Permanent residence denied due to criminal suspicion requires full discretion assessment under Finnish immigration law.

A oli epäiltynä ulkomaalaislain 57 §:n 1 momentissa tarkoitusta rikoksesta, josta oli säädetty rangaistukseksi vankeutta. Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt A:lle pysyvää oleskelulupaa, koska pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle oli A:ta koskevan rikosepäilyn vuoksi este. Asiassa oli kysymys siitä, oliko Maahanmuuttovirasto voinut hylätä A:n pysyvää oleskelulupaa koskevan hakemuksen ulkomaalaislain 57 §:n nojalla tekemättä mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettua kokonaisharkintaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kun kysymys on rikosepäilystä, ulkomaalaislain 57 §:n 3 momentin mukaiset ehdottomat määräajat eivät tule sovellettavaksi. Lain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettu rikosepäily voi siten johtaa oleskeluluvan myöntämättä jättämiseen, mutta rikosepäily ei kuitenkaan ole ehdoton este pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle. Pysyvän oleskeluluvan esteitä tällaisessa tilanteessa arvioitaessa on tehtävä lain 57 §:n 2 momentissa tarkoitettu kokonaisharkinta. Kun Maahanmuuttoviraston päätöksestä ei ilmennyt, että sitä tehtäessä olisi arvioitu yhtäältä muutoksenhakijan rikollisen teon laatua ja vakavuutta sekä toisaalta hänen Suomessa oleskelunsa pituutta ja siteitä Suomeen, Maahanmuuttovirasto oli menetellyt virheellisesti pysyvän oleskeluluvan esteitä arvioidessaan. Asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislain 56 § 1 momentti ja 57 § 1 sekä 2 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 31.3.2020 nro 20/0509/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto

ei ole päätöksellään 12.6.2019 myöntänyt Pohjois-Makedonian kansalaiselle A:lle pysyvää oleskelulupaa.

Maahanmuuttovirasto on selostanut soveltamansa säännöksen ja asian tosiseikat sekä perustellut päätöstään seuraavasti:

Hakija on oleskellut Suomessa yhtäjaksoisesti neljä vuotta jatkuvalla oleskeluluvalla ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Pysyvää oleskelulupaa ei kuitenkaan myönnetä, koska pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle on ulkomaalaislain 57 §:n mukainen este. Hakija on rikoksesta epäiltynä teosta, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta.

Uuden määräaikaisen oleskeluluvan edellytyksiä ei arvioida tämän päätöksen yhteydessä, koska hakijalla on 26.2.2020 asti voimassa oleva jatkuva oleskelulupa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on selostanut soveltamansa oikeusohjeet ja asiassa saadun selvityksen sekä esittänyt oikeudellisena arviointinaan ja johtopäätöksenään muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on hitsannut autoaan luvatta ison kauppakeskuksen parkkihallissa ja on toiminnallaan vaarantanut keskuksessa ja hallissa olleiden ihmisten hengen ja terveyden. Ulkomaalaislain 57 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuoto ei edellytä teon tahallisuutta, eikä se rajaa vähimmäisaikaa vankeusrangaistukselle, jonka perusteella oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä.

Hallituksen esityksessä (HE 28/2003 vp) ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi on todettu, että ulkomaalaisen syyllistyminen esimerkiksi varkauteen tai liikenteen vaarantamiseen on este pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle. Sen sijaan syyllistyminen näpistykseen tai liikennerikkomukseen ei ole tällainen este.

Valittaja on vedonnut Maahanmuuttoviraston tehneen menettelyvirheen, kun se ei ole päätöksessään soveltanut 57 §:n 2 momentin mukaista kokonaisharkintaa, eikä päätöksestä ilmene, miten epäillyn rikoksen teon laatu ja vakavuus on otettu tosiasiallisesti huomioon valittajan asian käsittelyssä. Kyseisen momentin mukaan harkittaessa oleskeluluvan myöntämisen esteitä on otettava huomioon rikollisen teon laatu ja vakavuus sekä ulkomaalaisen Suomessa oleskelun pituus ja siteet Suomeen.

