliseen vaikutukseen ja samalla estävät tarvetta vakuutusmaksun korotukseen.

Vakuutussopimuksen ehdot sisältävät vakuutuksen sisältöön ja vakuutustapahtumaan ym. liittyvien ehtojen lisäksi useita ehtoja, jotka vaikuttavat kuluttajan asemaan vakuutussopimuksen sopijapuolena. Esim. "Kodin Ykkösvakuutuksen" sopimusehtoihin sisältyy otsikko "Yleiset sopimusehdot", jossa on mm. seuraavat alaotsikot: "Vakuutuksenottajan menettelyn vaikutus Yrittäjäin Fennian vastuuseen", "Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita ja viranomaisten määräyksiä", "Ilmoitusvelvollisuus vahingonvaaran lisääntyessä", "Toimenpiteet vahinkotapahtuman yhteydessä", "Korvausvaatimuksen esittämisen ajankohta ja vanhentuminen", "Yrittäjäin Fennian korvausvelvollisuuden täyttämisen ajankohta" ja "Tyytymättömyys korvauspäätökseen".

Po. otsikoiden sisältämät ehdot asettavat kuluttajalle toimimisvelvoitteita ja vaikuttavat vakuutusyhtiön korvausvastuun toteutumiseen. Näidenkin ehtojen muuttaminen saattaa vaikeuttaa tai heikentää kuluttajan asemaa vakuutussopimuksen sopijapuolena. Vakuutuksenottajan toimimisvelvollisuutta voidaan kuitenkin muuttaa esim. jos muutos tähtää vahinkotapahtuman välttämiseen ja toimimisvelvollisuus on kohtuudella kuluttajan toteutettavissa.

Myös vakuutusmaksujen perusteet määritellään vakuutussopimuksen ehdoissa. Jatkuvaan vakuutukseen ja erityisesti sen maksuperusteiden muuttamiseen liittyy keskeisesti se, että vakuutusyhtiö voi suoraan ulosottoteitse periä erääntyneen vakuutusmaksun. Keskinäinen Yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia ei maksuviivästyksen tapahduttua irtisano vakuutusta, vaan perii kuluttajalta po. vakuutuskauden maksut. Kuluttajalta, joka olettaa, että vakuutus päättyy, jos vakuutusmaksu jätetään maksamatta, peritään erääntyneet maksut. Vakuutussopimus jää tämänkin jälkeen voimaan, jos perintä ulosottomenettelyssä on kokonaisuudessaan onnistunut ennen po. vakuutuskauden päättymistä.

Jatkuvissa vakuutussopimuksissa on hyväksyttävää, että hyödykkeen hintaa korotetaan rahan arvon muutoksia vastaavalla tavalla. Vakuutustapahtumien määrä ja laatu eivät ole täsmällisesti ennakoitavissa. Vahinkokehitys ja vakuutuskorvaukset saattavat esim. vahinkovakuutuksissa muuttua vakuutustyypeittäin siten, että vakuutusyhtiölle syntyy perusteltu tarve korottaa vakuutusmaksuja. Tällaisissakin tapauksissa sopimukseen tulee sisältyä ehto, joka määrittää hinnan korotuksen edellytykset ja perusteet.

Henkilövakuutuksessa voidaan pitää kohtuuttomana esim. tilannetta, jossa maksua voitaisiin korottaa vakuutetun terveydentilan huonontumisen perusteella. Jos jatkuvan henkilövakuutuksen ehdoissa on alun perin sovittu, että vakuutetulle kertyy säästöä, voi vakuutusmaksun olennainen korottaminen johtaa yksittäisen kuluttajan kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Esim. pitkään voimassa olleen henkivakuutuksen vakuutusmaksun korottaminen yli indeksikehityksen voi muuttaa alkuperäisen sopimuksen merkityksen kuluttajan kannalta.

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian käyttämä vakuutus ehtojen tai maksuperusteiden muuttamista koskeva sopimusehto merkitsee, että vakuuutuksenantajalla on rajoittamaton oikeus yksipuolisesti muuttaa mitä tahansa jatkuvan kuluttajavakuutuksen ehtoa millä tavalla tahansa. Markkinatuomioistuin katsoo, että ehto suosii yksipuolisesti vakuutusyhtiötä ja on kuluttajien kannalta kohtuuton.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee KSL:n 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla oikeaksi kahdensadatuhannen (200 000) markan sakon uhalla kieltää Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fenniaa käyttämästä jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoa, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on sisällöltään määrittelemätön ja rajoittamaton oikeus muuttaa vakuutusaikana yksipuolisesti vakuutusehtoja kuluttajan vahingoksi.

Kieltoa on noudatettava 1.7.1992 lukien.

Vaatimus kiellon ulottamisesta laajemmalti hylätään.

Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Kurri, varapuheenjohtaja, Tala, Aaltonen, Hannula, Henriksson, Mustonen, Mäkinen, P., ja Ollikainen

---

[SV]

KO mot Ömsesidiga Bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia. De av försäkringsbolaget med konsumenterna ingångna avtalen om frivilliga fortgående försäkringar innehöll ett villkor, enligt vilket försäkringsbolaget hade rättighet att ändra försäkringsvillkoren eller -premiegrunderna under försäkringsperiodens gång, varvid förändringarna skulle tillämpas från ingången av följande försäkringsperiod. Det av försäkringsbolaget tillämpade avtalsvillkoret rörande ändring av försäkringsvillkoren eller premiegrunderna innebar att försäkringsgivaren hade en obegränsad rätt att ensidigt ändra på vilket som helst villkor vid fortgående konsumentförsäkring på vilket sätt som helst. Villkoret gynnade ensidigt försäkringsbolaget och var oskäligt mot konsumenterna.

KSL_3_kap._1 och 2_§

KONSUMENTOMBUDSMANNENS YRKANDE

KO har yrkat att Ömsesidiga bolaget Företagarnas FörsäkringFennia med stöd av konsumentskyddslagen (KSL) 3 kap. 1 och 2 § vid vite förbjudes att vid fortlöpande frivilliga konsumentförsäkringar tillämpa försäkringsvillkor, enligt vilket försäkringsbolaget har rätt att under försäkringens giltighetstid förändra försäkringsvillkoren på så sätt att förändringarna i villkoren träder i kraft då försäkringsperioden växlar, såvida konsumenten inte då han fått kännedom om avtalsförändringen sagt upp försäkringen.

KO har begärt att Finska Försäkringsbolagens Centralförbund beredes tillfälle att bliva hört i saken.

Försäkringsbolagen har normalt ett sålunda lydande villkor med i sina skadeförsäkringsavtal: "Om försäkringsvillkoren eller premiegrunderna ändras under försäkringsperioden, beaktas ändringarna från början av följande försäkringsperioden. Om försäkringstagaren inte godkänner ändring av villkor eller höjning av premie på annan grund än indexbindning kan han skriftligt säga upp försäkringsavtalet att upphöra från början av tidigare nämnda försäkringsperiod. Uppsägningen bör ske inom 30 dagar från det försäkringstagaren fick kännedom om ändringen."

