Duty hours in employer-provided housing count as work time under collective agreement, but statute of limitations bars claims from 2003 onwards.

Kuntayhtymän palveluksessa olleet laitosmiehet olivat päivystäneet viikon kerrallaan asuen sinä aikana laitosalueella työnantajan osoittamassa asunnossa. Päivystykseen käytetty aika oli luettava heidän työajakseen.

Kysymys myös kunnallisen pääsopimuksen kanneoikeutta koskevien määräaikojen suhteesta työsopimuslaissa ja työaikalaissa säädettyihin vanhentumis- ja kanneaikoihin.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 88

KANTAJAT

Kunta-alan unioni ry, Helsinki

Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry, Helsinki

VASTAAJA

Kunnallinen työmarkkinalaitos, Helsinki

KUULTAVA

Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, Ylinen

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta ynnä muuta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 7.3.2006

Pääkäsittely 9.5.2006

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa 2003 - 2004 (jälj. KVTES) on muun ohella ollut seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

III LUKU TYÖAIKA

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

TYÖAJAKSI LUETTAVA AIKA

4 § Työaika

Määritelmä

1 mom.

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Varallaoloaika

1 mom.

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava asunnossaan (asuntovarallaolo) tai muualla (vapaamuotoinen varallaolo) tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Asunnolla tarkoitetaan viranhaltijan/työntekijän varsinaista asuntoa ja kotia. Viranhaltijalla varallolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Työnantaja päättää, onko viranhaltija/työntekijä velvollinen olemaan vapaamuotoisessa tai asuntovarallaolossa. Vapaamuotoisesta varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Kunta-alan unioni ry ja Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry ovat vaatineet, että työtuomioistuin

vahvistaa, että laitosmiesten 29.3.1994 - 28.3.2004 Ylisen kuntoutuskeskuksessa suorittama päivystys keskiviikosta kello 6.00 seuraavaan keskiviikkoon kello 6.00 on ollut KVTES III luvun 4 §:n tarkoittamaa työaikaa ja

velvoittaa Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän suorittamaan laitosmiehille maksetun varallaolokorvauksen ja täydestä työajasta maksettavan palkan erotuksena syntyneet ansionmenetykset korkolain mukaisine korkoineen 1.4.2004 lukien seuraavasti:

A:lle yhteensä 46 869 euroa, josta peruspalkkaa ajalta 29.3.1994 - 31.12.2002 on 33 048 euroa ja palkkasaatavat työaikakorvauksineen ajalta 1.1.2003 - 28.3.2004 13 821 euroa,

B:lle yhteensä 38 977 euroa, josta peruspalkkaa ajalta 7.1.1998 - 31.12.2002 on 18 448 euroa ja palkkasaatavat työaikakorvauksineen ajalta 1.1.2003 - 28.3.2004 20 529 euroa,

C:lle yhteensä 29 294 euroa, josta peruspalkkaa ajalta 14.8.2000-31.12.2002 on 8 779 euroa ja palkkasaatavat työaikakorvauksineen ajalta 1.1.2003 - 28.3.2004 20 515 euroa,

D:lle yhteensä 50 426 euroa, josta peruspalkkaa ajalta 29.3.1994-31.12.2002 on 33 048 euroa ja palkkasaatavat työaikakorvauksineen ajalta 1.1.2003 - 28.3.2004 17 378 euroa,

E:lle yhteensä 51 653 euroa, josta peruspalkkaa ajalta 29.3.1994 - 31.12.2002 on 33 048 euroa ja palkkasaatavat työaikakorvauksineen ajalta 1.1.2003 - 28.3.2004 18 605 euroa, ja

F:lle yhteensä 58 303 euroa, josta peruspalkkaa ajalta 29.3.1994-31.12.2002 on 38 110 euroa ja palkkasaatavat työaikakorvauksineen ajalta 1.1.2003 - 28.3.2004 20 193 euroa.

Lisäksi Kunta-alan unioni ry ja Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry ovat vaatineet Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Ylisen kuntoutuskeskuksen teknisen huollon tehtävissä toimineet laitosmiehet työskentelivät viikon kerrallaan kestäneessä päivystyksessä siten, että päivystysvuoro alkoi keskiviikkona kello 6.00 ja päättyi seuraavan viikon keskiviikkona kello 6.00. Päivystysvuoron aikana he tekivät normaaleja työtehtäviään kello 6.00 - 12.00, 15.00 - 16.00 ja 20.00 - 21.00 eräin lauantaita ja sunnuntaita koskenein poikkeuksin. Maanantaista perjantaihin, pois lukien arkipyhät, kello 12.00 - 15.00 oli päivävapaata muun ajan ollessa päivystysaikaa.

Päivävapaata lukuun ottamatta laitosmiehillä oli ehdoton paikallaolon velvoite laitosalueella. Päivystyslistan mukaan päivystäjän tuli olla tavattavissa lämpölaitoksessa kello 6.00 - 12.00 ja 15.00 - 16.00 sekä päivystystilassa Asuintalo 1:ssä kello 16.00 - 6.00. Vastaava päivystyslista oli ollut käytössä jo vuosina 1994 - 1995. Päivystystapa on jatkunut samanlaisena laitosalueella tapahtuneena päivystyksenä 1970-luvulta lähtien. Työaikamuoto on muutettu jaksotyöksi 16.3.2004 pidetyn työpaikkakokouksen jälkeen.

