Consumer Protection Court orders company to pay fine and bans misleading credit marketing practices.

KA vastaan Xova Oy (ent. Hirvox Oy) (yhtiö). Markkinatuomioistuin on päätöksellään 1981:5 sakon uhalla kieltänyt Hirvox Oy:tä markkinoinnissaan kuluttajille tekemästä tililuottoa koskevaa tarjousta, joka on omiaan antamaan harhaanjohtavan edullisen kuvan tililuotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan. Yhtiö oli vuoden 1985 markkinoinnissaan ilmoittanut luottokaupan hintatietona ainoastaan kuukausimaksuerän suuruuden sekä vertailuhintana "edullisen tarjoushinnan". Vuoden 1985 markkinointi oli omiaan antamaan kuluttajalle kuvan, että hän sai hyödykkeen ilmoitetulla "edullisella tarjoushinnalla" maksamalla vastaavan määrän kuukausieriä, vaikka tarjottua luottoa käyttävä kuluttaja joutui suorittamaan myös luottokustannukset. Markkinointi antoi harhaanjohtavan edullisen kuvan luotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan. Yhtiö oli siten rikkonut annettua kieltoa. Uhkasakko tuomittiin maksettavaksi.

Yhtiö oli vuonna 1985 tarjonnut yksilöityjä hyödykkeitä ostettavaksi luotolla ilmoittaen hintatietona ainoastaan kuukausimaksuerän suuruuden. Markkinointi, jossa tarjotaan kuluttajille yksilöityjä tavaroita ostettavaksi luottokorttiluotolla siten, että luoton takaisinmaksun kuukausierä ilmoitetaan esimerkinomaisesti, ellei samalla kerrota minkä nimisestä luottokorttijärjestelmästä on kysymys sekä mitkä ovat tavaran luottohinta ja käteishinta sekä luoton takaisinmaksun kuukausierien lukumäärä ja vuotuinen korkokanta, oli kuluttajien kannalta sopimatonta.

KSL_2_luku_1_§_1_mom. ja KSL_2_luku_7_§_1_mom.

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS

KA on vaatinut kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun 1 §:n 2 momentin 7 ja 10 §:n nojalla, että markkinatuomioistuin (MT)

1. a) tuomitsee Hirvox Oy:lle MT:n päätöksessä 1981:5 26.2.1981 annetun tililuottojen markkinointimenettelyä koskevan kiellon tehosteeksi asetetun 100 000 markan uhkasakon maksettavaksi;

b) asettaa kieltonsa tehosteeksi uuden, edellistä korkeamman uhkasakon.

2. Kieltää yhtiötä markkinoimasta yksilöityjä tavaroita luotolla ostettavaksi siten, että luoton takaisinmaksun kuukausierä ilmoitetaan esimerkinomaisesti, jos samalla jätetään kertomatta

a) minkätyyppisestä luotosta ja, jos kysymys on luottokorttiluotosta, minkänimisestä luottokorttijärjestelmästä on kysymys;

b) tavaran käteishinta sekä tarjotun luottokorttiluoton käytöstä kuluttajilta luottoehtojen mukaan veloitettava vuotuinen korkokanta;

c) kuukausierien lukumäärä ja tavaran luottohinta markkinoidun tavaran hankkimiseksi tarjotun luoton takaisinmaksun tapahtuessa markkinoinnissa kerrotuin kuukausierin.

MT on päätöksessään 1981:5 26.2.1981 kieltänyt Hirvox Oy:tä kuluttajiin kohdistuvassa markkinoinnissaan tekemästä tililuottoa koskevaa MT:n päätöksen perustelujen I kohdasta ilmenevää tai muuta siihen rinnastettavaa tarjousta, joka on omiaan antamaan harhaanjohtavan edullisen kuvan tililuotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan. Kiellon tehosteeksi MT on asettanut 100 000 markan uhkasakon.

Hirvox Oy on Helsingin Sanomissa 19.5.1985 julkaistussa mainoksessa tarjonnut muun muassa Sharp-stereoradionauhuria luotolla ostettavaksi. Hyödyketietojen yhteydessä kerrotaan stereoradionauhurin edullisen tarjoushinnan olevan 798 markkaa. Mainostekstin mukaan ensimmäinen maksuerä elokuussa on 50 markkaa ja sen jälkeenkin kuukausittain vain 50 markkaa.

Uusi Suomi -nimisessä lehdessä Hirvox Oy on 24.5.1985 julkaissut mainoksen, jossa tarjotaan Commodore 64 -kotitietokonetta ja Toshiba HX-10 -kotitietokonetta. Tuotekuvailun jälkeen todetaan "ensimmäinen maksuerä vasta elokuun 21. päivänä ja sekin vain 150 markkaa. Sen jälkeen kuukausittain tasaerissä." Muuta hintatietoa mainoksessa ei ole.

Kummastakaan mainoksesta ei ilmennyt, mistä luottomuodosta on kyse ja mikä tulee olemaan tarjottavien tavaroiden kokonaisluottohinta, eikä Uudessa Suomessa olleesta mainoksesta käynyt selville edes tarjottujen tavaroiden käteisostohinta. Edellä mainituista syistä Hirvox Oy:ltä tiedusteltiin kirjallisesti, mitä markkinoidut kotitietokoneet maksavat käteisellä ja mitä luotolla ostettaessa, sekä mikä on tarjotun Sharp-stereoradionauhurin kokonaishinta luotolla ostettuna. Lisäksi yhtiötä pyydettiin liittämään vastaukseensa jäljennös jostakin kuluttajan kanssa solmitusta Sharp-stereoradionauhuria koskevasta luottosopimuksesta.

Hirvox Oy ilmoitti vastauksessaan 19.7.1985 seuraavaa: "Ilmoituksessa ei mainita luottomuodoksi osamaksua tai tililuottoa, joka edellyttäisi kuluttajansuojalain 2 luvun säännösten mukaista hintatietoutta ilmoituksissa." Hirvox Oy:n mukaan kyseessä on luottokorttikauppa, jossa asiakas saa mahdolliset rahoituskulut tietoonsa rahoituslaitokselta. Vastaukseen oli liitetty "Aktiiviraha" -nimisen luottokortin luottokorttihakemus.

"Aktiiviraha" -luottokortin lisäksi Hirvox Oy:ssä voi maksaa ostoksensa "Käyttöluottokortilla". Kummatkin luottokortit ovat nk. yleisluottokortteja, ts. niillä voi tehdä ostoksia kaikissa sellaisissa liikkeissä, jotka ovat sopineet luotonantajana olevan rahoitusyhtiön kanssa asiakkaittensa luototuksesta tässä muodossa sovittuun luottorajaan asti.

Kyseisten mainosten julkaisemisen jälkeenkin Hirvox Oy on toistuvasti tarjonnut kuluttajille mahdollisuutta ostaa luotolla tiettyjä hyödykkeitä tarjousten ollessa muotoilultaan sellaisia, että tarjottavasta tuotteesta kerrotaan kuukausierän suuruus sekä "hinta"-maininnalla käteishinta.

Joissakin mainoksissa ei ole ollut muuta kuin kuukausierän suuruus.

Sharp-stereoradionauhuria koskeva mainos on laadittu siten, että mainoksen pääsanoma on luotolla ostettaessa maksettavien kuukausierien suuruus. Tuotetietojen yhteydessä on kerrottu vain "edullisesta tarjoushinnasta", mutta ei ole kerrottu, että tarjoushinta koskee vain käteiskauppaa. Mainoksessa ei ole vähäisintäkään viittausta siihen, että kuluttaja tavaran luotolla ostaessaan joutuisi maksamaan enemmän kuin mainitut 795 markkaa. Kuitenkin "Aktiivirahasta" koituvat luottokustannukset huomioon ottaen Sharp-stereoradionauhurin hinnaksi tulee 50 markan kuukausierillä noin 1 000 markkaa.

Mainos painottuu siis poikkeuksellisen pieniin kuukausieriin velvoittavan luottokaupan esittelyyn. Koska mainoksessa ei ole puhuttu lainkaan käteismaksuvaihtoehdosta, on todennäköistä, että mainoksen lukija mieltää myös "edullisen tarjoushinnan" osaksi esiteltävää luottotarjousta. Kuluttaja olettaa siis saavansa Sharp-stereoradionauhurin 795 markalla maksamalla siitä kuukausittain 50 markkaa.

Puheessa olevassa Hirvox Oy:n mainoksessa on näin ollen aivan samalla tavoin kuin MT:n päätöksen perustana olevissa mainoksissa annettu kuluttajalle harhaanjohtavan edullinen kuva luotolla ostettavan hyödykkeen kokonaishinnasta ja käytetty vertailuhintana käteishintaa mainitsematta, että kysymys on tästä hinnasta.

Hirvox Oy on vastauksessaan KA:lle katsonut, että koska kyseessä on rahoitusyhtiön yleisluottokortti, kuluttaja saa rahoituskulut tietoonsa rahoitusyhtiöltä. Hirvox Oy ei siten ole velvollinen kertomaan niistä kuluttajille. Tämä selvitys ei kuitenkaan anna vastausta siihen, mistä syystä mainoksessa käytetään MT:n päätöksen perustana olevien mainosten tapaan vertailuhintana käteishintaa täsmentämättä, että kyse on juuri käteishinnasta eikä kokonaisluottohinnasta. Hirvox Oy on itse päättänyt mainostaa Sharp-stereoradionauhuria ja tarjota sitä ostettavaksi tietyllä luottokortilla, Aktiivirahalla. Tällöin Hirvox Oy kuluttajalle tapahtuvasta markkinoinnista vastaavana on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei kuluttaja saa mainoksesta harhaanjohtavan edullista kuvaa mainostettavan hyödykkeen hinnasta.

Kuluttajan kannalta asiaa arvioitaessa on tärkeää, että tavaran myyjä, jonka kanssa kuluttaja kaupan tekee ja jonka markkinointi on ollut kuluttajan ostopäätöksen pohjana, markkinoi tavaroitaan asianmukaisesti ja selostaa myynnin edistämiseksi tarjoamiansa luottokaupan ehtoja riittävästi. Kuluttajansuojan päätavoitteet huomioon ottaen olisi keinotekoista, mikäli markkinoinnin oikeellisuus tulisi arvioitavaksi sen mukaan, kuka muodollisesti on velkojan asemassa. Myyjän, joka tarjoaa hyödykkeitään tietyn rahoitusyhtiön luottoehdoin ja joka saa markkinoinnista välittömän hyödyn, on oltava mainonnan oikeellisuudesta ensisijaisesti vastuussa. Myyjän vastuuta luottomarkkinointitietojen antamisesta on painotettu jo kauppa- ja teollisuusministeriön osamaksukaupan hintailmoittelusta antamassa päätöksessä (513/73), jonka mukaan myyjän on annettava tiedot muun muassa osamaksuhinnasta ja erien lukumäärästä, vaikka osamaksukaupan rahoittajana toimisikin itse asiassa ulkopuolinen rahoitusyhtiö.

Toisaalta Hirvox Oy on katsonut, että KSL:n 2 luvun säännökset koskevat vain tililuottoa tai osamaksukauppaa. Nyt kyseessä olevaan luottokorttikauppaan ei voitaisi ensinkään soveltaa KSL:n 2 luvun säännöksiä MT:n päätöksestä puhumattakaan. Hirvox Oy lienee tarkoittanut "tililuotolla" myyjän myöntämää kertaluottoa, jollaisesta oli kyse myös vuonna 1981.

