Labour Court allows local collective agreement termination but remands contract interpretation to lower court.

Työehtosopimukseen osalliset liitot olivat olleet yksimielisiä siitä, että työehtosopimuksen nojalla vapaa-aikana matkustamisen korvaamisesta oli voitu sopia paikallisesti ja että tällainen paikallinen sopimus oli voitu irtisanoa siten, että sen oikeusvaikutukset olivat tuolloin lakanneet. Liitot olivat olleet yksimielisiä myös siitä, että työnantaja ei ole velvollinen tarjoamaan työntekijälle mahdollisuutta matkustaa tämän vapaa-aikana, jotta työntekijä saisi vastaavalta ajalta korvauksen, mikäli asiaa arvioidaan pelkästään alan valtakunnallisen työehtosopimuksen perusteella.

Jos matka-ajan korvaamisen katsottaisiin perustuneen työnantajan työnjohto-oikeutensa nojalla voimaan saattamaan käytäntöön, työnantaja oli työehtosopimukseen osallisten liittojen mukaan voinut vastaavasti yksipuolisin toimin siirtyä noudattamaan asiassa työehtosopimuksen määräyksen mukaisia korvaamisperusteita. Jos matka-ajan korvaaminen oli perustunut työntekijöiden kanssa tehtyihin työsopimuksiin tai työsopimuksen veroiseksi vakiintuneeseen, sitovaksi tulleeseen käytäntöön, nämä perimmältään työsopimusoikeutta koskevat asiat eivät kuuluneet niihin työehtosopimusolojen tuntemusta edellyttäviin kysymyksiin, joista työtuomioistuin voi siitä annetun lain 39 §:n mukaan antaa lausunnon, joten kannanotto niihin jäi käräjäoikeuden tehtäväksi siellä esitettävän selvityksen perusteella.

TYÖTUOMIOISTUIN LAUSUNTO Nro 113

KUULTAVAT

Teknologiateollisuus ry

Sähköalojen ammattiliitto ry

ASIA

Pirkanmaan käräjäoikeuden lausuntopyyntö työehtosopimuksen tulkintaa koskevassa asiassa (A, B, C, D, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, V, W, X, Y, Z, Å, Ä, Ö, A1,B2, C2 / Otis Oy)

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Teknologiateollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä 30.6.2007 solmitussa työehtosopimuksessa on muun ohella paikallista sopimista koskevat 16 §:n 4 momentin ja 30 §:n seuraavat määräykset:

Työkomennuksesta aiheutuvien, edellä 2 ja 3 momenteissa tarkoitettujen kustannusten korvaamisesta voidaan paikallisesti sopia toisin. Mikäli työpaikalla tehdään matkatyötä yleisemmin, paikallisen kirjallisen sopimuksen tulee koskea työntekijöitä yleisesti.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Useissa työehtosopimusmääräyksissä mainittu paikallinen sopiminen on mahdollista työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti joko työnantajan ja työntekijän kesken tai luottamusmiehen ja työnantajan kesken.

Luottamusmiehen kanssa tehty sopimus sitoo niitä työntekijöitä, joita luottamusmiehen on katsottava edustavan.

Sopimus on solmittava kirjallisena, jos jompikumpi sopijapuoli sitä pyytää.

Sopimus voidaan solmia määräajaksi tai olemaan voimassa toistaiseksi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan irtisanoa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei irtisanomisajasta ole muuta sovittu.

Tässä tarkoitettu paikallinen sopimus on voimassa olevan työehtosopimuksen osa.

KÄSITTELY PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDESSA

KANNE

Vaatimukset

Edellä mainitut kantajat ovat vaatineet käräjäoikeutta vahvistamaan, että Otis Oy on 1.9.2009 lukien velvollinen maksamaan kullekin kantajalle jokaiselta työpäivältä yhden tunnin henkilökohtaisen aikapalkan suuruisen matka-ajan korvauksen riippumatta siitä, tarvitseeko kantajan matkustaa työkohteeseen työajan ulkopuolella, ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Perusteet