Laitosmiehet ovat suorittaneet päivystyksen työnantajan osoittamassa asunnosta, joka ei ole ollut heidän varsinainen asuntonsa. Kaikki laitosmiehet asuvat laitosalueen ulkopuolella, pisimmillään 75 kilometrin päässä. Työaikalain ja KVTES:n edellyttämää sopimusta varallaolosta ei ole tehty. Laitosmiehille ei ole annettu lupaa olla päivystysaikana valintansa mukaan joko työpaikalla tai sen ulkopuolella. Laitosmiehille ei ole myöskään annettu KVTES:n edellyttämiä kirjallisia ohjeita varallaoloon liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Päivystysaika on siten katsottava kokonaisuudessaan työajaksi.

Vanhentumislain mukaan merkitystä on annettava sille, milloin on tultu tietoiseksi saatavan perusteen olemassaolosta. Koska työehtosopimuksessa ei ole muuta sovittu, vanhentumislaki tulee noudatettavaksi. Lain esitöissä käsitellään vahingonkorvaussaatavan vanhentumista, joka alkaa vasta siitä päivästä, kun vahinko on ilmennyt. Tässä asiassa on kysymys ansionmenetystä koskevasta korvauksesta. Vasta siinä vaiheessa, kun työnantaja oli aikonut tehdä muutoksia varallaolojärjestelmään, työehtosopimuksen vastaisuus oli käynyt ilmi kummallekin osapuolelle. Paikallisneuvotteluja oli pyydetty vuonna 2004. Tämäntyyppisessä tilanteessa ei voida edellyttää, että yksittäiset laitosmiehet tuntisivat työehtosopimusta siten, että he olisivat voineet reagoida järjestelmään ja esittää vaatimuksia ennen vuotta 2004. Vanhentumisaika on siten alkanut kulua vasta paikallisneuvotteluajankohdasta alkaen.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimukseen

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä perusteettomana. Toissijaisesti kanne tulee hylätä vanhentuneena siltä osin, kun se koskee palkkasaatavia 1.1.2003 edeltävältä ajalta. Määrällisesti vaatimukset on myönnetty oikeiksi.

Lisäksi Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Ylisen kuntoutuskeskuksen teknisessä huollossa oli 28.3.2004 saakka käytössä niin sanottu päivystävä varallaolojärjestelmä laitoksen teknisen huollon valvontajärjestelmän ylläpitämiseksi ja laitoksen kiinteistöhuollon varmistamiseksi myös varsinaisen työajan ulkopuolella. Työntekijät olivat varalla viikon kerrallaan siten, että päivystys alkoi keskiviikkona kello 6.00 ja päättyi seuraavan viikon keskiviikkona kello 6.00. Tähän ajanjaksoon sisältyi myös työaikaa keskimäärin 38,25 tuntia viikossa.

Kuntoutuskeskuksessa käytössä ollut päivystysjärjestelmä on periytynyt 1960-luvulla noudatetusta käytännöstä, jossa lämmittäjät ja talonmiehet asuivat laitosalueella kuntayhtymän omistamissa asunnoissa. Työntekijöiden muutettua vähitellen omiin asuntoihinsa laitosalueen ulkopuolelle työnantaja tarjosi työntekijöiden pyynnöstä varallaolijoille mahdollisuuden oleskella varallaoloaikana laitosalueella sijaitsevassa työnantajan omistamassa asunnossa.

Varallaolojärjestelmää on jatkettu yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa. Työntekijät asettivat varallaolojärjestelmän lainmukaisuuden kyseenalaiseksi vasta siinä vaiheessa, kun työnantaja yritti muuttaa järjestelmää suunnitellessaan energiahuollon ulkoistamista. Työnantaja ei ole missään vaiheessa edellyttänyt varallaolon suorittamista laitosalueella sijaitsevassa asunnossa. Työnantaja ei ole myöskään edellyttänyt työntekijöitä saapumaan työpaikalle tietyn ajan kuluessa hälytyksen tai puhelun saamisesta, joten työntekijöillä on ollut myös tosiasiallinen mahdollisuus suorittaa varallaolo muualla kuin työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Ylisen kuntoutuskeskuksen päivystyksen osalta ei ole annettu erillisiä kirjallisia ohjeita.

Työnantajan tarjoama asunto oli tarkoitettu sosiaalitilaksi, jota työntekijät voivat käyttää varallaoloaikanaan. Varallaolijoiden oleskelu asunnossa perustui työntekijöiden keskinäiseen sopimukseen ja yhteisymmärrykseen siitä, että kaikki varallaolijat viettivät varallaoloviikon kyseisessä asunnossa. Vielä senkin jälkeen, kun päivystysjärjestelmä oli selkeällä kirjauksella todettu toteutettavan nimenomaan vapaamuotoisena varallaolona, työntekijät olivat asuneet varallaoloaikanaan asunnossa, kunnes se oli otettu muuhun asumiskäyttöön.

