Labor court dismisses claim that firemen's leave time is work time, ruling claims not time-barred.

Työtuomioistuin on 3.3.2023 antamassaan välituomiossa TT 2023:14 katsonut, että kanteessa tarkoitettujen, yksikönjohtaja- ja miehistövarallaoloa suorittaneiden palomiesten varallaoloksi luettu aika tuli lukea työajaksi.

Työehtosopimukseen perustuvien suoritusvaatimusten osalta katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Viranhaltijoita koskevat vaatimukset oli esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:n mukaisessa määräajassa ja työsuhteisia koskevat vaatimukset työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaisessa määräajassa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.

Asia

Työaikaa koskeva riita

Kantaja

Julkisen alan unioni JAU ry

Vastaaja

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuultava

Kuopion kaupunki

ASIAN KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2021

Suullinen valmistelu 13.10.2022

Pääkäsittely 22. — 24.11.2022

Asiat R 79/20, 20119/2021, 20200/2021 ja 20121/2021 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

Välituomio 3.3.2023 (TT 2023:14)

ASIAN TAUSTA

Työtuomioistuin on tässä asiassa 3.3.2023 antamallaan välituomiolla taltionumero H18 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, B:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, C:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, D:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, E:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, F:n ajalla 1.1.2019 — 18.6.2021, G:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, H:n ajalla 1.1.2016 — 18.6.2021, J:n ajalla 1.1.2014 — 18.6.2021, K:n ajalla 1.1.2019 — 18.6.2021, L:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, M:n ajalla 1.1.2015 — 18.6.2021, N:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, O:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, P:n ajalla 1.1.2016 — 18.6.2021, Q:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, R:n ajalla 1.1.2018 — 33 (34) 18.6.2021, S:n ajalla 1.1.2017 — 18.6.2021, T:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, U:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021, V:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021 ja W:n ajalla 1.1.2018 — 18.6.2021 Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

A, B, D, E, F, G, H, K, N, O, Q, R, T, U, V ja W ovat olleet virkasuhteessa kaupunkiin.

M on ollut työsuhteessa kaupunkiin.

J ja S ovat olleet sivutoimisessa työsuhteessa kaupunkiin.

L on ollut aikavälillä 1.1. — 31.5.2018 sivutoimisessa työsuhteessa ja muutoin virkasuhteessa kaupunkiin.

C on ollut aikaväleillä 1.1. — 16.6.2018 ja 12.8. — 8.9.2019 sivutoimisessa työsuhteessa ja muutoin virkasuhteessa kaupunkiin.

P on ollut vaatimuksia koskevana aikana virkasuhteissa seuraavasti: 2.7. — 5.8.2018, 3.6. — 30.6.2019, 6.7. — 7.8.2020, 7.6. — 31.7.2021. Muuna aikana hän on toiminut sivutoimisessa työsuhteessa.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys kanteessa tarkoitettujen henkilöiden oikeudesta vaadittuihin palkkasaataviin.

Välituomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, ovatko saatavat joiltain osin vanhentuneita.

KANNE

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin velvoittaa Kuopion kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 307.238,34 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

80.649,88 eurolle 31.12.2018 lukien;

85.228,40 eurolle 31.12.2019 lukien;

97.721,56 eurolle 31.12.2020 lukien ja

43.638,50 eurolle 31.12.2021 lukien.

B:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 239.662,64 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

65.413,24 eurolle 31.12.2018 lukien;

67.108,77 eurolle 31.12.2019 lukien;

65.672,25 eurolle 31.12.2020 lukien ja

41.468,38 eurolle 31.12.2021 lukien.

C:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 184.440,06 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

44.000,14 eurolle 31.12.2018 lukien;

62.183,26 eurolle 31.12.2019 lukien;

53.825,82 eurolle 31.12.2020 lukien ja

24.430,84 eurolle 31.12.2021 lukien.

D:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 268.591,74 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

79.282,93 eurolle 31.12.2018 lukien;

72.099,27 eurolle 31.12.2019 lukien;

80.136,86 eurolle 31.12.2020 lukien ja

37.072,67 eurolle 31.12.2021 lukien.

E:lle ajalta 1.1.2017 — 18.6.2021 yhteensä 210.590,57 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

1.139,18 eurolle 31.12.2017 lukien;

54.862,45 eurolle 31.12.2018 lukien;

59.622,78 eurolle 31.12.2019 lukien;

64.718,17 eurolle 31.12.2020 lukien ja

32.526,35 eurolle 31.12.2021 lukien.

F:lle ajalta 1.1.2019 — 18.6.2021 yhteensä 181.564,88 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

72.716,92 eurolle 31.12.2019 lukien;

76.557,76 eurolle 31.12.2020 lukien ja

32.290,21 eurolle 31.12.2021 lukien.

G:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 160.039,08 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

64.599,13 eurolle 31.12.2018 lukien;

68.142,22 eurolle 31.12.2019 lukien ja

27.297,74 eurolle 31.12.2020 lukien.

H:lle ajalta 1.1.2016 — 18.6.2021 yhteensä 88.307,00 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

41.383,30 eurolle 31.12.2016 lukien;

35.180,15 eurolle 31.12.2017 lukien;

11.122,65 eurolle 31.12.2018 lukien ja

620,90 eurolle 31.12.2019 lukien.

J:lle ajalta 1.1.2016 — 18.6.2021 yhteensä 124.930,90 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

28.789,91 eurolle 31.12.2016 lukien;

33.249,28 eurolle 31.12.2017 lukien;

25.358,03 eurolle 31.12.2018 lukien;

17.132,70 eurolle 31.12.2019 lukien;

18.235,92 eurolle 31.12.2020 lukien ja

2.165,08 eurolle 31.12.2021 lukien.

K:lle ajalta 1.1.2019 — 18.6.2021 yhteensä 155.566,03 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

64.148,68 eurolle 31.12.2019 lukien;

64.587,90 eurolle 31.12.2020 lukien ja

26.826,45 eurolle 31.12.2021 lukien.

L:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 181.639,81 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

42.718,80 eurolle 31.12.2018 lukien;

59.262,29 eurolle 31.12.2019 lukien;

55.749,07 eurolle 31.12.2020 lukien ja

23.909,64 eurolle 31.12.2021 lukien.

M:lle ajalta 8.12.2015 — 18.6.2021 yhteensä 232.998,30 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

2.642,41 eurolle 31.12.2015 lukien;

35.570,44 eurolle 31.12.2016 lukien;

34.088,09 eurolle 31.12.2017 lukien;

44.615,78 eurolle 31.12.2018 lukien;

45.236,28 eurolle 31.12.2019 lukien;

47.504,68 eurolle 31.12.2020 lukien ja

23.340,63 eurolle 31.12.2021 lukien.

N:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 208.337,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

57.189,54 eurolle 31.12.2018 lukien;

59.743,01 eurolle 31.12.2019 lukien;

64.383,03 eurolle 31.12.2020 lukien ja

27.021,57 eurolle 31.12.2021 lukien.

O:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 264.220,95 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

74.677,37 eurolle 31.12.2018 lukien;

75.304,36 eurolle 31.12.2019 lukien;

79.988,23 eurolle 31.12.2020 lukien ja

34.250,99 eurolle 31.12.2021 lukien.

P:lle ajalta 1.1.2016 — 18.6.2021 yhteensä 194.538,91 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

7.776,72 eurolle 31.12.2016 lukien;

23.833,76 eurolle 31.12.2017 lukien;

43.254,99 eurolle 31.12.2018 lukien;

50.338,06 eurolle 31.12.2019 lukien;

49.805,67 eurolle 31.12.2020 lukien ja

19.529,70 eurolle 31.12.2021 lukien.

