Labor court rules employer must cover full commute costs per collective agreement, partial agreement on private car use only allowed.

Tuomiossa on ollut kysymys siitä, onko työnantajalla metsäkonealan työehtosopimuksen matkakustannusten korvaamista koskevien määräysten mukaan velvollisuus järjestää työntekijälle työmatkakuljetus työntekijän asuinpaikasta työntekopaikalle. Toiseksi kysymys on ollut siitä, onko työnantaja velvollinen korvaamaan työntekijälle oman auton käytön koko työmatkalta vai voivatko työnantaja ja työntekijä sopia siitä, että osa työmatkasta jää kuljettavaksi työntekijän omalla kustannuksella.(Ään.)

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 109

KANTAJA

Puu- ja erityisalojen liitto ry, Helsinki

VASTAAJA

Koneyrittäjien liitto ry, Helsinki

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 30.8.2007

Pääkäsittely 22.10.2007

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välisessä metsäkonealan työehtosopimuksessa 1.2.2006 - 31.1.2008 on muun ohella seuraavat määräykset:

9 § Matkakustannus- ja työvälinekorvaus 1.2.2006 lukien

9.1 Työnantaja määrittää, miten työmatkat kuljetaan. Työntekijän tulee ilmoittaa asuinpaikkansa työsopimusta solmittaessa, mikä paikka on päivittäisten työmatkojen alkamispaikka ja mitä pitemmältä matkalta matkakustannusten korvauksia ei suoriteta asuinpaikan myöhemmin muuttuessa, ellei toisin sovita.

Mikäli työntekijä, jolla ei ole varsinaista työpaikkaa, sovittuaan siitä työnantajan kanssa kulkee työmatkat hallinnassaan olevalla autolla hänelle maksetaan kilometrikorvauksena auton käytöstä 0,400 euroa/km ja kultakin kyydissä olevalta lisähenkilöltä 0,020 euroa/km.

Asianosaisten välillä 1.1.2004 - 31.1.2006 voimassa olleessa metsäkonealan työehtosopimuksessa oli matkakustannusten korvaamisesta sovittu seuraavaa:

10 § Matkakustannus- ja työvälinekorvaus 1.1.2004 lukien

10.1 Mikäli työntekijä, jolla ei ole varsinaista työpaikkaa, sovittuaan siitä työnantajan kanssa kulkee työmatkat hallinnassaan olevalla henkilöautolla hänelle maksetaan kilometrikorvauksena auton käytöstä 0,360 euroa/km ja kultakin kyydissä olevalta lisähenkilöltä 0,020 euroa/km. Työntekijän käyttäessä moottoripyörää korvaus on 0,250 euroa/km ja moottorikelkkaa 0,540 euroa/km.

KANNE

Vaatimukset

Puu- ja erityisalojen liitto on vaatinut työtuomioistuin vahvistamaan, että

metsäkonealan työehtosopimuksen 1.2.2006 - 31.1.2008 9 §:n 1-kohdassa mainitulla työmatkalla tarkoitetaan työntekijän asuinpaikan ja työntekopaikan välistä matkaa kokonaisuudessaan ja, että

työnantaja ja työntekijä voivat 9 §:n 1-kohdan toisen kappaleen nojalla sopia vain siitä, käyttääkö työntekijä työmatkoihin hallinnassaan olevaa autoa, mutta ei siitä, että osa työmatkasta jää työntekijän vastattavaksi.

Puu- ja erityisalojen liitto on lisäksi vaatinut Koneyrittäjien liiton velvoittamista korvaamaan työntekijäliiton oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua siitä, kun työtuomioistuimen tuomio asiassa on annettu.

