Court dismissed appeal; infrequent service bus not public transport, client deemed severely disabled needing transport.

Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, oliko A:n kuljetuspalvelujen myöntämistä koskeva hakemus ollut hylättävä sillä perusteella, että A, jolla oli erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, voi vammoistaan ja sairauksistaan huolimatta käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

A:n asuinalueella oli järjestetty kutsuohjattu palveluliikenne. Palveluliikenteen auto oli esteetön. Kuljettaja auttoi asiakkaan tarvittaessa auton kyytiin ja sieltä ulos sekä avusti myös käsimatkatavaroiden kantamisessa. Palveluliikenteen auto liikennöi kuitenkin A:n asuinalueella vain kerran viikossa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kuntayhtymän alueella järjestettyä palveluliikennettä ei ollut pidettävä vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna julkisena joukkoliikennevälineenä. Tähän nähden sillä seikalla, pystyikö A käyttämään tuota palveluliikennettä, ei ollut merkitystä arvioitaessa, oliko häntä pidettävä vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelujen suhteen.

A:ta oli pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia ja joka tarvitsi välttämättä kuljetuspalvelua vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki 8 § 2 momentti

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu asetus 5 § 1 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 12.7.2017 nro 17/0270/2

Asian aikaisempi käsittely

Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen jaoston alainen viranhaltija

on päätöksellään 16.12.2016 lakkauttanut 1.2.2017 alkaen A:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (

vammaispalvelulaki

) perusteella aiemmin myönnetyn kuljetuspalvelun.

Yhtymähallituksen jaosto

on päätöksellään 21.3.2017 (§ 22) hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen, jossa on vaadittu kuljetuspalvelun myöntämistä edelleen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Itä-Suomen hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen jaoston päätöksestä sekä hänen vaatimuksensa selvittelykulujen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 3 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, päivätoimintaa, henkilökohtaista apua sekä palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Saman pykälän 2 momentin mukaan kuljetuspalveluja ei järjestetä henkilölle, joka saa näitä palveluja muun lain nojalla.

Asiassa saatu selvitys

Viranhaltijapäätöksen mukaan A:n luo tehtiin kotikäynti 20.10.2016, jolloin A:n kuljetuspalvelun tarvetta arvioitiin. A liikkuu ilman apuvälinettä, ulkona tarvitsee sauvat. A asuu poikansa kanssa taajaman ulkopuolella, noin 13 kilometrin päässä keskustasta. Hän sairastaa reumaa ja sydänsairauksia. Polvissa on proteesit, ja lonkka on murtunut. A:n mukaan hän ei voi käyttää palveluliikennettä koska ei voi kerätä tavaroita ja kantaa niitä. Hän ei voi myöskään odottaa pidempää aikaa, ei jaksa. Päätöksen mukaan A:n tavanomaiseen ikääntymiseen liittyvät sairaudet ja toimintarajoitteet eivät sellaisenaan kuulu vammaispalvelulain soveltamisalaan eivätkä oikeuta kuljetuspalveluun. A:lla on oikeus hakea sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua. A:n asuinkunnassa liikennöi Pali-palveluliikenne. Auto on esteetön, ja siihen nousemisessa ja siitä poistumisessa avustetaan tarpeen mukaan.

Lääkäri on arvioinut A:n kuljetuspalvelun tarpeen 7.4.2017. Lääkärin mukaan A tarvitsee liikkumiseensa taksia ja saattajaa. A ei pysty kantamaan käsissään juuri mitään, mikä vaikeuttaa hänen asiointiaan palveluliikennettä käyttäen. Mikäli A pääsee vain kerran viikossa asioimaan, on mahdollista, ettei hän saa apteekista tuolloin kaikkia tarvitsemiaan lääkkeitä. A:n sairauksien ja toimintarajoitteiden ei voida katsoa johtuvan tavanomaisesta ikääntymisestä. A tarvitsee kuljetuspalvelua välttämättä suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Koska A ei pysty kantamaan mitään painavaa, saattaja on edellytys hänen asioinnilleen. Vuonna 2009 todetut sairaudet eivät ole luonteeltaan sellaisia, että niiden voitaisiin katsoa parantuvan ajan myötä, joten asiassa ei ole ollut perusteita arvioida A:n sairauksien ja toimintarajoitusten muuttuneen ikääntymisestä aiheutuneiksi vuonna 2016.

