Court allows Sami applicant to be added to electoral roll based on holistic assessment of language and identity.

Saamelaisena itseään pitävä A oli esittänyt arkistoviranomaisen todistuksen, jonka mukaan hän on vuoden 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen jälkeläinen. Hän oli lisäksi esittänyt selvitystä siitä, että hänen isänsä ja äitinsä puoleiset esivanhemmat oli merkitty Inarin saamelaisten perhekortistoon. Yksityishenkilön antaman todistuksen mukaan valittajan vuonna 1907 syntynyt äiti oli oppinut inarinsaamen ensimmäisenä kielenään ja mainittu kieli ollut perheen kotikieli. Todistuksen antaja kertoi olleensa pikkupoikana mukana perheen elämässä, koska hän oli sukulainen, ja muistavansa puhuneensa tuolloin inarinsaamea valittajan isovanhempien kanssa. Esimerkiksi kalojen nimet oli ilmaistu inarinsaamella.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yksityishenkilön antaman todistuksen perusteella oli vahvoja viitteitä siitä, että valittajan äidin perheessä oli puhuttu saamea ainakin jossain määrin. Valittajaa ei esitetyn todistuksen perusteella kuitenkaan voitu merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pelkästään saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan mukaisella perusteella. Valittajaa ei voitu merkitä luetteloon myöskään suoraan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan perusteella. Edellä mainitut kieltä ja polveutumista koskevat seikat sekä valittajan esittämä selvitys saamelaisista elämäntavoistaan ja samaistumisestaan saamelaisuuteen vaikuttivat kuitenkin kokonaisharkinnassa siten, että valittajan katsottiin täyttävän saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitetun saamelaismääritelmän.

Laki saamelaiskäräjistä 1 ja 3 §

Vrt. KHO 2003:61 ja KHO 2011:81

Päätös, josta valitetaan

Saamelaiskäräjien hallitus 3.8.2015 nro 8.189 §

Asian aikaisempi käsittely

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta

on 24.2.2015 tekemällään päätöksellä (7.50 §) hylännyt valittajan pyynnön, että hänet merkitään vuoden 2015 saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta

on kokouksessaan 7. - 8.6.2015 tekemällään päätöksellä (5.198 §) hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen.

Saamelaiskäräjien hallituksen ratkaisu

Saamelaiskäräjien hallitus

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valittajan vaalilautakunnan päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

Saamelaiskäräjien hallitus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Hallintolain 31 §:n 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimustensa perusteista. Tätä perusteluvelvollisuutta on tarkemmin täsmennetty oikeusministeriön asetuksella saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä (965/2006). Mainitun asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vaaliluetteloon kieliperusteella hakeutuvan on liitettävä hakemukseen luotettava selvitys saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetusta saamen kielen oppimisesta ensimmäisenä kielenä.

Hallituksen esitys (HE 248/1994 vp) ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu (KHO 2003:61) huomioon ottaen kielitaidon arvioimisessa voidaan ottaa huomioon myös muuta selvitystä kuin Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittama väestönlaskenta.

Saamelaiskäräjälain hallituksen esityksessä (HE 248/1994 vp) säädetään perusteista tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin kohdan 3 perusteella. On pidettävä kohtuullisena, että saamelaiseksi katsotun henkilön lapsella on oikeus samaistua vanhempiensa identiteettiin.

Hakija väittää, että hänen äitinsä olisi voitu merkitä vaaliluetteloon, mutta ei esitä edellä käsitellyn lisäksi mitään perusteluja. Hakija ei ole esittänyt luotettavaa selvitystä, jonka perusteella hänet voitaisiin merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella (ks. saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut kohta 1 ja 10).

Hakijan liitteissään ilmoittamat muut seikat eivät ole saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja saamelaisuuden edellytyksiä (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 22).

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi saamelaiskäräjien vaalilautakunta on kokouksessaan 24.2.2015 yksimielisellä päätöksellään todennut, ettei tunnista A:ta saamelaisen alkuperäiskansan jäseneksi, jolloin saamelaisten itsemääräämisoikeuteen kansainvälisen oikeuden mukaan sisältyvä ryhmähyväksyntä jää A:n kohdalla puuttumaan (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 9 ja 16).

Yksilön eriasteisesti kokemasta saamelaisuudesta ja halusta tulla merki­tyksi vaaliluetteloon sekä väitteestä mielivaltaisuudesta ryhmäedellytyksen osalta ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaalilautakunnalle tehtyihin oikaisuvaatimuksiin kohta 1 ja 2. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnalla tai hallituksella ei ole velvollisuutta hyväksyä ketä tahansa henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon (ks. saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut tosiasialliseen yhdenvertaisuuteen liittyen kohta 3).

Saamelaiskäräjien hallitus kommentoi lisäksi hakijan oikaisuvaatimuksessa esittämiä muita väitteitä:

Saamelaiskäräjien hallitus huomauttaa, että alkuperäisväestö on eri asia kuin alkuperäiskansa.

A kirjoittaa oikaisuvaatimuksessaan, että D:n kielitodistuksen antaneen yksityishenkilön leimaaminen epärehelliseksi on asiatonta. Saamelaiskäräjien hallitus on tarkistanut asian ja toteaa, että saamelaiskäräjien hallituksen käsityksen mukaan vaalilautakunta ei ole väittänyt todistajaa epärehelliseksi, vaan on todennut että ko. yksityishenkilön todistuksen "pääväite ei ole vähässäkään määrin uskottava".

Hakijan mainitsemassa saamelaisten perherekisterikortistossa on kopioita 1800-luvun kirkonkirjoista Enontekiöltä, Inarista ja Utsjoelta. Perherekisterikortistossa ei ole pelkästään saamelaisia vaan myös suomalaista väestöä (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut kohta vaalilautakunnalle tehtyihin oikaisuvaatimuksiin liittyen kohta 5).