KO har under år 1988 haft överläggningar med Finska Försäkringsbolagens Centralförbund rörande ändringar i försäkringsvillkoren. Vid överläggningarna behandlades också sådana fall, då det sker begränsningar av det skydd försäkringen ger. KO ansåg att den obegränsade möjligheten att göra ändringar i försäkringsvillkoren är oskälig ur konsumentens synpunkt. Finska Försäkringsbolagens Centralförbund godkände inte KO:s åsikt.

Som resultat av överläggnigarna kom det till stånd en samling anvisningar rörande förändringar i avtalsvillkoren och hur dessa skulle meddelas. Finska Försäkringsbolagens Centralförbund har rekommenderat sina medlemmar att tillämpa dessa anvisningar. Rekommendation avser dock inte, vad förfaringssättet då försäkringsvillkoren förändras beträffar, de uppfattningar, som KO framfört.

Det försäkringsbolag, som är svarande, använder vid frivilliga konsumentförsäkringar villkor, som innebär att ändringar beaktas då försäkringsperioden växlar. Konsumenten har för sin del möjlighet att säga upp försäkringen inom 30 dagar från det han fick kännedom om ändringen.

Enligt försäkringsavtalslagen (132/33) 12 a § får premie för försäkring, vid vilken försäkringsgivarens ansvarighet ej upphör före försäkringstidens utgång även om premie icke erlagts inom utsatt tid, jämte dröjsmålsränta på högst 12 procent eller dröjsmålsförhöjning i ett för allt på högst 10 procent, indrivas i utsökningsväg utan dom eller utslag med iakttagande av vad om utsökning av skatter och avgifter är stadgat, under förutsättning att försäkringsbolaget gjort anteckning härom på premiekvittot. Försäkringsbolagen har i sina villkor tagit med en klausul enligt detta stadgande.

Däremot innehåller försäkringsvillkoren vanligen inte uppsägningsrättigheten enligt försäkringsavtalslagen 13 §; enligt försäkringsavtalslagen 13 § skulle bolaget ha rätt att säga upp avtalet att upphöra efter tre dagar, såvida premien inte erlägges i rätt tid.

Försäkringsavtalslagen 12 a § tillämpas också vid ändring av villkoren för fortlöpande försäkringar; konsumenten förblir bunden av försäkringsavtalet, även om han skulle underlåta att betala premien. Det förutsättes inte att han uttryckligen godkänner ändringen av villkoren.

Enligt KSL 1 kap. 1 § tillämpas lagen på utbud, försäljning och annan marknadsföring av konsumtionsnyttigheter från näringsidkare till konsumenter. I andra momentet av samma stadgande uteslutes lagstadgade försäkringar och arbetstagares grupplivförsäkringar från dess tillämpningsområde. Av stadgandets lydelse kan man draga slutsatsen att lagen är tillämplig på frivilliga försäkringar. I KSL:s förarbeten fastställes det också att reglerna rörande avtalsvillkor skall omfatta alla konsumtionsvaror och -tjänster. Ehuru det finns stadgande om försäkringsvillkor också i försäkringsavtalslagen, förhindrar inte blotta förekomsten av denna lag att KSL:s 3 kap. tillämpas. I samband med en totalbedömning av avtalet förutsättes det däremot att hänsyn tages också till den ifrågavarande branschens särdrag. Denna ståndpunkt har också kommit till synes i det av högsta domstolen (HD) fattade avgörandet, som avsåg marknadsdomstolens behörighet med avseende på bankernas inlåningsvillkor (HD 1986:II 135).

Ett avtalsvillkor kan med stöd av KSL 3 kap. 1 § anses vara oskäligt om det till sin karaktär eller typ är ägnat att gynna näringsidkaren i den grad att det inte längre kan anses råda en skälig jämvikt avtalsparterna emellan. I regeringens proposition samt i förslaget till konsumentskyddslagstiftning nämnes som ett exempel på oskäligt villkor en klausul, enligt vilken näringsidkaren förbehålles rätt att ensidigt ändra avtalets innehåll. Bakgrunden är den till avtalsrättens grundstenar hörande tanken "pacta sunt servanda". Om ett avtal ingåtts i enlighet med avtalslagen, binder det ingångna avtalet båda avtalsparterna. Om man sedan önskar förändra avtalet fordras därtill båda parternas medverkan. Ett bindande avtal kan normalt inte anses ingås enbart därför att den ena parten förblir overksam.

Försäkringsavtalslagens stadganden är i huvudsak dispositiva. Lagen innehåller inga regler om ändring av försäkringsvillkoren. För skadeförsäkringarnas del har det utbildats en praxis, enligt vilken försäkringsperiodens längd är ett år och enligt vilken försäkringen automatiskt fortsätter ett år i sänder, såvida inte någon av avtalsparterna säger upp den. Dessa försäkringar är därför i praktiken i kraft tills vidare. Det finns visserligen också tidsbegränsade skadeförsäkringar, som upphör utan uppsägning då försäkringsperioden gått till ända.

Ur konsumentens synpunkt är den automatiska fortsättningen av försäkringen på så sätt bra, att systemet hindrar att konsumenten blir utan försäkringsskydd, om han inte kommer i håg att sköta om att försäkringen hålles i kraft eller att teckna ett nytt avtal. Å andra sidan kan konsumenten årligen bedöma om han skall säga upp avtalet, såvida han inte längre behöver försäkringsskyddet eller konsumenten önskar ingå avtal med något annat försäkringsbolag.

Med den automatiska kontinuiteten sammanhänger enligt försäkringsavtalslagen 12 a § att försäkringsbolaget i utsökningsväg kan indriva förfallna premier. Då behöver bolaget inte så snart som betalningsförsummelsen konstaterats säga upp försäkringen (försäkringsavtalslagen 13 §) utan bolaget får av konsumenten premien för hela försäkringsperioden.

Kontinuerliga försäkringar utgör på så sätt en avvikande avtalsform genom att konsumenten har förbundit sig att stanna kvar i avtalsförhållandet tills vidare, ehuru avtalsperioden inte är längre än ett år. Endast en uppsägning avbryter avtalsförhållandet vid försäkringsperiodens utgång. Ehuru konsumenten inte skulle på något sätt vara aktiv och skulle lämna sin försäkringspremie obetald, fortsätter försäkringen dock år efter år, såvida bolaget får sin premie i sin helhet indriven i utsökningsväg innan försäkringsperioden är slut.

Eftersom ovan beskrivna konstruktion enligt försäkringsavtalslagen är möjlig, kan den inte i och för sig anses vara oskälig. En tillämpning av systemet förutsätter emellertid alltid att den fördel, som försäkringsbolagen får genom den starka avtalsbindningen, balanseras i avtalsvillkoren. Balanseringen är naturligen viktig därför att systemet avviker från gällande normer beträffande avtals giltighetstid.

