Labor court allows equal pay for extended work hours between old and new parliament staff under equality law.

Eduskunnan virkamiesten työaikauudistus oli toteutettu siten, että ennen uudistusta virkasuhteessa olevalla henkilöstöllä oli oikeus pitää entinen säännöllinen työaikansa, joka eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa oli kuusi tuntia vuorokaudessa. Uusien virkamiesten säännölliseksi työajaksi tuli 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa. Vanhoilla virkamiehillä oli oikeus siirtyä pidennettyyn työaikaan lisäkorvausta vastaan.

Tuomiossa katsottiin, ettei vanhan ja uuden henkilöstön työaikaetuuksissa todettuun huomattavaan eroon ollut näytetty olevan hyväksyttävää syytä. Uuteen henkilöstöön kuuluvilla kantajilla vahvistettiin olevan perustuslain 6 §:n ja eduskunnan virkamieslain 16 §:n nojalla oikeus samoin perustein määräytyvään työaikakorvaukseen kuin samaa työtä tekevillä vanhoilla virkamiehillä.

Kysymys myös työtuomioistuimen toimivallasta.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 45

KANTAJAT

Oikeusasiamiehensihteeri A

Oikeusasiamiehensihteeri B

Oikeusasiamiehensihteeri C

Oikeusasiamiehensihteeri D

Oikeusasiamiehensihteeri E

VASTAAJA

Suomen eduskunta

ASIA

Virkaehtosopimuksen tulkinta ynnä muuta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 15.3.2007

VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisia sitovassa 14.6.2006 allekirjoitetussa eduskunnan virkaehtosopimuksessa on muun ohella määräys siitä, että eduskunnan tarkentavana virkaehtosopimuksena tulee voimaan päätös henkilöstön työajasta eduskunnan virastoissa (KTK 2.5.2002).

Työaikapäätöksessä on muun ohella seuraavatmääräykset:

2 § Säännöllinen työaika

Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Jaksotyössä säännöllinen työaika on kuitenkin 108 tuntia 45 minuuttia kolmessa viikossa (1 momentti).

9 § Siirtymäsäännös

Eduskunnan palveluksessa 30 päivänä huhtikuuta 2002 oleva säilyttää sen mittaisen säännöllisen työajan, joka hänellä tuolloin oli.

Henkilöllä, joka vapaaehtoisesti ja asianomaisen viraston suostumuksella siirtyy tämän päätöksen mukaiseen työaikaan, on oikeus työajan pidennystä vastaavaan täysimääräiseen korvaukseen, joka annetaan vapaa-aikana, rahana tai näiden yhdistelmänä.

Jos eduskunnan palveluksessa oleva nimitetään eduskunnan toisen viraston palvelukseen, hänellä on oikeus säilyttää 1 tai 2 momentin mukaan määräytyvä työaikansa, jos hän olisi siihen oikeutettu asianomaisen viraston henkilöstöön kuuluvana.

KANNE

Vaatimukset

Eduskunnan palveluksessa olevat oikeusasiamiehensihteerit A, B, C, D ja E ovat vaatineet, että eduskunnan palvelukseen 1.5.2002 tai tämän jälkeen tulleisiin henkilöihin sovelletaan yhdenmukaisesti samoja virkaehtoja kuin eduskunnan virassa 30.4.2002 olleisiin henkilöihin. Tämän mukaisesti kantajat ovat vaatineet seuraavaa:

1) Kantajien työajan lähtöarvon vahvistetaan olevan se työaika, jota on sovellettu ja sovelletaan eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa 30.4.2002 olleeseen henkilöstöön eduskunnan virkaehtosopimuksena noudatettavan työaikapäätöksen mukaisesti.

2) Kantajilla vahvistetaan olevan oikeus työaikakompensaatiota tarkoittavan sopimuksen tekemiseen valitsemanaan ajankohtana ja muutenkin samoin ehdoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian palveluksessa 30.4.2002 olleella henkilöstöllä.

3) Vastaaja velvoitetaan korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Kanneoikeus

Eduskunnan virkaehtosopimukseen osallinen Eduskunnan virkamiesyhdistys ry. on työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin kieltäytynyt ajamasta kannetta.