Perusteet

Asianosaisten välinen erimielisyys liittyy tilanteisiin, joissa työnantaja ei järjestä työmatkakuljetusta tai järjestää työmatkakuljetuksen vain osalle työmatkaa. Asianosaisten välillä on erimielisyyttä siitä, voivatko työnantaja ja työntekijä asianomaisen työehtosopimuksen määräyksestä huolimatta sopia siitä, että työnantaja korvaa vain osan työmatkasta työntekijälle, joka kulkee työmatkat hallinnassaan olevalla autolla. Työehtosopimus lähtee sitä, että työmatkasta aiheutuvat kustannukset kuuluvat työnantajan vastattaviksi. Työehtosopimuksen mukaista ei ole, että tilanteessa, jossa työntekijä kulkee alkuosan työmatkasta omalla autolla ja loppuosan työnantajan järjestämällä kuljetuksella, työntekijälle ei suoriteta korvausta omalla autolla kuljetun työmatkan osasta.

Asianosaisliittojen väliset erimielisyysneuvottelut ovat päättyneet 9.8.2006.

Viime työehtosopimuskierroksella matkakustannusten korvauksia koskevan työehtosopimusmääräyksen 1-kohtaan lisättiin edelle jäljennetty uusi ensimmäinen kappale.

Tämän kappaleen kirjauksella on pyritty lausumaan julki jo aiemmin ollut vakiintunut soveltamiskäytäntö, jonka mukaan työnantajan velvollisuutena on järjestää työmatkakuljetukset ja mikäli tämä ei ole työnantajalle mahdollista, niin sopia siitä, että työntekijä kulkee työmatkat hallinnassaan olevalla autolla, jonka käytöstä hänelle maksetaan työehtosopimuksen mukainen kilometrikorvaus.

Työnantajan velvollisuus järjestää työmatkakuljetus metsäalalla perustuu alun perin niin sanottuun kämppälakiin (L Metsä- ja uittotyöntekijäin metsäkonealan yhteisasunnoista 344/1967, 2 §). Koko työehtosopimushistorian ajan matkakustannusten korvausta koskevalla työehtosopimusmääräyksellä on sovittu ja tarkoitettu, että työntekijä voi työnantajan kanssa asiasta sovittuaan kulkea työmatkat omalla autolla, mikäli työnantaja ei järjestä työmatkakuljetusta. Työehtosopimusmääräystä on vakiintuneesti aina sovellettu niin, että työnantaja joko järjestää työmatkakuljetuksen koko työmatkalle tai korvaa kilometrikorvauksen työntekijälle tämän oman auton käytöstä.

Tämä vakiintunut työehtosopimuskäytäntö on kirjattu viimeksi voimaantulleeseen työehtosopimukseen siten, että työehtosopimusmääräyksessä todetaan, että työnantaja määrittää, miten työmatkat kuljetaan. Tällä on siten selkeästi tarkoitettu määrittää työnantajan velvollisuus järjestää kuljetus kodin ja työn tekemispaikan väliselle työmatkalle. Työnantaja voi järjestää kuljetuksen siten, että työntekijä kulkee matkan työnantajan autolla ja työnantajan polttoaineita käyttäen tai siten, että työnantaja sopii työntekijän kanssa siitä, että työntekijä kulkee työmatkat omalla autollaan ja työnantaja maksaa siitä työehtosopimuksessa sovitut matkakustannusten korvaukset.

Työmatkojen kulkeminen työntekijän omalla tai hallinnassa olevalla autolla edellyttää sopimusta työnantajan ja työntekijän välillä, koska työnantaja on velvollinen järjestämään kuljetuksen eikä työntekijä ole velvollinen omistamaan autoa tai käyttämään sitä työmatkoihin muutoin kuin omalla suostumuksellaan. Toisaalta kun työnantaja voi päättää miten työmatkat kuljetaan, ei työntekijä voi vaatia, että ne kuljettaisiin hänen autollaan, jonka vuoksi asiasta on siis sovittava.

Työehtosopimukseen kirjatulla sopimisella tarkoitetaan sopimista siitä, että työmatkat kuljetaan työntekijän autolla, mutta ei siitä, mitä ja miten työntekijän auton käytöstä korvataan. Maksettavista korvauksista samoin kuin työntekijän velvollisuudesta kuljettaa tarvittaessa muita työntekijöitä autossaan on sovittu työehtosopimuksessa.

