Labour Court orders municipality to pay back pay and interest for firefighters' leave periods treated as work.

Työtuomioistuin on tässä asiassa 23.4.2021 antamallaan välituomiolla numero 34 katsonut, että kanteessa kyseessä olleiden palomiesten varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi. (TT 2021:34.)

Tuomiossa katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä ja työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädettyjen määräaikojen kuluessa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.

Lisäksi tuomiossa katsottiin, että asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi ollut kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

KANTAJA

Julkisen alan unioni JAU ry

VASTAAJA

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KUULTAVA

Kajaanin kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2018

Valmisteluistunto 25.6.2020

Pääkäsittely 10. ja 11.11.2020

Välituomio 23.4.2021 numero 34 (TT 2021:34)

Jatkettu valmisteluistunto 1.11.2021, 17.1.2022 ja 1.3.2022

Pääkäsittely 10.3.2022

Asiat R 168/17, R 124/18 ja R 81/20 on päätetty käsitellä samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

ASIAN TAUSTA

Työtuomioistuin on tässä asiassa 23.4.2021 antamallaan välituomiolla numero 34 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:lle ajalla 1.1.2013–31.12.2015, B:lle ajalla 1.4.2011–30.6.2016, C:lle ajalla 1.1.2013–31.12.2013 ja D:lle ajalla 1.1.2013–14.9.2016 Kajaanin kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

A, C ja D ovat olleet virkasuhteessa kaupunkiin. A:n virkasuhde on päättynyt 31.5.2017 ja C:n virkasuhde 28.2.2014. B on työskennellyt työsuhteessa sivutoimisen palomiehen tehtävässä sopimuspalokuntalaisena.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n, B:n, C:n ja D:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin.

KANNE

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- velvoittaa Kajaanin kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A) A:lle ajalta 1.1.2013–31.12.2015 yhteensä 119.063,47 euroa,

B) B:lle ajalta 1.4.2011–30.6.2016 yhteensä 247.239,50 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

37.837,81 eurolle 31.12.2011 lukien

37.686,80 eurolle 31.12.2012 lukien

41.550,19 eurolle 31.12.2013 lukien

49.518,63 eurolle 31.12.2014 lukien

52.680,59 eurolle 31.12.2015 lukien

27.965,48 eurolle 30.6.2016 lukien

tai toissijaisesti 219.274,02 eurolle 24.4.2016 lukien

ja 27.965,48 eurolle 10.11.2020 lukien,

C) C:lle ajalta 1.1.2013–31.12.2013 yhteensä 42.101,05 euroa,

D) D:lle ajalta 1.1.2013–14.9.2016 yhteensä 245.774,80 euroa, sekä korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron 17.512,23 eurolle 30.9.2016 lukien ja

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kajaanin kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 32.300,86 eurolla korkoineen.

Perusteet

A:lla, B:llä, C:llä ja D:llä on oikeus saada palkkansa työaikakorvauksineen virka- ja työehtosopimuksen mukaan laskettuna siten, että varallaolo katsotaan työajaksi. Palkkasaatavat koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja lomakorvauksesta.

Vanhentuminen

Saatavien vanhenemiseen ei tule miltään osin sovellettavaksi työaikalain 38 §, vaan virkasuhteisten A:n, D:n ja C:n osalta kunnallisen viranhaltijalain 55 § ja työsuhteisen B:n osalta työsopimuslain 13 luvun 9 §. KVTES:stä ei muuta johdu eikä voi johtua, koska vanhentumissääntely on pakottavaa.

Saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneet myöskään työsuhteisen B:n osalta. B:n osalta vanhentumiseen sovelletaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:ää (TT 2019:30, KKO 2020:77). B:n vaatimukset ajalta 1.4.2011–31.12.2015 eivät ole vanhentuneita. B:llä on vuodelta 2016 saatavia 27.965,48 euroa. Ne eivät ole vanhentuneet, vaikka sovellettaisiin työaikalakia.