Suurin osa kanteessa mainituista työntekijöistä on asunut vain muutaman kilometrin päässä kuntoutuskeskuksesta. Kauimpanakin asuneen laitosmiehen oli ollut mahdollista saapua laitosalueelle noin 45 minuutin kuluessa hälytyksestä. Työnantajalla ei siten tämänkään vuoksi ollut mitään syytä määrätä laitosmiehiä oleskelemaan tietyssä paikassa päivystysaikana. Lisäksi työntekijöillä on varallaoloaikanaan ollut ensin käytössään hakulaite ja myöhemmin kannettava puhelin. Jo vuonna 1994 puhelut oli siirretty varallaolijan taskuhakuun. Varallaolijalla on ollut käytössään myös kannettava tietokone, jonka avulla varallaolija on voinut kulloisestakin olinpaikastaan tarkkailla laitoksen valvontaohjelmaa ympäri vuorokauden. Varallaolijan ei näin ollen ole tarvinnut oleskella varallaoloaikanaan laitosalueella.

Työtuomioistuimen ratkaisu TT 1987:138 ja työneuvoston lausunto TN 1387-03 tukevat vastaajan kantaa. Merkitystä varallaolon arvioinnissa on annettava nimenomaan sille, onko työnantaja edellyttänyt varallaolijan oleskelemaan tietyssä työnantajan osoittamassa tilassa ilman tosiasiallista mahdollisuutta suorittaa varallaoloa muualla, työpaikan ulkopuolella.

Kunnallisen pääsopimuksen 11 §:n mukaan paikallis- ja keskusneuvotteluja on puhevallan menettämisen uhalla vaadittava vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vaatimuksen perustana oleva tapahtuma on sattunut tai olosuhde syntynyt. Vanhentumisen keskeyttää vain kirjallinen paikallis- tai keskusneuvottelupyyntö.

Ylisen KTV ry on 8.4.2004 pyytänyt paikallisneuvotteluja Ylisen kuntoutuskeskuksen päivystysjärjestelmästä. Pirkanmaan EKT ry on pyytänyt samasta asiasta keskusneuvotteluja 22.4.2004 päivätyllä pyynnöllä. Näin ollen asia on kummankin kantajan osalta vanhentunut 1.1.2003 edeltävältä ajalta.

VÄLITOIMI

Työtuomioistuin on pääkäsittelyn jälkeen varannut asianosaisille ja kuultavalle tilaisuuden antaa erillinen lausuma työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädettyjen vanhentumis- ja kanneaikojen suhteesta kunnallisen pääsopimuksen 11 §:n ja 12 §:ssä asetettuihin kanneoikeuden vanhentumista ja kanteen vireillepanoa koskeviin määräaikoihin.

Kunnallinen työmarkkinalaitos on antamassaan lausumassa katsonut, että kunnallisessa pääsopimuksessa on työmarkkinaosapuolia sitovalla tavalla sovittu niistä menettelytavoista, joita noudatetaan työ- ja virkaehtosopimuksia koskevien erimielisyyksien ratkaisemisessa. Yksittäisellä työntekijällä on kuitenkin työsopimuslakiin perustuvissa riidoissa oikeus nostaa kanne yleisessä tuomioistuimessa noudattaen työsopimuslaissa säädettyjä vanhentumisaikoja. Joka tapauksessa nyt käsiteltävä asia koskee työaikakorvauksia, joiden vanhentuminen määräytyy työaikalain 38 §:n perusteella. Työntekijöiden saatavat ovat mainitun lainkohdan perusteella vanhentuneet 1.1.2003 edeltävältä ajalta.

Kunta-alan Unioni ja Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ovat yhteisessä lausumassaan katsoneet, että kanteessa vaadittuihin saataviin on työsopimuslain 13 luvun 9 §:n perusteella sovellettava vähintään viiden vuoden vanhentumisaikaa. Ensisijaisesti saatavien vanhentumiseen on kuitenkin sovellettava 10 vuoden vanhentumisaikaa, koska laitosmiesten ei voida edellyttää havainneen työnantajan virka- ja työehtosopimuksen vastaista menettelyä ennen kuin päivystysjärjestelmän epäkohdat oli otettu esille neuvotteluissa 16.3.2004.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Ylisen kuntoutuskeskuksen teknisessä huollossa työskentelevät laitosmiehet A, B, C, D, E ja F olivat kukin vuorollaan päivystäneet viikon kerrallaan. Päivystys alkoi keskiviikkona kello 6.00 ja päättyi seuraavan viikon keskiviikkona kello 6.00. Päivystysvuoron aikana he tekivät normaaleja työtehtäviään kello 6.00 - 12.00, 15.00 - 16.00 ja 20.00 - 21.00. Maanantaista perjantaihin pois lukien arkipyhät oli päivävapaata kello 12.00 - 15.00 muun ajan ollessa päivystysaikaa. Ajanjaksoon sisältyi työaikaa keskimäärin 38,25 tuntia viikossa. Työnantaja on maksanut varallaolosta perustuntipalkan 50 prosentilla korotettuna. Edellä kuvattu päivystysjärjestelmä oli käytössä 28.3.2004 saakka.