Kulutusluottolainsäädäntöä koskevan edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan tililuottoja markkinoitaessa on ilmoitettava todellinen vuosikorko luoton tyypillistä käyttöä kuvaavana esimerkkinä. Uhkasakon maksuunpanoon po. lainsäädäntöhanke ei kuitenkaan vaikuta. Po. MT:n päätös on koskenut sitä, että luottokauppamarkkinoinnissa ei saa ylipäätään antaa kuluttajalle harhaanjohtavaa kuvaa luotto- ja käteishinnan välisestä suhteesta. MT:n päätös jää siis edelleen voimaan kulutusluottolain voimaantulemisenkin jälkeen.

Hirvox Oy on toistuvasti toukokuusta 1985 lähtien markkinoinut tuotteitaan viittaamalla näkyvästi kuukausierän suuruuteen ja käyttämällä vertailuhintana käteishintaa, pääsääntöisesti ilman täsmennystä "käteishinta". Tästä syystä on aiheellista tuomita uhkasakko maksuun kokonaisuudessaan.

1. b) Hirvox Oy on toistuvasti rikkonut MT:n kieltoa. Kyse ei ole ollut yksittäisestä mainoksesta, jossa MT:n päätös olisi täysin tahattomasti jätetty huomioon ottamatta, vaan Hirvox Oy on markkinoinnissaan järjestelmällisesti antanut kuluttajalle tavaran luottohinnasta harhaanjohtavan edullisen kuvan. Tämä osoittaa, että 100 000 markan uhkasakko kiellon tehosteena ei ole ollut riittävä. Kiellon tehosteeksi on syytä asettaa uusi, aikaisempaa tuntuvasti suurempi uhkasakko.

2. a) Hallituksen esityksessä Eduskunnalle kuluttajansuojalainsäädännöksi (8/77) todetaan, että kuluttajien on saatava riittävät tiedot heidän suunnitellessaan ja päättäessään kulutushyödykkeen hankkimisesta ja käytöstä.

Luottokorttiluotonkin markkinoinnilta on edellä olevan mukaan edellytettävä, että kuluttajan aseman kannalta keskeiset ostopäätökseen vaikuttavat seikat tulevat riittävästi selvitetyiksi. Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi todetaan erikseen KSL:n 3 luvun säännösten osalta, että säännökset koskevat myös sopimuksia, joilla elinkeinonharjoittaja myöntää kuluttajalle luottoa kulutushyödykkeen hankkimiseksi. Esimerkkeinä kohtuuttomista luottoehdoista mainitaan myös luottokortti- ja valintatilisopimusten ehdot. Vaikka markkinointisäännösten osalta ei olekaan erikseen mainittu niiden soveltamisesta hyödykkeiden markkinointiin kulutusluotolla hankittaviksi, ei ole syytä tehdä tästä poikkeavaakaan johtopäätöstä. Kuten edellä 1-kohdassa on todettu, markkinoinnin arvioinnin kannalta ei ole merkitystä, kuka on muodollisesti velkojana. KSL:n 2 luvun vastuusäännösten lähtökohtana on välittömän hyödyn saajan, tässä tapauksessa tavaroita myyvän Hirvox Oy:n vastuu.

Kuluttajalla on siis luottokaupassa oltava mahdollisuus päätöksentekoon, joka perustuu riittäviin tietoihin samoin kuin vertailumahdollisuuksiin. Vaatimus riittävistä tiedoista pohjautuu luottosuhteissa siihen, että luottokortilla hankitaan monesti kalliita kestokulutushyödykkeitä. Tällaisen hyödykkeen hankintapäätös on kuluttajan taloudellisen aseman kannalta merkittävä. Toisaalta kuluttaja ostaessaan markkinoitavan hyödykkeen luottokortilla sitoutuu ainakin ostetun hyödykkeen maksuajaksi tiettyyn luottokorttiin. Tämä luonnollisesti ohjailee kuluttajan muitakin ostopäätöksiä tiettyyn luottomuotoon ja ko. luottokortin hyväksyvissä liikkeissä toteutettaviksi. Tästä syystä luottokortin hankinta vaikuttaa kuluttajan vastaisiin toiminta- ja valintamahdollisuuksiin. Luottokorttikaupan erityispiirteiden takia onkin perusteltua, että kuluttajan jo lehti-ilmoitteluvaiheessa olisi saatava mahdollisimman tarkat tiedot kaikista olennaisista luottotarjoukseen liittyvistä tekijöistä.

Edellä olevan mukaan tieto siitä, että kyse on luottokorttiluotosta samoin kuin se, minkä nimiseen luottokorttiin luotto liittyy, muodostuu kuluttajan kannalta niin olennaiseksi osaksi päätöksentekoa, että näiden tietojen kertominen on tarpeellista jo yleismarkkinointivaiheessa, esim. lehti-ilmoittelussa. On sopimatonta ja siis KSL:n 2 luvun 1 §:n 2 momentin vastaista, että Hirvox Oy korostaa markkinoinnissaan vain mahdollisuutta hankkia tavara luotolla tietynsuuruisin kuukausierin, mutta samalla jättää kokonaan kertomatta, millaisesta luotosta on kysymys.

2. b) Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi on pidetty erityisen tärkeänä hintatietojen antamista kuluttajille, koska kuluttajan päätöksenteon kannalta juuri hintatiedot ovat keskeisessä asemassa. Hintatietojen samoin kuin muidenkin tietojen antamisessa on pidettävä lähtökohtana sitä, että tiedot ovat kuluttajille riittävän helposti tavoitettavia ja ymmärrettäviä sekä mahdollisuuksien mukaan muihin tietoihin nähden vertailukelpoisia.

Mainonnan kansainvälisissä perussäännöissä, joita KSL:n esitöiden mukaan voidaan pitää eräänä lähtökohtana mainonnan sopimattomuutta arvioitaessa, on käsitelty erikseen luottotarjousmainontaa. Osamaksu- ja luottokaupasta todetaan perussäännöissä seuraavasti: "Osamaksu- ja luottokauppaehtoja tai muita kuluttajille tarjottavia luottoehtoja sisältävän mainoksen on oltava sellainen, ettei se ole omiaan aikaansaamaan väärinkäsitystä mainostetun tuotteen käteishinnasta, käsirahasta, korosta, kokonaishinnasta eikä myyntiehdoista."

MT:n ratkaisukäytännössä on käsitelty myös puutteellisia tai harhaanjohtavia hintatietoja sisältävää markkinointia. Esim. päätöksessään 1983:4 MT katsoi, että hyödykkeen kokonaishinta on ilmoitettava selvästi ja kuluttajalle helposti ymmärrettävällä tavalla. Päätöksessään 1985:4 MT totesi kulutushyödykkeen kokonaishinnan olevan kuluttajan ostopäätöksen kannalta tärkeä ja että hinnan osittelua ei voida pitää kuluttajan kannalta hyväksyttävänä menettelynä. MT:n hintailmoittelua koskevista päätöksistä on luettavissa se periaate, että elinkeinonharjoittajan on hintailmoittelussaan pyrittävä saamaan hintatieto mahdollisimman selkeään ja ymmärrettävään asuun sekä kerrottava kokonaishinta tai, ellei tämä ole mahdollista, ainakin kerrottava lopulliseen hinnanmääräytymiseen vaikuttavat tekijät niin perusteellisesti kuin kohtuudella voidaan vaatia.

KSL:n vastaisena pidettävästä hintatietojen puutteellisuudesta on kysymys, jos tarjotaan ostettavaksi yksilöityä tavaraa ja kerrotaan vain yhden kuukausierän suuruus. Hirvox Oy on mm. kotitietokonemainoksessaan antanut näennäisesti kaikki ostopäätökseen vaikuttavat tiedot: mainoksessa on kuvailtu kotitietokoneiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia, kerrottu takuuaika ja hintatietona kuukausierän suuruus. Pelkän kuukausierän perusteella kuluttajalla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia järkiperäiseen päätöksentekoon. Korostamalla suhteellisen pientä kuukausierää pyritään vaikuttamaan epäasianmukaisesti kuluttajan päätöksentekoon; kuluttaja näkee vain verraten pienen kuukausimaksun, mutta ei pysty arvioimaan lainkaan laitteen hinnan edullisuutta muuhun tavara- ja luottotarjontaan verrattuna.

Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessa osamaksukaupan hintailmoittelusta on lähdetty siitä, että kuluttajan on saatava tietoonsa käteishinta, osamaksuhinta, maksuerien lukumäärä ja maksuajan pituus silloin, kun tavaroita tarjotaan osamaksulla. Lainsäätäjä on siis jo vuonna 1973 katsonut aiheelliseksi turvata kuluttajalle tietojensaannin markkinoitavan luoton keskeisistä seikoista, jotta kuluttaja voisi verrata eri luottomuotojen keskinäistä edullisuutta ja saisi selville käteis- ja luottohintojen eroavuudet. Vastaavalla tavalla on myös luottokorttiluoton markkinoinnilta voitava edellyttää kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tärkeiden seikkojen kertomista. Niin kauan kuin erityislainsäädäntöä muunlaisista kulutusluotoista ei vielä ole, KSL:n markkinointisäännökset muodostavat lähtökohdan luottomarkkinoinnin tietosisällön vähimmäisvaatimuksille.

Koska Hirvox Oy on tarjonnut tavaroita nk. yleisluottokortilla ostettavaksi, luottokauppaa harkitsevan kuluttajan kannalta olisi oleellista kertoa ensinnä se, mikä on kuluttajan maksettavaksi koituva laskelmallinen vuosikorko. Luottokortin käyttöä koskevissa sopimusehdoissa ilmoitetaan luoton käytöstä kuluttajilta veloitettava korko kuukausikorkona. Kuukausikoron kertominen sopimusehdoissa on perusteltua, koska laskutus tapahtuu kuukausittain. Yleisimmin käytössä oleva tapa koron ilmoittamiseen on kuitenkin vuotuisen korkoprosentin kertominen. Siinä muodossa ilmoitettua kokoprosenttitietoa kuluttaja voisi vaivattomasti käyttää vertaillakseen tarjotun luoton edullisuutta muihin luottomuotoihin (pankkiluotto, osamaksuluotto, muu tililuotto).

Käteishinnan ilmoittaminen markkinoinnssa tekisi mahdolliseksi verrata hintaa muiden liikkeiden ja tuotemerkkien hintoihin. Hintakilpailuahan on pidetty kilpailulainsäädännössäkin puolustettavana asiana. Käteishinnan ilmoittaminen edistäisi täten myös kilpailulainsäädännön tavoitteiden mukaisesti hintakilpailua ja kuluttajan kannalta edullista hinnanmuodostusta. Käteishinnan poisjättämiseen ei ole löydettävissä minkäänlaisia perusteluja. Jos tavaran myyjä käyttää mainostilaa jonkun yksittäisen tavaran ja sen ominaisuuksien esittelyyn, ei käteishinnan liittämistä samaan yhteyteen voida pitää kohtuuttomana vaatimuksena. Jos myyjä toisinaan myöntää ostajille erisuuruisia käteisalennuksia ja käteishinta siten voi joissakin tapauksissa poiketa ilmoitetusta myyntihinnasta, ei eroa voida kuitenkaan pitää ongelmana kuluttajan kannalta.

Kestokulutustavaramarkkinoilla, joissa mallit ja merkit vaihtuvat usein, kuluttajalla ei myöskään ole sellaista yleistä hintatietoutta, jolla voitaisiin perustella hintojen poisjättämistä merkkimainonnassa.

Markkinoitavien tavaroiden myyjä on asettanut tavaroille tietyn tiedossaan olevan käteishinnan; Hirvox Oy ei siten voi perustella menettelyään käteishinnan epämääräisyydellä.