Perusteet

Vanhan ja uudemman henkilöstön eriarvoinen kohtelu

Eduskunnan henkilöstön työaikoja muutettiin eduskunnan kansliatoimikunnan 2.5.2002 tekemällä työaikapäätöksellä. Työaikauudistuksen tavoitteena oli saada aikaan yhtenäiset ja oikeudenmukaiset määräykset eduskunnan virastoissa noudatettavista työajoista. Työaikapäätöksen perusteella 1.5.2002 tai sen jälkeen eduskunnan virkaan tai toimeen nimitettyjen henkilöiden työajaksi tuli 7 tuntia 15 minuuttia. Työaikapäätös otettiin sellaisenaan osaksi eduskunnan 1.7.2006 voimaan tullutta tarkentavaa virkaehtosopimusta.

Uudemmalle henkilöstölle palkkaa on maksettu A-palkkaluokkien mukaisesti ilman työaikakompensaatiota. Käytännössä he ovat tehneet samaa työtä olennaisesti huonommilla työehdoilla. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa uudempi henkilöstö on tehnyt 30.4.2002 mennessä eduskunnan virassa olevaan henkilöstöön verrattuna samalla palkalla tunnin ja 15 minuuttia pidempää työaikaa eli vuodessa 44 työpäivää enemmän tai 12,5 prosenttia pienemmällä palkalla 30 minuuttia pidempää työaikaa eli vuodessa 18 työpäivää enemmän.

Työaikakompensaatiota koskeva palkanlisäys on kiinteä summa, jonka suhteellinen osuus palkasta pienenee ajan kuluessa inflaatiovaikutuksen verran. Inflaatiovaikutus on ja nykytilanteen valossa tulee jatkossakin olemaan häviävän pieni, eikä se muuta perusasetelmaa käytännössä miksikään vuosikymmenenkään kuluttua. Ajan kuluessa yhä suurempi suhteellinen osuus eduskunnan henkilöstöstä tulee asetetuksi epäyhdenvertaiseen asemaan vanhoihin työntekijöihin nähden.

Kun kyse on eläkkeeseen oikeuttavasta palkasta, muodostuu samaa työtä pienemmällä palkalla tekevän 1.5.2002 jälkeen eduskunnan palvelukseen tulleen henkilön eläkkeestä luonnollisesti pienempi kuin 30.4.2002 virassa olleella henkilöllä. Vanhemman henkilöstön lyhyempi työaika merkitsee myös sitä, että virkamiehelle kertyy helpommin ja nopeammin ylityötunteja.

Oikeusohjeet

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslain säännös kieltää suosinnan tai jonkin ryhmän asettamisen etuoikeutettuun asemaan, mikäli tämä samalla merkitsisi toisiin kohdistuvaa syrjintää (ks. HE 309/1993 s. 43). Eduskunnan vanha henkilöstö on asetettu etuoikeutettuun asemaan uutta henkilöstöä syrjivällä tavalla.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen kannalta asiaa voi tarkastella ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklassa turvatun omaisuuden suojan ja 12 artiklassa turvatun syrjintäkiellon sekä 12. lisäpöytäkirjassa turvatun yleisen syrjintäkiellon kannalta.

Valtio työnantajana on korostetummin sidottu perustuslain, muun muassa yhdenvertaisuutta koskevien, vaatimusten toteuttamiseen kuin yksityissektorin työnantaja. Näin ollen valtion virkaehtosopimukseen sidotut virkamiehet keskenään eriarvoiseen asettavan ehdon hyväksyttävyydelle tulee asettaa erityisen korkeat vaatimukset.

Hyväksyttävä syy erilaiseen kohteluun

Erontekoa ihmisten välillä ei ole yleisesti kielletty. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla.

Työaikapäätöksellä on sinänsä hyväksyttävä päämäärä, virkamiestyön tehostaminen työaikaa pidentämällä. Päämäärän saavuttamiseen käytetyt keinot ovat sitä vastoin perustuslain 6 §:n vaatimusten vastaisia.

Työaikapäätöksen siirtymäsäännöksellä kantajat on asetettu olennaisesti huonompaan asemaan kuin eduskunnan vanhempi henkilöstö. Viran ehdot määräytyvät puhtaan sattumanvaraisesti sen mukaan, milloin henkilö on satuttu virkaan tai toimeen nimittämään, 30.4.2002 vai päivää myöhemmin. Tällainen päivämäärään rakentuva peruste ei ota huomioon viran vaativuutta eikä mitään yksilöllistä tekijää kuten virkaikää tai kokemusta, eikä myöskään tähtää positiivisesti minkään perusoikeuden edistämiseen. Esimerkiksi oikeusasiamiehen kansliassa suoritettavan työn luonne ja sisältö ovat kaikille kanslian viranhaltijoille siten samanlaiset, ettei erilaisille työajoille tai työajasta riippuvalle palkkaukselle ole tätäkään kautta minkäänlaista perustetta.