Asianosaisten välillä vallitsee erimielisyys siitä, onko työnantaja edellyttänyt edellä mainittujen laitosmiesten oleskelevan päivystysaikana laitosalueella sijaitsevassa asunnossa vai onko kysymyksessä ollut vapaamuotoinen varallaolo sekä tähän riitakysymykseen liittyen siitä, mikä on päivystysajalta maksettava oikea palkka. Asiassa on erimielisyyttä myös siitä, ovatko kanteessa 1.1.2003 edeltävältä ajalta vaaditut saatavat vanhentuneet.

Kuntoutuskeskuksessa noudatettu päivystysjärjestelmä

Työtuomioistuimessa on kuultu päivystysjärjestelmän synnystä ja sisällöstä kantajan nimeäminä todistelutarkoituksessa laitosmies D:tä, laitosmies B:tä ja sähköasentaja C:tä. Vastaajan nimeäminä todistajina on kuultu toimialajohtaja G:tä, kiinteistöpalvelupäällikkö H:ta ja vastaavaa ohjaajaa I:tä. Kirjallisina todisteina on esitetty muun muassa päivystyslistat ajalta 1.11.1994 - 4.4.1995 sekä 14.1.2004 - 2.6.2004.

D on kertonut tulleensa laitoksen palvelukseen 1.10.1973. Laitosmiehen tehtävät ovat pääpiirteissään pysyneet samoina. Päivystys toteutettiin aluksi siten, että alueella asuvat laitosmiehet päivystivät kotoaan käsin ja muut päivystäjät asuivat päivystysviikkonsa kattilahuoneen yhteydessä olleessa 7,5 neliön kopissa. Myöhemmin päivystäjien käyttöön annettiin rivitaloyksiö. Päivystäjät ovat olleet siinä määrin sidottuja tehtäväänsä, että esimerkiksi juhlapyhien aikaan heidän perheensä saattoivat tulla viettämään yhteistä aikaa päivystystiloissa. D ei ole asunut laitosalueella.

B on kertonut toimineensa kuntoutuskeskuksessa laitosmiehenä vuoden 1998 alusta heinäkuulle 2005 asti. B asui aluksi noin 30 kilometrin päässä laitoksesta ja myöhemmin siitä vain kilometrin päässä. Laitosalueen asujamiston rauhattomuuden vuoksi B ei olisi omasta vapaasta tahdostaan asunut päivystysviikkoja laitosalueella.

C on kertonut olleensa laitoksen palveluksessa sähkömiehenä 13.12.1999 alkaen. Hän asuu kahdeksan kilometrin päässä laitoksesta. C olisi halunnut suorittaa päivystyksen kotoaan käsin, mutta työnantaja ei alussa ollut siihen suostunut. C on saanut päivystystä koskevia ohjeita G:ltä, I:ltä ja myöhemmin H:lta.

D:n, B:n ja C:n mukaan laitokseen töihin pääsyn ehtona oli ollut päivystykseen osallistuminen. Päivystystä ei voitu hoitaa kotoa käsin, eikä laitosalueelta saanut poistua koko viikon aikana muulloin kuin päivävapaan aikana arkisin kello 12 - 15. Päivävapaata ei ollut viikonloppuisin, jolloin laitosmiehet joutuivat olemaan laitoksessa yhtäjaksoisesti perjantaista kello 15 maanantaihin kello 15. Päivävapaan aikana päivävuorossa olevat työntekijät hoitivat päivystäjien tehtävät. Päivystysaikana ei saanut käydä lähikaupassakaan. Jos laitosmiehellä oli tarve käydä päivystysaikana laitoksen ulkopuolella, hänen tuli itse järjestää tilalleen joku työkavereista.

D:n, B:n ja C:n mukaan työnantaja edellytti, että päivystäjä lähtee heti hälytyksen saatuaan korjaamaan vikaa. Etenkin alkuaikoina oli paljon poltinhäiriöitä ja sähkökatkoja, joiden seurauksena kiinteistöjen lämmöt olisivat voineet romahtaa alas. Vahingot olisivat olleet huomattavat, jos päivystäjää ei olisi heti saatu paikalle. Aluksi käytössä oli vain päivystysasunnossa olleet lankapuhelin ja kiinteät hälytyslaitteet, joiden kuuluvuusalue oli noin kymmenen metriä. Hakulaite tuli päivystäjien käyttöön 1990-luvun alkupuolella, kun heidän työtehtäviinsä lisättiin auraukset ja hiekoitukset. Hakulaite toimi vain laitosalueella, eikä pannuista tullut ilmoituksia hakuun. Matkapuhelin syrjäytti hakulaitteen noin vuosina 1992 - 1993. Matkapuhelinta käytettiin tuolloin vain yhteydenpitoon, ja kytkentä pannuhuoneen vikatilanteisiin tuli vasta 2000-luvun alussa. Myöhemmin päivystäjät saivat kannettavan tietokoneen, jonka näytölle tuli tieto siitä, mikä laite hälytti. Apuvälineet eivät tuoneet vapauksia päivystykseen.