Det är allmänt erkänt att det vid långvariga avtalsförhållanden kan komma att uppstå behov av att granska avtalsvillkoren. Förhållandena kan komma att i avgörande grad förändras efter den tidpunkt, då avtalet ingicks. För att det skall kunna göras ändringar i gällande avtal till följd av ändrade omständigheter förutsättes det i regel att förändringarna beror på utomstående oväntade händelser, som kan objektivt fastställas. Rätt till ensidiga förändringar accepteras vanligen inte och det har ej heller vanligen ansetts vara tillräckligt att vid en ensidig ändring av avtalet den andra parten endast lämnas möjlighet att säga upp avtalet. Konsumentens benägenhet att vara passiv får inte utnyttjas på så sätt att avtalsförhållandets innehåll i väsentliga stycken ensidigt kan förändras enligt näringsidkarens behov.

Ett försäkringsavtal är ett avtal av speciellt slag därför att den produkt, som är föremål för avtalet, i själva verket definieras i avtalsvillkoren. Försäkringar finns inte utan försäkringsavtal. Då det vid en fortlöpande försäkring tages med villkor, enligt vilka försäkringsbolaget har rätt att efter eget bedömande förändra vilket försäkringsvillkor som helst under det att konsumenten dock förblir bunden av avtalet, kan resultatet inte längre anses vara skäligt sett ur konsumentens synpunkt.

Denna konstruktion kan i ett ytterlighetsfall leda därhän att en försäkrigstagare, som förblir passiv, vid ett försäkringsfall finner sig vara part i ett avtal, som har helt annat innehåll än det, som han i början hade förhandlat om och ingått. Också i ett sådant fall, då försäkringsbolaget skulle ha förändrat centrala delar av avtalet, är konsumenten bunden av avtalet och kan bli föremål för utmätningsåtgärder. Detta är förhållandet, ehuru avtalsslutet i sig är helt frivilligt. Tillspetsat skulle man kunna säga att ett försäkringsavtal i sin nuvarande utformning är ett avtal, där det i början räknas upp en stor mängd avtalsvillkor och till slut konstateras "april, april, det är inte alls avtalat".

Försäkringar hänföres numera också till konkurrenslagstiftningens område, varför de olika bolagens försäkringsprodukter i varje fall inte till alla delar är sinsemellan lika. Bolagen kan, och påstår också att så sker, konkurrera med varandra förutom beträffande premierna också genom att förbättra försäkringsskyddets omfattning, ersättningspraxis och service. Konkurrenslagstiftningens uttryckliga ändamål är också att säkerställa konsumenternas ekonomiska fördel. Även ur konkurrensfrämjande synpunkt förefaller det vara betänkligt att ett försäkringsbolag exempelvis kan minska det skydd, det med konsumenten träffade försäkringsavtalet ger, och likväl vara säkert på att premien förblir oförändrad.

Rättigheten att förändra villkoren har i kombination med det kontinuerliga ikraftvarandet bl.a. lett till att de uppgifter, som konsumenterna har fått beträffande ändringar i försäkringsvillkoren har varit bristfälliga och oklara. Enbart information är emellertid inte alls tillräckligt då det är fråga om centrala och väsentliga förändringar i försäkringsskyddet.

I själva verket kan man, då det är fråga om ändringar i villkoren, inte ens tala om att det ursprungliga avtalet fortsätter. Det är tvärtom fråga om att det ursprungliga avtalet upphör och ett nytt erbjudes. Det strider då mot alla avtalsrättsliga principer om konsumenten genom passivitet för flera år bindes vid det ändrade avtalet. Bolaget säger ju inte upp försäkringen utan litar på att konsumenten förblir overksam; i sista hand kan bolaget förlita sig på utmätning av premierna.

Den av försäkringsbolaget gjorda ändringen av villkoren kan inte jämföras med det vanliga läget, då en försäkringstagare säger upp försäkringen. Om konsumentens försäkringsbehov ändras eller om konsumenten finner att något annat bolag betjänar honom bättre, hinner konsumenten med att i lugn och ro innan försäkringsperioden gått till ända bedöma och jämföra alternativen. Då det gäller avtalsförändringar har konsumenten inte mera än en månad på sig för att reda ut vad ändringarna, som kanske därtill meddelats honom bristfälligt, innebär för hans del och vad som står i övriga på marknaden förekommande alternativ. Det oskäliga i försäkringsbolagens rätt att ändra villkoren accentueras vid tillfälle, då konsumenten inte har varken tid eller möjlighet att efter det han fått kännedom om ändringarna i villkoren vidtaga några som helst åtgärder.

Försäkringsbolagen har till och med möjlighet att använda sig av den vidsträckta rättigheten att göra förändringar som ett marknadsföringsmedel genom att lämna ett lockande erbjudande understött av en omfattande reklamkampanj och efter några försäkringsperioder förändra centrala avsnitt i erbjudandet. Konsumenten har svårt för att föreställa sig att han också genom att förbli passiv hamnar i det läget att han på ett eller annat sätt får betala premien också för den ändrade produkten, som inte nödvändigtvis alls motsvarar vad som på sin tid marknadsfördes till honom. Då centrala villkor förnyas sker det en väsentlig förändring i avtalsförhållandet och det föreligger inga förutsättningar för att avtalsförhållandet skall fortsätta i det nya läget. Man kan inte anse det vara en ur konsumentens synpunkt utjämnande faktor att försäkringen visserligen förblir i kraft, men att försäkringsskyddet har förändrats på ett sådant sätt att det inte längre nödvändigtvis motsvarar hans ursprungliga avsikt.

Det är oskäligt att konsumenten träffar avtal om en viss försäkring, vars innehåll försäkringsbolaget dock kan ensidigt årligen förändra. Konsumenten smusslas in i ett avtalsförhållande, där den starkare parten fritt kan ändra på avtalets innehåll och där konsumenten mot vanligheten blir bunden genom passivitet. Den direkta möjligheten att få utmätning understryker avtalsvillkorets oskälighet: om försäkringsbolagen efter kort tid skulle säga upp de försäkringar, där premien inte erlagts bleve konsumentens rättsliga ställning inte lika problematisk som för närvarande. Det bör noteras att försäkringsbolagen inte ens tar med den rättighet att säga upp försäkringen, som grundar sig på betalninsförsummelse, i sina avtalsvillkor. Bolagen förbinder sig däremot att hålla försäkringen i kraft trots betalningsförsummelse, i medvetande om att det går att i utsökningsväg indriva premierna. Avtalsvillkoret förefaller närmare vara ett finansieringsmedel än omsorg om att konsumentens försäkring skall fortsätta.

Det villkor, som är föremål för förbudsyrkandet är oskäligt och stridande mot KSL 3 kap. 1 §, eftersom det ställer konsumentparten i en väsentligt svagare ställning än näringsidkaren. Försäkringsbolaget förhandlar med konsumenten beträffande avtalet och preciserar avtalets innehåll genom att erbjuda alternativa standardvillkor eller försäkringsbelopp. I de allmänna avtalsvillkoren för försäkringen, vars innehåll konsumenten saknar möjlighet att påverka, finns det emellertid medtaget en rättighet att ensidigt förändra det med konsumenten diskuterade avtalet.

