Supreme Administrative Court annuls late wage guarantee decisions due to procedural error under administrative procedure law.

Työntekijän työsopimus oli työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla purettu päättyväksi 22.8.2007. Hovioikeuden 25.6.2009 antaman tuomion mukaan erittäin painavaa syytä työsopimuksen purkamiselle ei ollut. Työnantajalla oli kuitenkin työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukainen asiallinen ja painava syy irtisanoa työntekijä. Hovioikeus velvoitti työnantajan työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla suorittamaan työntekijälle irtisanomisajan palkkaa kahden kuukauden irtisanomisajalta.

Työntekijä haki 6.7.2009 irtisanomisajan palkkasaatavaansa palkkaturvana elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Hakemus hylättiin, koska sitä ei ollut tehty kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymispäiväksi katsotusta työsuhteen päättymispäivästä 22.10.2007 lukien. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus hylkäsivät työntekijän valitukset samalla perusteella.

Työntekijä haki korkeimmasta hallinto-oikeudesta palkkaturva-asiassaan annettujen päätösten purkamista. Kun asiaa ratkaistiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa, asiassa ei ollut sovellettava vakuutusoikeuslain 19 §:n 1 momenttia, jonka nojalla korkein hallinto-oikeus voi purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen, vaan asiassa oli sovellettava palkkaturvalain 26 §:n 3 momentin mukaisesti hallintolainkäyttölain 63 §:n säännöksiä.

Työntekijän palkkaturvahakemuksessa tarkoitettua saatavaa oli pidettävä palkkaturvalain 5 §:n toisessa virkkeessä tarkoitettuna vahingonkorvauksen luonteisena saatavana, jota oli haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa hovioikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulosta. Koska asiassa annetut vakuutusoikeuden, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset perustuivat hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka oli voinut olennaisesti vaikuttaa päätöksiin ja joka oli loukannut työntekijän oikeutta, korkein hallinto-oikeus purki sanotut päätökset ja palautti asian elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Työsopimuslaki (55/2001) 6 luku 4 § 1 momentti ja 12 luku 1 § 4 momentti

Palkkaturvalaki 5 § sekä 26 § 1, 2 ja 3 momentti

Vakuutusoikeuslaki 19 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 63 § 1 ja 2 momentti

Vrt. KHO:2001:29

Päätökset, joita hakemus koskee

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 19.7.2010

numero 123/2010

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta 9.3.2011 asianumero 6616/10/U

Vakuutusoikeus 10.5.2012 numero 2684/2011/1767

Asian aikaisempi käsittely

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

, jäljempänä myös

ELY-keskus

, on 19.7.2010 antamallaan päätöksellä hylännyt työntekijän hakemuksen palkkaturva-asiassa liian myöhään tehtynä.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta

on 9.3.2011 antamallaan päätöksellä hylännyt työntekijän ELY-keskuksen päätöksestä tekemän valituksen.

Vakuutusoikeus

on 10.5.2012 antamallaan päätöksellä hylännyt työntekijän työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksestä tekemän valituksen.

Vakuutusoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti.

Palkkaturvalain 5 §:n mukaan saatavaa on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä. Lakiin tai sopimukseen perustuvaa vahingonkorvausta tai hyvitystä, jolla ei ole erityistä eräpäivää, on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta tai vakiintunutta työmarkkinakäytäntöä noudattaen solmitun sopimuksen tekemisestä.

Itä-Suomen hovioikeus on 25.6.2009 antamallaan tuomiolla velvoittanut työnantajan suorittamaan työntekijälle työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla irtisanomisajan palkkana kahden kuukauden irtisanomisajalta yhteensä 3 292,08 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan irtisanomisajan palkka erääntyy maksettavaksi irtisanomisajan päättyessä ja sen maksamista palkkaturvana on haettava kolmen kuukauden kuluessa sanotusta erääntymisestä, vaikka oikeus irtisanomisajan palkkaan vahvistettaisiinkin vasta myöhemmin annettavalla tuomiolla.

