ECLI:FI:KHO:2021:10 · Korkein hallinto-oikeus

A Oy oli Verohallinnolle tekemässään palautushakemuksessa vaatinut, että yhtiölle palautetaan siltä makeisverolain nojalla vuosilta 2011 - 2015 kannetut verot. Palauttamista koskeva vaatimus oli perustunut siihen, että makeisvero oli ollut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, josta olisi tullut ennen sen käyttöönottoa ilmoittaa komissiolle. Verohallinto oli hylännyt yhtiön vaatimuksen ja hallinto-oikeus yhtiön valituksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin hallinto-oikeus, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan verotuksellinen toimenpide voi merkitä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea myös muissa tilanteissa kuin niissä, joissa kyseisellä toimenpiteellä rahoitetaan tietty tukitoimenpide. Hallinto-oikeus ei siten ollut voinut mainitsemillaan perusteilla päätellä, että makeisveroa koskevilla säännöksillä ei ollut rikottu unionin perussopimusten valtiontukea koskevia määräyksiä.

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) 107 artikla 1 kohta

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-390/98, Banks EU:C:2001:456, C-526/04, Laboratoires Boiron EU:C:2006:528, C-487/06 P, British Aggregates v. komissio EU:C:2008:757, C-66/14, Finanzamt Linz EU:C:2015:661, C-449/14 P, DTS Distribuidora de Televisión Digital v. komissio EU:C:2016:848 ja C-20/15 P, komissio v. World Duty Free Group EU:C:2016:981 sekä yhdistetyissä asioissa C-266/04 - C-270/04, C-276/04 ja C-321/04 - C-325/04, Casino France ym. EU:C:2005:657, C-393/04 ja C-41/05, Air Liquide Industries Belgium EU:C:2006:403 ja C-106/09 P ja C-107/09 P, komissio ja Espanja v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta EU:C:2011:732

Unionin tuomioistuimen määräys asiassa C-486/19, Syyttäjä EU:C:2019:984

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 3.7.2018 nro 18/0556/1

Asian aikaisempi käsittely

Tulli

on verokausilta 12/2011 - 11/2015 tekemillään verotuspäätöksillä kantanut A Oy:ltä makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveroa.

A Oy

on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että verotuspäätökset kumotaan ja yhtiölle palautetaan siltä kannetut valmisteverot yhteensä 84 829,40 euroa laillisine palautuskorkoineen.

Verohallinto

, jolle valmisteverotus on 1.1.2017 alkaen Tullista siirtynyt, on 29.9.2017 tekemällään päätöksellä hylännyt yhtiön oikaisuvaatimuksen.

A Oy

on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että Verohallinnon päätös on kumottava ja yhtiölle on palautettava verotuspäätöksillä kannetut valmisteverot laillisine palautuskorkoineen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhtiön valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

1. Sovelletut oikeusohjeet

1.1 EU-säädökset

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen

(SEUT) 107 artiklan 1 kohdan mukaan, jollei perustamissopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

1.2 EUT:n oikeuskäytäntö

1.3 Kansallinen lainsäädäntö

Makeisverolain

(1127/2010) 1 §:n 1 momentin mukaan makeisista, jäätelöstä ja virvoitusjuomista on suoritettava valtiolle valmisteveroa sen mukaan kuin tässä laissa säädetään. Lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan makeisilla tarkoitetaan liitteen verotaulukon 1 tuoteryhmien 1 - 3 tuotteita ja 2 kohdan mukaan jäätelöllä liitteen verotaulukon 1 tuoteryhmien 4 ja 5 tuotteita. Lain liitteenä oleva verotaulukko kysymyksessä olevilta osin:

Tullitariffin nimike; Tuote; Tuoteryhmä

1704; Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet; 1

2106:sta; Nimikkeen 1704 tuotteita vastaavat tuotteet, jotka muulla kuin sokerilla makeutettuina kuuluvat nimikkeeseen 2106; 2

1806; Suklaa ja muut kaakaota sisältävät elintarvikevalmisteet; 3

2105; Jäätelö, mehujää ja niiden kaltaiset jäädytetyt valmisteet, myös kaakaota sisältävät; 4

1901:stä; Jäätelön valmistukseen tarkoitettu seos; 5

Makeisverolain 3 §:n 1 momentin mukaan valmisteveroa on suoritettava liitteen verotaulukoiden mukaisesti. Vero määrätään tuotteen nettopainosta, jolla tarkoitetaan tuotteen painoa ilman pakkausta ja ei-syötäviä ainesosia.