KO är beredd att godtaga, om ett förbud meddelas, att det för förbudets ikraftträdande sättes en övergångstid, under vilken försäkringsbolaget har möjlighet att med KO överlägga om hurdant avtalsvillkor som kan tagas i bruk i stället.

ÖMSESIDIGA BOLAGET FÖRETAGARNAS FÖRSÄKRING-FENNIAS BEMÖTANDE

Försäkringsbolaget har bestridit att dess avtalsvillkor är oskäligt och yrkat att ansökan förkastas.

Försäkringsbolaget har begärt att social- och hälsovårdsministeriets försäkringsavdelning beredes tillfälle att bliva hörd i saken.

Försäkringsinrättningarnas verksamhet är i lag reglerad näringsverksamhet. Social- och hälsovårdsministeriets försäkringsavdelning sörjer för övervakningen av soliditeten och säkerställandet av kundernas intressen. Övervakningen av försäkringsbolagens konsumentförsäkringsavtalsvillkor regleras dels av lagen om försäkringsbolag och dels av konsumentskyddslagstiftningen.

Föremålet för social- och hälsovårdsministeriet och konsumentmyndigheternas övervakning, vad de av försäkringsbolagen använda avtalsvillkoren beträffar, är detsamma. Också kriterierna på vad som är god försäkringssed, tillbörligt och skäligt torde vara desamma. Det måste därför vid målets behandling tagas särskild hänsyn till att övervakningen av god försäkringssed enligt försäkringsavtalslagen har anförtrotts social- och hälsovårdsministeriet, och att också denna sakkunnigeinstans inställning till förevarande ärende har betydelse. Av denna anledning finns det skäl att begära social- och hälsovårdsministeriets ställningtagande till KO:s yrkande.

Vid de mellan KO och Försäkringsbolagens Centralförbund förda underhandlingarna har även förevarande ärende behandlats. Förhandlingarna har avbrutits. Från Centralförbundet har det framförts att i varje fall ett medlemsbolag har i sina konsumentförsäkringsvillkor tagit en passus i bruk enligt vilken försäkringstagaren när som helst under försäkringsperiodens gång kan säga upp försäkringen att upphöra efter 14 dygn. Ett annat medlemsbolag har i sina bilförsäkringsvillkor en motsvarande bestämmelse, där uppsägningstiden är 30 dygn. Från Centralförbundets sida berättades det också att det kan anses vara troligt att sådana uppsägningsklausuler kommer att bliva allt vanligare i skadeförsäkringsbolagens konsumentförsäkringsvillkor och det frågades efter KO:s ställningstagande till frågan huruvida nämnda uppsägningsrätt tillgodosåg hans yrkande i den fråga, som var föremål för överläggningarna. Till branschens förvåning kom KO:s ställningstagande i form av en ansökan till marknadsdomstolen.

Eftersom man då det ingås ett avtal med standardvillkor regelmässigt inte diskuterar avtalsvillkoren, måste man försöka taga hänsyn till försäkringstagarens synpunkter på annat sätt. Exempelvis vid gruppförsäkringar, som tecknas av en organisation, som representerar försäkringstagarna, diskuteras avtalets innehåll för sig mellan försäkringsbolaget och den ifrågavaranden organisationen, varigenom man dels får medlemmarnas intressen bevakade och också får försäkringspremierna att förbli förmånliga.

Försäkringsinstitutionen säljer åt försäkringstagarna ett försäkringsskydd vid framtida eventuellt inträffade försäkringsfall. Ersättningskostnaderna kan inte i förväg exakt beräknas, då det visar sig avsevärda och slumpmässiga variationer i skadornas antal och omfattning. Försäkringsinrättningen måste emellertid alltid förmå att klara av ersättningarna, också i sådana fall, då ersättningskostnaderna är exeptionellt höga. Med hjälp av försäkringsmatematik och statistiskt material måste det utarbetas försäkringsvillkor och försäkringspremierna och försäkringsinrättningarnas kapitalfordringar beräknas så att det går att klara av ersättningarna också i dessa fall.

Vid frivilliga konsumentförsäkringar användes allmänt standardvillkor. Bolagen fastställer allmänna försäkringsvillkor och försäkringspremierna. Hela försäkringsverksamheten grundar sig just på avtalens totalantal, inte på enskilda avtal. Grundtanken är en utjämning av riskerna, vilket fordrar ett tillräckligt stort antal försäkringstagare. Försäkringsverksamhetens syfte är att fördela en viss grupps, med likadana behov, risker hela gruppen emellan. Olika grupper bör inte få subventionera varandra. Detta förutsätter i sin tur att avtalen ingås på likadana villkor.

Utveckligen inom försäkringsbranschen synes gå i den riktningen att för konsumentförsäkringarnas del försäkringen sammanställes av vissa delar med standardinnehåll, av vilka kunden väljer den han önskar. Försäkringstagaren betalar då också blott för det, som han behöver. Det föreligger emellertid nu för tiden inga hinder för att en kund, om han så önskar, kan diskutera en försäkring med speciellt innehåll med försäkrings anstalten, om han behöver en sådan.

För frivilliga konsumentförsäkringar, och för försäkringsavtal i allmänhet, är utgångspunkten den att avtalsvillkoren bör kunna förändras vid behov. Det finns inte behov av försäkringar med samma innehåll under hela giltighetstiden, utan det bör vara möjligt att göra ändringar i villkoren, om det finns anledning därtill.

I skadeförsäkringsvillkoren finns det normalt med det i KO:s ansökan nämnda villkoret beträffande ändring av försäkringsvillkoren eller -premiegruderna. Rätten att ändra villkoren i och för sig har fullständigt stöd i lag. Social- och hälsovårdsministeriet kan, som myndighet att övervaka försäkringsbolagens verksamhet, till och med ålägga försäkringsbolagen att ändra försäkringsvillkoren och -premiegrunderna.

KO utgår i sin ansökan från att alla ändringar i försäkringsvillkoren skulle behandlas på samma sätt och att den ensidiga rätten att göra förändringar alltid är oskälig. KO har inte alls fäst avseende vid grunderna och skälen för ändringar av villkoren eller avtalsändringens innehåll.

En ändring av försäkringsvillkoren kan emellertid föranledas av många olika anledningar. En föränderlig lagstiftning ställer sina egna fordringar också på försäkringsvillkoren. Man blir tvungen att ändra eller precisera villkoren också till följd av att andra omständigheter förändras. I några fall har det blivit nödvändigt att ändra villkoren därför att villkoret i försäkringsavtalet i praktiken inte har visat sig vara tillräckligt klart ur försäkringstagarens synpunkt. Villkorsändringarna har ofta till innehåll att försäkringens omfattning eller ersättningsområde utvidgas. Det är anmärkningsvärt mera sällan fråga om att begränsa försäkringens omfattning eller ersättningsområde.

