Supreme Administrative Court dismissed appeal; shooting range permit belongs to municipal authority, not regional agency.

Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentissa säädetään aluehallintoviraston toimivallasta toimia lupaviranomaisena. Momentin 1 ja 2 kohdan osalta toimivallasta säädetään pykälän 4 momentin mukaan tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohta ohjaavat asetuksen sisältöä. Toimivaltaisen lupaviranomaisen määrittämistä ei lain sisältö ja esitöistä ilmenevä tarkoitus huomioon ottaen voida perustaa tapauskohtaiseen harkintaan. Tarkoitus on ympäristönsuojeluasetuksen 7 §:n 1 momentin johtolauseesta huolimatta ollut säätää toimivallasta tyhjentävästi asetuksella.

Ampumarataa ei ympäristönsuojeluasetuksen 5 §:ssä ollut säädetty aluehallintoviraston toimivaltaan kuuluvaksi toiminnoksi, vaan asetuksen 7 §:n nojalla sitä koskevan lupa-asian ratkaiseminen kuului kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan. Tämän vuoksi lupahakemusta ei voitu siirtää aluehallintoviraston ratkaistavaksi sillä perusteella, että ampumaradan sijaintipaikan vuoksi sen vaikutukset kohdistuivat huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle alueelle.

Ympäristönsuojelulaki 31 § 1 momentti 1 ja 2 kohta (1590/2009) ja 4 momentti (13/2011)

Ympäristönsuojeluasetus 5 ja 7 §

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 19.6.2013 n:o 13/0173/1

Asian aikaisempi käsittely

Someron kaupungin ympäristölautakunta

on 25.1.2012 (§ 14) tekemällään ja 30.1.2012 antamallaan päätöksellä myöntänyt Someron Ampumaseura ry:lle ympäristöluvan hakemuksessa esitetyn ampumaradan toiminnalle tilalla Ahola RN:o 5:18 Pajulan kylässä Someron kaupungissa. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla ja päätöksestä ilmenevin lupamääräyksin.

Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa siltä osin kuin nyt on kysymys

B ja hänen asiakumppaninsa

ovat vaatineet, että hallinto-oikeus kumoaa ympäristölautakunnan päätöksen lainvastaisena puuttuvan toimivallan vuoksi ja siirtää lupa-asian käsittelyn toimivaltaiselle ympäristölupaviranomaiselle eli aluehallintovirastolle.

Valittajat ovat perustelleet vaatimustaan muun muassa sillä, että Someron ympäristölautakunta ei ole ollut toimivaltainen myöntämään ympäristölupaa, koska pääosa melusta kärsivästä lähiasutuksesta on Tammelan kunnan puolella ja ympäristövaikutusten ulottuessa useamman kunnan puolelle kuuluu luvan harkinta ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaan aluehallintovirastolle.

Rata on aikanaan sijoitettu mahdollisimman kauas Someron asutuksesta eli aivan Tammelan rajalle ja sen takia valtaosa melusta kärsivistä asianosaisista on Tammelan kunnan puolelta.

Kyseessä on liki 50 vuotta toiminut ampumarata, jonka maaperään on ampumisesta kertynyt tonneittain lyijyä ja muita raskasmetalleja. Ympäristönsuojelulain 78 §:n ja 80 §:n mukaan pilaantunutta maaperää koskevissa asioissa toimivaltainen viranomainen on aluehallintovirasto. Ympäristösuojelulaki on pakottavaa lainsäädäntöä ja lupaharkinta on sen vuoksi siirrettävä toimivaltaiselle viranomaiselle.

C ja hänen asiakumppaninsa

ovat vaatineet, että hallinto-oikeus kumoaa kunnan myöntämän ympäristöluvan ja ympäristönsuojelulain 31 §:n perusteella siirtää asian käsittelyn aluehallintovirastolle.

Valittajat ovat perustelleet vaatimustaan muun muassa sillä, että rata sijaitsee Someron ja Tammelan rajalla ja siten, että mäki ja metsäalue suojaa äänimelua vain Someron suuntaan.