Työntekijä on hakenut palkkaturvana kahden kuukauden irtisanomisajan palkkaa ajalta 22.8. - 22.10.2007 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle 6.7.2009 saapuneella hakemuksella. Siten työntekijä ei ole hakenut irtisanomisajan palkkaa palkkaturvalle säädetyssä määräajassa eli kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Työntekijä

on korkeimpaan hallinto-oikeuteen 12.10.2012 saapuneessa hakemuksessaan viitaten aikaisemmin lausumaansa vaatinut, että korkein hallinto-oikeus purkaa vakuutusoikeuden 10.5.2012 antaman päätöksen ja palauttaa asian vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Työntekijä on perustellut hakemustaan muun ohella seuraavasti.

Vakuutusoikeuden, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ja Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset ovat virheellisiä. Ne ovat perustuneet väärään lain soveltamiseen.

Kysymys on siitä, milloin erääntyy maksettavaksi työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevassa asiassa korvattavaksi määrätty irtisanomisajan palkka ja onko hakija hakenut palkkaturvaa oikeassa ajassa.

Hakijan työsuhde on 22.8.2007 purettu työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella päättymään heti. Hakija on välittömästi riitauttanut purun ja laittanut vireille työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevan kanteen käräjäoikeudessa 13.11.2007 vaatien työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista korvausta työsuhteen perusteettomasta purkamisesta. Käräjäoikeus on 4.7.2008 antamallaan tuomiollaan katsonut, että hakijan työnantajalla on ollut perusteet purkaa työsuhde. Hakija on valittanut tuomiosta hovioikeuteen, ja hovioikeus on 25.6.2009 antamallaan lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla todennut, ettei työnantajalla ollut perusteita purkaa hakijan työsuhdetta mutta olisi kuitenkin ollut oikeus irtisanoa hakija. Hovioikeus on velvoittanut hakijan työnantajan suorittamaan hakijalle kahden kuukauden irtisanomispalkkana 3 292,08 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 22.11.2007 lukien. Hakija on hakenut edellä mainittua työsuhdesaatavaansa palkkaturvasta 6.7.2009.

Hakijan työnantaja on yrityssaneerauksessa, ja hakijan palkkasaatavaa on maksuohjelmassa leikattu 50 prosentilla, ja se kertyy muutoinkin loppuun akordoimattomalta osaltaan 30.4.2015, joten hakijalle on palkkaturvaratkaisulla olennainen merkitys.

Hakijan työsuhde on purettu päättymään heti. Palkkaturvalain mukaan työsuhteen laittomasta purkamisesta maksettavan työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisen korvauksen hakeminen palkkaturvasta tulee tapahtua kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta. Hakijan kanne on ollut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa vireillä nimenomaisesti sellaisena, ettei työnantajalla ole ollut oikeutta purkaa hänen työsuhdettaan ja että hänellä on siten oikeus saada työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukainen korvaus, jota voi taas hakea palkkaturvasta vielä tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen.

Hakijalla ei ole ollut työsuhteen purkamisen vuoksi oikeutta irtisanomisajan palkkaan, eikä hänellä ole siten ollut mitään sellaista saatavaa työnantajaltaan, mikä olisi erääntynyt ja mitä hän olisi voinut hakea palkkaturvasta. Hakijalle on vasta hovioikeuden 25.6.2009 antamalla tuomiolla "perustettu" oikeus irtisanomisajan palkkaan, jonka jälkeen hänelle on syntynyt tätä vastaava saamisoikeus työnantajaltaan. Vasta hovioikeuden tuomion jälkeen hakija on tiennyt, mitä ja millä perusteella hän voi saada työnantajaltaan ja mitä hän voi hakea palkkaturvasta.