2. c) Jotta kuluttaja saisi mahdollisimman selkeän kuvan luottotarjouksen ehdoista, markkinoinnissa olisi edellä käsiteltyjen seikkojen lisäksi kerrottava myös luoton maksuerien lukumäärä samoin kuin näin muodostuva luottohinta.

Kun markkinoinnissa esitetään luottohinta, kuluttajalle selviää kaikkien luoton käytöstä perittävien maksujen yhteisvaikutus. On aiheellista vaatia luottohinnan esittämistä myös siitä syystä, että MT on päätöksessään 1983:4 katsonut markkinoinnissa voitavan käyttää laskutoimitusta edellyttävää hintatietoa ainoastaan, jos laskutoimitus on hyvin yksinkertaisena vaikeudetta ymmärrettävissä oleva. Hirvox Oy:n markkinoimien kestokulutushyödykkeiden luottohintojen selvillesaamiseksi tehtäviä laskutoimituksi ei kuitenkaan voida pitää niin yksinkertaisina, että sillä perusteella voitaisiin puolustella luottohintojen esittämättä jättämistä. Kuten MT on todennut päätöksessään 1983:4, kuluttaja saattaa helposti kiinnittää huomiota vain yhden erän suuruuteen, mikäli lopullista hintaa ei ole valmiiksi laskettu.

Edellä olevan nojalla on sopimatonta ja KSL:n 2 luvun 1 §:n 2 momentin vastaista markkinoida tavaroita luottokortilla ostettavaksi siten, että kerrotaan vain luoton takaisinmaksun kuukausierän suuruus mutta jätetään kertomatta tavaran käteishinta, luoton käytöstä kuluttajien maksettavaksi tuleva vuosikorko sekä kuukausierien lukumäärä ja luottohinta.

MT:n päätöstä luottokorttiluoton hintailmoittelusta on erityisen tärkeä ensinnä siitä syystä, että markkinointimenettely, jossa tarjotaan tavaraa luotolla, mutta annetaan puutteelliset hintatiedot, on selvästi yleistynyt. Päätös, joka kohdistuisi erääseen alan johtavista liikkeistä, tulisi vaikuttamaan myönteisesti myös alan muiden yrittäjien markkinointiin.

Jo MT:n päätöksen 1981:5 nojalla on ollut selvää, että on harhaanjohtavaa yhdistää tieto kuukausierästä tavaran käteishintaan sitä käteishinnaksi yksilöimättä.

Hirvox Oy on vastauksessaan KA:lle katsonut, että KSL:n 2 luvun säännökset eivät koske lainkaan luottokorttikauppaa.

HIRVOX OY:N VASTINE

Vastaaja on kiistänyt rikkoneensa sille asetettua MT:n kieltoa ja pyytänyt, että KA:n vaatimus tältä osin hylättäisiin kokonaisuudessaan perusteettomana. Aihetta uuden, korotetun uhkasakon asettamiseen ei myöskään ole. Muuten vastaaja on ilmoittanut hyväksyvänsä vaatimukset osittain ja muilta osin pyytänyt, että ne hylättäisiin.

1. MT:n kielto 1981:5 koski täysin erityyppistä tarjousta kuin nyt puheena oleva, eikä se käsittänyt lainkaan samanlaista hintailmoittelua kuin nyt käsiteltävänä oleva mainonta.

MT:n päätöksessä 1981:5 käytetään sanontaa "tililuotto" eri merkityksessä kuin mitä sana tarkoittaa esim. hallituksen esityksessä kulutusluottolaiksi. Sana tililuotto tarkoittaa myymälän itsensä tarjoamaa luottoa tietyn tuotteen oston yhteydessä. Sana luottokorttikauppa tarkoittaa rahoituslaitoksen tms. tarjoamaa, luottokortin avulla käytettävää luottoa.

Po. tarjous ei ole rinnastettavissa MT:n päätöksessä no 1981:5 tarkoitettuun tarjoukseen. Ko. päätöksessä oli kyse käteishinnan ilmoittamisesta tililuottoa tarjottaessa. Po. tapauksessa sensijaan myyjä ilmoittaa kuukausierän suuruuden, jonka luottokorttiyhtiö tulee perimään, mikäli tuote ostetaan luottokortilla luottokorttiyhtiön tarjoamien ehtojen mukaisesti.

MT:n päätös 1981:5 koski tiettyä vastaajan ilmoittelua. KA:n hakemus mainitussa asiassa määrittelee, mitä KA piti siinä ilmoittelussa kiellettynä. KA:n vaatimus alkoi määritelmällä:

"...markkinoinnissaan

a) tarjoamasta kulutushyödykkeitä tililuotolla kuluttajille esitellen luoton ehtojen muodostuvan luettelosta, jossa ...",

sekä

"b) tarjoamasta kulutushyödykkeitä tililuotolla kuluttajien kotiin ja käyttöön siten, että hyödykkeiden hinnoiksi esitellään niiden todellisia hintoja huomattavasti alhaisemmat käteishinnat".

Nyt käsilläoleva vastaajan mainonta ei täytä mitään esitetyistä kriteereistä. Kyseessä ei ole tililuottoa vaan luottokorttikauppaa koskeva tarjous. Mainonnassa ei esitellä luoton ehtojen muodostuvan tietystä luettelosta. Mainonnassa ei tarjota kulutushyödykkeitä kuluttajien kotiin ja käyttöön.

MT:n päätöksessä kiellettiin nimenomaan KA:n vaatimusten mukainen tai siihen rinnastettava markkinointi. Nyt käsiteltävänä oleva mainonta ei missään tapauksessa ole rinnastettavissa MT:n päätöksessä kiellettyyn markkinointiin.

Luottokorttikaupan yleistyessä ovat radioalan sekä myös muiden alojen yrittäjät vuodesta 1983 alkaen ryhtyneet enenevässä määrin markkinoimaan tuotteitaan ilmoittamalla tuotteen hinnan sekä kuukausierän suuruuden ostettaessa tuote luottokortilla. Sekä kodinkonekaupassa että myös muilla aloilla tällainen ilmoittelu on ollut erittäin näkyvää jo huomattavasti ennenkuin vastaajan ilmoittelu alkoi.

KA on ollut jo pitkään tietoinen tällaisesta ilmoittelutavasta kuten hakemuskirjelmästäkin käy ilmi. KA ei kuitenkaan ole puuttunut tähän ilmoitteluun eikä julkituonut kantaansa siitä, että kyseessä olisi lainvastainen toiminta. Kilpailijoiden ilmoitteluun ei ole puututtu, ja vastaajallekin asian vireillepanemiseksi lähetetty kysely oli muotoiltu aivan muunlaista asiaa koskevan kysymyksen muotoon. Vastaaja ei ennen hakemuksen vireille panoa ole saanut minkäänlaista mahdollisuutta neuvotella asiasta ja julkituoda omia näkemyksiään.

Kun KA ei ole puuttunut kilpailijoiden ilmoitteluun on vastaajalle itsestään selvästi syntynyt käsitys, että kyse on viranomaisten hyväksymästä mainonnasta.

Alalla on yksiselitteisesti tulkittu MT:n päätöstä 1981:5 siten, ettei se sovellu tällaiseen luottokorttikaupan ilmoitteluun. Kyseessä on uusi, päätöksen tekohetkellä tuntematon markkinointimuoto, johon tulkintaohjeet on saatava viranomaisten päätösten avulla. Vastaaja ei ole voinut yksin lähteä muuttamaan yleistä käytäntöä, vaan on uudessa tilanteessa omaksunut samat keinot kuin kilpailijoillakin. Kun kilpailijat ovat tätä käytäntöä soveltaneet lähes puolitoista vuotta ilman, että asiaan on puututtu, ei vastaaja ole voinut ymmärtää, että tällainen ilmoittelu olisi kiellettyä ainoastaan heiltä sen vuoksi, että heille on aikanaan annettu toisenlaista asiaa koskeva uhkasakko, mutta että tällainen ilmoittelu olisi muille elinkeinonharjoittajille sallittua.

Vastaajan mainonta ei millään tavalla poikkea kilpailijoiden ilmoittelusta, se antaa kuluttajille täsmälleen samat tiedot kuin muidenkin elinkeinoharjoittajien ilmoitukset. Olisi kohtuutonta, että vastaaja asetettaisiin kilpailutilanteessa eri asemaan kuin alan muut yrittäjät siten, että tietty, yleisesti hyväksytty ja sovellettu ilmoittelun keino olisi kielletty yksinomaan vastaajalta, muiden soveltaessa sitä erittäin laajamittaisesti ja näkyvästi.

Nyt puheena olevassa asiassa on kyse uuden markkinointimenetelmän arvioinnista KSL:n 2 luvun nojalla ja säännösten antaminen siitä, minkälaisia tietoja kuluttajille on tällaisen ilmoittelun yhteydessä annettava. Asia on laajakantoinen ja koskee erittäin läheisesti luottokorttiyhtiöitä, joiden tarjoamasta tuotteesta ja soveltamista luottoehdoista itse asiassa on kyse.

Tuotteita myyvällä yrittäjällä ei ole käytössään sellaisia tietoja, joiden perusteella hän voisi yksiselitteisesti ilmoittaa mm. koron tai kuukausierien lukumäärän suuruuden. Luottokorttiyhtiöt eivät tällä hetkellä ole varautuneet antamaan elinkeinonharjoittajille tietoja tai ohjeita tällaisten tietojen esittämiseksi markkinoinnissa.

Hallituksen esityksessä kulutusluottolaiksi todetaan nimenomaan vaikeudet tällaisten tietojen esittämiseksi (hallituksen esitys kulutusluottolaiksi, s. 25) ja esitetään, että viranomaisten olisi elinkeinoelämän asiantuntemusta hyväksi käyttäen valmisteltava laskentakaava ja mahdollisesti myös tidonantovelvollisuuden täyttämistä helpottavia taulukoita, ennenkuin säännökset astuisivat voimaan.

Edellä esitetty osoittaa, ettei vastaajalla olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia esittää MT:n päätöksessä 1981:5 tarkoitettuja tietoja mainontansa yhteydessä. Toisaalta käsilläoleva ilmoittelu ei juurikaan eroa vuosikausia, ilmeisesti jo ao. päätöksen tekohetkellä julkaistuista ilmoituksista, joissa yleisesti luottokorttikauppaa mainostettaessa ilmoitetaan luottokortin eduista, mm, maksuerien suuruudesta, mainitsematta erityisesti, etteivät ilmoituksessa esitetyt hinnat ole lopullisia hintoja luottokortilla maksettaessa.

Elinkeinonharjoittajien yhdenvertaisuuden vastaisena voidaan pitää sitä, että yksi yhtiö joutuu tällaisessa periaatteellisessa asiassa vastaajaksi viisi vuotta aikaisemmin, toisissa olosuhteissa annetun ja erityyppistä asiaa koskeneen uhkasakon rikkomista koskevan hakemuksen johdosta. Olisi ollut luontevaa pyrkiä selvittämään asiaa neuvotteluteitse, mitä mahdollisuutta vastaajalle tai alalle kokonaisuudessaan ei käytännössä lainkaan tarjottu. Jos oikeudenkäynti on havaittu ainoaksi mahdolliseksi etenemistavaksi, olisi ollut kohtuullista, että vastaajaksi olisi haastettu rahoitusyhtiöt tai joku niistä ketjuista tai joku niistä yrittäjistä, jotka laajamittaisemmin ensinnä ottivat käyttöön käsilläolevan kaltaisen ilmoittelun.

Vastaajaa ihmetyttää lisäksi, ettei uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista ole vaadittu MT:n päätöksessä 1981:5 esiintyvältä toiselta vastaajalta, Radio Lahti Oy:ltä, joka on harjoittanut samaa mainontaa kuin hakijakin. Elinkeinonharjoittajien tasavertaisuus olisi tätä edellyttänyt.