Mikäli työntekijä kulkee vain osan matkasta omalla autollaan ja osan työnantajan järjestämällä kuljetuksella, on omalla autolla kuljetusta matkasta maksettava työehtosopimuksen mukaiset matkakustannusten korvaukset. Työehtosopimusmääräyksen perusteella työnantaja ja työntekijä eivät voivat sopia siitä, että työnantaja korvaa vain osan työmatkasta, koska mistään työmatkoihin sisältyvästä omavastuusta ei työehtosopimuksessa ole sovittu.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Koneyrittäjien liitto on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Koneyrittäjien liitto on vaatinut Puu- ja erityisalojen liiton velvoittamista korvaamaan Koneyrittäjien liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua siitä, kun työtuomioistuimen tuomio asiassa on annettu.

Kanteen kiistämisen perusteet

Metsäkonealan työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevat määräykset ovat olennaisilta osiltaan voimassa siinä muodossa kuin niistä sovittiin 1.3.1990 - 29.2.1992 väliseksi ajaksi sovittuun työehtosopimukseen marraskuussa 1990 tehdyissä sopimustarkistuksissa, jotka tulivat voimaan 1.1.1991. Helmikuun 16. päivänä 2006 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa ei pystytty ratkaisemaan tuolloin erimieliseksi muodostunutta tulkintaa työnantajan ja työntekijän keskinäisestä sopimusvapaudesta. Työehtosopimukseen tuolloin otetun lisäyksen nimenomaisena tarkoituksena oli osoittaa, että kumpikin osapuoli piti kiinni tulkintaneuvotteluissa siihen saakka esittämistään näkökannoista. Koneyrittäjien liitto piti tässä suhteessa tärkeänä, että työehtosopimukseen kirjataan nimenomaisesti toisaalta se, että työnantaja määrittää, miten työmatkat kuljetaan, ja toisaalta se, että työsuhteen osapuolille jätetään riittävän laaja sopimusvapaus.

Työnantajan maksuvelvollisuuden laajuus ja maksuvelvollisuuden sisältö muodostavat kumpikin oman kokonaisuutensa asian oikeudellisessa harkinnassa. Maksuvelvollisuuden laajuutta koskeva harkinta määrittelee, missä laajuudessa työnantaja on yleensä velvollinen osallistumaan työntekijän työmatkojen korvaamiseen ja maksuvelvollisuuden sisältö määrittelee tämän jälkeen, kuinka paljon työnantajan tulee - mikäli maksuvelvollisuus on olemassa - osallistua työmatkakustannusten korvaamiseen.

Koneyrittäjien liitto näkemyksen mukaan työehtosopimukseen ei ole koskaan otettu maksuvelvollisuuden laajuutta koskevaa sopimusmääräystä. Työnantajan maksuvelvollisuus (so. maksuvelvollisuuden laajuutta koskeva kysymys) perustui alun perin ns. kämppälakiin, joka korvattiin sittemmin vuonna 2001 annetulla valtioneuvoston asetuksella puunkorjuutyön turvallisuudesta. Kämppälain mukaan (1 § 1. mom.) työnantajan maksuvelvollisuus koski tilanteita, joissa työntekijältä ei voitu kohtuudella edellyttää omatoimista päivittäisten työmatkojen kulkemista. Valtioneuvoston asetuksen vastaava määräys perustuu samalla lailla kohtuullisuuskäsitteeseen.