Som exempel på tillfällen, då försäkringsvillkoren ändrats till att omfatta mera, må följande nämnas: - För bilförsäkringarnas del har bilserviceförsäkringen utvidgats att gälla i hela Europa, under det att den tidigare gällde enbart i de nordiska länderna. - I alla försäkringar av hemförsäkringstyp har i den däri ingående rättsskyddsförsäkringen som försäkringstagare tagits med person, som tillsammans med försäkringstagaren bor i samma hushåll. Tidigare var kretsen försäkrade avsevärt mera begränsad. - För bilförsäkringsvillkorens del planeras för närvarande ett borttagande av självrisken vid stöld- och skadegörelseförsäkring, om det till fordonet varit en i användning kopplad stöld alarmanläggning.

Utvidgningen av den som exempel nämnda till rättskyddsförsäkringen hörande kretsen har närmast föranletts av ändringar i samhället. Utvidgningen har ur försäkringstagarnas synpunkt varit avsevärd. Som följd av lagstiftningen måste man också ofta göra så kallade tekniska förnyelser i försäkringsvillkoren. Så medförde exempelvis den till följd av räntelagen föranledda ändringen av dröjsmålsräntan och de i strafflagen på sin tid tillfogade promillemängderna i rättfyllerilagstiftningen behov av ändringar i försäkringsvillkoren.

Som ett exempel på ändringsbehov till följd av otydligt innehåll i försäkringsvillkoren kan nämnas rättsskyddsförsäkringens begränsningsklausul, att försäkringen inte gäller om någon har fått i borgen för en annans näringsverksamhet. För att få bort kontinuerliga oklarheter vore det ändamålsenligt att skriva om villkoret så att av tolkningen beroende gränsdragningar inte alltid skulle uppstå.

Om de i KO:s ansökan framförda yrkandena skulle förverkligas skulle detta i praktiken innebära att alla förändringar av ovan beskriven typ skulle bliva omöjliga utan att försäkringstagarens försäkringsskydd avbrutes. Ändringar av nämnd typ och på anförda grunder kan emellertid inte anses vara ur försäkringstagarens synvinkel oskäliga.

I det inom justitieministeriet utarbetade förslaget till regeringsproposition rörande försäkringsavtalslag finns ett stadgande, som avser uppsägning av fortlöpande försäkringar, då försäkringsvillkoren avsevärt förändras. Man bör lägga märke till att KO:s ansökan inte avser blott väsentliga förändringar av villkoren utan alla förändringar.

KO har åberopat stadgandet i försäkringsavtalslagen 12 a §, enligt vilken försäkringsgivaren under vissa förutsättningar får indriva premien i utsökningsväg utan dom eller utslag. Utsökningsmöjligheten har varit gällande sedan första hälften av 1950-talet. Stadgandet fanns i 1952 års försäkringsbolagslag 87 §, varifrån det 1979 överflyttades till försäkringsavtalslagen 12 a §. Försäkringsbolagens vedertagna praxis att indriva försäkringspremier i utsökningsväg grundar sig alltså på ett sedan länge i kraft varande uttryckligt stadgande i lagen.

Enligt försäkringsavtalslagen 12 a § får premie för sådan försäkring, där försäkringsgivarens ansvarighet ej upphör före försäkringstidens utgång även om premie inte erlagts inom tid, jämte dröjsmålsränta på högst 12 procent eller dröjsmålsförhöjning i ett för allt på högst 10 procent indrivas i utsökningsväg utan dom eller utslag med iakttagande av vad om utsökning av skatter och avgifter är stadgat, under förutsättning att försäkringsbolaget gjort anteckning härom på premiekvittot. Enligt samma lags 13 § har försäkringsgivaren rätt att, om premien inte erlägges i rätt tid, säga upp avtalet till upphörande efter tre dagar. Försäkringsgivaren kan inte åberopa förbehåll om kortare uppsägningstid.

Vid konsumentförsäkringar användes allmänt ett försäkringsvilkor, enligt vilket försäkringsavtalet är i kraft till försäkringsperiodens slut, även om premie inte erlagts inom utsatt tid. I samma avtalsmoment har det också fastslagits att premien för en sådan försäkringsperiod är utmätningsbar utan dom eller utslag.

KO har i sin ansökan kritiserat försäkringsbolaget för att det i försäkringsavtalslagen 13 § stadgade försäkringsvillkoret rörande uppsägningsrätten inte tagits med i standardvillkoren.

Den inbördes relationen mellan 12 a och 13 § i försäkringsavtalslagen är emellertid problematisk. Lagens 13 § har funnits med sedan försäkringsavtalslagen stiftades, det vill säga sedan 1933. Försäkringsavtalslagen 12 a §, som togs med som tillägg år 1979 och innehåller stadgandet om försäkringspremiernas utmätningsbarhet, kommer däremot ursprungligen från 1952 års försäkringsbolagslag. Enligt detta stadgande förutsätter premiernas utmätningsbarhet utan dom eller utslag att försäkringsgivarens ansvar inte upphör innan försäkringstiden gått till ända. I försäkringsavtalet är det också regelmässigt medtaget en förbindelse från försäkringsgivarens sida, enligt vilken försäkringsbolaget håller försäkringen i kraft till försäkringsperiodens slut, även om det slarvats med att erlägga premierna.

Att tillämpa försäkringsavtalslagen 13 § då det i försäkringsvillkoren uttryckligen har garanterats att hålla försäkringen i kraft till periodens slut trots att premien inte erlagts, är minst sagt diskutabelt. Att i sådana fall med stöd av 13 § säga upp försäkringen skulle betyda att försäkringsbolaget betedde sig oskäligt ur försäkringstagarens synpunkt. I sådana fall skulle försäkringstagaren anse sig ha blivit föremål för en överraskande förlust av försäkringsskyddet och tillvägagångssättet kan till och med anses strida mot god försäkringssed. Läget skulle vara lika problematiskt också om uppsägningsrätten enligt 13 § hade uttryckligen medtagits i försäkringsvillkoren. Försäkringsavtalslagens 12 a och 13 § är till sitt innehåll så motstridiga att användning av uppsägningsrätten enligt 13 § inte kan anses vara möjlig ens i detta fall.

Att indriva försäkringspremierna i utsökningsväg är en i lagen försäkringsbolagen given rätt och den kan inte i och för sig anses utgöra ett ur försäkringstagarens synpunkt oskäligt förfarande. Genom att i försäkringsvillkoren taga med enbart förfarandet enligt 12 a § och utelämna en hänvisning till lagens 13 § har försäkringsbolaget förbundit sig att för konsumentens trygghets skull hålla försäkringen i kraft, även om försäkringstagaren skulle ha glömt att betala premien. Lagens 13 § innebär en tvingande regel, från vilken man kan avvika enbart till försäkringstagarens fördel, något som man kan anse det vara fråga om i förevarande fall. Försäkringstagaren behöver inte ängslas för att hans försäkringsskydd skulle avbrytas till följd av att han glömt bort premien. Bolaget får å andra sidan premien indriven utan dom eller utslag och undviker därigenom onödiga kostnader, vilket i sin tur påverkar försäkringspremierna.