Otis Oy:ssä oli syntynyt erimielisyys siitä, onko yhtiön työnantajana maksettava palveluksessaan työskenteleville hissiasentajille jokaiselta työpäivältä matka-ajan korvaus yhdeltä tunnilta. Kantajat ovat suurimmalta osin yhtiön Helsingin huollon työntekijöitä, joiden osalta työnantajaliiton kanta on sellainen, ettei yhtiön väittämän paikallisen sopimuksen olemassaolosta ole saatu selvitystä. Osa kantajista on sellaisia uustuote- ja modernisointiasennuksen asentajia, joiden osalta matka-ajan korvauksen maksaminen ei ole perustunut pelkästään muistioissa viitattuun yhtiön irtisanomaan paikalliseen sopimukseen, vaan työntekijäkohtaiseen sopimukseen työhönoton yhteydessä tai palkankorotuksen asemesta.

Yhtiön Helsingin huollon osalta matka-ajan korvauksen maksaminen ei ole perustunut paikalliseen sopimukseen, vaan työsopimukseen tai työsopimuksen veroiseen käytäntöön. Kantajat ovat sopineet yhtiön kanssa suullisesti siitä, että työkohteisiin matkustetaan jo ennen työajan alkua siten, että asentaja on työkohteessa työajan alkaessa, ja vastaavasti, että asentaja on kohteessa työajan loppuun asti ja lähtee kotimatkalle vasta työajan päätyttyä. Yhtiö on sitoutunut maksamaan päivittäisestä matkustamisesta vapaa-aikana matka-ajan korvauksen yhdeltä tunnilta. Yhtiö kiistää työntekijäkohtaisen sopimisen, mutta vaikka asiasta ei olisi sovittu, olisi pitkään ja poikkeuksetta jatkuneesta käytännöstä muodostunut työsopimuksen veroinen käytäntö, jota työnantajalla ei ole ollut oikeutta muuttaa yksipuolisesti.

Yhtiö on 1.9.2009 alkaen lopettanut matka-ajan korvauksen maksamisen ja muuttanut sovittuja tai ainakin vakiintuneita työjärjestelyjä yksipuolisesti siten, että matkustaminen tapahtuu työaikana. Yhtiö on siten yksipuolisella päätöksellä oikeudettomasti muuttanut samalla sekä työaikaa että palkkausta koskevia työsuhteen ehtoja.

VASTAUS

Vaatimukset

Otis Oy on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä kantajien velvoittamista korvaaman yhtiön oikeudenkäyntikulut.

Perusteet

Kantajat työskentelevät tai ovat työskennelleet yhtiön palveluksessa huoltoasentajina Helsingissä tai hissiasentajina valtakunnallisesti. Asentajat työskentelevät jatkuvasti vaihtuvissa huolto- ja asennuskohteissa eri puolilla toimialuettaan. Helsingin huoltoasentajilla sekä hissiasentajilla oli 1990-luvun lopulta syyskuuhun 2009 saakka yhtiön muusta käytännöstä poiketen käytäntö, jonka mukaan asentajien tuli pääsääntöisesti olla työkohteessa koko työaikansa eli matkustaa sinne ja sieltä pois työajan ulkopuolella. Tästä heille maksettiin (vähintään) kanteessa tarkoitettua matka-ajan korvausta.

Selostettu käytäntö on perustunut työehtosopimuksen nojalla tehtyihin paikallisiin sopimuksiin, jotka työnantaja nyt on irtisanonut.

Hissiasentajien osalta työnantaja ja asentajia edustavat luottamusmiehet tekivät 5.4.1994 paikallisen sopimuksen, jonka mukaan työntekijöille maksetaan työajan ulkopuolella matkustamisesta vähintään yhden tunnin henkilökohtaista aikapalkkaa vastaava korvaus. Sopimuksen mukaan sanottu vähimmäiskorvaus maksetaan myös silloin kun työajan ulkopuolella matkustetaan tuntia lyhyempi aika ja riippumatta olisiko työnantaja työehtosopimuksen perusteella velvollinen ylipäätään korvaamaan matka-aikaa. Paikallisen sopimuksen solmimisen jälkeen työnantaja ryhtyi työnjohto-oikeutensa nojalla edellyttämään, että hissiasentajat edellä kerrotuin tavoin matkustavat työajan ulkopuolella. Työntekijöiden matkustusvelvollisuudesta (matkustusoikeudesta puhumattakaan) ei siis sovittu mitään.

