Labour court dismissed claim for salary loss due to disciplinary job restrictions as outside its jurisdiction.

TYÖTUOMIOISTUIN PÄÄTÖS Nro 90

KANTAJA

Osastonlääkäri A

VASTAAJA

Kunnallinen työmarkkinalaitos

KUULTAVA

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

ASIA

Korvaus palkkaetujen menettämisestä

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 4.4. ja 24.5.2006

KANNE

Vaatimukset

Osastonlääkäri A on vaatinut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän velvoittamista suorittamaan saamatta jääneinä virkasuhdesaatavina ajalta 1.7.1998 - 31.1.1999 yhteensä 47 460,64 euroa, ja ajalta 1.1.2002 - 31.8.2002 yhteensä 42 627,37 euroa, molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.

A on lisäksi vaatinut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän velvoittamista korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Perustelut

Silloisen Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HYKS:n, jonka toimintaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) jatkaa, johto ja hallitus päättivät 28.6.1998, 6.8.1998, 3.9.1998 ja 24.9.1998 kurinpidollisin perustein muuttaa A:n osastonlääkärin toimenkuvaa siten, että A:lta poistettiin päivystysvelvollisuus ja oikeus ottaa vastaan erikoismaksuluokan (EML) potilaita. Ensinmainittu korvausvaatimus kohdistuu tähän ajanjaksoon ja johtuu siitä, että mainittujen toimenpiteiden johdosta A:n ansiotulot virassaan tuona aikana vastaavasti vähentyivät.

A:n virkasuhde purettiin ja samalla irtisanottiin 17.9.1999 tehdyillä päätöksillä. Nämä päätökset kumottiin korkeimman hallinto-oikeuden 28.12.2001 antamalla päätöksellä, jolla vahvistettiin Helsingin hallinto-oikeuden samansisältöinen päätös. A:n virkasuhde palautui, mutta tähän virkasuhteeseen kuuluvia tehtäviä vähennettiin HUS:n kirurgian toimialajohtajan 30.1.2002 tekemällä päätöksellä siten, että A:n ansiotulot muodostuivat tuntuvasti hänen aiempaa ansiotasoaan alemmiksi 31.8.2002 saakka. Jälkimmäinen vaatimus kohdistuu tähän ajanjaksoon ja perustuu arvioon saamatta jääneistä päivystyskorvauksista.

Helsingin hallinto-oikeus ja sen jälkeen korkein hallinto-oikeus ovat päätöksissään katsoneet, että kysymyksessä olevien vaatimusten ratkaiseminen kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan. A on asian kaikissa vaiheissa ollut sitä mieltä, että kyseessä ei ole virkaehtosopimuksen tulkintaa koskeva asia. Hän ei ole väittänytkään tehneensä sellaista työtä, josta maksettavan palkan määrä edellyttäisi virkaehtosopimuksen tulkintaa. Vaatimusten lähtökohtana on ollut, että A:n työtehtäviä on perusteettomin kurinpidollisin toimin rajoitettu siten, että hänen kokonaisansionsa ovat jääneet aiempaan ja nykyiseen ansiotasoon verrattuna tuntuvasti alhaisemmaksi. Kulloinkin voimassa olleissa virkaehtosopimuksissa ei ole ollut ja kunnallisen virkaehtosopimuslain 1 §:n säännökset huomioon ottaen ei ole voinutkaan olla määräyksiä tällaisen tilanteen varalle.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat vaatineet kanteen jättämistä työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta. Toissijaisesti ne ovat vaatineet kanteen hylkäämistä vanhentuneena, yksilöimättömänä ja muutoinkin perusteettomana, sekä korkovaatimuksen hylkäämistä lakiin perustumattomana.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat lisäksi vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Kanteessa on kysymys puhtaasti suorituskanteesta. Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan suoritusvelvoitteen antaminen edellyttää, että suoritusvelvoite on riippuvainen 1 momentissa tarkoitetun erimielisyyden ratkaisusta. Erimielisyys A:n oikeudesta vaatimiinsa palkkasaataviin on sinänsä olemassa. A:n on kuitenkin osoitettava, minkä virkaehtosopimuksen määräyksen mukaan hänellä ylipäänsä voisi olla oikeus vaatimiinsa suorituksiin ja miltä osin virkaehtosopimusta on tulkittu väärin. Vaikka korkein hallinto-oikeus on katsonut A:n vaatimusten tutkimisen kuuluvan työtuomioistuimen toimivaltaan, on toimivaltaa kuitenkin arvioitava edellä mainittujen säännösten perusteella.