Hakija toivoo, että vaalilautakunta ei tee kielteisiä perusteita pelkkien olettamusten perusteella hakijoiden sukunimistä. Saamelaiskäräjien hallitus on tarkistanut hakijan väitteen ja toteaa, että vaalilautakunta on todennut arvioidessaan yksityishenkilön antamaa todistusta hakijan äidin saamen kielen taidosta, että "Puolakka ei lähtökohtaisesti ole Inarin vanhoja sukuja saati saamelaissukuja". Tämä argumentti ei kuitenkaan poissulje, etteikö Puolakka-sukuniminenkin voisi olla inarinsaamelainen, mutta vaalilautakunnan perusteluissa edellä mainittu lainausmerkkien sisällä oleva toteamus liittyy yksityishenkilön antaman todistuksen uskottavuuden arviointiin.

Saamelaiskäräjien hallitus katsoo, että oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaista uutta tietoa eikä näyttöä vaatimustensa tueksi, jolla olisi merkitystä hänen merkitsemisessään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohdan perusteella. Saamelaiskäräjien hallituksen tiedossa ei ole myöskään virhettä, jonka perusteella saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätöstä tulisi oikaista. Saamelaiskäräjien hallitus yhtyy saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätökseen olla merkitsemättä hakija vaaliluetteloon.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A

on valituksessaan vaatinut, että saamelaiskäräjien hallituksen päätös kumotaan ja hänet merkitään saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon.

Valittaja on lisäksi vaatinut, että saamelaiskäräjät velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa viivästyskorkoineen.

Valittaja on valituksensa perusteluina esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valittaja tuntee olevansa saamelainen, Inarin alkuperäisväestön jälkeläinen. Hänen äitinsä D (s. 13.5.1907) ja isänsä E (s. 2.2.1900) polveutuvat vanhoista inarinsaamelaisista Morottajan ja Wallen suvuista. Näin heidät olisi voitu hyväksyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Vuodesta 1731 alkavissa Inarin evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkonkirjoissa valittaja on merkitty inarinsaamelaisten joukkoon. Valittajan äidin sekä isän puoleinen suku on merkitty Inarin saamelaisten perherekisterikortistoon. Valittajan osalta täyttyvät kaikki saamelaismääritelmän kolme kohtaa.

Valittajan äidin ensiksi opittu kieli oli inarinsaame, mistä on aikalaisen antama todistus. Myös äidinäidin Hilda o.s. Morottajan (s. 18.4.1872, tilan mukaan uusi sukunimi Kiviniemi) ja äidinisän Johan Puolakan (s. 5.2.1857, hänen äitinsä Maria o.s. Morottaja) ensiksi opittu kieli oli inarinsaame. Aikalainen G on pikkupoikana kulkenut kalalla D:n isän ja äidin mukana ja muistaa, että heidän kotikielensä oli inarinsaame. Samalla hän todistaa, että perhe on elänyt inarinsaamelaista elämää. G on tunnettu inarinsaamelaisten tarinoiden kertoja ja saamelaiskäräjien vaaliluettelossa.

Valittajan isänäiti on F (tilan mukaan uusi sukunimi Akujärvi). Hänen äitinsä Elin Morottajan (s. 18.9.1842) äiti Lisa Kyrö (s. 13.10.1816) oli vanhaa inarinsaamelaista Wallen sukua. Hänen isänsä kuitenkin kuoli Lisan ollessa 3-vuotias, eikä äiti pystynyt huolehtimaan hänestä ja 1-vuotiaasta pikkusiskosta. Heidät otettiin ottolapseksi inarinsaamelaiseen Anders Sarren ja Brita o.s. Aikion perheeseen. Valittajan isän äidinisän Jonas Morottajan (s. 1.5.1824) ensiksi opittu kieli oli inarinsaame.

Vanhoissa 1800-luvun kirkonkirjoissa ei ole merkitty henkilöiden ensiksi opittua kieltä, koska Inarin alkuperäiset suvut olivat tuohon aikaan kaikki saamenkielisiä. On itsestään selvää, vaikka kielitodistusta on mahdotonta saada kauan sitten edesmenneistä ihmisistä, että valittajan isänäiti F oli oppinut ensimmäisenä kielenään inarinsaamen, koska molemmat hänen vanhempansa olivat inarinsaamelaisia. Tätä vahvistaa myös se, että Akujärven kylä oli tuohon aikaan kokonaan inarinsaamelaisten perheiden asuttama.

Valittaja on menettänyt saamen kielen, koska hänen äitinsä joutui lapsena lastenkotiin. Lastenkodissa saamen kielen puhuminen oli kiellettyä. Saamelaislapsia kuritettiin saamen kielen puhumisesta, eivätkä he halunneet siirtää äidinkieltään myöhemmille sukupolville. Myös sota-aikaiset evakkomatkat vaikuttivat tuon sukupolven saamelaisväestön arkikieleen. Kielensä menettäneitä on paljon saamelaisten joukossa. Saamelaiskäräjien ensisijaisena näyttönä kielitaidosta pitämän vuoden 1962 haastattelututkimuksen perusteella laadittu luettelo ei ole täydellinen.

Valittajan esi-isä Jonas Mårtensson Morottaja on merkitty tunturilappalaiseksi Inarin Muddusjärvellä vuoden 1825 maa- ja kantokirjassa. Valittaja on hänen jälkeläisensä.

Inarissa uudistilalliset olivat pääasiassa, muutamaa yksittäistä perustajaa lukuun ottamatta, inarinsaamelaisia. Samalla kun saamelainen perusti uudistilan, hänet poistettiin lapinveroluettelosta. Tämän vuoksi lapinveron maksajien määrä väheni rajusti 1850-luvulla. Inarin osalta vuoden 1905 maakirja ei mainitse yhtään lappalaista lapinveron maksajaa, toisin kuin vielä vuoden 1875 maakirja. Hekin olivat muualta Inariin pysyvästi muuttaneita tunturisaamelaisia sukuja.

