Labour Court upholds collective agreement interpretation allowing 37.5-hour weeks without reduction premiums, deferring fairness to lower court.

Auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimukseen osallisten liittojen yhteisen kannan mukaisesti lausunnossa on katsottu, ettei työehtosopimuksen työajan lyhentämistä koskeva määräys sellaisenaan ole sisällöltään pätemätön, kun työehtosopimuksen mukaan säännöllinen viikkotyöaika on mahdollista järjestää joko 37,5 tunnin tai 40 tunnin pituiseksi eikä työajan lyhentämistä ja työajan tasaamislisää niihin liittyvine määräyksineen sovelleta 37,5 tuntia viikossa työskenteleviin työntekijöihin. Sen seikan ratkaiseminen, oliko työehtosopimusta kahden työntekijän työsuhteissa sovellettu yhtiössä tasapuolisesti, jäi laintulkintakysymyksenä käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Työntekijöiden työsuhteiden osa- ja kokoaikaisuutta koskevan arvioinnin liitot jättivät työtuomioistuimen saman alan työehtosopimusta koskevan aikaisemman tuomion TT 2006-79 varaan. Työtuomioistuin ei tuomiossaan ollut voinut vahvistaa yleisesti, että tietty työaikamuoto olisi ainoa työehtosopimuksen mukainen täysiaikainen työaikamuoto ja muu työaika olisi vastaavasti osa-aikainen. Osa- ja kokoaikaisuutta koskevat seikat jäivät siten laintulkintakysymyksinä käräjäoikeuden ratkaistaviksi.

TYÖTUOMIOISTUIN LAUSUNTO Nro 108

KUULTAVAT

Autoalan Keskusliitto ry, Helsinki

Metallityöväen Liitto ry, Helsinki

ASIA

Iisalmen käräjäoikeuden lausuntopyyntö työntekijän palkkaetuja koskevissa asioissa (A / Putkola Oy ja B / Putkola Oy)

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 24.10.2007

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Autoalan Keskusliiton ja Metallityöväen Liiton välillä ajaksi 16.2.2005 - 30.9.2007 solmitussa auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat työaikaa koskevat määräykset:

12 § Säännöllisen työajan pituus

Mom. 1. Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Mom. 6.

1. Soveltamisala

Tämän momentin määräykset koskevat normaalisti täysaikaista eli 40-tuntisin työviikoin tapahtuvaa työskentelyä päivä- ja kaksivuorotyössä.

2. Työajan pituus

Työaika tulee järjestää siten, että se on

vuonna 2005 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa

vuonna 2006 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa

vuonna 2007 keskimäärin 36,2 tuntia viikossa

enintään kalenterivuoden aikana.

KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

KANTEET

A on Putkola Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa muun ohessa vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuslain 12 luvun 1 §:n mukaista vahingonkorvausta 5.128,50 euroa korkoineen haasteen tiedoksi antamisesta 12.1.2006 lukien.

A on työskennellyt Putkola Oy:n ja sen edeltäjän Autoputkola Oy:n palveluksessa autopeltiseppänä 4.2.2002 alkaen. Työsuhteen ehdoista on laadittu kirjallinen työsopimus Autoputkola Oy:n kanssa. Työaika on ollut 37,5 tuntia viikossa ja palkkaus on perustunut tuntipalkkaan.

B on Putkola Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa muun ohessa vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuslain 12 luvun 1 §:n mukaista vahingonkorvausta 4.682,70 euroa korkoineen haasteen tiedoksi antamisesta 12.1.2006 lukien.

B on ollut Putkola Oy:n ja sen edeltäjän Autoputkola Oy:n palveluksessa 7.3.2002 lukien autonasentajana. Työsuhteen ehdoista on laadittu kirjallinen työsopimus Autoputkola Oy:n kanssa. Hänen työaikansa on ollut 37,5 tuntia viikossa ja palkkaus on perustunut tuntipalkkaan.

Työsuhteissa on sovellettu Autoalan Keskusliiton ja Metallityöväen Liiton välistä auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimusta. Putkola Oy on kohdellut työntekijöitään epätasa-arvoisesti ja syrjivästi. Työntekijöiden kanssa on ilman hyväksyttävää perustetta solmittu eri sisältöisiä työsopimuksia, jotka ovat käytännössä johtaneet siihen, että toisille työntekijöille on maksettu samasta työstä alempaa palkkaa kuin toisille. Menettelyllään työnantaja on ilman työsopimuslain mukaista perustetta asettanut osan työntekijöistä huonompaan asemaan muihin työntekijöihin verrattuna. Järjestelyn tarkoituksena on ollut lain pakottavien säännösten kiertäminen. Lisäksi työnantaja on laiminlyönyt tarjota lisätyötä, vaikka sitä on ollut tarjolla.