Rata aiheuttaa sen vuoksi pahinta häiriötä juuri Tammelan Torron kyläläisille, koska Tammelan puolella on enemmän asuintaloja ja huvila-asutusta. Asutus sijaitsee mäkien päällä ja ääni kulkee välissä olevien peltojen yli ja puronotkelmien kautta kasvillisuuden sitä vaimentamatta.

Someron Ampumaseura ry

on antanut vastineet valitusten johdosta.

Tammelan kunnan ympäristölautakunta

on valitusten johdosta antamassaan vastineessa todennut, että lautakunta on päättänyt merkitä päätöksestä tehdyt valitukset tiedoksi ja päättänyt, ettei lautakunta anna vastinetta valitusten johdosta.

Someron kaupungin ympäristölautakunta

on valitusten johdosta antamassaan lausunnossa todennut, että ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaan pääsääntöisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätettäväksi määrätty ympäristölupa käsitellään aluehallintovirastossa esimerkiksi, jos toiminnan ympäristövaikutukset saattavat kohdistua huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle alueelle. Tässä tapauksessa Tammelan raja on peruskartalta mitattuna ampumaradasta vajaan 400 metrin päässä ja lähimmät kolme Tammelan puolella olevaa asuinrakennusta ovat ampumaradasta noin 500 - 700 metrin päässä. Lähimmät Someron puolella olevat rakennukset ovat noin 300 metrin päässä ampumaradasta. Kissanhännäntien loma-asuntoalueen mökit ovat ampumaradasta noin 1 300 - 1 500 metrin päässä ja C:n asunnot noin 1 800 metrin päässä.

Ampumaradan ympäristövaikutukset kohdistuvat myös Tammelan puolelle, mutta eivät lautakunnan käsityksen mukaan huomattavassa määrin. Asiaa valmistellessaan esittelijä oli yhteydessä aluehallintoviraston edustajiin ja käymiensä keskustelujen perusteella hän päätyi ratkaisuun, jonka mukaan lupa-asia voitiin käsitellä ympäristölautakunnassa.

B:n ja hänen asiakumppaniensa valituksessa vaaditaan lupa-asian käsittelemistä aluehallintovirastossa myös, koska se on toimivaltainen viranomainen pilaantunutta maaperää koskevissa asioissa. Tässä yhteydessä viitataan ampumarata-alueella ja ympäristössä mahdollisesti oleviin lyijykertymiin. Maaperän mahdollinen saastuminen on otettu huomioon ympäristöluvan lupamääräyksessä 4. Mikäli maaperän puhdistaminen on tarpeen, tulee menetellä ympäristönsuojelulain 78 §:n mukaisesti tekemällä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

B ja hänen asiakumppaninsa

ovat antaneet vastineiden ja lausunnon johdosta vastaselityksen.

C ja hänen asiakumppaninsa

ovat antaneet vastineiden ja lausunnon johdosta vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, muun ohella A:n ja hänen täällä valittajina olevien asiakumppaniensa, joihin kuuluvat muiden ohella B ja C, valituksesta kumonnut Someron ympäristölautakunnan päätöksen ja palauttanut asian ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Käsittely on aloitettava päätöksen saatua lainvoiman. Luvan hakijalle on varattava tilaisuus täydentää hakemustaan ainakin uusilla melumittauksilla ja melumallilaskelmalla nykyisen ampumaratatoiminnan meluvaikutuksista ja haulikkoratojen lähialueen ja ampumavallien maaperän pilaantumista koskevalla selvityksellä.