Makeisten ja jäätelön valmisteveroon liittyvien neutraalisuusongelmien vuoksi esityksessä ehdotetaan, että makeisten ja jäätelön valmisteverosta luovuttaisiin.

Makeisten ja jäätelön makeisvero on poistettu makeisverolain muutoksella 1.1.2017 alkaen.

2. Valituksenalainen päätös

3. Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Euroopan unionissa on yhdenmukaistettu alkoholijuomista, tupakkatuotteista ja energiatuotteista kannettavat valmisteverot. Yhdenmukaistettujen valmisteverojen lisäksi jäsenvaltiot voivat kantaa kansallisia valmisteveroja. Tällöin on kuitenkin noudatettava SEUT:n määräyksiä, muun ohella valtiontukea koskevia määräyksiä.

Suomessa vuosina 2011 - 2016 kannettu makeisvero oli tällainen kansallisesti kannettava valmistevero. Makeisverolakia koskevista hallituksen esityksistä ei ilmene, että makeisverolla olisi ollut varsinaisesti terveydellisiä tavoitteita vaan sitä kannettiin fiskaalisin perustein eli tarkoituksena oli ensisijaisesti kerätä valtiolle verotuloja. Valtiovarainministeriön lausunnon mukaan makeisveron poistaminen oli poliittinen päätös.

Yhtiön mukaan makeisverot, joita ei kanneta kilpailijoilta samankaltaisista tuotteista, ovat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä valtion tukitoimenpiteitä.

EUT:n oikeuskäytännön mukaan verot eivät kuulu valtiontukia koskevien määräysten soveltamisalaan lukuun ottamatta tilannetta, jossa veroilla rahoitetaan tukitoimenpide siten, että ne ovat erottamaton osa kyseistä toimenpidettä. EUT on katsonut, että jotta veron voidaan katsoa olevan erottamaton osa tukitoimenpidettä, veron ja tuen välillä on oltava sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetty varojen käyttötarkoitusta koskeva sellainen sitova yhteys, jonka mukaisesti maksun tuotto osoitetaan väistämättä tuen rahoittamiseen ja se vaikuttaa suoraan tuen suuruuteen ja tämän seurauksena arviointiin tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille.

Yhtiö on muun ohella viitannut tuomioon asiassa C-526/04, Laboratoires Boiron, ja todennut, että makeisvero on suoramyyntiveron kaltainen suora tukitoimi. Hallinto-oikeus toteaa, että mainitussa tuomiossa lääketehtaiden lääkemyynti oli suoramyyntiveron alaista myyntiä, kun taas tukkukauppiasjakelijoiden vastaava lääkemyynti ei ollut. Tukkukauppias-jakelijoille oli sen sijaan asetettu julkisen palvelun velvoitteita, joita lääketehtailla ei ollut. Suoramyyntivero otettiin käyttöön lääkkeiden jakelukanavien välisten kilpailuolosuhteiden ennalleen palauttamiseksi.

Kyseisellä suoramyyntiverojärjestelmällä oli näin ollen harkittu tukitarkoitus. Yhtiön mainitsema tuomio ei siten ole rinnastettavissa yhtiön asiaan. Niin ikään tuomio yhdistetyissä asioissa C-261/01 ja 262/01, van Calster ym., ei sovellu yhtiön asiassa, koska siinä kyseisiä maksuja perittiin kyseessä olevien tukitoimenpiteiden rahoittamiseksi.

Valituksenalaisen päätöksen ja verotuspäätösten muuttamiseen ei ole syytä.