Työaikajärjestelmän ei voida katsoa toteuttavan aineellista yhdenvertaisuutta, koska erilaiseen kohteluun johtava muodollinen peruste ei ole sisällöltään oikeudenmukainen. Nimittämispäivämäärään perustuva virkamiesten erilainen kohtelu ei ole oikeasuhtainen eikä kansliatoimikunnan mainitsemien tavoitteiden saavuttamiseksi välttämätön. Menettely on täysin uniikki eduskunnan oma järjestely.

Työaikapäätöksen siirtymäsäännöksessä tarkoitetut sopimukset ja koko kompensaatiojärjestelmä on tehty niin sanotun saavutetun edun käsite mielessä pitäen. Saavutettu etu ei kuitenkaan voi olla oikeusperiaatteena niin vahva, että se voisi ohittaa perustuslain 6 ja 22 §:n vaatimukset.

Hyväksyttävänä keinona työaikojen pidentämiseksi ja yhdenmukaistamiseksi olisi eduskunnan kaikille virkamiehille suoritettava palkkojen tasokorotus. Tähän eduskunnalla olisi mahdollisuus ainutlaatuisen taloudellisen itsesääntelyoikeutensa turvin.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Eduskunta on ensisijaisesti vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä.

Eduskunta on lisäksi vaatinut A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n velvoittamista korvaamaan eduskunnan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Oikeudenkäyntiväite

Kanne on jätettävä tutkimatta työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana.

Työaikasopimuksen 9 §:n 2 momentin tarkoittamasta täysimääräisestä korvauksesta ei ole päästy sopimukseen henkilöstön edustajien ja työnantajan välillä. Sopimuksen 9 §:n 2 kohdasta ei myöskään ole olemassa virkaehtosopimuksen soveltamisohjetta. Kanteen liitteenä oleva kansliatoimikunnan palkkaneuvottelijoiden 11.5.2004 kansliatoimikunnalle osoittama kirjelmä, joka sisältää virkasopimuksiin otettavat pidennettyyn työaikaan siirtymisen ehdot, ei ole miltään osin osa eduskunnan virkaehtosopimusta. Kanne ei näiltä osin perustu eduskunnan virkaehtosopimukseen, vaan työnantajan yksipuolisiin päätöksiin sekä virkasopimuksiin ja niiden sisältöön.

Kanteen kiistämisen perusteet

Eduskunnan virkaehtosopimuksen osana oleva työajoista tehty tarkentava virkaehtosopimus ei aseta eri eduskunnan virkamiehiä keskenään eriarvoiseen asemaan. Mikäli työtuomioistuin toteaisi virkaehtosopimuksen tältä osin yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi, ovat työaikasopimuksen määräykset kuitenkin perustuneet hyväksyttäviin päämääriin, jotka on toteutettu hyväksyttävin keinoin.

Eduskunnan virkaehtosopimuksen osana voimassa oleva tarkentava virkaehtosopimus työajoista on pohjautunut sitä ennen voimassa olleeseen eduskunnan kansliatoimikunnan päätökseen eduskunnan virkamiesten työajoista. Työajoista tehdyn virkaehtosopimuksen 2 §:n mukaisesti eduskunnan virkamiesten työajat määräytyvät päivittäistä lepoaikaa koskevia määräyksiä lukuun ottamatta yhtenäisten perusteiden mukaisesti. Lisäksi eduskunnassa on voimassa eräitä työaikajärjestelyjä johtuen eduskunnan asemasta ylimpänä valtioelimenä. Näitä määräyksiä on muun muassa eduskunnan istuntoihin ja niiden toiminnan mahdollisimman tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen toteuttamiseen liittyen.

Työaikasopimuksen sekä aiemmin voimassa olleen kansliatoimikunnan työaikamääräyksen tarkoituksena on ollut yhtenäistää eduskunnan eri virastojen välisiä työaikamuotoja ja työaikoja sekä erityisesti saattaa eduskunnan virkamiesten työajat vastaamaan muiden valtion palveluksessa olevien virkamiesten ja työntekijöiden työaikoja. Tämä tarkoitus ilmeni muun muassa työaikatoimikunta II:n 4.4.2002 päivätyn muistion perustelutekstistä. Ennen nykyistä työajoista tehtyä virkaehtosopimusta ja sitä edellyttänyttä aiempaa kansliatoimikunnan työaikapäätöstä eduskunnan virkamiesten työajat olivat merkittävästi lyhyemmät kuin muilla valtion palveluksessa olevilla virkamiehillä ja työntekijöillä. Työajat myös poikkesivat eduskunnan eri virastoissa toisistaan.