Valituksenalaisen päätöksen perusteluiden mukaan tavanomaiseen ikääntymiseen liittyvät sairaudet ja toimintarajoitteet eivät sellaisenaan kuulu lain soveltamisalaan. A:lla ei ole ikääntymiseen liittyvien sairauksien lisäksi muuta vammaa tai sairautta, joka vaikeuttaisi hänen liikkumistaan siten, ettei hän voisi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. A:n sairastama reuma ei ensisijaisesti vaikeuta hänen liikkumistaan, vaan liikkumisen vaikeudet ovat nimenomaan seurausta ikääntymiseen liittyvistä sairauksista. A on 86-vuotias, ja ensisijaisesti hänen kotona asumisen turvaamiseksi myönnettäviä palveluja ovat sosiaalihuoltolain perusteella myönnettävät omaishoito, kotihoito ja liikkumista tukevat palvelut.

Viranomaisen lausunnon mukaan A:n asuinkunnan kuljetuspalvelussa ensisijaista on ollut palveluliikenteen käyttö elokuusta 2016 alkaen, jolloin palveluliikenne muuttui kutsuohjatuksi. Lausunnon mukaan A:lla on vaikeuksia liikkumisessaan. A:n kuljetuspalveluiden tarpeen täyttää kuitenkin palveluliikenne, jota hän voi käyttää ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

A:n vastineen mukaan lääkäri on todennut A:lla olevan haitta-asteluokka 11, ja lääkäri on suosittanut hänelle INVA-pysäköintilupaa, minkä lisäksi A saa Kelan hoitotukea. A:n mukaan kutsuohjaus palveluliikenteen autoon on asiassa merkityksetön, koska auto käy vain kerran viikossa A:n asuinalueella.

Oikeudellinen arvio

Hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelulain nojalla järjestettävissä kuljetuspalveluissa on kysymys vaikeavammaiselle henkilölle kuuluvasta subjektiivisesta oikeudesta, jota ei voida poistaa myöntämällä palveluja sosiaalihuoltolain nojalla. Hyvin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vammaispalvelulain mukaiset palvelut ovat vaikeavammaiselle henkilölle ensisijaisia sosiaalihuoltolain mukaisiin maksullisiin palveluihin nähden.

Asiassa on siten arvioitava, onko A:lle aiemmin myönnetty kuljetuspalvelu voitu lakkauttaa sillä perusteella, että hänen ei ole katsottu olevan vammaispalvelulain tarkoittama vaikeavammainen suhteessa kuljetuspalveluihin, eli onko A:ta pidettävä sellaisena vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelulain mukaisten palvelujen saamisen edellytyksiä arvioidaan aina kysymyksessä olevaa palvelua koskevien säännösten mukaisesti. Vammaispalvelulain mukaisista palveluista henkilökohtaisen avun myöntämiselle on asetettu edellytykseksi, että avun tarve ei johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Vastaavaa edellytystä ei ole asetettu kuljetuspalvelun myöntämiselle. Ainoana perusteena kuljetuspalvelun myöntämiselle on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva tarve saada kuljetuspalveluja.