Osoituksena siitä, että alalla yleisesti on mielletty MT:n päätöksen 1981:5 koskeneen erityyppistä asiaa kuin nyt käsiteltävä mainonta, on Radioliikkeiden liitto r.y:n kiertokirje.

2. KA:n vaatimuksesta käy ilmi, että käsilläolevan kaltaiseen ilmoitteluun on sovellettava eri periaatteita kuin MT:n päätöksessä 1981:5 on esitetty. KA esittää hakemuksessaan kolme eri kohtaa yksilöidyistä seikoista, joista on annettava tieto markkinoitaessa tuotteita luotolla ostettavaksi siten, että luoton takaisinmaksun kuukausierä ilmoitetaan esimerkinomaisesti.

Kyseessä on luottokorttikauppaa koskeva ilmoittelu. Luoton ehdot sovitaan luottokorttiyhtiön ja kuluttajan välillä. Mm. effektiivinen korko vaihtelee sen mukaan, kuinka pitkän maksuajan kuluttaja valitsee ja joskus jopa siitä riippuen, missä vaiheessa kuukautta kuluttaja kaupan tekee.

Vastaajien on mahdotonta esittää luottokorttiyhtiöiden puolesta argumentteja siitä, miten näiden olisi esiteltävä markkinoinnissaan soveltamiaan korko- ja muita ehtoja.

2. a) Vaatimus luottokorttiyhtiön tai luottokortin nimen mainitsemisesta koskee kahden elinkeinonharjoittajan välistä seikkaa. Vastaajalla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että luottokorttiyhtiön tai luottokortin nimi on mainonnassa ilmoitettava, edellyttäen jälleen, että velvoite tasapuolisesti saadaan koskemaan kaikkia yrityksiä eikä yksinomaan vastaajaa.

2. b) Vastaajan ilmoituksissa on aina pyritty mainitsemaan tuotteen käteishinta, eikä estettä tämän vaatimuksen hyväksymiselle ole.

Perittävä vuotuinen korkokanta riippuu luottokorttiyhtiön ja kuluttajan välisestä sopimuksesta ja voi vaihdella. Toisaalta on mahdollista, että eduskunnalle jätettyä kulutusluottolakiehdotusta ei sellaisenaan hyväksytä, vaan esitystä muutetaan siten, ettei vuotuista korkokantaa laissa vaadita ilmoitettavaksi. Tuloksena olisi ristiriitainen tilanne vastaajan kannalta.

Mikäli mainonnassa selvästi mainitaan käteishinta sekä luottokortin tai luottokorttiyhtiön nimi, saa kuluttaja tästä selkeän kehotuksen tarkistaa luottoehdot ennen sopimuksen solmimista. Vuotuinen korkokanta on vain eräs luottoehdoista, eikä useinkaan niistä kuluttajan kannalta olennaisin. Ei ole perustetta vaatia nimenomaan vuotuista korkokantaa esitettäväksi mainonnassa, kun kuluttaja joutuu kuitenkin muut luottoehdot tarkistamaan erikseen sopimustilanteessa. Tätä vaatimusta ei tule hyväksyä

2. c) Kuukausierien lukumäärä ja tavaran luottohinta vaihtelevat riippuen siitä, miten kuluttaja käyttää luottokorttiaan. Tällaisen tiedon esittäminen markkinoinnissa olisi mahdotonta edes esimerkin avulla. Luottokortin yhteydessä ei tällaista ilmoitusvelvollisuutta ole asetettu edes esityksessä kulutusluottolaiksi. Vastaaja pitää sen hyväksymistä mahdottomana.

Mikäli 2-kohdan vaatimus joltakin osin hyväksyttäisiin siten, että sen noudattamisen varalle asetettaisiin uhkasakko, vastaaja on pyytänyt, että sille myönnetään riittävän pitkä ylimenoaika, jonka kuluessa se voisi kaikessa mainonnassaan ottaa päätöksen huomioon ja jonka kuluessa KA saa tiedotustoiminnallaan myös alan muut elinkeinonharjoittajat päätöstä noudattamaan. Yhdenvertaisuus elinkeinoharjoittajien välillä on erityisesti ko. asiassa vastaajalle olennaisen tärkeä samojen kilpailuedellytysten takaamiseksi kaikille alan yrittäjille.

HIRVOX OY:N ASEMA

Hirvox Oy:n toiminimi on 29.5.1986 muutettu kuulumaan Xova Oy. Xova Oy on 10.6.1986 asetettu konkurssiin.

Xova Oy:n väliaikainen pesänhoitaja on 9. ja 11.6.1986 toimittanut markkinatuomioistuimelle tätä koskevat kirjalliset ilmoitukset ja pyytänyt, että päätös annetaan asiassa, jossa asianosaisen toiminimi on Xova Oy eikä Hirvox Oy, ja erityisesti että Xova Oy nimetään yhtiöksi, johon mahdollisesti määrättävät kielto- tai oikaisutoimenpiteet kohdistuvat, sekä ettei Xova Oy:n maksettavaksi tuomita asetettua uhkasakkoa.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Markkinatuomioistuin on päätöksessään 1980:17 mainituin perustein katsonut, että konkurssiin asettaminen ei estä hakemuksen käsittelyä markkinatuomioistuimessa. Sen vuoksi markkinatuomioistuin on Xova Oy:n, ent. Hirvox Oy:n konkurssista huolimatta tutkinut hakemuksen.

1. Markkinatuomioistuin on 26.2.1981 päätöksellään 1981:5 KSL 2 luvun 1 §:n ja 7 §:n 1 momentin nojalla 100 000 markan sakon uhalla kieltänyt Hirvox Oy:tä markkinoinnissaan kuluttajille tekemästä tililuottoa koskevaa perustelujen I kohdassa ilmenevää tai muuta siihen rinnastettavaa tarjousta, joka on omiaan antamaan harhaanjohtavan edullisen kuvan tililuotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan.

Kiellon perusteena olevissa markkinointi-ilmoituksissa oli tarjottu yksilöityjä kulutushyödykkeitä tililuotolla siten, että mainoksissa oli kerrottu tililuoton käsirahan osuus ja tuotteen käteishinta osittain täsmentämättä, että kysymyksessä nimenomaan oli käteishinta. Mainoksissa ei ollut mitään tietoa tililuotolla hankittavan hyödykkeen kokonaishinnasta.

Markkinatuomioistuimen ratkaisun perusteluissa kohdassa I lausuttiin mm.: "Markkinatuomioistuin toteaa, että ns. kulutusluottoja koskevaa erityislainsäädäntöä ei ole ja että tililuottoja tarjotaan sekä korollisina että korottomina. Arvioidessaan tililuottojen markkinointia KSL:n säännösten nojalla markkinatuomioistuin katsoo, että mainonta ei saa olla sellaista, että kuluttajalle voi syntyä väärinkäsitys tililuotolla hankittavan hyödykkeen kokonaishinnasta ja mainitun kokonaishinnan suhteesta hyödykkeen käteishintaan.

Yhtiöiden tarjouksissa on annettu kuva, että mainoksessa on esitetty kuluttajan kannalta olennaiset sopimusehdot. Mainoksissa on kerrottu, että tililuoton takaisinmaksu tapahtuu sovitun maksuohjelman mukaisesti kuukausittain ja maksuihin sisältyy "tilinhoitomaksu". Tililuottosopimuksen mukaisiin takaisinmaksueriin on sisällytetty tilinhoitomaksu sekä lyhennys ja korko. Tililuottosopimuksella hankitun väritelevision hinta muodostuu olennaisesti korkeammaksi kuin käteishinnalla ostetun väritelevision hinta. Jättämällä kertomatta tarjouksissa tarkoitetun "tilinhoitomaksun" sisällöstä ja suuruudesta sekä ilmoittamalla vertailevana hintatietona käteishinnan osittain jopa ilman mainintaa "käteishinta" ovat yhtiöt tarjouksissaan antaneet harhaanjohtavan edullisen kuvan kokonaishinnasta, joka kuluttajan on suoritettava ostaessaan väritelevision tarjottua tililuottoa käyttäen.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että yhtiöiden sanottu markkinointi on hintatietojen osalta kuluttajan kannalta sopimatonta."

Hirvox Oy on 19.5.1985 julkaissut Helsingin Sanomissa mainoksen, jossa yhtiö tarjoaa ostettavaksi mm. Sharp-merkkistä stereoradionauhuria ilmoittaen siitä isommalla painetusti "ensimmäinen maksuerä vasta elokuussa ja sen jälkeen kuukausittain vain 50,-". Saman ilmoituksen pienemmällä painetussa tekstiosassa ilmoitetaan tuotteesta annettujen teknisten tietojen lisäksi "Edullinen tarjoushinta nyt 795,-". KA on esittänyt myös muita Hirvox Oy:n vuonna 1985 julkaisemia ilmoituksia, joissa luotolla tarjottujen hyödykkeiden hintatietoina on esitetty ainoastaan kuluttajan maksettavan kuukausierän suuruus ja vertailuhintana käteishinta.

Hirvox Oy:n selvityksen mukaan vuoden 1985 ilmoituksissa oli kysymys erään rahoitusyhtiön luottokorttiluoton markkinoinnista. Lisäksi ilmoituksissa mainitut hyödykkeet on voinut ostaa eräällä toisella luottokortilla.

Markkinatuomioistuimen päätöksen 1981:5 kielto koski tililuottoja koskevaa tarjousta. Vuonna 1981 käytetyn terminologian mukaan "tililuotto" oli yleisnimitys, joka kattoi mm. kertaluotot ja luottokorttiluotot. Myös hallituksen esityksessä Eduskunnalle kulutusluottoja koskevaksi lainsäädännöksi (HE 1985/88 s. 22) mainitaan: "Luottokorttiluotot ovat eräs tililuoton laji". Vuoden 1981 kiellossa tai sen perusteluissa ei ole mitään mainintaa, joka viittaisi siihen, että kielto rajoittuisi vain Hirvox Oy:n itsensä tarjoamiin tililuottoihin tai kertaluottoihin. Sekä vuoden 1981 että 1985 markkinoinnissa luoton markkinointi on suoritettu nimetyn hyödykkeen markkinointina.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että vuoden 1981 kieltopäätös koskee myös Hirvox Oy:n nyt puheenaolevaa vuoden 1985 markkinointia siitä huolimatta, että jälkimmäisessä on kysymys luottokorttiluotosta ja Hirvox Oy ei muodollisesti tule velkojan asemaan.

Edellä mainitussa 19.5.1985 julkaistussa ilmoituksessa Hirvox Oy on ilmoittanut luottokaupan hintatietoina ainoastaan kuukausierän suuruuden (50,-), mutta ei kuukausierien lukumäärää, sekä vertailuhintana "Edullinen tarjoushinta nyt 795,-". Markkinointi on omiaan antamaan kuluttajalle kuvan, että hän saa hyödykkeen ilmoitetulla "edullisella tarjoushinnalla" maksamalla vastaavan määrän kuukausieriä. Markkinoinnissa tarjottua luottoa käyttävä kuluttaja joutuu kuitenkin suorittamaan myös luottokustannukset.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että Hirvox Oy on markkinoinnissaan antanut harhaanjohtavan edullisen kuvan luotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan. Siten yhtiö on rikkonut markkinatuomioistuimen kieltoa 1981:5.

2. Hirvox Oy on julkaissut 24.5.1985 Uudessa Suomessa ilmoituksen, jossa tarjotaan ostettavaksi Commodore- ja Toshiba-merkkisiä kotitietokoneita. Hintatietoina ilmoitetaan ainoastaan "Ensimmäinen maksuerä vasta elokuun 21. ja sekin vain 150,-" (Commodore) ja "200,-" (Toshiba) sekä "Senjälkeen kuukausittain tasaerissä".