Helsingin huollon osalta vastaava työaikajärjestely tehtiin vuonna 1998. Se perustui vastaavaan paikalliseen sopimukseen, jota ei kirjallisessa muodossa kuitenkaan ole enää ainakaan työnantajalla tallella. Työnantaja antoi 23.11.1998 päivätyllä tiedotteella yksipuolisen määräyksen, jonka mukaan matkustaminen työkohteisiin ja työkohteista kotiin tapahtuu pääsääntöisesti säännöllisen työajan ulkopuolella. Työnantaja irtisanoi sanotut paikalliset sopimukset 22.6.2009 kolmen kuukauden irtisanomisajalla, joten niiden voimassaolo päättyi 22.9.2009.

Syyskuun 2009 jälkeen kantajilla on ollut oikeus matka-ajan korvaukseen ainoastaan, jos työnantaja määrää heidät matkustamaan säännöllisen työajan ulkopuolella ja jos työnantajalla on työehtosopimuksen perusteella velvollisuus matka-ajan korvauksen maksamiseen. Tämä edellyttää, että työntekemispaikka on yli 40 kilometrin etäisyydellä työntekijän varsinaisesta työpaikasta ja asunnosta sekä että työmatka kestää yli 6 tuntia.

Työnantaja ei ole sopinut yhdenkään kantajan kanssa matka-ajan korvauksen maksamisesta ilman sitä vastaavaa matkustamista. Toisaalta kenenkään kanssa ei ole sovittu oikeudesta matkustaa työajan ulkopuolella. Oikeus kanteessa tarkoitettuun matka-ajan korvaukseen ei ole myöskään vakiintunut yhdenkään kantajan työsuhteen ehdoksi sopimuksen veroisen käytännön kautta. Sopimusehto, jonka mukaan työnantaja olisi velvollinen tarjoamaan työntekijälle mahdollisuutta matkustaa työajan ulkopuolella, olisi teknologiateollisuuden työehtosopimusten piirissä täysin poikkeuksellinen.

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

1. Ovatko yrityksessä vuosina 1994 - 2009 ja 1998 - 2009 voimassa olleet sopimukset työehtosopimuksen 16 §:n tarkoittamia paikallisia sopimuksia, ja jos ovat, onko yritys voinut irtisanoa kyseiset paikalliset sopimukset työehtosopimuksen 30 §:n tarkoittamalla tavalla vuonna 2009 siten, että niiden oikeusvaikutukset ovat tuolloin lakanneet?

2. Voiko työnantaja olla työehtosopimuksen perusteella velvollinen tarjoamaan työntekijälle mahdollisuuden matkustaa tämän vapaa-aikana, jotta tämä saisi vastaavalta ajalta korvauksen?

3. Onko yhtiöllä ollut työehtosopimuksen perusteella oikeus siirtyä korvaamaan vapaa-aikana matkustaminen työehtosopimuksen 16 §:n mukaisesti riippumatta siitä, mikä on ollut yrityksessä noudatettava käytäntö?

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Teknologiateollisuus ry:lle ja Metallityöväen Liitto ry:lle tilaisuuden tulla asiassa kuuluiksi.

Liittojen annettua käräjäoikeuden esittämien kysymysten johdosta kirjalliset lausumansa on työtuomioistuimessa järjestetty asian suullinen valmistelu 8.9.2011.

Valmisteluistunnossa liitot ovat täydentäneet kirjallisia lausumiaan ja esittäneet asiassa seuraavat kannanotot.

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N LAUSUMA

Lausumapyynnössä on asiakirjojen perusteella kysymys siitä, onko työnantaja velvollinen maksamaan työntekijöille jokaiselta työpäivältä tunnin palkan suuruisen matka-ajan korvauksen riippumatta siitä, ovatko työntekijät joutuneet matkustamaan työkohteeseen vapaa-aikanaan ja/tai kuinka kauan matkustamiseen on todellisuudessa kulunut aikaa. Lausumapyynnön pohjana olevassa yhteenvedossa on todettu kantajien esittäneen, että vapaa-aikana matkustamista koskeva etuus olisi vakiintunut kantajien työsuhteiden ehdoksi. Tapauksessa on lähetetyn yhteenvedon perusteella kysymys myös siitä, onko työnantaja tehnyt vapaa-aikana matkustamisesta työehtosopimuksen tarkoittaman paikallisen sopimuksen, jonka mukaisesti työnantaja on maksanut työntekijöille työehtosopimusta paremman korvauksen.