Paikallisneuvotteluiden vaatiminen, paikallisneuvotteluiden käyminen ja/tai keskusneuvotteluiden pyytäminen ja niiden käyminen ovat olleet vanhentumislain 11 §:n mukaisia katkaisutoimia, jotka ovat keskeyttäneet työaikalain mukaisen kanneajan kulumisen.

Vanhentumislain 2 §:n 3 momentista johtuu, että mikäli jonkin erityissäännöksen mukaan velkaa koskeva kanne on pantava vireille määräajassa, rinnastetaan tähän kanteen vireillepanoon kaikki muutkin vanhentumislain 11 §:ssä säädetyt oikeudelliset katkaisutoimet (HE 187/2002 vp, s. 43 ja Linna – Saarnilehto 2016, s. 97). Vanhentumislaissa ei ole säädetty, että mikään laki jäisi tämä säännön ulkopuolelle. Tämä johtaa katsomaan, että velkoja voi turvautua työlakien mukaisten vanhentumis- tai kanneaikojen lähestyessä myös muihin vanhentumislain 11 §:ssä säädettyihin katkaisutoimiin kuin kanteen vireillepanoon.

Kohtuullistaminen

Palkkasaatavavaatimuksia ei tule kohtuullistaa miltään osin.

KVTES:n määräykset eivät ole kohtuuttomia eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen

Ehto ei voi olla kohtuuton, kun se vastaa lainsäädännön hyväksymää ratkaisua (Hemmo, Sopimusoikeus II 2003, s. 59 ja KKO 2001:33). KVTES:n ehto työajaksi lukemisen osalta vastaa työaikalain ja työaikadirektiivin sisältöä. Se ei ole kohtuuton eikä sen soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Palkkamääräykset vastaavat tasoltaan työmarkkinakäytäntöä eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Työnantaja on saanut hyväkseen työsuorituksen eikä kyseessä ole vastikkeeton saanto.

Kohtuuton taloudellinen rasite

Kaupungille taikka muillekaan pelastuslaitoksen muodostaville kunnille/kaupungeille ei muodostu kohtuutonta taloudellista rasitetta, vaikka työtuomioistuin tuomitsisi vaatimukset täysimääräisesti maksuun. Kaupungin tai muiden kuntien taloudellinen tilanne ei puolla sovittelua. Joka tapauksessa se, että yksittäinen kunta tai kaupunki on hoitanut talouttaan huonosti ja/tai tulos olisi joinain vuosina ollut alijäämäinen tai sen arvioitaisiin muodostuva alijäämäiseksi ei ole peruste sovitella yksityishenkilöille maksettavia korvauksia. Asiassa tuli huomioida sekin, että kunnilla on verotusoikeus eikä niitä voida asettaa konkurssiin. Kunnat ja kaupungit ovat voineet varautua korvausvelvoitteisiin viimeistään paikallisneuvotteluista vuodesta 2016 lukien ja ne ovat näin myös tehneet.

Jo vuonna 2016 tiedettiin, että Kainuun pelastuslaitos siirtyy 2019 vuoden alussa Kainuun maakuntahallintoon. Pelastuslaitoksen toimintamenot jäädytettiin tuolloin vuoden 2016 tasolle ja talous oli tasapainossa. Pelastuslaitos teki varauksen varallaolo-oikeudenkäyntiä varten ja kuntaosuutta ei palautettu.

Työnantaja ei ole myöskään velvollinen maksamaan saataville viivästyskorkoa lukuun ottamatta D:n 1.4.2016 jälkeen erääntyneitä saatavia ja B:n saatavia kokonaisuudessaan. Huomioon on otettava lisäksi se, että kyse on suuresta julkisen sektorin työnantajasta, joka on ollut virkasuhteiden vahvempi osapuoli.

Väite siitä, että kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea

Pelkästään se, että työnantaja on voinut perustellusti luottaa tulkintansa oikeellisuuteen, ei voi muodostaa perustetta kohtuullistaa palkkasaatavia. Toiseksi ratkaisussa KKO 2015:48 arvioitavana ollut Laitilan paloaseman varallaolojärjestelmä on pitkälti vastannut nyt käsiteltävässä asiassa noudatettua varallaolojärjestelmää lähtöaikavaatimuksineen. Kantaja vetoaa muilta osin ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin ja toteaa, ettei kaupunki ole voinut perustellusti luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein. Vaikka asiaa arvioitaisiin toisin, ei tällainen seikka voisi kuitenkaan johtaa vaatimusten sovitteluun.