Jos kanne kuitenkin tutkitaan, se on hylättävä sillä perusteella, että kanneoikeus kunnallisen pääsopimuksen 11 ja 12 §:n perusteella on vanhentunut. A:n vaatimukset koskevat saatavia, jotka ajallisesti kohdistuvat vuosiin 1998, 1999 ja 2002. Pääsopimuksen määräysten mukaan kyseisiin aikoihin kohdistuvista vaatimuksista olisi tullut pyytää paikallisneuvotteluja vuoden 1998 osalta viimeistään 31.12.1999, vuoden 1999 osalta viimeistään 31.12.2000 ja vuoden 2002 osalta viimeistään 31.12.2003. Kanteessa ei ole edes väitetty, että pääsopimuksen mukaisia neuvotteluja olisi pyydetty.

Vaatimukset ovat joka tapauksessa määrällisesti täysin yksilöimättömiä ja perustelemattomia. Vaatimuksen perusteista voidaan tässä yhteydessä kuitenkin todeta, että viranhaltijalla ei ole oikeutta päivystyskorvauksiin tai EML-korvauksiin, jos päivystystä ei ole tosiasiassa tehty tai erikoismaksuluokan potilaita hoidettu. Päivystys eli varallaolo on sinänsä viranhaltijan velvollisuus, mutta ei mikään subjektiivinen oikeus. Työnantaja määrää, milloin ja kuinka paljon viranhaltijalla on päivystystä. Tässä tapauksessa kysymys on ollut työnjohdollisista määräyksistä. joilla A:n tehtäviä on muutettu.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Oikeudenkäyntiväite

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat vaatineet ensisijaisesti kanteen jättämistä työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta. Niiden mukaan kysymys on suorituskanteesta, jonka ratkaiseminen ei riipu työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaisen erimielisyyden ratkaisusta.

Työtuomioistuin on ottanut kysymyksen toimivallastaan erikseen ratkaistavaksi.

Käsittelyratkaisu

Aiemmat käsittelyvaiheet

A on vaatinut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä muun ohella korvausta ansionmenetyksistä, joita oli aiheutunut hänen työtehtäviensä perusteettomasta rajoittamisesta kurinpitotoimin. Vaatimuksen määrä ajalta 1.7.1998-31.1.1999 yhteensä 47 460,64 euroa perustuu A:n omaan ansiotasoon ennen kurinpitotoimia ja ajalta 1.1.2002-31.8.2002 yhteensä 42 627,37 euroa A:n kollegojen päivystysmääriin samana vuonna.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hylättyä vaatimukset A on valittanut Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on ratkaissut vaatimukset 24.9.2003 antamillaan kahdella päätöksellä.

Helsingin hallinto-oikeus on kummassakin päätöksessään lausunut, että kunnallisen virkaehtosopimuslain 26 §:n mukaan viranhaltija ei saa valittamalla hakea muutosta viranomaisen päätökseen saman lain 2 §:ssä tarkoitetussa asiassa eli viranhaltijan palvelussuhteen ehdoista virkaehtosopimuksin määrätyssä asiassa, eikä saattaa sitä myöskään oikaisuvaatimuksin tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 kohdasta ilmenee, että työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee muun muassa ne virkaehtosopimuksia koskevat riita-asiat, joissa on kysymys tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta.

Edelleen hallinto-oikeuden päätösten mukaan A:n virkasuhde oli purettu 17.9.1999. Siltä varalta, että virkasuhteen purkamista koskeva päätös kumotaan, A:n virkasuhde oli irtisanottu samana päivänä annetulla toisella päätöksellä. A:n irtisanomisaika on ollut 18.9.1999 - 18.3.2000. Korkein hallinto-oikeus oli 28.12.2001 todennut päätökset A:n virkasuhteen purkamisesta ja irtisanomisesta kunnallisen viranhaltijan palvelussuhdeturvasta annetun lain vastaisiksi. Tämän johdosta A:n virkasuhde on jatkunut katkeamattomana.