VASTAUKSET

Putkola Oy on kiistänyt kanteet.

Auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksen mukaan työaika voi olla niin sanotussa täysiaikaisessa työssä joko 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa tai 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Henkilökohtainen aikapalkka täysiaikaisessa työssä muutetaan kuukausipalkaksi kertomalla se luvulla 176,1, mikäli työaika on 8 tuntia päivässä ja luvulla 165,8, mikäli työaika on 7,5 tuntia päivässä.

Vuosittaisen työajan lyhentämistä koskevat määräykset otettiin työehtosopimukseen vuosina 1984 ja 1986 solmittujen tulopoliittisten sopimusten perusteella. Tuolloin tehtyjen ratkaisujen lähtökohtana oli, että työajan lyhentäminen koskee ainoastaan niitä työntekijöitä, jotka työskentelevät 40-tuntisin työviikoin tapahtuvassa työssä. Lyhentämisen, joka oli johtunut työntekijäpuolen vaatimuksesta, tuli tapahtua entinen ansiotaso säilyttäen.

Vuonna 1997 annetun työtuomioistuinratkaisun jälkeen työmarkkinaosapuolet totesivat uudelleen, että työajan tasaamisjärjestelmä ei koske työntekijöitä, joiden työaika on 7,5 tuntia päivässä/ 37,5 tuntia viikossa mittainen. Muistion nimenomaisen sanamuodon perusteella on selvää, että 40-tuntista työviikkoa tekevillä työntekijöille työajan lyhentämisen yhteydessä sovittu kompensaatio ei koske työntekijöitä, joiden työaika on 37,5 tuntia viikossa tai sen alle.

Työehtosopimuksessa sovittujen työehtojen noudattaminen ei merkitse yhdenvertaisuuden rikkomista tai syrjintää. Yhtiön velvollisuus noudattaa työehtosopimusta ei merkitse myöskään työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä säädettyjen velvoitteiden rikkomista.

KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Käräjäoikeus on pyytänyt työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla työtuomioistuimen lausunnon siitä, onko A:n ja B:n työsuhteissa noudatettavaa auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimusta pidettävä pätevänä ja työsopimuslain 2 luvun 2 ja 5 §:n mukaisena, kun työehtosopimuksen perusteella tulkitaan, ettei työajan lyhentämistä ja työajan tasaamislisää niihin liittyvine määräyksineen sovelleta 37,5 tuntia viikossa työskenteleviin työntekijöihin ja ovatko 37,5-tuntista työviikkoa tekevät A ja B osa-aikaisessa vai kokoaikaisessa työsuhteessa.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Autoalan Keskusliitolle ja Metallityöväen Liitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Autoalan Keskusliitto on lausunnossaan todennut seuraavaa:

1. Työehtosopimuksen pätevyys

1.1. Oikeustosiseikat

Vuosittaisen työajan lyhentämistä koskevat sopimukset syntyivät Suomessa 1980-luvun puolivälissä. Vuoden 1985 keskusjärjestöjen väliseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun otettiin palkansaajapuolen vaatimuksesta suositus, jonka mukaan vuosityöaikaa lyhennetään pisimmissä työaikamuodossa lähemmäksi niiden työntekijöiden työaikaa, jotka työskentelivät 37,5 tunnin viikkotyöajassa.

Vuosittaisen työajan lyhentäminen tapahtui ansiotasoa alentamatta. Vaatimus ansiotason säilyttämisestä oli samalla lailla kuin vaatimus vuosittaisen työajan lyhentämisestäkin lähtöisin palkansaajapuolelta.

Vuosittaisen työajan lyhentäminen pisimpiä työaikoja tekevien työntekijöiden kohdalla oli ratkaisu, jonka tarkoituksenakaan ei ollut vuosien aikana poistua. Vuosittaisen työajan lyhentämistarve nähtiin 1980-luvulla tasa-arvopyrkimyksenä eikä 37,5 tuntia viikossa työskenteleville työntekijöille ollut missään vaiheessa tarkoitus antaa kompensaatiota siitä, että vuosityöaikaa lyhennetään pisimpiä työaikoja tekevien työntyöntekijöiden kohdalla.