I motiveringarna för sin ansökan har KO ansett att möjligheten att direkt utmäta försäkringspremierna understryker oskäligheten i den rätt att ändra avtalsvillkoren, som ingår i försäkringsavtalet. Enligt honom skulle konsumentens rättställning, om försäkringsbolagen med kort varsel sade upp de försäkringar, för vilka premien inte erlagts, vara bättre än vad som gäller med nuvarande praxis.

I den praktiska skadeersättningsverksamheten vid skadeförsäkringar förekommer det emellertid kontinuerligt ett avsevärt antal fall, då försäkringsfallet har ägt rum och premien inte har erlagts vid skadetillfället. Premien kan mot försäkringstagarens avsikt bli obetald, utom vid utlandsresa, också till följd av exceptionell arbetsbörda, nära anhörigs död, problem i äktenskapet eller andra familjproblem. Vem som helst kan råka i en sådan överraskande situation att vanliga saker blir oomskötta för någon tid. Tack vare möjligheten till tvångsinkassering har det lyckats att klara av många oklarheter i anslutning till försäkringens ikraftvaro.

Om man i praktiken skulle tillämpa den av KO framhållna möjligheten enligt försäkringsavtalslagen 13 § och bolagen skulle börja säga upp försäkringar, om premien inte erlagts inom utsatt tid, skulle detta säkerligen leda till ett ur konsumenternas synpunkt oskäligt resultat och försäkringsskyddet skulle överraskande avbrytas också i sådana fall, då detta inte är önskvärt ur konsumentskyddssynpunkt.

Försäkringstagaren har alltså enlingt det allmänna villkoret i försäkringsavtalet 30 dagar på sig för att reagera då försäkringsvillkoren ändras. En aktiv försäkringstagare, som anser att försäkringen efter ändringen inte längre motsvarar hans behov, säger upp försäkringen inom 30 dagar från det han fick kännedom om ändringen. I det meddelande om ändringen av försäkringsvillkoren, som sändes till försäkringstagarna, finns det alltid också med ett omnämnande av uppsägningsrätten. Om försäkringstagaren inte gör något inom den honom utsatta fristen är han bunden vid försäkringen under den följande försäkringsperioden, inte för längre tid. Vid frivilliga kontinuerliga konsumentförsäkringar är försäkringsperioden vanligen ett år. Man kan inte anse att ett år är en oskäligt lång tid, för det fall att uppsägningen blir bortglömd.

Om å andra sidan försäkringsgivaren alltid skulle säga upp försäkringarna i anslutning till ändringar i villkoren, skulle passiva försäkringstagare alltid lida, eftersom deras försäkringsskydd skulle avbrytas då försäkringsperioden gått till ända. Anskaffning av en ny försäkring förutsätter alltid nya åtgärder och aktivitet också från försäkringstagarens sida.

KO har gjort gällande att försäkringsbolaget inte då det meddelade om ändringar i villkoren för ungdomsskyddsförsäkring nämnt något om försäkringstagarens uppsägningsrätt. Då bolaget från 1.10.1988 ändrade villkoren för ungdomsskyddsförsäkring, sände det till sina försäkringstagare ett meddelande, där det informerades om ändringarna i premier och villkor samt om uppsägningsmöjligheten. Försäkringsbolaget har då det meddelat om förändrade villkor tillämpat det tillvägagångssätt, som Finska Försäkringsbolagens Centralförbund rekommenderat i sitt cirkulär rörande information om nya villkor och om förändringar av villkor och premier vid konsumentförsäkringar.

KO har i sin ansökan framfört några anmärkningar angående försäkringsavtalens nuvarande utformning samt tryggandet av försäkringsbolagens soliditet och likviditet. Att bevara försäkringsbolagens betalningsförmåga är emellertid en ovillkorlig förutsättning för hela försäkringsverksamheten. Samhället måste sörja för försäkringsgivarnas ekonomiska balans och därför är också soliditeten ett viktigt objekt för övervakningen. Några fall, där försäkringsbolagen visat sig oförmögna att betala, har inte inträffat i Finland, vilket möjligen för sin del har lett därhän att man vid diskussion av konsumentskyddet inom försäkringsbranschen ofta har förbisett försäkringsgivaren betalningsförmåga som något självklart.

Ur konsumenternas synpunkt är priset på försäkringen en mycket central fråga. Åtgärder, som innebär att försäkringen blir dyrare, kan inte anses vara önskvärda ur konsumenternas synpunkt. Antalet träffade försäkringsavtal är så stort att det inte är möjligt att göra varje avtal som skräddararbete. Därtill kommer att en diskussion av innehållet i vart och ett avtal också det skulle väsentligen påverka försäkringens pris. Försäkringsbolagets verksamhet förutsätter att de försäkringar, som utgör försäkringsstocken, har något så när samma innehåll. Att behandla tusentals försäkringsavtal med olika villkor och de ersättningar, som på deras grund skall betalas, är i praktiken ogörligt och det skulle i varje fall bli synnerligen dyrbart, vilket direkt skulle visa sig i försäkringarnas prissättning.

Det har ej heller från konsumenthåll framförts något speciellt behov av att förändra praxis i den del, som KO yrkar. Social- och hälsovårdsministeriet har ej heller i egenskap av myndighet, som övervakar försäkringsbolagens verksamhet och försäkringsvillkoren, fäst försäkringsbolagens eller Finska Försäkrigsbolagens Centralförbunds uppmärksamhet vid nämnda omständigheter.

Vid en bedömning av ett visst försäkringsvillkors oskälighet måste det fästas avseende vid avtalets totalverkan och försäkringsbranschens särdrag. Ett meddelande av det av KO yrkade förbudet har inte i KSL stadgade förutsättningar. Försäkringsbolagets rätt att vid fortlöpande frivilliga konsumentförsäkringar tillämpa ett villkor, enligt vilket försäkringsbolaget har rätt att under försäkringstiden förändra försäkringsvillkoren så att ändringarna i villkoren träder i kraft då försäkringsperioden växlar, såvida konsumenten inte, då han fått kännedom om villkorsförändringen sagt upp försäkringen, kan inte anses vara ett sådant ur konsumentens synpunkt oskäligt avtalsvillkor, som avses i KSL 3 kap. 1 §.

I KSL 3 kap. 2 § förutsättes det att ett förbudsmeddelande är med hänsyn till konsumentskyddet erforderligt. Det har inte från konsumenthåll förefunnits något särskilt tryck för att åstadkomma den av KO yrkade ändringen. Då arbetet med förnyelse av skadeförsäkringslagstiftningen redan har hunnit rätt långt, kan det inte anses vara ur konsumentenskyddssynpunkt nödvändigt att meddela något förbud.