Työaikapäätöksen ja eduskunnan työaikasopimuksen sisältöä ei voida tarkastella yhdenvertaisuusnäkökohdista yksinomaan eduskunnan sisäisesti, vaan tarkastelussa oli otettava huomioon myös muut Suomen valtion palveluksessa olevat virkamiehet ja työntekijät ja heitä koskevat työaikamääräykset. Erityisesti tässä vertailussa voidaan kiinnittää huomiota oikeuskanslerinvirastoon, joka noudattaa valtion yleistä työajoista tehtyä virka- ja työehtosopimusta. Valtion yleisen työaikasopimuksen 4 §:n määräys säännöllisestä työajasta viikkotyössä vastaa eduskunnan työajoista tehdyn virkaehtosopimuksen 2 §:n määräyksiä. Oikeuskanslerinviraston tehtäviä voidaan suurelta osin pitää eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian tehtäviä vastaavina, erityisesti laillisuusvalvonnan tehtäväkenttää.

Eduskunnan kansliatoimikunnan työaikapäätös on valmisteltu seikkaperäisesti. Se pohjautuu kahden eri työaikatoimikunnan selvityksiin ja eduskunnan eri virastojen lausuntoihin. Muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia oli edustettuna työaikatoimikunta II:n työssä eikä oikeusasiamiehen kanslia pitänyt ongelmallisena työaikamääräyksen 9 §:n sisältöä, vaan totesi eduskunnan palveluksessa olleiden virkamiesten aseman ja työaikaa koskevien määräysten säilyttämisen ennallaan tärkeänä työaikapäätöksen lähtökohtana.

Pyrittäessä sekä kansliatoimikunnan työaikapäätöksellä että eduskunnan työajoista tehdyllä virkaehtosopimuksella pidentämään eduskunnan virkamiesten työaikoja vastaamaan valtion palveluksessa olevien työaikamääräyksiä ei työaikapäätöstä tehtäessä jo eduskunnan palveluksessa olevien palvelussuhteen ehtoja huononnettu aikaisempaan verrattuna, mikä sinänsä olisi ollut virkaehtosopimuksin mahdollista. Tällaista huonontamista voidaan kuitenkin pitää epärealistisena mahdollisuutena, jota työnantaja ei käytännössä voi saavuttaa sopimalla siitä kollektiivisopimuksin. Sen sijaan kollektiivisopimuksin on vakiintuneesti tällaisissa sopimuksia koskevissa muutostilanteissa säilytetty työnantajan palveluksessa jo olleiden henkilöiden etuudet joko sellaisinaan tai erilaisilla kompensaatiojärjestelyillä turvattuina.

Esimerkkinä palveluksessa olevien henkilöiden palvelussuhteen ehtojen turvaamisesta voi mainita viime vuosina valtionhallinnossa toteutetut sopimusjärjestelyt uusista palkkausjärjestelmistä. Ne sisältävät niin sanotun takuupalkkaoikeuden, jolla valtion palveluksessa kyseisessä virastossa ennen sopimuksen tekohetkeä olleet henkilöt ovat säilyttäneet siihen saakka saavuttamansa palkkaustason. Sopimusjärjestelyjen tavoitteena oleva palkkausperusteiden uudistaminen edellyttää näin ollen ajallista siirtymäkautta, jonka aikana ennen uudistusta ja sen jälkeen palvelukseen tulleiden henkilöiden palkkausperusteet yhtenäistyvät. Eduskunnan työaikasopimuksen 9 § on takuupalkkalausekkeita vastaava järjestely.

Myös lainsäädännössä on pyritty turvaamaan jo palveluksessa olevien työntekijöiden palvelussuhteen ehtojen säilyminen eräissä muutostilanteissa, muun muassa liikkeen luovutuksen yhteydessä työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä säädetyin tavoin. Tällaisissa tilanteissa syntyneitä eroavuuksia palvelussuhteen ehtoihin ja niiden hyväksyttävyyttä on käsitellyt myös korkein oikeus ratkaisussaan KKO 2004:103.

Hakeutuessa eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian palvelukseen ja antaessaan suostumuksensa virkanimityksiinsä kantajat ovat olleet tietoisia heihin sovellettavista työaikamääräyksistä ja hyväksyneet ne osana palvelussuhteensa ehtoja. Kantajat olivat myös tietoisia siitä, että kansliatoimikunnan työaikapäätöksellä ja eduskunnan virkaehtosopimuksella työajoista on pyritty pidentämään eduskunnan virkamiesten työaikoja muuta valtionhallintoa vastaaviksi.