Työehtosopimuksen lähtökohtana on työntekijän matkustamisvelvollisuus, eli työnantaja voi määrätä työntekijän tekemään työtehtävän edellyttämät matkat, vaikka työntekijä joutuisi käyttämään niihin vapaa-aikaansa. Ajatus siitä, että työntekijällä olisi omalla päätöksellään oikeus matkustaa vapaa-aikanaan saadakseen siitä korvausta, on erikoinen. Työehtosopimuksen tarkoittaman vapaa-aikana tapahtuvan matkustamisen korvauksen on tarkoitus hyvittää työntekijän sidonnaisuutta työhön tämän vapaa-aikana. Jos sidonnaisuutta ei ole, ei ole myöskään perusteita maksaa korvauksia. Työehtosopimuksessa (vapaa-aikana) matkustamista koskeva määräys on kohdan ”Matkakustannusten korvaaminen” alla.

Kysymys 1

Lausunnon kohteena olevaa työehtosopimuksen määräystä on muutettu vuonna 2005, jolloin matkakustannusten korvaamista koskevaan työehtosopimuksen 16 §:ään lisättiin 4 momentti. Sitä ennen (1994–2004) lausuman kohteena oleva määräys on ollut 3 momentin alla muodossa ”matka-ajan korvaamista koskevista periaatteista voidaan paikallisesti sopia toisinkin.” Aikaisemmassa työehtosopimusmääräyksessä ei ole ollut vaatimusta siitä, että sopimus pitäisi tehdä kirjallisesti. Määräyksen muuttaminen vuonna 2005 ei ole tarkoittanut sitä, että vanhat (suulliset) sopimukset olisi laadittava kirjalliseen muotoon.

Paikallista sopimista koskeva 30 § on lausumapyynnön tarkoittamin osin ollut samanlainen vuodesta 1994 lähtien. Sen mukaan paikallinen sopimus on tehtävä kirjallisesti, jos jompikumpi sopijapuoli sitä pyytää. Siten myös suullinen sopimus on pätevä. Paikallista sopimista koskevan pykälän mukaisesti sopimukset ovat irtisanottavissa noudattaen kolmen kuukauden irtisanomisaikaa, ellei muusta irtisanomisajasta ole sovittu.

Vastaus kysymykseen 1 a)

Työehtosopimuksen mukaan vapaa-aikana matkustamisen korvaamisesta on voitu sopia paikallisesti lausumaa koskevalla ajanjaksolla (1994–2009). Ennen vuotta 2005 tällainen sopimus on voitu tehdä myös suullisesti. Työehtosopimuksen muutoksen jälkeen vanhat suulliset sopimukset ovat säilyneet voimassa ilman, että niitä on tarvinnut laatia kirjalliseen muotoon.

Vastaus kysymykseen 1 b)

Työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus on voitu ajanjaksolla 1994–2009 irtisanoa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei sopimuksessa ole sovittu muusta irtisanomisajasta. Kun työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus irtisanotaan, päättyvät myös sen oikeusvaikutukset. Sopimuksen päättymisen jälkeen noudatetaan työehtosopimuksen määräyksiä.

Kysymys 2

Vastaus kysymykseen 2

Työehtosopimus ei tunne sellaista ajatusta, jossa työnantaja olisi velvollinen tarjoamaan työntekijälle mahdollisuuden matkustaa tämän vapaa-aikana.

Kysymys 3

Yleisesti

Työehtosopimuksessa määritellään pakottavaa työlainsäädäntöä täydentävät työsuhteen vähimmäisehdot asianomaisella alalla. Työehtosopimus ei sinällään aseta estettä sille, etteikö työnantaja voisi tarjota työntekijöilleen parempia etuja tai etteivätkö työnantaja ja työntekijä voisi sopia työntekijän kannalta paremmista ehdoista työsopimuksella. Kuvattu menettely tunnetaan työoikeudessa niin sanottuna edullisemmuusperiaatteena.