Palkkaturvasäännösten sisältö ja tarkoitus ei voi olla, että hakijan olisi tullut viimeistään 22.1.2008 hakea palkkaturvasta olematonta irti­sanomisajan palkkaa väittämällä, että hänellä on oikeus irtisanomisajan palkkaan kahdelta kuukaudelta, vaikka hänellä ei ole ollut tällaista saamista työnantajaltaan. Hakijaa ei ollut irtisanottu, eikä työnantaja ollut jättänyt maksamatta hänelle irtisanomisajan palkkaa. Palkkaturvasta voidaan maksaa vain perusteeltaan ja määrältään selvitettyjä työsuhteeseen perustuvia saatavia. Myöhemmin hovioikeuden tuomiolla syntynyt saatava irtisanomisajalta ei ole ollut perusteeltaan selvä ennen tuomiota, koska perustetta ei ole ollut. Hakija ei ole pitänyt mahdollisena hakea olematonta saatavaa.

Palkkaturvaviranomainen ja valitusasteet ovat soveltaneet palkkaturva­lakia väärin. Niiden tulkinta lain säännöksistä ja niiden tarkoituksesta johtaisi siihen, että aina, kun työntekijöiden työsuhteita puretaan, tulisi työntekijöiden saatavansa turvatakseen hakea palkkaturvasta mahdollisia irtisanomisajan palkkoja, vaikka heitä ei ole irtisanottu eikä heillä ole irtisanomisajan palkkaa vastaavaa saatavaa työnantajiltaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö

on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut asiassa lausunnon. Lausunnossa on asian keskeiseksi kysymykseksi todettu, pidetäänkö työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentin mukaista korvausta

a) palkkaturvalain 5 §:n ensimmäisen virkkeen mukaisena työsuhdesaatavana, jota on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä, vai

b) palkkaturvalain 5 §:n toisen virkkeen mukaisena korvausluonteisena saatavana, jota voidaan hakea palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta tai sovinnosta.

Voimassa olevan palkkaturvalain (866/1998) 5 §:n mukaan saatavaa on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä. Lakiin tai sopimukseen perustuvaa vahingonkorvausta tai hyvitystä, jolla ei ole erityistä eräpäivää, on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta tai vakiintunutta työmarkkinakäytäntöä noudattaen solmitun sopimuksen tekemisestä.

Korvausluonteisia saatavia koskeva erityinen määräaika ei sisältynyt alkuperäiseen palkkaturvalakiin (649/1973). Tuolloin myös korvausluonteisia saatavia oli haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa niiden erääntymisestä. Korvaussaatavat erääntyivät maksettavaksi vaadittaessa ja ongelmana oli, etteivät korvaussaatavat yleensä olleet perusteeltaan ja määrältään selviä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun korvausta oli vaadittu. Korvaussaataville säädettiin lailla 1587/1992 erityisestä korvaussaatavia koskevasta määräajasta, jonka jälkeen alkuperäisen palkkaturvalain 2 §:n 1 momentin toinen virke kuului seuraavasti:

"Korvaus-, hyvitys- tai muu vastaava saatava, joka työntekijällä on työnantajalta työsuhteen perusteettoman päättämisen taikka lakiin tai sopimukseen perustuvan velvollisuuden laiminlyönnin vuoksi, maksetaan palkkaturvana, jos palkkaturvaa haetaan viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun asia on lainvoimaisella tuomiolla ratkaistu taikka sellaisen saatavan perusteesta ja määrästä on sovittu asianosaisten tai asianomaisten järjestöjen kesken vakiintunutta työmarkkinakäytäntöä noudattaen."

Lainmuutosta koskevan hallituksen esityksen 181/1992 yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan lainkohdan koskevan esimerkiksi työsopimuslain 47 f §:ssä (vanha työsopimuslaki 320/1970 siihen tehtyine muutoksineen) tarkoitettua perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä vaadittavaa korvausta, työsopimuslain 51 §:ssä tarkoitettua vahingonkorvausta ja yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 15 a §:ssä tarkoitettua hyvitystä. Esityksessä todetaan myös, ettei puheena oleva säännös koske kaikkia työsuhteesta johtuvia, esimerkiksi maksamatonta irtisanomisajan palkkaa koskevia riitoja, vaan ainoastaan työnantajan lain tai sopimuksen vastaiseen menettelyyn perustuvaa korvausvaatimusta.