Myös tässä tapauksessa on kysymyksessä ollut lähinnä erään rahoitusyhtiön luottokorttiluoton markkinoinnista. Mainoksesta ei ilmene, minkätyyppisestä luotosta markkinoinnissa on kysymys.

Luottokorttikauppaan sisältyy useita erityispiirteitä. Kuluttaja, joka hankkii yksittäisen hyödykkeen ostamista varten luottokortin, sitoutuu ainakin ostamansa hyödykkeen maksuajaksi tiettyyn luottokorttiin ja tämä saattaa ohjailla kuluttajan muitakin ostopäätöksiä sekä vaikuttaa kuluttajan vastaisiin toiminta- ja valintamahdollisuuksiin. Tieto siitä, onko kysymys yleisluottokorttiluotosta, on merkityksellinen kuluttajalle, joka haluaa huolellisesti ohjata ostokäyttäytymistään. Myös tieto siitä, kenen kanssa kuluttaja tulee luottosuhteeseen, saattaa olla kuluttajan kannalta tärkeä.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että kuluttajalla on markkinoinnissa, jossa yksittäisiä hyödykkeitä tarjotaan luottokorttiluotolla, perusteltu tarve jo mainonnan perusteella saada tietää, mistä luottokorttijärjestelmästä on kysymys. Siten po. kaltainen markkinointi, jossa ei ilmoiteta, että kysymys on muun kuin myyjän itsensä myöntämästä luottokorttiluotosta, on kuluttajan kannalta sopimatonta.

Tieto hyödykkeen hinnasta on kuluttajan ostopäätöksen kannalta tärkeä. Hintatietoja sisältävässä markkinoinnissa hyödykkeen kokonaishinta on ilmoitettava selvästi ja kuluttajalle helposti ymmärrettävällä tavalla. Markkinointi, jossa hintatietona ilmoitetaan ainoastaan takaisinmaksun kuukausierä, on hintatiedoiltaan olennaisen puutteellinen. Tällaisen markkinoinnin pohjalta ei voida tehdä mitään eri hyödykkeiden hintavertailuja taikka saada kuvaa tarjotun hyödykkeen käteis- ja luottohinnasta tai tarjouksen edullisuudesta.

Markkinointi, jossa yksilöityjä hyödykkeitä tarjotaan ostettavaksi luotolla ja samalla ilmoitetaan luoton takaisinmaksun kuukausierä, on omiaan johtamaan väärinkäsityksiin, ellei samalla anneta riittäviä hyödykkeen hintaa ja luottoa koskevia tietoja. Jotta kuluttaja voisi suorittaa hintavertailua ja harkita tarjotun luoton kannattavuutta, on tarpeen ilmoittaa sekä käteishinta että luottohinta. Kun kysymys on luottokorttiluotosta, on perusteltua, että selkeästi ilmoitetaan, kuinka pitkäksi aikaa kuluttaja tulee sidotuksi. Jotta kuluttaja voisi asianmukaisesti harkita tarjotun luottomuodon edullisuutta ja verrata sitä esim. pankkilainaan, on tarpeen ilmoittaa myös vuotuinen korkokanta.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että Hirvox Oy:n po. markkinointi on hintatietojen puutteellisuuden vuoksi ollut kuluttajien kannalta sopimatonta.

Siihen nähden, että Xova Oy, joksi Hirvox Oy:n toiminimi on muutettu, on asetettu konkurssiin eikä ilmoitusten mukaan tule jatkamaan toimintaansa, markkinatuomioistuin katsoo, että on aiheetonta asettaa aiemman kiellon tehosteeksi uutta, korkeampaa uhkasakkoa taikka tehostaa nyt annettavaa kieltoa uhkasakolla.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee oikeaksi tuomita Xova Oy:n maksamaan markkinatuomioistuimen 26.2.1981 antamassa päätöksessä Hirvox Oy:lle määrätyn kiellon tehosteeksi asetetun sadantuhannen (100 000) markan uhkasakon.

Edelleen markkinatuomioistuin harkitsee oikeaksi KSL 2 luvun 1 §:n 1 momentin ja 7 §:n 1 momentin nojalla kieltää Xova Oy:tä markkinoimasta kuluttajille yksilöityjä tavaroita ostettavaksi luottokorttiluotolla siten, että luoton takaisinmaksun kuukausierä ilmoitetaan esimerkinomaisesti, ellei samalla kerrota minkä nimisestä luottokorttijärjestelmästä on kysymys sekä mitkä ovat tavaran luottohinta ja käteishinta sekä luoton takaisinmaksun kuukausierien lukumäärä ja vuotuinen korkokanta.

Kieltoja on noudatettava heti.

Vaatimukset laajemmalti hylätään.

Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Valkonen, varapuheenjohtaja, Wilhelmsson, Aaltonen, Heiniö, Maijala, Mustonen, Ollikainen ja Tammilehto.

---

[SV]

Bolaget hade år 1985 erbjudit specificerade nyttigheter för köp på kredit varvid som prisuppgift angavs endast månadsratens belopp. En sådan marknadsföring, där konsumenterna erbjuds specificerade varor för köp på kreditkortskredit sålunda att kreditens månatliga återbetalningsrat anges som exempel och det inte samtidigt anges vilket kreditkortssystem det är frågan om, vilket som är varans kredit- respektive kontantpris, hur många de månatliga återbetalningsraterna blir och hur stor den årliga räntesatsen är, var otillbörlig mot konsumenterna.

KSL_2_kap._1_§_1_mom. och KSL_2_kap._7_§_1_mom.

KONSUMENTOMBUDSMANNENS YRKANDE

KO har med stöd av 2 kap. 1 § 2 mom. samt 7 och 10 § konsumentskyddslagen (KSL) yrkat, att marknadsdomstolen (MD)

1. a) måtte utdöma det vite om 100 000 mark som utsatts till förstärkande av det förbud mot förfarande vid marknadsföring av kontokrediter som meddelats genom MD:s utslag 1981:5 av 26.2.1981, till betalning;

b) måtte förstärka sitt förbud med ett nytt högre vite,

2. måtte förbjuda bolaget att marknadsföra specificerade produkter för köp på kredit sålunda att den månatliga återbetalningsraten för krediten uppges som exempel, om det inte samtidigt finns uppgifter om

a) vilken typ av kredit som avses och, om det är frågan om en kreditkortskredit, namnet på kreditkortssystem;

b) varans kontantpris samt den årliga räntesats som enligt kreditvillkoren uppbärs av konsumenten för utnyttjandet av kreditkortskrediten;

c) antalet månadsrater och varans kreditpris då den kredit som erbjuds för anskaffningen av den marknadsförda varan återbetalas enligt de månatliga rater som anges vid marknadsföringen.

MD har i sitt utslag 1981:5 av 26.2.1981 förbjudit Hirvox Oy att vid sin marknadsföring till konsumenter lämna sådant eller därmed jämställt erbjudande beträffande kontorkredit som framgår av avsnitt i motiveringen till MD:s utslag, som är ägnat att ge en vilseledande fördelaktig bild av priset vid kontokredit i jämförelse med priset vid kontantköp av samma nyttighet. Till förstärkande av förbudet har MD utsatt ett vite på 100 000 mark.

Hirvox Oy har i en annons i Helsingin Sanomat 19.5.1985 erbjudit bl.a. en Sharp-stereoradiobandspelare att köpas på kredit. I samband med vissa data om denna nyttighet berättas att det förmånliga priserbjudandet på denna stereoradiobandspelare är 798 mark. Enligt annonstexten är den första betalningsraten i augusti 50 mark och även därefter är månadsraten endast 50 mark.

I tidningen Uusi Suomi har Hirvox Oy 24.5.1985 publicerat en annons i vilken bolaget erbjuder en Commodore 64 hemdator och en Toshiba HK-10 hemdator. Efter en beskrivning av produkterna konstateras att "första betalningsraten först den 21 augusti och då också bara 150 mark. Därefter månatligen lika stora rater." Andra prisuppgifter ingick inte i annonsen.

Av ingendera annonsen framgick vilken kreditform det var frågan om och vilket som kommer att vara det sammanlagda kreditpriset på de erbjudna varorna, och av annonsen i Uusi Suomi framgick inte ens kontantpriset på de erbjudna varorna. Av ovan nämnda orsaker sändes till Hirvox Oy en skriftlig förfrågan om vad de marknadsförda hemdatorerna kostar vid kontantköp respektive kreditköp, samt om vad det sammanlagda priset för den erbjudna Sharp-stereoradiobandspelaren vid kreditköp kommer att bli. Därtill ombads bolaget att till sitt svar foga en kopia av ett kreditavtal med en konsument angående en Sharp-stereoradiobandspelare.

Hirvox Oy meddelade i sitt svar 19.7.1985 följande: "I annonsen nämns som kreditform varken avbetalning eller kontokredit, vilket skulle förutsätta att det i annonserna ingår prisinformation enligt stadgandena i 2 kap. konsumentskyddslagen." Enligt Hirvox Oy är det frågan om kreditkortsköp, där kunden får uppgifter om eventuella finansieringskostnader av finansieringsinrättningen. Till svaret var fogad en ansökan om ett kreditkort vid namn "Aktiiviraha".

Hos Hirvox Oy kan man utom med "Aktiiviraha"-kreditkortet betala sina inköp med "Käyttöluotto"-kreditkort. Vardera kortet är s.k. allmänna kreditkort, m.a.o. kan de användas för inköp i alla sådana affärer som med det kreditgivande finansieringsbolaget har ingått avtal om att bevilja kunderna krediter i denna form till en överenskommen kreditgräns.

Även efter de ovan nämnda annonserna har Hirvox Oy upprepade gånger erbjudit konsumenterna en möjlighet att på kredit köpa vissa nyttigheter, varvid erbjudandena har varit så utformade att man i fråga om den erbjudna produkten berättar hur stor den månatliga raten är samt som "pris" nämner kontantpriset. I vissa annonser fanns bara den månatliga ratens storlek.

MD:s förbud gäller också erbjudanden som kan jämställas med de ovanstående.

Annonsen om Sharp-stereoradiobandspelaren har gjorts så, att det huvudsakliga budskapet är de månatliga raternas storlek vid kreditköp. I samband med uppgifterna om produkten stod bara "förmånligt priserbjudande", men inte att detta pris gäller endast vid kontantköp. I annonsen finns inte minsta antydan om att kunden vid kreditköp måste betala mer än nämnda 795 mark. Trots det blir med beaktande av kreditkostanderna för "Aktiiviraha"-kreditkortet priset på en Sharp-steroradiobandspelare ca 1 000 mark om de månatliga raterna är 50 mark.

Annonsen lägger alltså tonvikten vid att presentera ett kreditköp som förpliktar till exceptionnellt små månatliga rater. Eftersom annonsen ingenting nämner om kontantköpsalternativet är det sannolikt att den som läser annonsen också uppfattar det "förmånliga priserbjudandet" som en del av den erbjudna krediten. Konsumenten förutsätter alltså att han får en Sharp-stereoradiobandspelare för 795 mark genom att månatligen betala 50 mark.

I Hirvox Oy:s ifrågavarande annons har man alltså alldeles på samma sätt som i de annonser som låg till grund för MD:s utslag gett konsumenterna en vilseledande fördelaktig bild av det sammanlagda priset på en nyttighet som köps på kredit och som jämförelsepris använt kontantpriset utan att nämna att det endast är ett kontantpris.