Alkuperäisten inarinsaamelaisten merkinnät maa- ja veronkantokirjoihin ovat tapahtuneet ennen vuotta 1875. Saamelaiskäräjien mukaan vain vuoden 1875 jälkeen merkityt lapinveron maksajat otetaan huomioon vaaliluetteloon hyväksyttäessä. On kestämätöntä, että saamelaiskäräjät haluavat näin estää alkuperäisten inarinsaamelaisten sukujen pääsyn vaaliluetteloon. Vaalilautakunta on rikkonut perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännöstä, kun se ei ole ottanut huomioon valittajan polveutumista. Saamelaiskäräjälaki ei sisällä rajoitusta, jonka mukaan vain vuoden 1875 tai sitä uudemmat luettelot voitaisiin ottaa huomioon.

YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea on katsonut, että Suomessa tulisi saamelaisen määritelmää tulkita väljemmin antamalla itseidentifiaatiolle nykyistä suurempi painoarvo.

Valittajan esi-isät perustivat uudistilat Morottajan suvun vanhoille kalakentille. Vuoden 1830 käräjillä käsiteltiin muun muassa Akujärven ja Kiviniemen katselmuksia. Uudistilalliseksi asettuminen ei muuttanut ihmisten elintapoja, vaan vanhat elinkeinot säilyivät hallitsevassa asemassa. Pääasiallinen toimeentulo tuli metsästyksestä, kalastuksesta ja pienimuotoisesta lampaanhoidosta. Lisäksi heillä oli muutamia poroja. 1880- luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun vaiheilla viranomaiset alkoivat kutsua uudistilan perustaneita saamelaisia talojen nimillä ja näin monet saivat suomalaisnimen.

Valittaja oppi isänsä seurassa inarinsaamelaiset perinteiset pyyntitavat. Jopa viikkojen pituiset kalastus- ja metsästysretket ajoittuivat vuodenkierron mukaan suvun pyyntialueille. Pyyntiä varten rakennettiin luonnosta löytyvistä materiaaleista kalastusta varten lauttoja sekä yöpymistä varten kammeja. Yksi näistä kammeista on säilynyt ja kirjattu säilytettäväksi kulttuuriperusteella Tsarmitunturin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Vaikka valittajalla on nykyään asuintalo myös Saariselällä, on hänen Akujärvellä omistamansa kotitalo edelleen kesäisin tärkeä kalastustukikohta suvun perinteisillä kalavesillä.

Vuonna 1949 saamelaisasiain komitea aloitti laajan tutkimuksen saamelaisasutuksesta viimeisen 250 vuoden ajalta. Kirkollisten viranomaisten merkintöjen mukaan Utsjoen, Inarin ja Enontekiön saamelaisista laadittiin perherekisterikortit 1600-luvun lopulla syntyneistä alkaen 1800-luvun loppuun saakka. Lopputuloksena oli kortisto saamelaisalueen keräämisajan saamelaisista perheistä. Komitea oli neuvotellut saamelaisperusteista ja lopullisen mietinnön mukaan saamelaiseksi laskettiin henkilö, jonka vanhemmat tai toinen heistä kotikielenään puhui tai oli puhunut saamea ja joka itse sitä puhui. Pieniin lapsiin ja mykkiin nähden ratkaistiin saamelaisuus perheen kotikielen mukaan. Komitea myönsi, että määritelmä oli sikäli ahdas, että se sulki pois ne saamen heimoa olevat henkilöt, jotka eivät puhuneet saamea.

Valittajan suku löytyy laajasti kirjattuna Inarin saamelaisten perherekisterikortistosta. Hänen äitinsä ja tämän vuoden 1900 jälkeen syntyneet sisarukset puuttuvat perheen kortista, koska kortteihin henkilöt oli kerätty vuoteen 1900 saakka.

Oikeusministeriö käyttää virallisena arkistolähteenään perherekisterikortistoja. Saamelaiskäräjät haluaa kiistää tämän ainoan luotettavan ja ennen saamelaiskäräjien perustamista kerätyn aineiston luotettavuuden. Vaalilautakunta pitää opiskelijaryhmän tekemää haastattelututkimusta virallisia arkistoja pätevämpänä. Kuten vaalilautakunta myöntää, haastattelutiedot ovat puutteellisia, niissä on kirjausvirheitä ja niihin on tehty korjauksia toisten henkilöiden toimesta. Saamelaiskäräjät haluaa kirjoittaa saamelaisten sukuhistorian mieleisekseen kiistämällä saamelaisten perherekisterikortistojen tiedot.

Ryhmäidentifikaation puutetta ei voida käyttää perusteena vaaliluettelosta hylkäämiselle, sillä laissa ei ole henkilön saamelaisuutta osoittavissa kriteereissä mainintaa ryhmäidentifikaatiosta. Jos ryhmähyväksyntään kuitenkin halutaan vedota, sen tulee tapahtua kunkin saamelaisryhmän kesken. Vanhat inarinsaamelaiset suvut tuntevat toisensa Inarin kunnan alueella.

Valittaja tuntee olevansa saamelainen, Inarin alkuperäisväestön jälkeläinen, jonka esi-isät ovat esitetyn asiakirjanäytön mukaan asuttaneet aluetta jo satoja vuosia. Hän on harjoittanut ja perheessä harjoitetaan inarinsaamelaista, saamelaiskulttuurin mukaista elämäntapaa, kuten metsästystä ja kalastusta. Valittaja on paikallisesti tunnettu karhunkaataja. Hänen poikansa C, joka on myös hakeutumassa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, on harjoittanut poronhoitoa elinkeinonaan vuoteen 1993 saakka ennen siirtymistään Metsähallitukseen Ylä-Lapin metsästyslupa-asioista vastaavaksi eräsuunnittelijaksi.

Perhe asuu edelleen inarinsaamelaisten perinteisellä asuinalueella Inarin Akujärvellä. Morottajan suvun asuinaluetta on ollut jo vuosisatoja Akujärvi, Koppelo, Veskoniemi, Hietajärvi, Ukonjärvi ja Hammasjärvi. Akujärven ja Kiviniemen tilat on perustettu vuonna 1830 valittajan suvun vanhoille kalakentille.