Q:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 220.262,12 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna 57.930,54 eurolle 31.12.2018 lukien;

60.685,84 eurolle 31.12.2019 lukien;

64.012,68 eurolle 31.12.2020 lukien ja

37.633,07 eurolle 31.12.2021 lukien.

R:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 307.109,54 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

88.307,30 eurolle 31.12.2018 lukien;

86.377,96 eurolle 31.12.2019 lukien;

88.826,13 eurolle 31.12.2020 lukien ja

43.598,14 eurolle 31.12.2021 lukien.

S:lle ajalta 1.1.2017-31.12.2021 yhteensä 127.817,99 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

30.426,66 eurolle 31.12.2017 lukien;

25.952,09 eurolle 31.12.2018 lukien;

26.436,44 eurolle 31.12.2019 lukien;

30.362,74 eurolle 31.12.2020 lukien ja

14.640,05 eurolle 31.12.2021 lukien.

T:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 217.315,37 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

59.995,45 eurolle 31.12.2018 lukien;

63.179,48 eurolle 31.12.2019 lukien;

65.431,49 eurolle 31.12.2020 lukien ja

28.708,96 eurolle 31.12.2021 lukien.

U:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 196.252,42 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

58.330,48 eurolle 31.12.2018 lukien;

47.626,70 eurolle 31.12.2019 lukien;

61.241,15 eurolle 31.12.2020 lukien ja

29.054,10 eurolle 31.12.2021 lukien.

V:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 241.758,05 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

64.908,49 eurolle 31.12.2018 lukien;

66.921,40 eurolle 31.12.2019 lukien;

69.315,18 eurolle 31.12.2020 lukien ja

40.612,98 eurolle 31.12.2021 lukien.

W:lle ajalta 1.1.2018 — 18.6.2021 yhteensä 291.652,75 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

82.607,72 eurolle 31.12.2018 lukien;

83.138,88 eurolle 31.12.2019 lukien;

84.426,31 eurolle 31.12.2020 lukien ja

41.479,85 eurolle 31.12.2021 lukien.

Lisäksi Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Koska varallaoloksi luettu aika tuli lukea KVTES:n mukaiseksi työajaksi, kanteessa tarkoitetuilla henkilöillä on oikeus työajalta KVTES:n mukaisiin saataviin, joita ovat tuntipalkka, sunnuntaityökorvaus, iltatyökorvaus, yötyökorvaus, lauantaityökorvaus, lisätyökorvaus, ylityökorvaus ja viikkolepokorvaus.

Viranhaltijat

Viranhaltijoiden saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita.

Työtuomioistuin (TT 2021:25) on ratkaissut virkasuhteisten osalta, että sovellettava vanhentumissäännös on viranhaltijalaki eikä työaikalaki. Kantaja vetoaa ratkaisun perusteluihin kaikilta osin. Olosuhteet ovat samat.

Lisäksi KHO katsoi päätöksessään 5.5.2022/21, että sovellettavaksi tulee viranhaltijalaki.

Vastaaja on tässä asiassa vedonnut korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen KKO 2018:10, korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2020:77, työaikalain esitöihin sekä KVTES III luvun 2 §:ään. Vastaaja esitti samat argumentit asiassa TT 2021:25 ja työtuomioistuin on ottanut niihin kantaa. Asiassa ei ole aihetta muuttaa aiempaa ratkaisukäytäntöä.

Edellä mainittujen ratkaisujen jälkeen oikeustila ei ole muuttunut. Korkeimman oikeuden ratkaisulla KKO 2023:92 ei edes teoriassa voisi olla merkitystä asiassa, koska korkeimman oikeuden toimivaltaan ei kuulu viranhaltijalain soveltaminen.

Työsuhteiset

Työsuhteisten työntekijöiden saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita. H ja S sekä osan vaatimusajasta L ja C ovat olleet sivutoimisessa työsuhteessa. Kantaja ei katso tässä oikeudenkäynnissä tarpeelliseksi ottaa kantaa siihen, onko heillä ollut säännöllistä työaikaa ja muodostuisiko heille vain lisä- ja mahdollisesti ylityötä ja muodostuisivatko vaatimukset kokonaisuudessaan työaikakorvauksista. Tämä saattaisi muodostaa oman työehtosopimusta koskevan erimielisyytensä, joka on kuitenkin tarpeeton ratkaista, koska sovellettava vanhentumissäännös on työsopimuslain 13 luvun 9 §.