Väite suoritusten epätasapainosta

Sovitteluharkinnassa ei voida antaa merkitystä vastaajan ja kuultavan vetoamin tavoin sille, että täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä, että työnantaja ei ole antanut ylityömääräystä, tai että viranhaltijoilla ei ole ollut varallaoloaikana työtehtäviä. Kantaja viittaa ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin.

Ei erittäin painavia syitä

Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä. Tällaisia erittäin painavia syitä ei ole käsillä.

Viivästyskorko

Kantaja vaatii viivästyskorkoa työsuhteisen B:n saataville. Kantajalle tuottaisi erittäin paljon vaivaa laskea viivästyskorot täsmälleen oikeille määrille oikeista päivämääristä lukien. Kunkin kalenterivuoden saataville on vaadittu korkoa kalenterivuosien viimeisistä päivistä lukien.

Kantaja vaatii viivästyskorkoa D:n saataville, jotka ovat erääntyneet 1.4.2016 lukien. D:n osalta on laskettu puolet vuoden 2016 saatavamäärästä, jolle on vaadittu korkoa 30.9.2016 lukien, koska saatavaa on kertynyt 30.9.2016 asti.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kajaanin kaupunki ovat vaatineet, että suoritusvaatimukset hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 31.570,29 eurolla korkoineen.

Perusteet

KT ja Kajaanin kaupunki vastustavat palkkasaatavavaatimuksia perusteeltaan ja määrältään.

Vanhentuminen

Vaadittuihin työaikakorvauksiin on sovellettava työaikalain 38 §:n kanneaikasääntöä. Kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:n säännös palkkasaatavan vanhentumisesta ei tule asiassa sovellettavaksi. Mainitun laain esitöiden (HE 196/2002 vp s. 73) mukaan vanhentumissäännöstä sovelletaan palkkasaatavaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen, kuten esimerkiksi matkapuhelin- tai asuntoetuun. Kunnallisessa viranhaltijalaissa tai lain esitöissä ei todeta, että 55 §:n vanhentumissäännöstä sovellettaisiin työaikakorvauksiin. Säännös vastaa tarkoitukseltaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista yleistä vanhentumis- ja kanneaikasäännöstä, joka ei KKO 2018:10 ilmentämän ratkaisuohjeen mukaan sovellu työaikakorvauksiin. B:n osalta ei tule noudattaa työsopimuslain 13 luvun 9 §:ää.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vireillä valitusasia (1037/3/19), jossa KHO tulee ottamaan kantaa työaikalain ja viranhaltijalain vanhentumisaikojen soveltamiseen. Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään sitä koskien, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia. Helsingin hovioikeuden tuomiossa 20.7.2021 nro 1002 dnro S 20/465 on edelleen vahvistettu ennakkopäätöksen KKO 2018:10 mukainen tulkinta. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Työaikalain 38 §:n kanneaikamääräyksen soveltamatta jättämistä työaikakorvausta koskeviin vaatimuksiin on pidettävä vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisena. Toisenlainen tulkinta johtaa myös työntekijän ja viranhaltijan ammatillisen järjestäytymisvapauden kannalta kestämättömään lopputulokseen.

Uuden työaikalain esitöiden (158/2018 vp s. 40) mukaan muissa kuin valtion virkamiesten virkasuhteissa sovellettaisiin edelleenkin työaikalain kanneaikasäännöksiä. Tästä voidaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhan työaikalain (605/1996) voimassa ollessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa.