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisun KHO 2012:60 perusteella myös ikääntymiseen liittyvät vammat ja sairaudet oikeuttavat kuljetuspalvelun saamiseen samoin kuin muutkin vammat ja sairaudet. Hallinto-oikeus on tulkinnut tätä oikeuskysymystä korkeimman hallinto-oikeuden mainitun ennakkopäätöksen mukaisesti. Hallinto-oikeus toteaa, että sillä, johtuuko kuljetuspalvelun tarve pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista, ei ole edellä todetusti merkitystä kuljetuspalvelun myöntämisen kannalta. Viranomainen ei siten ole voinut lakkauttaa kuljetuspalvelua ikääntymiseen liittyvällä perusteella.

Asiassa saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo, että A kykenee liikkumaan vain hyvin lyhyitä matkoja ilman apuvälineitä ja A:lla on siten vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuja erityisiä vaikeuksia liikkumisessaan. Viranomainen on kuitenkin vedonnut myös siihen, että A pystyy käyttämään julkiseen joukkoliikenteeseen luettavaa palveluliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Hallinto-oikeus arvioi, että asiassa saadusta selvityksestä ei käy ilmi, että A ei voisi käyttää julkisena joukkoliikenteenä pidettävää, A:n käytössä olevaa liikuntarajoitteisille tarkoitettua kutsuohjattua palveluliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Näin ollen A:ta ei ole pidettävä vammaispalvelulain ja -asetuksen tarkoittamana vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalveluiden suhteen.

Valituksenalainen päätös ei ole lainvastainen. Valitus on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n oikeusohje oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta antaa soveltajalleen harkintavaltaa yksittäistapauksessa. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen. Oikeudenkäynnin ei ole katsottava aiheutuneen viranomaisen virheestä, eikä voida pitää kohtuuttomana, että muutoksenhakija joutuu pitämään oikeudenkäyntikulujensa perusomavastuun ja asian selvittelykulut vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Karoliina Hyvärinen ja Jenni Ahtiainen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A

on valituksessaan vaatinut, että Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja hänelle myönnetään vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu. Toissijaisesti A on vaatinut, että Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen ja hallinto-oikeuden ja päätökset kumotaan ja asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi viranomainen on velvoitettava korvaamaan A:en selvittely- ja oikeudenkäyntikulut sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa, niiltä osin kuin oikeusapu ei niitä kata, korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Kuten hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa todennut, A:lla on vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuja erityisiä vaikeuksia liikkumisessaan. Hallinto-oikeus on kuitenkin virheellisesti todennut, että A voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Lääkärinlausunnon 7.4.2017 mukaan A ei pysty käyttämään julkisen liikenteen palveluita vaan kykenee liikkumaan vain taksilla saattajan kanssa. A ei voi liikkua hengästymättä yli kuuden metrin matkaa. Hän käyttää rollaattoria, kyynärsauvoja tai keppejä. Lääkärinlausunnosta myös ilmenee, ettei A voi kantaa mitään. Tällä hetkellä A:n tilanne on se, että hän voi liikkua vain kyynärsauvojen kanssa.

Lääkärinlausunnon perusteella on selvää, ettei A voi käyttää julkista liikennettä, tässä tapauksessa palveluliikennettä, ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. A autetaan apuvälineineen palveluliikenteen autoon ja siitä ulos, mutta tämä ei ole riittävää. A:n kannalta ei ole kyse puutteellisista joukkoliikenneyhteyksistä, vaan siitä, ettei hän kykene ilman kohtuuttomia vaikeuksia käyttämään joukkoliikennettä.

A:lle on aiheutunut asiassa selvittelykuluja muun muassa yhteydenpidosta avustajaan ja uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta. Koska kuntayhtymän valituksenalainen päätös on selkeästi lainvastainen, kuntayhtymä tulee velvoittaa korvaamaan hänelle asiassa aiheutuneet selvittely- ja oikeudenkäyntikulut niiltä osin kuin oikeusapu ei kata kuluja.

Valitukseen on liitetty lääketieteellistä selvitystä.

Yhtymähallituksen jaosto

on antanut selityksen.