Vuosittainen työaika 40-tuntisessa työviikossa on edelleen jossain määrin pitempi kuin 37,5-tuntisessa työviikossa. Ansiotasossa mahdollisesti syntyviä eroja tasoittaa se, että 37,5-tuntista työviikkoa tekevät työntekijät saavat työehtosopimuksen mukaan erityisen lisätyökorvauksen niiden työtuntien osalta, joita tehdään yli 37,5 tunnin. Pidempää työaikaa (40 h/vko) tekevien työntekijöiden kohdalla tällaista lisätyökorvausta ei tunneta.

1.2. Oikeudellinen arvostelu

Autoalan Keskusliitto ry pitää selvänä, että vuosittaisen työajan lyhentämiseen johtanutta keskusjärjestöjen sopimustoimintaa tai tämän perusteella solmittuja liittotason sopimuksia ei voida pitää työsopimuslain 2 luvun 2 ja 5 §:n vastaisina. Solmitut sopimukset ovat perustuneet kaikilta osiltaan palkansaajapuolen aloitteisiin ja työaikavaatimuksia on esitetty nimenomaan tasa-arvolähtökohdista lähtien.

Vuosittaisen työajan lyhentämisestä aiheutuneet seurausvaikutukset ovat olleet kaikilta osiltaan objektiivisesti hyväksyttäviä.

Vastaajaliitto viittaa työtuomioistuimen vuosina 2004 ja 2006 antamiin tuomioihin (TT:2004-51 ja TT:2006-53), joissa työtuomioistuin on jo ratkaissut samantyyppistä asiaa koskevia erimielisyyksiä. Työtuomioistuimen näkemys tehtyjen työaikaratkaisujen sitovuudesta on ilmaistu viimeksi mainitussa tuomiossa. Tuomion mukaan 40 tunnin työviikkoa ja työajan tasaamisvapaamääräyksiä noudattavien työntekijöiden mahdollista eturistiriitaa 37,5 tunnin viikkotyöaikaa noudattaviin työntekijöihin nähden ei voida ratkaista kohtuus- tai mielekkyysnäkökohtiin vedoten tai muutoinkaan työtuomioistuimen tulkinnalla, vaan osapuolten tulee siitä keskenään sopia. Tuomiossa ei ole mitään viittauksia siihen, että vuosityöajan lyhentämistä koskevat tämänhetkiset sopimukset olisivat työsopimuslaissa säädetyn syrjintäkiellon tai tasapuolista kohtelua koskevan vaatimuksen vastaisia.

1.3. Muuta

Autoalan Keskusliitto pitää lopuksi perusteltuna kantaansa myös taloudellisilla perusteilla. Liiton näkemyksen mukaan vuosittaisen työajan lyhentämistä koskevat sopimukset olisivat muodostuneet sisällöltään oleellisesti toisenlaiseksi, mikäli niiden seurausvaikutusten olisi sopimuksia tehtäessä edes epäilty koskevan – ei pelkästään 40-tuntista työviikkoa tekeviä työntekijöitä – vaan myös kaikkia 37,5-tuntista työviikkoa tekeviä työntekijöitä. Liiton näkemyksen mukaan eri tuomioistuinten antamat ennakkoratkaisut, joissa taloudellisiin seurausvaikutuksiin ei ole kaikilta osiltaan kiinnitetty huomiota, eivät ole sovellettavissa koko työmarkkinakenttää ja kansantaloutta koskeviin tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin. Tulopoliittisten kokonaisratkaisujen ottaminen oikeudellisen tarkastelun kohteeksi ei AKL:n mukaan ole mahdollista.

Liitto pitää tarpeellisena huomauttaa myös siitä, että autokauppojen muut palkansaajaryhmät (ylemmät toimihenkilöt, konttoritoimihenkilöt, tekninen työnjohto, varaosamiehet, automyyjät) työskentelevät kauttaaltaan 37,5 -tuntisessa työviikossa. Yrityksen palvelukseen otettavien uusien mekaanikkojen työajan pituuden sovittaminen yrityksen palveluksessa oleviin muihin henkilöstöryhmiin on liiton mukaan - paitsi yrityksen itsensä kannalta tarkoituksenmukaista ja jopa välttämätöntä - myös tasa-arvopyrkimysten kannalta perusteltua. Tasa-arvopyrkimys oikeuttavat yrityksen pyrkimään samanlaiseen työaikamalliin koko henkilöstön osalta.