Hallinto-oikeuden soveltamat muut oikeusohjeet

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 108, 110, 112 ja 113 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tero Leskinen, Pirjo Järvenpää, joka on myös esitellyt asian, ja Annika Aarnio.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja yhtiöltä kannetut valmisteverot palautetaan laillisine korkoineen. Yhtiö on myös vaatinut, että asiassa tulee pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisu, mikäli valitusta ei voida hyväksyä siinä esitetyin perustein.

Vaatimustensa tueksi yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tapauksessa on selvää, että makeisverojärjestelmän puitteissa kannettua makeisveroa voidaan pitää SEUT 107 artiklassa tarkoitettuna tukitoimenpiteenä, josta on säädetty ilmoitusvelvollisuutta rikkoen. Makeisvero on rasittanut valtion varoja epäsuorasti, se on vääristänyt kilpailua, sillä on ollut kauppavaikutus ja se on ennen kaikkea ollut selektiivinen. Makeisvero ei ole kohdistunut sen tavoitteen mukaisesti kaikkiin suorassa kilpailusuhteessa oleviin toimijoihin tasapuolisesti.

Haasteellisinta tapauksen oikeudellisessa arvioinnissa on se, onko yhtiöllä oikeus - saadakseen maksamansa makeisvero takaisin - vedota siihen, että sen kanssa suorassa kilpailusuhteessa toiminut taho ei ole ollut velvollinen maksamaan makeisveroa, koska makeisvero on ollut laiton tukitoimenpide.

Merkitään

, että unionin tuomioistuin on Suomen korkeimman oikeuden esittämän ennakkoratkaisupyynnön johdosta antanut 19.11.2019 määräyksen asiassa C-486/19,

Syyttäjä

.

Korkein oikeus oli esittänyt ennakkoratkaisupyynnön asiassa, jossa A:ta ja B:tä syytettiin törkeästä veropetoksesta, joka oli tehty rikkomalla makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annettua kansallista lainsäädäntöä. Ennakkoratkaisupyyntö koski erityisesti SEUT 107 artiklan tulkintaa.

Unionin tuomioistuimen määräyksen mukaan unionin oikeutta on tulkittava siten, että se ei ole esteenä luonnollisen henkilön, joka on toiminut pääasiassa kyseessä olevan veron kaltaisen tietyistä tuotteista suoritettavan valmisteveron maksamiseen velvollisen yhtiön puolesta ja joka on laiminlyönyt kyseiseen veroon liittyviä velvollisuuksia, tuomitsemiselle rikosoikeudelliseen rangaistukseen asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, vaikka muiden yritysten samankaltaisten tuotteiden osalta saamaa verovapautusta olisi pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena.

Korkein hallinto-oikeus

on varannut A Oy:lle tilaisuuden täydentää valituslupahakemustaan unionin tuomioistuimen määräyksen C-486/19 johdosta.

A Oy

on valituslupahakemuksensa täydennyksenä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Unionin tuomioistuimen määräyksessä C-486/19 makeisvero ja siihen liittyvä tukitoimenpide on käsitelty tapauksena, jossa vapautus muodostaisi väitetyn tukitoimenpiteen. Makeisverojärjestelmässä ei kuitenkaan vapautettu ketään verovelvollisuudesta. Sen sijaan koko makeisverojärjestelmä on ollut tuomiossa C-526/4, Laboratoires Boiron, tarkoitetulla tavalla valtiontukikiellon vastainen, ei jokin sen osa tai ominaisuus.

Määräys näyttäisi perustuvan myös makeisveron säätämisvaiheessa ilmoitettuun veronsäätämistarkoitukseen, joka on ollut vain fiskaalinen. Ratkaisuun on siis vaikuttanut olennaisesti se, ettei makeisveron säätämiseen liity valtion suoraa ja muodollista tarkoitusta vaikuttaa markkinoiden kilpailuolosuhteisiin. Tällainen muodollisuuksiin perustuva lähestymistapa on sopimaton SEUT 107 artiklan tavoitteiden näkökulmasta, koska se on omiaan heikentämään valtiontukikiellon tehokkuutta.

