Supreme Administrative Court allows warning issued after prior decision annulled for procedural error, rejecting excessive delay argument.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta oli 18.12.2012 antanut A:lle valtion virkamieslain 24 §:ssä tarkoitetun kirjallisen varoituksen. Varoitus oli perustunut A:n menettelyyn virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012.

Virkamieslautakunta oli 17.5.2013 A:n oikaisuvaatimuksesta, tutkimatta oikaisuvaatimuksen perusteita enemmälti, kumonnut maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen muotovirheen johdosta. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta oli, aiemman päätöksensä tultua kumotuksi muotovirheen johdosta, ottanut asian uudelleen käsiteltäväksi ja 15.7.2013 antanut A:lle varoituksen samoilla perusteilla kuin 18.12.2012.

Virkamieslaissa ei säädetä, missä ajassa varoitus on annettava sen antamiseen johtaneiden perusteiden tultua työnantajan tietoon. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että varoitus annetaan asian laatu ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa edellä mainitusta ajankohdasta.

Kun asiaa oli uudelleen käsitelty maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa aiemman päätöksen tultua kumotuksi muotovirheen johdosta, kohtuullista aikaa harkittaessa ei voitu ottaa huomioon asian käsittelyyn virkamieslautakunnassa kulunutta aikaa. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota valituslautakunnan 15.7.2013 antamaa varoitusta koskevaa päätöstä sillä perustella, että varoituksen antamiseen kulunut aika laskettuna sen antamiseen johtaneista perusteista oli ollut liian pitkä.

Kun hallinto-oikeudella oli ollut asiasta toinen käsitys, hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Asiassa oli kysymys myös viranomaisen valitusoikeudesta.

Valtion virkamieslaki 14, 24 § ja 57 § 2 momentti

Hallintolainkäyttölaki 6 §

Asian aikaisempi käsittely

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta

oli 18.12.2012 antanut A:lle valtion virkamieslain 24 §:ssä tarkoitetun kirjallisen varoituksen. Varoitus perustui A:n menettelyyn virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012.

Virkamieslautakunta

on 17.5.2013 tekemällään päätöksellä nro 41/2013 A:n oikaisuvaatimuksesta kumonnut mainitun päätöksen muotovirheen johdosta.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta

on 15.7.2013 uudelleen antanut A:lle kirjallisen varoituksen A:n menettelystä virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012.

A

on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätös kumotaan ja hänen oikeudenkäyntikulunsa korvataan. A on esittänyt valituksensa perusteluina muun ohella seuraavaa:

Varoituksen antamiselle ei ole perusteita. Kirjallista varoitusta koskeva asia on jo kertaalleen käsitelty. Varoituksen antamisen keskeinen merkitys on, että havaittuun epäkohtaan puututaan välittömästi. Näin ei käsiteltävässä tilanteessa ole tehty.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen. Lisäksi hallinto-oikeus on velvoittanut Suomen valtion / maa- ja metsätalousministeriön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 3 000 eurolla viivästyskorkoineen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat keskeiset oikeusohjeet

Valtion virkamieslain 14 §:n mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla.

Saman lain 24 §:n mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Hallinto-oikeus toteaa, että virkamieslautakunta ei ole palauttanut kysymyksessä olevaa varoitusasiaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Näin ollen kysymykseen ei tule hallintolain 51 §:n 1 momentin ilmeisen kirjoitus- tai laskuvirheen taikka muun niihin verrattavan selvän virheen eikä sanotun lain 50 §:n asiavirheen korjaamista koskevan säännöksen soveltaminen. Koska valtion virkamieslain 24 §:n mukainen kirjallinen varoitus ei ole rikosoikeudellisiin rangaistuksiin rinnastuva seuraamus, myöskään valituksessa viitatut rikosoikeudelliset periaatteet ne bis in idem -kiellon soveltamisesta eivät tule kysymykseen.