2. Osa-aikatyö

Autoalan Keskusliitto ry:n käsityksen mukaan käräjäoikeuden esittämä kysymys siitä, ovatko 37,5-tuntista työviikkoa tekevät kantajat (A ja B) osa-aikaisessa vai kokoaikaisessa työsuhteessa, tarkoittaa todellisuudessa sitä, onko työntekijöillä ollut "osa-aikaisina" työntekijöinä oikeus vaatia, että heidän työaikaansa muutettaisiin kahdeksaksi tunniksi työvuorokaudessa ja 40-tunniksi viikossa.

Autoalan Keskusliitto ry pitää vastausta myös tähän kysymykseen selvänä ja jo ratkaistuna. Liitto viittaa vuonna 2006 annettuun työtuomioistuimen tuomioon TT:2006-79, jossa osa-aikatyön käsitteeseen otettiin nimenomainen kanta. Työtuomioistuimen tuomion mukaan 37,5 tunnin viikkotyöaika on ollut työehtosopimuksen rajoittamatta työsopimuksen osapuolten kesken vapaasti sovittavissa eikä kantajina olleille työntekijöillä ollut oikeutta vaatia, että heidän työaikansa muutettaisiin 8 tunniksi työvuorokaudessa ja 40 tunniksi viikossa.

Viikkotyöajaltaan 37,5-tuntista työviikkoa on pidetty kokoaikaisena työnä myös työtuomioistuimen edellä selostetussa tuomiossa TT:2006-53.

Metallityöväen Liitto on lausunnossaan todennut seuraavaa:

Käräjäoikeuden ensimmäiseksi esittämän kysymyksen johdosta

Kanteet perustuvat kokonaan työsopimuslakiin ja yhdenvertaisuuslakiin, tarkemmin sanottuna työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2-3 momenttiin, 2 luvun 5 §:ään, 2 luvun 6 §:ään ja 12 luvun 1 §:ään sekä yhdenvertaisuuslain 2 §:n 1 momentin 2 kohtaan sekä 6 §:ään. Kanteet eivät perustu työehtosopimukseen.

Kanteiden perusteina ovat lisäksi Kansainvälisen työjärjestön vahvistamat periaatteet, joiden mukaan taloudellisten etuuksien pitää työstä olla samat, kun kysymys on samanarvoisesta työstä. Huomioon on pyydetty ottamaan myös Rooman sopimuksen 119 artikla, joka kieltää palkkasyrjinnän ja sisältää yleisen yhdenvertaisuusperiaatteen. Rooman sopimuksessa määritellään, että palkka, joka maksetaan työhön käytetyn ajan perusteella, on sama samasta tehtävästä. Kanteissa on vedottu myös samapalkkaisuusdirektiivin periaatteisiin sekä osa-aikadirektiivin määräyksiin.

Kanteissa on aivan oikein todettu, että samapalkkaisuusperiaatteen vastaiset työehtosopimukset ja työsopimukset ovat mitättömiä tai ainakin pätemättömiä.

Osa-aikadirektiivin on todettu pitävän sisällään periaatteen, jonka mukaan osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan sellaista palkattua työntekijää, jonka säännöllinen työaika viikkotyöaikana tai keskimääräisenä työaikana enintään vuoden pituisena ajanjaksona laskettuna on lyhyempi kuin vastaavan kokoaikaisen työntekijän säännöllinen työaika. Viidennen lausekkeen 3 kohdan mukaan työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon työntekijöiden pyyntö lisätä työaikaansa, jos sellainen mahdollisuus ilmaantuu.

Pakottavana kotimaisena normina on otettava huomioon Suomen perustuslain 2 luvun 6 §:n 1 momentti, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämä on kaiken alleen kattava yhdenvertaisuusperiaate.

Työsopimuslain normien sisältönä on, että työntekijälle pitää maksaa sama palkka samasta työstä, ellei ole olemassa jotain hyväksyttävää poikkeamisperustetta. Käsillä olevissa kanteissa ei tällaista poikkeamisperustetta ole olemassa. On riidatonta, että yhtiön peltiosaston, autonasennusosaston, maalaamo-osaston ja raskaskuljetusosaston puolella kaikki suorittavien työntekijöiden työtehtävät ovat samanarvoisia eikä työnantajayhtiössä ole jaettu työntekijöitä kahteen työaikaryhmään sillä perusteella, millä osastolla he työtä tekevät.