Vaatimuksentekijöiden kanne on tullut vireille 31.12.2018. Kanneoikeus B:n ja C:n vaatimiin työaikakorvauksiin on työaikalain 38 §:n mukaan vanhentunut. Kanneoikeus D:n 1.1.2013 ja 31.12.2015 väliseen aikaan kohdistuviin vaatimuksiin on työaikalain 38 §:n mukaan vanhentunut. Kanneoikeus A:n 1.1.2013 ja 31.12.2014 väliseen aikaan kohdistuviin vaatimuksiin on työaikalain 38 §:n mukaan vanhentunut. Vanhentuneet määrät ovat seuraavat:

B.....kokonaisuudessaan

C.....kokonaisuudessaan

D.....210.750,35 euroa

A.....77.760,46 euroa.

Kohtuullistaminen

Vaatimuksia tulee joka tapauksessa kohtuullistaa oikeustoimilain 36 §:n perusteella. KVTES III 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaa tilanteessa kohtuuttomaan lopputulokseen, joten näitä korvauksia koskevia KVTES:n ehtoja on soviteltava tai jätettävä ne huomioon ottamatta. Vaatimuksentekijät ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Palkansaajajärjestö ei ole ollut asiasta eri mieltä, ennen kuin varallaoloon liittyen annettiin korkeimman oikeuden tuomio KKO 2015:48.

Työtuomioistuimen tulee velvoittaa kaupunki suorittamaan kanteessa tarkoitetuille henkilöille enintään kolmasosa siitä määrästä, johon työtuomioistuin katsoo heidän olevan oikeutettuja. Kaupunkia ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoa.

Kysymyksessä olevat palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määrältään suuria. Palkkavaatimukset ja kantajan esittämä virkaehtosopimuksen tulkinta johtaisivat kaupungin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jota kaupunki ei ole varallaolojärjestelyiden yhteydessä voinut ottaa huomioon. Oikeuskäytännössä työehtosopimuksen sovittelemista on pidetty mahdollisena tilanteessa, jossa työehtosopimuksen soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen (ks. KKO 1986 II 144 ja Itä-Suomen HO 11.2.2016 nro 1010, dnro S 15/322). Kaupungin ja maakunnan kuntien taloudellisesti heikko tilanne, talouden huonot tulevaisuudennäkymät sekä rajalliset keinot vaikuttaa tilanteen parantumiseen huomioon ottaen taannehtiva täysimääräinen suoritusvelvollisuus työnantajasivukuluineen johtaisi kaupungin ja maakunnan kuntien kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen.

Tuomittavaa määrää tulee kohtuullistaa myös sen vuoksi, että kaupunki on perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea. Kaupungin tulkinta on vastannut määräyksen sanamuotoa. Kaupunki on toiminut täysin avoimesti ja yhteisymmärryksessä palkansaajajärjestöjen kanssa. Kaupunki on varallaolojärjestelyissään huomioinut KVTES:n III 5 §:n 1 momentin soveltamisohjeet. Palkansaajajärjestöt ovat olleet yhtä mieltä sopimusmääräysten tulkinnasta ja siitä, että kysymyksessä on ollut varallaolo eikä työaika.

Kohtuullistaminen on perusteltua senkin vuoksi, että kaupunki on toiminut varallaolokäytänteissään suhteessa kanteessa tarkoitettuihin henkilöihin erittäin huolellisesti. Kaupunki on muuttanut varallaolokäytänteitään varovaisuusperiaatteella sen jälkeen, kun korkein oikeus on antanut ratkaisunsa KKO 2015:48. Vaikka kaupunki on katsonut toimineensa asiassa täysin virkaehtosopimuksen mukaisesti ja vaikka se on katsonut korkeimman oikeuden ratkaisun koskeneen yksittäistapausta, jonka olosuhteet ovat eronneet kaupungin varallaolojärjestelmän toteuttamisesta, on ohjeistusta katsottu parhaaksi muuttaa.