Edelleen D:n, B:n ja C:n mukaan työnantajan kanssa käytiin useamman vuoden aikana neuvotteluja päivystysjärjestelmän muuttamisesta. Kotoa käsin päivystäminen ei olisi onnistunut ilman kattilahuoneen saneeraamista etäkäyttöön. Neuvottelut muutoksesta kariutuivat aina tekniikan puutteeseen. Osa laitosmiehistä asui kaukana, jopa 40 minuutin ajomatkan päässä. Vanha päivystysjärjestelmä päättyi, kun G alkuvuodesta 2004 määräsi laitosmiehet kolmivuoroon. Teknisiä muutoksia ei vielä silloin ollut tullut, vaan laitosta on automatisoitu vasta uuden yrittäjän otettua vastuun lämmöntuotannosta 1.3.2005 alkaen. Päivystyskorvaus oli päivystykseen osallistuneille merkittävä tulolähde.

G on kertonut olleensa laitoksen palveluksessa lähes 20 vuotta. Neljä kuntaa hankki 1960-luvulla omistukseensa kartanorakennuksen, jossa aloitti Ylisen kuntoutuslaitos. Aluksi oli käytössä talonmiesjärjestelmä, jolloin lämmittäjän nimikkeellä toimineet henkilöt asuivat kiinteistössä. Vakanssit muutettiin myöhemmin toimiksi, ja virka-asuntojärjestelmä lakkautettiin. Päivystysjärjestelmä on kehittynyt tästä, eikä varallaolojärjestelmään liittyviä nimenomaisia päätöksiä ole koskaan tehty. Päivystyspaikka oli ensin pannuhuoneen viereinen varasto, jonne miehet olivat vieneet sohvan. Myöhemmin miehet pyysivät taukotilakseen rivitalohuoneistoa. Työnantaja hankki sinne muun muassa television ja nojatuolin. Huoneisto ei kuitenkaan ollut työnantajan osoittama taukotila. Kuntoutuskeskuksen pinta-ala on nykyisin 18 hehtaaria, ja alueella on 25 rakennusta.

G on kertomansa mukaan 1990-luvun lopulta alkaen yrittänyt muuttaa päivystysjärjestelmää siten, ettei varallaolija joutuisi oleskelemaan laitoksella. Todistaja ei kuitenkaan ollut muuttanut järjestelmää, varsinkin kun työnantajaa uhattiin jopa työrauhan rikkoutumisella. Todistaja ihmetteli useasti, miksi perheelliset miehet halusivat asua laitosalueella. Lopulta viimeiseksi rekrytoitu laitosasentaja J ryhtyi päivystämään kotoaan, minkä jälkeen C:kin pyysi päästä päivystämään kotoaan.

H on kertonut tulleensa elokuussa 2001 Ylisen kuntoutuskeskukseen työnjohtajaksi ja toimineensa nykyisessä tehtävässään kiinteistöpalvelupäällikkönä helmikuusta 2006 alkaen. Todistajan vastuualueeseen kuuluvat myös tekninen huolto ja laitosmiehet. Päivystysjärjestelmä oli käytössä hänen tullessaan laitoksen palvelukseen. Todistajalle ilmoitettiin, että järjestelmä on työntekijöiden ja työnantajan keskenään sopima asia ja että sitä noudatetaan.

I on kertonut olleensa kuntoutuskeskuksen palveluksessa kiinteistöpäällikkönä syyskesästä 1995 alkaen kesäkuun loppuun 2001 asti. Todistajan edeltäjä näissä tehtävissä oli kuollut, ja todistaja kutsuttiin lyhyellä varoitusajalla tehtävään. Todistaja jatkoi samaa päivystysmallia, joka oli ollut laitoksen alusta alkaen. Järjestelmään ei tehty todistajan aikana muutoksia.

G:n, H:n ja I:n mukaan rekrytointitilanteissa on tuotu esille, että laitoksessa on varallaolojärjestelmä, johon huoltomiesten tulisi osallistua. Tässä yhteydessä on kerrottu myös maksetun korvauksen suuruus. Jokaisen kanssa on neuvoteltu halukkuudesta osallistua varallaoloon. Laitosmiehiä ei ole kuitenkaan velvoitettu siihen osallistumaan. Työnantaja ei ole liioin määrännyt, että laitosmiesten on oleskeltava laitosalueella tai että esimerkiksi lähikaupassa käyminen olisi ollut kiellettyä. Työntekijät ovat keskenään luoneet järjestelmän, jossa päivystysviikot asutaan laitosalueella. Päivystyslistoille on yhdessä laitosmiesten kanssa kirjattu olemassa oleva käytäntö.

G:n, H:n ja I:n mukaan laitosmiesten käytössä olleet apuvälineet ovat kehittyneet siten, että työntekijät ovat päivystysaikanaan voineet liikkua vapaasti. Työnantaja ei edellyttänyt mitään aikaa, jossa hälytykseen tuli vastata. Tarvetta jatkuvaan läsnäoloon ei ollut, vaikka työntekijäpuoli oli jatkuvasti perustellut läsnäoloaan suurilla riskeillä. Päivystysringissä olleet eivät halunneet suorittaa päivystystä kotoa käsin senkään vuoksi, että heidän mukaansa silloin koko perhe päivystäisi joutuessaan heräämään yöllisiin hälytyksiin.