Ratkaisu KKO 2023:92 kaventaa, ei suinkaan lavenna, ratkaisun KKO 2018:10 soveltamisalaa. Korkein oikeus toteaa, ettei ratkaisu laajenna työaikalain kanneaikasäännöksen soveltamisalaa. Se itse asiassa päin vastoin osoittaa, että työaikaliitännäiseen saatavaan voidaan soveltaa työsopimuslain vanhentumissäännöksiä.

Joka tapauksessa työtuomioistuin on jo työsuhteisten osalta tehnyt ratkaisuun KKO 2018:10 nähden erilaisen ratkaisun TT 2019:30, jota ratkaisua korkein oikeus ei purkanut KKO 2020:77. Huomionarvoista on se, että työtuomioistuin perusteli ratkaisuaan useilla eri näkökohdilla ja oikeudellisilla perusteilla. Tässä asiassa ei ole mitään perusteita päätyä aiemmasta ratkaisukäytännöstä poikkeavaan ratkaisuun.

Muuta

Vastaajan väitteen mukainen ratkaisu myös vakavasti murtaisi vaatimuksenesittäjien luottamuksensuojaa tasapuoliseen ja yhdenveroiseen kohteluun tuomioistuimessa. He ovat tehneet samaa varallaoloa saman työnantajan lukuun kuin asiassa TT 2022:30 ja osin vielä samana aikana. Tuossa asiassa työtuomioistuin velvoitti Kuopion kaupungin maksamaan viranhaltijoille saatavia vuosilta 2013 — 2018 eivätkä saatavat siis olleet vanhentuneita. Jos työtuomioistuin päätyisi erilaiseen ratkaisuun kuin em. asiassa ja katsoisi, että jostakin satunnaisesta päivästä lukien viranhaltijoiden ja/tai työsuhteisten osalta sovellettava vanhentumissäännös vaihtuisi toiseen säännökseen, eivät asian TT 2022:30 ja tämän asian vaatimuksenesittäjät olisi tasaveroisessa asemassa tuomioistuimessa.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat vaatineet, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Asiassa on sovellettava työaikalain (605/1998) 38 §:n mukaista kanneaikaa. Kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:n tai työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukainen vanhentumisaika ei tule asiassa sovellettavaksi. Kunnallisessa viranhaltijalaissa, työsopimuslaissa tai lakien esitöissä ei todeta, että kyseisen lain mukaista vanhentumissäännöstä sovellettaisiin nimenomaan työaikakorvauksiin.

Uuden työaikalain esitöissä (HE 158/2018 vp s. 42) on todettu seuraavasti: ”Lain kanneaikasäännös on kirjoitettu vastaamaan voimassa olevan työaikalain kanneaikasäännöstä muutoin kuin valtion virkamiesten osalta, joiden työaikasaatavien kanneaika määräytyisi valtion virkamieslain mukaan. Sen sijaan muissa virkasuhteissa sovellettaisiin edelleen työaikalain kanneaikasäännöksiä.” Esitöistä voidaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhaa työaikalakia (605/1996) sovellettaessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa. Työaikalain kanneaikamääräyksen soveltamatta jättäminen olisi lainsäätäjän selvästi lain esitöissä ilmaiseman tarkoituksen vastaista.

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2018:10 katsonut, että työaikakorvauksiin on sovellettava työaikalain 38 §:n kanneaikamääräystä siitä riippumatta, perustuuko työaikakorvausvaatimus lakiin, työehtosopimukseen vai työsopimukseen. Korkein oikeus on perustellut asiaa työaikalain 37 §:n määräyksellä työaikakirjanpidon säilyttämisestä. KVTES:ssä on sovittu, että työaikalain 37 §:n määräyksiä työaikakirjanpidosta sovelletaan. Ratkaisun KKO 2018:10 ilmentämää tulkintaohjetta tulee soveltaa työntekijöihin ja viranhaltijoihin.

Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään siitä, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia siitä riippumatta, onko työaikakorvausten perusteena laki, työehtosopimus vai työsopimus. Korkein oikeus on edelleen ennakkopäätöksessään KKO 2023:92 katsonut viitaten aiempaan ennakkoratkaisuunsa KKO 2018:10, että työaikakorvausten vanhentumiseen tulee soveltaa työaikalain mukaista kahden vuoden kanneaikaa silloinkin, kun työaikakorvauksista on sovittu työehtosopimuksessa. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Kunnallisen viranhaltijalain tai työsopimuslain vanhentumissäännöksen soveltaminen työaikalain kanneaikasäännöksen sijaan perustuisi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

Kantajan viittaama korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO 21/2022 (muu kuin vuosikirjapäätös) on ristiriidassa edellä mainitun työaikalain esitöiden (HE 158/2022 vp s. 42) kanssa. Se on lisäksi ristiriidassa sen kanssa, että korkeimman oikeuden tuomioiden 2018:10, 2020:77 ja 2023:92 mukaan työaikalain kanneaika tulee sovellettavaksi yleisen palvelussuhdetta koskevan lain vanhentumisajan sijaan, kun kyse on työaika- tai niihin verrattavista korvauksista. Työaikalain ja yleisen palvelussuhdetta koskevan lain välisen suhteen tulee olla sama riippumatta palvelussuhdelajista.

KVTES III luvun 2 §:ssä on sovittu, että työaikalain alaisten viranhaltijoiden / työntekijöiden palvelussuhteissa sovelletaan muun muassa työaikalain kanneaikasäännöstä.

Viranhaltijat ja M ovat toimineet kokoaikaisissa palvelussuhteissa. Heidän saatavavaatimuksensa muodostuvat pelkästään erilaisista KVTES:n III luvun mukaisista työaikakorvauksista.

Vaatimuksenesittäjien työaikakorvauksia koskeva kanne on saatettu vireille 31.12.2021, minkä vuoksi kaikki vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava vanhentuneiksi.

Vanhentunut määrä on vaatimuksenesittäjittäin seuraava:

A 80.649,88 euroa

B 65.413,24 euroa

C 44.000,14 euroa

E 54.862,45 euroa

D 79.282,93 euroa

F F:llä ei 2018 tai aiempia vaatimuksia

G 64.599,13 euroa

H 87.686,11 euroa

J 87.397,21 euroa

K K:lla ei 2018 tai aiempia vaatimuksia

L 42.718,80 euroa

M 116.916,72 euroa

N 57.189,54 euroa

O 74.677,37 euroa

P 74.865,47 euroa

Q 57.930,54 euroa

R 88.307,30 euroa

S 56.378,75 euroa

T 59.995,45 euroa

U 58.330,48 euroa

V 64.908,49 euroa

W 82.607,72 euroa.

Mikäli vastoin vastaajien kantaa työtuomioistuin katsoo, että asiassa viranhaltijoiden vaatimuksiin tulee sovellettavaksi viranhaltijalain 55 § ja työsuhteisten osalta työsopimuslain 13 luvun 9 §, vaatimuksenesittäjien vaatimukset eivät ole vanhentuneet. Tässä tapauksessa KT:lla ja kaupungilla ei ole huomauttamista vaatimusten enimmäismääriin.

Vaikka työtuomioistuin on aiemmin ratkaissut Kuopion kaupunkia koskevan asian TT 2022:30, ei se estä työtuomioistuinta soveltamasta tässä asiassa työaikalain 38 §:n kanneaikasäännöstä. Oikeustila on em. tuomion jälkeen muuttunut siten, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2018:10 mukainen oikeustila on vakiintunut.