Myöhempien sukupolvien inarinsaamelaisen identiteetin säilyminen ja vahvistuminen edellyttää äänioikeuden myöntämistä myös inarinsaamelaisille hakijoille. Saamelaiskäräjien hallituksen kielteinen päätös loukkaa inarinsaamelaisten hakijoiden tasa-arvoa ja on syrjivä.

Saamelaiskäräjien hallitus

on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa viitannut asiassa antamaansa ratkaisuun perusteluineen ja katsonut, ettei sen ratkaisua tule muuttaa.

Valittaja

on antanut vastaselityksen ja toimittanut lisäselvitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen ja määrää, että A on merkittävä saamelaiskäräjien vuoden 2015 vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta velvoitetaan ryhtymään tämän päätöksen johdosta saamelaiskäräjistä annetun lain 26 b §:n 3 momentin mukaisiin toimenpiteisiin.

2. Valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Sovellettavat kansalliset säännökset perusteluineen ja oikeuskäytäntö

1.1.1 Suomen perustuslaki

Suomen perustuslain 17 §:ssä säädetään oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin. Pykälän 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla.

Mainitun momentin edeltäjän, Suomen Hallitusmuotoon perusoikeusuudistuksen yhteydessä vuonna 1995 lisätyn 14 §:n 3 momentin perusteluissa (HE 309/1993 vp) kulttuuri on ymmärretty laajasti. Säännös ei rajoittuisi pelkästään vähemmistöjen kielellisten oikeuksien turvaamiseen, vaan ulottuisi laajemmin turvaamaan vähemmistöjen kulttuurimuotoja. Siten esimerkiksi säännöksen turvaamaan saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys.

Perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisesta Suomen Hallitusmuotoon ja muuhun lainsäädäntöön annetun hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) mukaan saamelaisten oikeus muihin väestöryhmiin nähden yhdenvertaiseen kohteluun hallinnossa turvataan etnisen kulttuuri-itsehallinnon perustalta. Esitys sisälsi muun ohella ehdotuksen saamelaiskäräjistä annetuksi laiksi.

1.1.2 Saamelaiskäräjistä annettu laki

Saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:ssä säädetään lain tarkoituksesta. Pykälän 1 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin mainitussa laissa ja muualla laissa säädetään. Tähän itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät.

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n mukaan saamelaisella tarkoitetaan mainitussa laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai

2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka

3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Saamelaiskäräjistä annetun lain yleistä toimivaltaa koskevan 5 §:n 1 momentin mukaan saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat.

Lain 5 §:n 2 momentin mukaan tehtäviinsä kuuluvissa asioissa saamelaiskäräjät voi tehdä viranomaisille aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja. Näissä asioissa saamelaiskäräjät käyttää lisäksi päätösvaltaa siten kuin tässä laissa tai muualla laissa säädetään.

Lain 6 §:n mukaan saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.

Saamelaismääritelmää koskevan 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 248/1994 vp) lausuttiin seuraavaa:

"Pykälässä määriteltäisiin, kenellä on lakiehdotuksen mukaiset saamelaisen oikeudet. Saamelaisen määritelmä olisi ehdotetussa muodossaan aikaisempaa väljempi, joten saamelaisiksi katsottavien henkilöiden määrä saattaisi jonkin verran lisääntyä. Ehdotettu saamelaisen määritelmä on sisällöltään samankaltainen kuin saamelaisten kielilaissa oleva määritelmä siten, että henkilön on itse pidettävä itseään saamelaisena. Tämän subjektiivisen kriteerin lisäksi määritelmään sisältyisi kuten aikaisemminkin myös objektiivinen peruste. Sen pääsisältönä olisi periaate, että henkilön tulee olla saamelaista syntyperää: saamelaiseksi synnytään, ei tulla tai päästä. Poikkeuksena tästä säännöstä olisi ottolapsi, joka muuallakin lainsäädännössä rinnastetaan biologisesti omaan lapseen. Nämä objektiiviset perusteet on lueteltu kohdissa 1 - 3.

Saamelaiseksi katsottaisiin 1 kohdassa henkilö, joka itse, tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Ensisijaisena näyttönä kielitaidosta olisi Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittama väestölaskenta, jonka mukaiset henkilöt ovat pohjoissaamen-, inarinsaamen- tai koltansaamenkielisiä. Tämä luettelo ei ole kuitenkaan täydellinen, joten henkilön voitaisiin myös muutoin todeta oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Säännös vastaa Ruotsin ja Norjan saamelaismääritelmää.

Ruotsin saamelaiskäräjiä koskevasta laista on otettu ehdotuksen 3 kohdan peruste. On pidettävä kohtuullisena, että saamelaiseksi katsotun henkilön lapsella on oikeus samaistua vanhempiensa identiteettiin. Tämä ei ole voimassa olevan lain mukaan mahdollista niiden henkilöiden osalta, joiden suvussa saamenkielinen syntyperä jää isovanhempia kauemmaksi. Nykyisen lain mukaan tällainen henkilö ei ole enää saamelainen, vaikka hänen molemmat vanhempansa olisi saamelaisina merkitty äänioikeutetuiksi saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa. Mainituista syistä ehdotetaan, että saamelaisella tarkoitettaisiin myös henkilöä, jonka vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa."

Perustuslakivaliokunta lausui saamelaisen käsitteestä mietinnössään (PeVM 17/1994 vp) seuraavaa:

"Saamelaiskäräjiä koskevan lakiehdotuksen 3 §:ssä määritellään saamelaisen käsite. Valiokunta, yhtyen sinänsä lakitekstiin, huomauttaa, ettei laki tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella oikeuta esityksen perusteluissa mainittua mahdollisuutta, jonka mukaan asetuksella voitaisiin säätää vuoden 1875 luettelot laissa tarkoitetuiksi yksinomaisiksi viranomaisrekistereiksi. Valiokunta ei myöskään pidä tarkoituksenmukaisena täydentää lakia tässä suhteessa erillisin asetuksenantovaltuuksin."