H:n ja I:n mukaan laitosmiehet sopivat keskenään, kuka tekee varallaolon, jos siihen määrätylle henkilölle tuli este. Työntekijöillä ei kuitenkaan ollut velvollisuutta kutsua toista tilalle päivystämään laitokselle. Muutoksista tuli ilmoittaa työnantajalle. Laitosmiehet oli vahva tiimi, joka hankki itse sijaisensa ja sopi lomistaan eikä siihen tarvinnut työnjohdollisesti puuttua.

Työtuomioistuimelle on kirjallisena todisteena esitetty I:n allekirjoittama todistus, jonka mukaan laitosmiehen työn kuvaan kuuluu työpaikalla päivystäminen joka kuudes viikko viikon kerrallaan. Sinä aikana päivystäjällä on päivässä kolmen tunnin vapaa-aika. I:n mukaan todistus on tarkoitettu liitteeksi E:n veroilmoitukseen ja se on liittynyt työmatkakorvauksiin, joita verottaja ei ollut hyväksynyt. Todistuksella ei ollut tarkoitus ottaa kantaa päivystysjärjestelmän oikeaan luonteeseen.

Arviointi ja johtopäätökset

Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Ylisen kuntoutuskeskuksen teknisessä huollossa työskentelevät kanteessa mainitut laitosmiehet ovat huolehtineet laitoksen rakennuksista ja etenkin lämmitysjärjestelmän toimimisesta. Laitosmiehet ovat päivystäneet vuoroviikoin kanteessa kerrotulla tavalla. Asianosaisilla on eriävät näkemykset siitä, onko laitosmiesten tullut päivävapaata lukuun ottamatta oleskella laitosalueella päivystysviikkonsa ajan vai ei.

Työehtosopimuksen varallaoloa koskevan määräyksen soveltamisohjeen mukaan jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

Asiassa on ollut riidatonta, ettei työehtosopimuksen III luvun 5 §:ssä tarkoitettua sopimusta varallaolovelvollisuudesta ole työntekijöiden kanssa tehty. Työnantaja ei ole myöskään antanut soveltamisohjeissa tarkoitettuja kirjallisia ohjeita vapaamuotoisesta varallaolosta.

Työtuomioistuimessa kuullut laitosmiehet ovat yhteneväisesti kertoneet työnantajan edellyttäneen heiltä laitosalueella oleskelua päivystysviikon aikana. Näin oli silloinkin, kun laitosmies asui laitoksen välittömässä läheisyydessä. Päivystykseen osallistuminen oli ollut jopa laitokseen työhön pääsemisen edellytys. Työnantajan tarjoamat tekniset apuvälineetkään eivät olleet muuttaneet päivystyksen luonnetta vapaammaksi, vaan laitosmiesten tuli heti hälytyksen saavuttua olla valmiina toimimaan.

Kirjallisina todisteina esitetyistä päivystyslistoista ajaksi 1.11.1994 - 4.4.1995 ja 14.1. - 2.6.2004 ilmenee, että päivystäjän on tullut olla tavattavissa päivittäin kello 6 - 12 ja 15 - 16 lämpökeskuksessa ja kello 16-06 asuintalo 1:ssä. Arkipäivisin kello 12 - 15 on ollut päivävapaa.

Ylisen kuntoutuskeskuksessa noudatettu päivystysjärjestelmä on jatkunut kanteessa kerrotun mukaisena jo vuosikausia. Päivystyslistoista ilmenevä paikallaolovelvollisuus vastaa laitosmiesten asiassa kertomaa. Työnantajalla olisi halutessaan ollut oikeus muuttaa järjestelmää, mitä se ei aikomuksistaan huolimatta kuitenkaan ollut tehnyt. Työnantajan on siten katsottava edellyttäneen laitosmiesten oleskelevan laitosalueella kanteessa tarkoitettuna aikana.

Asiassa on ollut riidatonta, että laitosmiehet ovat päivystäneet kanteessa kerrotulla tavalla. Työtuomioistuin katsoo, että laitosmiehet ovat asuessaan päivystysviikkonsa aikana laitosalueella työnantajan järjestämässä asunnossa toimineet työnantajan kanssa sovitun mukaisesti. Laitosmiesten oleskelua asunnossa ei voida katsoa työehtosopimuksen III luvun 5 §:ssä tarkoitetuksi varallaoloksi, vaan aika on luettava heidän työajakseen.

Palkkasaatavien vanhentuminen

Kantajat ovat katsoneet, että laitosmiesten saatavien mahdollinen vanhentuminen tulee ratkaista vanhentumislain periaatteiden mukaan. Kysymyksessä on kantajan mukaan vahingonkorvaussaatava, jonka vanhentuminen on alkanut vasta siitä, kun työntekijät ovat tulleet tietoisiksi päivystysjärjestelmän työehtosopimuksen vastaisuudesta paikallisneuvottelujen käynnistyttyä. Vastaaja on katsonut, että mahdolliset palkkasaatavat 1.1.2003 edeltävältä ajalta ovat vanhentuneet kunnallisen pääsopimuksen 11 §:n nojalla.