Yrityksessä noudatettu (työntekijöille paremmat edut antava) käytäntö voi perustua joko työnantajan oikeuteen johtaa ja valvoa työtä sekä järjestää työtehtävät (niin sanottu direktio-oikeus) tai sopimukseen. Sopimuksen osalta on määritettävä onko kysymys työehtosopimuksen tarkoittamasta paikallisesta sopimuksesta vai työsopimustasoisesta sopimuksesta. Jälkimmäinen voi tarkoittaa joko nimenomaisesti työsopimukseen otettua sopimusmääräystä tai, hyvin poikkeuksellisesti, sitä, että tietty käytäntö on niin sanotusti vakiintunut työsuhteen ehdoksi. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksissa vapaa-aikana matkustamisen korvaus on kulukorvauksen luontoinen etu. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksissa ei tunneta ajatusta, että vapaa-aikana matkustaminen voisi pelkän noudatetun käytännön kautta vakiintua työsuhteen ehdoksi ilman nimenomaista sopimista.

Työehtosopimuksen tarkoittama paikallinen sopimus voi olla työntekijöiden kannalta sisällöltään joko edullisempi tai epäedullisempi kuin vastaava työehtosopimuksen vähimmäismääräys. Tästä huolimatta paikallinen sopimus on aina irtisanottavissa työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti kolmen kuukauden irtisanomisaikaan noudattaen, ellei muusta irtisanomisajasta ole sovittu. Kun paikallisen sopimuksen voimassaolo päättyy, päättyy myös sen työntekijälle myöntämät edut huolimatta siitä kuin ”edullisia” ne ovat.

Vastaus kysymykseen 3

Jos kysymys on niin sanotusta direktio-oikeudesta, työnantaja voi mainitun oikeuden nojalla siirtyä noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä, vaikka työnantaja olisi aiemmin noudattanut työntekijöille paremmat edut antavaa käytäntöä. Lähtökohtaisesti työnantajalla on täysi direktio-oikeus työajan järjestämiseen liittyvissä asioissa.

Jos kysymys on työehtosopimuksen tarkoittamasta paikallisesta sopimuksesta, työnantaja voi työehtosopimuksen mukaisesti irtisanoa sen ja siirtyä sitten noudattamaan työehtosopimuksen määräystä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, että työntekijät saivat ennen paikallisen sopimuksen irtisanomista työehtosopimuksen vastaavaa määräystä paremmat edut. Kun paikallinen sopimus päättyy, päättyvät myös sen oikeusvaikutukset.

Jos kysymys on työsopimustasoisesta sopimisesta, työnantaja voi siirtyä noudattamaan työehtosopimusmääräystä niiden yleisten edellytysten täyttyessä, jotka muutenkin koskevat työsopimusehdon yksipuolista muuttamista. Näihin edellytyksiin kuuluu, että työnantajalla on irtisanomisperuste. Tällöinkin kyse tulee olla nimenomaisesta työsopimustasoisesta sopimisesta. Vapaa-aikana matkustaminen ei voi teknologiateollisuudessa vallitsevien periaatteiden mukaisesti pelkän käytännön kautta vakiintua työsuhteen ehdoksi.

SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO RY:N LAUSUMA

Lausuma kysymyksen 1 osalta

Sähköalojen ammattiliitto ry toteaa, että käräjäoikeudessa vireillä olevan asian oikeudenkäyntiaineistoon kuuluva hissiasentajia koskenut paikallinen sopimus 5.4.1994 on vuonna 2009 irtisanottu ja lakannut olemasta voimassa. Hissiasentajien osalta kanne käräjäoikeudessa ei kuitenkaan perustu sanotun paikallisen sopimuksen määräyksiin, vaan työsopimuksiin, joten työtuomioistuimen kysymykseen antamalla vastauksella ei ole merkitystä hissiasentajien kanteen ratkaisemisessa.

Sähköalojen ammattiliitto ry:n tiedossa ei ole muita käräjäoikeudessa ratkaistavana olevaan asiaan liittyviä paikallisia sopimuksia tai sellaiseksi luonnehdittavissa olevia sopimuksia.