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään käynyt läpi valittajan oleskelulupahistorian ja todennut, että valittaja on avioliitossa Suomen kansalaisen kanssa ja hänellä on huollettavana kaksi alaikäistä lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on todennut valittajan olevan epäiltynä yleisvaaran tuottamuksesta. Maahanmuuttovirasto ei rikosepäilyn vuoksi ole myöntänyt valittajalle pysyvää oleskelulupaa. Hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttoviraston sinänsä suppeissa perusteluissa on esitetty päätöksen kannalta olennaiset tosiseikat ja perusteet Maahanmuuttoviraston ratkaisulle. Kun otetaan huomioon sen rikollisen teon laatu ja vakavuus, josta valittajaa epäillään, valittajan Suomessa oleskelun pituudella ja siteillä Suomeen ei ole sellaista merkitystä, joiden perusteella asiaa tulisi arvioida toisin. Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä valittajan oleskelulupahakemuksen.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 56 § 1 momentti, 57 § 1 ja 2 momentti

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anna Salminen ja Katja Saukkonen. Esittelijä Maiju Olli.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle pysyvän oleskeluluvan tai toissijaisesti uuden määräaikaisen oleskeluluvan myöntämiseksi.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on oleskellut maassa yhtäjaksoisesti yli neljä vuotta ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin mukaisesti. Hänelle ei ole myönnetty pysyvää oleskelulupaa, koska hänen epäillään syyllistyneen rikokseen, josta voidaan määrätä enintään vuosi vankeutta. Muutoksenhakija on ollut epäiltynä 9.2.2019 tapahtuneesta yleisvaaran tuottamuksesta.

Muutoksenhakijaa on epäilty ensin törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta, mutta kuulusteluissa rikosepäilynimike on muuttunut yleisvaaran tuottamukseksi. Asiaa tutkiva poliisi on esittänyt syyttäjälle, että esitutkintaa rajataan rikoslain 34 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan, sillä muutoksenhakija oli itse vaarantanut oman henkensä ja estänyt omalla toiminnallaan vaaran ennen kuin tilanteesta oli aiheutunut olennaista vahinkoa. Muutoksenhakija on asunut Suomessa yli neljä vuotta. Hän on naimisissa Suomen kansalaisen kanssa, ja hänellä on huollettavanaan kaksi alaikäistä lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia.

Ulkomaalaislain 57 §:ssä todetaan, että pysyvä oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, joten kyseinen säännös ei velvoita viranomaisia toimimaan tällä tavoin. Kokonaisharkintaa koskeva 2 momentti lisättiin ulkomaalaislain 57 §:ään hallintovaliokunnan mietinnön (HaVM 4/2004 vp) perusteella. Kyseisessä kokonaisharkinnassa arvioidaan tekojen törkeyttä. Asiassa on otettava huomioon myös se, että Maahanmuuttoviraston toimien tulee hallintolain 6 §:n nojalla olla oikeasuhtaisia, eikä ulkomaalaislain 5 §:n nojalla ulkomaalaisen oikeuksia tulisi rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Hallinto-oikeus on ristiriitaisesti päätöksessään todennut, että Maahanmuuttoviraston perustelut pysyvän oleskeluluvan myöntämättä jättämiselle ovat olleet sinänsä suppeat, mutta hallinto-oikeuden mukaan Maahanmuuttoviraston perusteluissa on kuitenkin esitetty päätöksen kannalta olennaiset tosiseikat ja perusteet. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, että kokonaisharkinta olisi tehty. Maahanmuuttoviraston päätöksen perustelut ovat siten olleet puutteelliset.

Maahanmuuttoviraston olisi tullut ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentin mukaisessa harkinnassaan päätyä siihen, että muutoksenhakijalle on myönnettävä pysyvä oleskelulupa.

Muutoksenhakijan jatkuvan oleskeluluvan voimassaolo on umpeutunut 26.2.2020. Toissijaisesti asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi uuden määräaikaisen oleskeluluvan myöntämistä varten.

Maahanmuuttovirasto

on antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä ollut rikoksesta epäiltynä yleisvaaran tuottamuksesta. Vaikka Maahanmuuttoviraston käytössä olleesta teonkuvauksesta sinänsä ilmenee, että muutoksenhakija on pyrkinyt sammuttamaan palon ja saanut itse muun muassa palovamman, Maahanmuuttovirasto on katsonut, että pysyvän oleskeluluvan epäämiselle on teon laatu ja vakavuus huomioon ottaen ollut ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentin tarkoittama este. Muutoksenhakija on ottanut tietoisen riskin hitsatessaan autoaan ilman hitsauslupaa tiloissa, joissa se on kiellettyä, ja aiheuttanut vaaratilanteen muille siellä olleille. Samasta syystä Maahanmuuttovirasto on katsonut, että pysyvän oleskeluluvan epääminen on perusteltua muutoksenhakijan siteistä ja Suomessa oleskelemasta ajasta huolimatta.