Kunnallisen pääsopimuksen 1 §:n mukaan sopimusta sovelletaan kaikkiin kunnallisiin viranhaltijoihin ja työntekijöihin, jollei virka- tai työehtosopimuksessa ole toisin sovittu. Pääsopimuksen 11 §:n mukaan paikallis- ja keskusneuvotteluja on puhevallan menettämisen uhalla vaadittava vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vaatimuksen perusteena oleva tapahtuma on sattunut tai olosuhde syntynyt. Määräyksen soveltamisohjeen mukaan vanhentumisen keskeyttää vain kirjallinen paikallis- tai keskusneuvottelupyyntö.

Vuoden 2004 alussa voimaan tulleen velan vanhentumisesta annetun lain 2 §:n mukaan jos muussa laissa on erityssäännöksiä velan vanhentumisajoista tai muusta vanhentumiseen liittyvästä seikasta, noudatetaan niitä vanhentumislain sijasta. Vanhentumislain säätämisen yhteydessä uudistetun työsopimuslain 13 luvun 9 § sisältää erityissäännöksen työntekijän palkkasaatavan vanhentumisesta ja kanneajoista. Näin ollen vanhentumislain vanhentumista ja kanneaikoja koskevia säännöksiä ei sovelleta työoikeudellisiin saataviin.

Kanteessa mainittujen laitosmiesten palvelussuhde kuntayhtymään on ollut työsuhde. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Lain voimaantulosäännöksen mukaan säännöstä sovelletaan myös saatavaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Hallituksen esityksessä (187/2002, s. 90-92) todetaan, että viiden vuoden vanhentumisaika koskee kaikkia työntekijän palkkasaatavia siitä riippumatta, perustuvatko ne työsopimukseen vai työehtosopimukseen vai työsopimuslain mukaiseen vähimmäispalkkaan. Eri asemassa ovat ainoastaan työaikalakiin ja vuosilomalakiin perustuvat korvaukset, joita koskevista kanneajoista säädetään mainituissa laeissa.

Työaikalain mahdollista soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon, että kunnallinen virka- ja työehtosopimus sisältää työaikalain 40 §:n valtuutussäännöksen nojalla sovittuja yksityiskohtaisia määräyksiä työ- ja varallaoloajaksi katsottavasta ajasta. Näiden virka- ja työehtosopimusmääräysten on katsottava korvaavan työaikalain säännökset työ- ja varallaoloajasta. Työaikalain 38 §:ssä säädetyt kanneajat koskevat pykälän sanamuodon perusteella vain kyseisessä laissa säädettyjen korvausten vanhentumista. Koska kanteessa tarkoitetussa tilanteessa kysymys ei ole lakisääteisten varallaolokorvausten maksamisesta vaan työ- ja virkaehtosopimukseen perustuvasta saatavasta, kanneoikeuden vanhentumista ei voida ratkaista työaikalain 38 §:n perusteella (näin myös esim. TT 2004-122).

Työsopimuslain 13 luvun 6 §:n mukaan työntekijän työsopimuslain mukaisia oikeuksia ja etuja ei voida sopimuksella vähentää. Luvun 7 §:ssä luetellaan ne työsopimuslain säännökset, joista voidaan 6 §:n pääsäännöstä poiketen sopia toisin valtakunnallisella työehtosopimuksella. Lain 13 luvun 9 §:ää ei mainita tässä luettelossa, joten työsuhdesaatavien vanhentumista ja kanneaikoja koskevaa säännöstä on pidettävä pakottavana.

Kanteessa tarkoitettuja päivystysajoilta maksamatta olevia korvauksia koskevat neuvottelut on aloitettu keväällä 2004. Kunnallisen pääsopimuksen 11 §:n perusteella työntekijöiden oikeus korvauksiin olisi vanhentunut 1.1.2003 edeltävältä ajalta. Pääsopimuksen määräys kanneoikeuden vanhentumisesta vähentää kuitenkin työntekijän oikeutta siitä, mitä työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä vanhentumisesta ja kanneajoista on säädetty. Kuten edellä on todettu, mainittu säännös koskee myös työehtosopimusperusteisia saatavia ja soveltuu myös ennen lainkohdan voimaantuloa syntyneisiin saataviin eikä siitä voida työehtosopimuksella poiketa työntekijän vahingoksi. Näillä perusteluilla työtuomioistuin katsoo, että kysymyksessä olevien saatavien vanhentuminen on ratkaistava työsopimuslain 13 luvun 9 §:n perusteella.