Kun käräjäoikeudessa vireillä olevien juttujen kantajat menivät työsuhteeseen, he pyysivät sellaista työsopimusta, jossa suoritettaisiin korvaus työajan lyhennysvapaista eli ns. pekkaset. Työnjohto ilmoitti, että uusille työntekijöille ei makseta työajan lyhennyskorvauksia, vaikka vanhoissa työsuhteissa tätä noudatetaankin. Koska muuta työtä ei ollut tarjolla, juttujen kantajat ottivat vastaan työt niillä työehdoilla, jotka työnantaja määräsi.

A ja B ovat myöhemminkin pyytäneet 40-tuntista työpäivää, mutta työnantaja ei ole suostunut lisäämään heidän työaikaansa, joka on 37,5 tuntia viikossa. Työhön on otettu sellaisia työntekijöitä A:n ja B:n jälkeen, joille työtä on annettu 40 tuntia viikossa ja nämä työntekijät ovat saaneet myös hyväkseen pekkaskorvaukset.

Kun otetaan vertailukohteeksi yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta esimerkiksi vuosi 2006, lopputulemaksi saadaan, että 7,5 tuntia päivässä tekevällä työntekijällä on työaika vuonna 2006 ollut vain 13 tuntia lyhyempi kuin 8 tuntia päivässä työtä tekevällä, mutta vuosiansio on ollut peräti 1.244,65 euroa pienempi, kun tuntipalkka molemmilla työntekijöillä on ollut 8,53 euroa.

Viittaamme myös työtuomioistuimen tuomioon TT:2007-45. Työtuomioistuin on ratkaisussaan todennut, että yhdenvertaisuustarkastelussa tulee kiinnittää huomiota siihen, mikä on palvelussuhteen ehdoissa olevien erojen alkuperä ja oikeudellinen peruste. Palkkaerojen hyväksyttävänä syynä ei voida vedota siihen muodolliseen perusteeseen, että palkoista on määrätty työehtosopimuksella. Koska perustuslain 6 §:ssä säädetty yhdenvertaisen kohtelun velvoite on pakottavaa oikeutta, ei työtuomioistuimen tuomion mukaan ole merkitystä esimerkiksi sillä, ovatko henkilöt virkasuhteeseen tullessaan olleet tietoisia aikaisemman henkilöstön työaikaeduista. Näin ollen ei A:n ja B:n kohdallakaan voida vedota siihen, että he ovat allekirjoittaneet työsopimuksen 37,5-tuntisesta työviikosta tietäen, että yhtiön vanhat työntekijät ovat tehneet työsopimukset 40-tuntisesta työviikosta.

Auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksen 12 §:ssä ja teknologiateollisuuden työehtosopimuksen 13 §:ssä on säännöllinen työaika määritelty samalla tavalla. Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry ovat työtuomioistuimelle 16.5.2007 antamassaan lausunnossa (lausuntoasia L 1/07) ilmoittaneet yhteisenä käsityksenään, että teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaisella täysiaikaisella työllä tarkoitetaan työtä, jossa säännöllinen työaika on 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Tästä saadaan analogialla, että myös A:n ja B:n työsuhteisiin sovellettavassa työehtosopimuksessa tulee täysiaikaisella työllä tarkoittaa 8 tunnin vuorokautista ja 40 tunnin viikoittaista työaikaa.

Käräjäoikeuden toiseksi esittämän kysymyksen johdosta

Nojaudumme jo edellä selostettuun Metallityöväen Liitto ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n yhteiseen lausuntoon työtuomioistuimelle 16.5.2007. Yhteneväisesti siinä olevien liittojen kannan mukaan työtuomioistuimen pitäisi ilmoittaa Iisalmen käräjäoikeudelle kantanaan, että A ja B ovat osa-aikaisessa työsuhteessa työskennellessään 37,5 tuntia viikossa.

Osa-aikatyöstä ei sinänsä ole olemassa yleistä määritelmää työoikeudessa. Asian laadusta kuitenkin johtuu, että jos työmaalla on tuotantotehtävissä käytössä yleisesti 8 tunnin työaika päivässä, tulee tätä lyhyempiä työaikoja pitää osa-aikatyönä työsopimuslain 2 luvun 5 §:n tulkinnalla, kun tulkinnan on lähdettävä heikomman suojan periaatteesta ja tarkastellaan lain ratiota.

Varsinkin, jos lyhyempää työaikaa tekevä työntekijä tulee kohdelluksi samapalkkaisuusperiaatteen vastaisesti saadessaan tehdä työtä esimerkiksi puoli tuntia vähemmän kuin toinen työntekijä, edellyttää työntekijän suojeluperiaate lain sellaista tulkintaa, että kysymys on osa-aikatyöstä ja tällaista osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle on tarjottava lisää työtä, jos työnantaja tarvitsee lisää työntekijöitä tällaiselle työntekijälle sopiviin tehtäviin.