Ottaen huomioon eduskunnan työaikasopimuksen edellä mainitut yleiset tavoitteet eli työaikojen yhdenmukaistamisen suhteessa muuhun valtionhallintoon sekä työmarkkinajärjestelmän työnantajalle asettamat varsin rajoittuneet käytännön mahdollisuudet sen toteuttamistavoille, -mahdollisuuksille ja -aikataululle, ei eduskunnan työaikasopimusta voida pitää yhdenvertaisuuden kannalta epäasiallisena.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Käsittelyratkaisu

Vastaaja on vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta sillä perusteella, ettei työtuomioistuin ole toimivaltainen tutkimaan asiaa. Työaikasopimuksen 9 §:n 2 momentin tarkoittamasta täysimääräisestä korvauksesta on vain työnantajan yksipuolinen tarjous, jonka pohjalta virkamiesten kanssa on laadittu yksilöllisiä virkasopimuksia. Kysymyksessä ei siten vastaajan mukaan ole työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ssä tarkoitettu virkaehtosopimusta koskeva riita-asia.

Kanteessa vaaditaan vahvistettavaksi, että kantajilla on työaikasopimuksen 2 §:n mukaisen säännöllisen työajan asemesta oikeus sopimuksen 9 §:n 1 momentin mukaiseen työaikaan taikka oikeus sopia mainitun pykälän 2 momentin mukaisesta, työajan pidentämisestä maksettavasta korvauksesta samoin perustein kuin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian vanhemmalla henkilöstöllä. Vaatimukset perustuvat siten virkaehtosopimukseen. Korvauksesta on toistaiseksi käytännössä tehty oikeudenkäyntiväitteessä mainittuja virkasopimuksia, mutta myös nämä sopimukset solmitaan 1.7.2006 lukien virkaehtosopimuksen nojalla ja sen soveltamiseksi. Näistä syistä kanne kokonaisuudessaan kuuluu työtuomioistuimen tutkittavaksi. Tämän vuoksi työtuomioistuin hylkää vastaajan oikeudenkäyntiväitteen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kantajien erilainen kohtelu

Kantajien mukaan heidät on perustuslain 6 §:n 1 momentin yhdenvertaisuussäännöksen vastaisesti asetettu erilaiseen asemaan kuin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian vanhempi henkilöstö. Mainitussa lainkohdassa säädetään, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös sisältää mielivaltaisen kohtelun kiellon ja vaatimuksen samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Oikeuskäytännössä säännöksen vastaiseksi on katsottu muun muassa erisuuruisen palkan maksaminen samasta työstä ilman hyväksyttävää syytä (TT 2002:7-10). Myös eduskunnan virkamiehistä annetun lain 16 §:ssä säädetään tasapuolisen kohtelun velvoitteesta.

Kantajien säännöllinen vuorokautinen työaika on työaikasopimuksen mukaan 7 tuntia 15 minuuttia, kun taas eduskunnan palveluksessa 30.4.2002 olleilla, samassa virastossa työskentelevillä ja samaa palkkaa nauttivilla virkamiehillä on ollut oikeus säilyttää entinen 6 tunnin työaikansa. Jälkimmäiset virkamiehet ovat voineet pidentää työaikaansa 45 minuutilla 12,5 prosentin suuruista palkanlisää vastaan. Näin korotettu palkka vaikuttaa muihin palkan perusteella määräytyviin etuihin, kuten eläkkeen määrään. Kokonaisuutena ottaen kantajien ja vanhemman henkilöstön työaikaetuuksissa voidaan arvioida olevan ainakin noin 20 prosentin ero. Kantajien ilmoituksen mukaan oikeusasiamiehen kansliassa on 20 virkamiestä, jotka ovat tulleet eduskunnan palvelukseen 30.4.2002 jälkeen, ja 35 vanhempaan henkilöstöön kuuluvaa.

Vastauksen mukaan kantajia ei ole kohdeltu epäyhdenvertaisesti, kun verrataan heidän työaikaansa valtionhallinnossa yleensä ja erityisesti oikeuskanslerinvirastossa noudatettuun työaikaan. Työtuomioistuin katsoo kuitenkin, että kantajia on asianmukaista verrata saman työnantajan palveluksessa olevaan henkilöstöön, johon myös sovelletaan saman virkaehtosopimuksen määräyksiä. Se, että kantajia on kohdeltu muualla julkishallinnossa yleisesti noudatetun käytännön mukaisesti, ei poista samassa virastossa työskentelevän henkilöstön etuuksissa todettujen erojen merkitystä.