Työnantajan maksuvelvollisuus ei koske näin ollen sellaista työmatkaa, jota on pidettävä niin sanottuna kohtuullisena matkana. Valtioneuvoston päätös sen paremmin kuin kanteessa tarkoitettu työehtosopimuskaan eivät näin ollen rajaa työnantajan ja työntekijän sopimusvapautta tällaisen työmatkan (so. kohtuullisen työmatkan) osalta. Valtioneuvoston päätöksen mukaan työnantajalla ei ole tällaisen matkan osalta mitään korvausvelvollisuutta eikä työehtosopimus sisällä tältä osin valtioneuvoston asetusta täydentäviä tai päätöstä muuttavia määräyksiä

Työehtosopimuksen 9.1 § koskee näin ollen ainoastaan maksuvelvollisuuden sisältöä. Työehtosopimuksen mukaan työnantajan tulee korvata työmatkaan sovitusta auton käytöstä työehtosopimuksessa tarkemmin määrätty määrä.

Minkään edellä esitetyn säännöksen tai työehtosopimusmääräyksen tarkoituksena ei ollut, että työmatkojen kulkemisesta muodostuisi työntekijälle verotettava palkkaetu. Vuoden 1990 marraskuussa työehtosopimusneuvotteluissa ei näin ollen ole käsitelty lainkaan kysymystä siitä, että työntekijällä olisi työehtosopimuksen mukaan oikeus kulkea aina niin sanottu "koko matka" omalla ajoneuvollaan. Mikäli työnantaja järjesti osalle työmatkan työnantajan kustannuksella tapahtuvan kuljetuksen, jäi matkan tästä osasta pois työntekijän oman auton käyttö ja siitä aiheutuvat kustannukset. Sekä työ- että verolainsäädännön lähtökohtana on, että jokainen työntekijä kulkee niin sanotun normaalin työmatkan omalla kustannuksellaan. Metsäkonealan työehtosopimuksen tarkoituksena ei ollut muodostaa tähän lähtökohtaan mitään muutosta.

Työehtosopimusmääräys ei pitkästä voimassaolostaan huolimatta ole aiheuttanut erityisiä ongelmia. Työehtosopimusmääräystä ei ole vakiintuneesti sovellettu kanteessa väitetyin tavoin. Työehtosopimusosapuolet ovat kuluneena aikana sopineet ainoastaan siitä, että neuvontatoiminnassa työnantajia ohjeistetaan aloittamaan kilometrikorvauksen laskeminen työntekijän kotoa, mikäli nimenomaista muuta sopimusta ei ole olemassa. Tällainen tulkinta tukee sopimusvapautta, koska tulkintaa sovelletaan ainoastaan silloin, kun muuta nimenomaista sopimusta ei ole olemassa.

Työnantajan ja työntekijän keskinäistä sopimusvapautta osoittaa lisäksi se, että työnantajalla ja työntekijällä on työehtosopimuksen liitteenä olevan työsopimusmallin mukaan nimenomainen oikeus sopia siitä asuinpaikasta, jota sovelletaan matkakustannusten korvauksen perusteena. Asuinpaikan ei siis tarvitse olla työntekijän todellinen asuinpaikka, vaan asuinpaikasta voidaan työsopimusmallin mukaan sopia vapaasti osapuolten kesken. Sopimusvapaus olisi mahdotonta, mikäli työehtosopimusta tulkittaisiin niin, että työnantaja on aina velvollinen korvaamaan työntekijän asuinpaikan ja työntekopaikan välisen matkan kokonaisuudessaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Erimielisyys

Asianosaisten välillä vallitsee erimielisyys siitä, onko työnantajalla metsäkonealan työehtosopimuksen 9 §:n 1. kohdan mukaan velvollisuus järjestää työntekijälle työmatkakuljetus työntekijän asuinpaikasta työntekopaikalle. Erimielisyys koskee myös sitä, onko työnantajalla velvollisuus kilometrikorvausten maksamiseen siltä työmatkan osalta, jonka työntekijä kulkee omalla autolla tilanteessa, jossa työnantaja on järjestänyt kuljetuksen osalle työmatkaa, vai voiko korvauksen maksamisesta sopia työsopimuksella toisin tällaisessa tilanteessa.