Asian näin päättyessä enempi lausuminen muista valituksissa esitetyistä vaatimuksista, lukuun ottamatta käsittelyratkaisuja, on rauennut.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään edellä mainituilta osin seuraavasti:

Ympäristölautakunnan toimivalta

Valittajat ovat esittäneet, että Someron ympäristölautakunta ei ole ollut toimivaltainen ratkaisemaan lupa-asiaa, koska ampumarata sijaitsee lähellä Tammelan kunnan rajaa ja pääosa melusta kärsivästä lähiasutuksesta on Tammelan kunnan puolella, minkä vuoksi hakemus olisi pitänyt ympäristönsuojelulain 31 §:n nojalla siirtää aluehallintoviraston ratkaistavaksi. Lisäksi pilaantunutta maaperää koskevissa asioissa toimivaltainen viranomainen on ympäristönsuojelulain 78 §:n ja 80 §:n mukaan aluehallintovirasto.

Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentissa säädetään toimivaltaisesta lupaviranomaisesta seuraavaa:

Aluehallintovirasto ratkaisee ympäristölupahakemuksen, jos:

1) toiminnalla saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia tai asian ratkaiseminen aluehallintovirastossa muuten on perusteltua toiminnan laatu tai luonne huomioon ottaen;

2) muun kuin 1 kohdassa tarkoitetun toiminnan ympäristövaikutukset saattavat kohdistua huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle alueelle;

3) toiminta edellyttää ympäristöluvan lisäksi lupaa vesilain 2-9 luvun nojalla tai vesilaissa säädetyn muun kuin purkujohtoa koskevan tai 10 luvussa tarkoitetun käyttöoikeuden perustamista ja lupahakemukset on tämän lain 39 §:n mukaan käsiteltävä yhteiskäsittelyssä;

4) lupa on tarpeen 28:n 2 momentin 1 kohdan perusteella;

5) lupa on tarpeen yksinomaan 29 §:n nojalla; tai

6) lupa on tarpeen pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn.

Saman pykälän 2 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee muun kuin 1 momentissa tarkoitetun lupahakemuksen.

Saman pykälän 4 momentin mukaan edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista toiminnoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristönsuojeluasetuksella on edellä 4 momentin tarkoittamalla tavalla säädetty tarkemmin toimivallan jaosta lupaviranomaisten välillä. Asetuksen 5 § sisältää luettelon aluehallintoviraston toimivaltaan ja 7 § kunnan ympäristönsuojelulautakunnan toimivaltaan kuuluvista toiminnoista. Asetuksen 7 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee pykälässä lueteltujen toimintojen (muun muassa ulkona sijaitsevien ampumaratojen) ympäristölupa-asiat, jollei ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentista tai ympäristönsuojeluasetuksen 5 §:stä muuta johdu.

Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 4 momentin ja toisaalta ympäristönsuojeluasetuksen 7 §:n 1 momentin tulkintaa on selvennetty hallituksen esityksessä 200/2010 ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 12.12.2012 taltio 3521.

Korkein hallinto-oikeus on tuohon perustelutekstiin viitaten päätöksellään 12.12.2012 taltio 3521 lupa-asiassa, jossa hankkeen (kemikaalien varastointi) ympäristövaikutusten esitettiin kohdistuvan toiminnan sijaintikuntaa laajemmalle, hylännyt vaatimuksen asian siirrosta aluehallintoviranomaisen ratkaistavaksi ja todennut, että ympäristönsuojeluasetuksella säädetään tyhjentävästi niistä ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista toiminnoista, joita koskevan ympäristölupa-asian osalta toimivaltainen viranomainen on aluehallintovirasto, joten toimivalta ympäristölupa-asian ratkaisemiseen kyseisessä asiassa ei voinut kuulua aluehallintovirastolle muissa kuin niissä ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 ja 2 kohdissa tarkoitetuissa tapauksissa, joista on erikseen säädetty ympäristönsuojeluasetuksessa.

Koska ampumaradan ympäristöluvat on ympäristönsuojeluasetuksella säädetty kunnan ympäristönsuojelulautakunnassa ratkaistavaksi, asiaa ei 14.1.2011 voimaan tulleen lakimuutoksen ja sen edellä selostetun tulkinnan mukaan voida siirtää aluehallintovirastossa ratkaistavaksi sillä perusteella, että sijaintipaikasta johtuen toiminnan vaikutukset kohdistuisivat huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle alueelle.