Viivästyskorko

Kysymyksessä on korkolain 7 §:ssä tarkoitettu velka, jonka määrän ja perusteen selvittäminen edellyttää erityistä selvitystä. Näin ollen kaupunki voitaisiin velvoittaa suorittamaan mahdollisesti suoritettavaksi tuomittaville määrille viivästyskorkoa seuraavasti:

B on toimittanut kaupungille palkkasaatavavaatimuksen vuosien 2011–2015 saatavista 24.3.2016. Viivästyskorkoa voidaan velvoittaa suorittamaan B:n osalta 31.12.2015 saakka kertyneille saataville aikaisintaan siitä lukien, kun 30 päivää on kulunut vaatimuksen vastaanottamisesta, ja aikavälin 1.1.–30.6.2016 saataville korkolain 9 §:n mukaisesti siitä lukien, kun vaatimus on esitetty oikeudenkäynnin aikana pääkäsittelypäivästä 10.11.2020 lukien. Viivästyskorkoa voidaan velvoittaa suorittamaan D:lle korkolain 9 §:n mukaisesti aikaisintaan siitä lukien, kun haaste on annettu tiedoksi.

Vastaaja ja kuultava vaativat osana kohtuullistamisvaatimusta, että viivästyskorkoa ei tule velvoittaa suorittamaan.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja KT:llä on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Kainuun pelastuslautakunnan kokouksen 16.3.2017 pöytäkirja

2. Kajaanin tilinpäätös 2016

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Talouden sopeuttamissuunnitelma 2020–2022

2. Tiivistelmä tuloslaskelmista ja talousarvioista sekä taloussuunnitelmista 2017–2024

3. Otteita vuoden 2022 talousarviosta

4. Tilinpäätökset vuosilta 2017–2020

5. Kainuun pelastustoiminnan budjetti ja kuntien maksuosuudet 2018–2021

6. Kuntatalousohjelma vuodelle 2022 VM 2021:49

7. Ote Kuntaliiton talouskatsauksesta 7.10.2021

8. Ote Kuntaliiton talouskatsauksesta 25.11.2021

9. Sisäministeriön blogikirjoitus 19.4.2021

10. KVTES 1971−1972

11. KVTES 1992−1993, 1995–1996, 2001–2002, 2003–2004 ja 2005–2007

12. Välituomioista TT 2021:50–52 ilmenevät E:n ja F:n kertomukset

13. Kainuun liiton analyysi Kainuun kuntatalouden tilasta (12.1.2022)

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. G, pelastusjohtaja

2. H, talousjohtaja

3. J, Kainuun liiton johtaja

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vanhentuminen

Työtuomioistuin on 23.4.2021 antamallaan välituomiolla numero 34 katsonut, että A:n osalta ajalla 1.1.2013–31.12.2015, B:n osalta ajalla 1.4.2011–30.6.2016, C:n osalta ajalla 1.1.2013–31.12.2013 ja D:n osalta ajalla 1.1.2013–14.9.2016 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Kanne on nostettu 31.12.2018. Vastaaja ja kuultava ovat katsoneet, että B:n ja C:n osalta oikeus vaadittuihin korvauksiin on työaikalain (605/1996) 38 §:n 1 momentin nojalla rauennut. Edelleen vastaajan ja kuultavan mukaan oikeus D:n osalta 1.1.2013 ja 31.12.2015 väliseen aikaan kohdistuviin ja A:n osalta 1.1.2013 ja 31.12.2014 väliseen aikaan kohdistuviin vaatimuksiin on mainitun säännöksen nojalla rauennut. Mainitun 38 §:n mukaan oikeus työaikalaissa tarkoitettuun korvaukseen raukeaa, jos kannetta työsuhteen jatkuessa ei nosteta kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Säännös tulee vastaajan ja kuultavan mukaan sovellettavaksi korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 perusteella.

Kantajan mukaan asiassa tulee viranhaltijoiden osalta sovellettavaksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (lain nimike on nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta) palkkasaatavan vanhentumista koskeva 55 §, jonka mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty.

Edelleen kantajan mukaan työsuhteisen B:n osalta sovellettavaksi tulee työsopimuslain 13 luvun 9 §, jonka 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Jos asiassa tulee sovellettavaksi edellä mainittu viranhaltijalain 55 § ja B.n osalta työsopimuslain 13 luvun 9 §, riidatonta on, että saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita.