Puu- ja erityisalojen liitto on kanteessa katsonut, että työnantaja on velvollinen järjestämään työmatkakuljetuksen koko työmatkalle. Kantajaliiton mukaan työehtosopimuksen mukaan ei ole mahdollista sopia siitä, että työntekijä suorittaa osan työmatkasta omalla kustannuksellaan. Koneyrittäjien liiton kannan mukaan työnantajan velvollisuus järjestää työmatka koskee vain kohtuullisena pidettävän työmatkan ylittävää matkaa. Työnantajaliiton mukaan työehtosopimuksen määräykset eivät estä työnantajaa ja työntekijää sopimasta siitä, että työntekijä kulkee osan työmatkasta omalla kustannuksellaan.

Todistelu

Asiassa on kuultu kantajan puolesta todistelutarkoituksessa liittosihteeri A:ta ja todistajana työehtosihteeri B:tä. Vastaajan puolesta on kuultu todistajina toimitusjohtaja C:tä ja varatoimitusjohtaja D:tä.

Kantaja on jättänyt kirjallisena selvityksenä voimassa oleva metsäkonealan työehtosopimuksen sekä sitä edeltäneen työehtosopimuksen ja vuosina 1990-1992 voimassa olleen työehtosopimuksen matkakustannusten korvaamista koskevan sopimustekstin. Vastaaja on viitannut kirjallisena todisteena Maaseututyöväen Liitto ry:n edustajan laatimaan 1.11.1988 päivättyyn metsätyöntekijäin matkakustannusten verotusta koskevaan selvitykseen.

Työehtosopimusmääräysten tarkoituksesta ja tulkinnasta esitetty selvitys

A on työntekijäliiton edustajana vuodesta 1986 alkaen osallistunut metsäkonealan työehtosopimusta koskeneisiin neuvotteluihin. B on vuodesta 2005 alkaen toiminut työntekijäliiton työehtosihteerina ja tätä ennen noin 15 vuoden ajan toiminut tehtävissä, joihin on kuulunut muun muassa metsäkonealan työehtosopimusneuvottelujen valmistelu. A:n ja B:n kertomusten mukaan metsäkonealan työehtosopimuksen piirissä matkakustannusten korvaamista koskevia määräyksiä on tulkittu aina siten, että jos työntekijä kulkee työmatkan omalla autolla, työnantaja korvaa työntekijälle oman auton käytön koko työmatkalta. Toisin kuin metsäalan työehtosopimuksen soveltamisalalla, metsäkonealan työehtosopimuksen piirissä ei ole noudatettu käytäntöä, jonka mukaan työnantajalla on velvollisuus korvata työntekijälle työmatkakustannukset vain siltä osin kuin työmatka ylittää metsä- ja uittotyöntekijäin yhteisasunnoista annetun lain eli niin sanotun kämppälain mukaisen kohtuullisena pidettävän työmatkan.

A:n ja B:n mukaan työntekijäpuolen tietoon on vuoden 2006 työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä tullut, että eräässä yrityksessä on työsopimuksilla sovittu, että työntekijä kulkee osan työmatkasta omalla kustannuksellaan. Tästä aiheutuneesta tulkintaerimielisyydestä on keskusteltu työehtosopimukseen osallisten välillä, mutta asia on jäänyt neuvotteluissa ratkaisematta. Työehtosopimuksen 9 §:n 1. kohtaan tuolloin otetulla määräyksellä, jonka mukaan työnantaja määrittää, miten työmatkat järjestetään, on tarkoitettu selventää tilannetta. Lähtökohtana on edelleen säilynyt se, että työnantaja järjestää työmatkakuljetukset. Työnantajan päätettäväksi on jätetty, miten työmatkakuljetukset järjestetään. B:n mukaan työehtosopimuksen kysymyksessä oleva määräys on hänen ja työnantajaliiton toimitusjohtajan C:n yhdessä laatima.