Otis Oy on käräjäoikeudessa väittänyt, että olemassa olisi ollut myös huoltoasentajia koskenut paikallinen sopimus, jonka olemassaolon Otis Oy:n vastapuolet ovat kiistäneet. Yhtiö on tämän olemassa olevaksi väittämänsä sopimuksen osalta ilmoittanut vain, että se olisi tehty vuonna 1998 ja että se koskisi työaikajärjestelyjä. Näin suppeiden tietojen varassa on mahdotonta lähteä arvioimaan väitetyn sopimuksen luonnetta paikallisena sopimuksena. Työehtosopimuksen 16 §:n vuonna 2005 muutettu 4 momentti on edellyttänyt tällaiselta paikalliselta sopimukselta kirjallista muotoa. Sähköalojen ammattiliitolla ei ole tietoa, mitä tuolloin ehkä on sovittu vanhoille suullisille sopimuksille tapahtuvan. Mikäli kuitenkin asiasta on väitetyin tavoin tehty suullinen sopimus vuonna 1998, se on voitu lakkauttaa irtisanomalla.

Sähköalojen ammattiliitto ry toteaa, että huoltoasentajien osalta kanne käräjäoikeudessa perustuu työsopimukseen tai työsopimuksen veroiseen käytäntöön, joten työtuomioistuimen kysymykseen antamalla vastauksella ei ole merkitystä myöskään huoltoasentajien kanteen ratkaisemisessa.

Lausuma kysymyksen 2 osalta

Alan valtakunnallisen työehtosopimuksen nojalla työnantajalla ei ole kysymyksessä tarkoitettua velvollisuutta tarjota työntekijöille mahdollisuutta matkustaa vapaa-aikana.

Koska kanne käräjäoikeudessa ei perustu työehtosopimuksen määräyksiin, vaan joko työsopimustasoisiin määräyksiin (hissiasentajat) tai työsopimustasoisiin määräyksiin/työsopimuksen veroiseen käytäntöön (huoltoasentajat), työtuomioistuimen lausunnolla ei näyttäisi olevan merkitystä kanteen ratkaisemisessa.

Lausuma kysymyksen 3 osalta

Jos matka-ajan korvaaminen on perustunut yksinomaan työnantajan työnjohto-oikeuden nojalla voimaan saattamaan käytäntöön, se on voitu myös lakkauttaa yksipuolisesti.

Samoin jos käytäntö on perustunut työehtosopimuksen nojalla tehtyihin paikallisiin sopimuksiin, jotka on irtisanottu, matkustamiskorvaus on voitu lakkauttaa.

Teknologiateollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä ei sen sijaan ole olemassa sellaista vakiintunutta käytäntöä tai tulkintaa, jonka mukaan työnantaja voisi työnjohto-oikeuden nojalla muuttaa työsopimukseen tai työsopimuksen veroiseen käytäntöön perustuvaa käytäntöä vapaa-aikana tapahtuvan matkustamisen ja sen korvaamisen osalta.

Työoikeudessa tavanomaisoikeudellisena sääntönä ja siten tuomioistuinta vahvasti velvoittavana oikeuslähteenä voimassa olevan, työntekijän suojeluperiaatteeseen pohjaavan edullisemmuussäännön mukaan, mikäli samasta asiasta on pätevästi voimassa yhtä useampi normi, valitaan se normi, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. Edullisemmuussäännön nojalla työsopimuksella voidaan sitovasti sopia ehdoista, jotka ovat työntekijän kannalta työehtosopimusta edullisempia. Edullisempi ehto on valittava, ellei työehtosopimuksessa ole poikkeuksellisesti määrätty edullisemmuussääntöä sivuutettavaksi.

Teknologiateollisuuden sähköalan työntekijöiden työehtosopimuksella ei ole suljettu eikä ole tarkoitettu sulkea pois työsuhteen osapuolten oikeutta sopia matkakustannusten korvaamisesta työehtosopimuksesta työntekijän eduksi poiketen. Alalla ei myöskään ole sellaisia periaatteita, joiden mukaan vapaa-aikana matkustamisen korvaaminen ei voisi vakiintua työsuhteen ehdoksi työsopimuksen veroisena sitovana käytäntönä.