Hirvox Oy har i sitt svar till KO ansett, att eftersom det är frågan om ett allmänt kreditkort utfärdat av ett finansieringsbolag, får konsumenten information om finansieringskostnaderna av finansieringsbolaget. Därmed är Hirvox Oy inte skyldig att informera konsumenterna om dem. Denna förklaring svarar dock inte på frågan varför man i annonsen på samma sätt som i de annonser som låg till grund för MD:s utslag använde kotantpriset som jämförelsepris utan att nämna att det uttryckligen var ett kontantpris och inte ett sammanlagt kreditpris. Hirvox Oy har själv beslutat att göra reklam för Sharp-stereoradiobandspelaren och att erbjuda den för köp med ett visst kreditkort, Aktiiviraha-kreditkortet. Då blir Hirvox Oy i egenskap av den som ansvarar för marknadsföringen till konsumenterna skyldig att se till att konsumenten inte av annonsen får en vilseledande fördelaktig bild av priset på den nyttighet som utannonsernas.

För det andra har Hirvox Oy ansett att stadgandena i 2 kap. KSL gäller endast kontokrediter eller avbetalningsköp. Sålunda kunde på de nuvarande kreditkortsköpen överhuvudtaget inte tillämpas stadgandena i 2 kap. KSL, och än mindre MD:s utslag. Hirvox Oy torde med "kontokredit" ha avsett en engångskredit som säljaren beviljar, som det också var frågan om år 1981.

Enligt regeringens ovan nämnda proposition om lagstiftning om konsumentkrediter måste vid marknadsföring av kontokrediter den verkliga årsräntan uppges som exempel på ett typiskt utnyttjande av krediten. Detta lagstiftningsprojekt påverkar dock inte frågan om vitet skall dömas till betalning. MD:s ifrågavarande utslag har gällt frågan om att man vid marknadsföringen av kreditköp överhuvudtaget inte får ge konsumenten en vilseledande bild av förhållandet mellan kredit- och kontanpriset. MD:s utslag förblir alltså i kraft även efter det lagstiftningen om konsumentkrediter trätt i kraft.

Hirvox Oy har upprepade gånger från och med maj 1985 marknadsfört sina produkter genom att på ett synligt sätt hänvisa till månadsratens storlek och använda kontantpriset som ett jämförelsepris, i regel utan preciseringen "kontantpris". Av denna anledning är det motiverat att döma vitet i sin helhet till betalning.

1. b) Hirvox Oy har upprepade gånger brutit mot MD:s förbud. Det har inte varit frågan om någon enstaka annons, där MD:s utslag helt oavsiktligt skulle ha lämnats obeaktat, utan Hirvox Oy har i sin marknadsföring systematiskt gett konsumenten en vilseledande fördelaktig bild av varans kreditpris. Detta utvisar att det vite om 100 000 mark som har utsatts för att förstärka förbudet inte har varit tillräckligt. Det är skäl att förstärka förbudet med ett nytt betydligt högre vite.

2. a) I regeringens proposition till riksdagen med förslag till konsumentskyddslagstiftning (reg.prop.nr. 8/1977 rd.) konstateras, att kosnumenterna måste få tillräcklig information då de planerar och beslutar om köp och användning av en konsumtionsnyttighet.

Enligt ovanstående måste det också av marknadsföringen av kreditkortskrediter krävas , att de för konsumenten centrala faktorer som påverkar köpbeslutet blir tillräckligt utredda. I regeringens proposition om konsumentskyddslagstiftning konstateras särskilt i fråga om stadgandena i 3 kap. KSL att dessa stadganden även gäller sådana avtal genom vilka näringsidkaren beviljar konsumenten kredit för köp av en vara. Som exempel på oskäliga kreditvillkor nämns också villkoren i kreditkortsavtal och avtal om väljkonto. Trots att det inte särskilt nämns att stadgandena om marknadsföring skall tillämpas också då nyttigheter marknadsförs för köp på konsumentkredit, finns det inte heller skäl att dra någon avvikande slutsats härom. Såsom ovan konstaterats vid punkt 1 är det för en bedömning av marknadsföringen betydelselöst vem som formellt är fordringsägare. Stadgandena i 2 kap. KSL om ansvarighet utgår från ansvaret för den som drar den direkta nyttan, i detta fall Hirvox Oy, som säljer varorna.

Enligt ovanstående blir vetskapen om att det är frågan om en kreditkortskredit liksom också vilket kreditkort det är frågan om en så viktig del av konsumentens beslut att det är nödvändigt att ge denna information redan i det allmänna marknadsföringsskedet, t.ex. vid annonsering i tidningspressen. Det är otillbörligt och därigenom i strid med 2 kap. 1 § 2 mom. KSL att Hirvox Oy i sin marknadsföring endast betonar möjligheten att köpa en vara på kredit mot månatliga rater av ett visst belopp, och samtidigt helt underlåter att nämna vilket slag av kredit det är frågan om.

2. b) I regeringens proposition om konsumentskyddslagstiftning har det ansetts särskilt viktigt att konsumenterna skall få uppgifter om priset, eftersom just dessa är av central betydelse för konsumentens beslut. I fråga om prisuppgifterna, på samma sätt som i fråga om andra uppgifter, måste utgångspunkten anses vara att konsumenterna tillräckligt lätt kan få och förstå dessa uppgifter samt att de såvitt möjligt är jämförbara med andra uppgifter.

I de internationella grundreglerna för reklam, vilka enligt beredningsarbetet på KSL kan betraktas som en utgångspunkt vid en bedömning av huruvida reklam är otillbörlig, behandla reklam för krediterbjudanden som ett eget avsnitt. Om avbetalnings- och kreditköp konstateras i grundreglerna att en annons som innehåller avbetalnings- och kreditköpsvillkor eller andra kreditvillkor som erbjuds konsumenten måste vara sådan att den inte är ägnad att leda till missförstånd i fråga om den utannonserade produktens kontantpris, handpenning, ränta, sammanlagda pris eller försäljningsvillkor.

Enligt MD:s domslutspraxis har även marknadsföring som innehåller bristfälliga eller vilseledande prisuppgifter behandlats. T.ex. i sitt utslag 1983:4 ansåg MD att det sammanlagda priset på en nyttighet måste anges tydligt och på ett för konsumenten lättförståeligt sätt. I sitt utslag 1985:4 konstaterade MD att det sammanlagda priset på en konsumtionsnyttighet var viktigt för konsumetens köpbeslut och att en uppdelning av priset inte kan anses vara ett för konsumenten godtagbart förfarande. Av MD:s utslag som gäller prisannonsering kan man utläsa den principen att näringsidkaren i sin prisannonsering måste sträva till att framställa prisuppgifterna i en så klar och förståelig form som möjligt samt meddela det sammanlagda priset eller, om detta inte är möjligt, åtminstone ange vilka faktorer som påverkar den slutliga prissättningen, så ingående som skäligen kan krävas.

Det är frågan om bristfälliga och mot KSL stridande prisuppgifter i de fall då en specificerad vara saluförs men endast den månatliga ratens belopp anges. Hirvox Oy har bl.a. i sin annons om hemdatorer till synes givit all den information som påverkar köpbeslutet: i annonsen beskrivs hemdatorernas egenskaper och användningsmöjligheter, anges garantitiden och som prisuppgift ges månadsratens storlek. På grundvalen av enbart månadsraten har konsumenten dock inga möjligheter att fatta rationella beslut. Genom att betona den relativt låga månadsraten vill man på ett osakligt sätt påverka konsumentens beslut; konsumenten ser endast den relativt låga månatliga avgiften, men kan inte alls bedöma hur förmånligt anläggningens pris är i jämförelse med övrigt varu- och kreditutbud.

I handels- och industriministeriets beslut om prisannonsering vid avbetalningsköp har man utgått från att konsumenten måste få information om kontantpriset, avbetalningspriset, antalet betalningsrater och betalningstidens längd i de fall då varor bjuds ut på avbetalning. Lagstiftaren har alltså redan år 1973 funnit det motiverat att säkerställa att konsumenten skall få information om de centrala faktorerna i den kredit som marknadsförs, för att konsumenten skall kunna jämföra hur förmånliga olika kreditformer är och få reda på skillnaderna mellan kontant- och kreditpriserna. På motsvarande sätt måste man också av marknadsföringen av kreditkortskrediter kunna kräva att sådana fakta som är viktiga för konsumentens ekonomiska trygghet meddelas. Så länge det inte finns speciallagstiftning om andra slag av konsumentkrediter är det stadgandena om marknadsföring i KSL som ligger till grund för minimikraven på informationen om kreditmarknadsföringen.

Eftersom Hirvox Oy har erbjudit varor för köp med ett s.k. allmänt kreditkort är det för den konsument som överväger ett kreditköp väsentligt att det för det första sägs ut hur stor kalkylerad årlig ränta han måste betala. I de avtalsvillkor som gäller användningen av kreditkort anges den ränta som uppbärs av konsumenten då han utnyttjar krediten som en månatlig ränta. Det är motiverat att ange den månatliga räntan i avtalsvillkoren, eftersom faktureringen sker månatligen. Det mest allmännt förekommande sättet att ange räntan är dock att ange den årliga ränteprocenten. Om ränteprocenten angavs i den formen kunde konsumenten lätt använda denna uppgift för att se hur förmånlig den erbjudna

krediten är i jämförelse med övriga kreditformer (bankkredit, avbetalningskredit, annan kontokredit).

Om kontantpriset meddelades vid marknadsföringen skulle det bli möjligt att jämföra priset med priserna i andra affärer och på andra produktmärken. Priskonkurrensen har ju också i konkurrenslagstiftningen ansetts vara försvarlig. Uppgifter om kontantpriset främjar således också enligt målet med konkurrenslagstiftningen priskonkurrensen och en för konsumenten förmånlig prisbildning. Det finns ingen motivering att utelämna kontantpriset. Om säljaren använder annonsutrymme för att presentera en enskild vara och dess egenskaper kan det inte anses vara något oskäligt krav att kontantpriset samtidigt måste anges. Om säljaren tidvis beviljar köparna olika stora kontantrabatter och kontantpriset därigenom i vissa fall kan avvika från det meddelade försäljningspriset kan denna skillnad dock inte anses utgöra något problem för konsumenten.

På kapitalvarumarknaden, där modeller och märken ofta växlar, är konsumenten inte heller allmänt prismedveten på ett sätt som kunde motivera att priserna utelämnas i märkesmarknadsföringen.

Den som säljer de marknadsförda varorna har prissatt den med ett visst känt kontantpris; Hirvox Oy kan sålunda inte motivera sitt förfarande med att kontantpriset är obestämt.

2. c) För att konsumenten skall få en så klar bild som möjligt av krediterbjudandets villkor borde vid marknadsföringen utöver de uppgifter som nämnts ovan även anges antalet betalningsrater för krediten liksom också det kreditpris som uppkommer på detta sätt.

Då ett kreditpris anges vid marknadsföringen förstår konsumenten den sammanlagda inverkan av alla de avgifter som uppbärs för utnyttjandet av krediten. Det är motiverat att kräva att kreditpriset skall anges också eftersom MD i sitt utslag 1983:4 har ansett att man vid marknadsföringen kan använda en prisuppgift som förutsätter en räkneoperation endast om denna räkneoperation är mycket enkel och sådan att den kan förstås utan svårighet. De räkneoperationer som behövs för att räkna ut kreditpriserna på de kapitalvaror som Hirvox Oy marknadsför kan dock inte anses vara så enkla att man på den grund kunde försvara ett utelämnande av kreditpriserna. Som MD har konstaterat i sitt utslag 1983:4 kan konsumenten lätt fästa uppmärksamhet vid en enda rats storlek om det slutliga priset inte finns färdigt uträknat.