Se seikka, että aluehallintovirasto on pilaantuneen maaperän puhdistamiseen liittyvissä asioissa toimivaltainen viranomainen, ei vaikuta toimivallan määräytymiseen pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimintojen ympäristölupia koskevissa asioissa.

Someron ympäristölautakunta on siten toimivaltainen viranomainen ratkaisemaan tämän ympäristölupa-asian.

= = =

Koska valituksenalaisen päätöksen antaminen on perustunut puutteelliseen selvitykseen, tulee valituksenalainen päätös kumota ja palauttaa asia uudelleen käsiteltäväksi Someron kaupungin ympäristölautakuntaan, jonka tulee ratkaista täydennetyn ympäristölupahakemuksen perusteella lupa-asia kokonaisuudessaan uudestaan.

= = =

Sovelletut oikeusohjeet siltä osin kuin nyt on kysymys

Ympäristönsuojelulaki 31 §

Ympäristönsuojeluasetus 7 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marjatta Korsbäck, Matti Malmberg (eri mieltä) ja Sauli Viitasaari. Esittelijä Janne Marttila (eri mieltä).

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja hänen asiakumppaninsa

, joihin kuuluvat muiden ohella B ja C ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös, jolla asia on palautettu Someron ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi, kumotaan ympäristölautakunnan toimivaltaa koskevan ratkaisun osalta ja asia siirretään Etelä-Suomen aluehallintoviraston käsiteltäväksi.

Valituksensa tueksi valittajat ovat edellä mainitulta osin uudistaneet asiassa aikaisemmin lausumansa, viitanneet hallinto-oikeuden päätökseen liitettyyn äänestyslausuntoon ja lisäksi esittäneet muun ohella seuraavaa:

Pääperusteena asian siirtämistä aluehallintovirastolle koskevalle vaatimukselle on, että hanke aiheuttaa haittaa pääasiassa valittajien kiinteistöjen sijaintikunnassa, kun taas Someron ympäristölautakunnan mukaan hankkeen sijaintikunnassa haitta vakinaisille asukkaille on selvästi vähäisempää.

Someron kunnan puolella ampumaradasta ei aiheudu merkittävää haittaa vakituisille asukkaille. Valittajat ovatkin olleet pääasiassa naapurikunnasta, eikä heillä siten ole luottamusmiesedustajaa lautakunnassa. Kunnallisella luottamusmiespohjaisella lautakunnalla ei ole sellaista ympäristöasiantuntemusta ympäristöhäiriötä aiheuttavaan ampumarataan liittyvistä ongelmista kuin ampumaratoja jo aiemmin valvoneilla aluehallintoviraston ympäristötarkastajilla.

Ampumaratamelu koskettaa Tammelassa kymmeniä ihmisiä. Eri konsulttien ja asiantuntijoiden näkemysten selvittäminen edellyttää asiantuntemusta ja aikaa. Lautakunnan viime vuosien pöytäkirjojen perusteella lautakuntaa ovat työllistäneet lähinnä eläinsuojat, lietelantamääräykset ja rakennusasiat. Hakijayhdistyksen entisen puheenjohtajan mukaan rata on toiminut ympäristösihteerin suullisella luvalla vuosikymmenen. Ympäristölautakunnassa asiaa on ratkaisemassa vain ympäristösihteeri ja yhdeksän luottamusmiestä, joille asian käsittely on ollut vaikeaa. Luvattomana jo kymmenettä vuotta toimineen radan ammuntamäärät ovat jatkuvasti lisääntyneet. Kunnalliselle toimielimelle laillisten rajoitusten asettaminen on käytännössä mahdotonta, kun ampujina on useita somerolaisia, jotka eivät rajoituksista pitäisi. Somerolaiset haluavat sen vuoksi pitää päätöksenteon itsellään.

