Supreme Administrative Court allows entry ban despite voluntary return period under Alien Act discretion.

Maahanmuuttovirasto oli peruuttanut A:n oleskeluluvan ja määrännyt hänelle maahantulokiellon. Hallinto-oikeus oli kumonnut maahantulokiellon sillä perusteella, että A:lle oli määrätty vapaaehtoisen paluun aika.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 150 §:ssä on säädetty paluudirektiivin mahdollistamalla tavalla siten, että maahantulokiellon määrääminen on viranomaisen harkinnassa, kun käsillä ei ole pykälässä tarkoitettu tilanne, jossa maahantulokielto tulee määrätä, eikä tilanne, jossa maahantulokieltoa ei tule määrätä. Näin ollen Maahanmuuttovirasto oli voinut toimivaltansa puitteissa määrätä maahantulokiellon sen estämättä, että asianosaiselle oli samalla määrätty vapaaehtoisen paluun aika.

Koska asiassa ei myöskään ollut ilmennyt kokonaisharkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka olisivat olleet maahantulokieltoon määräämisperusteita painavampia, oli maahantulokielto tälläkin perusteella voitu määrätä.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi (paluudirektiivi) 11 artikla 1 kohta

Ulkomaalaislaki 146 §, 147 a § ja 150 § 1 momentti (1214/2013)

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 14.3.2025 nro 1664/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Maahanmuuttovirastolle valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan maahantulokieltoa koskevin osin. Maahanmuuttoviraston päätös, jolla maahantulokielto on määrätty, saatetaan voimaan.

Asian tausta ja hallinto-oikeuden päätös

(1)

Maahanmuuttovirasto

on 10.6.2024 päättänyt peruuttaa A:lle (jäljempänä myös asianosainen) perhesiteen perusteella myönnetyn oleskeluluvan sekä karkottaa hänet kotimaahansa Tunisiaan.

(2) Lisäksi asianosaiselle on ulkomaalaislain 147 a §:n 1 momentin nojalla määrätty 30 päivää aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti ja hänet on määrätty kahdeksi vuodeksi Schengen-aluetta koskevaan ulkomaalaislain 150 §:n mukaiseen maahantulokieltoon.

(3)

Hallinto-oikeus

on asianosaisen valituksesta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen maahantulokiellon osalta ja hylännyt valituksen muilta osin. Maahantulokiellon osalta hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

(4) Koska asianosaiselle on valituksenalaisessa päätöksessä määrätty ulkomaalaislain 147 a §:n 1 momentin mukaisesti 30 päivän aika vapaaehtoiselle paluulle, ei hänelle ole tullut määrätä maahantulokieltoa ulkomaalaislain 150 §:n perusteella. Näin ollen asianosaiselle määrätty Schengen-aluetta koskeva kahden vuoden maahantulokielto on kumottava.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Lea Alén ja Henna Salovaara, joka on myös esitellyt asian.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(5)

Maahanmuuttovirasto

on pyytänyt valituslupaa hallinto-oikeuden päätöksestä maahantulokieltoa koskevin osin ja vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan tältä osin ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan maahantulokiellon osalta voimaan.

(6)

A

on antanut lausuman.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(7) Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on Maahanmuuttoviraston valituksen johdosta ratkaistavana, onko hallinto-oikeus voinut kumota ulkomaalaislain 147 a §:n ja 150 §:n perusteella Maahanmuuttoviraston määräämän maahantulokiellon.

Sovellettavat ja asiaan liittyvät oikeusohjeet esitöineen

(8)

Ulkomaalaislain

147 a §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätään vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa kolmannen maan kansalainen voi poistua maasta vapaaehtoisesti. [--]. Aikaa ei määrätä, jos kolmannen maan kansalaisen pääsy evätään tai hänet käännytetään välittömästi rajanylityksen yhteydessä, taikka jos kyse on käännyttämisestä tai maasta karkottamisesta rikosoikeudellisen seuraamuksen johdosta.

(9) Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi annetun direktiivin (2008/115/EY,

paluudirektiivi

) 11 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaan palauttamispäätöksiin on liitettävä maahantulokielto, jos vapaaehtoista paluuta varten ei ole myönnetty aikaa tai jos paluuvelvoitetta ei ole noudatettu. Artiklan 1 kohdan 2 alakohdan mukaan muissa tapauksissa palauttamispäätöksiin voidaan liittää maahantulokielto.

(10)

Ulkomaalaislakia

muutettiin paluudirektiivin sääntelyn täytäntöönpanemiseksi 1.4.2011 voimaan tulleella ulkomaalaislain muutoksella (195/2011), ja lakia tarkistettiin edelleen vastaamaan paremmin direktiivin sääntelyä Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä voimassa olleella lailla (1214/2013).

(11) Ulkomaalaislain 150 §:n (1214/2013) 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto. Maahantulokielto määrätään, jos aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole 147 a §:n 2 momentin nojalla määrätty tai jos ulkomaalainen ei ole paluulle määrätyssä ajassa poistunut maasta vapaaehtoisesti, jollei 146 §:stä muuta johdu. Maahantulokieltoa ei määrätä 52 a §:n perusteella oleskeluluvan saaneelle, jolle ei ole myönnetty uutta oleskelulupaa tai jonka oleskelulupa on peruutettu, paitsi jos hän ei ole noudattanut paluuvelvoitetta tai hän on uhka yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle.

(12) Ulkomaalaislain (195/2011) muuttamiseen johtaneen hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 208/2010 vp, s. 19) mukaan ulkomaalaislain 150 §:ssä säädetty maahantulokielto lähtökohtaisesti määrättäisiin, kun aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole sitä koskevien edellytysten puuttuessa myönnetty tai paluuvelvoitetta kyseisessä ajassa ei ole noudatettu, jollei lain 146 §:stä muuta johdu. Muulloin maahantulokiellon määrääminen olisi perustelujen mukaan edelleen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti palauttamispäätöksen tekevän viranomaisen harkinnassa.