På grunden av ovanstående är det otillbörligt och i strid med 2 kap. 1 § 2 mom. KSL att marknadsföra varor för köp med kreditkort så att endast storleken av den månatliga återbetalningsraten för krediten anges, men inte varans kontantpris, den årliga ränta som konsumenterna måste erlägga för utnyttjandet av krediten samt antalet månadsrater och kreditpriset.

MD:s beslut om prisannonseringen av kreditkortskrediter är speciellt viktigt främst för att ett sådant marknadsföringsförfarande där varor erbjuds på kredit men endast bristfälliga prisuppgifter anges, har blivit klart allmännare. Ett beslut som gäller en av de ledande affärerna i branschen skulle ha en positiv inverkan också på övriga företagares marknadsföring inom branschen.

Redan enligt MD:s utslag 1981:5 har det varit klart, att det är vilseledande att kombinera en uppgift om månadsraten med varans kontantpris utan att specificera det som ett sådant.

Hirvox Oy har i sitt svar till KO ansett att stadgandena i 2 kap. KSL inte alls gäller kreditkortsköp.

HIRVOX OY:S BEMÖTANDE

Svaranden har bestridit att bolaget har brutit mot MD:s förbud och begärt att KO:s yrkande till dessa delar måtte förkastas i sin helhet såsom ogrundat. Skäl att utsätta ett nytt högre vite föreligger inte heller. I övrigt har svaranden meddelat sig godkänna yrkandena delvis och till övriga delar begärt att de måtte förkastas.

1. MD:s förbud 1981:5 gällde ett erbjudande av en helt annan typ än det nu aktuella, och omfattade inte alls samma slag av prisannonsering som den nu ifrågavarande annonseringen.

I MD:s utslag 1981:5 används uttrycket "kontokredit" i en annan betydelse än ordet har t.ex. i regeringens proposition med förslag till lagstiftning om konsumentkrediter. Ordet kontokredit avser en kredit som affären själv erbjuder i samband med köp av en viss produkt. Ordet kreditkortsköp avser en kredit som erbjuds av en finansieringsinrättning eller motsvarande och som utnyttjas genom ett kreditkort.

Det ifrågavarande erbjudandet kan inte jämföras med det erbjudande som avses i MD:s utslag 1981:5. I detta utslag var det frågan om att kontantpriset hade angivits i samband med erbjudna kontokrediter. I det nu aktuella fallet däremot anger säljaren sotrleken av den månadsrat som kreditkortsbolaget kommer att uppbära om produkten köps med kreditkort enligt de villkor som kreditkortsbolaget erbjuder.

MD:s utslag 1981:5 gällde svarandens annonsering av en viss typ. KO:s ansökan i den frågan anger vad det var KO ansåg vara förbjudet i den annonseringen. KO:s yrkande började med en definition:

"...i sin marknadsföring

a) vid erbjudande av konsumtionsnyttigheter till konsumenter på kontokredit publicera en förteckning med kreditvillkoren, vari ..."

samt

"b) erbjuda konsumtionsnyttigheter åt konsumenter på kontokredit hemsänt och i bruk på så sätt, att som pris på nyttigheterna framställes de verkliga priserna betydligt understigande kontantpriserna".

Svarandens nu aktuella annonsering uppfyller inget av de ovan nämnda kriterierna. Det var inte frågan om att erbjuda kontokredit utan kreditkortsköp. I annonseringen påstås inte att kreditvillkoren utgörs av en viss förteckning. I annonseringen erbjuds inte konsumenterna konsumtionsnyttigheter hemsända och i bruk.

I MD:s utslag förbjöds uttryckligen marknadsföring enligt KO:s yrkande eller därmed jämförbar marknadsföring. Den nu aktuella annonseringen kan inte i någon händelse jämföras med den marknadsföring förbjöds i MD:s utslag.

I och med att kreditkortsköpen blivit allmännare har företagarna inom radiobranschen och inom andra branscher sedan år 1983 i allt större utsträckning marknadsfört sina produkter genom att ange produktens pris samt månadsratens storlek om produkten köps med kreditkort. Både inom handeln med hushållsmaskiner och inom andra branscher har detta slag av annonsering förekommit mycket synligt redan långt innan svaranden började med sin annonsering.

KO har redan länge varit medveten om att detta slag av annonsering förekommer, vilket även framgår av ansökningsskriften. KO har dock inte ingripit i denna annonsering eller offentliggjort sin ståndpunkt att det är frågan om lagstridig verksamhet. Man har inte ingripit i konkurrenternas annonsering, och även den förfrågan som sändes till svaranden i syfte att anhängiggöra ärendet var förmulerad som en fråga om en helt annan sak. Svaranden har inte innan ärendet anhängiggjordes givits någon som helst möjlighet att förhandla om saken och att framföra sina egna synpunkter.

Eftersom KO inte har ingripit i konkurrenternas annonsering har svaranden självklart fått den uppfattningen att myndigheterna godkänner denna annonsering.

Inom branschen har man entydigt tolkat MD:s utslag 1981:5 så att det inte kan tillämpas på annonsering om kreditkortsköp. Det är frågan om en ny marknadsföringsform som var okänd ännu då utslaget gavs, och tolkningsdirektiv för den måste fås genom myndigheternas beslut. Svaranden har inte ensam kunnat börja ändra på allmän praxis, utan har i detta nya läge anammat samma metoder som konkurrenterna. Eftersom konkurrenterna har tillämpat denna praxis i nästan ett och ett halvt år utan att någon har ingripit i saken har svaranden inte kunnat förstå att denna annonsering kunde vara förbjuden bara för dem på grund av ett tidigare vite i ett annat ärende, medan detta slag av annonsering är tillåten för övriga näringsidkare.

Svarandens annonsering avviker inte på något sätt från konkurrenternas annonsering, den ger konsumenterna exakt samma information som övriga näringsidkares annonser. Det är oskäligt att svaranden i en konkurrenssituation skall försättas i en annan ställning än övriga företagare inom branschen genom att en viss allmänt accepterad och tillämpad annonsering blir förbjuden enbart för svaranden medan andra tillämpar den i mycket stor utsträckning och synligt.

I det nu aktuella ärendet är det frågan om bedömning av en ny marknadsföringsmetod med stöd av 2 kap. KSL och om utfärdande av regler för vilken information som måste ges till konsumenterna i samband med detta slag av annonsering. Saken är vittbärande och berör synnerligen nära kreditkortsbolagen, då det i själva verket är frågan om en produkt som de erbjuder och de kreditvillkor som de tillämpar.

Den företagare som säljer produkterna har inte tillgång till sådana uppgifter enligt vilka han entydigt kunde ange t.ex. räntas storlek eller antalet månadsrater. Kreditkortsbolagen är inte för närvarande beredda att ge näringsidkarna information eller anvisningar om hur dessa uppgifter borde presenteras vid marknadsföringen.

I regeringens proposition med förslag till lagstiftning om konsumentkrediter konstateras uttryckligen de svårigheter som är förknippade med framläggandet av dessa uppgifter (regeringens proposition med förslag till lagstiftning om konsumentkrediter, s. 25) och där förslås, att myndigheterna med utnyttjande av näringslivets sakkunskap innan stadgandena träder i kraft borde göra ett schema för uträkningen, liksom möjligen också tabeller för att underlätta uppfyllandet av informationsskyldigheten.

Det ovanstående utvisar att svaranden inte har haft några som helst möjligheter att i sin annonsering lägga fram de uppgifter som avses i MD:s utslag 1981:5. Å andra sidan avviker den nu akuella annonseringen inte nämnvärt från sådana annonser som publicerats redan i åratal, uppenbarligen redan innan det ovan nämnda utslaget gavs, och där det är allmänt att reklamen för kreditkortsköp tar fasta på kreditkortets fördelar, bl.a. betalningsraternas storlek, utan att det särskilt nämns att de priser som förekommer i annonsen inte är de slutliga priserna då betalningen sker med avbetalningskort.

Det kan anses strida mot principen om näringsidkarnas jämställdhet att ett bolag i en dylik principiell fråga ställs till svars på grund av en ansökan som avser brott mot ett vite som utsatts fem år tidigare under andra förhållanden och i en annan sak. Det hade varit naturligt att försöka reda ut saken genom förhandlingar, men denna möjlighet erbjöds i praktiken inte alls svaranden eller branschen som helhet. Om en rättegång har konstaterats vara det enda sättet att komma framåt hade det varit skäligt att som svarande instämma finansieringsbolagen eller någon av de kedjor eller företagare som först började med att i större skala använda annonsering av den nu aktuella typen.

Svaranden förvånar sig dessutom över att man inte har yrkat att vitet skall dömas till betalning för den andra svaranden i MD:s utslag 1981:5, Radio Lahti Oy, som har sysslat med samma slag av annonsering som svaranden. Näringsidkarnas jämställdhet skulle ha förutsatt detta.

Som ett bevis på att man inom branschen allmänt har uppfattat att MD:s utslag 1981:5 gäller en annan typ av ärende än den nu aktuella annonseringen kan nämnas det cirkulär som sänts ut av Radioliikkeiden Liitto r.y.

Av KO:s yrkande framgår, att på det nu ifrågavarande slaget av annonsering skall tillämpas en annan princip än vad som framförts i MD:s utslag 1981:5. KO framför i sin ansökan tre olika punkter om detaljerade uppgifter som måste ges då en produkt marknadsförs för köp på kredit, så att den månatliga återbetalningsraten för krediten anges som exempel.

Det är här frågan om annonsering om kreditkortsköp. Kreditvillkoren fastställs genom en överenskommelse mellan kreditkortsbolaget och konsumenten. Bl.a. den effektiva räntan varierar beroende på hur lång betalningstid konsumenten väljer och ibland t.o.m. beroende på i vilket skede av månaden konsumenten gör sitt köp.

För svaranden är det omöjligt att å kreditkortsbolagens vägnar framföra argument om hur dessa vid sin marknadsföring borde presentera sina ränte- och andra villkor.

2. a) Yrkandet att kreditkortsbolagets eller kreditkortets namn måste nämnas gäller ett förhållande mellan två näringsidkare. Svaranden har dock ingenting emot att kreditkortsbolagets eller kreditkortets namn måste nämnas i annonseringen, åter under förutsättning att denna skyldighet jämbördigt utsträcks till alla företag och inte gäller enbart svaranden.

2. b) I svarandens annonser har man alltid strävat att nämna produktens kontantpris, och det föreligger inga hinder att godkänna detta yrkande.

Den årliga räntesatsen beror på avtalet mellan kreditkortsbolaget och konsumenten och den kan variera. Å andra sidan är det möjligt att det förslag till lagstiftning om konsumentkrediter som lämnats till riksdagen inte godkäns som sådant utan förslaget kan ändras så att det i lagen inte krävs att den årliga räntesatsen uppges. Då uppstår en för svaranden motstridig situation.

Om reklamen tydligt anger kontantpriset samt kreditkortets eller kreditkorsbolagets namn innebär detta för konsumenten en klar uppmaning att kontrollera kreditvillkoren innan han ingår ett avtal. Den årliga räntesatsen är endast ett av kreditvillkoren, och ofta inte det som är väsentligast för konsumenten. Det är obefogat att kräva att uttryckligen den årliga räntesatsen skall nämnas i reklamen då konsumenten ändå måste kontrollera de övriga kreditvillkoren då avtalet ingås. Detta yrkande bör inte godkännas.

2. c) Antalet månatliga rater och varans kreditpris varierar beroende på hur konsumenten utnyttjar sitt kreditkort. Att framföra sådana uppgifter i marknadsföringen är omöjligt ens genom exempel. För kreditkort har en sådan informationsskyldighet inte framförts ens i förslaget till lag om konsumentkrediter. Svaranden anser det omöjligt att godkänna den.