Saamelaiskäräjistä annetun lain 26 b §:n 1 momentin mukaan saamelaiskäräjien hallituksen vaaliluettelon oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen viimeistään 14 päivänä siitä päivästä, kun asianomainen on saanut päätöksestä tiedon.

Lakiesityksen (HE 248/1994) vp 26 §:n 2 momentin mukaan saamelaiskäräjien hallituksen oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen ei olisi saanut hakea muutosta. Kielto hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta perusteltiin asian kiireellisyydellä. Perustuslakivaliokunta lausui tältä osin mietinnössään (PeVM 17/1994 vp) seuraavaa: "2. lakiehdotuksen 26 §:n 2 momentin loppusäännös sisältää valituskiellon saamelaiskäräjien hallituksen sellaiseen päätökseen, joka on annettu vaaliluettelosta tehdyn oikaisuvaatimuksen johdosta. Valituskielto ei ole oikeusturvasyistä asianmukainen, sillä saamelaiskäsite jää joiltain osin tulkinnanvaraiseksi. Valiokunta onkin poistanut valituskieltosäännöksen."

1.1.3 Saamelaiskäräjistä annettu laki oikeuskäytännössä ja lain muuttamista koskeva esitys

Ensimmäisten saamelaiskäräjistä annetun lain säätämistä seuranneiden vaalien yhteydessä tehtiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen satoja valituksia. Antamassaan vuosikirjaratkaisussa KHO 1999:55 korkein hallinto-oikeus katsoi, että koska valittajan esivanhempi oli viimeksi merkitty lappalaisten joukkoon maakirjaan vuonna 1762, ei valittajaa pelkästään tällä perusteella voitu pitää lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuna saamelaisena. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan säännöksen tulkinnassa huomioon otettavaa maakirjamerkintää ei voinut ulottaa pidemmälle kuin saamelaismäärittelyn pääperusteena ollut kieliperuste ulottuu, mikä käytännössä tarkoitti, että vanhimman huomioon otettavan maakirjamerkinnän tuli olla vuodelta 1875.

Vuonna 2014 hallitus antoi hallituksen esityksen (HE 167/2014 vp) saamelaiskäräjistä annetun lain (ja erään siihen liittyvän rikoslain pykälän) muuttamisesta. Edellä mainittua saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohtaa esitettiin muutettavaksi niin, että se kuuluisi seuraavasti:

"2) että hän on omaksunut sukusiteittensä kautta saamelaiskulttuurin ja ylläpitänyt yhteyttä siihen ja on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty verotusta tai väestökirjanpitoa varten laadittuun viranomaisasiakirjaan lappalaiseksi".

Pykälään ehdotettiin myös lisättäväksi 2 momentti siitä, että saamelaiskäräjät käsittelee hakemukset saamelaisten ottamiseksi vaaliluetteloon ja ilmoitukset vaaliluettelosta poistamiseksi. Tarkoituksena oli tuoda esiin saamelaisten yhteisön ryhmähyväksynnän merkitys käsiteltäessä saamelaiseksi itsensä identifioivan hakemusta vaaliluetteloon merkitsemisestä.

Esityksestä antamassaan mietinnössä (PeVM 12/2014 vp) eduskunnan perustuslakivaliokunta ehdotti, että lain 3 §:ää ei muuteta. Valiokunta viittasi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2011:81 ja lausui muun muassa seuraavaa:

"Valiokunta pitää korkeimman hallinto-oikeuden tapaan muun ohella itseidentifikaatiota ja asian kokonaisharkintaa sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa tärkeinä. Valiokunta korostaa oikeusvarmuuden merkitystä ja pitää tärkeänä, että saamelaismääritelmään liittynyt epävarmuus poistuu. Valiokunta katsoo, että hallituksen esityksen mukainen 1 momentin 2 kohdan määritelmä, jossa edellytetään henkilön omaksuneen saamelaiskulttuurin sukusiteidensä kautta ja pitäneen siihen yhteyttä, olisi liian tulkinnanvarainen, kun otetaan huomioon myös saamelaiskulttuurin käsitteen epämääräisyys. Valiokunnan käsityksen mukaan ehdotettu uusi muotoilu voisi johtaa epävarmuuteen ja pykälän 2 momentti korostaisi liikaa ryhmäidentifikaatiota. Näistä syistä valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 3 §:ää ei muuteta, vaan pykälä säilyy nykyisessä muodossaan.

Valiokunta pitää tärkeänä, että saamelaismääritelmää sovellettaessa saamelaiskulttuurin moninaisuus otetaan aidosti huomioon ja huolehditaan kaikkiin saamelaisryhmiin kuuluvien oikeuksista."

Sittemmin hallitus peruutti esityksensä ja lakiehdotus raukesi.

1.1.4 Hallintolaki

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

1.1.5 Oikeusministeriön asetus saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä

Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen (965/2006) 2 §:n 1 momentin mukaan vaaliluetteloon hakeutuvan henkilön on liitettävä hakemukseen:

1) luotettava selvitys saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetusta saamen kielen oppimisesta ensimmäisenä kielenä;

2) arkistoviranomaisen todistus siitä, että tietty henkilö on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaisena todistuksessa mainittuun maa-, veronkanto- tai henkikirjaan, sekä lisäksi viranomaisen antama todistus siitä, että hän on kyseisen henkilön jälkeläinen; tai

3) yksilöity tieto, jonka perusteella vaalilautakunta voi todeta, että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

1.2 Kansainvälisoikeudelliset asiakirjat

1.2.1 Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1976 (SopS 8/1976). Sopimuksen 27 artiklan mukaan niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

1.2.2 YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva sopimus

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva YK:n yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1970 (SopS 37/1970). Sopimuksessa sopimusvaltiot tuomitsevat rotusyrjinnän ja sitoutuvat muun ohella kaikin asianmukaisin keinoin viipymättä ryhtymään rotusyrjinnän poistamiseen sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Sopimuksessa käsite "rotusyrjintä" tarkoittaa kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.