Viimeksi mainitulla virkkeellä viitattiin todennäköisimmin vanhan työsopimuslain 38 a §:ään, joka koski irtisanomisajan noudattamatta jättämistä. Pykälän 1 momentin mukaan työnantajan, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

Vanhan työsopimuslain 38 a §:n mukaista irtisanomisajan palkkaa ja palkkaturvan määräaikaa käsiteltiin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2001:29. Tähän tapaukseen viitataan myös ELY-keskuksen vakuutusoikeudelle toimittamassa lausumassa. Kysymys oli tilanteesta, jossa työnantaja purki työntekijän työsuhteen ja työntekijä riitautti purun. Helsingin hovioikeus katsoi työnantajan laiminlyöneen irtisanomisajan noudattamisen ja velvoitti työnantajan maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkan. Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus katsoi palkkaturvan määräajan alkavan saatavan erääntymisestä ja hylkäsi saatavan liian myöhään haettuna. Työntekijä valitti asiassa työttömyys­turvalautakuntaan ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus, muun muassa työministeriötä kuultuaan, hylkäsi valituksen viitaten edellä mainittuun hallituksen esitykseen, jonka mukaan vanhan työsopimuslain 38 a §:n mukainen irtisanomisajan palkka ei ollut silloisen palkkaturvalain 5 §:ssä tarkoitettu korvaussaatava.

Tapaukseen sovellettiin vielä vanhaa työsopimuslakia, jolla on merkitystä arvioitaessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun vastaavuutta käsillä olevaan tapaukseen. Uusi työsopimuslaki tuli voimaan 1.6.2001. Sen 6 luvun 4 §:n 1 momentissa säädetään, että työnantajan, joka on irtisanonut työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle korvauksena täysi palkka irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta. Sanamuoto eroaa siis vanhan työsopimuslain vastaavasta säännöksestä siinä suhteessa, että voimassa olevassa laissa mainitaan nimenomaisesti kysymyksen olevan korvauksesta. Saatavan korvausluonteisuutta tukee myös vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa säännöksessä (12 luku 2 §) oleva viittaus, jonka mukaan korvaus irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä määräytyy lain 6 luvun 4 §:n mukaan.

Näillä perusteilla työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, että työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentissa säädetty korvaus on luonteeltaan palkkaturvalain 5 §:ssä tarkoitettu lakiin perustuva vahingonkorvaus tai hyvitys, jolla ei ole erityistä eräpäivää. Tällaista saatavaa voidaan hakea palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta tai sovinnon tekemisestä.

Työntekijä

on antanut vastaselityksen.

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

, jolle Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on asian siirtänyt, on valtioneuvoston elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista antaman asetuksen (1539/2011) nojalla antanut lausunnon.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus purkaa vakuutusoikeuden, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ja Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset sekä palauttaa asian Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus

Sovellettavat säännökset

Työsopimuslain (55/2001) irtisanomisajan noudattamatta jättämistä koskevan 6 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka on irtisanonut työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle korvauksena täysi palkka irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta.

Työsopimuslain yleistä vahingonkorvausvelvollisuutta koskevan 12 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan korvaus irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä määräytyy 6 luvun 4 §:n mukaan.

Palkkaturvalain (866/1998) 5 §:n mukaan saatavaa on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä. Lakiin tai sopimukseen perustuvaa vahingonkorvausta tai hyvitystä, jolla ei ole erityistä eräpäivää, on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta tai vakiintunutta työmarkkinakäytäntöä noudattaen solmitun sopimuksen tekemisestä.