A

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

2. Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen jaosto määrätään korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 450,12 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

1. Perustelut pääasian osalta

1.1 Sovellettavat säännökset

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (

vammaispalvelulaki

) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (

vammaispalveluasetus

) 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

1.2 Asian oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on ratkaistava, onko A:n kuljetuspalvelujen myöntämistä koskeva hakemus ollut hylättävä sillä perusteella, että A, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, voi vammoistaan ja sairauksistaan huolimatta käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

A:n asuinalueella on järjestetty kutsuohjattu palveluliikenne. Palveluliikenteen auto on esteetön, ja auton kuljettaja auttaa asiakkaan tarvittaessa auton kyytiin ja sieltä ulos sekä avustaa myös käsimatkatavaroiden kantamisessa. Palveluliikenteen auto liikennöi kuitenkin A:n asuinalueella vain kerran viikossa perjantaisin.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kuntayhtymän alueella järjestettyä palveluliikennettä ei ole pidettävä vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna julkisena joukkoliikennevälineenä. Tähän nähden sillä seikalla, pystyykö A käyttämään tuota palveluliikennettä, ei ole merkitystä arvioitaessa, onko häntä pidettävä vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelujen suhteen.

A:lla on 7.4.2017 päivätyn lääkärintodistuksen mukaan sydämen vajaatoiminta sekä molemmissa polvissa proteesit ja olkapäissä kiertäjäkalvosinvamma. Tästä johtuen hän kykenee liikkumaan vain joitakin metrejä ilman hengenahdistusta, minkä jälkeen hänen tulee liikuntarajoitteidensa vuoksi saada istua ja levätä. A:ta on hänen vammoistaan ja sairauksistaan saadun selvityksen perusteella pidettävä vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuna henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. A tarvitsee siten välttämättä kuljetuspalvelua vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan.

Tämän vuoksi Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia palautettava jaostolle kuljetuspalvelun järjestämiseksi.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän yhtymähallituksen jaosto on hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla määrättävä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. Korvattavaksi määrätyt oikeudenkäyntikulut kattavat A:n oikeusavun omavastuuosuudesta johtuneet avustajan palkkiokulut.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Anna Heikkilä.

---

[SV]

Högsta förvaltningsdomstolen hade att avgöra om A:s ansökan om beviljande av färdtjänst hade kunnat avslås på den grunden att A, som hade särskilda svårigheter att röra sig, trots sitt handikapp och sina sjukdomar kunde anlita de offentliga kollektivtrafikmedlen utan oskäligt stora svårigheter.

A:s bostadsområden betjänades av en anropsstyrd servicetrafiktjänst. Servicetjänstens bruksfordon var tillgänglig för personer med funktionshinder. Chauffören hjälpte vid behov kunden att tas sig in och ut ur fordonet och assisterade även med handbagaget. Servicetrafikens fordon betjänade emellertid A:s bostadsområde bara en gång i veckan.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att den servicetrafik som ordnades på samkommunens område inte skulle anses utgöra ett offentligt kollektivtrafikmedel på det sätt som avses i 5 § 1 mom. i förordningen om service och stöd på grund av handikapp. På denna grund var det vid bedömningen av om A skulle anses vara gravt handikappad i förhållande till färdtjänsten inte av betydelse huruvida A kunde använda den ifrågavarande servicetrafiken.

A skulle betraktas som en gravt handikappad person som på grund av sitt handikapp eller sin sjukdom inte kunde anlita de offentliga kollektivtrafikmedlen utan oskäligt stora svårigheter och som nödvändigt behövde färdtjänst för att klara de funktioner som hör till normal livsföring på det sätt som avses i 8 § 2 mom. i lagen om service och stöd på grund av handikapp.

Lagen om service och stöd på grund av handikapp 8 § 2 mom.

Förordningen om service och stöd på grund av handikapp 5 § 1 mom.

Ärendet har avgjorts av president Pekka Vihervuori samt justitieråden Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio och Antti Pekkala. Föredragande Anna Heikkilä.