Hakijayhdistyksellä on vain jäsenmaksutuloja, ja ampumaradan muutokset pitäisi suorittaa talkoilla ja kunnan avustuksella. Lainaa luvatonta rataa vastaan tuskin annettaisiin. Normaalit kunnalliset painostuskeinot eivät toimi, kun uhkasakkoa ei voisi panna täytäntöön seuraa vastaan, joka omistaa vain muutaman kojun ja saastuneen maapohjan käsittävän ampumaradan pienen maa-alueen. Radan myyminen uhkasakon perimiseksi ei onnistuisi, eikä uhkia siten kannata edes asettaa, vaikka seura ei tee mitään asioiden korjaamiseksi. Hallinto-oikeuden päätöksessään edellyttämien alueen maaperää ja pilaantumisen ehkäisemistä koskevien selvitysten vuoksi on varsin todennäköistä, että lupaprosessi pysähtyy yhdistyksen varojen puutteen vuoksi, mutta ammunta alueella kuitenkin jatkuisi.

Sisäasiainministeriön asettaman työryhmän esityksessä 3.12.2012 uudeksi ampumaratalaiksi on ehdotettu, että ampumaratoihin, joilla ammuttaisiin yli 10 000 laukausta vuodessa, haettaisiin perustamista ja ylläpitoa koskeva lupa aluehallintovirastolta. Työryhmä ei ole esittänyt kunnalliselle viranomaiselle mitään roolia tulevien ampumaratalupien osalta. Hakemukset käsiteltäisiin jatkossa kokonaan aluehallintovirastossa.

Hallinto-oikeus on lyhyellä aikavälillä antanut samanlaisista asioista kaksi keskenään vastakkaista päätöstä. Aiempi hallinto-oikeuden 8.7.2011 antama päätös (n:o 11/0195/1) on tehty yksimielisesti ja on valittajien mielestä lainmukainen päätös. Sitä vastoin valituksenalainen päätös on äänestyspäätös ja perustuu muihin oikeuslähteisiin kuin kirjoitettuun lakiin. Vaasan hallinto-oikeus on aiemmalla päätöksellään 8.7.2011 siirtänyt Espoossa lähellä Nurmijärven Klaukkalaa sijaitsevan Lahnuksen ampumaradan laajennusta koskeneen ympäristölupa-asian kysymyksessä olevan säännöksen perusteella aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Nurmijärven lähin asutus on Lahnuksen radasta 800 metrin päässä ja Klaukkalaan on yli kilometri. Valituksenalaisessa asiassa A:n talo on 270 metrin päässä (Somerolla) ampumaradasta.

Someron ympäristölautakunta

on antanut valituksen johdosta selityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Ampumaradan ympäristövaikutukset kohdistuvat myös Tammelan kunnan alueelle, mutta eivät huomattavassa määrin. Lähimmät Someron puolella olevat rakennukset ovat noin 300 metrin ja lähimmät Tammelan puolella olevat rakennukset noin 500 - 700 metrin päässä ampumaradasta. Kuulemisvaiheessa Tammelan kunnan alueelta tuli runsaasti muistutuksia. Asian valmistelija oli yhteydessä aluehallintovirastoon asian mahdollisesta siirtämisestä sen käsiteltäväksi, mutta keskustelun jälkeen hän päätyi jatkamaan asian käsittelyä ympäristölautakunnassa.

Tammelan ympäristölautakunta

on antanut valituksen johdosta selityksen. Lautakunta on esittänyt, että lupa-asia on ratkaistava aluehallintovirastossa ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaisesti, koska ampumaradan vaikutukset ulottuvat olennaisesti Tammelan kunnan puolelle.

Someron Ampumaseura ry

on antanut valituksen sekä Someron ympäristölautakunnan ja Tammelan ympäristölautakunnan selitysten johdosta selityksen, jossa yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Yhdistys on esittänyt, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan siten muutettuna, että ympäristöluvan lupamääräyksissä asetetut määräajat pidennetään päättymään korkeimman hallinto-oikeuden päätöspäivää seuraavan kalenterivuoden lopussa.