Rikoslain 34 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan yleisvaaran tuottamuksesta voidaan jättää syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä omalla toiminnallaan poistaa vaaran, ennen kuin vaaratilanteesta on aiheutunut olennaista vahinkoa. Maahanmuuttovirasto katsoo, että edellä oleva harkinta kuuluu syyttäjälle ja tuomioistuinlaitokselle. Maahanmuuttovirasto ei ole voinut teon esitutkintavaiheessa ottaa kantaa siihen, päädytäänkö muutoksenhakijaa syyttämään teosta tai tuomitaanko hänet rangaistukseen siitä.

Muutoksenhakijalle on uuden hakemuksen perusteella myönnetty uusi jatkuva oleskelulupa perhesiteen perusteella ajalle 27.11.2020 - 27.11.2024.

Muutoksenhakija

on antanut vastaselityksen, jossa on todettu muun ohella, että Maahanmuuttovirasto ei ole lausunut harkinnastaan ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla. Pysyvän oleskeluluvan myöntämisen esteitä harkittaessa on otettava huomioon rikollisen teon laatu ja vakavuus sekä ulkomaalaisen Suomessa oleskelun pituus ja siteet Suomeen. Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut sisällyttää kokonaisharkinta kaikkiin niihin tilanteisiin, joissa harkitaan oleskeluluvan myöntämisen esteitä. Vallitsevan oikeuskäytännön nojalla ulkomaalaislain 57 §:n 3 momentti on ehdoton tilanteessa, jossa henkilö on lainvoimaisesti tuomittu rangaistukseen.

Tällaisessa tilanteessa ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentin sisällyttämä oikeusohje menettää merkityksensä, jos asiassa ei huomioida rikollisen teon laatua ja vakavuutta sekä ulkomaalaisen oleskelun pituutta Suomessa sekä siteitä Suomeen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Muutoksenhakija on hakenut pysyvää oleskelulupaa ja on epäiltynä ulkomaalaislain 57 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta rikoksesta. Asiassa on kysymys siitä, onko Maahanmuuttovirasto voinut hylätä muutoksenhakijan pysyvää oleskelulupaa koskevan hakemuksen ulkomaalaislain 57 §:n nojalla tekemättä pykälän 2 momentissa tarkoitettua kokonaisharkintaa.

Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain

56 §:n 1 momentin mukaan pysyvä oleskelulupa myönnetään ulkomaalaiselle, joka on jatkuvan oleskeluluvan saatuaan luvallisesti oleskellut maassa yhtäjaksoisesti neljän vuoden ajan, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, ovat olemassa ja pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ei ole tässä laissa mainittuja esteitä.

Ulkomaalaislain 57 §:n 1 momentin mukaan pysyvä oleskelulupa ja pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos:

1) ulkomaalaisen on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta;

2) ulkomaalainen on epäiltynä rikoksesta, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta;

3) ulkomaalaisen on todettu syyllistyneen kahteen tai useampaan rikokseen; taikka

4) ulkomaalainen on epäiltynä kahdesta tai useammasta rikoksesta.

Saman pykälän 2 momentin mukaan rikoksesta tuomitun rangaistuksen ei tarvitse olla lainvoimainen. Harkittaessa oleskeluluvan myöntämisen esteitä on otettava huomioon rikollisen teon laatu ja vakavuus sekä ulkomaalaisen Suomessa oleskelun pituus ja siteet Suomeen.

Asiassa saatu selvitys

Muutoksenhakijalle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa Suomeen ajalle 26.2.2015 - 26.2.2016 Suomen kansalaiseen olevan perhesiteen perusteella. Hänelle on myönnetty jatkolupa samalla perusteella ajalle 26.2.2016 - 26.2.2020 ja tämän jälkeen ajalle 27.11.2020 - 27.11.2024.

Muutoksenhakija on hakenut pysyvää oleskelulupaa Maahanmuuttovirastolle 13.3.2019 toimittamallaan hakemuksella. Oleskeluluvan perusteeksi hän on ilmoittanut perhesiteen puolisoonsa ja kahteen lapseensa, jotka kaikki ovat Suomen kansalaisia. Muutoksenhakija on oleskelulupahakemuksessaan ilmoittanut, että häntä epäillään yleisvaaran tuottamuksesta.