Määräyksessä makeisveron valtiontukikysymystä ei ole tunnistettu oikein. Syynä voi olla ennakkoratkaisukysymyksen muotoilu ja sen taustalla vaikuttava rikosprosessi, mutta joka tapauksessa määräyksen oikeusvoimaa ei ole perusteltua eikä mahdollista ilman itsenäistä arviointia ulottaa rikosprosessista hallintoprosessiin. Yhtiön oikeusturva edellyttää, että korkein hallinto-oikeus ratkaisee makeisveron palauttamiskysymyksen valtiontukisääntöjen perusteella itsenäisesti ja esittää unionin tuomioistuimelle asiasta ennakkoratkaisupyynnön. Unionin tuomioistuin on aikaisemminkin muuttanut omia tulkintojaan sekä valtiontuki- että veroasioissa lyhyenkin aikavälin sisällä, jos aikaisempi tulkinta on osoittautunut sopimattomaksi unionin oikeuden kanssa.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

on antanut asiassa vastineen, jossa on vaadittu yhtiön valituksen hylkäämistä ja esitetty muun ohella seuraavaa:

Jos makeisveroa on kuitenkin asiassa tarkasteltava myös valtiontuen kriteerien kannalta, oikeudenvalvontayksikkö kiistää makeisveron syvärakenteen valtiontukena. Edellytys edusta ei täyty, koska makeisveron piirissä ja sen ulkopuolelle jääneet tuotteet eivät ole samanlaisia. Edellytys valikoivuudesta ei täyty, koska makeisveron ulkopuolelle jäävien tuotteiden rajaus ei perustunut makeisverojärjestelmälle vieraaseen tavoitteeseen. Makeisvero koski samalla tavalla kaikkia sen piiriin kuuluvia tuotteita, joita myytiin Suomessa, eikä siten haitannut kilpailua toisista jäsenvaltioista peräisin olevia tuotteita koskien. Valtion varojen käyttöön liittyvä kriteeri riittävän suorasta yhteydestä ei täyty. Näin ollen mitkään valtiontuen kriteereistä eivät täyty asiassa.

A Oy

on antanut vastaselityksen, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

on antanut lisävastineen.

A Oy

on antanut lisävastaselityksen.

Lisävastaselitys on annettu tiedoksi

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle

.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää A Oy:lle valitusluvan ja tutkii asian.

1. Yhtiön vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskeva vaatimus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu muun ohella perussopimuksen ja unionin toimielimen säädöksen tulkinnasta. Jos tällainen kysymys tulee esille sellaisessa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, tämän tuomioistuimen on saatettava kysymys unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus käyttää Suomessa ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei kuitenkaan ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja erityisesti asiassa C-486/19 annettu määräys, ennakkoratkaisupyynnön esittäminen ei ole tarpeen valitusasian ratkaisemiseksi.

2. Pääasiaratkaisu

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa arvioitavana A Oy:n vaatimus saada palautetuksi yhtiöltä makeisverolain nojalla verokausilta 12/2011 - 11/2015 kannetut verot. Palautusvaatimus perustuu siihen, että makeisvero on ollut SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, josta olisi tullut ennen sen käyttöönottoa ilmoittaa komissiolle.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään pääasiallisesti unionin tuomioistuimen asiassa C-449/14 P,

DTS Distribuidora de Televisión Digital v. komissio

, antamaan tuomioon nojautuen todennut, että verot eivät kuulu valtiontukia koskevien määräysten soveltamisalaan lukuun ottamatta tilannetta, jossa veroilla rahoitetaan tukitoimenpide siten, että ne ovat erottamaton osa kyseistä toimenpidettä, sekä katsonut, että makeisveroa koskevien säännösten osalta sanottua yhteyttä veron ja tuen välillä ei ole. Tällä perusteella hallinto-oikeus on katsonut, että makeisveroa koskevilla säännöksillä ei ole rikottu unionin perussopimusten valtiontukea koskevia määräyksiä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että hallinto-oikeus ei ole voinut mainitsemillaan perusteilla päätellä, että makeisveroa koskevilla säännöksillä ei ole rikottu unionin perussopimusten valtiontukea koskevia määräyksiä. Asiassa