Työtuomioistuin on ratkaisuissaan TT 2019:30 ja TT 2021:25 jo linjannut, että sillä ei korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 johdosta ole syytä poiketa aiemmasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstään, jonka mukaisesti työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa, virka- tai työehtosopimukseen perustuvia työaikasaatavia koskevissa asioissa työaikalain kanneaikasäännös ei tule sovellettavaksi. Sen sijaan viranhaltijoiden osalta sovellettavaksi tulee viranhaltijalain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös (TT 2021:25) ja työsuhteisten osalta työsopimuslain 13 luvun 9 § (TT 2019:30). Työtuomioistuin viittaa tältä osin siihen, mitä se on tuomioissa TT 2019:30 ja TT 2021:25 lausunut.

Edellä lausutuilla ja tuomioista TT 2019:30 ja TT 2021:25 ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä ja B:n osalta työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Kohtuullistaminen

Työtuomioistuin on välituomiossaan 23.4.2021 edellä todetuin tavoin katsonut, että kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden ja työsuhteisen B:n suorittama varallaolo on luettava KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi. Vaaditut palkkasaatavat ovat määrällisesti riidattomat.

Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että palkkasaatavia kohtuullistetaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla. Pykälän 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.

Kuten työtuomioistuin on tuomiossaan TT 2021:25 todennut, viranhaltijoiden puolesta esitetyt vaatimukset perustuvat virkaehtosopimukseen, joka tulee virkasuhteessa sovellettavaksi kunnallisen virkaehtosopimuslain (nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista) nojalla. Koska oikeustoimilain 36 §:n sovittelusäännöstä on kuitenkin käytännössä sovellettu laaja-alaisesti, työtuomioistuin ei voi pitää poissuljettuna, etteikö säännös voisi lähtökohtaisesti tulla sovellettavaksi myös virkasuhdetta koskevassa asiassa. Työtuomioistuin viittaa tältä osin tuomiossa TT 2021:25 lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtajaa G:tä, Kajaanin kaupungin talousjohtajaa H:ta ja Kainuun liiton johtajaa J:tä.

G on kertonut pelastusjohtajana vastanneensa vuodesta 2004 lukien pelastuslaitoksen johtamisesta. Kainuun pelastuslaitoksella oli noudatettu samanlaista varallaolokäytäntöä alueellisen pelastuslaitoksen alusta, eli vuodesta 2004 lukien, ja samoja käytäntöjä oli noudatettu jo tätä edeltävällä kunnallisten järjestelmien ajalla. Alueellista pelastuslaitosta perustettaessa varallaoloon liittyen oli keskusteltu lähinnä siitä maksettavan korvauksen suuruudesta, joka oli vaihdellut kunnittain. Siirtymäsopimuksessa korvauksen määräksi sovittiin 40 prosenttia.

Kainuun pelastuslaitokseen kohdistettujen varallaoloa koskevien vaatimusten määrä oli tässä asiassa sivukuluineen lähes miljoona euroa. Vaatimuksia oli esitetty muissakin jutuissa. Kainuun pelastustoiminnan budjettia ja kuntien maksuosuuksia 2018–2021 käsittelevästä asiakirjasta (V5) ilmeni, että pelastustoimen budjettia oli jouduttu korottamaan 25 prosentilla eli noin 2,5 miljoonalla eurolla, kun varallaolojärjestelmästä oli luovuttu. Varallaoloa oli vuosina 2011–2016 tehnyt noin 60–70 henkilöä. Varallaolosta luopuminen oli tarkoittanut myös sitä, ettei riittävästi henkilöstöä ollut mahdollista saada palkatuksi harvaan asutuille alueille. Pelastustoimen henkilöstöbudjetti oli noin 7 miljoonaa. Yksittäisen pelastajan vuosipalkka oli noin 40.000 euroa. Vaatimusten täysimääräinen hyväksyminen vaikuttaisi G:n arvion mukaan Kainuun kuntien taloutta heikentävästi.