Om yrkandet i punkt 2 till någon del godkänns så att vite utsätts för att förstärka det, har svaranden begärt att bolaget måtte beviljas en tillräckligt lång övergångsperiod under vilken det i all sin reklam kan beakta utslaget och under vilken KO genom sin information förmår övriga näringsidkare inom branschen att iaktta förbudet. I denna sak är det för svaranden av väsentlig betydelse att näringsidkarna behandlas jämbördigt, för att samma konkurrensförutsättningar skall garanteras alla företagare inom branschen.

HIRVOX OY:S STÄLLNING

Hirvox Oy:s firma har 29.5.1986 ändrats till Xova Oy, Xova Oy har 10.6.1986 försatts i konkurs.

Den tillfälliga förvaltaren av Xova Oy:s konkursbo har 9 och 11.6.1986 till marknadsdomstolen lämnat skriftliga meddelanden härom och begärt, att utslag måtte ges i ärende där partens namn är Xova Oy och inte Hirvox Oy, och särskilt att Xova Oy måtte namnges som det bolag som blir föremål för eventuella förbuds- eller rättelseåtgärder, samt att Xova Oy inte måtte dömas att betala det utsatta vitet.

MOTIVERING FÖR MARKNADSDOMSTOLENS AVGÖRANDE

Marknadsdomstolen har på de grunder som nämns i dess utslag 1980:17 ansett att det faktum att ett bolag försatts i konkurs inte utgör hinder för att en ansökan behandlas i marknadsdomstolen. Därför har marknadsdomstolen trots Xova Oy:s, tidigare Hirvox Oy:s, konkurs prövat ansökan.

1. Marknadsdomstolen har genom sitt utslag 1981:5 av 26.2.1981 med stöd av 2 kap. 1 § och 7 § 1 mom. KSL vid vite av 100 000 mark förbjudit Hirvox Oy att vid sin marknadsföring till konsumenter lämna sådant eller därmed jämställt erbjudande beträffande kontokredit, som framgår av avsnitt I i motiveringen, som är ägnat att ge en vilseledande fördelaktig bild av priset på en nyttighet som anskaffats på kontokredit i jämförelse med kontantpriset.

I de marknadsföringsannonser som låg till grund för förbudet hade specificerade konsumtionsnyttigheter utbjudits på kontokredit så att i annonsen angavs handpenningens andel vid kontokredit och produktens kontantpris utan att det presiserades att det uttryckligen var frågan om kontantpriset. I annonserna fanns inga uppgifter om det sammanlagda priset på de nyttigheter som anskaffades på kontokredit.

I punkt I i motiveringen till marknadsdomstolens avgörande sades bl.a.: "Marknadsdomstolen fastslår, att det inte finns någon speciell lagstiftning angående s.k. konsumentkrediter och att kontantkrediter erbjuds såväl med som utan ränta. Vid bedömning av marknadsföring av kontokrediter med stöd av bestämmelserna i KSL anser marknadsdomstolen, att reklamen inte får vara sådan, att den hos konsumenten kan ge upphov till missförstånd beträffande totalpriset på den

nyttighet, som skall skaffas på kontokredit och förhållandet mellan det nämnda totalpriset och kontantpriset.

I bolagens erbjudande har det lämnats en sådan bild, att i annonsen har för konsumenten väsentliga avtalsvillkor angivits. I annonsen har nämnts, att avkortningen av kontokrediten sker månatligen enligt ett överenskommet betalningsprogram och att i betalningarna ingår "kreditavgift". Enligt kontokreditavtalet ingår i avbetalningsposterna kreditavgift samt avkortning och ränta. Priset på en färg-TV köpt på kontokredit är väsentligt högre än priset på en, som köpts kontant. Genom att underlåta att redogöra för innehållet i och storleken på den i annonsen avsedda "kreditavgiften" och genom att som jämförande prisuppgift ange kontantpriset, delvis t.o.m. utan att ange "kontantpris", har bolaget i sina erbjudanden lämnat en vilseledande fördelaktig bild av det totalpris, som konsumenten måste betala om han köper en färg-TV med användning av den erbjudna kontokrediten.

På ovan angivna grunder finner marknadsdomstolen, att bolagens nämnda marknadsföring vad prisuppgifterna beträffar är otillbörlig".

Hirvox Oy har 19.5.1985 i Helsingin Sanomat publicerat en annons där bolaget bl.a. bjuder ut en stereoradiobandspelare av märket Sharp och om den med stor stil meddelar "första betalningsraten först i augusti och därefter bara 50,- i månaden". I textdelen med mindre stil i samma annons meddelas utöver de tekniska uppgifterna om produkten "Förmånligt priserbjudande nu 795,-". KO har framlagt också andra annonser publicerade av Hirvox Oy år 1985, där som prisuppgifter för de nyttigheter som erbjuds på kredit endast anges storleken av den månadsrat som konsumenten måste betala och som jämförelsepris kontantpriset.

Enligt Hirvox Oy:s redogörelse var det i annonserna från år 1985 frågan om marknadsföring av ett visst finansieringsbolags kreditkortskrediter. Dessutom har de nyttigheter som nämns i annonserna kunnat köpas med ett visst annat kreditkort.

Förbudet i marknadsdomstolens utslag 1981:5 gällde ett erbjudande om kontokrediter. Enligt den terminologi som användes år 1981 var "kontokredit" en allmän benämning som täckte bl.a. engångskrediter och kreditkortskrediter. Också i regeringens proposition till riksdagen med förslag till lagstiftning om konsumentkrediter (reg.prop.nr 88/1985 rd., s.22) nämns: "Kreditkortskrediterna är ett slags kontokrediter." I förbudet av år 1981 eller i motiveringen till det finns ingenting som tyder på att förbudet skulle vara begränsat till enbart de kontokrediter som Hirvox Oy själv erbjuder eller till engångskrediter. Vid marknadsföringen både år 1981 och år 1985 har marknadsföringen av krediten skett i form av marknadsföring av en namngiven nyttighet.

På ovan angivna grunder anser marknadsdomstolen, att förbudet av år 1981 gäller också Hirvox Oy:s nu ifrågavarande marknadsföring år 1985 trots att det i det sistnämnda fallet var frågan om kreditkortskrediter och Hirvox Oy inte formellt är fordringsägare.

I den ovan nämnda annonsen som publicerades 19.5.1985 har Hirvox Oy som uppgifter om priset vid kreditköp endast meddelat månadsratens storlek (50,-), men inte antalet månadsrater, samt som jämförelsepris "Förmånligt priserbjudande nu 795,-". Marknadsföringen är ägnad att ge konsumenten en bild av att han får nyttigheten till det utannonserade "förmånliga priserbjudandet" genom att betala ett motsvarande antal månadsrater. Den konsument som utnyttjar den erbjudna krediten måste dock också betala kreditkostnaderna.

På ovan nämnda grunder anser marknadsdomstolen, att Hirvox Oy i sin marknadsföring har givit en vilseledande fördelaktig bild av priset på en nyttighet anskaffad på kredit i jämförelse med kontantpriset. Därmed har bolaget brutit mot marknadsdomstolens förbud 1981:5.

2. Hirvox Oy har 24.5.1985 i Uusi Suomi publicerat en annons med erbjudande om hemdatorer av märkena Commodore och Toshiba. Som prisuppgifter anges endast "Första betalningsraten först den 21 augusti och den också bara 150,-" (Commodore) och "200,-" (Toshiba) samt "Därefter lika stora månatliga rater".

Också i detta fall har det närmast varit frågan om marknadsföring av ett visst finansieringsbolags kreditkortskrediter. Av annonsen framgår inte vilket slag av kredit marknadsföringen gäller.

Kreditkortsköpen har flera särdrag. En konsument som skaffar ett kreditkort i syfte att köpa en enskild nyttighet binder sig åtminstone för den tid han betalar den köpta nyttigheten vid ett visst kreditkort och det kan styra konsumentens övriga köpbeslut samt påverka hans framtida verksamhets- och valmöjligheter. För en konsument som omsorgsfullt vill styra sitt köpsbeteende är det viktigt att veta att det är frågan om en kredit med ett allmänt kreditkort. Det kan också för konsumenten vara viktigt att få veta till vem han kommer att stå i kreditförhållande.

På ovan nämnda grunder anser marknadsdomstolen, att konsumenten vid marknadsföring där enskilda nyttigheter erbjuds på kreditkortskredit, har ett motiverat behov att redan genom annonseringen få veta vilket kreditkortssystem det är frågan om. Därför är marknadsföring av det här nämnda slaget, där det inte meddelas att det är frågan om kreditkortskrediter beviljade av någon annan än säljaren själv, otillbörlig mot konsumenten.

Uppgifterna om nyttighetens pris är viktiga för konsumentens köpbeslut. I marknadsföring som innehåller prisuppgifter måste nyttighetens sammanlagda pris anges tydligt och på ett för konsumenten lättförståeligt sätt. En marknadsföring där som prisuppgift anges endast den månatliga återbetalningsraten har väsentliga brister vad prisuppgifterna beträffar. Utgående från en sådan marknadsföring är det omöjligt att göra några prisjämförelser mellan olika nyttigheter eller att få någon bild av den erbjudna nyttighetens kontant- och kreditpris eller av hur förmånligt erbjudandet är.

En marknadsföring, där specificerade produkter saluförs på kredit och den månatliga återbetalningsraten samtidigt anges, är ägnad att leda till missförstånd, om det inte samtidigt ges tillräckliga uppgifter om nyttighetens pris och krediten. För att konsumenten skall kunna göra prisjämförelser och avgöra om den erbjudna krediten är lönsam, måste såväl kontantpriset som kreditpriset anges. I frågan om kreditkortskrediter är det motiverat att det klart anges för hur lång tid konsumenten binder sig. För att konsumenten på ett sakenligt sätt skall kunna överväga kreditformens för

månlighet och jämföra den t.ex. med ett banklån, måste också den årliga räntesatsen anges.

På ovan nämnda grunder anser marknadsdomstolen, att Hirvox Oy:s marknadsföring på grund av bristfälliga prisuppgifter har varit otillbörlig mot konsumenterna.

Med beaktande av, att Xova Oy, vartill Hirvox Oy:s firma har ändrats, har försatts i konkurs och enligt uppgift inte kommer att fortsätta med sin verksamhet, anser marknadsdomstolen att det inte finns skäl att förstärka det tidigare förbudet med ett nytt högre vite eller att förstärka detta nya förbud med vite.

MARKNADSDOMSTOLENS AVGÖRANDE

Marknadsdomstolen finner riktigt att utdöma Xova Oy att betala det vite om etthundratusen (100 000) mark som marknadsdomstolen i sitt utslag av 26.2.1981 har utsatt till förstärkade av förbudet för Hirvox Oy.

Vidare finner marknadsdomstolen det riktigt att med stöd av 2 kap. 1 § 1 mom. och 7 § 1 mom. KSL förbjuda Xova Oy att till konsumenterna marknadsföra specificerade varor för köp på kreditkortskredit på så sätt att kreditens månatliga återbetalningsrat anges som exempel, om det inte samtidigt anges vilket kreditkortssystem det är frågan om, vilket som är varans kreditpris och kontantpris samt hur många de månatliga återbetalningsraterna för krediten blir och hur stor den årliga räntesatsen är.

Förbuden skall iakttagas omedelbart.

Yrkandena förkastas i övrigt.

Närvarande: Huttunen, ordförande, Valkonen, viceordförande, Wilhelmsson, Aaltonen, Heiniö, Maijala, Mustonen, Ollikainen och Tammilehto.