Vertailu osoittaa, että kantajien ja vanhemman henkilöstön työaikaetuuksissa on selvä ero. Tämän vuoksi voidaan olettaa, että asiassa on menetelty vastoin yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Erilainen kohtelu voi kuitenkin olla oikeutettua, jos siihen on objektiivisesti hyväksyttäviä syitä. Tämän osoittaminen oikeudenkäynnissä kuuluu eduskunnalle työnantajana ja jutun vastaajana.

Hyväksyttävä syy erilaiseen kohteluun

Esillä olevassa asiassa eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian henkilöstöä kohdellaan eri tavoin sen mukaan, onko asianomainen tullut eduskunnan palvelukseen viimeistään 30.4.2002 vai tämän päivämäärän jälkeen. Eri asemaan joutuvien virkamiesten palvelussuhteen pituudessa voi olla vain hyvinkin lyhyt ero. Siten asiassa ei voida vedota ammattikokemuksen palkitsemiseen erilaisen kohtelun perusteena.

Vastauksessa on hyväksyttävinä syinä tuotu esiin näkökohtia, jotka liittyvät eri tavoin vanhan henkilökunnan aseman turvaamiseen muutostilanteissa. Vanhan henkilöstön etujen säilyttäminen joko sellaisenaan tai erilaisilla kompensaatiojärjestelyillä turvattuna on vastauksen mukaan yleinen työmarkkinakäytäntö.

Työmarkkinakäytäntöä tarkasteltaessa eduskunnan työaikauudistusta voidaan työtuomioistuimen mielestä verrata muihin uudistuksiin, joissa jonkin henkilöstöryhmän etuuksia on kavennettu niiden saattamiseksi vastaamaan muualla työelämässä yleisesti noudatettua tasoa. Esimerkkinä voidaan mainita vuonna 1994 toteutettu uudistus, jossa valtion virastoissa työskentelevien virkamiesten niin sanottu kesätyöaika poistettiin ja vuorokautista työaikaa pidennettiin yhdellä tunnilla. Tämä muutos pantiin toimeen kaikkia asianomaisia virkamiehiä koskevana ilman kompensaatiota. Vastaava muutos tehtiin kunta-alalla siten, että kaikille virastotyötä tekeville maksettiin edun lakkaamisesta pieni korvaus henkilökohtaisen palkan tai taulukkopalkan korotuksena. Tällaisiin uudistuksiin ei liity erityisiä yhdenvertaisuuskysymyksiä.

Toisissa tapauksissa vanhojen ja uusien työntekijöiden edut ovat voineet jäädä eri tasolle tietyn pituiseksi siirtymäajaksi. Oikeuskäytännössä palkkausjärjestelmien uudistuksista seuranneita palkkaeroja onkin pidetty hyväksyttävinä, kunhan ne poistetaan tietyssä ajassa. Tasa-arvolautakunnan lausunnossa n:o 1/2003 esillä olleessa tapauksessa tällaiseksi kohtuulliseksi siirtymäajaksi katsottiin noin kaksi vuotta.

Joissakin uudistuksissa vanhojen työntekijöiden edut ovat saattaneet jäädä pysyvästi paremmiksi kuin uusien työntekijöiden. Tällöin on työtuomioistuimen käsityksen mukaan edellytettävä hyväksyttäviä syitä sille, ettei uusille työntekijöille voida tavalla tai toisella muutoin hyvittää palvelussuhteen ehtoihin jääneitä eroja. Tätä kysymystä voidaan joutua arvioimaan eri tavoin sen mukaan, onko kysymys työajan pidennyksestä, palkkausjärjestelmän uudistuksesta tai esimerkiksi eläkeiän nostamisesta.

Vastaajan mukaan tärkeimpänä rinnastuskohteena tässä asiassa on valtionhallinnon niin sanottuun uuteen palkkausjärjestelmään (UPJ) sisältyvä takuupalkka. Siirryttäessä UPJ:hin vanhoista palkkaluokista on luovuttu ja käyttöön on otettu järjestelmä, jossa palkkaus perustuu lähinnä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen. Jotta kenenkään palkka ei laskisi, virkamiehelle maksetaan hänen entisen kokonaispalkkansa suuruista takuupalkkaa, mikäli uusien palkkausperusteiden mukainen palkka olisi tätä pienempi.