B:n mukaan työntekijäpuoli on vuoden 2006 työehtosopimusneuvotteluissa esittänyt työehtosopimuksen mukaisten matkakorvausten määrän korottamista verohallituksen verovapaiden kulukorvausten tasolle. Tähän työnantajapuoli on esittänyt, että mikäli korvausten määrää korotetaan, tulisi samalla sopia myös jostakin omavastuuosuudesta.

B:n mukaan käytännössä valtaosa työmatkoista kuljetaan työnantajan autolla.

C:n mukaan hänen työehtosopimusneuvotteluissa tekemäänsä esitystä matkakustannusten omavastuusta sopimisesta vastauksena työntekijäpuolelta tehtyyn matkakustannusten korottamista koskevaan esitykseen ei ole voitu ymmärtää siten, että hän olisi pitänyt työntekijäpuolen kantaa tulkintaerimielisyydessä oikeana.

D on osallistunut työnantajaliiton edustajana metsäkonealan työehtosopimusneuvotteluihin 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Hänen muistamansa mukaan työehtosopimusneuvotteluissa ei ole tullut esille se, että työnantajan velvollisuus työmatkojen järjestämiseen ja niiden korvaamiseen olisi työehtosopimuksen soveltamisalalla laajempi kuin mitä kämppälaissa ja sen sittemmin korvanneessa valtioneuvoston asetuksessa on säädetty. Tulkintaerimielisyys tuli esille ensimmäisen kerran vuoden 2006 työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Työnantajapuoli ei voinut hyväksyä työntekijäliiton esittämää tulkintaa, koska työnantajapuolen kannan mukaan työehtosopimuksen määräykset eivät estä sopimasta siitä, että työnantaja korvaa vain osan työntekijän työmatkakustannuksista. Tällaisten sopimusten tekeminen ei käytännössä ole kuitenkaan yleistä, sillä yleisin menettelytapa on se, että työmatkat kuljetaan työnantajan autolla. Jos työntekijä käyttää oma autoa, matkat korvataan kotoa työntekopaikalle.

Vastaajan kirjalliseksi todisteeksi jättämässä Maaseututyöväen Liiton edustajan laatimassa 1.11.1988 päivätyssä metsätyöntekijäin matkakustannusten verotusta koskevassa selvityksessä on todettu muun muassa, että laki on määritellyt työmaan etäisyyden, jonka alle jääviltä matkoilta työnantajalla ei ole velvollisuutta asunnon järjestämiseen, yhteiskuljetuksen järjestämiseen eikä työmatkan korvaamiseen yleensäkään. Myöskään työehtosopimuksella ei ole sovittu lain ulkopuolelle jäävien matkojen korvaamisesta. Ainoastaan teknisistä syistä kilometrikorvaus maksetaan ensimmäisestä kilometristä alkaen, mutta silloin edellytetään, että matka ylittää lain määräämän rajan.

A:n mukaan edellä mainittu selvitys on laadittu verottajaa varten, koska matkakustannusten verotuskohteluun suunniteltiin tuolloin muutoksia. Myös C:n mukaan selvitys on liittynyt vuonna 1989 käytyihin matkakustannusten verotuskäytännön muuttamista koskeneisiin keskusteluihin. Asiaa oli käyty läpi työnantaja- ja työntekijäliittojen edustajien kanssa. Käytyjen neuvottelujen jälkeen C oli laatinut asiasta muistion valtiovarainministeriölle. Edellä mainittu selvitys on ollut pohjana muistion laadinnassa.

Arviointi ja johtopäätökset

Metsäkonealan työehtosopimuksessa ei ole nimenomaista määräystä, joka koskisi työnantajan velvollisuutta järjestää työmatkakuljetukset. Matkakustannusten korvaamisesta on määrätty, että työntekijä voi sovittuaan asiasta työnantajan kanssa suorittaa työmatkat omalla autolla, jolloin hänelle suoritetaan työehtosopimuksen mukainen kilometrikorvaus.