Asian suullisen valmistelun istunnossa käräjäoikeuden esittämistä kysymyksistä on keskusteltu kuultavana olevien liittojen edustajien kanssa. Käsittelyssä on päädytty yhteiseen näkemykseen siitä, että lausuntopyynnön johdosta on otettava kantaa vain siihen, ovatko tarkasteltava olevat työehtosopimuksen määräykset sellaisenaan päteviä vai joidenkin pakottavien säännösten vastaisina pätemättömiä. Kysymys ei työtuomioistuimessa ole siitä, onko työnantajan menettely työehtosopimuksen määräyksiä sovellettaessa ollut tasapuolista vai ei. Liitot ovat yhteisesti katsoneet, ettei työehtosopimusta voida pitää pätemättömänä pelkästään sillä perusteella, että se sallii säännöllisen viikkotyöajan järjestettäväksi 37,5 tunnin tai 40 tunnin pituiseksi, jolloin työajan lyhentämistä ja työajan tasaamislisää koskevia määräyksiä ei ensin mainitussa tapauksessa sovelleta.

Käräjäoikeuden esittämästä toisesta kysymyksestä liitoilla ei ollut lisättävää siihen, mitä työtuomioistuimen tuomiossa TT 2006:79 on lausuttu osa-aikatyön ja kokoaikatyön määrittelystä sovellettavan työehtosopimuksen mukaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimukseen osalliset liitot ovat päätyneet yhteiseen käsitykseen siitä, että työehtosopimuksen työajan lyhentämistä koskeva 12 §:n määräys ei sellaisenaan ole sisällöltään pätemätön, kun työehtosopimuksen mukaan säännöllinen viikkotyöaika on mahdollista järjestää joko 37,5 tunnin tai 40 tunnin pituiseksi eikä työajan lyhentämistä ja työajan tasaamislisää niihin liittyvine määräyksineen sovelleta 37,5 tuntia viikossa työskenteleviin työntekijöihin.

Liittojen yhteinen kanta tukeutuu auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksen määräyksiin. Vaikka työehtosopimusmääräys sinänsä ei ole työntekijöiden tasapuolista kohtelua koskevien säännösten vastainen, epätasaveroinen kohtelu voi ilmetä työpaikoilla, kun työnantaja soveltaa työehtosopimuksen määräyksiä henkilöstöönsä. Sen seikan ratkaiseminen, onko työehtosopimusta A:n ja B:n työsuhteissa sovellettu Putkola Oy:ssä tasapuolisesti, jää laintulkintakysymyksenä käräjäoikeudessa ratkaistavaksi.

Käräjäoikeuden esittämän toisen kysymyksen arvioinnin liitot ovat jättäneet työtuomioistuimen saman alan työehtosopimusta koskevan aikaisemman tuomioon TT 2006-79 varaan. Työtuomioistuin ei tuomiossaan voinut vahvistaa yleisesti, että tietty työaikamuoto olisi ainoa työehtosopimuksen mukainen täysiaikainen työaikamuoto ja muu työaika olisi vastaavasti osa-aikainen. Työehtosopimuksessa ei ole tuomion mukaan asetettu mitään edes toissijaisesti noudatettavaa vähimmäistyöaikaa, joka tulisi käyttöön, jos säännöllistä työaikaa ei olisi muulla tavoin määrätty. Normaalisti työaika sovitaan osapuolten kesken työhön tultaessa.

Osa- ja kokoaikaisuutta koskevat seikat jäävät siten laintulkintakysymyksinä käräjäoikeuden ratkaistaviksi. Työehtosopimuksessa ei ole myöskään sovittu työsopimuslain 2 luvun 5 §:n mukaisesta työnantajan velvollisuudesta tarjota työtä osa-aikaiselle työntekijälle, vaan tämäkin asia jää työsopimuslain ja työaikalain asianomaisten säännösten varaan ja siten käräjäoikeudessa ratkaistavaksi.

Työtuomioistuimella ei ole perusteita poiketa edellä esitetystä työehtosopimukseen osallisten yhteisestä tulkinnasta ja sovellettavan työehtosopimuksen tulkintaa koskevasta aikaisemmasta tuomiostaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Jalanko, H. Rautiainen, Niskanen, Lehto ja Suokas jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Lausunto on yksimielinen.