Sopimuksen valvontaa varten on perustettu YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea.

Vuonna 2012 antamassaan suosituksessa komitea pani merkille, että korkein hallinto-oikeus oli tukeutunut komitean aiempiin loppupäätelmiin 26. syyskuuta 2011 tehdyssä päätöksessään, jossa oli määritelty saamelaiskäräjien vaaleissa äänioikeutettu saamelainen. Komitea oli kuitenkin huolestunut siitä, että korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymässä määritelmässä painotettiin riittämättömästi saamelaisten itsemääräämisoikeuksia, jotka oli tunnustettu YK:n julistuksessa alkuperäiskansojen oikeuksista (3 artikla), erityisesti oikeutta määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti (33 artikla) sekä oikeutta siihen, ettei alkuperäiskansoja pakkosulauteta eikä niiden kulttuuria tuhota (5 ja 8 artikla).

Komitea suositteli, että kun sopimusvaltio määrittelee, kenellä on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa, se antaa asianmukaisen painoarvon saamelaisten itsemääräämisoikeudelle, joka liittyy heidän asemaansa Suomessa, heidän oikeudelleen määrätä omasta jäsenyydestään ja oikeudelleen siihen, ettei heitä pakkosulauteta.

1.2.3 Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjinnän kieltämistä koskeva 12. lisäpöytäkirja on tullut Suomen osalta voimaan 1.4.2005. Pöytäkirjan 1 artikla sisältää kaikkinaisen syrjinnän kiellon. Sen 1 kappaleen mukaan laissa tunnustetuista oikeuksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista muun ohella kieleen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään tai kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen perustuvaa syrjintää. Artiklan 2 kappaleen mukaan ketään ei saa syrjiä viranomaistoiminnassa artiklan 1 kappaleessa tarkoitetuilla perusteilla. Lisäpöytäkirjan sisältämä syrjinnän kielto soveltuu myös saamelaiskäräjiä koskeviin vaaleihin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka mainitussa yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

1.2.4 Kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus

Euroopan neuvoston piirissä solmittu kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus tuli niin Suomen osalta kuin kansainvälisestikin voimaan vuonna 1998 (SopS 1‒2/1998). Sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kansalliseen vähemmistöön kuuluvalla henkilöllä on oikeus vapaasti valita, haluaako hän tulla kohdelluksi vähemmistön jäsenenä. Sopimusta koskevassa selitysmuistiossa (Explanatory Memorandum) tähdennetään, että tätä ei ole ymmärrettävä niin, että henkilöllä olisi oikeus mielivaltaisesti valita, kuuluuko hän vähemmistöön, vaan subjektiiviseen valintaan tulee erottamattomasti liittyä yksilön identiteetin kannalta merkityksellisiä objektiivisia kriteereitä.

1.2.5 Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansasopimus

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on vuonna 1989 hyväksynyt Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen n:o 169 (niin sanottu ILO:n alkuperäiskansasopimus). Suomi ei ole ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimusta, mutta eduskunnan sosiaalivaliokunnan esittämän kannanoton mukaan Suomessa olisi kuitenkin ryhdyttävä toimenpiteisiin ratifioinnin edellytysten luomiseksi. Lisäksi valiokunnan mukaan on jo ennen sopimuksen ratifiointia pyrittävä lainsäädännössä ja hallinnossa toimimaan yleissopimuksen säännösten ja hengen mukaisesti (SoVL 11/1990 vp).

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisessa Suomen perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön on hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) yleisperustelujen mukaan pyritty ILO:n alkuperäiskansasopimuksessa asetettuihin päämääriin. Saamelaisille on ollut tarkoitus turvata sopimuksen edellyttämät oikeudet hallita mahdollisimman laajasti omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurikehitystään sekä osallistua sen suunnitteluun alueellisella ja kansallisella tasolla.

1.2.6 YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista

Alkuperäiskansoilla on YK:n yleiskokouksessa vuonna 2007 hyväksytyn alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen 3 artiklan mukaan itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden perusteella ne määräävät vapaasti poliittisen asemansa ja kehittävät vapaasti taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä olojaan.

Alkuperäiskansoilla on 5 artiklan mukaan oikeus ylläpitää ja vahvistaa erillisiä poliittisia, oikeudellisia, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä instituutioitaan, säilyttäen samalla oikeutensa osallistua halutessaan täysimääräisesti valtion poliittiseen ja sosiaaliseen elämään sekä talous- ja sivistyselämään.

Julistuksen 8 artiklan mukaan alkuperäiskansoilla ja niihin kuuluvilla yksilöillä on oikeus siihen, ettei niitä pakkosulauteta eikä niiden kulttuuria tuhota. Valtiot tarjoavat tehokkaat järjestelmät, joilla estetään ja hyvitetään muun ohella kaikenlainen pakkosulauttaminen tai -liittäminen.

Alkuperäiskansoilla on 33 artiklan mukaan oikeus määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä toimielintensä rakenteet ja valita niiden jäsenet omia menettelyjään noudattaen.

Käytettäessä julistuksessa ilmaistuja oikeuksia on 46 artiklan mukaan kunnioitettava kaikkien ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Julistuksessa ilmaistujen oikeuksien käyttämiseen saa kohdistaa ainoastaan lailla säädettyjä rajoituksia kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisesti. Näiden rajoitusten on oltava syrjimättömiä ja ehdottoman välttämättömiä ainoastaan sen varmistamiseksi, että muiden oikeudet ja vapaudet tunnustetaan ja niitä kunnioitetaan asianmukaisesti ja että demokraattisen yhteiskunnan oikeutetut ja pakottavimmat vaatimukset täyttyvät.

1.3 Saamelaismääritelmän tulkinta

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n johtolauseen mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena. Tämän subjektiiviseen arvioon perustuvan samaistumisen eli niin sanotun itseidentifikaation ohella henkilön määritteleminen saamelaiseksi edellyttää ainakin jonkin kyseisessä pykälässä mainitun objektiivisen edellytyksen täyttymistä. Pykälän 1 kohdan mukaan edellytyksenä on, että henkilö itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään, ja pykälän 2 ja 3 kohdassa säädetään henkilön syntyperää koskevista edellytyksistä.