Metsätöissä on jo vuodesta 1968 alkaen ollut noudatettavana laki metsä- ja uittotyöntekijäin yhteisasunnoista. Laissa säädettiin muun muassa työnantajan velvollisuudesta järjestää työmatkakuljetukset tai korvata työntekijän omin neuvoin suorittama matka, kun työtä tehdään työpaikalla, jonne työntekijän ei voida edellyttää kohtuudella omatoimisesti päivittäin kulkevan. Laissa on siten lähdetty siitä, että työnantajan velvollisuus järjestää työmatkakuljetus ja suorittaa työntekijälle korvausta työmatkan kulkemisesta aiheutuneista kuluista koskee vain matkoja, jotka ylittävät kohtuullisena pidettävän päivittäisen työmatkan. Vastaavat säännökset on voimassa olevassa, puunkorjuutyön turvallisuudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa.

Työnantajapuolen todisteeksi esittämässä työntekijäliiton laatimassa metsätyöntekijäin matkakustannusten verotusta koskevassa selvityksessä on työnantajan työmatkan järjestämisvelvollisuuden osalta todettu, että työehtosopimuksella ei ole sovittu lain mukaan korvattavien matkojen ulkopuolelle jäävien matkojen korvaamisesta. Selvityksestä ilmenee siten työntekijäliiton tulkinnan vuonna 1988 olleen, että työnantajan velvollisuus työmatkojen järjestämiseen ja matkakustannusten korvaamiseen määräytyy lainsäännösten mukaan. Todisteen merkitystä tässä asiassa vähentää sen ikä ja verotukseen liittyvä asiayhteys. Työtuomioistuimelle ei ole esitetty tarkempaa selvitystä tuolloin voimassa olleiden, metsäalaa ja metsäkonealaa koskevien työehtosopimusmääräysten sisällöstä.

Ainakin vuodesta 1990 lähtien metsäkonealan työehtosopimukseen on sisältynyt vastaavan sisältöiset määräykset kuin nykyisen työehtosopimuksen 9.1 kohdan toisessa kappaleessa on. Vuoden 2006 työehtosopimusneuvotteluissa työehtosopimuksen 9.1 kohtaan on otettu uudet ensimmäisen kappaleen määräykset, joissa on muun muassa todettu, että työnantaja määrittää, miten työmatkat kuljetaan. Määräysten taustalla on ollut neuvotteluissa esiin tullut erimielisyys siitä, onko työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijän koko työmatkan järjestämisestä ja onko työnantaja velvollinen korvaamaan työntekijälle oman auton käytön koko työmatkalta vai voivatko työnantaja ja työntekijä sopia siitä, että osa työmatkasta jää kuljettavaksi työntekijän omalla kustannuksella. Työehtosopimusneuvotteluista esitetyn selvityksen mukaan tulkintaerimielisyydet ovat jääneet työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisematta.

Työehtosopimuksen soveltamisalalla on esitetyn selvityksen mukaan käytäntönä, että työmatkat kuljetaan työnantajan autolla tai, jos työntekijä suorittaa työmatkat omalla autollaan, hänelle maksetaan kilometrikorvaukset koko työmatkalta. Myös työnantajaliiton edustajien työtuomioistuimessa kertoman mukaan työntekijälle, jonka kanssa on sovittu oman auton käytöstä, maksetaan kilometrikorvaukset asunnolta lähtien koko työmatkalta. Sen sijaan työmatkakuljetuksen järjestämisvelvollisuus seuraa laista. Nämä tulkinnat on käyty työntekijäpuolen kanssa läpi jo vuonna 1990 käydyissä neuvotteluissa.

Vakiintunut käytäntö ja työnantajapuolenkin ilmoittama tulkinta osoittavat työtuomioistuimen mielestä, että työntekijän oman auton käytöstä aiheutuneet kustannukset korvataan työehtosopimuksen nojalla ja valtioneuvoston asetuksesta osin poiketen koko työmatkalta, jos työntekijän oman auton käytöstä on sovittu. Tämä tulkinta vastaa myös työehtosopimuksen 9.1 §:n toisen kappaleen sanamuotoa, jossa ei ole rajattu korvattavia matkoja esimerkiksi vain kohtuullisen työmatkan ylittäviin matkoihin. Työehtosopimuksessa ei ole myöskään määrätty, että tästä työnantajan korvausvelvollisuudesta voitaisiin sopia toisin. Kanteessa esitetty vahvistusvaatimus on siten tältä osin perustelu.