DTS Distribuidora de Televisión Digital v. komissio

oli nimittäin kysymys vain siitä, oliko komissio päätöksessään, jonka lainmukaisuudesta asiassa oli kysymys, voinut katsoa, että sanotun päätöksen kohteena olleet kolme verotuksellista toimenpidettä eivät olleet erottamaton osa sen arvioimaa tukitoimenpidettä, jonka rahoitus oli osittain perustunut kyseisiin verotuksellisiin toimenpiteisiin. Koska makeisverolla ei ole rahoitettu mitään tukitoimenpidettä, korkein hallinto-oikeus toteaa, että sanotussa verossa ei ole ollut kysymys edellä mainitussa unionin tuomioistuimen tuomiossa esillä olleen tilanteen kaltaisesta tilanteesta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan verotuksellinen toimenpide voi merkitä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea myös muissa tilanteissa kuin niissä, joissa kyseisellä toimenpiteellä rahoitetaan tietty tukitoimenpide siten, että verotuksellinen toimenpide on erottamaton osa tukitoimenpidettä. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kysymys on valtiontuesta, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: Kyseessä on ensinnäkin oltava valtion toimenpide tai valtion varoista toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (esim. asia C-20/15 P,

komissio v. World Duty Free Group

, 53 kohta).

Erityisesti edellä mainittuun toimenpiteen valikoivuutta koskevaan edellytykseen liittyen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että verotuksellisen toimenpiteen osalta sanotun edellytyksen voivat täyttää toimet, joilla tiettyä veroa kannetaan tietyiltä yrityksiltä ja se jätetään kantamatta tietyiltä muilta yrityksiltä, vaikka nämä kummatkin ovat tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa nähden rinnastettavassa tilanteessa (asia C-487/06 P,

British Aggregates v. komissio

, 82 kohta, ja yhdistetyt asiat C-106/09 P ja C-107/09 P,

komissio ja Espanja v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta

, 106 - 107 kohta). Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuu, että valtion toimenpiteitä ei voida jättää katsomatta SEUT 107 artiklassa tarkoitetuksi tueksi yksinomaan näiden toimenpiteiden tavoitteen perusteella, koska SEUT 107 artiklan 1 kohdassa ei tehdä eroa valtioiden toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella vaan niiden vaikutusten perusteella (asia C-487/06 P,

British Aggregates v. komissio

, 83 - 84 kohta).

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole tarpeen ratkaista, onko makeisverossa mahdollisesti kysymys SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtion tuesta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin johtuu, että veron maksamiseen velvolliset eivät voi vapautua kyseisen veron suorittamisesta vetoamalla siihen, että muiden yritysten saama verovapaus on valtiontukea (asia C-390/98,

Banks

, 80 kohta; yhdistetyt asiat C-266/04 - C-270/04, C-276/04 ja C-321/04 - C-325/04,

Casino France ym.

, 42 kohta; yhdistetyt asiat C-393/04 ja C-41/05,

Air Liquide Industries Belgium

, 43 kohta ja asia C-66/14,

Finanzamt Linz

, 21 kohta). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on tunnustettu kaksi poikkeusta tästä pääsäännöstä. Ensimmäinen koskee tilannetta, jossa vero ja säädetty vapautus ovat erottamaton osa tukitoimenpidettä (esim. asia C-449/14 P,

DTS Distribuidora de Televisión Digital v. komissio

, 68 kohta). Toinen poikkeus koskee tilannetta, jossa vero ja väitetty tukitoimi muodostavat yhden ja saman verotustoimenpiteen kaksi erottamatonta osaa asiassa C-526/04,