Palkkaturvalain 26 §:n 1 momentin (1633/2009) mukaan palkkaturvapäätökseen, jolla saatava on hylätty muilla kuin 21 ja 22 §:ssä mainituilla perusteilla tai jätetty tutkimatta, työntekijä saa hakea muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta kirjallisella valituksella. Pykälän 2 momentin (1093/2006) mukaan työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vakuutusoikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Pykälän 3 momentin (138/2003) mukaan ylimääräisestä muutoksenhausta palkkaturva-asiassa annettuun 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen on voimassa, mitä hallintolainkäyttölain 11 luvussa säädetään.

Vakuutusoikeuslain 19 §:n 1 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Päätöksen purkamisesta on tällöin muutoin voimassa, mitä siitä säädetään hallintolainkäyttölaissa. Pykälän 2 momentin mukaan muutoin vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvassa asiassa ei sovelleta hallintolainkäyttölain 11 luvun säännöksiä ylimääräisestä muutoksenhausta.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista.

Tosiseikat

Työnantaja on purkanut työntekijän toistaiseksi voimassa olleen työsuhteen työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla päättyväksi 22.8.2007. Joensuun käräjäoikeus on 4.7.2008 antamallaan tuomiolla hylännyt työntekijän työsuhteen irtisanomista/purkamista koskevan kanteen. Itä-Suomen hovioikeus on 25.6.2009 antamallaan tuomiolla kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja tuomionsa perusteluissa todennut muun ohella, ettei erittäin painavaa syytä työsopimuksen purkamiselle ollut. Yhtiöllä olisi kuitenkin ollut työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukainen asiallinen ja painava syy irtisanoa työntekijän työsopimus. Hovioikeus on työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla velvoittanut työnantajan suorittamaan työntekijälle irtisanomisajan palkkaa kahden kuukauden irtisanomisajalta.

Työntekijä on 6.7.2009 saapuneessa hakemuksessaan hakenut irtisanomisajan palkkasaatavaansa palkkaturvana. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on hylännyt palkkaturvahakemuksen, koska sitä ei ollut tehty säädetyssä määräajassa eli kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymispäiväksi katsotusta työsuhteen päättymispäivästä 22.10.2007 lukien. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus ovat sittemmin hylänneet työntekijän valitukset samalla perusteella.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusoikeuden, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ja Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset purettava sen tähden, ettei työntekijän palkkaturvahakemusta olisi tullut katsoa myöhässä tehdyksi.

Vakuutusoikeuslain 19 §:n 1 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Palkkaturvalain 26 §:n 3 momentin nojalla vakuutusoikeuden palkkaturva-asiassa antamaa päätöstä koskevassa ylimääräisessä muutoksenhaussa on kuitenkin voimassa, mitä hallintolainkäyttölain 11 luvussa säädetään. Säännöksen esitöiden (HE 101/2002 vp) mukaan kyse on poikkeuksesta vakuutusoikeuslain 19 §:ään. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus voi purkaa vakuutusoikeuden palkkaturva-asiassa antaman päätöksen, jos päätös perustuu hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 2001:29 katsonut, ettei palkkaturvalain 5 § koske kaikkia työsuhteesta johtuvia, esimerkiksi maksamatonta irtisanomisajan palkkaa koskevia riitoja vaan ainoastaan työnantajan lain tai sopimuksen vastaiseen menettelyyn perustuvaa korvausvaa­timusta. Ratkaisu koskee 30.4.1970 annetun työsopimuslain 38 a §:n 1 momentissa (125/1984) tarkoitettua yhden kuukauden irtisanomisajan palkkaa, jonka katsottiin erääntyneen kuukauden kuluttua työsuhteen päättymisestä, vaikka työntekijän oikeus irtisanomisajan palkkaan vahvistettiin vasta myöhemmin annetulla tuomioistuimen päätöksellä. Työsopimuslain 38 a §:n 1 momentin (125/1984) perusteella työnantaja, joka ei ollut noudattanut irtisanomisaikaa, oli velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

