Labour Court allows claims based on employment contract statute rather than expired labour law statute.

Työtuomioistuin on 3.3.2023 antamassaan välituomiossa TT 2023:16 katsonut, että kanteessa tarkoitetun miehistövarallaoloa suorittaneen palomiehen varallaoloksi luettu aika tuli lukea työajaksi.

Työehtosopimukseen perustuvien suoritusvaatimusten osalta katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty asiassa sovellettavan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaisessa määräajassa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.

Asia

Työaikaa koskeva riita

Kantaja

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

Vastaaja

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuultava

Kuopion kaupunki

ASIAN KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2021

Suullinen valmistelu 13.10.2022

Pääkäsittely 22. — 24.11.2022

Asiat R 79/20, 20119/2021, 20200/2021 ja 20121/2021 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

Välituomio 3.3.2023 (TT 2023:16)

ASIAN TAUSTA

Työtuomioistuin on tässä asiassa 3.3.2023 antamallaan välituomiolla taltionumero H20 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.5.2018 — 30.4.2021 Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

A on ollut sivutoimisessa työsuhteessa kaupunkiin.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n oikeudesta vaadittuihin palkkasaataviin.

Välituomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, ovatko saatavat joiltain osin vanhentuneita.

KANNE

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että Kuopion kaupunki velvoitetaan maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia A:lle ajalta 1.5.2018 — 30.4.2021 yhteensä 44.103,92 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

2.615,65 eurolle 31.12.2018 lukien;

17.293,66 eurolle 31.12.2019 lukien;

20.300,73 eurolle 31.12.2020 lukien ja

3.893,89 eurolle 31.12.2021 lukien.

Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Koska varallaoloksi luettu aika tuli lukea KVTES:n mukaiseksi työajaksi, A:lla on oikeus työajalta KVTES:n mukaisiin saataviin, joita ovat tuntipalkka, sunnuntaityökorvaus, iltatyökorvaus, yötyökorvaus, lauantaityökorvaus, lisätyökorvaus, ylityökorvaus ja viikkolepokorvaus.

Ratkaisu KKO 2023:92 kaventaa, ei suinkaan lavenna, ratkaisun KKO 2018:10 soveltamisalaa. Korkein oikeus toteaa, ettei ratkaisu laajenna työaikalain kanneaikasäännöksen soveltamisalaa. Se itse asiassa päin vastoin osoittaa, että työaikaliitännäiseen saatavaan voidaan soveltaa työsopimuslain vanhentumissäännöksiä. Joka tapauksessa työtuomioistuin on jo työsuhteisten osalta tehnyt ratkaisuun KKO 2018:10 nähden erilaisen ratkaisun TT 2019:30, jota ratkaisua korkein oikeus ei purkanut KKO 2020:77. Huomionarvoista on se, että työtuomioistuin perusteli ratkaisuaan useilla eri näkökohdilla ja oikeudellisilla perusteilla. Tässä asiassa ei ole mitään perusteita päätyä aiemmasta ratkaisukäytännöstä poikkeavaan ratkaisuun.

Vastaajan väitteen mukainen ratkaisu myös vakavasti murtaisi A:n luottamuksensuojaa tasapuoliseen ja yhdenveroiseen kohteluun tuomioistuimessa. Hän on tehnyt samaa varallaoloa saman työnantajan lukuun kuin asiassa TT 2022:30 ja osin vielä samana aikana. Tuossa asiassa työtuomioistuin velvoitti Kuopion kaupungin maksamaan viranhaltijoille saatavia vuosilta 2013 — 2018 eivätkä saatavat siis olleet vanhentuneita. Jos työtuomioistuin päätyisi erilaiseen ratkaisuun kuin edellä mainitussa asiassa ja katsoisi, että jostakin satunnaisesta päivästä lukien viranhaltijoiden ja/tai työsuhteisten osalta sovellettava vanhentumissäännös vaihtuisi toiseen säännökseen, eivät asian TT 2022:30 vaatimuksenesittäjä ja A olisi tasaveroisessa asemassa tuomioistuimessa.

Kantaja ei katso tässä oikeudenkäynnissä tarpeelliseksi ottaa kantaa siihen, onko sivutoimisessa työsuhteessa olleella A:lla ollut säännöllistä työaikaa ja muodostuisiko hänelle vain lisä- ja mahdollisesti ylityötä ja muodostuisivatko vaatimukset kokonaisuudessaan työaikakorvauksista. Tämä saattaisi muodostaa oman työehtosopimusta koskevan erimielisyytensä, joka on kuitenkin tarpeeton ratkaista, koska sovellettava vanhentumissäännös on työsopimuslain 13 luvun 9 §.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat vaatineet, että kanteessa esitetty suoritusvaatimus hylätään ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukainen vanhentumisaika ei tule asiassa sovellettavaksi. Asiassa on sovellettava työaikalain (605/1996) 38 §:n mukaista kanneaikaa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:10 katsonut, että työaikakorvauksiin on sovellettava työaikalain 38 §:n kanneaikamääräystä siitä riippumatta, perustuuko työaikakorvausvaatimus lakiin, työehtosopimukseen vai työsopimukseen. Korkein oikeus on perustellut asiaa työaikalain 37 §:n määräyksellä työaikakirjanpidon säilyttämisestä. KVTES:ssä on sovittu, että työaikalain määräyksiä työaikakirjanpidosta sovelletaan.

Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään siitä, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia siitä riippumatta, onko työaikakorvausten perusteena laki, työehtosopimus vai työsopimus. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Korkein oikeus on edelleen ennakkopäätöksessään KKO 2023:92 katsonut viitaten aiempaan ennakkoratkaisuunsa KKO 2018:10, että työaikakorvausten vanhentumiseen tulee soveltaa työaikalain mukaista kahden vuoden kanneaikaa silloinkin, kun työaikakorvauksista on sovittu työehtosopimuksessa. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Työsopimuslain vanhentumissäännöksen soveltaminen työaikalain kanneaikasäännöksen sijaan perustuisi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

KVTES III luvun 2 §:ssä on sovittu, että työaikalain alaisten viranhaltijoiden / työntekijöiden palvelussuhteissa sovelletaan muun muassa työaikalain kanneaikasäännöstä.

A:n työaikakorvauksia koskeva kanne on saatettu vireille 31.12.2021, minkä vuoksi kaikki vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava vanhentuneiksi.

A on ollut sivutoimisessa työsuhteessa. Hänellä ei ole ollut säännöllistä työaikaa. KVTES III luvun 13 §:n 1 momentissa on sovittu, että ”lisätyötä on työnantajan aloitteesta viranhaltijan/työntekijän säännöllisen työajan lisäksi tehty työ, joka ei ole ylityötä”. Kun säännöllistä työaikaa ei ole ollut, kaikki työaika on lisätyötä, ellei se ole ylityötä. Kun varallaolo on luettu jälkikäteen työajaksi, muodostuu siitä hänelle lisä- ja ylityötä sekä muita KVTES:n III lukuun perustuvia työaikakorvauksia: sunnuntaityökorvaus (18 § 1 mom.), lauantaityökorvaus (18 § 2 mom.), iltatyökorvaus (19 § 1 mom.), yötyökorvaus (19 § 2 mom.) ja viikkolepokorvaus (24 §). Vaatimukset muodostuvat kokonaisuudessaan työaikakorvauksista, jolloin vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava kokonaisuudessaan vanhentuneiksi.

Vanhentunut määrä on 2.615,65 euroa.

Mikäli vastoin vastaajien kantaa, asiassa sovelletaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista vanhentumisaikaa, ei kaupungilla ja KT:lla ole huomauttamista vaatimuksen enimmäismäärään 44.103,92 euroa.

Vaikka työtuomioistuin on aiemmin ratkaissut Kuopion kaupunkia koskevan asian TT 2022:30, ei se estä työtuomioistuinta soveltamasta tässä asiassa työaikalain 38 §:n kanneaikasäännöstä. Oikeustila on em. tuomion jälkeen muuttunut siten, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2018:10 mukainen oikeustila on vakiintunut.

TODISTELU

Ei nimettyä todistelua.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työtuomioistuin on 3.3.2023 antamallaan välituomiolla taltionumero H20 katsonut, että A:n ajalla 1.5.2018 — 30.4.2021 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka kanteen mukaan muodostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Riitaa on siitä, ovatko vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin katsottava vanhentuneiksi. Kanne on nostettu 31.12.2021. Osapuolet ovat eri mieltä siitä, tuleeko asiassa sovellettavaksi työaikalain (605/1996) 38 §:n kanneaikaa koskeva säännös vai työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumissäännös. Jos asiassa tulee sovellettavaksi työaikalain 38 §:n säännös, vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava vanhentuneiksi.

Työtuomioistuin kiinnittää huomiota siihen, että vuoden 2004 alusta voimaan tulleen työsopimuslain 13 luvun 9 §:n muutoksen myötä viiden vuoden vanhentumisaika ulotettiin koskemaan kaikkia työsuhteen kestäessä velottavia palkkasaatavia siitä riippumatta, perustuvatko ne työsopimuslakiin, työehtosopimukseen vai työsopimukseen. Ainoastaan työaikalakiin ja vuosilomalakiin perustuvat saatavat jäivät kanneaikasääntelyn varaan. (Ks. HE 187/2002 vp s. 91. Ks. myös vuosilomalakia koskeva HE 238/2004 vp s. 77.) Oikeuskirjallisuudessa Kröger ja Orasmaa ovatkin katsoneet, että työehtosopimussaatavia, kuten lomarahoja, koskee viiden vuoden vanhentumisaika (Tarja Kröger ja Pekka Orasmaa, Vuosilomalaki, 2015, s. 289 — 290).

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:77 katsonut, että työtuomioistuimen täysistuntoratkaisu TT 2019:30 ei perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen eikä sitä voitu siten purkaa. Ratkaisussaan korkein oikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, ja että vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovellettu säännös ole ollut tulkinnanvarainen eikä myöskään sisältänyt tuomioistuimelle jätettyä harkinnanvaraa. Tuomion purkaminen edellyttää, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä. (Ks. tuomion 16 kohta ja siellä mainittu oikeuskäytäntö.)

Tässä asiassa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat vedonneet siihen, että työsopimuslain vanhentumissäännöksen soveltaminen työaikalain kanneaikasäännöksen sijaan perustuisi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ja että korkeimman oikeuden omaksumaa tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä.

Edellä lausutuilla ja edellä kerrotusta ratkaisukäytännöstään ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Tuomiolauselma

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kuopion kaupungin vanhentumista koskeva väite hylätään.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Ari Wirén, Risto Lerssi, Mika Lallo, Paula Ilveskivi ja Samuli Hiilesniemi jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Välituomio on yksimielinen.