Uusi palkkausjärjestelmä ja eduskunnan työaikauudistus ovat työtuomioistuimen käsityksen mukaan jo lähtökohdiltaan sikäli erilaiset, että UPJ:llä ei ole erityisiä virkamiesten palkkauksen tasoon kohdistuvia tavoitteita, kun taas työaikauudistuksessa on nimenomaisena tarkoituksena pidentää eduskunnan virkamiesten työaikoja. Myös vanhojen työntekijöiden etuudet määräytyvät eri lähtökohdista. Takuupalkkaa maksetaan henkilölle vain siltä ajalta, jona se on korkeampi kuin uuden palkkausjärjestelmän mukainen palkka. Takuupalkka voi kokonaan poistua, jos uusien palkkausperusteiden soveltaminen nostaa asianomaisen palkan samalle tasolle. Takuupalkka koskee melko pientä, yksilöllisesti määräytyvää virkamiesryhmää.

Takuupalkkaan verrattuna eduskunnan vanhan henkilöstön työaikaetu on luonteeltaan pysyvä järjestely. Rahallinen kompensaatio säilyy muun palkan lisäksi maksettavana erillisenä palkanosana, jonka arvoon vaikuttaa vain inflaatio. Jos asianomainen pitää entisen säännöllisen työaikansa, tämä etu säilyy työaikasopimuksen 9 §:n määräysten mukaan koskemattomana. Järjestely koskee kaikkia työaikauudistuksen käyttöönottovaiheessa palvelussuhteessa olleita. Eduskunnan uusilla virkamiehillä ei ole voimassa olevien määräysten mukaan mahdollisuutta päästä samantasoisiin etuihin. Työtuomioistuimen mielestä eduskunnan vanhojen virkamiesten työaikaetuuksilla ja valtion palkkausuudistukseen kuuluvalla takuupalkalla on kaiken kaikkiaan siinä määrin toisistaan poikkeavia piirteitä, ettei takuupalkkaan voida tässä asiassa vedota rinnasteisena esimerkkinä, joka oikeuttaisi eduskunnan vanhojen ja uusien virkamiesten työaikaetuuksien erot.

Toisena esimerkkinä vanhojen työntekijöiden palvelussuhde-etujen säilyttämisestä vastaaja on maininnut liikkeen luovutusta koskevat säännökset ja niiden soveltamista koskevan ratkaisun KKO 2004:103. Ratkaisussa katsottiin, että samassa työssä pitkäänkin säilyneitä palkkaeroja voitiin tuossa tapauksessa pitää työsopimuslain tasapuolisuusvelvoitteen kannalta hyväksyttävinä. Työnantaja oli nimittäin liikkeen luovutuksensaajana sidottu luovuttajayhtiössä sovellettuun palkkausjärjestelmään, jonka mukaiset urakkapalkat olivat paremmat kuin työnantajan palvelukseen myöhemmin tulleelle henkilöstölle maksetut tuntipalkat.

Tuomioistuimessa syrjintä tai muu epäyhdenvertainen kohtelu vaaditaan yleensä oikaistavaksi siten, että kantajiin on sovellettava samoja tai samantasoisia palvelussuhteen ehtoja kuin edullisemmin kohdeltuun ryhmään. Näin on myös vireillä olevassa asiassa. Vastauksessa ei ole kuitenkaan tuotu esiin hyväksyttävää syytä siihen, ettei henkilöstön eriarvoista kohtelua ole poistettu parantamalla kantajien palvelusuhteen ehtoja. Työaikauudistuksessa on työtuomioistuimen käsityksen mukaan alun perin varauduttu siihen, että henkilöstö siirtyy pidennettyyn yhtenäiseen työaikaan ja saa siitä taloudellisen korvauksen. Vastauksessa ei kerrota, miksei samaa korvausta voitaisi maksaa myös uuteen henkilöstöön kuuluville kantajille.

Johtopäätökset

Eduskunnan työaikauudistuksesta on päätetty 2.5.2002 siten, että eduskunnan palveluksessa tuolloin olleet virkamiehet ovat halutessaan voineet jäädä noudattamaan entistä säännöllistä työaikaa. Uudistettuun yhtenäiseen työaikaan siirtymistä varten ei ole ollut sitovaa aikataulua tai muuta siirtymäjärjestelyä. Asiantila ei ole muuttunut, kun työaikapäätös otettiin vuonna 2006 eduskunnan virkaehtosopimuksen osaksi. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa työaikapäätöksen ja -sopimuksen 2 §:n mukaista työaikaa noudattavat vain kantajat ja muu niin sanottu uudempi henkilöstö.