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Pykälän 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Säännöksistä ja niitä koskevasta hallituksen esityksestä käy ilmi, että työsuhteen kestäessä työsuhdesaatavan vanhentuminen voidaan katkaista vapaamuotoisesti, mutta työsuhteen päätyttyä ainoastaan nostamalla kanne toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

A:n on ilmoitettu jääneen eläkkeelle Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymän palveluksesta 31.10.2003. A:n työsuhde kuultavaan on siten päättynyt ennen kuin kanteessa tarkoitettuja korvauksia koskeva vaatimus on esitetty työnantajalle ja myös ennen työsopimuslain uudistetun 13 luvun 9 §:n voimaantuloa. Saatavan vahvistamista ja suorittamista koskeva asia on tullut työtuomioistuimessa vireille vasta 22.12.2005, joten A:n oikeus saatavaan olisi voimassaolevan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin perusteella rauennut. Lainkohdan siirtymäsäännöksessä kuitenkin todetaan, että ennen lain voimaantuloa 1.1.2004 syntynyt velka ei uusien säännösten johdosta vanhene ennen kuin kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, paitsi jos kyseinen saatava myös aikaisempien säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkoituksena on ollut siirryttäessä entistä lyhyempään vanhentumisaikaan estää vanhojen saatavien yllättävä vanhentuminen lain voimaantulon yhteydessä (HE 2002/187).

A:n saatavaa on vaadittu kanteella edellä tarkoitetun kolmen vuoden määräajan kuluessa. Se seikka, onko A:n saatava vanhentunut aikaisempien säännösten mukaan jo sitä ennen, on arvioitava kunnallisen pääsopimuksen 11 §:n perusteella, koska työsopimuslain alkuperäiset 13 luvun 9 §:n säännökset kanneajoista eivät koskeneet työehtosopimukseen perustuvia saatavia. Kuten ylempänä on todettu, pääsopimuksen 11 §:n mukaan paikallis- ja keskusneuvotteluja on puhevallan menettämisen uhalla vaadittava vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä jonka aikana vaatimuksen perusteena oleva tapahtuma on sattunut tai olosuhde syntynyt. Laitosmiesten päivystyksestä maksetun palkan oikeasta määrästä on käyty paikallisneuvotteluja keväällä 2004. Näin ollen kanneoikeus päivystysajoilta maksettavista korvauksista on aiemmin esitetyn mukaisesti vanhentunut 1.1.2003 edeltävältä ajalta.

A on oikeutettu kanteessa tarkoitettuun, hänelle päivystyksestä maksetun korvauksen ja KVTES:n III luvun 4 §:n perusteella hänelle kuuluvan palkan erotukseen niiltä palkanmaksukausilta, joilta suoritettavat saatavat ovat erääntyneet 1.1.2003 tai sen jälkeen.

Palkkasaatavien määrä

A:n, B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n edellä vahvistetuilta ajanjaksoilta laskettavien saatavien suuruus ei ole vaikeuksitta selvitettavissä työtuomioistuimelle toimitettujen tietojen pohjalta. Kun saatavien lopullista määrää ei voida tämän asian yhteydessä työtuomioistuimessa ratkaista, osapuolten tulee edellä todettuja periaatteita noudattaen keskenään selvittää saatavien oikea määrä. Jos asiaa ei pystytä osapuolten välillä ratkaisemaan, se voidaan saattaa kanteella toimivaltaisen käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Palkkasaataville on vaadittu tuomittavaksi korkolain mukainen korko 1.4.2004 lukien. Tätä vaatimusta ei ole vastustettu.

Oikeudenkäyntikulut

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ovat jutun hävitessään työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla velvolliset korvaamaan Kunta-alan unioni ry:n ja Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n yhteiset oikeudenkäyntikulut, joiden määrä on jätetty oikeuden harkintaan. Asian laatuun, sen edellyttämiin toimenpiteisiin ja aiheutuneisiin kustannuksiin nähden kohtuullinen korvauksen määrä on 1 500 euroa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että laitosmiesten A:n, B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n ajalla 29.3.1994 - 28.3.2004 Ylisen kuntoutuskeskuksessa suorittama päivystys keskiviikosta kello 6.00 seuraavaan keskiviikkoon kello 6.00 on ollut KVTES III luvun 4 §:n tarkoittamaa työaikaa.

Työtuomioistuin vahvistaa, että Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on velvollinen suorittamaan, B:lle, C:lle, D:lle, E:lle ja F:lle päivystysajalta heille maksetun korvauksen ja täydestä työajasta maksettavan palkan erotuksen 17.3.1999 ja sen jälkeen erääntyneiltä palkanmaksukausilta. Vastaavasti kuntayhtymä on velvollinen suorittaman A:lle päivystysajalta hänelle maksetun korvauksen ja täydestä työajasta maksettavan palkan erotuksen 1.1.2003 ja sen jälkeen erääntyneiltä palkanmaksukausilta.

Maksettaviksi vahvistetuille saataville on suoritettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 1.4.2004 lukien.

Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 2 momentin nojalla työtuomioistuin osoittaa asianosaiset tarvittaessa ajamaan laitosmiesten saatavien määrästä eri kannetta toimivaltaisessa käräjäoikeudessa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Kunta-alan unioni ry:n ja Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n yhteiset oikeudenkäyntikulut tuhannella viidelläsadalla (1 500) eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Muilta osin kanne hylätään.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Jalanko, Rekola, Tuliara, Vertanen ja Lehto jäseninä. Sihteeri on ollut Ruohoniemi.

Tuomio on yksimielinen.