(13) Ulkomaalaislain 150 §:n (1214/2013) muuttamista koskeneen hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 134/2013 vp, s. 20) viitataan muun ohella paluudirektiivin 11 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan.

(14) Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen ulkomaalaislain 150 §:ää (147/2025) on edelleen muutettu siten, että aiempi 1 momentti on jaettu kolmeksi erilliseksi momentiksi, mutta sääntelyn sisältöä sinällään ei ole muutettu. Lainmuutokseen johtaneen hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 143/2024 vp, s. 92) mukaan muutos tehdään selkeyden vuoksi, ja 1 momentissa säädettäisiin entiseen tapaan mahdollisuudesta määrätä maahantulokielto maastapoistamispäätösten yhteydessä. Perustelujen mukaan tarkoituksena on ohjata lain soveltamista siihen suuntaan, ettei myönnetty vapaaehtoisen paluun aika automaattisesti tarkoita sitä, että maahantulokieltoa ei määrättäisi.

(15) Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseensä liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

(16) Saman pykälän 2 momentin (301/2004) mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Johtopäätös harkinnanvaraisen maahantulokiellon osalta

(17) Ulkomaalaislain 150 §:n (1214/2013) 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaan maahantulokielto voidaan määrätä pääsyn epäämistä, käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä. Saman momentin toisessa lauseessa säädetään siitä, milloin maahantulokielto on määrättävä. Momentin kolmannessa lauseessa puolestaan säädetään siitä, milloin maahantulokieltoa ei määrätä.

(18) Edellä kohdissa 12−14 mainituista ulkomaalaislain esitöistä ilmenee lainsäätäjän tarkoituksena olleen säätää lain 150 §:ssä maahantulokiellon määräämisestä paluudirektiivin mahdollistamalla tavalla siten, että maahantulokiellon määrääminen on maasta poistamista koskevan päätöksen tekevän viranomaisen harkinnassa silloin, kun kyse ei ole kyseisen pykälän 1 momentin toisen lauseen mukaisesta tilanteesta, jossa maahantulokielto on määrättävä, tai kolmannen lauseen mukaisesta tilanteesta, jossa maahantulokieltoa ei määrätä. Näin ollen Maahanmuuttovirasto on voinut toimivaltansa puitteissa määrätä maahantulokiellon sen estämättä, että asianosaiselle oli samalla määrätty vapaaehtoisen paluun aika.

(19) Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeus on soveltanut ulkomaalaislakia virheellisesti katsoessaan, ettei asianosaiselle olisi tullut määrätä maahantulokieltoa sen vuoksi, että hänelle oli samalla määrätty ulkomaalaislain 147 a §:n mukainen vapaaehtoisen paluun aika.

Kokonaisharkinta

(20) Koska maahantulokiellon määrääminen on ollut Maahanmuuttoviraston harkinnassa, on vielä otettava huomioon seuraako ulkomaalaislain 146 §:stä estettä maahantulokiellon määräämiselle. Ulkomaalaislain 146 §:ssä säädetään maahantulokieltoa määrättäessä huomioon otettavasta kokonaisharkinnasta.

(21) Maahanmuuttovirasto on päätöksessään maahantulokieltoa ja sen pituutta harkitessaan ottanut huomioon asianosaisen oleskeluluvan peruuttamiseen johtaneet syyt, hänen oleskelu- ja oleskelulupahistoriansa, henkilökohtaiset olosuhteet kokonaisuudessaan sekä oleskelun myötä Suomeen syntyneet siteet. Korkein hallinto-oikeus katsoo Maahanmuuttoviraston tavoin, ettei asiassa ole ilmennyt kokonaisharkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka olisivat maahantulokieltoon määräämisperusteita painavampia. Näin ollen maahantulokielto on tälläkin perusteella voitu määrätä.

(22) Edellä mainituin perustein hallinto-oikeuden päätös on kumottava maahantulokieltoa koskevin osin ja Maahanmuuttoviraston päätös saatettava tältä osin voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans, Emil Waris ja Päivi Pietarinen. Asian esittelijä Marja Huilla.

---

[SV]

Migrationsverket hade återkallat A:s uppehållstillstånd och meddelat hen inreseförbud. Förvaltningsdomstolen upphävde inreseförbudet på den grunden att en tidsfrist för frivillig återresa hade fastställts för A.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att det i 150 § i utlänningslagen, på det sätt som återvändandedirektivet medger, föreskrivs att myndigheten har prövningsrätt avseende meddelandet av inreseförbud i de fall det varken handlar om en situation där enligt paragrafen inreseförbud ska meddelas eller en situation där inreseförbud enligt paragrafen inte ska meddelas. Följaktligen hade Migrationsverket inom ramen för sin behörighet kunnat meddela inreseförbudet oberoende av att en tidsfrist för frivillig återresa samtidigt hade fastställts för A.

Eftersom det i ärendet inte heller hade framkommit sådana omständigheter som ska beaktas i helhetsbedömningen och som hade vägt tyngre än grunderna för inreseförbudet, hade inreseförbudet även på denna grund kunnat meddelas.

Europaparlamentets och rådets direktiv om gemensamma normer och förfaranden för återvändande av tredjelandsmedborgare som vistas olagligt i medlemsstaterna (2008/115/EG, återvändandedirektivet) artikel 11.1

Utlänningslagen 146 §, 147 a § och 150 § 1 mom. (1214/2013)

Ärendet har avgjorts av justitieråden Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans, Emil Waris och Päivi Pietarinen. Föredragande Marja Huilla.