Tällä päätöksellä ei ole ratkaistu kysymystä siitä, onko annetulle varoitukselle muutoin ollut valtion virkamieslain 24 §:n mukaiset edellytykset.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Valtion virkamieslaki 57 §

Hallintolaki 50 §

Hallintolainkäyttölaki 74 § ja 75 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sampo Jokinen (eri mieltä), Ismo Räisänen ja Pia Repo. Esittelijä Eve Saarikoski.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maa- ja metsätalousministeriö

ja

Hämeenlinnan hallinto-oikeus

ovat yhteisessä valituskirjelmässään vaatineet, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Helsingin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Muutoksenhakijat ovat valituksensa perusteluissa esittäneet valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos laissa niin säädetään. Valtion virkamieslain 57 §:n 2 momentin mukaan viranomainen saa hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla on ratkaistu valitus viranomaisen mainitun lain nojalla antamasta päätöksestä.

Varoitus on ensi vaiheessa annettu 18.12.2012 ja se perustui A:n menettelyyn virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012. Virkamieslautakunta oli 17.5.2013 A:n oikaisuvaatimuksesta kumonnut päätöksen muotovirheen johdosta. Saatuaan virkamieslautakunnan päätöksestä tiedon kesäkuussa 2013 valituslautakunta oli päättänyt tyytyä päätökseen eikä hakenut siihen muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Valituslautakunta otti asian 15.7.2013 uudelleen käsiteltäväkseen.

Kohtuullisen ajan arvioinnissa ei voida ottaa huomioon sitä aikaa, joka on kulunut asian ollessa vireillä virkamieslautakunnassa. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalla ei ole tuona aikana ollut syytä tehdä uutta päätöstä varoituksesta. Tarve uuteen päätökseen oli syntynyt vasta, kun virkamieslautakunta oli kumonnut aiemman päätöksen.

Valituslautakunta on vain runsaassa kuukaudessa päätöksestä tiedon saatuaan tehnyt valituksenalaisen päätöksen. Tätä aikaa ei voida pitää kohtuuttoman pitkänä.

A:n menettelyyn oli reagoitu ensi vaiheessa 18.12.2012 eikä työnantajan käsitys tekojen moitittavuudesta poistunut sinä aikana, kun asia oli vireillä virkamieslautakunnassa. Virkamieslautakunnan ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä ei ole ollut tapana palauttaa asiaa viranomaiselle, jos päätös on kumottu menettelyvirheen johdosta.

Oikeudenkäynti ei ole johtunut viranomaisen virheestä. Asia on joka tapauksessa tulkinnanvarainen. Tällaisessa tilanteessa julkisella asianosaisella ei ole oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta.

A

on antanut valituksen johdosta selityksen, jossa hän on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Hallinto-oikeuden päätös on oikea. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan uusi varoitusta koskeva päätös on annettu yli kahdeksan kuukautta tapahtumien jälkeen.

Vaikka asian vireillä oloa virkamieslautakunnassa ei otettaisi huomioon kohtuullisen ajan arvioinnissa, virkamieslautakunnan 17.5.2013 antaman päätöksen ja valituslautakunnan 15.7.2013 antaman varoituksen välistä lähes kahden kuukauden aikaa on pidettävä kohtuuttomana. Päätöksen valmisteluun ja sen tekemiseen ei käytännössä ole voinut kulua aikaa muutamaa vuorokautta enempää. Tätä korostaa myös se, että A:lle ei ollut annettu mahdollisuutta tulla kuulluksi asiassa, jota uusikin päätös olisi virkamieslain 66 §:n mukaan edellyttänyt.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan sille uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden tulee asian ratkaistessaan lausua myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetystä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta.

Perustelut

Valitusoikeus

Valtion virkamieslain 57 §:n 2 momentin mukaan viranomainen saa hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla on ratkaistu valitus viranomaisen valtion virkamieslain nojalla tekemästä päätöksestä.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta oli 15.7.2013 antanut A:lle kirjallisen varoituksen. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on sittemmin lakkautettu 1.9.2014 lukien maaseutuelinkeinoasioiden muutoksenhaku-uudistuksen voimaanpanosta annetulla lailla (75/2014). Tämän lain mukaan maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa vireillä olevat asiat on pääosin siirretty Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ja valituslautakunnan virat sekä niihin nimitetyt henkilöt on siirretty Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Näin ollen Hämeenlinnan hallinto-oikeus on tullut tässä asiassa työnantajan asemaan ja sillä on valtion virkamieslain 57 §:n 2 momentin mukaisesti oikeus hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden asiassa antamaan päätökseen.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on kuulunut maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan. Suomen valtio / maa- ja metsätalousministeriö on hallinto-oikeuden valituksenalaisella päätöksellä määrätty maksamaan A:lle oikeudenkäyntikuluja. Myös ministeriöllä on näin ollen katsottava olevan oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Pääasia