Kun otetaan huomioon mainitun lain tarkoitus säätää tarkemmin perustuslaissa turvatusta saamelaisten oikeudesta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, objektiivisista edellytyksistä keskeinen on kieltä koskeva peruste, vaikka perustuslain 17 §:n 3 momentti turvaa kielen lisäksi laajemmin myös kulttuuria muun ohella perinteisine elinkeinoineen. Syntyperää koskevat edellytykset on lain valmistelutöiden valossa ymmärrettävä uusiksi ja täydentäviksi perusteiksi, joilla saamelaiskäsitettä oli tarkoitus laajentaa aiemmin sovelletusta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että voimassa olevassa saamelaiskäräjistä annetussa laissa on yhtäältä jossain määrin laajennettu saamelaisuuden määritelmää verrattuna ennen vuotta 1996 vallinneeseen oikeustilaan, mutta toisaalta ankkuroitu se itseidentifikaation ohella objektiivisiin kieltä ja syntyperää koskeviin perusteisiin. Nämä objektiiviset kriteerit ovat perustana sille, kuka saamelaiseksi itsensä mieltävä henkilö hyväksytään kyseiseen ryhmään. Itsensä ryhmään samaistavan yksilön oikeuksien rajoittamiselle tulee olla objektiivinen ja kohtuullinen oikeutus, ja rajoituksen tulee olla tarpeellinen koko vähemmistöryhmän hyvinvoinnin ja elinkyvyn kannalta. Vaatimus on omiaan suojaamaan saamelaisväestöä sulauttamiselta pääväestöön ja näin edistämään perustuslain 17 §:ssä sekä edellä kuvatuissa kansainvälisissä asiakirjoissa ilmaistuja tavoitteita alkuperäiskansojen kielellisistä ja kulttuurisista oikeuksista.

Hallituksen esityksessä (HE 284/1994 vp) ehdotettiin, että asetuksella rajattaisiin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukainen maa-, veronkanto- tai henkikirjaan perustuvaan jälkeläisyyteen liittyvä peruste vuoden 1875 luetteloihin. Tätä perusteltiin myös näyttövaikeuksilla. Perustuslakivaliokunta ilmoitti mietinnössään yhtyvänsä 3 §:n lakitekstiin, mutta ei pitänyt tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella mahdollisena asetuksella säätää, että mainitussa lainkohdassa tarkoitettaisiin vain vuoden 1875 tai sitä uudempia luetteloja.

Hallituksen esityksen mukaan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan tarkoituksena oli kiistatta rajoittaa lainkohdassa tarkoitettujen luetteloiden käyttäminen saamelaisuuden perusteena vuoden 1875 tai sitä uudempiin maa-, veronkanto- tai henkikirjoihin. Tästä oli tarkoitus säätää asetuksella. Tällainen rajoitus ei kuitenkaan ilmene itse laista eikä lakiin sisällytetty tältä osin asetuksenantovaltuutta. Asetuksenantovaltuuden poisjättäminen vastasi perustuslakivaliokunnan kantaa. Perustuslakivaliokunta, jonka kannanottoa on lain tarkoituksen tulkinnan kannalta pidettävä ratkaisevana, katsoi, ettei lakia tavanomaisten tulkintasääntöjen mukaan voida tulkita hallituksen esityksessä tarkoitetulla tavalla.

Valiokunta kuitenkin ilmaisi hyväksyvänsä lakitekstin hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisena, ja tämän sisältöisenä laki myös saatettiin voimaan.

Korkein hallinto-oikeus on edellä lausuttuun nähden katsonut, että laki ei sisällä sellaista rajoitusta, että vain vuoden 1875 tai sitä uudemmat luettelot voitaisiin ottaa huomioon polveutumista saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukaisesti tarkasteltaessa (KHO 2011:81). Lakia ei viitatun ennakkoratkaisun mukaan perustuslakivaliokunnan edellä mainittu kanta (PeVM 17/1994 vp) huomioon ottaen myöskään voitu tulkita niin, että kaikissa tapauksissa vuotta 1875 aikaisemmat luettelomerkinnät olisivat vailla merkitystä tulkittaessa saamelaisen määritelmää ja siten oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa. Ratkaisussaan korkein hallinto-oikeus otti huomioon myös YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean kannanotot siitä, mikä merkitys henkilön itseidentifikaatiolle tulee antaa määriteltäessä hänen kuulumistaan tiettyyn rodulliseen tai etniseen ryhmään. Korkein hallinto-oikeus korosti asiaan liittyvää kokonaisharkintaa ja perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa.

Lakia ja sen 3 §:ää ei ole edellä mainitun vuosikirjapäätöksen jälkeen muutettu. Saamelaiskäräjälain muuttamisesta vuonna 2014 annettuun hallituksen esitykseen (HE 167/2014 vp) sisältyi ehdotus muun muassa kysymyksessä olevan säännöksen muuttamisesta, mutta esitys raukesi hallituksen peruutettua sen. Perustuslakivaliokunta ehti kuitenkin antaa lakiesityksestä mietinnön (PeVM 12/2014 vp), jossa se ehdotti, että lakiehdotuksen 3 §:ää ei muuteta, vaan pykälä säilyy nykyisessä muodossaan. Valiokunta viittasi ratkaisuun KHO 2011:81 ja piti korkeimman hallinto-oikeuden tapaan muun ohella itseidentifikaatiota ja asian kokonaisnaisharkintaa sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa tärkeinä.

Korkein hallinto-oikeus viittaa ratkaisuun KHO 2011:81 ja toteaa lisäksi seuraavaa.