Vuoden 1970 työsopimuslaki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen on kumottu 1.6.2001 voimaan tulleella työsopimuslailla (55/2001). Työsopimuslain (55/2001) esitöiden (HE 157/2000 vp) mukaan lain 12 luvussa säädetään kootusti säännöistä, joiden mukaan työsuhteen osapuolten on korvattava toiselle sopijapuolelle sopimussuhteessa aiheuttamansa vahingot. Edellä selostettujen työsopimuslain (55/2001) 6 luvun 4 §:n 1 momentin ja 12 luvun 1 §:n 4 momentin perusteella työnantajan on korvattava työntekijälle aiheuttamansa vahinko, jos työnantaja jättää noudattamatta irtisanomisaikaa. Työsopimuslain (55/2001) 6 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu korvaus on siten luonteeltaan työnantajan lain tai sopimuksen vastaiseen menettelyyn perustuva vahingonkorvaus.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Marja Leena Kemppainen.

---

[SV]

En arbetstagares arbetsavtal hade med stöd av 8 kap. 1 § 1 mom. i arbetsavtalslagen hävts för att upphöra 22.8.2007. Enligt hovrättens dom 25.6.2009 hade det inte funnits något synnerligen vägande skäl att häva arbetsavtalet, men arbetsgivaren hade dock haft ett sådant vägande sakskäl att säga upp arbetstagaren som avses i 7 kap. 1 § i arbetsavtalslagen. Hovrätten förpliktade arbetsgivaren att enligt 6 kap. 4 § 1 mom. i arbetsavtalslagen till arbetstagaren betala lön för uppsägningstiden, det vill säga för två månader.

Arbetstagaren ansökte 6.7.2009 hos närings-, trafik- och miljöcentralen om att hans lönefordran skulle betalas till honom med stöd av lönegarantin. Ansökan avslogs med hänvisning till att den inte gjorts inom tre månader efter att fordran förfallit till betalning, vilket ansågs ha skett när anställningsförhållandet upphörde 22.10.2007. Med hänvisning till samma grund avslog även besvärsnämnden för utkomstskyddsärenden och försäkringsdomstolen arbetstagarens besvär.

Arbetsgivaren begärde att högsta förvaltningsdomstolen skulle återbryta lönegarantibesluten. Vid handläggningen av ärendet i högsta förvaltningsdomstolen skulle inte tillämpas 19 § 1 mom. i lagen om försäkringsdomstolen, enligt vilket högsta förvaltningsdomstolen kan återbryta ett beslut av försäkringsdomstolen, om det vid behandlingen av ärendet i försäkringsdomstolen har inträffat ett sådant fel i förfarandet som väsentligt har kunnat inverka på beslutet, utan i enlighet med vad som föreskrivs i 26 § 3 mom. i lönegarantilagen skulle bestämmelserna i 63 § i förvaltningsprocesslagen tillämpas.

Den fordran som arbetstagarens lönegarantiansökan avsåg skulle betraktas som en sådan fordran med karaktär av skadestånd som avses i andra meningen i 5 § i lönegarantilagen, vilket innebar att ansökan om att fordran skulle betalas med stöd av lönegarantin skulle göras inom tre månader efter att hovrättens dom vunnit laga kraft. Eftersom de beslut som försäkringsdomstolen, besvärsnämnden för utkomstskyddsärenden samt närings-, trafik- och miljöcentralen hade gett om saken grundade sig på uppenbart oriktig tillämpning av lag eller på ett misstag som väsentligt har kunnat inverka på beslutet så som avses i 63 § 1 mom. 2 punkten i förvaltningsprocesslagen och hade kränkt arbetstagarens rätt, beslöt högsta förvaltningsdomstolen återbryta besluten och återvisade ärendet till närings-, trafik- och miljöcentralen för ny handläggning.

Arbetsavtalslag (55/2001) 6 kap. 4 § 1 mom. och 12 kap. 1 § 4 mom.

Lönegarantilagen 5 § samt 26 § 1, 2 och 3 mom.

Lagen om försäkringsdomstolen 19 § 1 mom.

Förvaltningsprocesslagen 63 § 1 och 2 mom.