A ja hänen asiakumppaninsa

ovat antaneet vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Someron Ampumaseura ry:n selityksessään esittämää Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja ympäristölautakunnan päätöksen voimaan saattamista koskevaa vaatimusta ei tutkita.

Muutoin korkein hallinto-oikeus on A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta tutkinut asian.

2. Valitus hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Someron Ampumaseura ry ei ole valittamalla hakenut muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen, jolla ympäristölautakunnan päätös on kumottu ja asia palautettu ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Yhdistyksen vaatimus hallinto-oikeuden päätöksen kumoamisesta ja lupapäätöksen voimaan saattamisesta on esitetty vasta valitusajan päättymisen jälkeen hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyn valituksen johdosta annetussa selityksessä. Tämän vuoksi tämä vaatimus on jätettävä tutkimatta.

2. Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentissa säädetään aluehallintoviraston toimivallasta toimia lupaviranomaisena. Momentin 1 ja 2 kohdan osalta toimivallasta säädetään pykälän 4 momentin mukaan tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohta ohjaavat asetuksen sisältöä. Toimivaltaisen lupaviranomaisen määrittämistä ei lain sisältö ja esitöistä ilmeneva tarkoitus huomioon ottaen voida perustaa tapauskohtaiseen harkintaan. Tarkoitus on ympäristönsuojeluasetuksen 7 §:n 1 momentin johtolauseesta huolimatta ollut säätää toimivallasta tyhjentävästi asetuksella.

Ampumarataa ei ympäristönsuojeluasetuksen 5 §:ssä ole säädetty aluehallintoviraston toimivaltaan kuuluvaksi toiminnoksi, vaan asetuksen 7 §:n nojalla sitä koskevan lupa-asian ratkaiseminen kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan. Tämän vuoksi lupahakemusta ei ole voitu siirtää aluehallintoviraston ratkaistavaksi sillä perusteella, että ampumaradan sijaintipaikan vuoksi sen vaikutukset kohdistuvat huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle alueelle.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen edellä ilmenevät perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, ei ole perusteita ympäristölautakunnan toimivaltaa koskevan ratkaisun osalta muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jolla asia on palautettu ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Janne Aer sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Juha Kaila. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

---

[SV]

Om regionförvaltningsverkets behörighet att fungera som miljötillståndsmyndighet bestäms i 31 § 1 mom. i miljöskyddslagen. I 4 mom. i samma paragraf föreskrivs att om behörigheten i fråga om verksamheter som avses i 31 § 1 mom. 1 och 2 punkten bestäms genom förordning av statsrådet.

Bestämmelserna i 31 § 1 mom. 1 och 2 punkten styr förordningens innehåll. Med hänsyn till lagens innehåll och det syfte som framgår av dess förarbeten är det inte möjligt att bestämma den behöriga myndigheten genom en prövning som utgår från omständigheterna i det enskilda fallet. Trots ingressen till 7 § 1 mom. i miljöskyddslagen har avsikten varit att behörigheten på ett uttömmande sätt ska regleras genom förordningen.

Bland de verksamheter beträffande vilka regionsförvaltningsverket enligt 5 § i miljöskyddsförordningen är behörig nämns inte skjutbanor, utan enligt 7 § i samma förordning är det den kommunala miljöskyddsmyndigheten som är behörig att avgöra tillståndsansökningar som gäller sådana. Av denna anledning kunde en tillståndsansökan inte överföras till att behandlas av regionförvaltningsverket på den grunden att skjutbanan skulle komma att förläggas till en plats där dess verkningar skulle komma att sträcka sig över ett betydligt större område än den kommun där skjutbanan var belägen.

Miljöskyddslagen 31 § 1 mom. 1 och 2 punkten (1590/2009) och 4 mom. (13/2011)

Miljöskyddsförordningen 5 och 7 §