Samassa virastossa työtovereina työskentelevien kantajien ja vanhempien virkamiesten työaikoihin ja palkkoihin on jäänyt kokonaisuutena ottaen huomattava, virkasuhteiden päättymiseen asti vaikuttava ero. Tällaisen eron oikeuttamiseksi olisi edellytettävä erityisen painavia syitä. Erilainen kohtelu johtuu ratkaisuista, joita eduskunta itse on ollut tekemässä. Yhdenvertaisen kohtelun esteenä ei ole ollut oikeudellisia syitä, eikä esimerkiksi taloudellisiin esteisiin ole vedottu. Työtuomioistuin katsoo, ettei vastaaja ole esittämillään perusteilla näyttänyt kantajien erilaiseen kohteluun olleen muitakaan hyväksyttäviä syitä.

Koska perustuslain 6 §:ssä ja eduskunnan virkamiehistä annetun lain 16 §:ssä säädetty yhdenvertaisen kohtelun velvoite on pakottavaa oikeutta, asiassa ei ole merkitystä sillä, ovatko kantajat eduskunnan virkasuhteeseen tullessaan ehkä olleet tietoisia vanhan henkilöstön työaikaeduista.

Kantajat ovat edellä esitetyistä syistä perustuslain ja eduskunnan virkamieslain mainittujen säännösten nojalla oikeutettuja samantasoisiin työaikaetuihin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian vanhempi henkilöstö eduskunnan työaikasopimuksen mukaan.

Eriarvoisen kohtelun oikaiseminen

Kantajat ovat itsekin esittäneet, että työaikasopimuksella on hyväksyttävä yleinen tavoite, virkamiestyön tehostaminen työaikaa pidentämällä. Työtuomioistuin on asiasta samaa mieltä ja katsoo, että työaikauudistuksen keskeiset tavoitteet vaarantuisivat, jos kantajille myönnettäisiin oikeus siirtyä noudattamaan uudistusta edeltänyttä kuuden tunnin vuorokautista työaikaa. Myöskään yhdenvertaisuuden toteuttaminen ei tätä edellytä. Kanteen ensimmäinen vahvistusvaatimus on näistä syistä aiheeton.

Yhdenvertaisuus voidaan sitä vastoin saavuttaa kanteen toisen vahvistusvaatimuksen pohjalta. Tämä merkitsee, että kantajille taataan oikeus työaikasopimuksen 9 §:n 2 momentin mukaiseen täysimääräiseen korvaukseen, joka suoritetaan heille samojen perusteiden mukaan kuin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian palveluksessa 30.4.2002 olleille virkamiehille suoritetaan sopimusmääräyksen mukaista korvausta työajan pidentämisestä. Sanottu oikeus kantajilla on siitä huolimatta, tehdäänkö heidän kanssaan työaikakompensaatiota koskevia virkasopimuksia vai ei.

Edellä esitetty koskee myös sitä tapausta, että kantajien halutaan pysyvän nykyisessä työajassaan, joka on vuorokaudessa puoli tuntia pidempi kuin työaikaansa jo pidentäneillä viraston vanhempaan henkilöstöön kuuluvilla virkamiehillä. Kantajille on suoritettava korvausta tästäkin työaikojen erosta samojen laskennallisten perusteiden mukaan kuin edellä on kerrottu, elleivät osapuolet muuta sovi.

Työtuomioistuin toteaa vielä, että nyt annettavan tuomion estämättä virkaehtosopimuksen osapuolet voivat järjestää henkilöstön työajat vastaisuudessa myös muulla sopimallaan tavalla, joka täyttää yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset.

Oikeudenkäyntikulut

Suomen eduskunta on jutun hävitessään työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n mukaan velvollinen korvaamaan A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määräksi on ilmoitettu 5.050 euroa. Vastaaja on paljoksunut tuntilaskutuksen perusteena käytettyä 100 euroa siltä osin kuin se ylittää 75 euroa. Asian laatuun ja sen edellyttämiin toimenpiteisiin nähden kohtuullinen korvauksen määrä on 4.000 euroa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin kanteen siten hyväksyen vahvistaa, että A:lla, B:llä, C:llä, D:llä ja E:llä on oikeus eduskunnan työaikasopimuksen 9 §:n 2 momentin mukaiseen täysimääräiseen korvaukseen, joka suoritetaan heille samojen perusteiden mukaan kuin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian palveluksessa 30.4.2002 olleille virkamiehille suoritetaan sopimusmääräyksen mukaista korvausta työajan pidentämisestä.

Kanteessa esitetty ensimmäinen vahvistusvaatimus hylätään.

Suomen eduskunta velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n oikeudenkäyntikulut 4.000 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Kröger, Niskanen, Parikka, Lehto ja Kauppala jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.