H on kertonut, että hänen keskeisiin tehtäviinsä kaupungin talousjohtajana kuuluivat muun ohessa kaupungin ja kaupunkikonsernin talouden ohjaaminen, seuranta, suunnittelu ja raportointi. Kaupungin käyttötalous oli tällä hetkellä selkeästi epätasapainossa eli toimintakulut olivat liian suuret toimintatuloihin nähden. Tilikausien tulokset olivat olleet alijäämäiset useina vuosina. Vuosi 2019 oli muodostanut tästä poikkeuksen, koska kaupunki oli tuolloin myynyt vähemmistöosuutensa sähköyhtiöstä, mistä oli kertynyt kaupungille merkittäviä tuloja.

Koronatuet olivat menneet pääosin Kainuun soten kuntayhtymälle eikä kaupunki ollut saanut mittavasti suoranaista tukea. Tuet vaikuttivat kuitenkin osaltaan Kainuun soten maksuosuuteen. Vaikka kulut olivat kasvaneet voimakkaasti ja tämän vuoksi oli syntynyt alijäämäisiä tuloksia, ne eivät kuitenkaan olleet olleet vuoden 2021 osalta niin mittavia kuin oli ennakoitu. Koronatuilla oli tähän merkittävä vaikutus. Välillisesti tuet olivat mahdollistaneet esimerkiksi henkilöstön palkkaamisen sivistyspalveluihin.

Edeltävänä syksynä oli pyritty ennakoimaan hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksia ja päädytty siihen, että vaikutukset tulivat olemaan kaupungille negatiiviset. Tulevat palkkaharmonisointikustannukset olivat lisäksi kovin vaikeasti ennakoitavia.

Kaupunki oli tehnyt 2016, 2017 ja 2020 kirjanpitolain mukaisen pakollisen varauksen kunnille palautettavista summista työaikakorvauksiin liittyvien vaatimusten vuoksi. Kunnat eivät siten olleet saaneet ylijäämäpalautusta. Kirjanpidollisesti asiaan oli valmistauduttu, kuten laki velvoittikin. Todellista rahamäärää ei kuitenkaan ollut olemassa, vaan se oli kaupungin taseessa. Summa oli merkittävä, koska se oli 10 prosenttia 10 miljoonan sopeuttamistarpeesta ja vuoden 2020 pelastuslaitoksen henkilöstöbudjetista noin 20 prosenttia. Veroprosentin nostoon oli painetta, mutta hyvinvointialueuudistuksen johdosta veroprosentin nosto vuonna 2023 ei ollut ylipäätään lainsäädännöstä johtuen mahdollista. Veroprosentin nosto oli muutenkin ongelmallista, koska se vaikutti kaupungin vetovoimaan. Lisäksi Kainuussa veroprosentit olivat jo varsin korkeat ja efektiivinen veroaste oli selvästi keskimääräistä matalampi, eikä nosto sen vuoksi olisi reaalisesti tuottanut merkittäviä summia kaupungin kassaan.

J on kertonut, että Kainuun liitto toimi lakisääteisenä aluekehitys- ja suunnitteluviranomaisena sekä alueensa edunvalvojana. Kaikki maakunnan kunnat olivat liiton jäseniä suhteutetuilla maksuosuuksilla. J johti viraston toimintaa ja taloutta maakuntahallituksen alaisena ja piti jäsenkuntiin yhteyttä. Hän oli ollut koostamassa Kainuun liiton kuntatalouden tilaa koskevaa asiakirjaa (V13), josta ilmeni, että Kainuu oli taloudeltaan yksi Suomen heikoimmista alueista. Vuonna 2019 bruttokansantuote asukasta kohden oli ollut vain 78,4 prosenttia. Taloudellinen huoltosuhde ja työllisyysaste olivat heikolla tasolla. Kuntien välillä oli kuitenkin taloudellisen tilanteen suhteen eroja. Kaikki alueen kunnat olivat olleet tasapainottamistoimenpiteiden kohteena. Kainuun soten talouden tasapainottaminen aiheutti suurimman uhan kuntien taloudessa vuonna 2022.