Laboratoires Boiron

, esillä olleen tilanteen kaltaisessa tilanteessa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että unionin tuomioistuin on asiassa C-486/19,

Syyttäjä

, antamassaan määräyksessä edellä mainittuun oikeuskäytäntöön viitaten ja ottamatta kantaa makeisveron luonteeseen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tukena vahvistanut, että makeisverossa ei ole ollut kysymys kummastakaan edellä mainitusta poikkeustilanteesta tai muustakaan sellaisesta tilanteesta, joka oikeuttaisi veron maksuvelvollisen saamaan vapautuksen verosta tuen lainvastaisuuteen vedoten.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Anne Nenonen ja Joni Heliskoski. Asian esittelijä Stina-Maria Lund.

---

[SV]

A Ab hade till Skatteförvaltningen gjort en ansökan om återbäring och yrkat att till bolaget återbärs de skatter som med stöd av punktskattelagen uppburits 2011 - 2015. Yrkandet grundade sig på att punktskatten på sötsaker varit statsstöd enligt artikel 107.1 Fördraget om europeiska unionens funktionssätt (FEUF) och en anmälan till kommissionen borde ha gjorts innan den togs i bruk. Skatteförvaltningen avslog bolagets ansökan och förvaltningsdomstolen avslog bolagets besvär.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg i motsats till förvaltningsdomstolen att en beskattningsmässig åtgärd enligt unionens domstols rättspraxis kan innebära statsstöd enligt artikel 107.1 FEUF också i andra fall än de där genom ifrågavarande åtgärd en given stödåtgärd finansieras. Förvaltningsdomstolen hade därför inte med de angivna skälen kunnat sluta sig till att bestämmelserna om punktskatt på sötsaker inte bröt mot unionens grundfördrags bestämmelser om statsstöd.

Det var ändå i ärendet inte på besvär av bolaget nödvändigt att avgöra om punktskatten på sötsaker eventuellt var statsstöd enligt 107.1 FEUF. Enligt unionens domstols rättspraxis kan de som är förpliktade att erlägga skatt inte i regel befrias från att betala skatten genom att hänvisa till att undantag från skatteplikten för andra bolag utgör statsstöd, utom i de fall skatten och bestämmelsen om undantag från skatteplikten utgör en odelbar del av stödåtgärden eller om skatten och den påstådda stödåtgärden utgör två oskiljbara delar av en och samma beskattningsåtgärd. Unionens domstol har i ärendet C-486/19,

Syyttäjä

, fastställt att det avseende punktskatten på sötsaker inte är fråga om någondera av de nämnda undantagen eller någon annan sådan situation som skulle berättiga den skattepliktiga till undantag från skatteplikten med hänvisning till att stödet är lagstridigt. På dessa grunder hade Skatteförvaltningen kunnat avslå bolagets yrkande om återbäring av den erlagda punktskatten på sötsaker. Bolagets besvär skulle avslås.

Fördraget om europeiska unionens funktionssätt (FEUF) artikel 107.1

Unionens domstols domar i målen C-390/98, Banks EU:C:2001:456, C-526/04, Laboratoires Boiron EU:C:2006:528, C-487/06 P, British Aggregates v. komissionen EU:C:2008:757, C-66/14, Finanzamt Linz EU:C:2015:661, C-449/14 P, DTS Distribuidora de Televisión Digital v. komissionen EU:C:2016:848 ja C-20/15 P, komissio v. World Duty Free Group EU:C:2016:981 samt de sammanslagna målen C-266/04 - C-270/04, C-276/04 och C-321/04 - C-325/04, Casino France m.fl. EU:C:2005:657, C-393/04 och C-41/05, Air Liquide Industries Belgium EU:C:2006:403 och C-106/09 P och C-107/09 P, komissionen och Spanien v. Government of Gibraltar och Förenade konungariket EU:C:2011:732

Unionens domstols beslut i ärendet C-486/19, Syyttäjä EU:C:2019:984

Ärendet har avgjorts av justitieråden Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Anne Nenonen och Joni Heliskoski. Föredragande Stina-Maria Lund.