Edellä mainituin perustein Sähköalojen ammattiliitto ry toteaa, että yhtiöllä ei ole ollut työehtosopimuksen perusteella oikeutta poiketa siitä, mitä yhtiössä on noudatettu työsopimusten tai työsopimuksen veroisen käytännön perusteella.

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Kysymys 1

Työehtosopimukseen osalliset liitot ovat olleet yksimielisiä siitä, että työehtosopimuksen nojalla vapaa-aikana matkustamisen korvaamisesta on voitu sopia paikallisesti ja että tällainen paikallinen sopimus on voitu irtisanoa siten, että sen oikeusvaikutukset ovat tuolloin lakanneet. Työtuomioistuimella ei ole syytä poiketa tästä osapuolten yhteisestä käsityksestä, joka vastaa myös paikalliseen sopimiseen yleisesti sovellettavia sääntöjä. Käräjäoikeuden ratkaistavaksi jää siten vain osapuolten erimielisyys siitä näyttökysymyksestä, onko huoltoasentajien kanssa solmittu tällainen suullinen sopimus vuonna 1998. Hissiasentajien osalta tällainen 5.4.1994 kirjallisesti laadittu sopimus on jätetty käräjäoikeudelle.

Kysymys 2

Liitot ovat olleet yksimielisiä myös siitä, että työnantaja ei ole velvollinen tarjoamaan työntekijälle mahdollisuutta matkustaa tämän vapaa-aikana, jotta työntekijä saisi vastaavalta ajalta korvauksen, mikäli asiaa arvioidaan pelkästään alan valtakunnallisen työehtosopimuksen perusteella. Työtuomioistuin voi yhtyä tähän osapuolten ilmoittamaan tulkintaan.

Kysymys 3

Jos matka-ajan korvaamisen katsottaisiin perustuneen työnantajan työnjohto-oikeutensa nojalla voimaan saattamaan käytäntöön, työnantaja on työehtosopimukseen osallisten liittojen mukaan voinut vastaavasti yksipuolisin toimin siirtyä noudattamaan asiassa työehtosopimuksen 16 §:n mukaisia korvaamisperusteita. Tältäkään osin työtuomioistuimella ei ole syytä poiketa osapuolten kannasta. Esillä olevassa tapauksessa tämä vaihtoehto voisi koskea lähinnä Otis Oy:n huoltoasentajiin noudattamaa korvauskäytäntöä.

Jos matka-ajan korvaaminen on perustunut työehtosopimuksessa tarkoitettuun paikalliseen sopimukseen, vastaus on sen mukainen kuin kysymykseen 1 on jo annettu. Asianmukaisen irtisanomisen jälkeen työnantaja on siis voinut siirtyä voimassa olevan valtakunnallisen työehtosopimuksen 16 §:n mukaiseen menettelyyn.

Kolmantena vaihtoehtona on se, että matka-ajan korvaaminen on perustunut - joko yksinomaisesti tai paikallisen sopimuksen ohella - työntekijöiden kanssa tehtyihin työsopimuksiin tai työsopimuksen veroiseksi vakiintuneeseen, sitovaksi tulleeseen käytäntöön. Työehtosopimuksen osapuolet ovat olleet erimielisiä jo siitä näyttökysymyksestä, onko tällaisia työsopimusehtoja solmittu, vai onko työsopimuksissa enintään tarkoitettu viitata paikallisten sopimusten nojalla noudatettavaan menettelyyn. Samoin osapuolet ovat olleet erimielisiä edellytyksistä, joiden vallitessa matka-ajan korvaamiskäytäntö voi vakiintua työnantajaa sitovaksi. Nämä perimmältään työsopimusoikeutta koskevat erimielisyydet eivät kuitenkaan enää kuulu niihin työehtosopimusolojen tuntemusta edellyttäviin kysymyksiin, joista työtuomioistuin voi siitä annetun lain 39 §:n mukaan antaa lausunnon, joten kannanotto niihin jää käräjäoikeuden tehtäväksi siellä esitettävän selvityksen perusteella.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Laurila, Sutela, Nyyssölä, Vuorio ja Koskinen jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Lausunto on yksimielinen.