Hallinto-oikeuden mukaan viranhaltijan palkka- ja lomaetuudet virantoimitusajalta määräytyvät virkaehtosopimusten mukaisesti. Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus sisältää määräykset palkan maksamisesta myös virasta pidättämisen ajalta. Myös irtisanomisajan etuudet määräytyvät samojen perusteiden mukaan. Vastaavasti palkkaetuudet, jotka maksetaan virkasuhteen päättämisen lainvastaisuuden lainvoimaisesti vahvistamisen jälkeiseltä ajalta, määräytyvät virkaehtosopimuksen mukaisesti.

Kysymys A:n oikeudesta palkka- ja lomaetuuksiin irtisanomisajalta ja sitä edeltävältä ajalta samoin kuin ajalta 1.1.2002 alkaen koskee virkaehtosopimusten tulkintaa. Sen ratkaiseminen, miten virkaehtosopimuksia on asiassa tulkittava ja sovellettava, ei kuulu hallinto-oikeuden mukaan sen toimivaltaan, minkä vuoksi se on jättänyt A:n vaatimukset tutkimatta.

Korkein hallinto-oikeus on 4.4.2005 antamillaan päätöksillä hylännyt A:n Helsingin hallinto-oikeuden päätöksistä tekemät valitukset.

Vaatimusten perusteet työtuomioistuimessa

A:n kanteessaan esittämä vaatimus ajalta 1.7.1998 - 31.1.1999 koostuu saamatta jääneistä päivystyskorvauksista ja erikoismaksuluokan potilaiden hoitamisesta maksettavista korvauksista. A on mainittuna aikana ollut virantoimituksessa ja hänelle on maksettu viranhoidostaan virkaehtosopimuksen mukainen palkka eli peruspalkka, pätevyyslisä, kokemuslisä ja määrävuosilisä. Häneltä on kuitenkin evätty A:n mukaan perusteettomana kurinpitotoimena oikeus päivystää ja ottaa vastaan erikoismaksuluokan potilaita, mistä on aiheutunut vaaditun määrän suuruinen ansionmenetys. Vaadittu määrä on siten korvaus työnantajan perusteettoman päätöksen aiheuttamasta vahingosta.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kirurgian johtajaylilääkäri oli 28.6.1998 päättänyt muuttaa A:n työtehtäviä siten, että tämä ei toistaiseksi osallistunut välittömään potilashoitoon. Tätä päätöstä oli 10.7.1998 tarkistettu niin, että A suoritti muun muassa toimialajohtajan erikseen määrittelemiä kliinisiä tehtäviä niiden potilaiden hoitamiseksi, jotka oli jo aiemmin sovittu. Tulosyksikön varajohtajan 2.11.1998 tekemän päätöksen mukaan A aloitti elektiivisen kliinisen potilastyön 3.11.1998. Tulosyksikön johtajan päätöksellä 20.1.1999 A palasi myös päivystystyöhön 1.2.1999 lähtien.

Vaatimus ajalta 1.1.2002 - 31.8.2002 koostuu saamatta jääneistä päivystyskorvauksista. A:n virkasuhteen palauduttua ja jatkuttua korkeimman hallinto-oikeuden 28.12.2001 antaman päätöksen jälkeen työnantaja oli A:n mukaan ilman laillisia ja asianmukaisia perusteita rajoittanut A:n työskentelyä poistamalla päivystysvelvollisuuden kahdeksan kuukauden ajaksi. Vaadittu määrä on korvaus työnantajan perusteettomasta menettelystä ansionmenetyksenä aiheutuneesta vahingosta.

A:n virantoimituskeskeytyksen päätyttyä 1.1.2002 lukien Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kirurgian toimialajohtaja oli 30.1.2002 päättänyt A:n työhönpaluun toteuttamisesta. Osana työhönpaluusuunnitelmaa toimialajohtaja oli määrännyt, että päätös A:n osallistumisesta päivystykseen tehdään toukokuussa 2002 niiden tietojen pohjalta, jotka kertyvät toiminnan laadun perusteella siihen mennessä. Yksilöidyn työhönpaluusuunnitelman laatiminen on perustunut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallintosääntöä täydentävään toimintaohjeeseen ja se on toimialajohtajan päätöksen perustelujen mukaan ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasäännön 14 §:ssä tarkoitettu päätös virantoimitusvelvollisuuden määräaikaisesta muuttamisesta.