TODISTELU

Ei nimettyä todistelua.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työtuomioistuin on 3.3.2023 antamallaan välituomiolla taltionumero H18 katsonut, että kanteessa tarkoitettujen henkilöiden asian taustassa mainittuina ajanjaksoina varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka kanteen mukaan muodostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Riitaa on siitä, ovatko vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin katsottava vanhentuneiksi. Kanne on nostettu 31.12.2021. Osapuolet ovat eri mieltä siitä, tuleeko asiassa sovellettavaksi työaikalain (605/1996) 38 §:n kanneaikaa koskeva säännös vai työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumissäännös (työsuhteiset) ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös (virkasuhteiset). Jos asiassa tulee sovellettavaksi työaikalain 38 §:n säännös, vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava vanhentuneiksi.

Työsuhteiset

Työtuomioistuin kiinnittää huomiota siihen, että vuoden 2004 alusta voimaan tulleen työsopimuslain 13 luvun 9 §:n muutoksen myötä viiden vuoden vanhentumisaika ulotettiin koskemaan kaikkia työsuhteen kestäessä velottavia palkkasaatavia siitä riippumatta, perustuvatko ne työsopimuslakiin, työehtosopimukseen vai työsopimukseen. Ainoastaan työaikalakiin ja vuosilomalakiin perustuvat saatavat jäivät kanneaikasääntelyn varaan. (Ks. HE 187/2002 vp s. 91. Ks. myös vuosilomalakia koskeva HE 238/2004 vp s. 77.) Oikeuskirjallisuudessa Kröger ja Orasmaa ovatkin katsoneet, että työehtosopimussaatavia, kuten lomarahoja, koskee viiden vuoden vanhentumisaika (Tarja Kröger ja Pekka Orasmaa, Vuosilomalaki, 2015, s. 289 — 290).

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:77 katsonut, että työtuomioistuimen täysistuntoratkaisu TT 2019:30 ei perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen eikä sitä voitu siten purkaa. Ratkaisussaan korkein oikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, ja että vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovellettu säännös ole ollut tulkinnanvarainen eikä myöskään sisältänyt tuomioistuimelle jätettyä harkinnanvaraa. Tuomion purkaminen edellyttää, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä. (Ks. tuomion 16 kohta ja siellä mainittu oikeuskäytäntö.)

Tässä asiassa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat vedonneet siihen, että työsopimuslain vanhentumissäännöksen soveltaminen työaikalain kanneaikasäännöksen sijaan perustuisi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ja että korkeimman oikeuden omaksumaa tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä.

Edellä lausutuilla ja edellä kerrotusta ratkaisukäytännöstään ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Virkasuhteiset

Kuten vastaajapuoli on tuonut esiin, työaikalain yleisperusteluissa on todettu, että valtion virkamiesten osalta työaikasaatavien kanneaika määräytyy valtion virkamieslain mukaan ja muissa virkasuhteissa sovelletaan edelleen työaikalain kanneaikasäännöksiä (HE 158/2018 vp s. 42). Tämä ei kuitenkaan poissulje työtuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden omaksumaa kanneaikasäännöksen suppeaa tulkintaa. Todettakoon, että työsuhdesaatavien vanhentumista ja kanneaikoja koskeva sääntely on pakottavaa oikeutta, eivätkä työehto- ja virkaehtosopimusosapuolet voi siten sopia laissa säädetystä lyhyemmästä kanneajasta työntekijän tai viranhaltijan vahingoksi.

Viranhaltijalain 55 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty.

Tässä asiassa vaatimukset on esitetty viranhaltijalain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa. Viranhaltijoiden saatavat eivät siten ole miltään osin vanhentuneita.

Tuomiolauselma

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kuopion kaupungin vanhentumista koskeva väite hylätään.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Ari Wirén, Risto Lerssi, Mika Lallo, Paula Ilveskivi ja Samuli Hiilesniemi jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Välituomio on yksimielinen.