Työehtosopimuksessa ei sen sijaan ole määräystä siitä, että työnantajalla olisi velvollisuus kaikissa tapauksissa järjestää kuljetus työpaikalle tai huolehtia työmatkakustannusten korvaamisesta. Asiassa esitetty muukaan selvitys ei osoita, että osapuolet olisivat yhteisesti hyväksyneet tällaisen tulkinnan. Työtuomioistuin ei näistä syistä voi hyväksyä kanteessa esitettyjä vaatimuksia siltä osin kuin kanteessa on katsottu, että työnantajalla olisi matkan pituudesta riippumaton velvollisuus järjestää kuljetus työpaikalle. Kun kuljetusvelvollisuudesta ei ole työehtosopimuksessa sovittu, asia on puunkorjuutyöstä annetun asetuksen säännösten varassa.

Oikeudenkäyntikulut

Asia on ollut siinä määrin epäselvä, että asianosaisilla on ollut perusteltua aihetta tähän oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi asianosaiset saavat työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaan pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin kanteen siten hyväksyen vahvistaa, että metsäkonealan työehtosopimuksen 9 §:n 1-kohdan toisessa kappaleessa mainitulla työmatkalla tarkoitetaan työntekijän asuinpaikan ja työntekopaikan välistä matkaa kokonaisuudessaan. Työnantaja ja työntekijä eivät voi sopia toisin määräyksessä tarkoitetusta työnantajan velvollisuudesta korvata kustannukset, jotka työntekijälle aiheutuvat hänen hallinnassaan olevan auton käyttämisestä työmatkoihin.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Jalanko, H. Rautiainen, Niskanen, Lehto ja Suokas jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Eri mieltä olevan jäsen Suokaksen eriävä mielipide, johon jäsen Lehto yhtyi:

Metsäkonealan työehtosopimuksen 9.1 kohdan mukaan työnantaja määrittää, miten työmatkat kuljetaan. Samassa kohdassa todetaan lisäksi, että työntekijällä ei ole oikeutta asuinpaikan muuttumisen perusteella pidemmältä matkalta matkakustannusten korvauksiin kuin mikä on ollut hänen oikeutensa työsopimusta solmittaessa.

Todistajina kuullut B ja D ovat kertoneet, että päivittäiset työmatkat kuljetaan joko työnantajan järjestämällä kuljetuksella tai työntekijän omalla autolla, jonka käytöstä työnantaja maksaa korvauksen. D on lisäksi kohtuullista työmatkan pituutta koskevaan kysymykseen vastannut, ettei hän ole ajatellut, mikä voisi olla vastaajan esittämän kohtuullisen työmatkan pituus. Mistään muusta käytännöstä tai siitä, että edes yksittäistapauksissa olisi korvattu vain kohtuulliset matkat ylittävät työmatkat, ei siten ole esitetty näyttöä.

Työehtosopimuksen 9.1 kohtaa on tämän vuoksi tulkittava siten, että työnantaja on velvollinen kaikissa tapauksissa järjestämään työntekijän päivittäiset työmatkakuljetukset työpaikalle. Tätä käsitystä tukee vielä saman kohdan paikallisen sopimisen määräys, jonka perusteella työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työnantaja korvaa työntekijän oman auton käytön työmatkoilla.

Näillä perusteilla katson, että metsäkonealan työehtosopimuksen 9.1 kohta velvoittaa työnantajan päivittäisen työmatkan pituudesta riippumatta järjestämään työntekijän kuljetuksen työpaikalle. Muilta osin yhdyn työtuomioistuimen enemmistön päätökseen.