Työtuomioistuimen toimivalta

A:n työtuomioistuimessa esittämät vaatimukset kohdistuvat edellä todetun mukaisesti irtisanomisaikaa (18.9.1999 - 18.3.2000) edeltävään aikaan ja vastaavasti virkasuhteen keskeytysajan (18.9.1999 - 31.12.2001) jälkeiseen aikaan. Vaatimuksia aiheutuneista ansionmenetyksistä ei ole perustettu virkaehtosopimuksen määräyksiin, joskin aiheutuneeksi väitetyn vahingon määrä on laskettu virkaehtosopimuksen mukaisten palkkojen ja korvausten mukaan.

Työtuomioistuimen toimivalta on määritelty työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee erikoistuomioistuimena muun muassa virkamiesten virkaehtosopimuksia koskevat riita-asiat, kun kysymys on virkaehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä, laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta. Samoin työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluu ratkaista, onko jokin menettely virkaehtosopimuksen vastainen ja myös päättää virkaehtosopimuksen vastaisen menettelyn seuraamuksesta. Saman pykälän 2 momentin mukaan jos velvollisuus suoritukseen tai virkaehtosopimuksen soveltaminen tiettyyn yksittäistapaukseen riippuu edellä tarkoitetun riidan ratkaisusta, työtuomioistuin voi samalla ratkaista sitä koskevan kanteen. Työtuomioistuimen toimivaltaa koskevat säännökset ovat pakottavia eikä niitä erityissäännöksinä voida tulkita laajentavasti.

A:n vaatimukset perustuvat edellä todetun mukaisesti siihen, että hänen oikeuttaan hoitaa potilaita erikoismaksuluokassa tai osallistumistaan päivystystyöhön on oikeudettomasti rajoitettu. A:n virkasuhteessa sovellettavissa virkaehtosopimuksissa ei ole määräyksiä lääkärin oikeudesta tai velvollisuudesta hoitaa erikoismaksuluokan potilaita tai myöskään oikeudesta osallistua päivystykseen. Erikoismaksuluokan palkkioita koskevassa kunnallisen lääkärisopimuksen 3 §:n soveltamisohjeessa on nimenomaan todettu, että erikoismaksuluokkaoikeuden myöntäminen lääkärille ei ole sopimuksenvarainen asia, vaan siitä päättää lääninhallitus hallinnollisella päätöksellä. Vastaavasti päivystyksen järjestäminen on työnantajan työnjohtovaltaan kuuluva asia. Virkaehtosopimuksissa ei liioin ole sovittu seuraamuksista sen varalle, että viranhaltijalle aiheutuu ansionmenetyksiä työnantajan asettamista rajoituksista toimia päivystäjänä tai ottaa vastaan erikoismaksuluokan potilaita.

Koska oikeus mahdolliseen korvaukseen työnantajan toimenpiteiden aiheuttamasta vahingosta nyt kysymyksessä olevissa tilanteissa ei määräydy virkaehtosopimuksen perusteella, A:n vaatimukset eivät ole virkaehtosopimuksen tulkinnalla ratkaistavissa. Näin ollen työtuomioistuin ei ole toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan A:n kanteessa esitettyjä vaatimuksia.

Oikeudenkäyntikulut

A:lla on ollut hallintotuomioistuinten edellä selostettujen päätösten johdosta perusteet nostaa kanne työtuomioistuimessa. Tämän vuoksi ja työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:stä ilmenevän oikeusohjeen nojalla työtuomioistuin pitää kohtuullisena, että Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä jutun voittaessaankin vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Päätöslauselma

Kanne jätetään tutkimatta.

Asiaan osalliset saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Virtanen, Vainio, Kaleva ja Vuorio jäseninä. Esittelijä on ollut Ruohoniemi.

Päätös on yksimielinen.