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on 18.12.2012 antanut A:lle valtion virkamieslain 24 §:ssä tarkoitetun kirjallisen varoituksen. Varoitus on perustunut A:n menettelyyn virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012.

Virkamieslautakunta on 17.5.2013 A:n oikaisuvaatimuksesta, tutkimatta oikaisuvaatimuksen perusteita enemmälti, kumonnut maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen muotovirheen johdosta. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on, aiemman päätöksensä tultua kumotuksi muotovirheen johdosta, ottanut asian uudelleen käsiteltäväksi ja 15.7.2013 antanut A:lle varoituksen samoilla perusteilla kuin 18.12.2012.

Virkamieslaissa ei säädetä, missä ajassa varoitus on annettava sen antamiseen johtaneiden perusteiden tultua työnantajan tietoon. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että varoitus annetaan asian laatu ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa edellä mainitusta ajankohdasta.

Tässä asiassa varoitus on 18.12.2012 annettu edellä tarkoitetussa kohtuullisessa ajassa. Kun asiaa on uudelleen käsitelty maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa aiemman päätöksen tultua kumotuksi muotovirheen johdosta, kohtuullista aikaa harkittaessa ei voida ottaa huomioon asian käsittelyyn virkamieslautakunnassa kulunutta aikaa. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota valituslautakunnan 15.7.2013 antamaa varoitusta koskevaa päätöstä sillä perusteella, että varoituksen antamiseen kulunut aika laskettuna sen antamiseen johtaneista perusteista on ollut liian pitkä.

Kun hallinto-oikeudella on ollut asiasta toinen käsitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava sekä pääasian että oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Niilo Jääskinen, Matti Halén, Outi Suviranta, Heikki Harjula ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

---

[SV]

Landsbygdsnäringarnas besvärsnämnd hade 18.12.2012 gett A en sådan skriftlig varning som avses i 24 § i statstjänstemannalagen. Varningen hade grundat sig på A:s förfarande i tjänsteutövning 1.11.2012 och 20.11.2012.

Tjänstemannanämnden hade 17.5.2013 med anledning av A:s rättelseyrkande till följd av ett formfel upphävt landsbygdsnäringarnas besvärsnämnds beslut utan att i övrigt ta ställning till grunderna för rättelseyrkandet. Efter att besvärsnämndens beslut upphävts till följd av formfel, hade besvärsnämnden behandlat saken på nytt och 15.7.2013 gett A en varning på samma grunder som varningen 18.12.2012.

I tjänstemannalagen föreskrivs inte inom vilken tid en varning ska ges efter att grunderna för varningen kommit till arbetsgivarens kännedom. Utgångspunkten kan dock anses vara att varningen ska ges inom en sådan tidsrymd som med hänsyn till sakens art och omständigheterna i fallet är skälig.

När besvärsnämnden för landsbygdsnäringarna hade handlagt saken på nytt efter att det tidigare beslutet upphävs med anledning av formfel, kunde den tid som handläggningen av saken i tjänstemannanämnden hade tagit i anspråk inte beaktas vid bedömningen av vilken tid som varit skälig. Förvaltningsdomstolen borde inte ha upphävt besvärsnämndens beslut av 15.7.2015 på den grunden att en alltför lång tid hade förflutit mellan det att grunden för varningen uppstod och varningen gavs.

När högsta förvaltningsdomstolen således inte delade förvaltningsdomstolens uppfattning, skulle förvaltningsdomstolens beslut upphävas och saken återvisas till förvaltningsdomstolen för ny handläggning.

I saken var också fråga om en myndighets besvärsrätt.

Statstjänstemannalagen 14 och 24 § samt 57 § 2 mom.

Förvaltningsprocesslagen 6 §