Maahanmuuttovirasto ei ole myöntänyt muutoksenhakijalle pysyvää oleskelulupaa, koska pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle on ollut ulkomaalaislain 57 §:n mukainen este. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään todennut muutoksenhakijan olevan epäiltynä 9.2.2019 tapahtuneesta yleisvaaran tuottamuksesta, jonka esitutkinta on ollut kesken.

Muutoksenhakija on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle poliisin selvityksen siitä, että asian esitutkinta on vielä kesken. Hän on myös toimittanut kuulustelupöytäkirjan, johon kirjatut tiedot vastaavat olennaisilta osin Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden käytettävissä olleita tietoja epäillystä rikoksesta.

Oikeudellinen arviointi

Ulkomaalaislain 57 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan pysyvä oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos ulkomaalainen on epäiltynä rikoksesta, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta. Pykälän 2 momentissa säädetään kokonaisharkinnasta, jonka mukaan pysyvän oleskeluluvan myöntämisen esteitä harkittaessa on otettava huomioon rikollisen teon laatu ja vakavuus, mutta toisaalta myös ulkomaalaisen Suomessa oleskelun pituus ja siteet Suomeen. Pykälän 3 momentissa on puolestaan säädetty rikokseen jo syylliseksi todettuun ulkomaalaiseen sovellettavista ehdottomista määräajoista, joiden aikana pysyvää oleskelulupaa ei voida myöntää.

Korkein hallinto-oikeus toteaa ensinnäkin, että kun kysymys on rikosepäilystä, ulkomaalaislain 57 §:n 3 momentin mukaiset ehdottomat määräajat eivät tule sovellettaviksi. Lain 57 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu rikosepäily voi siten johtaa oleskeluluvan myöntämättä jättämiseen, mutta rikosepäily ei kuitenkaan ole ehdoton este pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle. Pysyvän oleskeluluvan esteitä tällaisessa tilanteessa arvioitaessa on tehtävä lain 57 §:n 2 momentissa tarkoitettu kokonaisharkinta.

Tässä tapauksessa muutoksenhakija on epäiltynä yleisvaaran tuottamuksesta, josta voidaan tuomita enintään yksi vuosi vankeutta. Muutoksenhakija on siten epäiltynä ulkomaalaislain 57 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta rikoksesta, jolloin pysyvän oleskeluluvan esteitä harkittaessa olisi tullut tehdä pykälän 2 momentissa tarkoitettu kokonaisharkinta. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, että sitä tehtäessä olisi arvioitu säännöksessä edellytetysti yhtäältä muutoksenhakijan rikollisen teon laatua ja vakavuutta sekä toisaalta hänen Suomessa oleskelunsa pituutta ja siteitä Suomeen. Tämän vuoksi Maahanmuuttovirasto on menetellyt virheellisesti pysyvän oleskeluluvan esteitä arvioidessaan.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Juha Lavapuro ja Ari Wirén. Asian esittelijä Oona Fromholdt-Nyman.

---

[SV]

A var enligt 57 § 1 mom. i utlänningslagen misstänkt för ett brott för vilket föreskrivits fängelsestraff. Migrationsverket beviljade inte A permanent uppehållstillstånd eftersom det förelåg ett hinder för beviljande av permanent uppehållstillstånd åt A på grund av brottsmisstanken. Frågan gällde om Migrationsverket hade kunnat avslå A:s ansökan om permanent uppehållstillstånd utan att göra en helhetsbedömning enligt 57 § 2 mom. i utlänningslagen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att de ovillkorliga tidsfristerna i 57 § 3 mom. i utlänningslagen inte tillämpas när det är fråga om en brottsmisstanke. En brottsmisstanke enligt 57 § 1 mom. kan följaktligen leda till att permanent uppehållstillstånd inte beviljas, men en brottsmisstanke är inget absolut hinder för beviljande av permanent uppehållstillstånd. I prövningen av hindren för ett permanent uppehållstillstånd ska en helhetsbedömning enligt 57 § 2 mom. i utlänningslagen göras. Eftersom det inte framgick ur Migrationsverkets beslut att man skulle ha tagit hänsyn till å ena sidan av vilken art och hur allvarlig den brottsliga gärningen var eller å andra sidan till den tid A vistats i Finland och hens band till Finland, hade Migrationsverket förfarit lagstridigt i sin prövning av hindren för beviljande av permanent uppehållstillstånd. Ärendet återförvisades till Migrationsverket för ny prövning.

Utlänningslagen 56 § 1 mom. och 57 § 1 samt 2 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Juha Lavapuro och Ari Wirén. Föredragande Oona Fromholdt-Nyman.