UTLÅTANDEN

Finska Försäkringsbolagens Centralförbund och social- och hälsovårdsministeriets försäkringsavdelning har i ärendet lämnat skriftliga utlåtanden.

MOTIVERINGAR FÖR MARKNADSDOMSTOLENS AVGÖRANDE

Ömsesidiga bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia erbjuder konsumenterna olika frivilliga försäkringar. Vid ingångna försäkringsavtal tillämpas allmänt av bolaget utarbetade "allmänna försäkringsvillkor". Med konsumenterna ingångna försäkrings avtal är regelmässigt på samma villkor träffade s.k. standardavtal.

Försäkringsbolagets med konsumenterna träffade frivilliga fortlöpande försäkringar har följande villkor:

"Ändrig av försäkringsvillkor eller premiegrunder

Om försäkringsvillkoren eller premiegrunderna ändras under försäkringsperioden, beaktas ändringarna från början av följande försäkringsperiod.

Om försäkrigstagarna inte godkänner ändring av villkor eller höjning av premie på annan grund än indexbindning kan han skriftligt säga upp försäkringsavtalet att upphöra från början av tidigare nämnda försäkringsperiod.

Uppsägningen bör ske inom 30 dagar från det försäkringstagaren fick kännedom om ändringen."

(Ex. "Hemmets primärförsäkring"; gällande från 1.4.1989).

Fortfarande försäkring är avsedd att vara i kraft tills vidare. Detta har i den ovan nämnda försäkringens villkor definierats sålunda:

"Försäkringsavtalets giltighet

---Fortlöpande försäkringsavtal gäller efter utgången av den första försäkringsperioden under ett år i sänder såvida avtalet inte skriftligt sagts upp senast 30 dagar före försäkringsperiodens utgång."

Om de ifrågavarande av försäkringsbolaget erbjudna försäkrings avtalen stadgas i försäkringsavtalslagen (132/33). Lagens regler är huvudsakligen dispositiva. Lagen innehåller ingen regel rörande ändring av villkoren vid fortlöpande försäkring.

Rörande betalning av försäkringspremien finns i ovan nämnda försäkringsvillkor följande klausul:

"Betalning av försäkringspremie

--

Även om premien inte betalas inom utsatt tid är försäkringsavtalet i kraft till försäkringsperiodens utgång. Premien för denna försäkringsperiod är utsökningsgill utan dom eller utslag (se FAL 12 a §).

Försäkringsavtalet upphör även utan uppsägning vid utgången av den försäkringsperiod för vilken premie dessförinnan inte i sin helhet betalats."

Villkoret grundar sig på försäkringsavtalslagen 12 a §, enligt vilken premie för försäkring, vid vilken försäkringsgivarens ansvarighet ej upphör före försäkringstidens utgång även om premie icke erlagts inom utsatt tid, jämte dröjsmålsränta eller dröjsmålsförhöjning, får indrivas i utsökningsväg utan dom eller utslag med iakttagande av vad om utsökning av skatter och avgifter är stadgat.

Avtalsvillkoret kan anses vara med stöd av KSL 3. kap. 1 § oskäligt om det till den grad gynnar näringsidkaren att det inte längre kan anses råda skälig balans avtalsparterna emellan. I regeringens proposition rörande konsumentskyddslagstiftning har som ett exempel på oskäligt villkor nämnts en klausul, genom vilken näringsidkaren bereds rätt att ensidigt ändra avtalets innehåll (RP 8/1977 sid, 37).

Till avtalsrättens grundprinciper hör att ingångna avtal skall hållas och att på korrekt sätt uppstått avtal binder båda avtalsparterna. Det hör inte till avtalets natur att ett avtal ändras genom att den andra avtalsparten förblir passiv. Vid långvariga avtal kan det exempelvis till följd av ändrade förhållanden uppstå ett behov av att granska avtalets villkor. Den avtalsrättsliga regeln är också då att det för att göra en ändring fordras båda avtalsparternas medverkan.

Inom vissa branscher träffar näringsidkarna med konsumenterna avtal, där det redan av praktiska skäl användes av näringsidkaren själv utarbetade likartade standardavtalsvillkor. Som en ur konsumentens synvinkel berättigad utgångspunkt kan anses vara att villkoren vid långvariga avtal förblir i stora drag likadana då avtalsperioden fortsätter.

I Europarådets rekommendation 47 beträffande oskäliga avtalsvillkor från 1976 (Resolution on unfair terms in consumer contracts and an appropriate method of control 16.11.1976) har som skäligt anförts ett avtalsvillkor, enligt vilket näringsidkaren förbehåller sig själv rätten att ensidigt förändra eller bryta avtalet på andra än i avtalet uttryckligen nämnda grunder.

Antalet konsumentförsäkringar är anmärkningsvärt stort. Försäkringsavtalen bör kunna ingås som standardavtal. Det bör inte vara möjligt att i nämnvärd utsträckning diskutera avtalsvillkoren särskilt med de enskilda konsumenterna.

En försäkring är en nyttighet, vars innehåll bestämmes genom försäkringsavtalet. Då konsumenten köper en försäkring köper han ett försäkringsskydd, det vill säga det i försäkringsavtalet definierade ekonomiska skyddet vid i framtiden eventuellt inträffande skada eller annan händelse.

Försäkringar är viktiga med hänsyn till konsumentens ekonomiska trygghet. Konsumenten skall ha en klar kännedom om sitt försäkringsskydd. Det borde vara viktigt att konsumentens försäkringsskydd inte förändras eller upphör av misstag eller utan konsumentens vetskap.

Då en frivillig försäkring tecknas tar konsumenten vanligen reda på det försäkringsskydd den ger. Försäkringsvillkoren är vanligen många och de utgör ofta en helhet med besvärligt innehåll. Konsumentens behov av försäkringsskydd är individuellt. Om försäkringsbolaget ändrar försäkringsvillkoren, kan det hända att konsumenten inte observerar vilken inverkan förändringen av villkoren har på just hans försäkringsskydd.

Vid bedömning av ensidig ändring av villkoren i ett försäkringsavtal är det centralt under vilka förutsättningar villkoren ändras. Det är vidare viktigt vilka ändringarna är och vilken inverkan de har på försäkringsavtalets innehåll. Det har också betydelse hur ändringarna meddelas och vilka medverkande ärgärder, som förutsättes från försäkringstagarens sida.

I av Ömsesidiga bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia använda standardvillkor har det inte angivits de förutsättningar, under vilka försäkringsgivaren har rätt att förändra villkoren i en fortlöpande försäkring. Ur försäkringsgivarens synpunkt kan under den tid avtalsförhållandet pågår uppkomma sådana skäl eller händelser, som ger anledning att i någon del ändra försäkringsavtalsvillkoren. Sådana skäl kan vara t.ex. förändringar av lagstiftningen eller myndigheters beslut. Vid naturhändelser eller internationella kriser kan det uppstå behov av att ändra försäkringsavtalets geografiska giltighetsområde. Sådana av avtalsparternas bestämmanderätt och påverkansmöjligheter oberoende omständigheter kan objektivt fastställas. För sådana omständigheter är det beteckande att de är svåra eller omöjliga att förutse och att det ej heller finns anledning att i förväg göra reservation för dem.