Jos varallaoloon liittyvät korvausvaatimukset velvoitettaisiin suorittamaan täysimääräisesti, kustannus jyvittyisi Kainuun kunnille väestömäärän mukaan. Vaikka osuus oli pienille kunnille euromääräisesti pieni, oli sen vaikutus niille suuri, koska talouden sopeuttamistoimien suhteen oli vain vähän liikkumavaraa. Kunnilla ei ollut puskuria lisämenojen varalta vaan lisämenot tulivat johtamaan palvelujen ja henkilöstön supistamispaineisiin. Veroprosentin nostamiseen oli ylipäänsä turvauduttu vain ääritilanteissa, koska se saattoi aiheuttaa kuntalaisten poismuuttoa.

Työtuomioistuimen arvio ja johtopäätökset

Vastaaja ja kuultava ovat sovitteluvaatimuksensa perusteina vedonneet siihen, että KVTES:n III luvun 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Ne ovat korostaneet ensinnäkin sitä, että työnantaja ja palkansaajajärjestö ovat korkeimman oikeuden antamaan ratkaisuun KKO 2015:48 asti olleet yhtä mieltä siitä, että henkilöt ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Kaupunki on vastaajan ja kuultavan mukaan perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea.

Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet toiseksi siihen, että täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Tältä osin on vedottu siihen, että hälytykset varallaoloaikana olivat toistuneet harvakseltaan ja vaadittujen työaikakorvausten määrä on suuri verrattuna samalta ajalta maksettuun palkkaan.

Korvausvaatimukset on siten hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

Viivästyskorko

Kanteessa on vaadittu viivästyskorkoa työsuhteisen B:n saataville sekä osalle virkasuhteisen D:n saatavista. Riitaa on siitä, mistä ajankohdasta lukien viivästyskorkoa on suoritettava.

Korkolain 5 §:n 1 momentin mukaan jos velan eräpäivä on velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on maksettava eräpäivästä lukien.

Lain 7 §:n 1 momentin mukaan vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.

Lain 9 §:n mukaan viivästyskorkoa on muun ohessa 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi, tai, jos vaatimus esitetään oikeudenkäynnin aikana, sen esittämisestä lukien.

Edellä lausutuilla perusteilla B:n osalta vaadittu ensisijainen viivästyskorkovaatimus ja D:n osalta vaadittu viivästyskorkovaatimus on hyväksyttävä.

Vastaaja ja kuultava ovat osana kohtuullistamisvaatimusta vaatineet, että kaupunkia ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoa. Korkolain 11 §:n 1 momentin mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella säännöksessä mainituin edellytyksin vain jos velallisena on luonnollinen henkilö. Sovittelu ei siten tässä tilanteessa ole mahdollista.

Oikeudenkäyntikulut

Kantajan vahvistusvaatimukset on hyväksytty 23.4.2021 annetulla välituomiolla. Myös kantajan suoritusvaatimukset on hyväksytty. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kajaanin kaupunki ovat asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Ottaen huomioon asiaa koskeva oikeuskäytäntö oikeustilaa ei voida pitää siten epäselvänä, että asiassa olisi perusteita määrätä asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kajaanin kaupungin on siten korvattava Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- velvoittaa Kajaanin kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A) A:lle ajalta 1.1.2013–31.12.2015 yhteensä 119.063,47 euroa,

B) B:lle ajalta 1.4.2011–30.6.2016 yhteensä 247.239,50 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

37.837,81 eurolle 31.12.2011 lukien

37.686,80 eurolle 31.12.2012 lukien

41.550,19 eurolle 31.12.2013 lukien

49.518,63 eurolle 31.12.2014 lukien

52.680,59 eurolle 31.12.2015 lukien

27.965,48 eurolle 30.6.2016 lukien

C) C:lle ajalta 1.1.–31.12.2013 yhteensä 42.101,05 euroa,

D) D:lle ajalta 1.1.2013–14.9.2016 yhteensä 245.774,80 euroa, sekä korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron 17.512,23 eurolle 30.9.2016 lukien ja

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kajaanin kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut 32.300,86 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Erkki Mustonen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.