Edellä lausuttuun nähden saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohtaa ei ole perusteita tulkita kaavamaisesti siten, että vain vuoden 1875 tai sitä uudemmilla viranomaisluetteloilla olisi merkitystä tai että saamelaisuus mainitun lainkohdan sisältämällä jälkeläisperusteella voisi ulottua kaikissa yksittäistilanteissa yksinomaan neljän sukupolven päähän. Saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:stä ilmenevä lain tarkoitus ja edellä mainitut lain 3 §:n 2 kohdan syntyyn vaikuttaneet näkökohdat huomioon ottaen lainkohtaa ei liioin ole perusteita tulkita niin, että mainittu 2 kohta ei sisältäisi mitään ajallista rajoitusta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan mukaista perustetta, jossa edellytetään saamen kielen oppimista ensimmäisenä kielenä, on eräissä tapauksissa esimerkiksi isovanhempien osalta vaikea luotettavasti selvittää ja näyttää toteen. Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohta ja asian luonne huomioon ottaen asiasta ei voida edellyttää esitettävän kaikissa tapauksissa viranomaisselvitystä.

Kokonaisarvioinnilla on merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa henkilö lähtökohtaisesti täyttää ainoastaan saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdan mukaisen edellytyksen, mutta lainkohdan mukainen merkintä on ajalta ennen vuotta 1875. Mitä vanhemmasta luettelomerkinnästä on kysymys, sitä vahvempaa selvitystä edellytetään henkilön muista siteistä saamelaiskulttuuriin.

1.4 Ratkaisu valitukseen

Valittaja on ilmoittanut pitävänsä itseään saamelaisena.

Valittajan mukaan hänen äitinsä D:n (o.s. Puolakka, 1907‒1989) ensimmäinen kieli on ollut inarinsaame.

Valittaja on esittänyt yksityishenkilön antaman todistuksen, jonka mukaan valittajan äiti oli oppinut inarinsaamen kielen ensimmäisenä kielenään. Todistuksessa todetaan lisäksi, että todistuksen antajan tietojen mukaan talon arkikielenä oli inarinsaame ja että perhe oli elänyt inarinsaamelaista elämää. Todistuksen antaja on vielä todennut, että hän oli ollut pikkupoikana mukana D:n vanhempien päivätoiminnoissa, koska hän oli sukulainen. Todistuksen antajan muistoon oli erityisesti jäänyt, että puhuttiin inarinsaamea ja että jopa kalojenkin nimet ilmaistiin saamen kielellä.

Toisin kuin saamelaiskäräjien hallitus on katsonut, viranomaisselvityksen puuttuminen asiasta ei korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan osoita sitä, että valittajan äidin ensimmäisenä opittu kieli ei olisi saame. Esitetyn yksityishenkilön todistuksen perusteella on varsin vahvoja viitteitä siitä, että valittajan äidin perheessä on puhuttu saamea ainakin jossain määrin. Esitetyn todistuksen perusteella ei kuitenkaan voida todeta, että valittajan äidin ensiksi opittu kieli olisi ollut saamen kieli, joten valittajaa ei voida merkitä vaaliluetteloon saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan nojalla.

Valittaja on lisäksi esittänyt arkistoviranomaisen todistuksen, jonka mukaan hän on vuoden 1825 maakirjaan lappalaisten joukkoon merkityn Jonas Mårtensson Morottajan jälkeläinen. Valittaja on samoin esittänyt selvityksen siitä, että hänen isänsä ja äitinsä puoleiset esivanhempansa on merkitty Inarin saamelaisten perhekortistoon. Aikaisemmin lausuttu huomioon ottaen valittajan ei voida suoraan tällä perusteella katsoa olevan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu saamelainen.

Kun kuitenkin otetaan edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioon valittajan esittämä selvitys saamelaisista elämäntavoistaan sekä hänen voimakas samaistumisensa saamelaisuuteen, on hänen kokonaisuutena arvioitaessa katsottava olevan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n mukaisen määritelmän mukaan saamelainen.

Tämän vuoksi saamelaiskäräjien hallituksen valituksenalainen päätös on kumottava ja A on määrättävä lisättäväksi saamelaiskäräjien vuoden 2015 vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

2. Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Koska oikeudenkäynnin ei ole katsottava johtuneen viranomaisen virheestä eikä asiassa annetusta ratkaisusta huolimatta ole pidettävä kohtuuttomana, että valittaja pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, on valittajan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvattavaksi määräämisestä hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Eila Rother, Eija Siitari ja Mikko Pikkujämsä. Asian esittelijä Jukka Reinikainen

---

[SV]

A, som betraktade sig som same, hade visat ett intyg av en arkivmyndighet, enligt vilket han var efterkommande till en person som antecknats som lapp i jordeboken för 1825. Utöver detta hade han lämnat utredning om att hans förfäder på fars och mors sida hade antecknats i familjekartoteket för Enaresamer. Enligt ett intyg av en privatperson hade ändringssökandens år 1907 födda mor lärt sig enaresamiska som första språk och detta språk hade varit familjens hemspråk. Den som utfärdat intyget hade berättat att han som liten pojke deltagit i familjens liv, eftersom han var släkt med familjen, och att han minns att han då talat enaresamiska med ändringssökandens morföräldrar. Som exempel berättade han att om fiskar använts enaresamiska namn.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att det med stöd av privatpersonens intyg fanns starka indicier för att man i ändringssökandens mors familj åtminstone i någon mån hade talat samiska. Intyget räckte dock inte för att ändringssökanden enbart med stöd av en grund som avses i 3 § 1 punkten i sametingslagen skulle kunna upptas i vallängden för val till sametinget. Det var inte heller möjligt att direkt med stöd av 3 § 2 punkten i samma lag uppta ändringssökanden i vallängden. Vid en helhetsprövning samverkade ovan nämnda omständigheter, som hänförde sig till språk och härstamning samt den utredning som ändringssökanden presenterat om sin samiska livsstil och identifikation med det samiska dock till att ändringssökanden ansågs motsvara definitionen av same i 3 § i sametingslagen.

Sametingslagen 1 och 3 §

Jfr HFD 2003:61 och HFD 2011:81