Det är däremot inte klart i vilken utsträckning ändringar i omständigheter inom den krets, där försäkringsbolaget självt har möjlighet att påverka, kan anses utgöra ett godtagbart skäl att ändra avtalade villkor. I detta avseende är det möjligt att i princip skilja mellan å ena sidan allmänna skäl, som beror på försäkringsverksamheten och branschens marknadsföring och å andra sidan faktorer, som beror på vederbörande försäkringsbolags egen affärsverksamhet.

I de av Ömsesidiga bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia använda försäkringsvillkoren finns det inte angivet på vilket sätt man får ändra försäkringsavtalsvillkorens innehåll. Om ändringen i villkoren är väsentlig ur konsumenternas synpunkt, rör det sig inte om en fortsättning av träffade avtal, utan närmast om att försäkringsgivaren erbjuder en ny nyttighet. Avtalsrättsligt är det inte tillräckligt att konsumenterna i sådant fall endast lämnas möjlighet att säga upp det tidigare avtalet. Erbjudandet att träffa ett nytt avtal bör få ett uttryckligen godkännande svar.

Marknadsdomstolen anser att vad som är väsentligt vid en ändring av avtalsvillkoren bör bedömas ur konsumenternas synvinkel. Det centrala är den verkan som ändringen har på själva den erbjudna nyttigheten, d.v.s. försäkringsskyddet.

Det är i allmänhet godtagbart att det göres sådana förändringar och granskningar i avtalsvillkoren, som inte minskar försäkringsskyddet. Försäkringsskyddet minskar exempelvis vid sådana villkorsförändringar, som begränsar försäkringsfall, som ersättes, eller utvidgar begränsningar av företagets ansvar vid försäkringsfall. Villkorsförändringar, som sänker försäkringsersättningarnas summa, kan ur konsumentens synpunkt endast godkännas om de leder till exempelvis en till följd av höjd självrisk ur konsumentens synpunkt liten markmässig eller relativ ekonomisk verkan och samtidigt förhindrar behovet av höjning av premierna.

Villkoren i försäkringsavtalet omfattar förutom villkor rörande försäkringens omfattning och försäkringsfall och annat därmed sammanhängande, flera villkor, som inverkar på konsumentens ställning som avtalspart i försäkringsavtalet. Så finns det exempelvis i villkoren för "Hemmets primärförsäkring" rubriken "Allmänna avtalsvillkor" med bl.a. underrubrikerna: "Hur försäkringstagarens handlande inverkar på Företagarnas Fennias ansvar", "Skyldighet att följa säkerhetsföreskrifter och myndigheternas bestämmelser", "Upplysningsplikt vid fareökning", "Åtgärder vid skadefall", "Tidpunkten för framställande av ersättningsanspråk och preskription", "Tidpunkt för fullgörande av Företagarnas Fennias ersättningsskyldighet" och "Missnöje med ersättningsbeslut".

Villkoren under ifrågavarande rubriker ålägger konsumenten en skyldighet att vidtaga åtgärder och har inverkan med avseende på försäkringsbolagets ersättningsskyldighet. Ändring av dessa villkor kan också försvåra eller försvaga konsumentens ställning som avtalspart i försäkringsavtalet. Försäkringstagarens skyldighet att handla kan dock ändras, exempelvis om ändringen avser avvärjande av försäkringsfall och skyldigheten att vidtaga en åtgärd skäligen kan åläggas konsumeten.

Även premieberäkningsgrunderna bestämmes i försäkringsavtalets villkor. Med en fortlöpande försäkring och speciellt med ändring av premieberäkningsgrunderna sammanhänger centralt att försäkringsbolaget kan direkt i utmätningsväg indriva förfallna premier. Ömsesidiga bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia säger vid försenad premiebetalning inte upp försäkringen utan indriver ifrågavarande premier från konsumenten. Av en konsument, som antager att försäkringen upphör, då han underlåter att betala premien, indrives de förfallna premierna. Försäkringsavtalet förblir också härefter i kraft, om indrivningen i utsökningsväg har i sin helhet lyckats innan ifrågavarande försäkringsperiod har gått till ända.

Vid ett fortlöpande försäkringsavtal bör det godkännas att nyttighetens pris höjes på ett sätt, som motsvarar ändringar i penningvärdet. Försäkringsfallens antal och art kan inte exakt i förväg beräknas. Skadeutvecklingen och skadeersättningarna kan t. ex. vid skadeförsäkringar ändras alltefter försäkringstyp, så att det hos försäkringsbolaget uppstår ett motiverat behov av att höja premierna. Också i sådana fall bör avtalet innehålla ett villkor, som bestämmer förutsättningarna och grunderna för en premiehöjning.

I fråga om personförsäkring kan det exempelvis anses vara oskäligt om premien skulle kunna höjas i fall av försämrad hälsa hos den försäkrade. Om det i villkoren för en fortlöpande personförsäkring från början har avtalats att det för den försäkrade samlas ett kapital, kan en väsentlig höjning av premien leda till ett ur den enskilde konsumentens synpunkt oskäligt tillstånd. Så kan exempelvis en höjning av premien för en sedan länge i kraft varande livförsäkring utöver indexutvecklingen ändra det ursprungliga avtalets betydelse ur konsumentens synpunkt.

Det av ömsesidiga bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia använda avtalsvillkoret beträffande ändring av försäkringsvillkoren eller premiegrunderna innebär att försäkrigsgivaren har obegränsad rätt att ensidigt ändra vilket som helst villkor vid fortlöpande konsumentförsäkringar hur som helst. Marknadsdomstolen anser att villkoret ensidigt gynnar försäkringsbolaget och är oskäligt mot konsumenterna.

MARKNADSDOMSTOLENS AVGÖRANDE

Marknadsdomstolen finner rättvist att med stöd av KSL 3 kap. 1 och 2 § vid tvåhundratusen (200 000) marks vite förbjuda Ömsesidiga bolaget Företagarnas Försäkring-Fennia att vid fortlöpande frivilliga konsumentförsäkringar använda ett villkor, enligt vilket försäkringsbolaget har en till sitt innehåll icke preciserad eller begränsad rätt att under försäkringstiden ensidigt ändra försäkringsvillkoren till konsumentens nackdel.

Förbudet skall iakttagas från 1.7.1992.

Yrkande på förbud i vidare utsräckning förkastas.

Närvarande: Huttunen, ordförande, Kurri, viceordförande, Tala, Aaltonen, Hannula, Henriksson, Mustonen, Mäkinen, P. och Ollikainen